Tähtien tutkimus ei ole vain astronomiaa
Janne Mäkelän väitöshaastattelu
Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineeseen John Lennonin tähtikuvasta
otsikolla Images In Works. A Cultural History of John Lennon's Rock
Stardom väitellyt FL (väit.) Janne Mäkelä suostui avaaman sanaista
arkkuaan myös Ennen & Nyt -lehdelle. Tämä tapahtui onneksi jo hyvissä
ajoin ennen väitöksen käynnistämää mediamylläkkää, ja kaikessa rauhassa
sähköpostin välityksellä.
Esittele itsesi vapaamuotoisesti vähintään kolmella virkkeellä.
– Olen 36-vuotias populaarimusiikin ja -kulttuurin tutkija, toisinaan
vähän free lancer -toimittajakin. Olen valmistunut Turun yliopiston
kulttuurihistorian oppiaineesta. Harrastan musiikkia (soitan, laulan,
kuuntelen, luen, kirjoitan) ja kirjallisuutta, etenkin dekkareita. Elämä
on edelleen mysteeri.
Kerro väitöskirjasi aiheesta. Popularisoi tarpeen vaatiessa.
– Väitöskirjani tarkastelee John Lennonia rocktähteyden näkökulmasta
1960-luvun alusta tähän päivään. Tavoitteenani on ollut tutkia Lennonin
tähteyttä eräänlaisena vuoropuheluna eri tekijöiden välillä. Keskiössä
on tähti, joka luo itse itsestään käsityksiä julkisen toimintansa kautta,
mielikuvia, jotka usein kilpailevat tähden taustaorganisaation, median
ja yleisön rakentaminen odotusten kanssa.
Mihin yleisempiin teemoihin pääset käsiksi John Lennonin tähteyttä tutkimalla?
– Autenttisuus-käsitettä ei voi ohittaa Lennonia ja rockmusiikkia
tutkittaessa. Lennonin kohdalla rock autenttisuuden eri muodot - muutkin
kuin ns. auteur-ihanne - tulevat hyvin esiin. Toinen tärkeä teema on
vuoropuhelu nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Lennonhan koetaan jonkinlaiseksi
pioneeriksi, mutta ainakin tähteyden näkökulmasta tämä pioneerius rakentui
jo olemassaoleville käsityksille, ihanteille ja käytänteille. Pari esimerkkiä:
Beatles on koettu pop-androgynian esiintuojana, mutta yhtä paljon yhtyeen
veljellinen mieskuva oli vahvasti perinteisiin maskuliinisuuskäsityksiin
sidoksissa; 70-luvulla Lennon koettiin menneisyyden taakkojen (60-luku,
Beatles, nuoruus) kanssa painiskelevana "rock-selviytyjänä".
Kuinka tietoisesti katsot Lennonin muokanneen julkista imagoaan uransa
varrella? Onko Lennonin rock-autenttisuus siis tutkijan vai Johnin itsensä
konstruoimaa?
– Lennon oli varmaan hyvin tietoinen omasta imagostaan, ainakin
myöhemmissä vaiheissa, mutta ei hän sitä mitenkään suunnitelmallisesti
hionut vaan pikemminkin vaistonvaraisesti. Ehkä hän ymmärsi, että hänellä
ei ole lopullista kontrollia oman imagonsa suhteen. Se ainakin on selvää,
että tätä imagoa muutkin pyrkivät määrittämään. Esimerkiksi 60-luvun
lopulla Lennonin maailmanrauhaviritelmät leimattiin "hullun" puuhasteluksi.
Hyvä esimerkki on myös se, kuinka Lennonin kuoleman jälkeen journalistit
ja tutkijatkin ovat pyrkineet löytämään rock-auteurin tunnusmerkkejä
sieltä missä niitä ei alkujaan ollut. 'Help!' (1965) voidaan toki tulkita
Lennonin avunhuudoksi, mutta ilmestymisajankohtana se oli samannimisen
komediaelokuvan iloinen tunnuslaulu.
Käyttämäsi aineisto on varsin mittava. Onko ollut vaikeaa pysyä jatkuvasti
lisääntyvän Beatles/Lennon -tutkimuksen tahdissa? Ainakin biografioita
näyttää tulevan jatkuvasti lisää. Jouduitko vain tekemään kylmän päätöksen:
"nyt ei enempää lähteitä!"?
– Materiaalia tosiaan on runsaasti ja melkeinpä päivittäin tulee
lisää. Sitä pähkäillessä täytyy pitää kaksi asiaa mielessä: kaikkia
ei tarvitse, eikä kukaan kaikkea pystyisi enää haltuun ottamaankaan.
Musiikkielämä on sinulle muutakin kuin tieteellinen tutkimuskohde.
Vaikuttavatko muut musiikilliset aktiviteettisi tapaasi tutkia?
– Toimiminen "käytännön" puolella, lähinnä soittajana ja biisintekijänä,
tuo tietysti jonkinlaista lisäymmärrystä populaarimusiikin kulttuuriseen
tutkimukseen, mutta se ei ole mikään edellytys hyvälle tutkimukselle.
Totta puhuen en ole huomannut, että populaarimusiikin tähti-ilmiötä
tutkiessani kitaransoittotaidollani olisi ollut suurta merkitystä. Eikä
soittotaitoni ole auttanut minua tutustumaan tähtiin.
Onko populaarikulttuurin tutkimus saanut mielestäsi hyvin rahoitusta
ja huomiota Suomessa? Miten vertaisit ulkomaista populaarikulttuurin
tutkimusta täkäläiseen tutkimuskulttuuriin?
