Työväen varhaista historiaa kartoittamassa

Filosofian lisensiaatti, valtiotieteen ja teologian maisteri Pekka Rehumäki väitteli Oulun yliopistossa 11.10.2008 aiheesta ”Tasa-arvoa tanssilattialla. Käsityöväen sivistysseurat 1840-luvulta 1870-luvun alkuun”.  Väitöstilaisuuden kustoksena toimi professori Jouko Vahtola ja väitöskirjan virallisena vastaväittäjänä professori Kari Teräs Turun yliopistosta.

Suomalaisen työväenliikkeen alkua on mahdollista etsiä sosiaalisen murroksen kouriin joutuneesta käsityöväestöstä, väittää filosofian tohtori Pekka Rehumäki. Hänen väitöskirjansa tarkastelee käsityöväen järjestäytymistä sivistysseuroihin 1860-luvun Suomessa.

Rehumäen tutkimuksen keskiössä ovat Suomen kolme suurta sivistysseuraa, jotka toimivat Turussa, Helsingissä ja Oulussa. Seuroilla ei ollut keskenään suunnitelmallista yhteistoimintaa, mutta onnittelusähkeitä läheteltiin puolin ja toisin. Myös yksittäiset ihmiset veivät terveisiä seurasta toiseen.

Tutkimus antaa oman panoksensa suomalaisen työväenliikkeen historiaan, joka on tähän asti keskittynyt wrightiläisten työväenseurojen tutkimiseen. Rehumäki uskoo ideologisten syiden vaikuttaneen siihen, että suomalaisen työväenliikkeen järjestäytymistä ei ole juuri tutkittu. Hänen mukaansa työväenliikkeen historiankirjoitus on Suomessa keskittynyt järjestöhistorioihin, eikä hapuileva alkuvaihe ole ollut aatteellisesti oikeaoppisen liikkeen kannalta kiinnostava.

Kempeleen seurakunnassa kirkkoherrana toimiva Rehumäki on ollut kiinnostunut historiasta jo kouluajoista lähtien. Työväenliikkeestä hän innostui, koska kyseessä on yksi suurista 1800-luvulla alkunsa saaneista liikkeistä. Rehumäen mielestä ilmiöllä on laajasti otettuna yhteyksiä myös kirkon ja teologian historiaan.

Ruotsin jalanjäljissä

Rehumäen väitöstutkimus keskittyy suomalaisen työväen varhaiseen järjestäytymiseen, mutta tutkimuksen alkuosassa käsitellään erityisesti ruotsalaisia sivistysseuroja 1840-luvun puolivälistä 1860-luvun alkuun. ”Työväenliikkeen tutkimuksessa on ensi arvoisen tärkeää kiinnittää huomiota kansainvälisiin vaikutteisiin, erityisesti ruotsalaisiin esikuviin”, Rehumäki perustelee.

Suomalaiset sivistysseurat voidaankin väittelijän mukaan nähdä tämän sivistysseuraliikkeen myöhäisenä vaiheena ja samalla osana eurooppalaisen työväenliikkeen varhaista kautta. Ei olekaan yllättävää, että suomalaisten sivistysseurojen toiminta noudatti hyvin pitkälle kansainvälisten esikuviensa mallia. Rehumäen mukaan seuroilla oli esimerkiksi laajaa kulttuuritoimintaa. Ne ylläpitivät kuoroja, näytelmäkerhoja, lausuntaharrastusta, kirjastoja ja sanomalehtien lukusaleja. Sivistysseuroissa järjestettiin myös säännöllisesti iltamia, joissa laulu- ja lausuntaesitysten lisäksi pidettiin kansantajuisia luentoja.

Ruotsalaisista esikuvista suomalaiset seurat erosivat siten, että niiden ohjelma oli sangen kesy. ”Politiikan puhuminen eli olojen arvostelu oli meillä ankarasti kielletty”, kertoo Rehumäki. Sivistysseurojen merkitys kiteytyy Rehumäen mukaan siinä, että ne osoittivat sivistyksen voivan toimia kansalaisia kokoavana aatteena. Seurojen toimintaan osallistui työväestä erityisesti käsityöläisiä ja alempaa porvaristoa.

Seurojen toiminnassa oli myös mukana yllättävän paljon naisia. Tutkimuksen otsikko Tasa-arvoa tanssilattialla ei kuitenkaan viittaa sukupuolten väliseen tasa-arvoon. ”Seuroissa säätyläistö ja rahvas olivat keskenään tasa-arvoisia. Erityisesti kyseisten säätyjen välinen tanssi oli sitä ennen ollut ennenkuulumatonta”, Rehumäki selventää.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *