Paikallishistorian teosta oppia työelämään

Opintojeni loppusuoralla olevana kulttuurihistorioitsijana olen viime vuodet seurannut huolestuneena keskustelua humanistien työllistymisestä. Tiedotusvälineissä ja yliopiston sisällä käydyn keskustelun pohjavire on tuntunut pessimistiseltä, ja aiheesta tehdyt selvitykset puhuvat omaa karua kieltään. Akavan Erityisalojen ja Aarresaari-verkoston vuonna 2007 julkaiseman selvityksen1 mukaan humanistit sijoittuvat muihin akateemisiin verrattuna useammin tehtäviin, jotka eivät vastaa heidän koulutustaan. Lisäksi työttömyysjaksot ovat vastavalmistuneiden humanistien keskuudessa muita yleisempiä.

Mielestäni ongelma on yhtä lailla niin työnhakijoissa kuin työnantajissa – humanistit eivät osaa määritellä osaamistaan eivätkä työnantajat tunnista humanistisen koulutuksen tarjoamaa laajaa tieto-taitoa. Yliopistojen tulisi entistä laajemmin auttaa opiskelijoita löytämään opintojen aikana alaansa vastaavia projekteja ja harjoittelumahdollisuuksia, joiden kustannuksiin yliopisto ei osallistuisi. Näin opiskelijat oppisivat tunnistamaan ja määrittelemään oman osaamisensa ja työnantajat hahmottaisivat paremmin mitä humanistinen koulutus voi tarjota työelämälle.

Keväällä 2008 sain tilaisuuden tutustua erääseen tapaan tarttua näihin ongelmiin. Turun yliopiston Porissa sijaitseva kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos oli julkaissut opiskelijoiden ja laitoksen henkilökunnan toteuttaman paikallishistorian. Olin tuolloin toimittajaharjoittelijana Ennen ja nyt -julkaisussa, joten minua pyydettiin kirjoittamaan aiheesta juttu. Haastatellessani kirjan tekoon osallistuneita kiinnostuin laitoksen tiiviistä yhteistyöstä ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Porin kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos panostaa opiskelijoiden työllistymiseen

Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos aloitti toimintansa Porissa vuonna 2001. Alkuun laitoksella saattoi lukea pääaineenaan historiaa, nykyään tarjolla on kolme ainetta: kulttuuriperinnön tutkimus, maisemantutkimus sekä digitaalinen kulttuuri. Laitoksen läheisyydessä toimii yksiköitä neljästä yliopistosta. Yksiköt pyrkivät yhteistyöhön, mikä tarkoittaa opiskelijoille monipuolista sivuainevalikoimaa.

Kulttuuriperinnön tutkimuksen lehtori Anna Sivulan mukaan laitos on pyrkinyt tietoisesti erilaisiin käytäntöihin kuin Turun pääkampus. Hänestä humanistisen tutkimuksen tehtävä on vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja muuttaa sitä. Sivula sekä maisemantutkimuksen päätoiminen tuntiopettaja Eeva Raike kertovat laitoksen henkilökunnan luovan aktiivisesti suhteita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoihin tavoitteenaan opiskelijoiden integroiminen satakuntalaiseen työelämään. Laitoksen opiskelijat pitävät tätä vuorovaikutusta tärkeänä, tai kuten siellä opiskellut Outi Lähteenlahti asian ilmaisee: ”Minusta on tärkeää, että tuotettu tieto on ihmisten ulottuvilla, luettavissa ja nähtävissä ja että sitä voi hyödyntää.”

Käytännössä alueellinen yhteistyö näkyy yliopistolta tilattavina projekteina, joita toteutetaan joko täysin tai osittain opiskelijavoimin. Kuluvan vuoden toukokuussa julkaistiin paikallishistoriateos Noormarkun historiaa – Erämaasta eletyksi paikaksi2, jonka tekemiseen osallistui sekä laitoksen henkilökuntaa että opiskelijoita. Sinänsä yliopistolta tilattavat projektit eivät ole suinkaan uusi keksintö. Esimerkiksi viime vuoden lopulla ilmestyi positiiviset arviot saanut Kokemäen ja Harjavallan historiaa käsittelevä teos, jonka Tampereen yliopiston historian laitoksen tutkija Tapio Salminen oli tehnyt nimenomaan tilaustyönä.3 Opiskelijoitakin on toisinaan mukana, kuten Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa toteutetussa yhteistyöhankkeessa, jonka tuloksena julkaistiin Ihmisiä ja elämää Kirjakkalan, Mathildeadalin ja Teijon vanhoissa ruukkikylissä4. Tilausprojektien määrä ja monipuolisuus tuntuu kuitenkin olevan erityisen tärkeässä asemassa Porin yksikössä.

Viime vuoden aikana laitoksella aloitettiin useita laajoja projekteja yhteistyössä eri toimijoiden, kuten Porin kaupungin, museoiden, kirjastojen ja Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa. Haastattelemani Sanna Salonen kertoo opiskeluajastaan seuraavaa: ”Meillä on ollut useita syventävien kursseja, joissa olemme tehneet yhteistyötä Satakunnan museon kanssa. [– –] Olemme käsikirjoittaneet näyttelyn, valinneet kuvat ja tekstit, jotka sinne haluamme ja lisäksi olemme olleet pystyttämässä sitä.” Myös historiateosten teko on opiskelijoille tuttua. Outi Lähteenlahti teki proseminaarityönsä soveltavana osana paikallishistorian yhdessä neljän muun opiskelijan kanssa. Koska he kantoivat itse vastuun kirjan teosta, saivat he oppia mitä kaikkea prosessiin kuuluu aina siihen asti kunnes kirja tulee painosta. Laitoksella on tehty useampia laajoja kirjahankkeita, kuten Tuntematon saaristo5 ja Kotina suojeltu talo6. Kolmivuotisessa Satakunnan ympäristökouluhankkeessa opiskelijat tuottavat ympäristökasvatusmateriaalia peruskouluille ja lukioille. Laitos toteuttaa myös pienempimuotoisia projekteja. Opiskelijat muun muassa vetävät lukioissa vapaaehtoisia kerhoja ja valinnaisia kursseja.

FLV video

Anna Sivula, Eeva Raike ja Maarit Grahn keskustelevat Noormarkku-projektista sekä laitoksen projekteista yleensä.

Anna Sivula

Projektitöitä tilataan Porin yksiköltä tällä hetkellä enemmän kuin opiskelijat ovat valmiita tai halukkaita toteuttamaan. Koska projekteja on paljon, voidaan ne ottaa osaksi opintoja. Opiskelijoiden mukaan lähes jokaisella valmistuvalla on kokemusta vähintään yhdestä hankkeesta. Opiskelijat ovat projekteissa mukana aina lähteiden keruusta itse työn toteuttamiseen saakka. Usein he tekevät tilaustyönsä aiheesta yliopisto-opintoihinsa liittyvän opinnäytteen, kuten kandidaatin tutkielman. Opinnäyte saa olla suppeampi, jos siihen liittää projektissa toteutetun soveltavan osuuden, kuten artikkelin. Lisäksi projektiin osallistuvalle korvataan vähintään työstä koituvat kulut, ja usein maksetaan myös erillinen palkkio.

Tanja Korpi

Sekä opiskelijat että henkilökunta ovat tyytyväisiä opintojen ohella toteutettaviin tilaustöihin. Anna Sivula kertoo projektien antavan opiskelijoille tärkeää kokemusta: ”On aivan eri asia tehdä aikataulussa asiakasprojektia kuin puhdetöinä kammioprojektia.” Tanja Korpi on vakuuttunut, ettei olisi saanut pro gradu -työtään ajallaan valmiiksi ilman tilaustyön mukanaan tuomaa aikataulua ja vastuuta. Sivula kritikoi opinnäytetöiden ohjaajia, jotka eivät korosta aikataulujen noudattamisen tärkeyttä. Näin ollen opiskelijat eivät opi työelämän realiteetteja. Kaisa Lehdolla on Noormarkku-projektin sujumisesta hyviä kokemuksia: ”Ihmiset, joilla pro gradu -tutkielma tai muu työ on meinannut jäädä kesken, on saatu pidettyä kelkassa mukana. Täytyy näin jälkeenpäin sanoa, että hanke on todella ansiokkaasti hallinnoitu. Kukaan ei ole onnistunut luistamaan mistään, mitä on luvannut tehdä.” Myös Kati Kangas katsoo projektien hyödyttävän opiskelijaa: ”On todella hyvä, että kontakteja saa jo tässä vaiheessa. Kun opintojensa aikana on ollut mukana jo useammassa projektissa sekä tehnyt opinnäytteensä kahteen projektiin, niin on nähnyt kuinka erilaiset projektit toimivat ja mitä mahdollisuuksia on. Totta kai tästä on aina hyötyä: on saanut sekä tutkimuskokemusta että tutustua eri tahoihin.”

FLV video

Tanja Korpi kertoo osallistumisestaan projekteihin sekä aikataulujen merkityksestä hänen opiskelulleen.

Monivuotinen Noormarkku-projekti

Noormarkun historiaa – Erämaasta eletyksi paikaksi -teos toteutettiin monivuotisena projektina, johon osallistui aktiivisesti niin laitoksen henkilökuntaa kuin opiskelijoita. Lopputuloksena on yli viisisataasivuinen komea teos, jossa käydään läpi paikkakunnan historiaa aina esihistorialliselta ajalta nykypäivään. Aiheet vaihtelevat kirjoittajien kiinnostuksen mukaan Noormarkun tiestön muuttumisesta paikallisten suunniteltujen puutarhojen symboliseen maailmaan. Kirjan teossa mukana olleet kertoivat moniäänisen historiakuvan olleen yksi päätavoitteista.

Itseäni kiinnosti kuulla, kuinka näin laaja projekti toteutettiin ja miten prosessi eteni ideasta valmiiksi kirjaksi. Anna Sivula kertoi Noormarkun Kotiseutuyhdistyksen aloittaneen teoksen suunnittelun jo vuonna 2001. Seuraavana vuonna Sivula lähetti Noormarkun kunnalle tarjouksen ja suunnitelman paikallishistorian toteuttamisesta. Projekti lähti kunnolla käyntiin vuoden 2003 alkupuolella, jolloin sopimus artikkelikokoelman teosta allekirjoitettiin. Ensimmäiset pro gradu -töiden tekijät lähtivät siihen mukaan saman vuoden syksyllä.

Eeva Raike

Eeva Raike kertoi, kuinka ”tietyllä tavalla koko laitoksen projekteja koitettiin saada liittymään Noormarkkuun”. Opiskelijat kiinnostuivatkin paikkakunnasta ja prosessin aikana syntyi Noormarkkua käsitteleviä kandidaatin tutkielmia, pro gradu -töitä sekä pienempimuotoisia tutkimuksia ja esseitä. Kaikkiaan yli viisi vuotta kestäneen prosessin viimeisenä vuonna keskityttiin kirjan toimittamiseen ja tekstien oikolukuun. Osa artikkeleista on kirjoittajien itsenäisesti tuottamia, ja osassa henkilökunta on hyödyntänyt opiskelijoiden keräämää materiaalia ja opinnäytetöitä. Raike huomautti toimitustyön olevan raskasta jo siksikin, että kirjoittajien artikkelit on saatava näyttämään yhtenäiseltä kokonaisuudelta.

FLV video

Eeva Raike puhuu Noormarkku-projektista.

Noormarkun historiaa -teos harjoituksena ja meriittinä

Projektin aikana opiskelijat saivat tutustua tutkimuksen tekoon myös tutkimusavustajina. Ensimmäisenä tutkimusavustajana toimi Kati Kangas. Hän oli kurssiavustajana lähdekurssilla, joka kartoitti mitä alkuperäismateriaalia Noormarkun alueelta on saatavilla. Vuonna 2005 hän työskenteli avustajana Noormarkun tiestön historiaa käsittelevällä kurssilla. Vuonna 2007 hän toimi jälleen tutkimusavustajana, ja tällä kertaa hän teki tutkimustyötä kirjaa varten sekä kirjoitti artikkeleita, joista osa pohjautui hänen jo edellisenä vuonna valmistuneen pro gradu -työnsä ulkopuoliseen materiaaliin. Projektissa Kankaan tavoin tutkimusavustajana toimineen Sanna Salosen tehtäviin kuului muun muassa arkiston ylläpitoa ja kartoittamista. Lisäksi hän oli järjestämässä opintomatkoja, joiden avulla opiskelijat tutustuivat Noormarkusta tehtyihin karttoihin Kansallismuseossa sekä Noormarkun tiestöön paikan päällä.

Maarit Grahn

Opiskelijoiden työmäärä projektissa vaihteli suuresti heidän kiinnostuksensa kohteista ja omasta aikataulusta riippuen. Projekti saattoi olla olennainen osa tutkintoa ja antaa osviittaa myös valmistumisen jälkeiseen tutkimukseen. Toisaalta, kuten Kaisa Lehdon tapauksessa, saattoi projekti näkyä opinnoissa lähinnä pro gradu -työn aiheessa. Lehto lähti hankkeeseen, kun viimeistä pro gradu -työn tekijää etsittiin. Valmista opinnäytettä hyödynnettiin kirjassa yhden artikkelin materiaalina. Maarit Grahn puolestaan tuli mukaan jo varhaisessa vaiheessa syksyllä 2004 valitessaan proseminaari-työnsä aiheeksi Noormarkun. Grahn toimi hankkeessa tutkimusavustajana ja projektin viimeisen vuoden aikana hän oikoluki ja toimitti kirjaan tulevia artikkeleita. Lisäksi Grahn piti yhteyttä Noormarkun historiatoimikuntaan, jonka jäsenet tarkastivat osan teksteistä. Pro gradu -työnsä aiheen hän valitsi niin, että saattoi muokata sen pohjalta kirjaan artikkelin. Grahn valmistui hieman yli vuosi ennen kirjan julkaisua. Työskennellessään projektin parissa kiinnostui Grahn Noormarkku-aiheisesta tutkimuksesta siinä määrin, että päätyi tekemään paikkakuntaan liittyvää jatkotutkimusta, jonka pohjalta hän ehti kirjoittamaan myös yhden artikkelin Noormarkun historiaa -teokseen. Grahn kertoo hankkeen olleen hänelle tärkeä oppimisprosessi. Koska hän oli hankkeessa mukana lähes sen koko keston ajan, on hän saanut opetella muun muassa toimittamista, kuvittamista, taittoa, tutkimuksellista otetta ja teoksen rakentamista kokonaisuudeksi.

FLV video

Maarit Grahn puhuu osallistumisestaan Noormarkku-projektiin.

Eeva Sinerjoki

Projekti on selkeästi ollut suuri ponnistus sekä opiskelijoille että henkilökunnalle. Minua kiinnostikin kovasti, mitä hyötyä hankkeesta on ollut siinä mukana olleille. Kaikki haastattelemani ovat tyytyväisiä osallistumisestaan hankkeeseen. Eeva Raike pohtii kuinka osittain opiskelijatyönä tehtävät projektit voivat antaa aivan uusia virikkeitä omaan tutkimukseen. Anna Sivula kertoo hankkeen kasvattaneen häntä opettajana. Vaikuttaa että opiskelijoiden kohdalla projektityöskentely on selkeyttänyt heille heidän oman ammattitaitonsa tuntemusta, sillä haastattelemani opiskelijat osaavat erityisen hyvin korostaa omia vahvuuksiaan. Samalla moni kertoo luoneensa työelämälle hyödyllisiä suhteita sekä saaneensa alan työkokemusta juuri opiskeluaikaisten tilaustöiden kautta. Hyödyllisenä pidetään projektien usein konkreettisia tuloksia, kuten painettuja kirjoja tai pystytettyjä näyttelyitä. Eeva Sinerjoen sanoin: ”Kirjan voi ottaa vaikka työhaastatteluun ja näyttää, että on minulla artikkeli tällaisessakin teoksessa.”

FLV video

Eeva Sinerjoki kertoo projekteista, joihin hän on osallistunut opiskeluaikanaan, sekä pohtii populaarin teoksen kirjoittamiseen liittyviä kysymyksiä.

Outi Lähteenlahti

Opiskelijat pitävät tärkeinä käytännön taitoja, joita he ovat oppineet kirjan tekoon keskittyvien kurssien sekä hankkeiden kautta. Yksi kiitellyistä kursseista, Kirja – käsikirjoituksesta kaupan hyllylle, käsittelee kirjan kustannustoimittamista sekä taitto-ohjelmien peruskäyttöä. Luentoja aiheesta antaa Henri Terho, joka suunnitteli Noormarkun historiaa -teoksen ulkoasun. Terhon kurssin kävi Outi Lähteenlahti, joka päätyi sittemmin teoksen kuvatoimittajaksi. Lähteenlahti pääsi harjoittelemaan kuvatoimittamista jo proseminaarityönsä parissa – hän opetteli kuinka kuvia skannataan ja kuinka kirjapainon kanssa toimitaan. Noormarkun historiaa -teoksen kuvia Lähteenlahti ryhtyi toimittamaan syksyllä 2006, jolloin hän teki alustavan kuvasuunnitelman. Seuraavan vuoden kesällä alkoi hänen varsinainen pestinsä, joka kesti puolipäiväisenä seitsemisen kuukautta. Käytännössä Lähteenlahti kävi läpi Noormarkkuun liittyviä kuvia muun muassa Satakunnan museon kuva-arkistossa, Noormarkussa sijaitsevassa kotiseututalo Kaharissa, Noormarkun kunnan arkistossa sekä Ahlströmin arkistossa. Näiden lisäksi kirjaan saatiin karttoja niin Kansallisarkistosta kuin Ruotsistakin. Lähteenlahden tehtäväksi muodostui kuvien skannaaminen, käyttölupien hankkiminen sekä kuvien sommittelu, jossa hänen ohjenuoranaan oli seuraava: jo pelkkien kuvien ja kuvatekstien tulisi antaa hyvä käsitys kirjasta kokonaisuutena.

FLV video

Outi Lähteenlahti puhuu opintojensa aikaisista hankkeista, joissa hän on toiminut kuvatoimittajana.

 Populaarihistoriateoksen kirjoittamisesta

Keskustellessani opiskelijoiden kanssa Noormarkku-projektista esiin nousee yllättävä seikka koskien tieteellisten teorioiden käyttöä paikallishistoriateoksessa. Vaikuttaa että opiskelijoita on laitoksen taholta ohjeistettu ei niinkään popularisoimaan tiedettä vaan kirjoittamaan perinteistä kuvailevaa historiaa. Koska opiskelijat ovat opinnäytteissään tavalliseen tapaan panostaneet teoriaan, on huomio sikälikin yllättävä. Opinnäytteitä ohjannut, historiantutkimuksen metodologiasta väitellyt, Anna Sivula muistuttaa, että nuorissa oppiaineissa ”metodologista reflektiota vaaditaan opiskelijoilta paljon”. Koska laitoksen oppiaineiden teoreettista identiteettiä vielä etsitään, on tarve menetelmien tarkastelulle suurempi kuin jo vakiintuneissa oppiaineissa.

Moni haastatelluista opiskelijoista korostaa tieteellisyyden häivyttämisen tärkeyttä populaariteoksessa. Kaisa Lehto toteaa, että hänen opinnäytteensä pohjalta tehdystä artikkelista on kevennetty tulkintoja. Hän sanoo, ettei tämänkaltaisen kirjan tehtävä ole esittää kritiikkiä tutkimuskohdettaan kohtaan. Lehdon mukaan hänen artikkelistaan on ”karsittu aika lailla kritiikkiä esimerkiksi kunnan elinkeinopoliittisia ratkaisuja kohtaan. Samalla on karsittu vertailua mitä samaan aikaan tehtiin muualla ja täällä [Noormarkussa].” Eeva Sinerjoki kertoo saaneensa ohjeeksi, että tekstin tulee olla kymmenvuotiaan lapsenkin ymmärrettävissä. Häntä neuvottiin jättämään artikkelista pois teorioita, joita hän oli pro gradu -työssään käyttänyt. Sinerjoki toteaakin: ”Minulla olisi ollut aika hienoja teorioita esittää, mutta niitä ei saanut artikkelissa olla juuri sen takia, että tämä on tarkoitettu populaariksi teokseksi eikä tutkijoiden temmellyskentäksi. [– –] Asioita, mitkä minusta ovat kiinnostavia, mutta mitä ei ole tuossa [artikkelissa].” Tanja Korpi piti ohjesääntönään, että lukijat innostuvat tekstistä ja jaksavat lukea sitä. Käytännössä tämä tarkoitti, ”ettei [teksti] ole liian tieteellistä. Koska teos on tehty noormarkkulaisille ja historiasta kiinnostuneelle suurelle yleisölle, tulee kielen olla selkeää – ei sellaista, että tekstissä on jotain ihme sivistyssanoja.”

Jäin pohtimaan tieteen vieroksumista populaarihistoriateoksessa. Eikö humanistiset tieteet ole juuri niitä, joissa vaikeimmatkin asiat pitäisi pystyä selittämään niin sanotulla kansan kielellä? Olen yllättynyt myös siitä, että nämä muutoin koulutuksestaan ja osaamisestaan hyvällä tavalla ylpeät opiskelijat eivät nähneetkään artikkeleitaan tieteellisinä töinä – eivät edes tieteen popularisointina. Yliopistolla toteutetun projektin pitäisi edustaa kaikkien mielissä nimenomaan tieteen popularisointia – ei tieteellisen työskentelyn pohjalta tehtyä, mutta tieteestä riisuttua teosta. Täsmennän vielä, etten kritikoi Noormarkun historiaa -teoksen sisältöä vaan tartun teosta tekemässä olleiden opiskelijoiden kuvaan siitä.

Kaisa Lehto

Joka tapauksessa kaikki haastattelemani opiskelijat pitävät Noormarkun historiaa -teosta varten tutkimaansa aihetta mielenkiintoisena. Moni oli yllättynyt, kuinka kiintoisaksi aihe muodostui, vaikkei sitä ollutkaan saanut valita vapaasti. Maarit Grahn toteaa, kuinka ”paikka ja menneisyys avautuivat ihan eri tavalla kun niihin uppoutui”, ja Sanna Salonen kertoo, että ”kun aihe alkoi hahmottua, siitä tuli entistä mielenkiintoisempi”. Kaisa Lehto lieneekin oikeassa pohtiessaan: ”Luulen että monella muullakin on ollut sama kokemus: Mielestäni oli todella avartava kokemus, kun näennäisesti epäkiinnostava paikka muuttuu yht’äkkiä kiinnostavaksi, kun sieltä löytää sen, mikä alkaa jotenkin kierolla tavalla viehättämään. [– –] Jos olisin tehnyt graduni aiheesta, josta tiesin jo jotain, olisin päässyt helpommalla, mutta tämä oli kiinnostava ja mielenkiintoinen prosessi. [– –] Tajusin kuinka kaikista asioista ja kaikista aiheista löytyy jokin mielenkiintoinen juttu, joku vipu mihin tarttua. Ei oikeastaan ole tutkimusaihetta, mikä ei olisi kiinnostava. Täytyy vain löytää lähestymistapa ja näkökulma, mikä tekee siitä kiinnostavan.”

FLV video

Nykyään Turussa opiskeleva Kaisa Lehto kertoo osallistumisestaan Noormarkku-projektiin, ja pohtii pro gradu -työnsä ja osittain sen pohjalta tehdyn artikkelin eroja.

Porissa ollaan tyytyväisiä tilaustöihin osana opintoja

Sanna Salonen

Palatakseni humanistien työllistymiseen, moni haastattelemistani opiskelijoista on projektien avulla löytänyt itselleen töitä sekä opintojen aikana että valmistumisen jälkeen. Töitä on löydetty niin yliopiston sisältä kuin muualtakin. Eeva Sinerjoki kertoo kuinka Noormarkku-projektissa mukana oleminen auttoi hänen jatkotutkimusta varten hankkimansa apuraha-anomuksen tekemisessä – koska hän oli projektin aikana nähnyt mitä kaikkea aiheeseen liittyen on tutkittu, oli helppo yksilöidä mitä on vielä tutkimatta. Eeva Raikeen mielestä ”mitä enemmän opiskelijat tekevät töitä talon ulkopuolella, sitä helpommin he työllistyvät”. Opiskelijat kiittelevätkin henkilökunnan aktiivisuutta työtilaisuuksien etsinnässä. Sanna Salonen on iloinen, kuinka ”laitoksen luennoitsijat käyttävät suhteitaan ja kertovat opiskelijoille, mistä kaikkialta kannattaisi töitä etsiä”. Hän huomauttaa opiskelijoiden olevan ”mainosta ulkopuolelle, sillä kun saa suoritettua jonkin projektin on se hyvää mainosta myös laitokselle”. Tanja Korpi muistuttaa pienen laitoksen eduista. Suurin osa opiskelijoista tulee opintojen aikana tutuiksi – verkostosta muodostuu laaja ja tieto avoimista paikoista leviää helposti. ”Kun opiskelukavereita näkee, tulee juteltua, mitä töitä tekee ja tietääkö jostain [avoimista paikoista]. [– –] On opiskelukavereita, joilla on jo jalka jossain välissä. Heidän kauttaan saa tietoa mahdollisista työtilaisuuksista.” Korpi näkee muiden opiskelijoiden olevan ”tavallaan kummiverkko ympärillä”. Kaisa Lehdon kokemuksien mukaan laitokselta valmistuneet ovat päässeet hyvin mukaan työelämään. Hänen mukaansa laitokselta ”on astuttu suoraan aika isoihin saappaisiin, ja harva on epäonnistunut missään”. Lehto pohtii hyvän työllistymisen johtuvan osittain laitoksen nuoresta iästä – verrattuna vanhempiin yliopistokaupunkeihin ei Porissa ole vielä suuria määriä akateemisesti koulutettuja työnhakijoita.

FLV video

Sanna Salonen pohtii työllistymistä sekä kertoo osallistumisestaan laitoksen projekteihin.

Opiskelijat ovat tyytyväisiä saadessaan tehdä tilaustöitä jo opiskeluaikana, mutta voiko toimintamalli kostautua valmistumisen koittaessa? Voiko käydä niin, että työnantaja jättääkin vakituisen työntekijän palkkaamatta ja teettää työt aina uusina projekteina opiskelijoilla? Ehkä opiskelujen aikainen työkokemus on kuitenkin positiivinen asia. Raike huomauttaa kuinka ”on ollut hauska huomata, että opiskelijat eivät hae pelkästään museoihin tai kulttuuritoimistoon vaan ihan muunkinlaisiin töihin”. Esimerkiksi Porin ympäristötoimistoon on viime vuosina otettu harjoittelijoiksi maisematutkijoita. Ympäristötoimiston henkilökunta on perinteisesti ollut luonnontiedepainotteista, joten alkuun he Raiken mukaan ihmettelivät mitä humanisti saattaisi heille antaa. Nyttemmin ympäristötoimiston henkilökunta on huomannut, että humanistit ”eivät ole aivan samanlaisia kuin me. He osaavat katsoa luontoa vinkkelistä, jota emme ole ikinä ajatelleetkaan. [– –] [Henkilökunta on oppinut] ettei ympäristö olekaan vain puita, vesistöä ja kasveja, vaan myös sitä mitä ihminen on luonut ja miten ihmiset kokevat sen.”

Yliopistojen suhde tilaustöihin

Kuunneltuani kokemuksia näin mainiosta toimintamallista jäin pohtimaan, miksei myös muilla laitoksilla voitaisi tehdä laajempaa ja tiiviimpää yhteistyötä ulkopuolisten tahojen kanssa. Kysyin Sivulan ja Raiken mielipidettä asiaan. He uskovat yhteistyön vähyyden johtuvan monesta asiasta. Ensinnäkin Noormarkku-projektin kaltaiset laajat hankkeet vievät paljon aikaa ja resursseja. Itse voisin kuvitella myös tulosvastuun pelaavan tämänkaltaista toimintaa vastaan. Sivula arvelee, että hän olisi pienemmällä vaivalla kirjoittanut itse kyseisen historiateoksen tai muun monografian. Sivula pahoittelee kuinka ”yliopisto-opetuksen arvostus ei ole sillä tasolla kuin sen tulisi olla [– –] tämäntyyppisellä opiskelijoiden palvelemisella on puuhastelun leima” ja jatkaa kuinka ”pikkuisen on välillä päässyt unohtumaan se, että me olemme kaikki täällä duunissa opiskelijoiden takia”. Itse pohdin myös sitä, kuinka paljon laitoksen ikä vaikuttaa potentiaalisten tilaustöiden määrään. Voiko olla, että vanhempien yliopistojen ympäristössä ei potentiaalia enää yksinkertaisesti ole niin paljoa, koska sitä on hyödynnetty kauemmin? Voiko olla, että jonkin vuoden päästä tilaustöiden määrä alkaa luonnostaan hiipua myös Satakunnassa? Toisaalta saattaa olla, että ilmiö ei toimi niin – syntyyhän aina uusia näyttelyitä, opetusprojekteja tai oman historiateoksensa haluavia yhteisöjä.

Miksi malli toimii Porissa? Eeva Raike huomauttaa, ettei tällainen tapa opettaa välttämättä ole pois tutkimusajasta. Hän muistuttaa, että Noormarkku-projekti synnytti paljon opiskelijoiden itsensä tekemää tutkimusta, kuten pro gradu -työt sekä valmisteilla oleva jatkotutkimus. Toimintamalli sopii erityisen hyvin pienelle laitokselle, jossa henkilökunta on fyysisesti lähellä toisiaan ja monia asioita voi viedä eteenpäin kahvipöydässä. Opiskelijat arvelevat, että opetushenkilökunnan on helpompi tutustua opiskelijoihin ja saada näin selville missä he ovat hyviä ja mistä he ovat kiinnostuneita. Henkilökunnan on näin ollen helppo toimia välikätenä opiskelijoiden ja ympäröivän maailman välillä. Raike ja Sivula uskovat laitoksen nuoren iän tuovan mukanaan mahdollisuuksia. Uuden laitoksen on ollut helpompi ottaa käyttöönsä erilainen toimintamalli jo alusta alkaen – vanhoissa laitoksissa on omat rakenteensa, tapansa ja tyylinsä toimia, ja niitä voi olla hankala lähteä radikaalisti muuttamaan. Raike toteaa, että ”kun toiminta on aloitettu tällaisena, on uudenkin ollut helppo tottua siihen. Kun tulin puolitoista vuotta sitten, niin sitä vain lähti putkeen. Oli hirveän helppo tulla tänne.” Lisäksi uudella laitoksella riittää vielä innostusta. Raike pohtii: ”Kun laitos on nuori, täytyy sen näyttää mitä kaikkea se tekee, kuten että yritämme integroida opiskelijoita muuallekin kuin yliopistolle. Hankkeiden kautta näytämme, mitä kaikkea saamme aikaiseksi – eli mitä kaikkea muutakin teemme kuin valmistetamme maistereita.” Lopuksi Raike haluaa painottaa, että myös ”perinteisellä yliopistoelämällä on paikkansa. Mutta periaatteessa, koska on tehty uusi [laitos], ei voida käyttää samaa konseptia. [– –] Meillä on vain erilainen tapa toimia.”

FLV video

Anna Sivula pohtii laitoksella toteutettavia tilaustöitä ja niiden merkitystä.

Tilaustöinä tehdyillä projekteilla on sijansa humanistisessa koulutuksessa – kunhan tilaustyöt tehdään tutkimuksen eikä tilaajan ehdoilla, palvelemaan tiedettä ja opintoja. On hienoa, jos opiskelijat pääsevät harjoittelemaan tiedon soveltamista käytäntöön jo opiskeluaikana. Tilaustyöt voivat antaa opiskelulle toisenlaista sisältöä ja pääsyn uudenlaisiin lähdemateriaaleihin. Ideaalitilanteessa opiskelijalla olisi lukukausien aikana rauha opiskella ja kesälomien aikaan mahdollisuus kartuttaa työkokemusta omalta alaltaan. Kyseisenlainen tilanne on kuitenkin todellisuutta vain harvalle opiskelijalle, joten on hienoa jos yliopisto voi tulla tässä opiskelijaa vastaan. Oma kysymyksensä on, kuinka paljon käytännön töitä voi integroida osaksi opiskelua. Jos yliopistollinen opetus pidetään selkeästi omanaan ja tilaustyöt pysyvät sinä areenana, jolla opittua voi harjoitella käytännössä, en näe miksei malli palvelisi kaikkia osapuolia.

Yksi asia on varmaa – sekä Raike että Sivula takaavat hyväksi todetulla polulla pysymisen jatkossakin. Laitoksen opiskelijoille tulee näin ollen tulevaisuudessakin olemaan tarjolla monia mielenkiintoisia projekteja.

 

Lisätietoja Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen toiminnasta löytyy täältä: Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos 

Lisätietoja Noormarkun historiaa – Erämaasta eletyksi paikaksi -teoksesta: Noormarkun historiateos

Print Friendly, PDF & Email
  1. Korhonen, Päivi ja Juha Sainio: Viisi vuotta työelämässä Monialayliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden sijoittuminen työmarkkinoille. Aarresaari, 2006. Ks. myös Välivehmas, Kaisa ja Riitta Ylätalo: Humanistit työnantajien silmin. Forssa, 2007. []
  2. Grahn, Maarit ja Anna Sivula (toim.): Noormarkun historiaa – Erämaasta eletyksi paikaksi. Noormarkku, 2008. []
  3. Salminen, Tapio: I:1 : Joki ja sen väki : Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Kokemäki–Harjavalta, 2007. sekä Salminen, Tapio ja Tuula Hockman: I:2 : Kokemäen ja Harjavallan talonhaltijat vuoteen 1900, torpat 1891-1900 sekä papisto ennen vuotta 1870. Kokemäki–Harjavalta, 2007. []
  4. Rossi, Leena (toim.): Ihmisiä ja elämää Kirjakkalan, Mathildedalin ja Teijon vanhoissa ruukkikylissä. Turku, 2003. []
  5. Häyrynen, Maunu (et al.) (toim.): Tuntematon saaristo : Selkämeren saariston eletty maisema. Helsinki, Otava, 2006. []
  6. Tuomi-Nikula, Outi ja Eeva Karhunen: Kotina suojeltu talo – Arkea, elämää ja rakennussuojelua Suomessa ja Saksassa. Pori, 2007. []

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.