– Viime vuosina Suomi ja suomalaisuus ovat olleet aika hallitsevia
käsitteitä niin tutkimuksessa kuin julkisessa keskustelussa. Populaarikulttuurin
tutkimuksessa kansalliset aiheet ovat saaneet kohtalaisen hyvin rahoitusta,
tosin ripotellen. Huomiotakin on ainakin mediassa kertynyt. Kansainvälisempiä
aiheita kannattaisi tukea enemmän, enkä nyt puhu vain omalta kannaltani
vaan laajemman perspektiivin säilyttämisen puolesta. Yleisesti ottaen
populaarikulttuurin ja etenkin populaarimusiikin tutkimus tuntuu olevan
Suomessa vireämpää ja jopa jossain määrin järjestäytyneempää kuin muualla
maailmassa.
Brittiläinen populaarimusiikintutkimus on sinulle tuttua myös paikan
päällä koettuna, eikö totta? Oliko suomalaisen helppo tuoda omaa näkökulmaansa
sikäläiseen, täältä katsoen paikoitellen jopa hieman sisäsiittoisen
oloiseen keskusteluun?
– Enemmän olen Englannissa kirjastoja ja arkistoja kolunnut kuin
seminaareihin osallistunut. Silloin kun osallistuin, niin ihmetystä
tietenkin herätti se, että miksi en suomalaisena tutkinut jotain suomalaista
aihetta. Toisekseen Lennonin tapaiset mainstream-aiheet eivät olleet
90-luvun lopulla vielä kovin suosittuja tutkijapiireissä, joissa alakulttuuritutkimuksella
oli vahvat perinteet. Nythän jotain muutosta on tapahtunut. En oikein
osaa sanoa, onko tutkimus ja keskustelu Englannissa sen itseriittoisempaa
kuin Suomessa.
Esiintymiskykyisistä ja sanavalmiista populaarikulttuurin tai median
tutkijoista näyttää nykyään helposti tulevan median käyttämiä mielipideautomaatteja.
Kuinka itse aiot välttää tämän sudenkuopan?
– Akateemisen yhteisön silmissä saa helposti pellen roolin, jos
jakelee ahkerasti mielipiteitään ja esiintyy moninaisilla media-areenoilla.
En näe tällaisessa toiminnassa mitään väärää, jos vain osaa pitää varansa
sen suhteen, ettei joudu juoksutetuksi. Minun luonteelleni sopii kuitenkin
paremmin omassa asiantuntemusalassa pitäytyminen.
Entä populaarit mielikuvat ja käsitykset populaarikulttuurin tutkimuksesta,
oletko törmännyt esim. poptrivian tivaajiin?
– Aika vähän trivia-tivaajia on vastaan tullut. Veikkaanpa että
Suomessa on runsaasti parempia Beatles-trivian mestareita kuin minä.
Enemmän olen törmännyt muistelijoihin. Melkeinpä jokaisessa seminaarissa
tai konferenssissa, jossa olen aiheesta puhunut, yleisön joukosta joku
on ryhtynyt kertomaan omia muistojaan ja kokemuksiaan Beatlesin merkityksestä.
Se on ollut aika kiehtovaa. Joskus keskustelu tosin on edennyt kattamaan
kaikkea muuta kuin minun tutkimustani!
Tiedemaailma on aina välillä suhtautunut ristiriitaisesti populaarikulttuurin
tutkimukseen. Kai ainakin humanististen tieteiden alueella ymmärrys
on lisääntynyt sitten poptutkimuksen alkuaikojen?
– Ei kai poptutkimuksen tarvitse enää todistella omaa olemassaoloaan
ja lähteä sellaiseen peliin, jossa sääntöjä sanelevat luutuneet tutkimusperinteet.
Toivottavasti. Olisi muuten mielenkiintoista kartoittaa poptutkimuksen
historiaa Suomessa (vai kuulostaako ajatus liian sisäsiittoiselta?).
Varmaan 70- ja 80-lukujen osalta löytyisi paljon herkullisia taistelu-
ja selviytymistarinoita á la "mulla oli tapana olla laitoksen pelle
mutta nyt olen okei".
Mitä mieltä olet nykyisestä tohtorinkoulutusjärjestelmästä Suomessa?
Arvostetaanko tohtoroitumista edelleen?
– Sinänsä järjestelmä on ajatuksena kaunis, mutta käytännössä neljän
vuoden tutkijakoulujakson pilkkominen osiin ja osien jakaminen monien
tutkijoiden kesken ehkäisee pitkäjänteisempää toimintaa. Tohtoroitumista
arvostetaan edelleen, ehkä liikaakin, sillä sehän on vain yhdenlainen
asian- ja elämäntuntemuksen muoto. Paine valmistua tohtoriksi on monissa
akateemisissa työyhteisöissä hirmuinen, ja siinä kurimuksessa monet
tärkeämmät elämäntavoitteet helposti unohtuvat.
Millaisiksi arvioisit työmahdollisuutesi tulevaisuudessa? Jatkosuunnitelmasi?
Kenties kirja tulossa?
– Tohtoreita taitaa olla aika vähän työttöminä, eli kyllä kai jotain
sarkaa kynnettäväksi löytyy minullekin. Jatkosuunnitelmia ei tosin suuremmin
ole. Taidan viettää hieman pitemmän kesäloman tyttäreni seurassa ja
siinä ohessa yritän vääntää väitöksestäni jonkinlaista versiota ulkomaiselle
kustantajalle tarjottavaksi.
Painava sanasi tutkimustyötä aloitteleville ja harkitseville?
– Viestini on ristiriitainen: varaudu työsuunnitelmia koskeviin
takaiskuihin ja ole utelias.
* * *
|
