Väärän käden maailma

Väärän käden maailma. Vasenkätisten kulttuurihistoriaa. Pierre-Michel Bertrand. Suom. Sampsa Peltonen ja Pirjo Thorel. Atena, Jyväskylä 2006.

Vasenkätisyys on viime vuosikymmeniin asti koettu ongelmalliseksi asiaksi. Vasenta kättä on pidetty heikkona ja taitamattomana, vasenta puolta yleisesti ottaen pahana. Kielteinen suhtautuminen vasempaan ei kuitenkaan ole aina ja kaikkialla tarkoittanut vasenkätisyyden syrjintää. Tätä historiallista, monipolvista kehityskulkua kuvaa Pierre Bertrandin teos Väärän käden maailma.

Vasenkätisyyden suuret linjat

Bertrandin teoksen vahvuuksia on kirjoittajan laaja-alaisuus ja kyky tehdä pitkiäkin linjauksia vuosisatojen ja -tuhansien yli. Laaja humanistinen oppineisuus tulee esille niin vanhempien kuin uudempienkin aikojen kuvauksessa. Bertrand käy läpi Raamatun vasenkätisyyttä koskevat kohdat ja muitakin kristinuskon piirissä esitettyjä tulkintoja asiasta. Maallisista teksteistä löytyy antiikista alkaen runsaasti kirjallisia esimerkkejä siitä, miten vasenkätisyys on leimattu milloin harmittomaksi erikoisuudeksi, milloin sairaalloisen perimän aiheuttamaksi viaksi. Näitä esimerkkejä Bertrand pyörittelee vaivattomasti ja luo lukijalle monisyisen kuvan siitä, miten vasenkätisyys on länsimaisen kulttuurin historiassa ymmärretty.

Vasenkätisyys ei aina ole ollut synnin merkki tai vamma. Bertrandin mukaan keskiaika oli vasenkätisille neutraali ajanjakso; tuolloinkaan vasemman käden käyttämistä ei erityisesti suosittu tai ihailtu, mutta sitä ei pidetty kovin merkityksellisenä asiana. ”Sivilisoituminen” muutti tämän leppeän asenteen, sillä käytösnormien tiukentuessa niin hyviin pöytätapoihin kuin tervehtimiseenkin alkoi kuulua oikean käden ensisijainen käyttäminen.

Ihmisruumiin tiukentunut kontrolli tuli esille myös kouluissa ja muissa laitoksissa. Yksittäinen tekijä, joka on ajanut oikeakätisyyden asiaa voimakkaasti, on ollut kirjoitustaidon yleistyminen. Mustekynän aikakautena vasemmalta oikealle kirjoittaminen oli vasemmalla kädellä erittäin vaikeaa, eikä se helpompienkaan kirjoitusvälineiden ajalla ole yksinkertaista. Tietotekniikka auttanee tässäkin asiassa, vaikka senkin näppäimistöissä erilaiset komennot ja numerot ovat pääosin oikealla puolella. Toisaalta nykyihminen käyttää lukemattomia erilaisia kojeita ja laitteita, jotka säännönmukaisesti suunnitellaan oikeakätisille. Tölkinavaaja tai sakset eivät ole ainoat vasenkätisille hankalat tekniset välineet.

Bertrand käy läpi useaan kertaan vasenkätisyyden kronologian. Vasenkätisyyttä on voitu samaan aikaan sekä paheksua syvästi, että hyväksyä se luonnollisena. Näin on ollut varhaisempina aikoina, jolloin kristinuskoon Välimeren maiden kulttuureista välittyneet käsitykset vasemman puolen kielteisyydestä olivat tunnettuja kaikkialla läntisessä maailmassa, mutta erityistä tarvetta kaiken vasenkätisyyden juurimiseen ei ollut. Huolimatta siitä, että Bertrand keskittyy länsimaiseen kristilliseen kulttuuriin, hän luotaa teoksensa alkupuolella maailman muidenkin kolkkien suhtautumista oikeaan ja vasempaan. Kristinusko ei siis ole syypää kaikkeen vasenkätisyyden vieroksumiseen!

Bertrandin teesit Suomen oloissa?

Bertrandin teoksen ongelmana on suomalaisen lukijan näkökulmasta se, että hänen näkemyksensä perustuvat pitkälti ranskan kielestä välittyviin ajatusmalleihin ja romaanisen kielialueen ajatteluun. Luonnollisesti maailman valtakielillä ja länsimaisella kulttuurilla on ollut erittäin suuri vaikutus suomalaisiinkin vasenkätisyyttä koskeviin käsityksiin. Väärän käden maailma jää suomennoksena kuitenkin tavallaan ilmaan. Se ei liity lukijoidensa välittömään kokemusmaailmaan samalla tavoin kuin alkuperäisteos on varmasti tehnyt.

Suomalaista vasenkätisyyden kulttuuria lienee muokannut kaikkein eniten maamme myöhäinen kaupungistuminen ja teollistuminen, mihin osaltaan liittyy kirjallisen kulttuurin ohuus ja myöhäinen kehitys. Bertrandin mukaan talonpojan maailmassa ei ole kovin suurta merkitystä sillä, kumpaa kättä käytetään viljelykseen tai karjanhoitoon; vaikka saarnastuolista julistettaisiin vasemman puolen syntisyyttä ja oikean käden mieluisuutta Jumalalle, arkielämässä on melko samantekevää kumpi käsi on kellekin luontevampi. Työvälineetkin voidaan muokata tarpeen mukaan. Bertrandin mukaan vasta 1800-luvun normalisoiva ja määrittelevä aikakausi alkoi systemaattisesti muokata vasenkätisiä lapsia ja aikuisia käyttämään vain oikeaa kättään.

Voitaisiin ajatella, että Suomessa oikeakätisyyden pakkoluonne yleistyi nopeasti ja keskimääräistä myöhemmin, kuten on ollut monen muunkin asian kohdalla. 1900-luvun suomalaisessakin koulumaailmassa oli vallalla se perusasenne, että vain oikean käden käyttäminen on hyväksyttävää. Lukemattomat vasenkätiset pakotettiin viimeistään kansakoulussa oikeakätisiksi, jos heitä ei kotona ollut vielä siihen ohjattu. Seurauksena oli usein kömpelyyttä ja oppimisvaikeuksia sekä yleistä huonommuuden tunnetta, koska harva vasenkätinen oppi täydellisen oikeakätiseksi.

Ranskassa vasenkätisyyden hyväksyminen alkoi siitä, että se alettiin ymmärtää synnynnäisenä, joskin erityishuomiota vaativana ominaisuutena. 1960-luvun liberaalit kasvatusopit auttoivat vasenkätistenkin asiaa eri maissa, eikä lapsia enää tuon ajan jälkeen ole järjestelmällisesti pakotettu oikeakätisiksi. Toki vielä ainakin 1980-luvun Suomessa käsityönopettaja saattoi kutsua vasenkätisesti neulovaa tyttöä vammaiseksi, eli ihmisten omat käsitykset elivät pitkään yleisen asennemuutoksen jälkeenkin.

Mitä vasenkätisyys on?

Bertrandin teoksen yleinen, eikä vain suomalaisia lukijoita koskeva ongelma on se, että se jättää täysin avoimeksi sen, mistä vasenkätisyys lopulta johtuu. Alkuteos ilmestyi vuonna 2001, joten suomalaistutkija Juha Laurénin väitöskirjassa kuluvana vuonna julkaistu havainto vasenkätisyysgeenistä ei siihen olisi ehtinyt. Yleisempiä havaintoja vasenkätisyyden periytyvyydestä on kuitenkin ollut jo pitkään. Syytä on tietysti muistaa sekin, että jonkin ominaisuuden geneettisyys ei vielä kerro paljoakaan sen kulttuurisesta muokattavuudesta saati hyväksyttävyydestä.

Toinen jo kauan tunnettu asia ovat enemmän tai vähemmän tieteelliset oletukset vasenkätisten erityislahjakkuudesta. Bertrand viittaa tähän aihepiiriin lähinnä kuvaamalla sitä historiallisten esimerkkien valossa; esimerkiksi vasenkätisellä miekkailijalla on etulyöntiasema oikeakätisiin  tottuneeseen vastustajaan nähden. Bertrand ei kuitenkaan vaikuta tuntevan ainakin suomalaisessa mediassa toistuvasti esiintyviä väitteitä vasenkätisten matemaattisesta lahjakkuudesta ja avaruudellisesta hahmottamiskyvystä. Mainittu väite perustuu siihen, että, vasenkätiset käyttävät paremmin oikeaa aivopuoliskoaan. Tämän on katsottu antaneen heille hyvät eväät tennispelaajina ja arkkitehteinä.

Koska vasenkätisyyden fysiologista taustaa ei tunneta kovin hyvin, ei siihen kulttuurisiin tekijöihin keskittyvässä teoksessa olekaan syytä paneutua syvällisesti. Bertrand kykenee kuitenkin luomaan vaikutelman, kuin ihmisolennot olisivat vain jossain vaiheessa päättänyt alkaa käyttää oikeaa kättään. Bertrand esittää, ettei mikään toiminnallinen tarve saanut ihmisiä suosimaan oikeaa kättä, ja että ilmiö itsessään sijoittuu enemmän symboliikan kuin fysiologian alueelle.

Teoksen kokonaisuuden kannalta tämä onkin melko yhdentekevää; sen sijaan olisi ollut toivottavaa, että myös viimeaikaiset, nimenomaan fysiologian parissa liikkuneet keskustelut vasenkätisyydestä olisivat päässeet teokseen mukaan. Vai eikö asia ole noussut samalla tavoin esille kultturellissa Ranskassa? Bertrandin teoksen peruslähtökohta tuntuisi viittaavan tällaiseen perusteeseen. Olisi vaikea kuvitella, että suomalainen minkään alan tutkija tekisi aiheesta näin kulttuurisesti painottunutta, yleistajuiseksi tarkoitettua kirjaa.

Kummajaisesta tavalliseksi ihmiseksi?

Vasenkätisyys voi olla jopa tavoiteltava asia, jos se liittyy matemaattiseen lahjakkuuteen edellä mainitulla tavalla. Bertrand kertoo kuitenkin enemmän vasenkätisyyden osakseen saamasta ylistyksestä taiteen maailmassa. Huvittavaa on nimenomaan se, että sitkeä ajatus vasemman käden heikkoudesta ja huonoudesta johti vielä sata vuotta sitten vasemmalla kädellä tehtyjen taideteosten arvostukseen. Vasenta kättä ei tällöinkään nähty tasa-arvoisena oikean kanssa, vaan vasenkätistä taiteilijaa pidettiin erikoisuutena.

Asenteet vasenkätisyyttä kohtaan ovat muuttuneet, eikä sitä yleensä enää pidetä varsinaisena puutteena tai vammana. Lastenkasvatus ei kuitenkaan nykyään ole ainakaan vähemmän normittavaa kuin ennen, vaan lasten halutaan olevan oikean pituisia ja painoisia ja oppivan oikeat asiat oikeaan aikaan. Tässä ilmapiirissä vasenkätisyyden hyväksyminen ei ole edelleenkään itsestään selvää. Vaikka vasenkätisyyttä ei vieroksuttaisikaan, vanhemmilla ja opettajilla on usein itse oikeakätisinä vaikeuksia havaita lapsen vasenkätisyyttä ja tukea asioiden opettelua ”väärällä” kädellä.

Sanonnat, kuten ”tehdä vasemmalla kädellä” – eli huonosti – elävät edelleen kielessä ja kulttuurissa, niin Suomessa kuin muuallakin. Symbolien taso on edelleen tärkeä, vaikka löytäisimmekin tarkan lääketieteellisen selityksen vasenkätisyydelle. Odotin kuitenkin Bertrandin teokselta selkeämpää painottumista nykyaikaan ja viimeaikaiseen kehitykseen. Tällaisenaan se on enemmänkin katsaus korkeakulttuurisiin vasenkätisyyttä kuvaaviin teoksiin kuin varsinainen vasenkätisyyden historia. Ihmisten oma kokemus puuttuu siitä lähes tyystin, ja vasenkätisyyttä käsitellään ulkoa päin, kuten oikeakätinen enemmistö tapaa tehdä.

Väärän käden maailma olisi kaivannut jonkinlaista taustoittamista tai suomentajien esi- tai jälkisanoja, niin voimakkaasti se keskittyy nimenomaan Ranskaan. Toki jatkuvasti käännetään teoksia, jotka pitävä anglosaksista maailmaa koko ihmiskuntana. Tällaiseen näkökulman kapeuteen onkin aina syytä kiinnittää kriittistä huomiota, vaikka aihe olisi niinkin kiinnostava ja tärkeä kuin vasenkätisyyden historia.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *