Paljon sympatiaa, vähän tekoja – katsaus Talvisota muiden silmin -seminaariin

Marraskuussa 2009 tuli talvisodan alkamisesta kuluneeksi 70 vuotta. Talvisota onkin viime aikoina ollut paljon esillä suomalaisessa mediassa. Aihetta on käsitelty niin lehdistössä, televisiossa kuin erilaisissa seminaareissa. Uutisoinnin lisäksi talvisotaa on muistettu sotapäiväkirjojen julkistamisella, muistojuhlilla ja alueellisilla tilaisuuksilla.

Hieman tuoreemman näkökulman aiheesta tarjosi Historiallisen yhdistyksen pitämä Talvisota muiden silmin -seminaari Helsingissä, Tieteiden talolla 17.11.2009. Seminaarissa esitelmöitiin kuinka talvisotaa oli käsitelty Ison-Britannian, Ranskan ja Italian lehdistössä. Lehdissä julkaistiin uutisten lisäksi tavallisten lukijoiden mielipiteitä, joista tuli hyvin esiin ihmisten suhtautuminen Suomen talvisotaan. Seminaari perustui lokakuussa 2009 ilmestyneeseen Talvisota muiden silmin -teokseen. Kirja koostuu kymmenestä maakohtaisesta artikkelista. Seminaarissa paneuduttiin teoksen toimittaneen Antero Holmilan aiheeseen Talvisodan kuva brittilehdistössä, Henrik Talan teemaan Ranskalaiset ja talvisota ja Pirkko Kanervon tutkimukseen Suomi erotuomarina suurten pelissä: Italian lehdistö ja talvisota. Seminaaria kuunnellessa kävi ilmi, että talvisota oli paljon moniselitteisempi kuin osasin arvatakaan. Luennoista ilmeni myös kuinka talvisotaa käytettiin useissa maissa poliittisena lyömäaseena.

Toinen maailmansota syttyi syksyllä 1939 Saksan hyökätessä Puolaan. Saksa, Japani ja Italia muodostivat akselivallat, jotka taistelivat liittoutuneita, eli Isoa-Britanniaa, Ranskaa, Neuvostoliittoa ja Yhdysvaltoja vastaan. Neuvostoliitto halusi varustautua sotaan sijoittamalla sotilastukikohdan Hankoon ja tekemällä rajamuutoksia Suomeen. Kun Suomen poliittinen johto kieltäytyi, hyökkäsi Neuvostoliitto Suomeen marraskuussa 1939 aloittaen talvisodan. Sota herätti kiinnostusta kansainvälisessä lehdistössä, sillä maailmansota ei ollut vielä edennyt suuriin mittoihin ja muualla käytiin vain vähäisiä taisteluita.

Britit ihailivat hiihtopartioita

Seminaarin avasi Jyväskylän yliopistossa työskentelevä tutkija, FT Antero Holmila aiheellaan Brittilehdistö ja lukeva yleisö 1939–1940. Holmila on aiemmin julkaissut toiseen maailmansotaan ja jälkeisiin tapahtumiin liittyviä lehdistöhistoriallisia artikkeleja muun muassa holokaustista ja talvisodasta.

Holmilan mukaan suomalaisten käymä talvisota oli brittilehdistölle mielenkiintoinen aihe. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen ei tullut briteille yllätyksenä. He odottivat sodan jäävän lyhyeksi ja Neuvostoliiton murskaavan Suomen. Britit eivät kokeneet voivansa tehdä mitään Suomen hyväksi, vaikka heidän moraalinen tukensa olikin Suomen puolella. Pienen Suomen häviö näytti väistämättömältä ison ja uhkaavan Neuvostoliiton edessä. Britannialaisista lehdistä näkyy erityinen kiinnostus pommituksia ja ilmahyökkäyksiä kohtaan. Holmilan mukaan kaikkea lehdissä kirjoitettua ei kuitenkaan kannata uskoa – ja lukijat tiedostivat tämän. Luonnollisesti lehdet halusivat kirjoittaa mielenkiintoisia artikkeleita ja tämä onnistui parhaiten, kun totuutta hiukan väritettiin.

Holmilan mukaan talvisota koettiin jopa eksoottisena sen arktisen ympäristön vuoksi. Erityisesti Suomen hiihtojoukot herättivät mielenkiintoa. Holmila siteerasi The Timesia (11.12.1939), jossa kuvailtiin hiihtojoukkojen eli ”valkoisten lepakoiden”, liikkuvan pimeydessä äänettömästi ja saalistaen. Hiihtojoukkoja alettiin kutsua myös aaveiksi heidän oudon sodankäyntitapansa vuoksi. Tosin brittilukijat eivät aina tahtoneet uskoa lehtiensä kuvauksia hiihtojoukkojen saavutuksista.  Suomalaisten sotamenestys kuulosti paikoin liian hyvältä ollakseen totta. Brittilehtiin ei siis täysin luotettu, mikä varmasti herätti epäilyksiä ja ristiriitaisia tunteita lukijoissa.

Holmilan mukaan kysymys Suomen auttamisesta herätti mielipiteitä niin puolesta kuin vastaankin. Kaikki eivät suinkaan olleet valmiita auttamaan Suomea, sillä sen menettäminen Neuvostoliitolle ei olisi heidän mielestään ollut kovin suuri isku. Ajan myötä lehdistössä alkoi selvästi näkyä väsyminen sotaan.

Aihe herätti kysymyksiä seminaariin osallistuneiden keskuudessa. Eräs kysymyksistä koski oikeistolaisten ja vasemmistolaisten lehtien kirjoittamien artikkeleiden mahdollisia eroavaisuuksia. Holmilan mielestä vasemmistolehdet olivat hieman oikeistolaisia myötämielisempiä suomalaisia kohtaan. Oikeistolehdet tuntuivat suhtautuvan asiaan viileämmin, eivätkä olleet selkeästi kummankaan sotaosapuolen kannalla. Erot vasemmisto- ja oikeistolehtien välillä jäivät kuitenkin pieniksi ja merkittäviä eroavaisuuksia lehtien välillä ei voida sanoa olleen.

Holmilan seminaariosuus oli varsin mielenkiintoinen ja aiheesta olisi mieluusti kuullut lisääkin. Agricolan uutis- ja keskustelufoorumeilla onkin käynnissä aiheesta keskustelua. Talvisotaa on Suomessa tutkittu yleensä juuri Suomen näkökulmasta, joten kansainväliset näkökulmat tuovat vanhaan asiaan tuoretta ja virkistävää tietoa.

Kestääkö Suomi, pohtivat ranskalaiset

Seminaarin toisen esitelmän piti tutkija, FM Henrik Tala, joka tekee väitöskirjaansa Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessaan hän käsittelee miksi Ranska oli valmis lähettämään joukkoja Suomen tueksi talvisotaan.

Tala käsitteli seminaarissa ranskalaisten lehtien suhtautumista talvisotaan. Hän otti aluksi esiin Ranskan aseman toisessa maailmansodassa, jossa Ranska oli liittoutuneiden puolella Ison-Britannian kanssa. Talan mukaan ranskalaiset olivat hyvinkin halukkaita auttamaan Suomea. Ranska suunnitteli maihinnousua Neuvostoliiton piirittämään Petsamoon, jonka kautta se hyökkäisi yhdessä Suomen kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Ranska halusi myös Iso-Britannian osallistuvan hyökkäykseen, mutta tämä ei ollut halukas lähtemään mukaan hankkeeseen. Avun tarjoukset eivät suinkaan olleet pyyteettömät vaan niiden tavoitteena oli päästä osingoille Suomen rautamalmista. Joukkoja ei kuitenkaan koskaan lähetetty, koska pyyntöä ei tullut. Suomi katsoi avun riittämättömäksi, eikä halunnut siirtää sodan painopistettä pohjoiseen.

