VALISTUSAJATTELUN
MAHDOLLISET MAAILMAT
Ensimmäinen tulevaisuusutopia
Riikka Forsströmin väitöshaastattelu
Humanistisessa tiedekunnassa tarkastettiin 15.3.2002 Riikka Forsströmin
kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirja "Possible Worlds. The Idea
of Happiness in the Utopian Vision of Louis-Sébastien Mercier" (Mahdollisia
maailmoja. Onnellisuuden idea Louis-Sébastien Mercierin utopistisessa
visiossa). Riikka Forsström on opiskellut Turun yliopistossa yleistä
kirjallisuustiedettä, kulttuurihistoriaa ja taidehistoriaa.
Louis-Sébastien Mercierin mahdolliset maailmat
Mitä tutkit väitöskirjassasi ja miten päädyit valitsemaan aiheesi?
Tutkin väitöskirjassan ranskalaisen kirjailijan Louis-Sébastien
Mercierin utopistista ajattelua. Ranskan historia, kulttuuri ja valistuksen
aikakausi ovat pitkään kiinnostaneet minua. Ranskan suurta vallankumousta
edeltäneet vuosikymmenet olivat suurta murroskautta niin poliittisessa,
sosiaalisessa kuin taloudellisessakin merkityksessä.
On tärkeää nostaa esiin Mercierin kaltaisia, vähän tunnettuja
kirjallisia kykyjä kanonisoitujen korkeakulttuuristen hahmojen (Rousseau,
Diderot, Voltaire jne.) rinnalle. Mercier eli ja kirjoitti oman aikansa
elitistisen korkeakulttuurin marginaalissa, eikä hänen tuotantoonsa
ole myöhempien aikojen tutkimuksissakaan kiinnitetty sanottavaa huomiota.
1700-luvun valistuksen tuottamia tulevaisuuskuvia tai utopia-ajattelua
ei muutenkaan ole kattavasti tutkittu.
Utopistisen ajattelun tieteellistä tutkimista on rasittanut sitkeä
käsitys, että utopiat ovat pelkkiä narsistisia päiväunia tai todellisuuspakoa,
jota ei kannata ottaa vakavasti. Kuitenkin ne kumpuavat aina oman aikansa
sosiaalisesta todellisuudesta.
Kuka tutkimasi Louis-Sébastien Mercier oli miehiään?
Louis-Sébastien Mercier oli eräs 1700-luvun ranskalaisen valistuksen
populaarikirjailijoista, jotka elivät korkeakulttuuristen eliittien
marginaalissa. Tuottelias Mercier kuului oman aikansa populaarikirjailijoihin,
joista on käytetty melko pejoratiivista ilmaisua "katuojien Rousseaut".
Hän edusti Pariisin boheemia kirjallista alamaailmaa. Utopistisen romaanin
L´An 2440 ohella toinen Mercierin pääteoksista oli 12-osainen
Tableau de Paris. Se on monumentaalinen kuvaus kirjailijan oman
aikakauden Pariisista, ja se käsittelee 1700-luvun ranskalaista yhteiskuntaa
päivänpolttavista poliittisista kysymyksistä muotiin ja alempien sosiaaliluokkien
huveihin.
Viimeisten vuosikymmenien aikana kiinnostus Mercieriä kohtaan
on kasvanut. Vähitellen on tiedostettu myös hänen merkityksensä modernin
tulevaisuusutopian keksijänä.
Aiemmat utopiat eivät siis sijoittuneet tulevaisuuteen?
Mercierin L´An deux mille quatre cent quarante. Rêve s´il
en fut on todella tiettävästi kaikkien aikojen ensimmäinen täysimittainen,
sekularisoitunut kuvaus tulevaisuuden ihanneyhteiskunnasta. Jo
edellisellä vuosisadalla utopistit olivat luoneet ensimmäiset haparoivat
kokeilut tulevaisuusutopialla. Vielä tuossa vaiheessa se, että tapahtumat
oli sijoitettu tulevaisuuteen, ei näytellyt keskeistä roolia. Kyse oli
barokkimaisen rönsyilevistä seikkailuromaaneista, joissa edistyksen
ajatuksella ei ole suurtakaan merkitystä. Mercierin mallissa pääpaino
sen sijaan on maanpäällisellä edistyksellä eli siinä, että juuri ajan
vähittäinen virtaaminen halki historian on synnyttänyt tulevaisuuden
ihanneyhteiskunnan.
Teos noudattaa aikamatkan kaavaa: Mercieriä itseään muistuttava
kertoja nukahtaa ja nukkuu halki vuosisatojen - päätyäkseen kaukaiseen
kahdennenenkymmenennen viidennen vuosisadan Pariisiin. Hän saa oppaakseen
vuoden 2440 asukkaan ja tekee tämän opastamana opettavaisen kiertomatkan
pitkin Pariisia, tutustuen mm. kuninkaalliseen kirjastoon, osallistuen
talonpojan hautajaisiin, vieraillen temppelissä sekä yksityiskodissa.
Mercier luo utopiassaan erittäin kokonaisvaltaisen vision kuvitteellisesta
vuodesta 2440.
Aikalaiskriittinen utopia vuodesta 2440
Millaisen kuvan Mercier antaa vuoden 2440 Pariisista ja miten teos kommentoi
hänen oman aikakautensa ongelmia?
Utopioita laaditaan perinteisesti yhteiskuntakritiikin välineiksi,
eikä Mercier tee poikkeusta. Mercier tunsi moraalista närkästystä kohdatessaan
oman aikansa Ranskan suurta sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta.
Hän hyökkäsi niin yksinvaltaista poliittista järjestelmää, sen mielivaltaa
sekä jähmeän hierarkkista sääty-yhteiskuntaa kuin ahdasmielistä katolista
kirkkoa vastaan.
Mercierin utopiassa vallitsee poliittinen ja sosiaalinen tasa-arvoisuus
sekä uskonnollinen suvaitsevaisuus. Ainoa ihmisiä erottava tekijä on
hyveen harjoittaminen: kansalainen, joka on osoittanut erityistä hyveellisyyttä,
saa osakseen sosiaalista tunnustusta. Ketään ei tuomita luonnostaan
toisia alempiarvoiseen asemaan pelkän syntyperän perusteella. Julma
fyysinen kidutus sekä talonpoikien epäinhimillinen verotaakka on poistettu
- veronmaksu on vapaaehtoista!
Vallitsevien struktuurien kokonaisvaltainen muuttaminen ei kuitenkaan
ollut Mercierin ihanteiden mukaista. Vaikka hän suomiikin teoksessaan
absolutismia, kuvitteellinen Ranska on perinnöllinen monarkia vielä
vuonna 2440. Kuninkaan mielivaltaista vallankäyttöä on kuitenkin rajoitettu
lailla. Mercier uskoi vähittäisiin muutoksiin ja rauhanomaiseen edistykseen.
Ranskan vallankumouksen ryöstäytyessä kontrolloimattomiksi veren karnevaaleiksi
hän tuomitsi jyrkästi vallankumouksen toimeenpanijat, etenkin jakobiinijohtajat
Dantonin ja Marat´n.
Tieteellisteknologinen kehitys ei Mercieriä kiinnosta, vaan hänen
haaveissaan ihmiset kulkivat mieluiten jalan. Hänen tulevaisuuden kaupunkinsa
muistuttaa pikemmin paikalleen jähmettynyttä maalaiskylää kuin elämää
sykkivää metropolia.
Ihmiset siis ovat tasa-arvoisia ... myöskin naiset? Ja eri rotujen edustajat?
Kiinnostavaa kyllä, Mercierin ihannemaailmassa vallitsee jyrkän
dualistinen sukupuolijako: naiset on rajattu yksipuolisesti yksityiselämän
alueelle, kodin seinien sisäpuolelle. Näiden tehtävänä on aviomiestensä
miellyttäminen ja lastenkasvatus sekä sellaiset työt, jotka ovat "heikommalle
sukupuolelle" soveltuvia!
Mitä eri kansakuntiin ja rotuihin tulee, Mercier oli tyypillinen
1700-luvun ranskalaisen valistuksen edustaja siinä mielessä, että hänen
mukaan kaikkien rotujen ja kansakuntien tulisi vähitellen saada osansa
eurooppalaisen edistyksen hedelmistä. Eurooppalaisilla ja nimenomaan
ranskalaisilla oli hänen mielestään erityinen sivistämistehtävä. Tämänkaltainen
asenne heijastaa mielestäni osuvasti ranskalaisen valistuksen itsetietoista
tunnetta siitä, että Ranska on maailman johtava kansakunta.
Millaisen kehityskulun kautta Mercierin ihanneyhteiskunta on kehittynyt?
Utopistien on aina ollut vaikeaa selittää, miten ihannevaltio
on syntynyt. Klassisissa tilautopioissa ongelma kierrettiin usein soveltamalla
haaksirikon kaavaa: kertoja saapuu keskellä valtamerta neitseellisessä
koskemattomuudessaan uinuvalle onnellisten saarelle ja tutustuu sen
ihanteellisiin olosuhteisiin. Mercierin teos on ensimmäinen, jossa ihanneyhteiskuntaa
ei ole sijoitettu joko menneisyyden hämäriin tai eksoottiseen ja saavuttamattomaan
maankolkkaan.
Mercier oli vankkumaton edistyksen kannattaja, ja hän oli vakuuttunut
siitä, että vain ajan kuluminen erotti olemassaolevan yhteiskunnan uudesta
uljaasta maailmasta. Toisaalta hänkään ei anna selkeää vastausta siihen,
minkälaisten konkreettisten vaiheiden kautta hänen kuvaamansa tulevaisuuden
onnela on käytännössä syntynyt. Huomionarvoinen yksityiskohta sen sijaan
on se, että Mercier ei kuvaa edes vuoden 2440 yhteiskuntaa itsessään
täydelliseksi ja muuttumattomaksi. Hän esittää, että vielä tuolloinkin
edistys on edennyt vasta puoliväliin saakka. Kyse on siis jatkuvasti
kehittyvästä utopiasta.
Mercier uskoi rajattomaan edistykseen eli siihen, että ajan myötä
kaikki muuttuisi aina vain paremmaksi ja paremmaksi. Tämä heijastaa
lineaariselle aikakäsitykselle rakentuneen maailmankuvan lujittumista
1700-luvun länsimaisissa yhteiskunnissa vastakohtana sykliselle aikakäsitykselle,
jolle oli ominaista pessimistisempi käsitys siitä, että ihmistä ympäröivä
luonto oli vääjäämättömän rappion ja degeneraation tilassa.
Mercierin teos on siis oman aikakautensa kuvaaja?
Mercierin utopia on tulkittavissa nimenomaan oman aikakautensa
kriittiseksi peiliksi pikemmin kuin tulevaisuuden prognoosiksi. Mercierillä
ei ollut innovatiivista kapasiteettia sen kuvittelemiseen, minkälainen
maailma olisi vuosisatojen vierittyä. L´An 2440:n heijastamat
muutokset ovat tiukasti sidoksissa kirjoittajan oman ajan yhteiskuntaan.
Kun utopian aikamatkaaja käy tulevaisuuden teatterissa, siellä esitetään
1700-luvun näytelmiä! Tulevaisuuden pariisilaiset noudattavat 1700-luvun
valistusfilosofien (ennen kaikkea Rousseaun, Diderot´n ja Montesquieun)
esittämiä ihanteita. Mercier ei näytä tulleen ajatelleeksi, että lähes
seisemänsadan vuoden aikana saattaisi tapahtua radikaaleja muutoksia.
Tutkimusprosessin antia
Mitkä tutkimuksen vaiheet ja havainnot koit erityisen antoisiksi?
Erityisen antoisana vaiheena pidin tutkimusmatkoja Pariisiin,
jossa oli saatavilla valtavat määrät aiheeseen liittyvää materiaalia.
Toisaalta myös itse kirjoitusprosessi tarjosi luonnollisesti monenlaisia
haasteita. Kiehtovana pidin etenkin sitä, kuinka monenlaisia ajatuksia
Mercierin utopistinen ajattelu herätti, ja monasti työn edetessä ilmaantui
uusia ideoita, joita en tutkimusta aloittaessani tullut edes ajatelleeksi.
Oli yllättävää havaita, kuinka perusteellisen ja yksityiskohtaisen
kuvan Mercierin utopia tarjoaa 1700-luvun ranskalaisesta yhteiskunnasta.
Kuten utopistisen kirjallisuuden luonteeseen kuuluu, myös Mercierin
visio muodostaa kriittisen peilikuvan omasta aikakaudestaan, kertoen
paitsi oman vuosisadan aatteellis-filosofisista virtauksista, myös tunteista,
toiveista ja peloista.
Erityisen kiinnostavana pidänkin utopioiden kykyä avata uudentyyppisiä
lähestymistapoja nimenomaan tunteiden historiaan: kertovathan ne samalla
setä siitä, mitä kunakin aikakautena eläneet ihmiset ovat omassa ajassa
pelänneet ja kritisoineet, toisaalta siitä, mitä he ovat tulevaisuudelta
odottaneet ja mistä he ovat haaveilleet ja unelmoineet. Omassa tutkimuksessani
olen pyrkinytkin lähestymään Mercierin utopiaa muiden näkökulmien ohella
myös kuvitelmana "piilevistä mahdollisuuksista", eli kartoittamaan 1700-luvun
ihmisten pelkoja ja toiveita.Uskon, että tämänkaltaisella lähestymistavalla
on painoarvoa myös nyky-yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtämisessä.
Kaksi vuosisataa sitten, Ranskan vallankumouksen aattona, tunnot
olivat paljolti samantyyppisiä kuin vuosituhanteen vaihteessa. Molemmissa
tapauksissa oli kyse ratkaisevista murrosperiodeista, joita karakterisoi
samanaikaisesti sekä pessimistinen pelko tuntemattoman tulevaisuuden
edessä että optimistinen toive jonkin olennaisesti uuden ja paremman
alkamisesta.
Mitä muita ajatuksia Mercierin utopia voi tarjota nykypäivän ihmisten
käyttöön?
1700-luvun tutkimus avartaa mielestäni nykyihmisenkin ymmärrystä
monellakin tavalla. Kyseessä oli tärkeä aikakausi matkalla kohti modernia,
sekularisoitunutta maailmaa. Valistuksen arvot olivat pitkälti samoja,
jotka määrittävät vielä nykyäänkin "hyvän elämän" kriteerejä kaikissa
liberaaleissa demokratioissa. Valistuksen perintö elää siis vahvana
edelleen.
Toisaalta Mercierin utopia tarjoaa esimerkin siitä, että lähes
kaikki utopistiset mallit sisältävät oman tuhonsa siemenen. Utopioissa
yhteisön hyvinvointia on aina pidetty tärkeämpänä kuin yksilön onnea,
joten ne ovat toteutuessaan muuttuneet antiutopioiksi, kauhukuviksi.
Vaikka Mercierin keskeiset ihanteet ovat vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus,
yksilönvapaudesta termin modernissa merkityksessä tuskin voidaan puhua.
Ihmisten sosiaalista kanssakäymistä säätelee yhteiskuntasopimus, jonka
mukaan kansalaisten on kaikissa teoissaan uhrattava oma henkilökohtainen
hyvinvointinsa koko yhteisön sitä vaatiessa.
Tavallaan Mercierin "Vuonna 2440" tarjoaakin esimerkin siitä,
että äärimmilleen viety rationalisointi ja yhdenmukaistaminen voi johtaa
"järjen terroriin", jossa ihmiset elävät hyveen rautahäkissä, illusorisen
vapauden vankeina. Mercierin utopia voidaan lukea varoittavana profetiana
sekä Ranskan vallankumouksen muuttumisesta "järjen" nimessä harjoitettavaksi
mielivaltaiseksi teurastukseksi että ennakkovaroituksena tulevaisuudesta,
jota Huxleyn tai Orwellin tapaisten antiutopistit ovat visioineet. Tästä
näkökulmasta tarkasteltuna Mercier - vaikka tuskin itse tarkoitti utopiaansa
anti-utopiaksi! - puhuttelee myös nykypäivän lukijoita.
* * *
|