Väestöhistorian haasteet ja mahdollisuudet. Päivi Happosen väitöshaastattelu

Päivi Happonen väitteli 28.11.2009 Joensuun yliopistossa väitöskirjallaan Kaksi todellisuutta? Kirkonkirjat ja henkikirjat Sortavalan kaupungin väestöllisen profiilin kuvaajina 1800-luvun alusta vuoteen 1940. Vastaväittelijänä toimi Kari Pitkänen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Maria Lähteenmäki. Happonen tarkastelee väitöskirjassaan väestöhistoriallisiin lähteisiin liittyviä ongelmia sekä lähteiden luotettavuutta väestötapahtuminen ja väestönrakenteen kuvaajina. Väestöhistoriallisessa tutkimuksessa käytetään lähteinä tilastollisia tietoja väestöstä, kuten henki- ja kirkonkirjoja. Henkikirjat olivat valtion paikkakuntakohtaisia veroluetteloita väestöstä ja kirkonkirjat seurakuntien ylläpitämiä luetteloja seurakunnan jäsenistä ja kirkollisista toimituksista, kuten kasteesta, ripille pääsystä ja vihkimisistä.

Väitöstilaisuutesi pidettiin viime vuoden marraskuun lopulla. Millaiset tuntemukset tilaisuudesta jäi?
Väitöstilaisuudesta jäi hyvät tunnelmat. Kritiikki oli ystävällisesti, asiallisesti ja rakentavasti esitettyä. Palkkatyössäni olen kohdannut hyvin monenlaista ja hyvin rakentamattomaksikin kokemaani kritiikkiä, joten siihen verrattuna väitöstilaisuutta voi luonnehtia erittäin myönteiseksi tapahtumaksi.

Toimit kehittämisjohtajana kansallisarkistossa. Kirjoitit väitöskirjaasi töiden ohessa omistaen lauantait sille. Kuinka haastavaa työn ja tutkimuksen yhdistäminen oli?

Työn ja tutkimuksen yhdistäminen oli haastavaa, mutta asioiden organisoinnilla ja aikatauluttamisella siitä selvisi.

Kertoisitko lisää työtehtävistäsi kansallisarkistossa? Ovatko henki- ja kirkonkirjat erityisalaasi sielläkin?
En ole palkkatyössäni missään tekemisissä historiallisten lähteiden kanssa. Johdan arkistolaitoksen sähköisen tiedonhallinnan ja tietopalvelun kärkihankkeita, joissa tuotetaan julkishallinnon organisaatioille ja tutkijoille sähköisiä palveluita, kuten vastaanotto- ja palvelujärjestelmä julkishallinnon organisaatioiden sähköisille tiedoille ja sähköinen tilaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä, jota käyttäen tutkija voi etsiä tietoa arkistolaitoksen eri tietokannoista ja tilata aineistoa käyttöönsä. Jatkossa tutkijoiden tekemät haut kohdistuvat eri tietokantoihin ilman, että tiedon hakijan täytyy tietää, missä tietokannoissa mitäkin tietoa on.

Olet opettanut sukututkimusta ja julkaissut sukututkimuksen asiakirjaoppaan. Sukututkimustaustasi on johdattanut väitöskirjasi aiheen pariin. Missä vaiheessa kiinnostuit sukututkimuksesta ja laajemmin väestöhistoriasta?

Sukututkimuksesta kiinnostuin tietyllä tavalla jo ala-asteikäisenä. Kiinnostus heräsi siitä, kun luin isäni äidin suvusta tehtyä tutkimusta, jota sitten itse myöhemmin jatkoin ja joka julkaistiin myös kirjana 1990-luvun puolivälissä. Olin muutaman vuoden 1990-luvun loppupuolella Karjala-tietokantasäätiön palveluksessa ensin tutkijana ja sitten tutkimuspäällikkönä ja silloin pohdin paljonkin kirkonkirjojen monipuolista käytettävyyttä tutkimusaineistona. Valitettavasti säätiön taloudelliset resurssit olivat siihen aikaan niin heikot, ettemme päässeet toteuttamaan tietokantaan tiedonhakujärjestelmää. Nyttemmin se on tietyllä tasolla toteutettu. Tästä työstä voi katsoa laajemman kiinnostuksen väestöhistoriaan alkaneen.

Väitöskirjasi tutkimuskohteena on Sortavalan kaupunki. Millä perusteella valitsit juuri sen?

Valitsin Sortavalan kaupungin, koska sitä koskevat luterilaiset kirkonkirjatiedot on kokonaisuudessaan tallennettu Karjala-tietokantaan. Näin sain sangen helposti hyödynnettävää aineistoa alkuperäisten kirkonkirjojen, mutta myös henkikirjatietojen rinnalle. Henkikirjatiedot olen tallentanut itse vastaavantyyppiseen tietokantaan, jotta yksilötasoisten tietojen vertailu kirkonkirjojen ja henkikirjojen välillä olisi laajemmassa mittakaavassa mahdollista. Sortavalan kaupunki oli kirkonkirjojen ja henkikirjojen mukaan etenkin 1800-luvulla asukasluvultaan sen verran pieni, että tutkimuksen ulottaminen henkilötasolle oli inhimillisissä rajoissa vielä toteutettavissa.

Toinen syy Sortavalan kaupungin valintaan oli se, että kaupungin väestössä oli paljon ortodokseja. Samalla tutkimukseen tuli kuitenkin aimo annos lisää haastavuutta, koska ortodoksien historiakirjat (metrikat) puuttuvat Sortavalan ortodoksisen seurakunnan arkistosta lähes kokonaan vuosilta 1851 – 1938.

Käytit tutkimuksessasi sekä ortodoksisen että luterilaisen kirkon kirjoja. Millaisia eroja niissä esiintyi?
Ortodoksiset rippikirjat ovat vuosittain koottuja luetteloita ehtoolliselle osallistuneista henkilöistä. Ikävuosia, joitakin perhesuhteita ja asuinpaikkaa koskevia tietoja lukuun ottamatta niissä ei ole mitään muuta henkilön elämänkaarta kuvaavaa tietoa, jota taas luterilaisissa rippikirjoissa on. Ortodoksiset rippikirjat olivat tiedoiltaan ajantasaisempia kuin luterilaiset, sillä jälkimmäisiin sisältyi hyvin paljon muualle, etenkin Venäjälle muuttanutta väestöä. Ortodoksiseurakunnissa rippikirjat korvattiin pääkirjoilla 1920-luvulle tultaessa. Pääkirjojen tietosisältö muistuttaa luterilaista rippikirjaa – myös siltä osin, että niihin rekisteröitiin joukoittain muualla asuvia henkilöitä.

Luterilaiset historiakirjat ja ortodoksiset metrikat ovat laadintaperiaatteiltaan ja tietosisällöltään toistensa kaltaisia eli niihin kirjattiin syntymät, avioliitot ja kuolemat. Eri uskontokuntien väestötapahtumien suhteellisissa osuuksissa sen sijaan oli eroja koko tutkimusjakson ajan. Osittain tämä johtuu siitä, että etenkin ortodoksisiin metrikoihin jäi kirjaamatta väestötapahtumatietoja ja että väestötapahtuman kohteelle tai hänen omaisilleen merkittiin metrikoihin virheellinen asuinpaikkatieto. Oma vaikutuksensa väestötapahtumatietojen suhteellisten osuuksien erisuuruuteen oli sillä, että metrikoiden puuttuessa väestötapahtumatiedot oli kerättävä muista lähteistä, etenkin väestötilastoista. Tämä asettaa tilastotietojen luotettavuuden kyseenalaiseksi. Totta kai luotettavuustarkastelussa on otettava huomioon myös se, että uskontokuntien väestöllinen käyttäytyminen on voinut erota toisistaan esimerkiksi sosiaalisten tai taloudellisten syiden takia.

Mitkä ovat suurimmat lähdekriittiset ongelmat käytettäessä henki- ja kirkonkirjoja historiantutkimuksen lähteinä?
Suurin ongelma on se, että henkikirjojen ja kirkonkirjojen väestöpohja voi erota toisistaan huomattavastikin. Tämän eron suuruus olisi aina tarkistettava, jotta tutkimustulokset voidaan luotettavasti kiinnittää tutkimuskohteeseen. Samalla tavoin olisi tarkistettava, että väkilukutaulut ja väestönmuutostaulut on koottu kirkonkirjatiedoista, eikä laskennallisesti edellisen tilaston pohjalta. Henkikirjojen ja kirkonkirjojen väestöpohjan yhtenäisyys joudutaan tarkistamaan manuaalisin menetelmin otoksiin turvautuen, koska kattavia väestöhistoriallisia tietokantoja ei systemaattisen vertailun toteuttamiseksi ole olemassa.

Monissa tutkimuksissa henkikirja- ja kirkonkirjaväestöä on verrattu ainoastaan määrällisesti toisiinsa, jolloin on luotettu siihen, että henkikirjoihin ja kirkonkirjoihin rekisteröity väestö on henkilötasolla sama. Tällöin tutkittavan väestön määrää tai rakenteellisia ominaisuuksia ei voida tarkastella vain henkikirjojen tai kirkonkirjojen tai väkiluku- ja väestönmuutostaulujen mukaan, jos henkikirjaväestö ja kirkonkirjaväestö eroavat henkilötasolla toisistaan. Väestönmuutostietoja ei silloin analysoida tutkittavassa populaatiossa, jolloin väestölliset mittaluvut vinoutuvat. Väestönmuutostiedot perustuvat siis yleensä kirkonkirjoihin ja/tai tilastoihin ja väkiluvun kehitystä kuvaavat määrälliset tiedot henkikirjoihin.

Tutkimustuloksesi osoittaa, että henki- ja kirkonkirjojen väestönkuvista muodostuu kaksi erilaista todellisuutta. Mitkä ovat näiden todellisuuksien keskeiset erot?
Keskeisin ero Sortavalan kaupungissa on väestöpohjan erilaisuus. Kun henkikirjoihin merkitystä väestöstä keskimäärin 34 prosenttia puuttui rippikirjoista ja rippikirjoihin merkityistä seurakuntalaisista noin 43 prosenttia ei sisältynyt kaupungin henkikirjoihin, on väestöllisen käyttäytymisen, väestörakenteen ja väkiluvun määrittely vain yhteen lähteeseen perustuen hyvin epäluotettavaa. Toinen selkeästi esiin noussut ero on se, miten erilaiseksi perhe- ja kotitalousrakenne henkikirja- ja rippikirjatietojen perusteella muotoutuu väestöpohjan yhtenäistämisestä huolimatta.

Kumpikin näistä eroista on hyvin paikallinen, mutta se ei poista erojen suuruuden tarkistamisen merkitystä.

Mitä tekijöitä pitää ottaa huomioon, kun halutaan muodostaa väestöllinen kokonaiskuva tutkimuskohteesta?
Tärkeintä on määrittää, miten eri lähteet kuvaavat väkilukua ja sen kehitystä, väestönkehityksen taustalla olevia väestötapahtumia sekä väestön rakenteellisia ominaisuuksia. Tältä perustalta voidaan vasta todentaa, mikä lähde luotettavimmin mitäkin osatekijää kuvaa, mahdollisesti yhtenäistää eri lähteistä ilmenevä väestöpohja ja sen jälkeen tarkastella mainittuja osatekijöitä yhtenäisessä tai yhtenäistetyssä väestöpohjassa. Muutoin tutkimuskohteen väestölliseen kokonaiskuvaan voi kohdentua luotettavuusongelmia.

Viittaat tutkimuksessasi väestöhistorian kansainvälisiin käytäntöihin. Millaisia eroja väestöhistoriallisessa tutkimuksessa esiintyy Suomen ja ulkomaiden välillä? Kuinka paljon olet itse mukana kansainvälisessä tutkimuskentässä?

Viittaan kansainvälisiin tutkimuksiin ainoastaan siitä näkökulmasta, kuinka niissä on eri lähteiden tietosisältöjen luotettavuutta tarkasteltu. Pääsääntöisesti lähdekriittisyys on näissä tutkimuksissa yhdistettävissä siihen, kuinka paljon lähteestä puuttuu tietoja ja mistä puutteet johtuvat. Osa selvityksistä on toteutettu manuaalisin menetelmin, osa taas tietojärjestelmien avulla. Kuvatuin osin kansainvälisten tutkimusten tulokset ovat mielestäni vertailukelpoisia suomalaisiin tuloksiin. Puuttuvien tietojen määrää en omassa tutkimuksessani selvittänyt, joten en voinut näitä tuloksia juurikaan hyödyntää omien tutkimustulosteni analysoinnissa ja linkittämisessä laajempaan viitekehykseen.

Paikallisten tutkimustulosten yhdistämistä kansainvälisiin tuloksiin vaikeuttaa kuitenkin lähteiden erilaisuus. Luterilaisten rippikirjojen kaltaisia lähteitä ei oikeastaan Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta edes ole olemassa.

Karjala-tietokantasäätiössä työskennellessäni meillä oli joitakin yhteistyökuvioita Uumajaan, jonka yliopiston yhteydessä toimii Demografiska Databasen. En ole ollut mukana varsinaisessa kansainvälisessä tutkimuskentässä.

Mitä aiot tehdä nyt väitöskirjasi valmistumisen jälkeen? Onko sinulla mielessä lisää tutkimusaiheita vai aiotko keskittyä vastedes työhösi kansallisarkistossa?

Työni Kansallisarkistossa vaatii ja on vaatinut myös viikonloppujen käyttämistä ja tämä taas söi aikaisemmin väitöskirjalle varattua aikaa. Muun muassa tämän takia mietin tällä hetkellä hyvin vakavasti sitä, mitä tulevaisuudelta haluaisin ja mihin suuntaan lähtisin työuraani rakentamaan. Lyhyellä tähtäimellä pyrin siihen, että saisin viettää viikonloput keskittyen ihan muuhun kuin työtehtäviin.

Uusia tutkimusaiheita ei mielessäni nyt ole. Yksi mahdollisuus on kirjoittaa väitöskirjasta populaariversio. Tähän yksi työkavereistani on jo kannustanutkin.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *