Oula Silvennoisen väitöshaastattelu

Viime aikojen puhutuimpiin väitöskirjoihin kuuluu varmasti filosofian tohtori Oula Silvennoisen tutkimus Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944. Hän väitteli lokakuussa 2008 Helsingin yliopistossa oppiaineenaan Suomen ja Pohjoismaiden historia. Aihe on monien mielestä erittäin kiinnostava, mutta sen pariin päätyminen vei oman aikansa.

Kuinka löysit väitöskirjasi aiheen?

Alun perin tarkoitus oli laatia väitöskirja huoltopoliisitoiminnan historiasta Suomessa. Rahoituksen saaminen vain osoittautui ongelmalliseksi. Auttelin muiden töideni ohessa loppuvuodesta 2003 Heikki Ylikangasta laatimaan valtioneuvoston tilaamaa selvitystä Elina Sanan ”Luovutetut”-kirjassa esiin tulleiden asioiden tutkimustilanteesta. Alkoi kummastuttaa, ettei kirjan sisällön kannalta aivan keskeistä asiaa, valtiollisen poliisin suhteita Saksan turvallisuus- ja tiedusteluviranomaisiin, ollut kukaan järjestelmällisesti yrittänyt tutkia. Jo lyhyt tutustuminen lähteisiin osoitti, että huolimatta aineiston sirpaleisuudesta ja epämääräisyydestä asiasta olisi varmasti mahdollista sanoa sentään jotain. Laadin tutkimussuunnitelman ja sain töitä Kansallisarkiston ”Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset” -tutkimushankkeesta.

Millaista ohjausta sait? Se, että aihetta ei ole aiemmin varsinaisesti tutkittu viittaa siihen, että ohjaustakaan ei ehkä ole ollut suoraan saatavissa.

Omalta laitokselta ei löytynyt ketään, joka olisi ollut näiden asioiden kanssa varsinaisesti tekemisissä, mutta sain kyllä ohjaajaltani tukea ja neuvoja tutkimus- ja kirjoittamisprosessin eri vaiheissa. Tutkimushankkeen muilta tutkijoilta sain apua teknisissä kysymyksissä.

Aineisto ja sen saatavuus näyttelivät ilmeisesti suurta roolia tutkimuksessasi. Käytit myös paljon ulkomaisia arkistoja.

Ryhdyin alusta lähtien laatimaan omaa tietokantaa, josta tuli käytännössä luettelo erilaisista lähetissä esiintyvistä henkilöistä ja heidän välisistään yhteyksistä. Pikkutietoja kirjaamalla sai vähitellen aina jonkun yksityiskohdan varmistumaan tai tapauskulun selkiytymään. Päälähteeni oli valtiollisen poliisin arkisto, mutta suuri osa siitä on tiedusteluteitse hankittua tietoa, joka oli pakko varmistaa ulkomaisen aineiston avulla. Kävi ilmi, että kaikilla valtiollisen poliisin tai yleensä Suomen kanssa sodan aikana olleilla ulkomaisilla turvallisuuspoliiseilla tai tiedustelupalveluilla oli arkistoissaan jotain tämän tutkimuksen kannalta merkittävää. Lisäksi Saksan turvallisuus- ja tiedusteluviranomaiset olivat jättäneet jälkeensä merkittäviä arkistokokonaisuuksia sekä Viroon että Latviaan. Vain Ison-Britannian jätin käymättä, koska MI 5:n ja 6:n aineistot ovat edelleen lähes kokonaan salaisia. Saksassa tuli luonnollisesti istuttua paljon. Yhdysvaltojen sotilastiedustelun OSS:n aineisto teki vaikutuksen laajuudellaan, vaikkei aina luotettavuudellaan.

Teitkö tutkimusta koko ajan päätoimisesti?

Minulla oli suuri onni saada tehdä tutkimusta päätoimisesti palkattuna työntekijänä. Palkka mahdollisti työnteon ilman lisärahoitusta ja lisäksi oli mahdollista tehdä tarvittavat arkistomatkat.

Millaisen vastaanoton työsi on saanut akateemisessa yhteisössä?

Palaute akateemisen yhteisön piiristä on ollut lähes yksinomaan myönteistä. Vain kaksi-kolme arvostelua on ollut kielteisiä, ja niissäkin on kyse siitä, ettei arvostelija ole pitänyt siitä mitä olen sanonut. Asiaperusteista, siis lähteisiin nojaavaa kritiikkiä ei ole esittänyt kukaan.

Tutkimuksesi on saanut myös paljon julkisuutta ja se on herättänyt keskustelua. Miten koet tämän asian, ja onko keskustelu mielestäsi keskittynyt olennaisiin asioihin?

Akateemisen yhteisön parissa ei ole ollut vaikeuksia tarkistaa kokonaiskuvaa uusien tulosten valossa. Muualla se on ollut selvästi vaikeampaa, ja vanhat poliittiset jakolinjat ovat julkisessa keskustelussa nousseet esiin. Se on ikävää, koska yritin tietoisesti torjua tämän kirjoittamalla omasta mielestäni selvästi esiin sen, ettei työtäni pidä ymmärtää sen paremmin vasemmistolaisen tulkintatradition jatkoksi, kuin suomalaisen antikommunismin tuomioksikaan, kaikkein vähiten minkäänlaiseksi Neuvostoliiton puolusteluksi. Uskoin tämän käyvän selvästi ilmi kirjan sivuilta, mutta kirjoja luetaan ilmeisen valikoivalla ymmärryksellä.

Minut yllätti myös se, että tulokseni haluttiin kääntää välittömästi argumentiksi erillissodasta. Olin tietysti tiennyt, vaikkapa Markku Jokisipilän väitöskirjan synnyttämän keskustelun myötä, että asia on meillä yhä ajankohtainen. Silti se yllätti. Yhä jatkuva kiistely tietysti kertoo lähinnä suomalaisen historiallisen itseymmärryksen tämänhetkisestä kehitysvaiheesta.

Mikä on tutkimuksesi suhde niin sanottuun uuteen sotahistoriaan? Onko olemassa jotain ratkaisevan uutta tapaa suhtautua sotaan ja historiaan, vai muuttuvatko aiheet ja näkökulmat luontevasti aikojen mukana?

Niin sanottu uusi sotahistoria on mielestäni sodan ja kaikkien siihen liittyvien ilmiöiden mieltämistä perustelluiksi tutkimuskohteiksi, vapaampana aiemmin painaneista poliittis-siveellisistä kehyksistä. Tällainen tutkimusote on nykyään sekä mahdollinen, että perusteltu. Oma työni asettuu jonnekin rajamaastoon. Metodologialtaan se on varsin perinteinen ja asiakirjalähtöinen. Aiheen valinta on sitten rajatapaus. Neuvostoliiton olemassaoloaikana tällainen aihe olisi varmasti ollut hankala niellä, ja niinpä sen tutkimisen mahdollistavaa aineistoakaan ei paljon ollut saatavilla. Ei se ihan sattumakaan ole, että valtiollisen poliisin vanha arkisto vapautettiin tutkimuskäyttöön vasta Neuvostoliiton romahdettua. Aiheet ja näkökulmat siis vaihtuvat, ja kun poliittiset imperatiivit haalistuvat, on mahdollista etsiä uusia näkökulmia.

Mitä projekteja sinulla on nyt menossa? Jatkatko samojen aiheiden parissa edelleen?

Tekeillä on tällä hetkellä kirja Lauri Törnin merkillisestä urasta suomalaisena sotasankarina sekä vuorineuvos Gösta Serlachiuksen elämäkerta. Muuten jatkan valtiolliseen poliisiin liittyviä tutkimuksia selvittelemällä suomalaisen sotarikollisuuden lähihistoriaa ja Suomen suhdetta juutalaisten kansanmurhaan.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *