Erkki Huhtamo – haastattelu

Lauantaina 29.11.2008 tarkastettiin Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa Erkki Huhtamon kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirja The Roll Medium: The Origins and Development of the Moving Panorama until the 1860’s. Virallisena vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi professori John Fullerton Tukholman yliopistosta ja kustoksena Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi. Erkki Huhtamo valmistui lisensiaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1996 tutkimuksellaan elokuvan kulttuurisesta, teknologisesta ja diskursiivisesta taustasta ja toimii tällä hetkellä professorina Kalifornian yliopistossa (UCLA) Yhdysvalloissa.

Miltä tuntui tulla Yhdysvalloista Suomeen ja Turkuun väitöstilaisuuteen? Minkälainen tunnelma sinulle tilaisuudesta jäi?

Suomessa on aina mukava käydä, elämä eteläisessä Kaliforniassa on niin toisenlaista. Vaihtelu virkistää. Tosin matka oli kiireinen, koska syyslukukauden opetukseni UCLA:ssa oli vielä kesken, ja pistäydyin ennen väitöstilaisuutta opettamassa Itävallassa Tonava-yliopistossa ja sen jälkeen Tanskassa Aarhusin yliopistossa. Ei siis jäänyt aikaa jännittämiseen.

Tutkit väitöskirjassasi siis ”rullamediaa”, liikkuvia panoraamoja. Muistatko, miten kiinnostuit ensimmäisen kerran aiheesta tai ylipäänsä 1800-luvun mediakulttuurista?

Kiinnostukseni panoraamoihin palautuu 1980-luvulle. Yhden virikkeen tarjosi innostukseni mykkäelokuvaan, joka sai minut aprikoimaan, mitä elävän kuvan kulttuurissa oli tapahtunut jo aiemmin. Toisaalta kiinnostuin 1980-luvun lopulla virtuaalitodellisuudesta, jota markkinoitiin jonkinlaisena ontologisena katkoksena. Se ei sopinut kulttuurihistorioitsijan ajattelutapaan, joten lähdin etsimään virtuaalitodellisuuden esimuotoja, joista panoraama oli yksi. Liikkuvat panoraamat tulivat kuvaan hieman myöhemmin, 1990-luvun alkupuolella.

Elokuvaa edeltänyttä kuvallista kulttuuria on tutkittu paljon, mutta liikkuva panoraama on jäänyt liikkumattomien, ympyrän muotoisten sylinteripanoraamojen ja esimerkiksi dioraaman varjoon. Väitöskirjasi onkin ensimmäinen kokonaisvaltainen esitys aiheesta. Miksi tämä aikanaan niin suosittu panoraamaesitysten muoto on jäänyt aikaisemmin tutkimuksessa niin vähälle huomiolle?

Syitä on varmaan useita, kuten olen väitöskirjassani osoittanut. 360-asteen sylinteripanoraamat ovat kiinnostaneet niin mediateoreetikoita kuin ’reformistisia’ taidehistorioitsijoita. Ensin mainitut, esimerkiksi Dolf Sternberger, ovat nähneet niissä jonkinlaisen 1800-luvun kulttuurin tunnuskuvan, jonka ilmentymiä voi löytää eri tahoilta. Viimeksi mainittuihin se on vedonnut, koska se ei ole aivan perinteinen tutkimusaihe, mutta ei myöskään liian toisenlainen – se voidaan liittää vaikka illuusiomaalauksen historiaan.

Sylinteripanoraama oli myös pysyvä attraktio, jonka historia kytkeytyy elimellisesti urbanisoitumisen ja modernisaation vaiheisiin. Liikkuva panoraama on ollut jotain pysymättömämpää ja epämääräisempää myös siksi, että hyvin harvoja esimerkkejä on säilynyt. Se oli nomadinen väline, joka kulki maita ja mantuja, kadoten usein lopulta jäljettömiin. Toisaalta elokuva peri paljolti sen roolin 1900-luvulla. Ehkä koettiin, että liikkuva panoraama oli toteuttanut kulttuurisen roolinsa ja saattoikin kadota.

Alkuperäisiä liikkuvia panoraamoja on siis säilynyt varsin vähän. Minkälaisen lähdeaineiston kautta teit tutkimustasi? Oliko materiaalin löytäminen haasteellista?

Työni perustuu erittäin laajalle arkistomateriaalille, jota olen tutkinut monessa maassa, niin julkisissa kuin yksityisissä kokoelmissa. Työn kohteen luonteesta johtuen olen käyttänyt sekä tekstuaalisia, kuvallisia että esinelähteitä. Koska työn varsinainen kohde, itse liikkuvat panoraamat, on kadonnut, historiallinen selitys piti koota pala palalta, ja usein ”rivien välistä lukemalla”. Monista osakysymyksistä oli vain vähän tutkimusta olemassa, mikä sekin korosti ensikäden lähdetyön merkitystä.

Nimität lähestymistapaasi media-arkeologiaksi. Voitko selittää sitä hieman tarkemmin?

Olen kehitellyt tätä lähestymistapaa jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Minua kiinnostaa vakiintuneiden mediahistoriallisten selityksen taakse kaivautuminen. Laajasti hyväksytyt yleisesitykset eivät ole historian koko kuva; niihin sisältyy monenlaisia aukkopaikkoja ja kehityskulkuja, joita ei syystä tai toisesta ole koettu mukaan ottamisen arvoisiksi.

Historiaa on yleensä kirjoitettu niin sanotun voittajien version mukaan. Liikkuvaa panoraamaa voi tavallaan pitää häviäjänä, koska se joutui muiden välineiden nujertamaksi ja katosi myös kulttuurisesta muistista. Kuten työni osoittaa, tämä ei tee siitä vähemmän mielenkiintoista ja todistusvoimaista. Minua kiinnostavat myös ns. topokset, eli historiallisissa perinteissä kulkeutuvat kliseet ja formulat. ”Uusi” saa ilmauksensa usein juuri topoksiin pakattuna. Toposten etsiminen ja tulkitseminen auttavat ymmärtämään mediahistoriassa ilmenevää uudistumisen ja perinteisen vuorovaikutusta.

Katsojien editse liikkuva ja mahdollisesti välillä pysähtyvä kuva ei ollut liikkuvan panoraaman ainoa elementti vaan yleisön aisteihin vedottiin muillakin tavoilla. Kerrotko, minkälaisia elementtejä näytökseen saattoi sisältyä?

Esityksiin liittyi aina luennoitsija, joka loi tunnelmaa ja selitti kuvien yksityiskohtia. Kuuluisa luennoitsija, kuten amerikkalainen John Banvard tai englantilainen Albert Smith, saattoi itse asiassa ollua koko esityksen tärkein vetonaula. Mukana oli lähes aina myös musiikkia sekä usein myös äänellisiä ja kuvallisia erikoistehosteita. Viimeksi mainituista tärkeimpiä olivat dioraamiset valoefektit, jotka toteutettiin valaisemalla kankaan takaa sen läpikuultavia osia.

Liikkuva panoraama oli erityisen suosittua Yhdysvalloissa ja Englannissa. Muualla panoraamaesitykset tässä muodossa eivät saavuttanut yhtä suurta suosiota, vaikka toki ne tunnettiin esimerkiksi Ranskassa. Mitkä tekijät vaikuttivat liikkuvan panoraaman suosion maantieteelliseen jakautumiseen?

Kielialue saattoi vaikuttaa asiaan. Esiintyjät liikkuivat helposti Yhdysvaltojen ja Brittien saarten välillä ja saivat viestinsä perille; sama päti myös Australiaan ja Uuteen Seelantiin, jonne yritteliäimmät showmiehet matkustivat. Keski-Euroopassa oli toisin. Liikkuvat panoraamat kiersivät sielläkin, mutta niiden suosio ei ollut samaa luokkaa, kenties siksi ettei kielellinen sanoma välittynyt yhtä hyvin. Jos esitys vieraili maassa vain lyhyen aikaa, täydellistä käännöstä ei kenties kannattanut tehdä tai edes palkata maan kieltä puhuvaa luennoitsijaa. Ohjelmakirjasia toki julkaistiin eri eurooppalaisilla kielillä. Liikkuvien panoraamojen reitit ja vaiheet Euroopan mantereella on vielä paljolti tutkimaton kysymys.

Liikkuva panoraama oli liikkuvaa siinäkin mielessä, että se pystyi levittäytymään myös kaupunkien ulkopuolelle. Minkälaisissa ympäristöissä näytöksiä pidettiin? Mitä niiden järjestämiseksi tarvittiin?

Liikkuvat panoraamat tunnettiin myös pikkukaupungeissa ja jopa suuremmissa kylissä. Esityspaikoiksi kelpasivat lähes mitkä tahansa saatavilla olevat salit, kunhan ne olivat tarpeeksi isoja. Erilaiset yleisötilat, kuten teatterit, oopperasalit, konserttisalit, ammattikuntien kokoontumishuoneet ja kirkot olivat ahkerassa käytössä. Laitteisto oli tarkoitettu nopeasti pystytettäväksi ja purettavaksi. Showmiehen edellä paikkakunnalle tulivat julisteenliimaajat, ja paikallista lehdistöä yritettiin taivutella suotuisaksi buffitekstien julkaisemiselle vapaalippujen avulla.

Painotat, että liikkuva panoraama ei ollut vain esivaihe kuvallisen kulttuurin kehityksessä esimerkiksi ennen elokuvaa. Silti se oli tärkeä vaikuttaja myös mediakulttuurin kehityksessä. Mikä oli loppujen lopuksi liikkuvan panoraaman asema ja merkitys 1800-luvun mediakentässä?

Liikkuva panoraama toimi nomadisena tiedonvälityksen ja ajanvietteen välineenä, joka tavoitti paitsi suurkaupunkien myös pienempien paikkakuntien yleisöt. Sillä oli tätä kautta tärkeä rooli 1800-luvun sivilisaatioprosessissa. Tietysti se kuvasteli aikakauden ideologisia näkemyksiä, mutta saattoi tarjota virikkeitä myös uudenlaisille ajatusprosesseille. Modernisaatio ei tapahtunut vain suurkaupungeissa, vaan myös muualla erilaisten välittäjien avulla. Liikkuvan panoraaman ohella vastaavia tarkoitusperiä palvelivat muun muassa populaarit kuvalehdet sekä stereoskooppiset valokuvat.

Vaikka liikkuvan panoraaman suosio 1800-luvun jälkipuoliskolla hiipuikin, se jätti merkittävän jäljen esimerkiksi kirjalliseen kulttuuriin. Kerro vielä hieman tarkemmin tästä diskursiivisesta panoraamasta.

Diskursiivisia panoraamoja olivat konkreettisten panoraamojen herättämät mielikuvat, jotka alkoivat elää omaa elämäänsä kirjallisuudessa ja lehdistössä. Usein ne erkanivat aika kauaksi lähtökohdastaan, mikä on mielenkiintoista. Esimerkiksi 1800-luvun loppupuolen uskonnollinen kirjallisuus turvautui mielellään liikkuvan panoraaman metaforaan, jossa muodossa ilmestyivät taivaalle niin kymmenet käskyt kuin maailmanhistorian deterministiset yleisesitykset. Myös filosofinen kirjallisuus viljeli sitä ahkerasti, ja fiktiossa elämä vilisi silmien editse liikkuvana panoraamana juuri ennen kuolemaa.

1900-luvulla liikkuva panoraama korvautui usein filminauhalla, mikä on aika loogista, olihan elokuvan voittokulku yksi liikkuvan panoraaman katoamisen syistä. Diskursiivisen panoraaman tutkimus on minulla vielä meneillään. Tähän aiheeseen keskittyvä käsittelevä luku tulee mukaan vasta kirjaan, jota olen väitöskirjani pohjalta valmistamassa California University Pressille.

Olet International Panorama Councilin (ICP) jäsen ja nähnyt monia erilaisia panoraamaesityksiä. Mikä niistä on jäänyt sinulle parhaiten mieleen tai tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

Marraskuussa 2004 ajoin museonjohtaja Peter Morellin kanssa New Yorkista pohjoiseen Mainen osavaltioon katsomaan John Bunyanin Kristityn vaellus -kirjaan perustuvaa liikkuvaa panoraamaa (1851-52), joka oli kuin ihmeen kautta löydetty Sacon pikkukaupungin museon kellarista. Panoraama oli ripustettu pitkin museon seiniä – tällä tavallahan sitä ei olisi 1800-luvulla esitetty, mutta kokemus oli silti ainutlaatuinen. Peter tarjosi minulle yösijan korkeiden hankien ympäröimässä omakotitalossaan. Ilta kului myöhään yöhön panoraamoista jutustellen. Tämä talvinen matka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *