2001/2
NIHK-erikoisnumero

Verkostojen mahdollisuudet

Kesäkuun alussa Helsingissä järjestettiin jatko-opiskelijoille järjestyksessään kolmas pohjoismainen aatehistorian konferenssi. NIHK:n idea on tulosta ”ruohonjuuritason” aloitteellisuudesta. Konferenssin keskeisin tekijä on ollut nuorten tutkijoiden aktiivisuus ja kiinnostus työhönsä ja halu luoda uusia kotimaisia ja kansainvälisiä kontakteja samanhenkisten kanssa. Järjestäjien tavoitteena on joustava aiheiden valinta ja ajan hengen mukana eläminen.
Olemme saaneet tottua siihen, että kansainvälisten konferenssien papereiden julkaisu vie useita vuosia. Ennen & nyt tekee historiaa julkaisemalla NIHK-paperit erikoisnumerossaan 2/01, vain reilut kaksi kuukautta konferenssin jälkeen. On selvää, että näin globaalin levityksen saaneessa julkaisussa on kyse suomalaisen historiankirjoituksen merkkitapauksesta.

Ennen & nyt on konferenssin tavoin verkostoperiaatteella toimiva, tekijöidensä innostuksesta syntynyt, nopeasti mielenkiintoisiin ilmiöihin ja aiheisiin reagoiva organisaatio. Yhteistyö ja dynaamisuus ovat valttia. Verkostoitumista voi kukin edistää muutenkin. Kerro lehdestämme muille.

Aiomme jatkaa samalla linjalla. Toukokuun lopulla käytännössä vauhtiin saatettu nettilehti alkaa julkaisee kolmannen numeronsa syys-lokakuussa ja marras-joulukuussa osoitteestamme voi seurata neljännen numeron ilmestymistä.

Netille ominaiseen tapaan lehtemme ilmestyy periodeittain, joten nettisivuillemme kannattaa palata säännöllisin väliajoin. Varsin usein uteliaan haaviin tarttuu jotakin uutta ja mielenkiintoista. Arkistosivuiltamme voi lukija saada silmäiltäväksi aiemmat numerot vaivattomasti.

Hyvään lehteen voi tarttua aina uudelleen kuten hyvään kirjaankin.

Helsingissä 31. elokuuta 2001
Jari Sedergren

Pääkirjoitus englanniksi:

http://www.ennenjanyt.net/2-01/paa_eng.htm

Pääkirjoitus ruotsiksi:

http://www.ennenjanyt.net/2-01/paa_sve.htm

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.