Aatelin aineellinen kulttuuri 1500-luvun lopulla

– löytöjä Arvid Henrikinpoika Tawastin hämäläisten kartanoiden tilikirjoista

Tutkimusta tehdessä löytyy toisinaan mielenkiintoisia sivupolkuja, jotka asettavat tutkimuksen kohteen uuteen ja yllättävään valoon. Tehdessäni väitöskirjatutkimusta Suomen aatelin verkostoista ja valtasuhteista 1500-luvun lopulla vastaani on osunut kirjeiden ohella tiliaineistoa, joka käsittelee aatelin aineellista kulttuuria Suomen oloissa harvinaisen yksityiskohtaisesti ja runsaasti. Tästä saa kiittää tutkimukseni keskushenkilöä Arvid Henrikinpoika Tawastia ja hänen kartanoidensa vouteja ja kirjureita, jotka laativat vuosittain inventaariot kartanoiden tavaroista. Lisäksi Tawast kävi kauppaa Saksaan ja laati kauppamiesten muistin tueksi ”ostosluetteloita”. Tawastin tilikirjat on talletettu kirjekokoelman ohella hänen nimeään kantavaan yksityisarkistoon Tukholman Riksarkivetiin.

Arvid Tawastin kartanotileistä välittyy mielenkiintoisia välähdyksiä aateliston aineellisesta elämäntavasta 1500-luvun lopulla. Tässä artikkelissa analysoin sitä, miten Tawastin kokoelman lähdeaineistot voivat osaltaan avartaa vallitsevia käsityksiä 1500-luvun aineellisesta kulttuurista.[1]

* * *

Arvid Henrikinpoika Tawast syntyi vuoden 1540 tienoilla hauholaiseen rälssiperheeseen. Isän Henrik Jakobinpojan sukua (ns. Asserinpoikain suku) voidaan seurata taaksepäin 1300-luvulle asti, vaikkakaan sen jäsenillä ei ollut valtakunnallisesti merkittäviä tehtäviä. Äidin Cecilian sukutausta ei ole tunnettu. Arvid Henrikinpoika otti ensimmäisenä suvussaan käyttöön Tawast-sukunimen. Kytköstä keskiaikaiseen Tawast-sukuun ei ole voitu osoittaa, vaikkakin on esitetty arveluja mahdollisesta sukuyhteydestä äidin kautta. Arvid Henrikinpoika Tawastilla oli seitsemän sisarusta, neljä sisarta ja kolme veljeä, joista viisi asui 1580–1590-luvuilla kotiseuduillaan Hämeessä. Tawast eteni urallaan korkeisiin asemiin, muiden muassa jalkaväen ylipäälliköksi ja Viipurin käskynhaltijaksi, ja oli lopulta kuningas Sigismundin luottohenkilöitä 1590-luvun sisällissodan vuosina. Tawastin elämä päättyi vuonna 1599 Kaarle-herttuan toimeenpanemiin teloituksiin sisällissodan loppuvaiheessa.

Arvid Henrikinpoika Tawast asettui sisarustensa tavoin asumaan Hämeeseen. Hänen pääkartanonsa olivat Hattulan Vesunta ja Lammin Kurjala. Näiden lisäksi hän omisti 1580–90-luvuilla Tenholan Karsbyn sekä Viron Virumaalla Kunda-nimisen kartanon.[2] Hän oli suurimpia läänitysten, lahjoitusten ja palkkioiden nauttijoita Suomessa 1590-luvulla.[3]

1500-luvulla Suomessa asuvan aatelin merkitys ja voima kasvoi, kun Ruotsin valtakunta alkoi käydä lähes jatkuvaa sotaa Venäjää vastaan. Suomesta tuli sodankäynnin tukialue, ja täällä asuva aateli sai uusia etuja ja toimintavapautta hallinnosta ja sodankäynnistä huolehtiessaan. Valloitusmaasta Virosta saadut suuret läänitykset lisäsivät vaurautta. Hallintoa hajautettiin Suomeen, ja aateli rakensi valtansa tueksi kartanoita ja kivilinnoja. On puhuttu Suomen aatelin kulta-ajasta.

Kulttuurin puolesta tiedot ovat kuitenkin vähäisiä. Puuttuvien lähteiden vuoksi ei ole rohjettu arvella, missä määrin renessanssin vaikutteet näkyivät ja millaista elämää kartanoissa vietettiin. Tutkimukset olettavat varovaisen pessimistisesti, että kulttuurielämä on ollut Suomessa vähäistä ja kartanoelämäkin pohjimmiltaan talonpoikaisen karua. Seuraavilla vuosisadoilla kukoistaneesta kartanokulttuurista ei vielä ollut merkkejä. Tavallisella ratsumiesaatelilla, jollaista valtaosa täällä asuvasta aatelista oli, ei ollut vaurautta ylläpitää kovinkaan korkeaa elintasoa. Sen sijaan merkittävämpiä hallinto- ja sotatehtäviä hoitavilla aatelisilla oli huomattavia läänitys- ja palkkiotuloja sekä niiden turvin hankittua maaomaisuutta perintömaiden lisäksi. Arkeologisissa kaivauksissa paljastuneet esinelöydöt ovatkin osoittaneet aineellisen kulttuurin olleen oletettua rikkaampaa. Vauraalla aatelistolla, johon Arvid Henrikinpoika Tawastkin kuului, oli mahdollisuus ylläpitää korkeaa elintasoa.[4] Tawastin elämää tutkinut Werner Tawaststjerna arveli, että ”Arvi Henrikinpojan varakkaassa kodissa oli elämä kenties vähän hienostuneempaa, kuin Suomen aatelisperheissä yleensä”.[5]

Kartanoiden elämä tilikirjoissa

Suurin osa vauraista aateliskartanoista sijaitsi rannikolla, mutta Tawastin pääkartanot olivat sisämaassa, eivätkä ne ole jäänyt historiaan erityisen suurina tai merkittävinä. Merkittävimpänä on pidetty Hattulan pitäjässä sijainnutta Vesuntaa, jonka Tawast sai sukulaisuuden perusteella luvan lunastaa itselleen kuninkaalta vuonna 1566.[6]

Lammin Kurjala oli puolestaan Arvid Tawastin vaimon Margareta Mårtenintyttären kotikartano. Margaretan isä Mårten Jönsinpoika oli ”Kurjalan suvuksi” kutsuttua rälssisukua ja äiti Karin Nilsintytär Grabbe-sukua.[7] Tenholan Karsbyn kartanon Tawast sai omistukseensa vuonna 1581 ja samana vuonna läänitykseksi myös Kundan kartanon Viron Virumaalta. Hän menetti Kundan vuonna 1590, mutta sai hankittua sen uudelleen itselleen vuonna 1594 kuningas Sigismundin noustua valtaan.[8]

Tawastin kartanot olivat tarkkaan ja loogisesti järjestettyjä taloudellisia yksikköjä. Tuloista, menoista ja varastoista pidettiin pikkutarkasti kirjaa. Kartano oli kuin liikelaitos kirjanpitoineen. Tätä on kiittäminen siitä, että tietoja niiden aineellisesta elämästä on säilynyt meidän päiviimme asti. Varastojen ja verstaiden esineistö luetteloitiin vuosittain ja puuttuvat tai kadonneet esineet kirjattiin muistiin. Hupaisia ovat muiden muassa maininnat kaivoon pudonneista kirveistä ja muista työkaluista.

Aineellisen kulttuurin kannalta tärkein lähdesarja ovat kartanoiden vuotuiset inventaarit. Vesunnan kartanon ensimmäinen inventaari on vuodelta 1566, mutta siinä ei ole lueteltu esineistöä. Ensimmäinen esineistöllinen inventaari on vuodelta 1577 ja luettelot loppuvat vuonna 1580. Useamman kerran omistajaa vaihtanut Vesunta oli vielä 1570-luvulla esineistönsä puolesta selvästi vaatimattomampi kuin Kurjala, joka oli vanhastaan ollut saman suvun asuinkartano. Koska myöhemmät Vesunnan inventaarit puuttuvat, näitä kahta kartanoa ei pääse vertailemaan Arvid Tawastin omistettua Vesuntaa pidempään.

Ote Arvid Henriksson Tawastin kirjainventaarista vuodelta 1577. Arvid Henriksson Tawasts samling, vol. 3, Ruotsin valtionarkisto.
Kuvaa klikkaamalla saat avattua suuremman kuvan.

Eniten inventaareja on Kurjalasta. Kurjalan ensimmäiseksi luetteloksi on arkistossa merkitty vuodelta 1577 oleva inventaari, jossa ei kuitenkaan mainita kartanon nimeä. Runsaan esineistönsä puolesta se ei kuitenkaan sovi muuksi Arvid Tawastin kartanoksi ja vertailu myöhempiin luetteloihin osoittaa esineistön täsmäävän. Tämän jälkeen luetteloita on lähes vuosittain vuoteen 1596 asti. Tenholan Karsbyn ensimmäiset inventaarit ovat vuosilta 1576–1579. Seuraava on vuodelta 1589 ja sen jälkeen vuodelta 1596. Virolaisesta Kundan kartanosta on tallessa inventaarit vain vuosilta 1597–1598.

Inventaarit osoittavat, että kartanoiden esineistö lisääntyi 1590-luvulla selvästi. Tawastin varallisuus kasvoi iän karttuessa ja uran edetessä. Koska Vesunnasta ei ole tietoja 1590-luvulta, vaurain kartano on selvästi Kurjala. Karsby on huomattavasti vaatimattomammin varusteltu ja heikoimmassa asemassa oli Kunda, johon kauempana asuvalla isännällä ei ehkä ollut halua panostaa. Kundan omistusoikeus valloitusalueelta saatuna läänityksenä oli myös jatkuvasti kyseenalainen.

Inventaareissa on yleensä ensimmäisenä lueteltu ruokavarat, joskus myös karja.

Sen jälkeen seuraa fatabuurin eli kangas- ja muun arvotavaravaraston luettelo, johon kuuluvat tekstiilit, liina- ja vuodevaatteet. Omien otsikoidensa alla ovat usein tina-, kupari-, messinki- ja rautaesineet. Sen jälkeen luetellaan muita ”bohags perdzelar” eli astioita, keittiötarvikkeita, pöytiä ja penkkejä, tiinuja ja maitopunkkia, työkaluja, lukkoja, kynttilänjalkoja, hiilihankoja ja niin edelleen.

Toinen tärkeä aineellista kulttuuria valottava aineisto ovat muistilistat ulkomailta hankittavista tavaroista. Arvid Tawast kävi kartanoidensa tuotteilla kauppaa sekä kotimaisissa kaupungeissa että Saksassa, jonne kauppatavarat kuljetettiin asiamiesten valvonnassa. Myyntituloilla hankittiin ylellisyystuotteita. Tawast laati asiamiestensä muistin tueksi kirjallisia luetteloita, joihin merkitsi mitä tarvikkeita ja kuinka paljon kullakin erää halusi.

Arvid Henriksson Tawastin luettelo Saksasta tilattavista tuotteista vuodelta 1595. Arvid Henriksson Tawasts samling, vol. 3, Ruotsin valtionarkisto.
Kuvaa klikkaamalla pääset tarkastelemaan kuvaa kokonaisuudessaan.

Saksasta hankittavien tavaroiden luettelot ovat säilyneet vuosilta 1593–1595. On myös luetteloita toisin päin, eli kauppa-asiamiesten laatimia luetteloita tavaroista, joita he ovat toimittaneet matkan jälkeen Tawastin kartanoille. Vuosilta 1597–1599 on vain tällaisia vastaanotetun tavaran luetteloita. Kauppaa käytiin säilyneiden tietojen valossa Lyypekissä. Myyntitavara oli voita sekä pukin-, vuohen-, oravan- ja ketunnahkoja. Vuonna 1595 myyntituloja saatiin Lyypekissä 325 1/2 taalaria. Saman vuoden ostosten arvo, 911 taalaria 10 äyriä, ylitti tämän melkein kolminkertaisesti.

Olle Ferm on tutkimuksessaan 1500-luvun puolivälin ylhäisaatelin kartanotaloudesta arvioinut, että lähes kaksi kolmasosaa kartanoille hankituista tavaroista ostettiin kotimaasta, mutta aatelistolla oli myös kauppa-aluksia, jotka purjehtivat eteläisen Itämeren kauppakaupunkeihin ja toivat sieltä ylellisyystavaroita.[9] Tawastin tilaamat tuotteet olivat juuri tällaisia. Saksasta tuodut tavarat ovat vuosittain samankaltaisia: reininviiniä, kymmeniä erilaisia mausteita, monia kankaita, ampuma-aseita ja muita sotavarusteita sekä paperia, useimmiten myös vuodevaatteita, lasia, astioita, jalkineita, päähineitä, nauhoja ja nappeja sekä maalarintarvikkeita.

Näiden lähteiden lisäksi tilikirjojen ohessa on erikoisluetteloita esimerkiksi kartanoilta lainatuista tavaroista ja isännän matkoilleen mukaan ottamasta irtaimistosta. Myös kirjeenvaihdossa on hajamainintoja astioista, kankaista, vaatetuksesta ja niin edelleen. Tileihin sisältyvistä palvelijoiden palkkaluetteloista selviää, mitä kartanokulttuuria ylläpitäviä käsityöläisiä oli. Palvelijaluettelot ovat säilyneet vuosilta 1584–1585 ja 1591–1596.

Kartanoympäristö

Nykyaikaan säilyneet, yksinään seisovat kivilinnat eivät tee oikeutta 1500-luvun elämää kuhisevalle kartanomiljöölle. Kartanoiden pihapiirissä saattoi olla kymmenkunta umpipihan reunoille tehtyä rakennusta.[10] Tawastin kartanoiden rakennusten määrästä saa jonkinlaisen kuvan siitä, että Kurjalan kartanossa oli vuonna 1596 erilaisia lukkoja 97 ja saranoita 184 paria. Lukittavia huoneita ja rakennuksia saattoi siis olla kymmeniä, vaikka kaikki lukot eivät olisi olleetkaan käytössä. Muiden kartanoiden rakennuskanta oli huomattavasti vaatimattomampi, sillä Karsbyssa oli samaan aikaan vain 24 lukkoa ja 35 saranaa. Kunda oli tässäkin suhteessa vaatimattomin: siellä lukkoja oli kahdeksan ja saranoita yhdeksän.Vesunnassa lukkoja oli ollut vuonna 1580 36, joista 13 ei ollut käytössä ovissa, ja saranoita 33.

Rakennuskanta koostui asuinrakennuksista, talousrakennuksista, aitoista ja muista varastoista, hevosten ja karjan hoitoon tarvittavista rakennuksista ja verstaista. Kartanot olivat pitkälti omavaraisia yhteisöjä, joissa ahersi iso joukko palkollisia ja omat käsityöläiset valmistivat tarvikkeita aatelisen elämäntavan ylläpitämiseksi. Kurjalan kartanolla oli mylly sekä tynnyrintekijän, sepän, kengityssepän, puusepän ja satulantekijän verstaat. Lisäksi palveluskuntaan kuului timpureita, nikkareita, sahureita ja seppiä.

Keskiajalla kartanoita rakennettiin turvaksi, kun monet kilpailevat herrat kamppailivat paikallisesta vallasta. Sisäinen valtakamppailu oli yhä kiivasta 1500-luvulla. Kuningas Kustaa Vaasa kirjoitti vuonna 1556 pojalleen Erikille, että tämä veljineen saisi ajan mittaan hyvin rakennettuja linnoja ja linnoituksia pystyäkseen puolustautumaan kilpailtaessa johtavien aatelismiesten kanssa. Kustaa Vaasan mukaan monilla aatelisilla oli kauniiden asuinkartanoiden lisäksi kauniita kivitaloja, jotka on rakennettu ja koristettu hyvin kuin linnat.[11]

Sodankäynnin kannalta paras oli kivinen rakennus. Vaurastunut aatelisto rakensi 1500-luvulla Suomen rannikoille monia kivilinnoja. Sisä-Suomessa niitä ei sen sijaan tiedetä olleen; poikkeuksena pidetään Vesilahden Laukon kartanoa.[12] Arvid Tawastin kartanolähteissä ei ole kivirakennuksiin viittaavia tietoja. On kuitenkin arveltu, että Vesunnassa olisi ollut kivinen rakennus. Werner Tawaststjernan mukaan 1800-luvun alussa siellä oli vielä ollut kivirakennus ”vanhoilta ajoilta”, mutta sen kivet käytettiin vuonna 1840 navetan rakennusmateriaaliksi. Hänellä ei kuitenkaan ollut tietoja siitä, että rakennus olisi ollut Tawastin rakentama.[13] Jully Ramsay sen sijaan mainitsee 1900-luvun alussa laaditussa tutkimuksessaan, että Vesunnassa oli yhä vielä jäljellä harmaakivirakennuksen jäänteitä, jotka todennäköisesti palautuvat Tawastin aikaan.[14]

Vesunnan rakennukset tuhoutuivat tulipalossa ilmeisesti 1580-luvun lopulla. Tawast itse mainitsee kruununvoudille noin vuonna 1592 laatimassaan kirjekonseptissa asiasta: ”teillä on hyvin tiedossa se vahinko, että Jumala paratkoon, kartanoni paloi, ja olen nyt antanut pystyttää rakennuksen” ja pyytää lähettämään tuohia rakennustarpeiksi.[15] Tawast oli hankkinut joulukuussa 1589 uudisrakennusta varten neljä lauttaa hirsiä. Nämä tiedot eivät kuitenkaan viittaa kiviseen rakennukseen.[16]

Eräässä Kurjalan kartanossa laaditussa muistiinpanossa on hahmoteltu, kuinka kyseinen Vesunnan kartanon uusi rakennus pitää rakentaa. Siinä luetellaan seuraavat huoneet, vaikkakaan pohjakaava ja huoneiden lukumäärä ei täysin selviä: tupa kellarin päälle sekä kaksi kamaria ja ”salainen huone” (hemlighus, käymälä) Kurjalan tapaan, viisi syliä pitkä huone johon kuuluu ruokavarasto, sitten toisia tupia vasten toinen kamari, joka toimii keittiönä. Molempien kamarien välillä tulee olla käytävä ja suurimman tuvan pitää tulla keittiökamarin viereen.[17]

Kurjalan kartanon rakennuksista tiedetään vielä vähemmän; hajamaininnoista selviää vain, että kartanossa oli linnantupa ja käymälä. ”Vinttiämpäristä” (vindembare) ja kaivoon pudonneiksi merkityistä esineistä päätellen pihalla oli vinttikaivo.

Linnantupa ja rouvaintupa olivat kartanoiden arvokkaimmat tilat. Päiväämättömässä kirjeessään vaimolleen Tawast neuvoo tervaamaan linnan- ja rouvaintuvan katot ja antaa ohjeita tiilenlyönnistä.[18] Kurjalan linnantuvan ikkunan yläpuolella mainitaan olleen pysyvästi seinävaate, muut seinävaatteet olivat normaalisti varastossa.

Kaikissa Tawastin Suomessa olevissa kartanoissa oli ikkunalaseja. Vesunnassa niitä oli vuonna 1579 vain kolme valmiiksi seinään laitettuina, mutta 16 kappaletta odotti varastossa. Seuraavana vuonna oli jo asennettu paikoilleen kuusi uutta ikkunaa. Kurjalassa ikkunalaseja oli samaan aikaan 18. Määrästä ei voi suoraan päätellä ikkunoiden määrää, sillä lasiruutuja saattoi mennä useita yhteen ikkunaan. Määrät olivat kuitenkin vasta alkua, sillä Tawast varusti kartanoitaan seuraavina vuosina ahkerasti. Vuonna 1580 Kurjalassa oli 32 lasi-ikkunaa ja vuonna 1596 peräti 142. Karsbyssä laseja ei ollut mainittu 1570-luvulla, mutta vuonna 1596 niitä oli jo 62. Viron Kundassa ei sen sijaan ollut ikkunoita inventaarien mukaan vielä 1590-luvun lopullakaan.

Ikkunalasia hankittiin Saksasta kirstuittain: vuonna 1593 sitä mainittiin tarvittavan ”puoli kirstua” ja kaksi vuotta myöhemmin ”valmistamatonta lasia puoli kirstua ja lyijyä lisäksi niin paljon kuin tarvitaan ikkunoihin”. Ikkunoiden laittamiseen löytyi ammattitaitoa kotimaastakin. Tawastilla oli vuosina 1584–1585 palveluksessa lasimestari Olof Mårteninpoika.

Kurjalan kartanossa oli 1590-luvulla kuusi hiilihankoa, eli tulisijoja lienee ollut saman verran. Kartanossa oli kaksi suurta messinkistä kattokruunua ja yksi pienempi rautainen nelisakarainen kruunu, jotka oli ilmeisesti sijoitettu edustushuoneisiin. Kaksi-, kolmi- ja nelihaaraisia kynttilänjalkoja oli yhdeksän ja lisäksi 12 yksinkertaista kynttilänjalkaa, eli valaistus pystyttiin järjestämään useaan huoneeseen.

Suurin 12-sakarainen kruunu on mainittu Venäjältä Kurjalaan ”saatujen” tavaroiden joukossa. Ilmeisesti kyseessä on Käkisalmen linnoituksen valloittamisen yhteydessä otettu sotasaalis. Tawast ilmoitti itse olleensa ensimmäisten joukossa ottamassa Käkisalmen avaimia, ja nähtävästi muutakin, vastaan linnoituksen antautuessa syksyllä 1580.[19] Kynttiläkruunun ohella Kurjalaan oli tuotu pääasiassa erilaisia pelto- ja tarvekaluja.

Kartanoissa kyllä selvittiin paljon vähäisemmilläkin valonlähteillä; Kurjalassa oli ollut 1570-luvulla vain neljä erikokoista kynttilänjalkaa ja Vesunnassa ja Karsbyssä vain yksi. Karsbyn kahdeksaa kynttilänjalkaa varten oli varastossa 57 kynttilää vuonna 1596.

Kartanoiden sisätilojen koristeluun saattavat liittyä maalarintarvikkeet, joita Tawast tilasi Saksasta vuosina 1594 ja 1595. Seinämaalauksia on säilynyt kirkoissa ja linnoissa, mutta on mahdollista, että niitä oli myös aateliskartanoissa.[20] Värejä ja muita tarvikkeita tuotiin niin suuria määriä, että voi arvella niiden olleen tarkoitettu seinien maalaamiseen joko kartanoilla tai mahdollisesti Tawastin asuinpitäjien kirkoissa. Tawastin tiedetään puuhanneen 1590-luvulla uutta kappelikirkkoa Kurjalan suunnalle Lammin kirkkopitäjään. Hän lupasi kustantaa siitä itse neljäsosan, kunhan sopiva paikka löydetään.[21]

Vuonna 1595 tilattujen ”maalarinvärien” luettelossa oli hienoa kultaa 100 kpl, ”Tilvijt” 100 kpl, kaksoiskultaa 100 kpl, hopeaa 200 kpl, vernissaa 1 nelikko, pellavaöljyä 1 ”kahdeksikko” (otting), maalausöljyä (Spick Olio)[22] 1 naula, lakkaa puoli naulaa, mönjää (punainen väri, Monia) 1 ”kahdeksikko”, sinooperia 2 naulaa, rosettaa (?) (Röszell) 4 naulaa, punaista okraa 3 naulaa, ”Polns” 3 naulaa, espanjanvihreää 6 naulaa, sappivihreää 3 naulaa, vihreää (bargrönt) 6 naulaa, taivaansinistä 4 säkkiä, sinistä (Ströblåt) 2 säkkiä, lakmussinistä 1 kahdeksikko, öljysinistä (Olio blåt) 4 säkkiä, intiansinistä 1 naula, orpimenttia (keltainen väri, Opiomant) 5 naulaa, keltaista (Rosz gult) 2 naulaa, keltaokraa 2 naulaa, lyijytinakeltaista 4 naulaa, schyttkeltaa 1 naula, lyijyvalkoista 7 naulaa, kimröökiä 4 ämpäriä, liitua 2 tynnyriä.

Kappaleittain luetellut jalometallit olivat ilmeisesti lehtikultaa ja -hopeaa. Erikseen tilattiin vielä muun muassa leiviskä sinkkivihtrilliä (koparrök). Kurjalasta annettiin vuonna 1596 maalarille pari lakanoita, mutta muistiin ei merkitty maalarin nimeä tai sitä, oliko kankaat tarkoitettu maalauspohjiksi vai työstä saaduksi palkaksi. Joka tapauksessa maininnasta käy ilmi, että kartanolla oli työskennellyt ammattimaalari.

Aateliskartanoiden pihapiiriä muokattiin jo eurooppalaisten esikuvien mukaan vastaamaan komeita rakennuksia. Erik Flemingin omistamaan Siuntion Suitian kartanoon oli ollut suunnitteilla puutarha vuonna 1539, jolloin sinne oli pyydetty Tallinnasta omena- ja päärynäpuun taimia.[23] Tawastin kartanoista ainakin Karsbyn pihalla kasvoi kirsikkapuita, joista kreivi Axel (Leijonhufvud) pyysi saada keväällä 1589 itselleen ”kuusi tai seitsemän” pientä kappaletta.[24]

Tässä yhteydessä voidaan mainita myös toisenlaiseen ulkoilmaelämään eli metsästyskulttuuriin liittyvät tiedot vinttikoirien omistamisesta. Arvid Tawast oli pyytänyt koiria vuonna 1593 naapuriltaan Gödik Finckeltä Lammin Porkkalasta. Tämä ei kuitenkaan voinut toimittaa niitä, koska oli sanojensa mukaan menettänyt parhaat koiransa edellistalvena. Fincke oli tähän aikaan Savonlinnan linnavouti, ja hänellä oli metsästyskoiria myös virkapaikassaan. Hän lupasikin linnaan saavuttuaan lähettää Tawastille ”jonkun nuorista vinttikoiristani, joita tullaan käyttämään tänä syksynä jahdissa”.[25]

Sisustus, huonekalut ja tekstiilit

Arvid Tawastin kartanoiden sisustuksesta saa melko paljon tietoja inventaariluetteloista. Monet tavarat, kuten seinävaatteet, pöytäliinat ja tekstiilit lienevät olleet arkisin varastossa ja tuotu esille vain vieraita kestitettäessä. Tekstiileillä peitettiin seinät, katot, penkit, pöydät ja jopa lattiat.[26] Kurjalassa oli vuonna 1591 aakkostettuja säilytyskirstuja A:sta F:ään ja niissä oli lakanoita, vällyjä, muita liinavaatteita, ryijyjä, tapetteja, peittoja, tauluja ja seinävaatteita.

Myös huonekalut tai ainakin osa niistä on otettu mukaan inventaareihin. Sisustus koostui pöydistä, tuoleista, penkeistä ja kirstuista. Oli myös vuoteita ja erikseen mainittuja vuodetelttoja eli -uutimia (sparlakan). Karsbyssä eroteltiin ”tolppasänky” (ståndseng), sorvattu sänky ja kolme tavallista vuodetta. Pöydistä mainittiin erikseen pitkät pöydät ja pöytälevyt (skifuor), jotka asetettiin erillisten jalkojen varaan. Myös tuoleja ja penkkejä oli luetteloissa useammanlaisia: pitkiä tuoleja ja lyhyitä tuoleja, kääntötuoleja (vendstolar) ja selkänojallisia karmituoleja (karmstolar). Karsbyssä oli vuonna 1596 myös kaksi nahalla verhoiltua istuinta.

Kartanon tilat oli tarkoitettu suuren väkimäärän kestittämiseen. Myös jokapäiväiseen ruokailuun tarvittiin paljon tilaa, koska työväkeä oli paljon. Kurjalassa oli vuonna 1596 suuri kuparinen ”väen ruokakattila”, joka painoi leiviskän ja kahdeksan naulaa. Kartanon huoneissa oli pitkiä pöytiä 10 ja pöytälevyjä 8, erilaisia tuoleja 12 ja pitkiä ja lyhyitä penkkejä 8. Sijoja oli siis lukuisille ruokailijoille.

Suurimman sijan inventaareista valtaavat usein fatabuuriluettelot, joissa on mainittu jokainen liinavaate ja tekstiili erikseen kuvailtuna ja mitattuna. Ajan tavan mukaan huoneiden tekstiilisisustukseen uhrattiin paljon kangasta ja rahaa.[27] Tekstiilien määrä myös lisääntyi eniten Tawastin kartanoissa 1590-luvulle tultaessa. Vesunnassa selvittiin 1570-luvulla vielä yhdellä tai kahdella seinävaatteella, penkkityynyllä, patjalla ja pöytäliinalla, kun 1590-luvun Kurjalassa kutakin oli useampi kymmen. Joukkoon ilmestyi myös ennen tuntemattomia ”tauluja”, jotka oli luokiteltu tekstiileiksi kangaspohjansa vuoksi. Kurjalassa oli myös kahdet kangaspuut sekä useita pirtoja, joten osa kankaista saattoi olla kotitekoisia.

Arvokkaimpia tekstiileitä olivat seinävaatteet (veggbonader), jotka on aina mainittu ensimmäisinä. Kurjalan luettelot 1590-luvulta ovat rikkaimpia, ja keskityn seuraavassa vuoden 1596 inventaariin. Siinä on eroteltu omiksi ryhmikseen flaamilaiset, ristiommellut ja kudotut seinävaatteet. Yhteensä niitä oli lähes 40. Seinävaatteita ei kuvailla tämän tarkemmin, niistä ilmoitetaan vain pituus. Muualta säilyneiden tietojen valossa seinävaatteissa oli usein monimutkaisiakin kuva-aiheita.[28] Tawastin suurin flaamilainen oli 11 kyynärää ja suurin ristiommeltu 18 1/2 kyynärää. Sen ripustamiseen tarvittiin yli 11 metriä pitkä seinä. Pienimmät olivat parin kyynärän mittaisia. Kudottujen seinävaatteiden pituuksia ei tällä kertaa mainittu. Kolme vuotta aikaisemmin niistä pisin oli ollut peräti 29 1/2-kyynäräinen ja sen lisäksi mainittiin punainen alusliina (underduch), jolla oli pituutta 20 kyynärää. Ellei seinävaate kiertänyt kulmien ympäri, se vaati jo 18-metrisen seinäpinnan. Erikseen mainittiin linnantuvan ikkunan yläpuolella pidettävät pienet seinävaatteet sekä palttinainen alusliina, johon oli kuvattu Kristuksen kärsimyshistoria.

Kattovaatteiden koko ilmoitettiin kertomalla, kuinka monesta kappaleesta mitäkin kangasta ne oli tehty. Kurjalan seitsemästä kattovaatteesta useimmat oli yhdistelty pellavakankaasta (duelk, dulche) ja pujottelutekniikalla valmistetuista kaitaleista (sprongst). Myös punaista verkaa oli käytetty. Käytettyjen kangaskappaleiden määrä vaihteli paristakymmenestä lähes sataan.

Otsikon ”Verhot” (Förlåther) alle on koottu vuodevaatteita: silkkinen sänkyteltta (sparlakan) eli vuoteen ympärillä pidettävät uutimet sekä kymmenen täkkiä, joista yksi oli kukallinen, kaksi vihreää ja yksi viher-sini-punainen. Osa oli tehty samalla palatekniikalla kuin kattovaatteet; niistä yhden värit sininen ja valkoinen on mainittu. Pitkiä patjoja (Recke bolstrar) oli 15 ja ”pääpatjoja” eli tyynyjä (Huffuud Bålstrar) 10. Ne oli valmistettu Englannin verasta (engelst), sarasta ja palttinasta. Myös punainen verka ja pellavakangas mainittiin materiaaleina. Sänkypatjoja (sengebolstrar) hankittiin Saksasta vuosina 1593 ja 1595.

Ryijyistä (ryor) mainittiin vain, kuinka hyväkuntoisia ne olivat: uusia oli kahdeksan, puoliksi kuluneita kaksi ja vanhoja viisi. Päänalusina käytetyt tyynyt (örnegåtar) oli päällystetty sarssilla, säämiskällä, palttinalla, duelkella ja veralla. Niitä oli yhteensä 15 ja vain yhden väri, punainen, on mainittu. Erilliset tyynynpäälliset (Örnegotz varu) on lueteltu omalla otsikollaan. Ne olivat hienompaa työtä: kuusi oli silkkisiä, kaksi koristeltu kullalla ja silkillä ja viisi oli tehty reikäompelulla (utskuren söm). Loput mainittiin vain valkoisiksi.

Penkkien päällä pidettävät tyynyt tai patjat (benckedynor) olivat kartanoiden vakivarusteita ja niitä on jokaisessa Tawastin suomalaisten kartanoiden esineluettelossa. Määrä vaihteli yhdestä tai kahdesta lähes kolmeenkymmeneen. Tyynyt saattoivat olla valmistettuja hienosta materiaalista: Kurjalassa oli kultanahalla koristettu verkainen tyyny, neljä venäläistä nahkatyynyä ja yksi kudottu tyyny. Yleensä niistä ilmoitettiin kuitenkin vain pituus, joka vaihteli joka kartanossa kolmesta kuuteen kyynärään. Penkit, joiden päällä tyynyjä pidettiin, olivat siis kahdesta metristä kolmeen ja puoleen metriin pitkiä.

Koristetyynyt (höijander) olivat arvokkaita. Kurjalassa niistä oli seitsemän kultanahkaista ja viisi ristiommeltua. Karsbyssa oli vuonna 1579 kaksi tyynyä, joista toinen kuljetettiin Kurjalaan ”vastasyntyneen kanssa”. Arvid Tawastilla ja Margareta Mårtenintyttärellä tiedetään olleen yksi poika Ivar, jonka arvellaan syntyneen 1570-luvun alussa. Mahdollisesti inventaarin merkintä tarkoittaa, että pariskunnalla oli toinenkin lapsi, joka sittemmin kuoli pienenä.

Loput peitteet on koottu oman otsikkonsa ”Senge Kleder” alle. Niitä oli Kurjalassa vuonna 1596 peräti 34. Muissa kartanoissa määrä oli pysytellyt alle kymmenessä. Kurjalan kartanon paras täkki oli valmistettu kultanahasta. Muista mainitaan vain väri. Peitteet olivat kiinnostavasti riemunkirjavia ja niissä oli yhdistetty voimakkaita päävärejä. Kaksitoista kappaletta oli väriltään punakeltaista, kuusi mustavalkoista, kaksi sinikeltaista, kaksi mustakeltaista ja viisi punavalkoista. Kahdessa oli keltaista, punaista, valkoista, sinistä ja mustaa ja yhdessä tuhkanharmaata, punaista, valkoista, sinistä ja keltaista. Lisäksi oli kaksi saksalaista ”kaikenväristä” peitettä ja erilaisista kankaista yhdistelty peite (derdumdis teken)[29].

Vuodevaatteiden jälkeen luetellaan ”tapetter”, joka ilmeisesti ei tässä yhteydessä tarkoittanut seinävaatetta vaan vuoteessa pidettävää kuvioitua peitettä.[30] Tähän viittaa sekin, että tapettien pituutta ei ilmoitettu, ainoastaan väri vuodevaatteiden tapaan. Kurjalan seitsemän tapettia oli muiden sängynpeittojen tapaan kirkasvärisiä: niissä käytettiin punaista, mustaa, valkoista, keltaista ja sinistä erilaisina yhdistelminä.

Vaippoja käytettiin nukkumasijoilla olkien tai patjojen päällä. Ne olivat myös palveluskunnan käytössä ja niitä tarvittiin melko paljon. Kurjalassa vaippoja oli vuonna 1596 26 kappaletta ja ne oli valmistettu Englannin verasta ja verasta. Lähes puolet vaipoista oli valkoisia ja harmaita, mutta loput olivat värikkäitä: ruskeita, punaisia, keltaisia, sini-puna-valkoisia ja muita yhdistelmiä.

Sängyissä käytettiin lakanoita, joita laitettiin kaksi päällekkäin. Siksi ne on lueteltu pareittain. Kurjalassa oli peräti 90 lakanaparia; tämä on moninkertaisesti enemmän kuin muilla Tawastin kartanoilla. Ensimmäisinä mainittiin ilmeisesti parhaimpina pidetyt viidet uudet nahkalakanat. Hollantilaisia palttinalakanoita oli kahdet. Suurin osa kuitattiin vain ”kokonaisina vanhoina lakanoina”. Osa oli kuitenkin tehty toimikaskankaasta ja osa mainittiin ”hienoiksi” (granne). Yksi pari oli merkitty saunalakanoiksi, joita mahdollisesti käytettiin savusaunassa noen tähden.

Pöytäliinoista on mainittu materiaali ja joskus väri. Kurjalan lähes 40 pöytäliinasta suurin osa oli karkeita liinoja (grofue duchar), mutta joukossa oli myös kaksi flaamilaista, yksi liivinmaalainen, kolme punaraitaista ja kaksi vihreää verkaliinaa. Parhaimmat pöytäliinat oli tehty ”kullasta ja silkistä”, pelkästä silkistä sekä silkistä ja palttinasta. Kolme vuotta aikaisemmin kultasilkkisen liinan pituudeksi oli ilmoitettu kahdeksan kyynärää eli lähes viisi metriä.

Skiffuor” eli pöytälevyt olivat edustushuoneissa käytettyjä pöytiä, ja niille tarkoitetut ”skiffue duchar” olivat arvokkaampia pöytäliinoja.[31] Niitä oli Kurjalassa kymmenen, mutta parhaat kultasilkkinen ja silkkinen eivät olleet inventaaria laadittaessa paikalla. Ne oli ilmeisesti kuljetettu Vesuntaan tai lainattu. Kolme mainitaan valkoisiksi, yksi oli neulottu, yksi ommeltu, yksi pujoteltu ja kaksi flaamilaisia.

Ruokailutilanteissa käytettyjä käsiliinoja (handekläder) oli myös kaikissa kartanoissa. Kurjalan 63 käsiliinasta kahdeksan oli silkkisiä, kaksi ommeltua, kaksi flaamilaisia ja kuusi reikäommelta. Kaksi oli koristeltu kullalla ja silkillä, mutta yli puolet mainitaan vain valkoisiksi.

Ylellisiltä vaikuttavat nykyajasta katsottuna vällyt, jotka oli valmistettu toinen toistaan arvokkaammista turkiksista. Kurjalassa oli suden-, karhun-, valkoketun-, ketun-, mustaketun-, lampaan-, jäniksen- ja jopa ahmannahkaisia vällyjä, yhteensä 22. Vällyt oli usein vuorattu punaisella tai sinisellä veralla.

Taide, kirjallisuus ja musiikki

Kysymys taideteoksista 1500-luvun kartanoissa on ollut lähteiden puutteessa ongelmallinen. Esimerkiksi Werner Tawaststjerna, joka muuten on tutkinut tarkkaan Tawastin perheen aineellista elämää, valittelee asiakirjojen vaitonaisuutta siitä, nähtiinkö perheen huoneissa minkäänlaisia taideteoksia. Hän selittää tilanteen niin, että ”taiteella vielä siihen aikaan oli aivan vähän sijaa maassamme”.[32] Tawastin tilikirjat eivät kuitenkaan ole näin mykkiä, vaikka maininnat taiteesta ovatkin niukkoja.

Kurjalan kartanon flaamilaisten seinävaatteiden yhteyteen on merkitty 1590-luvulla myös tauluja (taflor). Vuonna 1593 kartanossa oli yhdeksän hollantilaista taulua (Hållandz taflor), 15 maalattua palttinataulua (Molad lerfftz taflor) ja kolme venäläistä taulua (Ryss taflor), joista viimeksimainitut olivat inventoimishetkellä Vesunnassa. Taulujen kuva-aiheita ei mainita, ei myöskään sitä, oliko kartanoiden seinävaatteisiin kudottu kuvia. Ainoa tieto seinävaatteiden kuva-aiheista on edellämainittu Kristuksen kärsimyshistoriaa kuvaava alusliina, joka esiintyy vuosina 1593–1596 Kurjalan kartanon linnantuvassa.

Joka tapauksessa osa seinävaatteiden joukossa luetelluista kankaista oli selvästi maalauksia eikä kudonnaisia. Maalausten olemassaolo Suomessa tähän aikaan on toisinaan kyseenalaistettu. Esimerkiksi Werner Tawaststjerna epäili muista kalustoluetteloista löytämiensä mainintojen palttinalle maalatuista tauluista ja flaamilaisista tauluista tarkoittavan vain seinäpeitteitä.[33] Ruotsin linnoihin tuotiin kuitenkin jo varhain etenkin Flanderista sekä puulle että kankaalle maalattuja tauluja ja myös venäläiset, hollantilaiset ja saksalaiset taulut olivat tunnettuja. Niitä ei yleensä kuvailla lähteissä tarkemmin.[34]

Tawast hankki taulunsa ilmeisesti Lyypekistä. Vuoden 1595 Saksan-ostosten luettelossa on ollut alun perin merkintä ”muutamia hollantilaisia tauluja”, mutta se on vedetty yli ja korjattu ”en pyydä tällä kerralla”.

Kirjallisuutta ei ole yleensä sisällytetty kartanoiden inventaareihin. Ainoa poikkeus on kirjaluettelo Kurjalan kartanon vuoden 1577 inventaarin välissä. Ilmeisesti se luettelee Kurjalassa ollutta kirjallisuutta, vaikka toisaalta samassa arkistokokonaisuudessa on myös Olavinlinnan inventaari vuodelta 1575, jolloin Arvid Henrikinpoika Tawast määrättiin sinne linnavoudiksi. Luettelossa mainitaan 70 kirjaa, joista osan kerrotaan olevan painettuja, osan käsin kirjoitettuja.

Ensimmäisenä on mainittu raamattu ja lakikirja sekä ruotsin- ja suomenkieliset uudet testamentit. Joukossa oli myös postilloita, psalmikirjoja, rukouskirjoja, katekismuksia, hymnikirja (hymnalia), laulukirja (carminala), ”deologus”, jopa vuonna 1540 ilmestynyt teologi ja uskonpuhdistaja Johann Spengenbergin Margarita theologiae. Uskonpuhdistus siis näkyi Tawastin kirjakokoelmassa. Osa teoksista oli saksaksi, latinaksi ja suomeksi. Uskonnollisten teosten lisäksi oli antiikin kirjallisuutta, mm. Aisopoksen tarinat, Terentiuksen Comedia ja saman tekijän jokin toinen teos sekä eri tasoisia oppikirjoja, kuten Philippus Melanchtonin Grammatica, donatioiksi kutsuttuja alkeisoppikirjoja, dialektiikkaa käsittelevä kirja (dialectica), ”examen”, sanakirja (gloosbok) ja aapinen (alphabetarij). Nämä vaikuttavat kotiopetuksen tarpeisiin hankituilta.[35]

Saksalaisia ja ruotsalaisia laulukirjoja oli yhteensä seitsemän; ruotsinkieliset mainittiin “kirjoitetuiksi”. Lisäksi oli matkakertomus (respåntionale) Perminmaalta, Seitsemän viisaan mestarin kirja, Juopottelusta (om dryckenskap), ”dårentitum”, merikortti, keskiaikaisia kronikoita ja muuta saksan- ja tanskankielistä kirjallisuutta. Viimeisenä luetteloon oli otettu tuomiokirja. Tuomarit säilyttivät oikeuden pöytäkirjoja kartanoissaan. Tawast toimi Hollolan kihlakunnan tuomarina vuodesta 1581 lähtien. Hollolan kihlakunnan tuomiokirja on säilynyt meidän aikaamme asti Tawastin myöhemmältä tuomarikaudelta 1590-luvun lopulta.[36] Kurjalassa säilytetty tuomiokirja on ilmeisesti vanhempien aikojen perua.

Kirjallista kulttuuria kartanolla edusti kotipappi, kappalainen, jonka tehtävä oli ilmeisesti toimia perheen lasten opettajana. Tässä toimessa oli palkkaluetteloiden mukaan 1590-luvulla herra Erik -niminen pappi. Tawastin 16–17-vuotiaan pojan Ivarin piti isän noin vuonna 1589 kirjoitetun kirjeen mukaan ”opiskella ahkerasti ja kirjoittaa päivittäin. Jos hänellä ei ole tekstiotteita (extrachter), hän voi ottaa varuskamarista”.[37]

Arvid Tawastin kokoelmassa on muutamia muitakin mainintoja kirjoista. Vaimolleen lähettämässään kirjeessä vuoden 1590 tientoilta hän mainitsee ohimennen Helsingistä ostamansa suolasillin lomassa ”kirjat, jotka mestari Abraham lähetti minulle”, ja mainitsee lähettävänsä ne kartanolle rengin mukana.[38] Kyseessä saattaa olla uskonpuhdistusta voimakkaasti tukenut kirkkoherra Abraham Angermannus, josta käytettiin mestari Abraham -nimitystä ja joka painatti 1580-luvulla maanpaossa katolisuutta vastaan hyökkäävää kirjallisuutta ja levitti sitä ympäri valtakuntaa. Vuonna 1593 hänestä tuli Uppsalan arkkipiispa.[39] Tieto uskonpuhdistusta tukevien kirjojen vastaanottamisesta sopisi siihen, että Tawastin poika Ivar opiskeli vuonna 1591 protestanttisessa Königsbergin yliopistossa.[40]

Hallinnossa toimivan aatelismiehen paperinkulutus oli suurta. Tawast tilasi Saksasta vuonna 1595 ”kirjoittamattomia paperikirjoja, joissa punaista ja vihreää pergamenttia kansissa sekä soljet”. Nämä oli todennäköisesti tarkoitettu tuomiokirjoiksi. Listalla oli myös valkoista pergamenttia, johon voi kirjoittaa. Saksasta tilattiin vuosittain myös muutama riisi paperia.

Kartanotileissä on muutama vihje musiikkikulttuuristakin. Tawast pyysi hankkimaan Saksasta vuonna 1595 useampia soittimia: hyvä Davidin harppu (Dauidz harpa), kotelo huiluineen (En foder med pipor), hyvä skalmeija ja kolme kaksoisruokoista suukappaletta (En godh skalmeij med 3 dobbell Munstycker), kolme viulua (gigor), joista yksi suurempi kuin muut ja säkkipilli.[41] Tawastilla oli myös zemphania eli ilmeisesti kampiliira, joka lähetettiin Saksaan korjattavaksi vuonna 1594. Koska Lyypekistä ei löytynyt korjaajaa, kauppa-asiamies Michel Jöraninpoika lähetti sen eteenpäin Lüneburgiin.[42]

Soittimista skalmeija ja säkkipilli soveltuivat ulkotiloihin ja niitä voitiin käyttää muiden muassa marssittaessa. Jalkaväen päällikkönä Tawast saattoi tilata ne sotaväen tarpeisiin. Sen sijaan vienompiääniset (nokka)huilut, viulut ja renessanssiharppu olivat sisätilojen soittimia. Niillä voitiin soittaa pöytä-, laulu- ja tanssimusiikkia, ehkä myös hartausmusiikkia. Edellämainittujen kirjojen joukossahan oli sekä uskonnollisia että maallisia laulukirjoja.

Tawastin palkkaluettelot eivät kerro muusikoista mitään. Ammattimuusikoita oli kyllä kuninkaallisissa hoveissa, muiden muassa Juhana-herttuan mukana tämän matkustaessa vuonna 1556 uuteen herttuakuntaansa Suomeen. Kustaa Vaasan hovissa järjestetystä musiikista on tietoja 1520-luvulta lähtien. Kuningas itsekin lauloi ja soitteli luuttua, ja päivällisen jälkeen järjestettiin päivittäin tanssiaiset. Hovissa oli luutunsoittajia, jotka soittivat myös harppuja, urkureita, jousisoittajia ja laulajia. Hovitrumpetistit ja patarummunlyöjät loivat hoviin loistokkuutta.[43]

Musiikki ja tanssi kuuluivat myös aateliskoulutukseen. Johannes Messeniuksen 1610-luvun vaihteessa pitämissä yksityiskollegioissa Uppsalassa monet Suomessakin syntyneet aatelisnuorukaiset näyttelivät oppimestarinsa historiallisissa näytelmissä sekä opettelivat tanssia, miekkailua ja ratsastusta.[44]

Ruokakulttuuri ja juhlat

Rakas veli Arvid Henrikinpoika . . . ilmoitan sinulle veljellisesti, että aion Pyhän Kolminaisuuden nimessä pitää rakkaan vaimoni piian Valborg Olofintyttären häät ja kunniapäivän kunniallisen ja hyvinoppineen miehen, herra Påvel Laurentin, kanssa täällä kartanollani Harvialassa, nyt ensimmäisenä paastosunnuntaina, joka on 4. maaliskuuta. Pyydän sinua sen vuoksi veljellisesti tekemään hyvin ja vaivautumaan mainittuna aikana tänne pitämään lystiä ja hauskaa minun ja useiden hyvien ystävien kanssa, joiden toivon silloin kokontuneen tänne. Sen mitä kaikkivaltias Jumala ja armollinen kuninkaani on minulle suonut ja antanut, tahdon hyvästä tahdosta mielelläni jakaa sinun kanssasi, ja vaivannäkösi samalla ja muulla mitalla mielelläni korvata.[45]

Aateliston elämäntapaan kuului vaurauden jakaminen ystävien ja veljien kesken. Yhteisöllistä kulttuuria ylläpidettiin juhlilla ja vierailuilla. Kartanoiden tiloista suuri osa oli tarkoitettu vieraita varten, samoin ruokailuastioista ja tekstiileistä parhaimmat tuotiin esille vain sosiaalisissa tilaisuuksissa. Tinaiset ja messinkiset astiat oli tarkoitettu tähän käyttöön; arkea varten oli puisia astioita.

Runsaimmat astiastot oli muiden sisustusten tapaan Kurjalan kartanossa. Vuonna 1596 siellä oli tina-astioita mm. 49 vatia, 40 lautasta, 14 suolasirotinta, vesivati, yhdeksän kannua, joista yksi nelikulmainen (skenck kanna) ja yhdessä nokka, pullokoteloita ja voirasioita. Messinkisiä vadinaluskransseja (fat kranzar) oli 10 ja lisäksi käsivati ja useita patoja. Vesunnassa oli ollut suuri tinakannu, joka upposi mereen kauppamies Michel Jöraninpojan laivan keikahdettua ympäri kevätmyrskyssä vuonna 1594.[46] Se oli todennäköisesti ollut tarkoitus valaa uudelleen.

Pullokoteloita on kuvailtu tarkemmin vuonna 1580, jolloin niitä oli Kurjalassa kolme tinasta valmistettua. Niistä kahdessa oli sisällä viisi pulloa ja kolmannessa kaksi.

Erikseen on mainittu ”punaiset” (röda) astiat: Kurjalassa oli kolme punaista vatia ja kannua, neljä ”linnatuoppia” (suurta juomatuoppia, borgstop), kolme nokkakannua, kaksi ”klappikannua” (klappkannor), 19 lautasta, 14 maljaa ja kaksi tuoppia. Vastakohtana kaksi linnatuoppia ja 70 tavallista tuoppia on mainittu maalaamattomiksi. Punaiset astiat näyttävät siis olleen punaisiksi maalattuja puuastioita. Karsbyssä oli ollut 1570-luvulla myös punaisia astioita, joiden vastakohtana puulautaset- ja vadit mainittiin valkoisiksi. Kurjalassa oli aiemmin ollut punaisia maljoja ja tuoppeja enemmänkin sekä myös punaisia suola-astioita.[47]

Kurjalassa oli myös kousia, joista vuonna 1596 viisi mainitaan maalatuiksi ja neljä maalaamattomiksi. Muita puuastioita oli todella paljon: vateja kaikkiaan 285, lautasia 168, leveitä tuoppeja 23 ja kolme klappikannua. Lisäksi oli pulloja ja kymmeniä maalattuja rasioita. Juomalaseja ei vuoden 1596 tileissä mainittu; niitä oli kuitenkin ollut vuonna 1579 13 kappaletta ja lisäksi kolme juomapulloa (dryckeskrws). Karsbyn astiastoon kuului myös pari kivivatia ja saviruukkua, tinaisia tarjottimia (brickor) ja kannuja, jotka oli kuvattu tarkemmin: viisi oli Tukholman kannuja, yksi Hollannin kannu ja yksi valkoinen Hollannin klappikannu. Kurjalassa oli puolestaan vuonna 1580 kuusi venäläistä vatia.[48]

Astioitakin tuotiin meren takaa. Vuonna 1593 Saksasta tilattiin ”vadillinen” juomalaseja, viisi tinakannua ja kaksi tai kolme tusinaa valkoisia ja punaisia pyökkilautasia (bock talrichar). Vuonna 1595 hankittaviksi suunnitellut tusina tinavateja ja tusina tinalautasia oli vedetty yli luettelosta. Seuraavana vuonna Saksasta oli ostettu hopeakannu, joka maksoi 18 tynnyriä viljaa. Tawast teetti hienompia astioita myös Suomessa asuvilla käsityöläisillä. Vuonna 1595 Saksassa käydystä kaupasta toimitettiin Helsinkiin Markus Kultasepälle (Kronapel) 5 1/2 lyötyä taalaria maljan (skål) valmistamista varten. Sama käsityöläinen oli valmistanut Tawastille hopeaesineitä vuonna 1589, mutta näitä ei mainita inventaariluetteloissa.[49] Margareta Mårtenintytär puolestaan toimitti Porvooseen messinkiä ja pullonkotelon valettavaksi uuteen uskoon.[50] Kansallismuseossa on säilytetty Kurjalasta peräisin olevaa lautasta, joihin on painettu Arvid Henrikinpoika Tawastin ja Margareta Mårtenintyttären vaakunat nimikirjaimilla ja vuosiluvulla 1585 varustettuna.[51]

Kartanoissa oli vakituisesti kokkeja ruokaa laittamassa. Vuosina 1584–1585 mainitaan kokit Markus ja Donatus Erikinpojat ja vuosina 1591-1596 Clemet Sigfridinpoika sekä Nikki. 1590-luvulla oli palveluksessa muitakin, vaihtuvia kokkeja ja kokkipoikia. Oluen riittävyydestä huolehti maltaidentekijä, ”maltkonan”, jonka tehtäviä hoiti vuonna 1593 Gertrud-niminen henkilö. Juomakulttuurista kertovat myös kupariset hanat, joita oli Kurjalassa 16, sekä paloviinapannut.

Inventaarit alkavat ruokavaroilla, jotka pääasiassa koostuivat viljatuotteista ja eri tavoin säilötystä lihasta ja kalasta. Kurjalan varastoissa oli vuonna 1596 kymmeniä tynnyreitä erilaisia jauhoja, suolaa, voita, naudan-, sian-, lampaan- ja vuohenlihaa, ruokakalaa (kuivattua pikkukalaa),[52] kuivattuja haukia, tynnyrikalaa (suolattua tai hapatettua pikkukalaa)[53], soininleipää, ohraleipää (joskus myös väenleipää, folkbröd), herran- ja soininolutta, maustettua olutta, simaa, hunajaa, makkaroita ja ihraa. Viron puolella Kundassa laskettiin vuonna 1597 olleen 3000 kappaletta kuivattua silakkaa. Oluen lisäksi kartanoissa juotiin viiniä, jota hankittiin kaupunkien kauppiailta ja tilattiin Saksasta. Viini oli kysyttyä ja loppui usein kauppiaiden varastoista kesken. Tawastin ostosten joukossa esiintyy reinin- ja espanjanviiniä. Vuonna 1597 hän maksoi oomista espanjanviiniä kahdeksan tynnyriä ruista.[54]

Valmistetuista ruoista ei ole monia mainintoja. Muutamia tietoja on Arvid Tawastin ja Margareta Mårtenintyttären kirjeenvaihdosta, kun tehtäviään jossakin linnoituksessa hoitamassa ollut Tawast pyysi vaimoaan lähettämään kotoa ruokavaroja. Kerran pyyntönä oli lähettää

paloviinaa, jos arvelet, että viivyn Narvassa pitkään. Lisäksi rakas sydämen vaimo, annan sinulle rakastavasti tiedoksi, että en ole saanut sitä lintusylttyä, jota lupasit minulle leipoa. Sen vuoksi tahdon, että käsket metsästäjän hankkia lintuja ja annat laittaa ne samalla tavalla ja lähetät minulle. Pyydän tietää, miten ja millä tavalla ne syltytään, että voin antaa itse laittaa niitä hovissa.[55]

Eräässä kirjeessä Margareta Mårtenintytär puolestaan kertoi saaneensa

teidän kirjeenne jossa kyselette leipää. Lähetän nyt teille pyyntönne mukaan ruokareen täynnä korppuja, rinkilöitä, vispikakkuja ja vehnäleipää ja niin edelleen.[56]

Lintusyltty ja kakut olivat ylellisiä ruokia, joiden valmistamiseen tarvittiin taidon lisäksi

erikoisraaka-aineita ja mausteita. Niitä tuotiin Saksasta. Jokaisessa säilyneessä ostoslistassa on lukuisia maustelaatuja. Mausteiden joukkoon laskettiin myös sokerit, riisi ja lääkeyrtit. Vuonna 1595 kauppamies Michel Jöraninpojan piti hankkia sokeria 12 naulaa, luotisokeria 6 luotia, kandisokeria 1 naula, ruskeaa rintasokeria 1 naula, sukaatteja 1 naula, kandisokerilla hillottua inkivääriä 2 naulaa, hyvää vaniljaa (fenilis triakels) 8 luotia, petrusoliiveja (Olio Petri) 3 naulaa, Lissabonin oliiveja (lisboo Olio) 4 naulaa, sahramia 6 naulaa, muskotinkukkia 1 naula, muskotteja 10 naulaa, neilikoita 6 naulaa, kardemummaa 1 naula, rusinoita puoli koria, viikunoita 20 naulaa, ”Säieskor” 20 naulaa, manteleita 4 naulaa, anista 4 naulaa, laakerinmarjoja (lagerbar) 4 naulaa, pippuria 6 naulaa, inkivääriä 4 naulaa, valkoista kurkumaa (Settfär) 5 naulaa, kanelinkuorta 2 naulaa, kalmojuurta (galmus) 5 naulaa, galangaa (galego) 3 naulaa, kiurunkannusta (hålyrt) 4 naulaa, riisiä 6 naulaa.[57]

Useita luettelon loppupuolella mainittuja yrttejä käytettiin lääkkeinä. Kurkumaa ja kalmojuurta käytettiin muiden muassa vatsavaivoihin. Galanga puolestaan oli aasialainen lääkejuuri, jolla helpotettiin synnytystä.[58] Lääkkeitten käytöstä on myös yksittäinen kirjetieto vuodelta 1589, jolloin kreivi Axel (Leijonhufvud) lähetti Tawastille tarkemmin määrittelemättömiä lääkkeitä tätä ”vaivaavaan sairauteen”.[59]

Listan loppupuolelle on lisätty suolaa, hyvää tuoretta reininviiniä, sitruunoita, oliiveja, kurkkuja (Augurger) ja pomeranssia. Sinappi oli myös käytössä, sillä Karsbyssä oli 1570-luvulla kaksi sinappimyllyä. Kartanoilla oli myös mortteleita, joita voitiin käyttää mausteiden hienontamiseen. Vuonna 1595 Saksasta oli toimitettu kolmea erilaista konvehtilaatua (Confecht) 1-2 naulaa kutakin. Tammikuussa 1599 kauppias Henrik Heidenman toi itse tavaroita Vesuntaan, ja silloin joukossa oli neilikka-, inkivääri, kaneli- ja aniskonvehteja.

Ratsupalvelus ja viranhoito

Varuskamari oli isännän viranhoidossa tarvittavaa tavaraa varten tehty varasto. Aateli suoritti 1500-luvulla vielä pääosin itse ratsupalvelua, ja varuskamarissa oli hevosten ja ratsumiesten haarniskoita, ratsutarvikkeita, aseita ja muita sotavarusteita. Arvid Tawastilla oli jalkaväen päällikkönä myös seurue, jonka aseet ja muut tarpeet olivat ilmeisesti myös säilytyksessä varuskamarissa. Tawast mainitsee, että seurue on viranhoidon vuoksi aina pidettävä lähellä linnaleirissä lähiseudun talonpoikien luona.[60] Varuskamarissa säilytettiin myös kartanoiden tilikirjoja sekä isännän edustusvaatteita, joita tarvittiin kun isäntä lähti virkatehtäviinsä muualle.

Ensimmäinen varuskamari-inventaari on vuodelta 1577 Kurjalasta. Siellä oli muiden muassa 11 haarniskaa ja kahdeksan hevosen haarniskaa, 11 satulaa ja kaksi naisten satulaa sekä erilaisia ratsuvarusteita. Hevosenkenkiä oli varastossa ”15 1/2 kertaa”. Kengitysseppä kuului kartanoiden vakihenkilökuntaan ja ratsuvarusteita huoltamassa oli satulaseppä Nils Hansinpoika, joka mainitaan palkkaa nauttimassa vuosina 1591–1596. Karsbyssä ei mainita vuonna 1579 olevan erikseen varuskamaria, mutta siellä oli kuitenkin varusteet viidelle haarniskoidulle ratsukolle, sekä hevoshaarniskat että ratsumiehen varusteet, kuten käsivarsisuojat ja teräskäsineet.

Ratsun ja ratsumiehen teräksiset haarniskat ja muut varusteet olivat erittäin kalliita. Niistä osa hankittiin Saksasta. Tilattuja tuotteita olivat muun muassa satulat tarvikkeineen, joista isäntä hankki itselleen hienompia, muille ”tavallisia”, patruunalaukut, miekat ja hakapyssyt (hakor). Vuonna 1599 kauppias Henrik Heideman toimitti Vesuntaan kullattuja (förgyltte) hakapyssyjä 13 paria.

Vuonna1595 Tawastin Saksasta tilaamien tavaroiden lista on varuskamarin tarvikkeiden osalta erityisen pitkä:

Hyvä valikoitu satula omaan käyttööni kaikkine kankaineen ja tarvikkeineen ja sen päällä nahkapeite, kaksi hyvää valikoitua hakapyssyä koteloineen, pari hyvintehtyä satulaputkea, hyvin tehty samettinen patruunatasku, karduaninahkaisia (Kardeuagns) saappaita 2 paria, joissa samettia sisäreunoissa, hyvää paperia 3 riisiä, kirjoittamattomia paperikirjoja, joissa on punaista ja vihreää pergamenttia päällä sekä soljet, valkoista pergamenttia, jolle voi kirjoittaa, hyviä tavallisia heloitettuja satuloita 4 kpl, hyviä valikoituja braunschweiginhattuja (brunswijkshattar) 6 kpl, miesten (=seurueen) tarpeisiin samoja mutta pienempiä 6 kpl ja huopahattuja 4 kpl sekä miekkoja 12 kpl, omaan käyttööni hyvä valikoitu melko leveä huopahattu, toinen korkeampi ja vähän kapeampilierinen, kolmas korkea valikoitu hyvä huopahattu, valikoitu pistomiekka, joka on emaloitu tai hyvin heloitettu ja kullattu.

Vaatetus ja korut

Kalliit kankaat ja asemanmukaiset vaatteet olivat osa aateliston kunniallista elämää. Niiden työstämiseen tarvittiin ammattitaitoisia palvelijoita. Arvid Tawastin palveluskuntaan kuuluikin sekä räätäleitä että suutareita. Räätäli Nils Mattsinpoika esiintyy joka palvelijaluettelosta vuodesta 1584 vuoteen 1596 asti. 1590-luvulla palkkaa saivat Sigfrid- ja Johan-nimiset suutarit. Yhtenä vuonna 1593 mainitaan myös Berndt Säämiskäntekijä.

Arvid Tawastin edustustehtävissä käyttämään vaatetukseen kuului edellä olevan ja muiden Saksan-listojen mukaan nahkasaappaita ja -kenkiä, korkeita ja leveälierisiä hattuja sekä paraatimiekka. Pukua (Cledningh) varten Saksasta hankittiin vuonna 1593 ruskeaa samettia 14 kyynärää. Samalla tilattiin puuvillaa neljäksi puvuksi. Tilausten joukossa oli usein myös naisten hilkkoja (huffuor), pauloja (nålremar) sekä silkkisiä nappeja, jotka olivat yleistyneet miesten puvuissa espanjalaisen muodin myötä.[61] Kankaita tilattiin paljon, mutta yleensä ei ole mainittu, mihin tarkoitukseen ne käytettiin. Palvelijoiden palkka maksettiin osaksi kankaissa, mutta ulkomailta hankitut erikoiskankaat lienevät menneet isäntäperheen käyttöön. Vuonna 1595 Saksasta tilattiin:

Hyvää sileää vilpoista samettia 16 kyynärää, mustaa taftia (Sidentorft) 34 kyynärää, hyvää valikoitua basmenttia (Basment) ja nyörejä muutamalla taalarilla, samoin rengasnyörejä 4 taalarilla, tripsamettia (Trip Sameet) 1 kpl, kersinkiä (Kirsem) sekä mustaa että tuhkanväristä sukiksi, hyvää bomesinia (Bomesy) 1 kpl, sarssia (Sorduch) 1 kpl, kutistettua makeieria (Mattkeer inskrencket) 1 kpl, puuvillaa 1 naula.

Punaista, sinistä, ihonväristä (liffärge), vaaleanruskeaa ja tummanruskeaa hienoa lankaa (rijgarn), kutakin 1 naula.

Hyvää muokattua ruskeaa piikkoa (pijke) 1 kpl pehmeämpää kuin viime vuonna, ruskeaa görliskiä (görlesk) 3 kpl, valikoitua hyvää punaista boijia (Boij) 6 kyynärää.[62]

Hienon rijgarn-langan tilaus saattaa viitata koruompeluun, jota ylhäisö tähän aikaan harrasti.[63] Nyörejä ja rengasnyörejä puolestaan tarvittiin miesten housujen ja röijyjen kiinnittämiseen.

Arvid Tawast kirjoitti kerran vaimolleen Margareta Mårtenintyttärelle antaneensa ”leikata” hankkimansa taftin ja saaneensa siitä viitan, röijyn ja housut. Hän oli sanojensa mukaan ”aivan näinä päivinä aikomuksissa kirjoittaa Tallinnaan kysyäkseni taftia sinun, rakkaan vaimoni, käyttöön”.[64] Toisen kerran hän ilmoitti hankkineensa kyynärän mustaa samettia hintaan 3 1/2 taalaria kyynärältä ja kolme kyynärää samettia hintaan 2 1/2 taalaria kyynärältä. Lisäksi hän oli ostanut yli 7 luotia mustaa silkkiä. Tawast lähetti kankaat vaimolleen ja pojalleen Ivarille uuden vuoden lahjoiksi. Hän kertoi vielä, että silkkikamlottia ei ollut saatavana punaisena, vaan vain ruskeana ja tiedusteli, haluaako Ivar sellaista. Tawast päätti kirjeensä pyyntöön: ”lähetä minulle rahaa, jos olet saanut sitä”.[65] Vuonna 1594 Ivar sai 15 kyynärää samettia. Arvid Erikinpoika (Stålarm) osti kerran Ivangorodista Tawastille 12 kyynärää samettia ”omilla varoillaan”.[66]

Vielä, rakas sydämen vaimo, ilmoitan sinulle rakastavasti että olen antanut laittaa kultaketjuni valmiiksi ja se ylettyy kaulani ympäri kolme kertaa, vaikka minulla on viitta päällä,[67]

kirjoitti Tawast samalla kertaa kuin kertoi teettämistään samettivaatteista. Moninkertaisten jaometallivitjojen kantaminen oli keskiajalta periytyvä aateliston tapa.[68] Tämä on tilien harvoja mainintoja koruista. Kauppias Henrik Heideman toimitti Margareta Mårtenintyttärelle 1590-luvulla jalokivikorun (en Klenodium), josta Tawast maksoi kuusi tynnyriä ruista eli rahassa 18 taalaria. Inventaareissa koruja ei mainittu.

* * *

Kirjat, soittimet, astiat ja maalarinvärit olivat välineitä, joilla ylläpidettiin aatelista elämäntapaa ja sosiaalisia verkostoja sekä liityttiin osaksi aatelistolle kuuluvaa kulttuuria. Aineellinen kulttuuri, kuluttaminen ja aatelisen elämäntavan ylläpitäminen oli kirjeenvaihdon valossa tärkeää, sillä sitä käsiteltiin samoissa kirjeissä painavien sota- tai hallintoasioiden kanssa. Sametin ostosta ja espanjanviinin saatavuudesta saatettiin puhua seuraavassa lauseessa, kun äsken oli pohdittu Käkisalmen linnoituksen luovuttamista viholliselle. Suuri osa Tawastin säilyneestä kirjeenvaihdosta on hänen ja kauppiaiden välistä ja käsittelee pelkästään kauppa-asioita.

Arvid Tawastin kartanoista komein oli Kurjala, joka oli hänen vaimonsa suvun kotipaikka. Vaikka arkisin kartano saattoi olla vaatimattomassa asussa ja väki syödä puulautasilta ja nukkua oljilla, niin juhlissa talo laittautui parhaimpiinsa. Sen seinillä oli kymmeniä metrejä kudottuja ja kirjailtuja seinävaatteita sekä maalauksia, katosta riippui kattovaatteiden alla kynttiläkruunuja, isäntä tepasteli kultanahkakengissään ja vieraille tarjottiin konvehteja hienojen viinien kera. Kokkien valmistaman juhla-aterian päätteeksi istuskeltiin kirjailluilla nahkapatjoilla ja -tyynyillä, kuunneltiin musiikkia, tanssittiin ja laulettiin. Keskusteluissa saattoi vilahtaa lainauksia antiikin teksteistä ja talonväen tietämys historiasta sai vahvistuksen kartanon kirjakokoelmaa katsellessa.

Johanna Ilmakunnas on tutkimuksessaan 1700-luvun aateliston kuluttamisesta nimittänyt Ruotsin ylhäisaatelin elämäntapaa säädynmukaiseksi ylellisyyskuluttamiseksi.Hän on tulkinnut sen strategiaksi, jolla ylhäisaateli pyrki säilyttämään asemansa yhteiskunnan johtavana eliittinä. Säätyaseman ulkoisista merkeistä oli kehittynyt yhä tärkeämpiä 1500-luvun lopulta lähtien.[69]

Tämä välittyy myös Arvid Henrikinpoika Tawastin tiliaineistosta, vaikka kyseessä ei ollut valtakunnan aristokratiaan kuulunut perhe. Kuluttaminen ei ollut saavuttanut myöhempien vuosisatojen ylellisiä mittoja, mutta aikaisempaan niukkaan kuvaan verrattuna aatelin elämäntapa oli yltäkylläistä ja hienostunutta. Aatelisasema toi jo 1500-luvulla mukanaan koko joukon esineitä ja asioita, tietoja ja taitoja, joiden omistaminen ja hallitseminen oli osa aateliskulttuuriin kuulumista riippumatta siitä, missä asemassa oli ja missä osassa valtakuntaa asui. Muut säilyneet omaisuusluettelot viittaavat samaan. Filippa Flemingin jäämistö vuodelta 1578 edustaa huomattavasti varakkaampaa kotia, mutta Tawastin kartanoihin verrattaessa sen esineistö ei kuitenkaan näytä poikkeavalta, vaan saman kulttuurin ja elämäntavan vauraammalta muunnokselta.[70] Yhdessä muiden lähteiden kanssa Tawastin kartanoiden tilit avaavat näkymän Suomessa asuvan aatelin pyrkimyksiin liittyä osaksi eurooppalaista aateliskulttuuria.

Asemanmukainen elämäntapa oli kokonaisuus, johon kuului asuinympäristö, sisustus, vaatetus ja korut, ruoka, taide, kirjallisuus, musiikki ja viranhoito. Aatelistolla oli korkein asema yhteiskunnassa ja heidän tuli elää tämän aseman mukaan. Aatelinen elämäntapa oli yhtäaikaa etuoikeus ja velvollisuus. Sitä piti ylläpitää, vaikka se olisi ollut taloudellisesti raskasta. Sillä erottauduttiin muista väestöryhmistä. Kulutus ei ollut välttämättä kerskailua tai pröystäilyä, vaan ”pakollinen” osa aatelisena olemista. Tästä on osoituksena jo sekin, että säädynmukaiseen elämäntapaan pyrittiin mahdollisimman edullisesti. Tawastin kirjeissä on useita esimerkkejä tavaroiden hinnoista tinkaamisesta ja hintavertailuista kauppiaiden kesken: ”minulle lähettämäsi kolme taalaria kyynärältä maksanut sametti ei ole ikimaailmassa niin arvokasta”.[71]

Aineellisessa kulttuurissa pyrittiin mieluummin pysyvyyteen kuin vaihtuviin hyödykkeisiin, osteluun ja rahankäyttöön sinänsä. Edustavuuden taustalla oli ajatus kunniallisuudesta ja aseman mukaan elämisestä. Aateli oli tietoinen erikoisasemastaan valtakunnan ja kuninkaan puolustajina, ja haki tälle oikeutusta muinaisista privilegioista.Uutuudella ei ollut itsessään arvoa, vaan arvo oli vanhassa pysyminen. Taiteen tarkoitus oli olla ikuista ja haluttiin liittyä antiikin ”ikuiseen” kulttuuriin.[72]

Asemalleen sopivaa elämäntapaa ylläpitämällä aatelinen käyttäytyi kunniakkaasti ja oli sekä itselleen että kuninkaalleen kunniaksi. Talonpojan tavoin elävä aatelismies olisi ollut sopimaton ja säädytön ja tuottanut häpeää. Aatelismies oli tavallaan julkinen henkilö, joka edusti maataan ja kuningastaan. Erityisesti kunniakkaan olemuksen merkitys tulee esiin sotatehtävissä, joissa piti esiintyä edustavasti vihollisen edessä. Arvid Tawast oli pitkään jalkaväen päällikkönä. Hän pyysikin itselleen läänitystä vuonna 1579 seuraavalla kunnialliseen elämään liittyvällä perustelulla:

Varsin nöyrä, alamainen rukoukseni ja pyyntöni teidän kuninkaalliselle majesteetillenne on, että teidän kuninkaallinen armonne suvaitsisi sallia minulle Urajärven neljänneskunnan, jota edesmennyt Claes Biörninpoika aiemmin nautti elatuksekseen, ja sen lisäksi 24 taalaria hevosta ja miestä kohti vuodessa. Niillä voisin elättää itseni ja palvelijani teidän kuninkaalliselle majesteetillenne ja valtakunnalle kunniaksi, sillä minä köyhä mies en voi elättää itseäni tänä vaikeana aikana sillä, mitä olen tähän mennessä saanut teidän kuninkaalliselta majesteetiltanne. Sitä vastaan tahdon ja tulen asettamaan alttiiksi teidän kuninkaallisen majesteettinne puolesta kaiken, mikä on minulle rakasta, mikä on myös velvollisuuteni.[73]

FM Ulla Koskinen valmistelee väitöskirjaa 1500-luvun aatelin verkostoista Tampereen yliopiston Historiatieteen ja filosofian laitoksella.

ARTIKKELISSA MAINITUT MITAT:[74]

1 leiviskä

1 naula

1 tynnyri viljaa

1 tynnyri kalaa ym.

1 nelikko

1 kyynärä

= 8,5 kg

= 425 g

= 138 l

= 125,6 l

= 1/4 tynnyriä
= 31,41 litraa, josta puolet 15,7 l
= 1 åtting (”kahdeksikko”)

= 59,4 cm

LIITE

Arvid Henrikinpoika Tawastin kasvattityttärelle Beata Jakobintyttärelle Kurjalasta 20.11.1588 annetut liinavaatteet:

Anno 88: / Denn 20 Nouembris Bleff recknat Beata Jacobsdotter Hend. Emillan thesse efters:ne Perzeler:

Ny silckis borduck mz gull

Skifducken mz gull och silche

Ny Silchis bordnörtt

gamall Silchis borduck

gamall Silchis Skifduck

Ny Silchis Skifduck

Hollandh lerfz lakan

Örnegotzwar mz gulh och silche

Nye silchi Örnegotzwar

Gamal Örnegotzwar

Bileggier mz gull och silche

Med f. silche Bileggiar

Silchis Handelede

Flamisk Handelede

Sletsöms Handelede

Utskurne Handelede

1 om 8 al:r

2

1 långh

1 långh

1

1

2 p:r

2

5

1

2

1

8

2

2

2

Datum Kuriala Anno ut Supra

LÄHTEET

Svenska Riksarkivet (SRA)
Arvid Henriksson Tawasts samling 1–3.
Skrivelser till konungen.

Bidrag till Finlands historia V: Spridda urkunder från tiden 1571–1589 (utg. Reinold Hausen). Finlands statsarkiv: Helsingfors 1917.

Leinberg: Handlingar rörande Finska kyrkan och presterskapet. Jyväskylä boktryckeri, Jyväskylä 1892.

KIRJALLISUUS

Bengtsson, Herman 1999: Den höviska kulturen i Norden. En konsthistorisk undersökning. Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademien: Stockholm.

Dahlström, Fabian 1995: Herttua Juhanan hovimusiikki. Suomen musiikin historia 1: Ruotsin vallan ajasta romantiikkaan (toim. Fabian Dahlström & Erkki Salmenhaara). WSOY: Helsinki.

Englund, Peter 1989: Det hotade huset. Adliga föreställningar om samhället under stormaktstiden. Atlantis: Stockholm.

Ferm, Olle 1990: De högadliga godsen i Sverige vid 1500-talets mitt geografisk uppbyggnad, räntestruktur, godsdrift och hushållning. Studier till det medeltida Sverige 4. Riksantikvarieämbetet: Stockholm.

Gardberg, C. J. 2002: Kivestä ja puusta. Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Otava: Helsinki.

Haggrén, Georg 2008: Saari kuninkaankartanona. Saaren kartano Mynämäellä (toim. Hanna Nurminen). SKS: Helsinki, ss. 62–93.

Hanska, Jussi & Lahtinen, Anu 2010: Koulutus Suomessa keskiajalta 1500-luvun lopulle (työnimi). Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historia, osa I: Huoneentaulun maailma (toim. Kirsi Vainio-Korhonen ja Jussi Hanska). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki (taitossa, ilmestyy vuonna 2010).

Ilmakunnas, Johanna 2009: Kuluttaminen ja ylhäisaatelin elämäntapa 1700-luvun Ruotsissa. Helsingin yliopisto: Helsinki.

Jäppinen, Jere 2003: Harpun helähdys arkistossa. Harpunkielistä Shimmykarkkiin: Helsingin musiikkielämää viidellä vuosisadalla. Narinkka, Helsingin kaupunginmuseo: Helsinki.

Koskinen, Ulla: Henrik Jesperinpoika ja Kernaalan Anna. Genos 75: 4 (2004): 183–187.

Lahtinen, Anu 2002: Arkea ja juhlaa Flemingien mailla. Arki ja läheisyys (toim. Terhi Kivistö). Turun historiallinen arkisto 55: Turku, ss. 151–172.

Lappalainen, Mirkka 2002: Aatelisvallan kulmakivet ja aateliskulttuurin murros. Suomen kulttuurihistoria 1: Taivas ja maa (toim. Tuomas M. S. Lehtonen & Timo Joutsivuo). Tammi: Helsinki.

Miettinen, Tiina 2008: Hauhon rälssikartanoiden periytyminen keskiajalta vuoden 1683 reduktioon. Hauhon historia II (kirj. Tiina Miettinen & Anneli Mäkelä-Alitalo). Hauho-seura ry: Hauho, ss. 63–66.

Nilsson, Sven A. 1947: Krona och frälse i Sverige 1523–1594 : rusttjänst, länsväsende, godspolitik. Lund.

Nilsson, Sven A. 1989: På väg mot militärstaten. Krigsbefälets etablering i den äldre Vasatidens Sverige. Opuscula Historica Upsaliensia 3. Uppsala universitet: Uppsala.

Nuorteva, Jussi 1997: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. Bibliotheca Historica 27. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki.

Ohlsson, Ragnar 1946: Abraham Angermannus. En biografisk studie. Samlingar och studier till Svenska kyrkans historia 13. Svenska kyrkans diakonistyrelsens bokförlag: Stockholm.

Pylkkänen, Riitta 1955: Säätyläispuku Suomessa vanhemmalla Vaasa-ajalla 15501620. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 55. Suomen Muinaismuistoyhdistys: Helsinki.

Ramsay, Jully 1906–19: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden. Helsingfors.

Seppälä, Suvianna 2009: Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539–1609. Bibliotheca Historica 125. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.

Svenska Akademins ordbok (SAOB).

Tawaststjerna, Werner 1920: Arvi Henrikinpoika Tawast. Historiallinen Arkisto XXVIII, ss. 1–29.

Tawaststjerna, Werner 1918–20: Pohjoismaiden viisikolmattavuotinen sota: vuosien 1570 ja 1590 välinen aika. Historiallisia Tutkimuksia 1. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki.

Tawaststjerna, Werner 1929: Pohjoismaiden viisikolmattavuotinen sota: sotavuodet 15901595 ja Täysinän rauha. Historiallisia Tutkimuksia XI. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki.

Vilkuna, Anna-Maria 1998: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. Bibliotheca Historica 31. Suomen Historiallinen Seura: Helsinki.

Vähäkangas, Tapio: Vesunnan kartanon omistussuhteet sukulaisuuden ilmentäjinä. Genos 74: 2 (2003), ss. 85–97.

Wollin, Inga-Britt 1993: Stugukläder. Rumsklädsel under tidig vasatid. Nordiska museets Handlingar 113. Nordiska museet: Stockholm.



  1. Tarkoitukseni on käyttää aineistoa jatkotutkimuksen lähteenä. Ajatus esitellä aineistoa jo sitä ennen artikkelin muodossa syntyi Tampereen yliopistossa 13.–14.11.2009 järjestetyssä symposiumissa ”Materiaaliset maailmat: Aineellinen kulttuuri ja sosiaaliset verkostot Itämeren alueella 13001700-luvuilla”, jossa sain monia innostavia ja kannustavia kommentteja. Keskustelut arkeologian ja taidehistorian ammattilaisten kanssa olivat todella avartavia; niinpä esitän lämpimät kiitokseni kaikille kommentoijille sekä myöhemmin lisätietoja antaneille! [Takaisin]
  2. Ramsay 1909–16: 474–476; Miettinen 2008: 63–66; Koskinen 2004: 184. [Takaisin]
  3. Nilsson 1989, s. 76, 80. [Takaisin]
  4. Lappalainen 2002: 258. [Takaisin]
  5. Tawaststjerma 1920: 18. [Takaisin]
  6. Varhaisimmat tiedot kartanosta ovat 1300-luvun alusta. Vuosisadan puolivälissä se oli siirtynyt Turun tuomiokirkon omistukseen. 1400-luvun jälkipuoliskolla se oli jo rälssikartanona, kunnes Kustaa Vaasa osti sen vuonna 1542 Tawastin sukulaisilta kuninkaankartanoksi. – Vähäkangas 2003: 85–86. [Takaisin]
  7. Ramsay 1909–16: 150. [Takaisin]
  8. Nilsson 1947, s. 368–370 sekä viite 20, s. 368. [Takaisin]
  9. Ferm 1990: 352–355, 362–369, 373. [Takaisin]
  10. Gardberg 2002: 130–131. [Takaisin]
  11. Gardberg 2002: 129–130. [Takaisin]
  12. Lappalainen 2002: 264. [Takaisin]
  13. Tawaststjerna 1920: 19. [Takaisin]
  14. Ramsay 1909–16: 475–476. [Takaisin]
  15. SRA AHTs1, Arvid Tawast Clemet Söfringinpojalle, päiväämätön (tod. näk. 1592): ”eder witterligit är, om den skada thz gud bettre som min gårdh upbran, Och nw hafuer Jag latid uphugge en bygning”. Konsepti on päiväämätön, mutta pohjana käytetyn kirjeen päiväyksestä päätellen noin vuodelta 1592. [Takaisin]
  16. SRA AHTs1, Margareta Mårtenintytär Arvid Tawastille, 10.12.1589, Kurjala. [Takaisin]
  17. SRA AHTs1, Rakennustyötä koskeva muistiinpano kirjeiden välissä: ”en stufus öf:r s-d– Kellaren medh 2 Kammar och 1 hemlighus Efter thz — skedt har i Kuriala är, Dhereft:r stuf- — en fasto om 5 fa: medh en Maat Poa — och seden en ana- Camar mot the andre — stuff:r so- skall vare för ett Köke — Men emellen bode Camare skall gå en gngh — till heltj och thn störste stufwn skall — kome nest för Köke Camaren”. [Takaisin]
  18. SRA AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön (Helsinki): ”attu lather Tiera Borgstugu och Frvstugu taacken och therudi tieran Slå wäll, [ ] huggidh tegell, sosom dij äre wane göre tilförenne etc.”. [Takaisin]
  19. Tawaststjerna 1929: 511–512. [Takaisin]
  20. Keskiajan osalta kts. Bengtsson 1999: 180–184. [Takaisin]
  21. Leinberg 1892 nro 393, s. 302–303: Piispa Erik Lammin kirkkoherralle Laurentius Petrille, päiväämätön (ennen 1597). [Takaisin]
  22. Todennäköisesti valmistettu sekoittamalla pellavaöljyä, tärpättiä ja laventeliöljyä (ru. spikolja). SAOB hakusana ”spikolja”. [Takaisin]
  23. Lahtinen 2002: 160. [Takaisin]
  24. SRA, AHTs1, Arvid Erikinpoika (Stålarm) Arvid Tawastille 4.4.1589, Ekenäs. [Takaisin]
  25. RA, AHTs1, Gödik Fincke Tawastille 18.10.1593, Porkkala: “en aff min unge miöhundar, när iagh ankomer til nyslott, och skall then nu i höst bliff:e hitzedh etc.”. [Takaisin]
  26. Bengtsson 1999: 191. [Takaisin]
  27. Lahtinen 2002: 161. [Takaisin]
  28. Wollin 1993: 31–40. [Takaisin]
  29. Wollin 1993: 144. [Takaisin]
  30. Vilkuna 1998: 166 ja alaviite 89. [Takaisin]
  31. Wollin 1993: 146. [Takaisin]
  32. Tawaststjerna 1920: 18–19. [Takaisin]
  33. Tawaststjerna 1918–20: 733. [Takaisin]
  34. Wollin 1993: 50–51, 55–56. [Takaisin]
  35. Keskiajan ja 1500-luvun oppikirjoja ja niiden käyttöä käsittelevät mm. Hanska & Lahtinen 2010, käsikirjoitus (taitossa). [Takaisin]
  36. KA 219a: Hollolan tuomiokirja 1594–1599. [Takaisin]
  37. SRA AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön (tod. näk. 1589): ”Wijdhare ähr och min willie att Jffuar studerer fliteligen och Schriff:r dagligen, om icke han haf:r extrachter så må han taga utaf Rust Kammare-.” Konsepti on kirjoitettu vuonna 1589 saapuneelle kirjeelle. [Takaisin]
  38. SRA AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön (tod. näk. 1590): ”Wijdere Käre H. hustru send- Jagh till digh här medh nw dij böker sosom M abraham till migh sendhe # med drengen # och vdi En half t:no Tår Sijch sosom Jagh köpt här uthi Staden helsingefårs af bierchöö bönd-”. [Takaisin]
  39. Ohlsson 1946: 176–185 ja passim. [Takaisin]
  40. Nuorteva 1997: 485. [Takaisin]
  41. Soitinten nimien suomennoksista ja muista niitä koskevista tiedoista olen saanut kirjallisia tiedonantoja prof. Veijo Murtomäeltä (7.3. ja 8.3.2006) ja konservaattori Aki Arposelta (19.11.2009), joista esitän kiitokset. [Takaisin]
  42. SRA AHTs2, Michel Jöraninpoika Arvid Tawastille marraskuussa 1594, Porvoo. [Takaisin]
  43. Dahlström 1995: 65–75; Jäppinen 2003: 17, 64–65. [Takaisin]
  44. Nuorteva 1997: 253–259. [Takaisin]
  45. SRA, AHTs1, Matts Larsinpoika (Cruus) Tawastille 21.2.1593, Harviala ”Käre Bror Arffued Henrichzson . . . låter digh broderlig:n förnimma, thett iagh haff:r wdi the helge Trefaldighettz nampn achtedt att hålle mijn Käre hustrus Piges Walburg Oleffsdotters bröllop och hedersdag, medh ährlig och wällärde Man her Påwell Laurentij, här vpå mijn gård harffuila, nu på thenn förste Söndag i fastan näst till stundende, såm är then 4. Martij, Beder dig förthenskuld broderlig:n, attu wille göre wäll och till förbe:de tijdh omake digh hijtt, att giöre digh lustig och glad medh migh och flere gode wäner, såm migh förhåpes här thå församblade warda, huad gott Gudh alzmechtig och min Nådige Konung migh vndt och förläntt haffuer, will iagh aff een god wilia gierne skiffta och dela medh Dig, och dijnn omak wdi liike och all annan måtto gierne förskylla.” [Takaisin]
  46. SRA AHTs2, Michel Jöraninpoika Arvid Tawastille marraskuussa 1594, Porvoo. [Takaisin]
  47. Toinen mahdollisuus on tulkita punaiset astiat punasavikeramiikaksi. Inventaareissa kuitenkin mainitaan silloin tällöin erikseen saviruukkuja. Myös se, että heti punaisiksi mainittujen astioiden jälkeen luetellaan maalaamattomiksi merkittyjä astioita, viittaisi siihen, että punaväri on saatu aikaan nimenomaan maalaamalla. Tämä tapa tunnetaan esimerkiksi puisista juomakousista, joita Tawastilla myös oli. Suoraan ”punaisten astioiden” materiaalia ei kuitenkaan lähteissä sanota. [Takaisin]
  48. Kousista ja ylimalkaan aikakauden kartanoiden aineellisista oloista ks. esim. Haggren 2009: 80–81. [Takaisin]
  49. SRA AHTs2, Markus Kultaseppä Arvid Tawastille 27.3.1589, Helsinki. [Takaisin]
  50. SRA AHTs2, Michel Jöraninpoika Arvid Tawastille marraskuussa 1594, Porvoo. [Takaisin]
  51. Ramsay 1909–16: 475, 477. [Takaisin]
  52. Vilkuna 1998: 141. [Takaisin]
  53. Vilkuna 1998: 141. [Takaisin]
  54. Viinin hankinnasta kts. esim. SRA AHTs1, Jöran Johaninpoika Arvid Tawastille 12.2.1597, Viipuri, jossa pormestarit veivät väkivalloin Tawastin tilaaman punaviinin kauppiaan varastosta. [Takaisin]
  55. SRA AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön (Helsinki): ”sendher till migh någodh brendwijnn så frampt du kantt tenckie att Jagh skall töffue lenge i Narfuen Derhoos Käre H hustru, gifuer Jagh Digh Kärligen tilkenne thett om Syltad Fouglar som Du lofuedhe, leifue till mitt behof, huilcha iagh inthz Bekommid hafuer Derföre är min willie attu lather skytten flije fouglar och lath pyntte efter same Sätt och till mig forskicker Och begärer wethe, huru och eft huad sätt dij Syltas, att Jagh kan lathe sielf syltte them wedh håfwedh”. [Takaisin]
  56. SRA AHTs1, Margareta Mårtenintytär Arvid Tawastille 9.1.1590, Kurjala: ”Jagh haffwer bekomidhtt Edher schriffwelsse effter Någott brödh, så sendher Jagh Nu Effter Edher begeren, Eenn spijsledha fwll medh skårppor, Kringlår, wispine kakwr, och hwethe brödh, etc.”. [Takaisin]
  57. Käännöksissä käytetty apuna mm. Tawaststjerna 1920: 17–18, alaviite 2. [Takaisin]
  58. Lahtinen 2002: 155. [Takaisin]
  59. SRA, AHTs1, Arvid Erikinpoika (Stålarm) Arvid Tawastille 4.4.1589, Ekenäs. [Takaisin]
  60. SRA AHTs1, Arvid Tawast Claes Åkenpojalle (Tott), päiväämätön. [Takaisin]
  61. Pylkkänen 1955: 166. [Takaisin]
  62. Suomennoksen apuna on käytetty Pylkkänen 1955: 474–478 (liite 13). [Takaisin]
  63. Lahtinen 2002: 163–164. [Takaisin]
  64. SRA AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön: ”Teslig:tt thz taftedh Jagh hade thett haff:r iagh latid skära, och derutaf haf:r Jag Bekomedh En kappa Röijo och böxor, och än i tesse dagar haf:r iagh achtedh skriffue till Reffle eft- thett Sidentaf till thin och min Käär hustrus behof”. [Takaisin]
  65. SRA, AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön: ”Käre h. hustru Seden so- iag scref tig til igår, Haf:r iag bekomit 1 al suart samett om 31/2 al # tig till wisso # och 3 al sameett om 21/2 dal- alner, thertill 7 lod 1 q suart Silcke ledt 8 öre, Huilchit samett och silckie iag förskicker tig och min lb / kb och en Son her uedh tilhonda till Nyårs gofuors, Huad om röt siden karlat belang: är her inthz anedt än brunt til att beköpa, will iffr- hafue therudaff så kant tu Käre h. hustru schrifue mig till mz the förste buddh och sende mig peng:r Så fram tu haf:r nog:t bekö- sedh-”. [Takaisin]
  66. SRA, AHTs1, Arvid Erikinpoika (Stålarm) Arvid Tawastille, helmikuu (vuosiluku puuttuu), Ivangorod. [Takaisin]
  67. SRA AHTs1, Arvid Tawast Margareta Mårtenintyttärelle, päiväämätön: ”Wijdhare Kare h hustru, giffuer Jagh dig Kärligen tilkenne thz iagh haf:r latidh göre min gull kedo ferdigh och nås om kring min hals trij gongor Endog Jag skulle haffuer Kapa- . . . ”. [Takaisin]
  68. Pylkkänen 1955: 295. [Takaisin]
  69. Ilmakunnas 2009: 337. [Takaisin]
  70. BFH V: Bilaga A & B: Förteckningar öfver jungfru Philippa Eriksdotter Flemings kvarlåtenskap på Yläne gård 1578 (?) samt 1582 (1591), ss. 451–480; dos. Anu Lahtisen ystävällinen tiedonanto. [Takaisin]
  71. SRA AHTs1, Arvid Tawast Simon Andersinpojalle, päiväämätön: ”Men huadh the Sametett ålangar du till mig sendt haf:r, for 3 dal al:r, thett är thz aldrig wärdh”. [Takaisin]
  72. Englund 1989: 103–119. [Takaisin]
  73. SRA Skrivelser till konungen: Arvid Tawast Juhana III:lle 27.8.1579, Tallinna. [Takaisin]
  74. Muunnokset nykymittoihin perustuvat Seppälä 2009: 252–253 (liite 1). [Takaisin]


Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

2 vastausta artikkeliin ”Aatelin aineellinen kulttuuri 1500-luvun lopulla”

  1. Hieno juttu. Harvinaista lukea tällaista ”mikrohistoriaa” – tektiä jonka avulla voi todella kuvitella näkevänsä silmiensä edessä tuon ajan aatelin elämäntapa, värejä, materiaaleja, tuoksuja…Olen yhdeltä ammatiltani kuvataiteilija (tosin eläkkellä) – joten jotain tällaista kaipasinkin – myös sukutukimusten taustaksi…Ikävää vain ettei Suomessa ole kait varaa tehdä historiallisia filmejä ( niin kuin Englannissa, jossa ”rekvisiittaakin” riittää)…Voi, voi. .Ehkä haluaisin nähdä tämän tutkielman myös ”kuvakirjana” eli ”somistettuna sellaisella materiaalilla mitä meidän museoista voi löytää … Vaan luultavasti tulisi äkkkiä materiaalipula… Miten vähän tuosta kaikesta onkaan säilynyt? …Vaan kiitos joka tapauksessa kirjoittajalle , teit historiaa työlläsi – eläväksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *