Kristuksen morsiamet ja ritarit. Meri Heinosen väitöshaastattelu

Lauantaina 9.6.2007 tarkastettiin Turun yliopistossa FL Meri Heinosen väitöskirja Brides and Knights of Christ. Gender and Body in Later Medieval German Mysticism. ( Kristuksen morsiamet ja ritarit. Sukupuoli ja ruumis sydän- ja myöhäiskeskiajan saksalaisessa mystiikassa.) Kustoksena toiminut professori Kalervo Hovi oli kutsunut vastaväittäjäksi professori Barbara Newmanin Northwestern Universitystä, Yhdysvalloista. Väitöstutkimus kuuluu yleisen historian alaan.

Olet keskiaikaan ja sen uskonnollisuuteen perehtynyt historiantutkija. Miksi aihe kiehtoo sinua?

Löysin keskiajan ja uskonnon kiehtovuuden jo aivan opintojeni alkuvuosina, mutta syytä kiinnostukseni alkuperään en ole koskaan oikein onnistunut jäljittämään. Minulla ei ole esimerkiksi taustaa ns. keskiaikaharrastajana, vaan suhteeni keskiaikaan on aina ollut tietyssä mielessä ”ammatillinen”. Muistan istuneeni Donnerska instituutin Steiner-kirjastossa (esihistoriallisina aikoina jolloin internetistä ei tiedetty mitään) tavaamassa sanakirjan kanssa begiineistä kirjoitettuja kirjoja ja artikkeleita sekä olleeni ällistynyt, että olin löytänyt ilmiön, josta en ollut koskaan aiemmin kuullut mitään. Ehkä kyse oli siitä, että aluksi aihepiiri oli tietyssä mielessä mahdollisimman outo, ja sain tiettyä intellektuaalista mielihyvää siitä, että ryhdyin ottamaan selvää tästä ”vieraasta maasta”. Kun aloin vähän hahmottaa, mistä keskiajan uskonnollisuudessa on kyse, tieto ja tuntemus alkoivat ruokkia itse itseään, ja mielenkiinto kasvoi.

Itse asiassa ajatus, että tutkisin jotain itselleni lähtökohtaisesti läheistä ja tärkeää, on jollain tapaa vieras. Pidän tärkeänä itseni kannalta, että henkilökohtaisesti merkittävät kokemukset saavat säilyä sellaisinaan eikä niistä tarvitse tehdä tiedettä. Tämä ei tietenkään poista sitä, etteikö tutkimuskohteista tule (ja tietyssä mielessä niistä täytyykin tulla) ajan kanssa tärkeitä, lisäksi niihin muodostaa henkilökohtaisen ja läheisen suhteen.

Väitöskirjassasi keskityt tulkitsemaan neljän eri mies- ja naismystikon tekstejä ja niiden sukupuolittuneisuutta. Miten ajattelet itse naisena voivasi ymmärtää esimerkiksi miespuolisen munkin ´sielunelämää´?

En pidä sukupuolta niinkään rajoittavana tekijänä. Suurempi ongelma on mielestäni 600–700 vuoden aikaero. Voisi kysyä, miten voin sanoa ymmärtäväni jotain niiden ihmisten, naisten tai miesten, elämästä, jotka elivät 1200- tai 1300-luvuilla ja joiden elämää säätelivät hyvin erilaiset ehdot kuin meidän omaamme.

Toisaalta juuri siinä on historiantutkimuksen kiehtovuus. Minulle tärkeintä tutkimuksen teossa on, että pyrin selvittämään niitä ehtoja, joiden puitteissa esim. keskiajan kirjoittajat toimivat, ja hahmottamaan niitä asioita, jotka määräsivät heidän elämäänsä. Tätä kautta katson voivani oppia ymmärtämään heidän tuottamiaan tekstejä, olivatpa he naisia tai miehiä, kunhan otan vielä huomioon ne erilaiset ehdot ja mahdollisuudet, joita sukupuoli heille asetti. Historiantutkimus on minulle tietyssä mielessä menneisyyden järjestelmän rakentamista uudelleen, sen sisälle menemistä ja sen mielekkyyden tavoittamista. Kaikkea ei voi koskaan selittää, mutta itse ainakin tunnen riemua sellaisina hetkinä, kun oivallan, että täysin järjettömältä näyttävä asia on ymmärrettävä omassa kulttuurisessa yhteydessään ja että kykenen antamaan sille ainakin yhden selityksen.

Toki oma sukupuoleni vaikuttaa siihen, miten tarkastelen tekstejä, mutta se on asia, joka vain täytyy hyväksyä. Luulen, että jokainen (nainen tai mies), joka kirjoittaa sukupuolen merkityksestä joutuu pohtimaan sitä, miten paljon omat toiveet tai turhaumat näkyvät niissä tulkinnoissa, joita tutkimuksessaan tekee.

Keskiajalla kirjoitustaito ei ollut kaikkien ulottuvilla. Joistakin naismystikoista on jäänyt vain muiden kirjoittamia lähteitä. Mikä merkitys kirjoitustaitoisille naismystikoille oli kirjoittamisen osaamisesta?

