Etsivä löytää historian

Robert Darnton Helsingissä 7.–9.6. 2001


Princetonin yliopiston Euroopan historian professori Robert Darnton vieraili Helsingin yliopiston historian laitoksessa 7.–9. kesäkuuta 2001 pidetyn Nordisk idéhistorisk doktorandkonferensin (NIHK) yhteydessä. Yksi konferenssin työpajoista keskittyi kirjahistoriaan. Robert Darntonia voidaan pitää yhtenä tämän tutkimusalan suurimmista nimistä. Darntonin erikoisala on 1700-luvun ranskalainen kirjahistoria, josta hän puhui myös kahdella vierailuluennollaan Helsingissä.


Rikostoimittaja historian johtolankoja tutkimaan

Väiteltyään vuonna 1963 Robert Darnton siirtyi kirjoittamaan rikosjuttuja The New York Timesille. Akateeminen salapoliisityö vei kuitenkin pian voiton journalistin tehtävistä. Darnton törmäsi eräässä alaviitteessä J.P. Brissot -nimiseen ranskalaiseen mieheen, joka perusti Amerikkaa käsittelevän salaseuran 1700-luvulla. Darnton ryhtyi seuraamaan Brissotin jälkiä tarkemmin saatuaan puoli vuotta myöhemmin tutkijanpaikan Harvardin yliopistosta.

– Aioin ensiksi kirjoittaa Brissotin elämäkerran, mutta lukiessani hänen laajaa kirjeenvaihtoaan tajusin, että Brissotia kiinnostavampia ovatkin kirjat, Darnton kertoo. Brissotin kanssa kävivät kirjeenvaihtoa niin kirjojen salakuljettajat, myyjät, kustantajat kuin kirjapainajatkin.

Samaan aikaan ranskalaisten annalistien piirissä oli kehittymässä myöhemmin l'histoire du livreksi kutsuttu tutkimussuuntaus, jonka edustajiin Darnton solmi lämpimät suhteet. Yhteistä Darntonille ja ranskalaisille kirjahistorioitsijoille on pyrkimys tarkastella kirjaa historiallisena voimana eikä yksinomaan kirjojen sisältämiä aatteita.


Kohti kokonaisvaltaista kommunikaation historiaa

Darntonin kiinnostus kirjoihin ja niiden historiaan on kestänyt neljäkymmentä vuotta. Aluksi hän ryhtyi selvittämään, mitä kirjoja Ranskassa oikein luettiin suurta vallankumousta edeltäneinä vuosikymmeninä.

– Siihen kysymykseen löytyy yksiselitteinen vastaus. Viimeisimmässä kirjassani on 720 otsakkeen luettelo ranskalaisista "bestsellereistä". Jotkut niistä ovat edelleen tunnettuja klassikoita, mutta monet ovat unohtuneet.

Lista kertoo, mitä kirjoja Ranskassa myytiin ja luettiin eniten. Mutta miten 1700-luvun ihminen luki ja käsitti lukemansa, on paljon vaikeampi kysymys.

– Voidakseen vastata siihen tutkijan on tunnettava menneisyyden lukijoiden mentaalinen maailma, Darnton korostaa. Hän toivookin kirjahistorian tutkijoiden laajentavan näkökulmaansa yleisemmin kommunikaation historian tutkimuksen suuntaan.

– Yritin ensimmäisellä vierailuluennollani havainnollistaa, miten ihmiset tulivat kosketuksiin uutisten kanssa ja työstivät niitä itse 1700-luvun Pariisissa. Tiedonvälitys ei ollut yksinomaan kirjallista, vaan tärkeitä olivat myös suullisen kommunikaation muodot, esimerkiksi juorut ja laulut. Jos tarkoituksena ei ole tutkia vain kirjojen levitystä vaan ymmärtää julkisen mielipiteen kehitystä, tutkijan täytyy ottaa huomioon ajan kaikki mediat.


Historia eläväksi!

Vierailuennoillaan Helsingissä Robert Darntonista paistoi innostus historiaan, luennoimiseen ja tarinankerrontaan. Taitavasti rakennetut ja viihdyttävät luennot valaisivat historiallisia prosesseja elävästi ja uskottavasti. Tarkastellessaan laulujen merkitystä 1700-luvun Pariisin monimutkaisessa kommunikaatiojärjestelmässä Darnton jopa laulaa luikautti esimerkin kaupungin kaduilla kaikuneista lauluista. Pyrkimys mukaansatempaavaan ilmaisuun näkyy myös Darntonin kirjoituksissa.

Darntonin mukaan kyse ei ole kuitenkaan mistään erityisestä opetusfilosofiasta vaan tarpeesta "myydä" ja tehdä vastaanottajille ymmärrettäväksi kaukaisten aikojen ja paikkojen historiaa.

– Amerikkalaiset opiskelijat tarvitsevat apua syventyessään 1700-luvun Ranskan kaltaisiin aihepiireihin, jotka ovat heille täysin vieraita. He tietävät, missä Ranska sijaitsee ja ovat kuulleet Robespierrestä ja Napoleonista, mutta siihen se sitten jääkin. Minun tehtäväni on saada historia elämään ja helpottaa opiskelijoiden sisäänpääsyä aiheeseen. Minusta opettaminen on erittäin hauskaa!


Professorina Princetonissa

Vauraan Princetonin yliopiston lahjakkaita opiskelijoita kelpaa opettaa. Historiaa opiskelemaan otetaan vuosittain vain 15 uutta opiskelijaa ja toiset 15 tekemään väitöskirjaa. Näistä vain kaksi tai kolme tutkii uuden ajan alkua. Valikoidulle doktorandijoukolle löytyy kuitenkin töitä väitöskirjan jälkeen.

– Princetonissa on mielestäni Amerikan paras historian laitos, ja osa opiskelijoistamme päätyy opettamaan muihin huippuyliopistoihin kuten Berkeleyhin, Yaleen, Johns Hopkinsiin tai Northwesterniin. Jotkut oppilaistani tietävät Ranskan historiasta enemmän kuin minä, he ovat löytäneet uusia asioita, joista minäkin olen oppinut, professori toteaa nöyrästi.

* * *


Robert Darntonin hankkeista Internetin hyödyntämiseksi historiassa katso tämän lehden artikkeli "Sähkökirjassa tiedejulkaisemisen tulevaisuus?"; Darntonin tuotannon yleisesittelyksi katso puolestaan tämän lehden artikkeli: "Robert Darnton – kirjahistorioitsija ja historiallinen antropologi".

Teksti: Päivi Räisänen ja Lari Ahokas
Kuvat: Lari Ahokas