Ranskalaisten lehtien kirjoituksista näkyy selvä yksimielisyys Suomen käymää sotaa kohtaan, joskin tunnelmat elivät sotatapahtumien mukaan. Talan mukaan Suomi oli ranskalaisille viaton uhri ja Neuvostoliiton toiminta tuomittiin. Kirjoittelun sävyyn lienee vaikuttanut se, että kommunismi oli Ranskassa kielletty, eikä siellä siis ilmestynyt kommunistisia lehtiä, jotka olisivat voineet antaa tukensa Neuvostoliitolle. Talan mukaan Ranskan lehdet pursusivat sympatiaa ja tukea Suomelle sodan alkuvaiheissa, kun Suomi näytti häviävän sodan. Sodan keskivaiheilla, tammikuussa 1940 Suomi nähtiin kuitenkin voittoisana ja urheana, ja lehdet kirjoittivat Neuvostoliiton tappioista ja Suomen saavuttamista loistavista voitoista. Kirjoitukset muuttuivat jälleen talvisodan loppupuolella pahaa aavisteleviksi ja alettiin pohtia, kuinka kauan suomi vielä kestäisi. Ranskan lehdistö alkoi yhä enemmän korostaa, että Suomea oli autettava, mutta suunnitelmat raukesivat maaliskuussa sodan päätyttyä. Kuinka paljon Ranska todella välitti Suomen käymästä sodasta ja olisiko Suomi saanut yhtä paljon tukea, jos malmin saanti ei olisi ollut kyseessä? Näihin kysymyksiin on erittäin vaikea saada vastausta – voimme esittää vain arvailuja.

Ranskan suunnitelmat Suomen auttamiseksi eivät olleet täysin pyyteettömiä, vaan tavoitteena oli myös vaikeuttaa Saksan sodankäyntiä. Raaka-aineiden tuonti oli välttämätöntä Saksan sodankäynnille: idästä se hankki öljyä Syyrian kautta ja Pohjois-Euroopasta se sai tarvitsemansa malmin sodankäyntiin. Ranskan tavoitteena oli katkaista molemmat raaka-ainekuljetukset. Suunnitelman toteuttamiseksi olisi kuitenkin tarvittu Turkin ja Balkanin valtioiden tuki, mutta nämä kieltäytyivät katkaisemasta yhteyksiä. Ranskassa todettiin, että Suomea auttamalla voitaisiin pysäyttää malmin kuljetukset Suomesta Saksaan.

Malmi ei kuitenkaan ollut ainut asia, joka kiinnosti ranskalaisia. Tala puhui myös suomalaisista merkkihenkilöistä, joita kohtaan ranskalaiset tunsivat kiinnostusta ja sympatiaa. Näitä olivat muun muassa Mannerheim, Lotta Svärd -järjestön aktiivit ja suomalaiset urheilijat. Mannerheim nähtiin suurena kansanjohtajana ja sotapäällikkönä. Lotta Svärd -järjestön toimijat taas kuvastivat koko kansan yhteisiä sotaponnisteluja, joissa naisetkin saattoivat olla mukana. Suomen urheilijoita puolestaan ihailtiin heidän terveytensä ja voimakkuutensa puolesta. Kaiken kaikkiaan suomalaisia pidettiin hyvin yhtenäisenä ja voimakkaana, ihailtuna kansana.

Ranskalaisten käsitykset talvisodasta muistuttavat hyvin paljon britannialaisten käsityksiä. Kummaltakin maalta löytyi sympatiaa Suomelle, ja apua haluttiin lähettää. Avunanto jäi pelkäksi puheeksi, samoin kuin Saksan malmin saannin estäminen. Tämäkin aihe herätti keskustelua seminaariyleisön keskuudessa, ja muun muassa avunannosta Suomelle esitettiin monia kysymyksiä.

Italia varauksetta Suomen tukena

Seminaarin päättäneen filosofian tohtori Pirkko Kanervon osuuden otsikkona oli Italia – varauksetta Suomen tukena. Yleisen historian tutkija Kanervo työskentelee Turun yliopistossa ja hänen tutkimuksensa suuntautuu 1930-luvulle ja toiseen maailmansotaan. Hän on keskittynyt kansainvälisten suhteiden kehityksen seuraamiseen nimenomaan Italian ja Suomen näkökulmista. Lisäksi hän on tutkinut Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan ja sen asukkaiden vaiheita.

Heti seminaariosuuden aluksi selvisi, että italialaiset olivat mielipiteidensä kanssa vahvasti samoilla linjoilla kuin ranskalaiset ja isobritannialaiset. Toisin kuin Ranska ja Iso-Britannia, Italia antoi myös varsinaista materiaalista tukea Suomelle. Talvisota oli jatkuva puheenaihe Italiassa, jonka sympatiat olivat vahvasti Suomen puolella, ja Italian lehdistö kohtelikin Suomea suopeasti artikkeleissaan.

Italian kiinnostus talvisotaa kohtaan näkyi myös italialaisten kaupunkien kaduilla. Neuvostoliittoa vastaan järjestettiin mielenosoituksia ja talvisotaan yritettiin värvätä vapaaehtoisia lähtijöitä. Italian lehdissä kirjoitettiin paljon Neuvostoliiton kokemista tappioista, joista lukijat olivat Kanervon mukaan hyvillään. Neuvostoliitto nähtiin erittäin negatiivisessa valossa ja sen häviötä todella toivottiin.

Talvisodan edetessä Mussolini päätti liittoutua Hitlerin kanssa. Kanervon mukaan näiden kahden välillä ei kuitenkaan ollut luottamuksellista suhdetta – Mussolini jopa pelkäsi Saksan yliherruutta. Joulukuussa 1939 Italia jo syytti Saksaa sopimusrikkomuksesta ja ilmoitti jäävänsä sodan ulkopuolelle. Kun Suomi onnistui välttämään miehityksen, Mussolini sai vaikutelman, että Neuvostoliitto oli heikko ja että Saksa voittaisi sodan. Tästä syystä Italia liittoutui jälleen Saksan kanssa.

Kanervon tutkimus edustaa täysin uusia tulkintoja Mussolinin ja Hitlerin suhteesta. Kanervo aikookin jatkossa tutustua näiden kahden johtajanväliseen suhteeseen tarkemmin ja tutkia sitä, mitä kulissien takana tapahtui ja kuinka suuri luottamus miesten välillä todellisuudessa vallitsi. Italia näyttää halunneen rauhaa Eurooppaan ja se tuntui olevan aidosti Suomen tukena talvisodassa.

Lopuksi

Kaikkiaan seminaariesitykset antoivat vaikutelman, että talvisota on selvästi herättänyt keskustelua ja tuntemuksia muuallakin kuin Suomessa. Yllättävää oli kuinka vahvasti Suomen sodankäyntiin reagoitiin. Sota koettiin kaukaisena ja jopa eksoottisena, mutta sen uskottiin vaikuttavan koko Euroopan tulevaisuuteen. Suomea kannustettiin, vaikka Ranska ja Iso-Britannia eivät tuntuneetkaan uskovan Suomen voittoon. Tämä varmasti vaikutti siihen, ettei apuvoimia haluttu tuhlata pienen, tuhoon tuomitun maan hyväksi. Suomi kuitenkin yllätti välttämällä miehityksen ja säilyttämällä itsenäisyytensä. Kaikki kolme maata osoittivat tukensa Suomen hyväksi yksimielisesti. Varsinkin Italia näyttää olleen täysin Suomen puolella ja halunneen auttaa Suomea sen sodassa.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.