Vaikka luku- ja kirjoitustaito ei keskiajalla ollut jokamiehen tai ainakaan jokanaisen taito, useimmat keskiajan naismystikoista osasivat ainakin lukea – he olivat toisin sanoen kirjallisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Kirjoitustaito antoi toki naisille mahdollisuuden itsenäisempään ja harkitumpaan ilmaisuun kuin omien ajatusten sanelu tai se, että kertomukset mystisistä kokemuksista kirjoitettiin muistiin huomattavasti myöhemmin jonkun muun toimesta. Esimerkiksi tutkimuskohteeni Mechthild Magdeburgilainen ja Margaretha Ebner työstivät molemmat omaa tekstiään pitkän ajan kuluessa ja saattoivat siten miettiä ratkaisujaan sekä kommentoida aiempia kirjoituksiaan ja saamiaan palautteita.

Toisaalta meille säilyneet tekstit eivät ole alkuperäisiä. Niitä on mahdollisesti toimitettu, ja rippi-isät ovat ehkä kommenteillaan vaikuttaneet niihin. Naiset ovat kirjoittaneet tiettyjen ilmaisutapojen puitteissa. Tästä syystä heidän teksteissään näkyvät myös yleiset konventiot. Tutkijan tulee siis suhtautua varauksellisesti ajatukseen itse kirjoitettujen tekstien autenttisuudesta. Keskiajan uskontohistorian tutkimusperinteessä on hieman erilaisia tapoja tarkastella naisten tekstien historiallista todistusarvoa. Olen omassa työssäni pyrkinyt yhdistämään saksalaista kirjallisuudentutkimusta ja amerikkalaista historiantutkimusta arvioidessani sitä, mitä tekstit oikeastaan menneestä kertovat.

Olet sitä mieltä, että lihallisuudesta kirjoittaminen mystisissä kokemuksissa ei juurikaan eronnut verrattaessa miesten ja naisten tekstejä. Kirjoittajien tausta ja kulttuurin perinteet kävivät kirjoituksista ilmi, mutta niissä käytettiin myös omaperäisiä ilmaisuja. Miten analysoit tätä?

Työssäni keskeisenä teemana oli ruumiillisuus ja sen merkitys naisille ja miehille. Aihepiirin tutkimuksessa on viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan, eli Caroline Walker Bynumin teoksen Holy Feast, Holy Fast. The Religious Signifigance of Food to Medieval Women (1987) ilmestymisen jälkeen useimmiten korostettu ruumiillisen uskonnollisuuden keskeisyyttä juuri naisille. Olen omassa työssäni halunnut kysyä, eikö ruumiillisuus ollut keskeinen myös miehille ja onko tulkinnassa osin kyse myös tavastamme lukea tekstejä.

Pyrin väitöstutkimuksessani osoittamaan, että ruumiillisuuden merkitys oli keskiajan uskonnollisuudessa hyvin monitahoinen ja että yksioikoinen rajaviivojen vetäminen sukupuolten välille ei tee oikeutta tematiikan monitahoisuudelle. Käsittelen etenkin kirjani viimeisessä luvussa ruumiillista nautintoa ja sitä kuvakieltä, jota mystikot käyttivät kokemuksistaan sekä kritisoin niitä näkemyksiä, joiden mukaan lähinnä naiset käyttivät ruumiillisia (esimerkiksi syömiseen tai seksuaalisuuteen liittyviä) ilmauksia, joilla oli vahva yhteys ”todelliseen” ruumiilliseen nautintoon.

Minusta näyttää siltä, että niin keskiajan teologit kuin myöhemmät tutkijat ovat halunneet tulkita naisten tekstejä huomattavasti somaattisemmin kuin miesten. Osittain kyse on ilmausten sukupuolittuneisuudesta ja siitä, että mystisissä teksteissä feminiinisen sielun ja todellisten uskonnollisten naisten kokemukset on sekoitettu, kun taas miesten kohdalla ”ruumiittomien” sielullisten kokemusten ja uskonnollisten miesten ”todellisen” elämän välillä on nähty olevan tiukka raja. Mutta jos luemme tekstejä ilman vankkoja ennakkoajatuksia naisten ja miesten ilmaisujen eroavaisuudesta, niin miesten kuin naisten tekstit voivat tulla lähelle toisiaan. Esimerkiksi tutkimuskohteistani Mechthild Magdeburgilainen ja Friedrich Sunder kuvasivat varsin kainostelematta sielun ja Jumalan välistä, seksuaaliseksi tulkittavaa kanssakäymistä.

Mystikoiden taustat ja toisaalta erilaiset kirjalliset traditiot nousevat myös esille, kun mystikoiden tekstejä asetetaan keskusteluun toistensa kanssa. Avoimissa yhteisöissä eläneet korostivat neitsyyden merkitystä naisille huomattavasti enemmän kuin suljetuissa yhteisöissä eläneet, sukupuolesta riippumatta. Toisaalta Laulujen laulun kuvaukset rakastavaisten kohtaamisesta ja eroista näkyvät mystikoiden teksteissä samoin kuin maallinen rakkausrunous. Kyse ei ole kuitenkaan yksioikoisesta jäljittelystä ja valmiiden kaavojen omaksumisesta vaan perinteen luovasta käytöstä. Molemmat em. traditiot esimerkiksi antoivat mahdollisuuden naisellisen voiman käyttöön ja tätä mystikot hyödynsivät, olipa kyseessä rouva Rakkaus, jonka uhreiksi joutuivat niin Jeesus kuin ihminen, tai feminiininen sielu, joka pakotti Jeesuksen lupaamaan (äitinsä Maria todistajana), että ei koskaan jättäisi rakasta sielua.

Mainitse muutamia esimerkkejä miehisestä tai naisellisesta ilmaisusta, joita teksteistä löysit.

Yksi tällainen miehiseen ja naiselliseen ilmaisutapaan liittyvä ero on kirjoitus- ja ilmaisutavan tietty teologisuus tai ”tieteellisyys”. Toki miehet olivat keskiajan yhteiskunnassa ne, joilla oli teologista koulutusta todennäköisemmin kuin naisilla. Silti on tapauksia, joissa suhteellisen kouluttautumattomat miehet pyrkivät liittymään maskuliiniseen intellektuaaliseen traditioon liittämällä teologisen otteen teksteihinsä. Sen sijaan naiset harvemmin käsittelivät teologisia kysymyksiä intellektuaalisen tradition puitteissa, vaikka he olisivat kyenneet esittämään vastaavia argumentteja kuin miehet.

Naisten kirjalliset konventiot olivat toisenlaisia ja heidän teologiansa tavallaan piilotettua. Naisten ei sopinut eksplikoida mystisten kokemusten teologisia merkityksiä, kun taas miesten ei sopinut jättää niitä kätketyiksi. Tutkimukseni kannalta keskeistä oli myös sen osoittaminen, että eri yhteyksissä sama toiminta voitiin tulkita niin maskuliiniseksi kuin feminiiniseksi. Esimerkiksi Heinrich Suso näki Jeesuksen jäljittelyn ruumiin tuskissa ja toisaalta muiden halveksunnan kohteena olemisen maskuliinisena, vaikka monissa muissa konteksteissa niin ruumiilliset harjoitukset kuin passiivinen alistuminen voitiin keskiajalla tulkita juuri naisellisiksi piirteiksi.

Vastaväittäjänä väitöstilaisuudessasi toiminut prof. Barbara Newman on myös latinan kielen osaaja. Miten kommentoit hänen esittämiään kysymyksiä?

Barbara Newmanhan on keskiajan tutkija ja hänen professuurinsa Northwesternissä on kiinnostavasti English, Religion, and Classics, mikä kertonee oppiaineiden välisten raja-aitojen mataluudesta ja toisaalta tutkimuksen laaja-alaisuudesta. Northwesternissä on vahvaa keskiajantutkimusta, sillä Newmanin ohella yliopistossa vaikuttavat Richard Kieckhefer, eläkkeelle jäänyt Robert Lerner ja hänen tilalleen tullut Dyan Elliot, joista itse asiassa kuka tahansa olisi mielestäni voinut toimia vastaväittäjänäni!

Pidin paljon Newmanin kysymyksistä. Hän oli minusta sopivalla tavalla tiukka ja kävi läpi kirjan kokonaisuudessaan ja esitti joka luvusta olennaisia kysymyksiä, mutta osasi myös hauskuuttaa yleisöä. Hän myös pystyi mielestäni esittämään varsin tuoreita näkökulmia aiheeseen, mikä oli minusta hyvin hauskaa ja olihan hän tosi terävä huomioissaan – kadehdittava suorastaan. Nautin keskustelusta hänen kanssaan suunnattomasti ja olen todella iloinen, että sain hänet vastaväittäjäkseni. Suomalainen keskiajan tutkija pääsee aika harvoin keskustelemaan aihepiiristään alan ehdottoman asiantuntijan kanssa omassa kotimaassaan.

Väitöstilaisuuden jälkeisiä mietteitäsi ja tulevaisuudensuunnitelmiasi.

Väitöksestä jäi minulle todella hyvä mieli. Kokemus oli ”puhdistava” ja antoi uutta intoa. Luulen, että teen vielä muutamia juttuja keskiajan mystikoiden parissa, mutta olen myös hieman suunnitellut tutkimusta, joka kohdistuu 1800- ja 1900-lukujen taitteen Suomeen ja Pelastusarmeijaan. Uskonto ja sukupuoli ovat kiinteästi mukana edelleen, mutta keskiajan ohella ajattelin kokeilla vähän modernimpia aikoja, jos vaikka vaihtelu virkistäisi.

Onnea vastaväitelleelle ja kiitos paljon haastattelusta!

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *