Teknologista kansakuntaa rakentamassa

Petri Pajun väitös ”Ilmarisen Suomi” ja sen tekijät. Matematiikkakonekomitea ja tietokoneen rakentaminen kansallisena kysymyksenä 1950-luvulla tarkastettiin lauantaina 24.5.2008 Turun yliopistossa. Virallisena vastaväittäjänä toimii prof. Raimo Lovio Helsingin kauppakorkeakoulusta ja kustoksena prof. Hannu Salmi.

Kerro aluksi hieman väitöstilaisuudestasi. Millainen se oli?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että se meni yllättävän kivuttomasti. Vastaväittäjä Raimo Lovio otti laaja-alaisen, keskustelevan ja yleisöystävällisen otteen tutkimusaiheeseen, joten vuoropuhelu oli varsin miellyttävää ja yleisö pysyi hyvin hereillä. Muutamaan kiperään kysymykseen sain vastattua ihan osuvasti takaisin. Keskustelussa ei tullut esiin varsinaisia vasta-argumentteja työhöni vaan lähinnä ajatuksia, miten sitä (yli kilon painoisena, kuten Lovio tilaisuuden aluksi ilmoitti kirjan punninneensa) voisi jalostaa erilaisiin suuntiin ja julkaisumuotoihin.

Väitöskirjassasi tarkastelet teknologiaa kansallisena projektina. Näkökulmasi muodostuminen on ollut eräänlaisen prosessin tulos alkaen jo gradustasi, jolloin tutkit Suomen ensimmäiseksi tarkoitetun tietokoneen ESKOn vaiheita.  Kerro hieman tästä ”tutkimuksellisesta kasvamisesta” ja siitä, miten päädyit väitöskirjasi tutkimusaiheeseen.

Tutkimuksellinen kasvaminen kuulostaa hienolta ilmaisulta, mutta käytäntö on ehkä ollut eräänlaista määrätietoista uteliaisuutta moniin suuntiin, ja erilaisten asioiden tekemistä oppimistarkoituksessa, niin tutkimusprojekteissa kuin oman aiheen eri lankojen parissa. Kansallisuusteema alkoi kiinnostaa minua noin vuonna 2002, jolloin kauppa- ja teollisuusministeriön ja Teknologian kehittämiskeskuksen yhteinen ProACT-tutkimusohjelma käynnistyi. Tietotekniikan historia -projektimme oli mukana ohjelmassa.

Tutkimusohjelman tapaamisissa oltiin huolestuneita siitä, miten Suomi voisi säilyttää vastikään saavuttamansa teknologisen maailman kärkitilan. Meihin tutkijoihinkin vedottiin ikään kuin kansakunnan nimissä. Tarkoitus oli kai, että auttaisimme päättäjiä oivaltamaan teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutusta, ja siten kansana menestyksellisesti auraamaan tietä eteenpäin vaativassa kehityksen etujoukossa… Käsittääkseni monet nykyiset, ajankohtaiset uudistukset ovat samankaltaisen ajattelun liikkeelle sysäämiä.

Tutkimuksesi nivoutuu keskeisesti matematiikkakonekomitean ympärille. Kerro lyhyesti mikä komitea oli? Entä mikä sen merkitys on ollut?

Matematiikkakonekomitea oli komitea, jonka tarkoitus oli alun perin hankkia Suomeen matematiikkakone eli nykytermein tietokone. Sen perusti Valtion luonnontieteellinen toimikunta vuonna 1954, ja ryhmä toimi vuoteen 1960. Komiteassa vaikutti aikansa tunnetuimpia tiedemiehiä ja yksi kenraali. Komitean johdossa olivat matemaatikko Rolf Nevanlinna, jonka sodanajan natsiyhteydet olivat esillä julkisuudessa 1990-luvulla, ja fyysikko Erkki Laurila, joka myöhemmin koordinoi ydinvoiman rakentamista Suomeen. Matematiikkakonekomitea koostui siis lähinnä tiedemiehistä, mutta sen tavoitteet olivat yhteiskunnalliset.

Varsin pian komitea halusi ohjata koko uuden tekniikan alan yhteiskunnallista kehittämistä ja uudistaa samalla aikansa tiedepolitiikkaa. Siksi se aloitti tietotekniikkakoulutuksen Suomessa, ja yritti kaikin tavoin edistää ja organisoida alaa vaatien kansallista yksituumaisuutta. Komitea tiesi ehdottomasti olevansa paras asiantuntija tietokoneasioissa. Komitean kannalta oli harmi, että kaikki muut eivät olleet aivan samaa mieltä. Se suurin käytännön merkitys tuli joka tapauksessa siitä, että tiedemiesryhmä ja sen alaiset työntekijät alustivat paljon uutta osaamista, joka päätyi kasvamaan alan keskeisiin yrityksiin ja yliopistoihin.

Minkä katsot olevan tutkimuksesi keskeisin ja tärkein tulos?

Itselleni tärkein tulos on se ajatus, että suomalaisista on tekemällä tehty teknologista kansakuntaa jo varsin pitkän aikaa, ainakin sodanjälkeisestä ajasta alkaen, kenties kauempaa. YLE mainostaa parhaillaan esittämällään kansallisella tv-kuvastolla, että ”olemme mitä olemme”, mutta historiantutkijat ovat totta kai pitkään kysyneet, miten meistä tuli tämmöisiä, mitä olemme. YLE:llä on sormensa pelissä myös tässä kansakunnan teknologisoimisessa, ja se esiintyy minunkin tutkimuksessani. Professori Erkki Laurila esitelmöi sodanjälkeisinä vuosina Yleisradiossa, puhui tekniikan tutkimuksen tärkeydestä ja kannusti tekemään keksintöjä! Tällaisista pienistä puroista ja teoista punoutuu isompi kertomus siitä, miten tietyt tahot ja henkilöt ovat muokanneet kotimaataan, sen ja ajatusmaailmaa pitkän ajan kuluessa.

Kysymys on paljolti myös teknologian kehittämisen poliittisuudesta ainakin yhteiskunnallisuuden mielessä. Tämä on arka aihe teknologian yhteydessä, jota usein tarkastellaan epäpoliittisena toiminta-alueena, kuten historiantutkijatkin liian usein tekevät – tutkimuskohteitaan seuraten. Tähän päätulokseen viittaan myös kirjan otsikon sanoilla ”Ilmarisen Suomi”, josta tuonnempana lisää. ”Siinä sivussa” sitten kirjoitan aika lailla uusiksi koko tuon tietotekniikka-alan omat historiatulkinnat 1950-luvusta ja laajemminkin.

Suomen Kuvalehti otsikoi  vuonna 1958 seuraavasti: ”ESKOsta uusi sampo”. Väitöskirjasi olet puolestaan otsikoinut nimellä ”Ilmarisen Suomi” ja sen tekijät. Kerro hieman tästä Kalevala -retoriikan käytöstä.

Todellakin, 1950-luvun tekniikan ammattilaiset ilmaisivat pyrkimyksiään Kalevalaan vedoten. Tulkitsen tällaisen puhetavan osana näiden henkilöiden kansalliseen ajatteluun tai käsitteistöön tukeutuvaa argumentointia. Argumentit olivat osa toimintaa, jolla pyrittiin esimerkiksi ”teknillisen itsenäisyyden” kehittämiseen, kotimaisen osaamisen kasvattamiseen.

Entä mitä tarkoitat ”Ilmarisen Suomella”?

Tämä on tarpeellinen kysymys! Siihen liittyy useakin asia tai taso. Ensinnäkin ”Ilmarisen Suomi” ja siis tutkimuksen pääotsikko viittaa Erkki Laurilan ja kumppaneiden visioon tai kuvitelmaan teknisesti taitavasta Suomesta. Toiseksi se viittaa näiden henkilöiden kulttuuri(poliittiseen)ohjelmaan, jossa lukuisilla eri tavoilla edistettiin tekniikkaa ja suomalaista teknistä etevyyttä, eli kasvatettiin kirjallisen ja opillisesti sivistyneen ”Väinämöisen Suomen” rinnalle kuvitelmaa teknologisesti menestyvästä kansakunnasta, ”Ilmarisen Suomesta” (Laurilan metaforan mukaan vuodelta 1954).

Vielä tärkeämpää on, että tätä kulttuuriohjelmaa toteutettiin käytännössä useissa konkreettisissa hankkeissa, joista yksi oleellinen oli matematiikkakoneen rakentaminen ja valtakunnallisen laskentakeskuksen perustaminen. Näin siis tietotekniikka-alan kehittäminen johdatti minut tämän laajemman kulttuurisen ja yhteiskunnallisen muutosohjelman hahmotteluun, kysymään mihin kokonaisuuteen Matematiikkakonekomitea ja ESKO-koneen tekeminen kuuluivat ja mitä ne voivat tästä isosta asiasta kertoa.

Tässä tulee samalla esiin ESKOn osuus väitöstutkimuksessani. Komitean hankkeessa kävi näet niin, että komitea kompastui ESKOon. ESKO oli heille erittäin tärkeä väline ja välivaihe. Mutta se ei ollut mikään lopullinen tavoite, vaikka näin on myöhemmin yleisesti luultu, vaan nimenomaan väline suuremman muutoksen synnyttämiseen. Keskeisenä tavoitteena oli luoda uusi organisaatio, kansallinen laskentakeskus, joka puolestaan sitten olisi jauhanut niitä ”sammon siemeniä”, jos tutkijan sopii näin sanoa, siis edistänyt tätä Suomen muodonmuutosta tekniikkaa taitavaksi kansakunnaksi. Mutta kun ESKOa ei saatu valmiiksi läheskään aikataulussa, koko laajempi hanke muodostui ylivoimaiseksi komitealle.

Oleellista on, että pitkän päälle – ja ESKOn teon pitkittymisestä huolimatta – Matematiikkakonekomitea onnistui yhteiskunnallisessa pyrkimyksessään, vaikka muut tahot veivät sen ajatuksia eteenpäin 1960-luvulla. Komitean ajama laskentakeskus siirrettiin Suomen Kaapelitehtaan eli myöhemmän Nokian toteutettavaksi. ”Ilmarisen Suomen” tai tämän kulttuuriohjelman toteuttaminen jatkui muun muassa valtion tiede- ja teknologiapolitiikan sekä esimerkiksi juuri Nokian vuorovaikutuksena.

”Ilmarisen Suomi” tarkoittaa siis sekä tietyn tiedemies- ja insinööriryhmän kulttuurista kuvitelmaa että (yhteiskunnallista) toimintaohjelmaa. Näitä kahta on käytännössä hankala erottaa toisistaan, mutta – ja tämä on osin jatkohypoteesini – toisen maailmansodan jälkeen Suomea on muokattu vahvasti juuri niiden pohjalta. Tärkeää on huomata, että ”Ilmarisen Suomen” tekeminen viittaa tällaiseen monimutkaiseen prosessiin eikä johonkin tarkkarajaiseen tavoitteiseen tai lopputulemaan. Voisi jopa sanoa, että mitään selvää suunnitelmaa ”Ilmarisen Suomen” kokonaisuudesta tai rajoista ei koskaan ollut – silti elämme nykyään ”Ilmarisen Suomessa”.

Matematiikkakonekomiteaa ei ole juurikaan aikaisemmin tutkittu, ja komitean hankkeista on jäänyt ristiriitaisia tietoja. Tutkimusaiheesi  onkin vaatinut erityistä tarkkuutta  ja kriittistä tarkastelua. Millaisia vaaran paikkoja tai ongelmia kohtasit tutkimustasi tehdessä? Mikä oli kaikkein vaativinta?Miten niistä selvisit?

Nyt huomaan, että kesti kauan päästä pintakerroksia syvemmälle tähän aiheeseen. Haastattelujen kautta päätyy tällaisessa aihepiirissä nimenomaan ”pinnalle” tai nykykerrostuman hallitsemiin tulkintoihin. Todellinen haaste on sukeltaa syvemmälle niiden avulla ja löytää kaikkein kiinnostavimmat kulttuuriset pohjavirrat, isot kalat niin sanoakseni. Muistitiedon rajat tulivat siis vastaan.

Arkistoaineisto oli ripoteltuna ympäriinsä, sen keräämiseen käytin aikaa ja vaivaa. Onneksi löytyi muutama kirje Tukholmasta ja pari Berliinistä! Münchenin Deutsches Museumin arkistossa oli kultakaivos eli tärkeinpänä saksalaisen ja suomalaisen tietokoneprojektin tekijöiden kirjeenvaihto, jonka äärelle saksalainen DAAD kustansi minut vuonna 2001. Tekniikan museon kellariarkistossa Helsingissä täydensin kokoelmaa vielä sen jälkeen, kun luulin kaiken jo muualta löytäneeni. Tällainen salapoliisityö on totta kai myös nautinnollista ja vie kiinnostaviin paikkoihin ja kontakteihin.

Tässä väikkärin julkistamisessa olen huomannut sellaisen, että siinä tulee helposti tuottaneeksi väärinkäsityksiä. Omaa sanottavaa pitää yksinkertaistaa kun kertoo siitä vaikkapa tiedotteessa, ja siihen tarkoitukseen olen puhunut ESKOsta ja tehnyt siitä jutun kärkeä, jota toimittajien ja muiden olisi helppo lähestyä ja tarttua. Tästä voi syntyä se käsitys, että ESKO olisi valtavan keskeinen asia tutkimuksessani. Aivan kuten ESKO oli väline 1950-lukulaisille, minulle se on ollut väline kertoa tästä aiheesta eteenpäin. ESKOon ei kannata juuttua.

Tutkimusaiheesi on hyvin ajankohtainen. Millaisia yhteyksiä näet 1950-luvun ja 2000-luvun Suomen ja suomalaisten suhteesta teknologiaan? Muistuttaako nykytilanne jollain tavalla 1950-luvun tapahtumia?

Onko se ajankohtainen? Mielenkiintoinen ja kieltämättä miellyttävä ajatus, jota en ainakaan ole huomannut lehti-ihmisten kiinnostuksena. Tuo isoin tulokseni taitaa olla liian vaikea sanomalehdissä kerrottavaksi.

Konkreettisella tasolla nykyään juuri mikään ei muistuta 1950-lukua, elämme toisessa maassa ja maailmassa – jotkut samat säännönmukaiset kuitenkin pätevät. Jos 1950-luvulla tavoitteena oli ”Ilmarisen Suomi”, nykyinen kuvitelma ja toiminnan kohde on varmaan nimeltään ”innovaatio-Suomi”… On hassua ja ehkä huolestuttavaakin, että poliitikot tuntuvat olevan siitä kokonaisuudesta aivan ulkona (ilmeisesti omasta halustaan), vaikka asia on mitä poliittisin! 1950-luvulla Urho Kekkonen kyllä seurasi (matkan päästä) ja varmaan tukikin tätä ”Ilmarisen Suomen” edistämistä. Mutta siis yhteys saattaa olla siinä, että samantapainen kansakunnan muokkaus on jatkunut sittemmin tässä näennäisen epäpoliittisessa tieteen ja teknologian maailmassa.

Toisaalta haluan painottaa, että tässäkin tutkimuksessa on paljon tuloksia, jotka eivät ole pätkääkään ajankohtaisia vaan kaikkea muuta ja varsin pysyviä lisäksi!

Perinteisesti 1960-luvun on katsottu olevan suuret muutokset aloittava vuosikymmen Suomen historiassa, kun taas 1950-luvun Suomi on monien mielikuvissa vielä maatalousvoittoinen ja hiljalleen teollistuva. Tuliko tutkimuksessasi esille jotain sellaista, joka muuttaa tätä käsitystä?

Tutkimukseni tukee niitä aiempia tuloksia, että monia muutoksia alettiin tehdä jo 1950-luvulla, vaikka ne sitten ehkä tuottivat näkyviä lopputuloksia vasta myöhemmin. Tämä voi vaikuttaa pieneltä erolta, mutta on luultavasti tärkeä, jos halutaan kunnolla ymmärtää, mitkä asiat lykkäävät yhteiskunnallisia muutoksia, ja miten asiat sitten muuttuvat tai miten niitä muutetaan. Toisaalta esitän tutkimuksessa myös vahvoja jatkuvuuksia paljon kauempaa, ajalta ennen sotia, eli tätä oikein pitkääkään perspektiiviä ei sovi unohtaa.

Nyt väitöskirja on onnellisesti valmis. Vieläkö aiheesta riittää tutkittavaa, vai mitkä ovat seuraavat suunnitelmasi?

Saattoihan sinne jotakin pientä jäädä… Seuraavaksi tartun kuitenkin toisella tapaa tietotekniikan historiaan ja Euroopan kehittämiseen; tutkin uudessa projektissa Suomen Akatemian rahoituksella miten monikansallinen suuryritys IBM osaltaan oli muokkaamassa tätä maanosaa ja sen tietotekniikkaosaamista sodanjälkeisestä ajasta mikrotietokoneiden tuloon asti 1980-luvun taitteessa. Tutkimus on osa isoa eurooppalaista teknologian historian tutkimusohjelmaa Inventing Europe, joten nautin samalla rautaisannoksen kansainvälistä yhteistyötä. Kotimaisia hakuja varten on hautumassa muita suunnitelmia.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *