O Petersburg! Emigrantin nostalgian monet kasvot

O Petersburg! Mig var en saga
Din skönhet ifrån barnaår
Hur ofta jag i landsflykt plagat:
När dig jag åter skåda får!1

Pietarilainen emigrantti Eleanor Thiess (1901-1987) muistelee yllä lainatussa runossa entistä kotikaupunkiaan. Eleanor pakeni Suomeen vuoden 1916 tienoilla perheensä mukana, johon kuuluivat vanhemmat John ja Eleanor2 sekä heidän viisi lastaan: Benjamin Victor, kaksoset Eleanor ja Irene, Marion ja Edna.3) Thiessien emigraatio oli osa sitä laajaa pakolaisaaltoa, jonka ensimmäinen maailmansota ja Venäjällä tapahtuneet vallankumoukset aiheuttivat Euroopassa.4

Monet venäläisistä emigranteista uskoivat alkuvaiheessa maanpakolaisuutensa olevan väliaikaista.5 Thiesseille paluun mahdollisuutta ei kuitenkaan enää tarjoutunut, ja asuttuaan ensin hotellissa perhe osti vuonna 1917 kodikseen Villa Solgårdiksi kutsutun puuhuvilan Littoisista, läheltä Turkua.6 Muuton jälkeen Thiessit suhtautuivat aluksi toiveikkaasti tulevaisuuteen.7 Uuden elämän aloittaminen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Suuri osa Thiessien omaisuudesta oli jäänyt heidän paetessaan Pietariin, ja viranomaiset olivat lisäksi takavarikoineet osan Suomeen mukaan otetusta irtaimistosta.8 Suomesta oli vaikea löytää vakituista työtä, eivätkä Thiessit enää onnistuneet saavuttamaan emigraatiota edeltänyttä elintasoaan. Rahojen huvetessa Thiessit joutuivat toimeen tullakseen myymään korujaan ja muuta omaisuuttaan. Taloudellisten ongelmien lisäksi perhettä kohtasivat Suomessa myös toisenlaiset vastoinkäymiset.9

Emigraatiota voidaan tuskin pitää mitenkään kivuttomana kokemuksena: työn ja asunnon hankkimisen lisäksi muuttajan on uudessa kotimaassaan opittava selviämään myös menneisyyttä koskevien tunteidensa, kuten mahdollisen koti-ikävän ja kaipuun kanssa.10 Eleanor Thiess kirjoitti artikkelin alussa siteeratun runonsa vuonna 1941 – hän siis kaipasi yhä Pietariin asuttuaan jo usean kymmenen vuoden ajan Suomessa. Tarkastelen tässä artikkelissani Eleanor Thiessin emigraatiota edeltäneeseen elämäänsä kohdistamaa nostalgista kaipuuta, muistelua ja tunteita sekä niiden merkitystä Eleanorille.11

Thiessin kaksossisaret Eleanor ja Irene. U2, TMA.

Nostalgia on eri aikoina merkinnyt niin paikkaan, menetettyyn henkiseen tilaan kuin menneeseen aikaan kohdistunutta kaipuuta.12 Nostalgiaa tutkinut Svetlana Boym erottelee nostalgiasta kaksi eri muotoa: uudistavan (restorative) ja pohdiskelevan (reflective) nostalgian. Uudistava nostalgia painottaa nostosta, paikkaa ja pyrkii menetetyn kodin jälleenrakentamiseen – se ei tiedosta itseään niinkään nostalgiana vaan ”totuutena” ja perinteenä. Pohdiskeleva nostalgia taas keskittyy algian, kaipuun tunteen ympärille ja haluaa viivyttää kotiinpaluuta. Se on tunteena uudistavaa nostalgiaa moniäänisempi ja huomioi kaipuun ja kuulumisen tunteiden kaksijakoisen luonteen.13

Tuon artikkelissani esille Eleanor Thiessin nostalgian erilaiset muodot, niin menneeseen aikaan ja paikkaan kohdistuneen henkilökohtaisen kaipuun kuin entistä kotimaata Venäjää kohtaan tunnetun nostalgisen kansallistunteen. Käsittelen myös Eleanorin muistelun kahta eri puolta: niin valoisaa nostalgiaa kuin synkempää melankoliaa.14.

Emigrantteihin liitetyissä mielikuvissa on usein vahvasti esillä ajatus menneisyyteen takertumisesta ja siinä elämisestä. Vaikka Eleanor Thiessin elämässä menneellä olikin kiistatta tärkeä merkitys, pystyi hän tästä huolimatta suuntaamaan katseensa myös tulevaisuuteen. Artikkelini lopuksi sivuankin myös hänen ajatuksiaan tulevaisuudesta ja tähän liittyvää utopistisia ja uskonnollisia ulottuvuuksia saanutta nostalgista ikävöintiä.

Eleanor Thiessin ”Muistojen Pietari”

Mina barndomsjular i Petersburg
Med bjällrors och klockornas klang!
Och karnevalsstånd längs gator och torg
Mitt unga hjärtä betvang.

Den gilla gången till skolan sen
Längs fältet, som hette Mars,
Uppståndelsens kyrka påminde än
hans död, Alexanders, vår Zars.15

Tässä alkuvuodesta 1941 kirjoittamassaan runossa ”Barndomsjular i Petersburg”16 39-vuotias Eleanor Thiess kuvailee kaihoisaan sävyyn Pietaria, josta hän oli joutunut lähtemään runsaat kaksikymmentä vuotta aiemmin. Runosta kuvastuva, vuosikymmeniä uhmannut kaipuu ei ole mitenkään epätavallista maanpaossa eläneiden keskuudessa.17 Ihmisen tunnesuhde asuinpaikkaansa kohtaan on usein huomaamaton ja nousee tiedostetuksi vasta tullessaan jostain syystä uhatuksi. Esimerkiksi muutto tai yhteiskunnalliset muutokset voivat saada ihmisen pohtimaan syvällisemmin suhdettaan paikkaan, palaamaan siihen liittyviin jokapäiväisiin merkityksiin ja antamaan niille uusia tulkintoja ja sävyjä.18 Näin kävi todennäköisesti myös Eleanor Thiessin kohdalla; emigraation myötä taaksejäänyt kotiseutu ja siellä vietetyt vuodet näyttävät säilyneen tärkeänä osana hänen elämäänsä maanpaossa Suomessa.

Eleanor, Victor ja Irene Thiess vuoden 1904 tienoilla. U2, TMA.

Eleanor Thiessin kuvailee yllä siteeratussa runossaan lapsuutensa ja nuoruutensa maisemia. Eleanorin mainitsemat paikat ja monumentit voivat olla tuttuja kenelle tahansa Pietarissa käyneelle – ne kuuluvat kaupungin tunnusmerkkeihin. Näihin julkisiin paikkoihin yhdistyvät kuitenkin runossa Eleanorin henkilökohtaiset muistot. Nostalgisessa ikävöinnissä tärkeiksi nousevatkin usein juuri yksilön kokemuksesta eletyksi ja koetuksi tilaksi tulleet paikat.19 Thiessit asuivat Pietarissa varsin keskeisellä paikalla, ensin Nevan rannalla, josta he muuttivat lähemmäs lasten käymää saksalaista St. Annen-Schulea Amiraliteetin puolelle.20 Pietarin keskeiset paikat, kuten Kristuksen ylösnousemuksen kirkko tai Marsin kenttä, olivat näin osa Eleanorin kotiseutua, henkilökohtaista asuin- ja elinympäristöä. Runossa Eleanorin muistikuvat kietoutuvat yhteen Pietarin maisemien kanssa, kaupunkia hahmotetaan oman elämän karttana:

På Frälsarens gata, där vi har bott,
Av mången vänskap jag njöt,-
Hur mången av dem – vem då hade trott-
En hjältes död nu ljöt!

Blicken från Nevan på festningen vår
Från barndomen mig så kär-
Och ofta jag ser hur i släden jag far:
Förbi slottet, paläer det bär.

Eleanor kuvaa runossaan Pietaria sellaisena kuin se oli ollut hänen lapsuudessaan. Thiessien emigraation jälkeen kaupunki oli kuitenkin muuttunut monella tasolla. Eleanorin lapsuusvuosien Pietarin ilmapiiri oli ollut hyvin kansainvälinen ja Pietaria onkin pidetty yhtenä Venäjän länsimaisimmista kaupungeista.21 Kansainvälisyys näkyi myös kaupungin asujaimistossa: ulkomaalaiset kuuluivat olennaisesti Pietarin olemukseen – Thiessin perhekin edusti kansainvälisen sukutaustansa kautta tätä monikulttuurisuutta.22 Pietarin ilmapiiri alkoi kuitenkin muuttua jo ennen Thiessien pakenemista: kaupunkiin muutti paljon venäläisiä, ja asenteet ei-venäläisiä kohtaan alkoivat virallisissa yhteyksissä kiristyä.23 Ensimmäisen maailmansodan, vallankumouksen ja sisällissodan seuraukset tuntuivat Pietarissa voimakkaina: sota katkaisi siteet ulkomaille, vallankumouksen mainingeissa pääkaupunki sekä hallinto ja diplomatia siirtyivät Moskovaan ja sisällissodan aiheuttama emigraatio vei varsinkin kulttuurivälityksen kannalta olennaisia väestönosia ulkomaille.24 Niin Pietarin kuin koko Venäjänmaan ylitse pyyhkineet muutoksen tuulet ulottuivat myös symbolitasolle. Suurten vallankumousten yhteydessä paikannimet joutuvat usein muutosten kohteiksi, ja Pietarinkin nimi muutettiin ensin Petrogradiksi25 ja vallankumouksen jälkeen Leningradiksi. Valtiotasolla Neuvostoliitoksi muuttunut Venäjä otti uuden nimen lisäksi käyttöön myös uudet valtiolliset symbolit, lipun ja kansallishymnin.26

Bolševikkien valtaannousun jälkeen Venäjällä tapahtuneet muutokset lienevät herättäneet ristiriitaisia tunteita niin Eleanor Thiessissä kuin muissakin venäläisissä emigranteissa. Entistä kotimaata sellaisena kuin he sen olivat nähneet ja jollaisena he sen muistivat ei enää ollut olemassa: vallankumouksia edeltänyt Venäjä eli vain sen kokeneiden muistoissa. Itselle tärkeisiin paikkoihin kohdistunut hävitys tai muutokset saattavat tuntua ihmisestä samalta kuin osa omasta itsestä pyyhkäistäisiin pois.27 Entistä kotiseutua kohdanneet mullistukset tuntuivat todennäköisesti emigranteista raskailta. Ne lisäsivät myös maanpaossa elämisen katkeruutta: vaikka paluun mahdollisuus olisikin joskus vielä tullut ajankohtaiseksi, mihin ja minkälaiseen paikkaan emigrantit silloin palaisivat, olisiko muistojen kotiseudusta jäljellä enää mitään tunnistettavaa tai tuttua?28 Eleanor Thiessin nostalginen muistelu oli keino taistella näitä ajan mukanaan tuomia muutoksia vastaan. Muistoihin ”pysäytetty” kuva tarjosi pysyvämpää kuin mihin alati muutoksessa oleva käsinkosketeltava todellisuus pystyi.29

Eleanor Thiessin runo loppuu toteamukseen: “O hur långt från allt jag kom!”30. Eleanor ei enää palannut asumaan Venäjälle tai Pietariin: tilanne entisessä kotimaassa ei ehkä koskaan muodostunut paluulle suotuisaksi. Vaikka Eleanor asuikin Suomessa, naapurimaassa, saattoi niin henkinen kuin fyysinenkin välimatka entiseen kotikaupunkiin tuntua ahdistavan pitkältä. Kauas entisiltä asuinseuduilta muutettaessa saattavat esimerkiksi pitkät välimatkat sekä muut seikat vaikeuttaa tai jopa estää yhteydenpitoa ja vierailua entiselle kotiseudulle – pahimmillaan yhteys entiseen asuinympäristöön on vaarassa hävitä kokonaan. Muistojen avulla voidaan ajan tuomien muutosten lisäksi pyrkiä torjumaan myös maantieteellistä välimatkaa itsen ja kaivatun paikan välillä: esimerkiksi Eleanor Thiessin tavoin kauas synnyinseudultaan muuttaneen ihmisen elämässä muistelu onkin toisinaan ainoa tapa pitää yllä siteitä mahdollisesti ikuisiksi ajoiksi taakse jääneeseen kotiseutuun.31

Eleanor Thiessin runossa kerrotaan paitsi Pietarista Eleanorin silmin nähtynä, myös nuoresta Eleanor Thiessistä, siitä missäpäin Pietaria hän liikkui ja mitkä paikat entisessä kotikaupungissa olivat hänelle erityisen tärkeitä. Kaupunki toimii runossa taustana Eleanorin lapsuudenmuistoille – ja myös muistoille siitä, millainen hän itse on ollut Pietarissa asuessaan. Itselle tärkeisiin paikkoihin liittyvät muistot ovatkin merkityksellisiä myös ihmisen identiteetin kannalta. Topobiografiassa, jossa kuvataan ihmisen paikkasuhteita ja paikkojen elämänkerrallisia merkityksiä inhimillisen olemisen kokonaisuudessa, ajatellaan muistoina esittäytyvien ajan ja paikan sidosten rakentavan ja muokkaavan minuutta, sitä millaiseksi ihminen kokee itsensä. Menneiden aikojen ja paikkojen muistelu on siis näin myös oman itsen muistamista.32

Menneeseen kohdistuneen nostalgisen kaipauksen kohteeksi nousevatkin paikkojen ohella usein myös muistelijan niihin liittämät kokemukset ja tunnetilat. Varsinkin ihmiset, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa; etsimään uutta identiteettiä ja johonkin kuulumisen tunnetta, ovat alttiita tällaiselle kadotettuun aikaan kohdistuneelle nostalgialle.33 Eleanor Thiessin runo ”Barndomsjular i Petersburg” johdattaakin lukijansa ensimmäisestä säkeestä lähtien nostalgiseen kuvaan joulun ajan tunnelmasta Eleanorin lapsuusajan Pietarissa. Runossa aikanaan todennäköisesti paljon arkisemmiksi koetut tapahtumat, kuten läpi Marsin kentän kulkeneet koulumatkat näyttäytyvät Eleanorin nostalgisen katseen alla mieluisina ja merkityksellisinä.

Juuri lapsuus ja siihen liittyneet paikat saavatkin usein menneeseen kohdistuneessa kaipauksessa erityisen aseman ja ylleen epätodellisen, paratiisimaisen hohteen. Lapsuuteen voidaan myös liittää tunne viattomuudesta tai aitoudesta ja siihen yhdistetään joskus myös onnellisuus ja huolettomuus, jonka kaltaista saattaa aikuisiällä vastuun ja velvollisuuksien painaessa olla vaikeaa, jollei suorastaan mahdotonta saavuttaa.34

Nostalgiaan kuuluu tyypillisesti ajallinen vertailu nykyisyyden ja menneen välillä, mennyttä peilataan nykyisyyden kautta. Tämä vertailu päätyy usein menneisyyden eduksi: mennyt aika saatetaan nähdä harmonisena verrattuna esimerkiksi nykyhetkessä koettuihin konflikteihin, juurettomuuteen ja muihin ongelmiin.35 Myös Eleanor Thiess näyttää muistellessaan punninneen menneen ja nykyisen elämänsä eroja. Hänen ”Barndomsjular i Petersburg” runonsa melankolinen lopetus: “O hur långt från allt jag kom!“36 voidaankin nähdä paitsi maantieteellisen välimatkan toteamisena, myös viittauksena taakse jääneisiin lapsuuden ja nuoruuden vuosiin.

Eleanor Thiessin runojen kauniit muistikuvat emigraatiota edeltäneestä ajasta ovat todennäköisesti osittain myös valikoivan muistamisen tuotosta: muistoissa tietyt asiat korostuvat ja muistelijan kannalta merkityksettömämmat seikat painuvat taka-alalle. Tämä on yleistä esimerkiksi nostalgian sävyttämässä koti-ikävässä: se kotimaa, jota maastamuuton jälkeen kaivataan, saattaakin osoittautua omassa mielessä rakennetuksi maaksi, “jota ei voi löytää kartalta”.37 Tilanne Venäjällä ei Eleanorin lapsuusvuosina 1900-luvun alussa ollut mitenkään erityisen rauhallinen.38

Mahdolliset poliittiseen kuohuntaan liittyvät ikävät muistikuvat kuitenkin todennäköisesti hämärtyivät ajan kuluessa, ja Eleanorin muistoihin tallentuivat elämän mukavammat puolet, kuten ”Barndomsjular i Petersburg” runossa mainittu jouluisen Pietarin juhlava tunnelma. Myös artikkelin alussa siteeratussa ”O Petersburg”-runossa Pietarin vuodet näyttäytyvät lapsuuden sadunomaisena aikana: “O Petersburg! Mig var en saga, Din skönhet ifrån barnaår[…]”.39 Eleanor Thiessin olisi kuitenkin ilman “muistojen kultaakin” ollut perusteltua kaivata menneitä aikoja. Thiessit näyttävät viettäneen Pietarissa varsin yltäkylläistä ja mukavaa elämää: he kuuluivat seurapiireihin ja Eleanorin kertoman mukaan perheellä oli ollut Pietarissa 19 palvelijaa. Thiesseillä oli myös kesähuvila Karjalan kannaksella Kellomäessä.40

Vasemmalta: Eleanor Thiess vanhempi, Irene, Eleanor ja Victor. Eleanorin takana hoitaja. Kellomäki 1906. U2, TMA.

Emigraatio ja pitkät välimatkat uhkasivat emigranttien entisessä kotimaassa rakentamia ystävyys- ja tuttavuussuhteita. Emigrantit yrittivät parhaansa mukaan säilyttää entisessä kotimaassaan solmimiaan sosiaalisia verkostojaan myös maanpaossa asuessaan.41 Myös Thiessit pitivät muun muassa kirjeiden välityksellä yhteyttä eri puolilla maailmaa asuviin sukulaisiinsa ja tuttaviinsa.42 Näiden joukossa oli toisia Pietarin emigrantteja, joiden kanssa oli mahdollista pohtia sitä, miten uudessa tilanteessa olisi toimittava.43 Emigraation kokeneiden tuttavien kanssa pystyttiin käsittelemään myös entiseen kotimaahan ja siellä vietettyihin vuosiin kohdistunutta kaipausta – nostalginen kaipuu määritelläänkin usein tunteeksi, joka on mahdollista jakaa muiden saman kulttuurisen ympäristön kokeneiden ihmisten kanssa.44

Myös Eleanor käsitteli emigraatioon liittyneitä tunteitaan muun muassa ystäviensä kanssa käymässään kirjeenvaihdossa.45 Eräs parhaiten Eleanorin ikävää ymmärtänyt näyttää kuitenkin olleen hänen serkkunsa, Pietarista Saksaan emigroitunut Wilhelm Thiess nuorempi46. Eleanor sai serkultaan ymmärrystä menneisyyteen liittyville, joskus hyvinkin ristiriitaisille tunteilleen. Nostalgisten, kauniiden muistikuvien lisäksi Eleanorin menneitä Pietarin vuosia kohtaan tuntema kaipaus näyttäytyi toisinaan myös surumielisenä ja katkerana, melankolian sävyjä saaneena ikävöintinä.47 Eleanor kärsi ajoittain masennuksesta, esimerkiksi vuoden 1934 lokakuussa Wilhelm kirjoittaa hänelle tiedustellen, onko hän jo toipunut masentuneesta mielentilastaan.48

Wilhelmin kirjeistä käy ilmi, että joissain tapauksissa Eleanorin alakuloisuus johtui emigraatiota edeltäneen elämän muistelusta ja tästä seuranneista tunteista. Tämä näkyy esimerkiksi Wilhelm Thiessin vuonna 1941 Eleanorille kirjoittamasta kirjeestä, joka käsittelee Eleanorin serkulleen lähettämää, Pietaria kuvaavaa runoa “Erinnerungen an Petersburg” (muistoja Pietarista). Wilhelm toteaa runon kuvaavan Pietaria niin elävästi, että hän on lukiessaan pystynyt sielunsa silmin näkemään edessään kaikki tutut maisemat. Wilhelm ei kuitenkaan kiinnitä huomiotaan yksistään runon kauniisiin muistikuviin, vaan myös runosta kuvastuvaan kipeään kaipaukseen. Hän toteaa usein itsekin tahtomattaan ajattelevansa menneitä, onnellisia vuosia, käyskentelevänsä mielessään kaupungin läpi sisarustensa ja ystäviensä kanssa nähden rakkaita, jo edesmenneitä ihmisiä, jotka aikoinaan tekivät elämän niin satumaisen kauniiksi. Wilhelm toteaa kuitenkin kirjeessään, ettei halua tehdä nykyisyyttä itselleen vaikeammaksi kuin se on ja kertoo yrittävänsä siksi surullisten muistojen ahdistaessa keksiä itselleen jotain muuta ajateltavaa tai tekemistä. Wilhelmin mielestä myöskään Eleanorin ei kannattaisi uppoutua niin usein ja suuressa määrin menetettyyn aikaan – hän muistuttaa, että myös vaikealta tuntuvasta nykyhetkestä on mahdollista yrittää löytää ilon hetkiä.49

Wilhelm Thiess myönsi siis jakavansa Eleanorin kaipuun, mutta halusi kuitenkin samalla yrittää ottaa etäisyyttä tuskaa aiheuttaviin muistoihin. Alkuvuonna 1941, jolloin Eleanor Thiess kirjoitti runonsa ja Wilhelm kirjeensä Eleanorille elettiin sekä Suomessa että Saksassa Toisen maailmansodan varjossa. Onnellisena näyttäytyvän lapsuuden ja nuoruuden vertaaminen tuolloiseen tilanteeseen lienee korostanut sodan vuoksi koettua epätoivoa ja masennusta. Mennyt saattoi näyttäytyä muistoissa niin kauniina ja houkuttelevana, että sen imu oli vaarassa kiskaista muistelijan kokonaan mukanaan, elämään eilisessä. Uuteen maahan muuttaneet yrittävätkin joskus vältellä entistä kotimaata kohtaan tunnettua nostalgiaa juuri siitä pelosta, että nostalgisesti ajassa taaksepäin katsovalle käy kuten Lootin vaimolle Raamatun kertomuksessa: hän jähmettyy ja murtuu lähdön aiheuttaman ikävän voimasta.50 Eleanorkin näyttää olleen vaarassa jäädä kaipauksensa vangiksi – Wilhelm Thiess tunnisti tämän uhkakuvan ja koetti auttaa serkkuaan säilyttämään otteensa elämästä.51

Wilhelm Thiessin tavoin myös Eleanor kaipasi niin Pietarin vuosia kuin myös tähän ajanjaksoon liittyneitä ihmisiä, jotka eivät enää olleet elossa tai joihin muutto Suomeen oli katkaissut yhteyden. ”Barndomsjular i Petersburg” -runossaan Eleanor Thiess toteaa monen lapsuudenystävistään kuolleen. Myös Thiessin perhe oli emigraation jälkeen pikkuhiljaa pienentynyt, minkä lisäksi perheenjäsenten henkinen pahoinvointi ja sairaala-kaudet mursivat perheen yhtenäisyyttä Suomeen muuton jälkeen.52 Pietarissa vietetty lapsuus ja varhainen nuoruus merkitsivätkin Eleanorille hetkeä, jolloin koko perhe oli vielä ollut koossa – rakkaiden läheisten menetys oli todennäköisesti paljon raskaampaa kestää kuin perhettä kohdanneet taloudelliset menetykset. Perheen tragediat näkyvät myös Eleanorin runoissa, esimerkiksi vuonna 1959 hän muistelee vuotta aiemmin kuollutta Edna-siskoaan: ”Nu är vi tre systrar bara, En har gått ifrån vår skara! Fast det nu har gått ett år, Varje dag är saknad svår!”53

”O Petersburg”-runossa Eleanor Thiess näyttää toivoneen mahdollisuutta palata Pietariin.54 Kuitenkin runon viimeinen säkeistö vie ajatukset tämän toiveen ristiriitaisuuteen ja siihen, kuinka realistisena Eleanor itse mahtoi pitää tämän toiveen toteutumista. Runon Pietari on satumaisen kaunis, lapsen silmin koettuna:

Jag åter blicka vill mot strömmen
Uppå vars strand jag lekt en gång.
Där spann en gång jag ungdomsdrömmen,
Den klingar änn’ i hjärtats sång.55

Eleanorin toive saada jälleen kerran katsoa sitä virtaa, jonka varrella hän lapsena leikki, nostaa mieleen hieman mukaillusti vanhaan sananlaskuun liittyvän kysymyksen: onko samaan virtaan mahdollista katsoa kahdesti? Elämä kulkee eteenpäin, kuten vesi virrassa, eivätkä asiat pysy ennallaan. Pietaria, johon Eleanor Thiess kaipasi, ei enää ollut olemassa samanlaisena kuin hänen lähtiessään sieltä. Nostalginen koti-ikävä onkin usein kaipuuta kotiin, jota ei enää ole olemassa – tai jota tietyssä mielessä ei varsinaisesti ole koskaan ollutkaan. Nostalgia liittyy menettämiseen ja jostakin poissa olemiseen, mutta se on myös kaipaajan ”romanssi” omien mielikuviensa kanssa. Nostalginen rakkaus voikin säilyä vain kaukosuhteessa: todellisuudessa tapahtunut kohtaaminen särkisi mielessä rakentuneet muistokuvat kaipauksen kohteesta.56 Myös Eleanor Thiessin kohdalla paluumuutto Pietariin olisi todennäköisesti osoittanut kotikaupungin muuttuneen liian monessa suhteessa ollakseen millään tavoin yhteisverrannollinen siihen kotikaupunkiin, jonka kuvaa hän vaali sydämessään.

Eleanor Thiessin nostalgia kansallisena muistina

Zarhymnens mäktig brusande ljud
Var fängslande och rik
Av många hundra sjöngs den till Gud
Är någon sång den lik?57

Vallankumouksilla on taipumus ruokkia nostalgiaa, joka ilmenee niin kulttuurisia kuin poliittisia muotoja saavana kaipauksena.58 Isänmaalliset, nostalgiset tunteet entistä kotimaataan kohtaan eivät olleet poikkeuksellinen ilmiö myöskään venäläisten emigranttien keskuudessa.59 Myös Eleanor Thiessin kohdalla entistä kotimaataan kohtaan tunnettu kiintymys ilmeni paitsi henkilökohtaisina muistoina ja kaipauksena, myös Venäjää kohtaan tunnettuna valtiollisena identifioitumisena60 ja kansallistunteena. Tämä nostalgian poliittisia sävyjä saanut muoto näkyy esimerkiksi edellä siteeratusta Eleanorin ”Barndomsjular i Petersburg”-runon säkeestä, jossa muistellaan tunteikkaasti Venäjän keisarikunnan kansallislaulua.

Eleanor Thiess seurasi Neuvostoliiton – jota hän kutsui Venäjäksi – edesottamuksia huolta ja närkästystä tuntien. Esimerkiksi heinäkuussa vuonna 1933 Eleanor kuvailee kirjeessään ystävälleen Ida Bastmanille erään tuttavansa kanssa käymäänsä keskustelua: “Vi talade om stackars Ryssland. Pastorn sade, att en sak kunde han icke begripa, hur hela östen av Europa tål detta! Jag sade, att jag så gärna skulle arrangera ett korståg dit.“61 Tämä ei ollut ainoa kerta kun Eleanor Thiess ilmaisi ääneen oman bolševisminvastaisen kantansa. Vuoden 1947 syyskuussa Eleanor kirjoittaa Englannissa asuvalle sisarelleen Irenelle sananvaihdosta, jonka on käynyt erään englantilaisen kanssa työpaikallaan: ”When he introduced himself he said: I’m a capitalist, – and I answered and I am a monarchist!, so quickly that he lost his breath.“62 Monarkistilla tarkoitettiin venäläisistä emigranteista puhuttaessa niitä, jotka keväällä 1921 olivat Romanovien valtaan paluun kannalla, laajemmassa merkityksessä termillä tarkoitetaan venäläisten emigranttien yhteydessä konservatiivista poliittista näkemystä, joka oli tyypillinen useimmille edellä mainituista monarkisteista.63

Eleanor Thiessin poliittiset kannanotot sopisivat hyvin Svetlana Boymin määritelmään uudistavasta nostalgiasta. Monarkistien kannattamat konservatiiviset asenteet ovat tyypillisiä uudistavalle nostalgialle ja samoin erilaisten menneeseen liittyvien symbolien vaaliminen.64 Tällaisiksi ihmisiä tietyn valtion kansalaisina yhdistäviksi kansallisen identiteetin symboleiksi voidaan Eleanorin runossakin mainittujen kansallislaulujen lisäksi lukea myös muun muassa hallitsijat.65

Monarkistiksi julistautumisen ja ”Tsaarin hymnin” muistelun lisäksi Eleonor Thiessin lojaaliudesta entisen Venäjän hallitsijaa, bolševikkien teloittamaa keisari Nikolai II:sta ja hänen perhettään kohtaan kertovat myös Eleanorin 1950-luvulla kirjoittamat kirjeet, joissa hän käsittelee myötätuntoiseen sävyyn Venäjän keisarin nuorimpana tyttärenä, Anastasiana esiintynyttä naista. Eleanorin kirjeet ilmaisevat hänen tunteneen sympatiaa keuhkokuumeeseen sairastunutta ”Anastasiaa” kohtaan ja pohtineen myös, kuinka hirveää “Anastasiasta” – mikäli tämä todella oli keisarin tytär – olisi muistaa perheensä teloitus.66

Eleanor Thiessin myötätunto Venäjän keisariperheen jäseniä kohtaan saattoi toisaalta johtua ainakin osittain myös nationalismia henkilökohtaisemmista syistä: Elenor oli ilmeisesti Venäjän viimeisen keisarinnan, Aleksandran kaukainen sukulainen.67 Eleanorin lienee lisäksi ollut helppo tuntea myötätuntoa keisariperheen traagisesta kohtalosta vallankumouksen kourissa myös siksi, että samainen vallankumous oli osasyyllinen hänen oman perheensä onnettomaan kohtaloon.

Eleanor Thiess ei ollut lähipiirissään ainoa, jolla oli nostalgisia tunteita entistä Venäjää kohtaan. Myös Eleanorin serkkua Wilhelm Thiessiä koskevassa aineistossa kansallistunteet Venäjää kohtaan tulevat esille hyvin näkyvästi ilmaistuina. Kirjeessään sedälleen John Thiessille vuodelta 1924 Wilhelm toteaa, ettei hän tosin tiedä, tunteeko John itsensä sillä hetkellä ruotsalaiseksi, hyvin suomalaiseksi (”ultra finnisch”) vaiko saksalaiseksi, mutta muistaa ajan, jolloin John oli innokas venäläinen ja piti jossain tilaisuudessa jopa isänmaallisen puheen herättäen tällä puheellaan kansallistunnetta myös sen kuulijoissa. Wilhelm kirjoittaa epäilevänsä, että moinen käytös ja venäläiseksi julistautuminen sopi mahdollisesti tuolloin sedän suunnitelmiin paremmin kuin mitä Venäjän nykytilanteessa – toisaalta Wilhelm on huomannut Johnin painattaneen hopeahääpäivänsä kunniaksi otettuun valokuvaan venäläisen tekstin.

Wilhelm itse toteaa tuntevansa itsensä enemmän venäläiseksi kuin saksalaiseksi ja venäläisten olevan itselleen kaikista näiden vioista huolimatta rakkaampia kuin saksalaiset.68 Myös kirjoittaessaan Johnille vuonna 1926 Wilhelm toteaa Venäjän olevan itselleen maista aina ensimmäinen – Wilhelm lisää tämän kuitenkin olevan vain hänen henkilökohtainen mielipiteensä ja ettei hän ihmettele lainkaan, jos muut ihmiset arvostavat muita maita enemmän.69

Niin Eleanor kuin Wilhelm Thiess tunnustivat emigrantteina varsin avoimesti lojaaliuttaan entistä Venäjää kohtaan. Maanpaossa Venäjää kohtaan tunnettu nostalginen kansallistunne ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että Eleanor ja Wilhelm olisivat ennen emigraatiota olleet yhtä kansallismielisiä: emigroituminen saattoi vaikuttaa kansallistunteisiin monin eri tavoin. Esimerkiksi monikulttuurisen taustan omaavilla saattoi kansallisen identiteetin eri puolien painotus muuttua emigraation seurauksena: Venäjällä itsensä enemmän saksalaiseksi tuntenut venäjänsaksalainen saattoi esimerkiksi Saksaan paettuaan identifioitua kansallisesti enemmän Venäjään.70 Eleanorille ja muille maanpaossa eläville emigranteille kansallisen nostalgian tunteet entistä kotimaata kohtaan olivat todennäköisesti välillä varsin turhauttavia: he olivat henkisesti sitoutuneet yhteen maahan, mutta joutuivat kuitenkin asumaan toisaalla.

“Jag ville bo i ett slott av glas” – Eleanor Thiessin ajatuksia tulevasta

Eleanor Thiessin voisi olettaa suhtautuneen tulevaisuuteen varauksella, peläten sen kenties tuovan lisää pettymyksiä ja onnettomuutta itselleen sekä perheelleen. Toisaalta tilanteessa, jossa nykyhetken tuntuu sietämättömän vaikealta, tulevaisuus odottamattomine käänteineen saattaa näyttäytyä myös toivottuna mahdollisuutena muutokseen. Tämä näyttää pitäneen paikkansa Eleanorin kohdalla: ajoittaisesta masennuksesta huolimatta hän jaksoi säilyttää myönteisen asenteensa tulevaisuuteen – tästä todistavat hänen monet tulevaisuudensuunnitelmansa ja -haaveensa.71

Eleanor Thiessin tulevaisuuteen suuntaamiin haaveisiin kuului muun muassa toive elämänkumppanin löytämisestä ja mahdollisuudesta perustaa oma perhe – häntä koskevassa aineistossa onkin löydettävissä viitteitä useasta läheisestä ihmissuhteesta, jotka hyvinkin olisivat voineet kehittyä parisuhteeksi asti. Eleanorin haave perheestä ei kuitenkaan koskaan toteutunut ainakaan siinä mielessä, että hän olisi muuttanut yhteen jonkun kanssa, mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Siihen, että nämä toiveet jäivät toteutumatta, vaikutti todennäköisesti ainakin osittain hänen vahva sitoutumisensa lapsuudenperheensä hyvinvoinnista huolehtimiseen – tämä lienee jossain määrin rajoittanut Eleanorin mahdollisuuksia keskittyä oman elämänsä rakentamiseen.72

Takana toinen vasemmalta Eleanor Thiess vanhempi ja ensimmäinen oikealta Marion Thiess. Eturivissä vasemmalla Eleanor. U2, TMA.

Toinen Eleanor Thiessin tulevaisuuteen kohdistamista suunnitelmista oli muuttaminen pois Suomesta. Emigroituminen ja sen seuraukset eivät näytä olleen hänestä niin traumaattisia, etteikö hän olisi ollut valmis harkitsemaan uutta maastamuuttoa, päinvastoin juuri Eleanor vaikuttaa Thiessin perheestä innokkaimmin kannattaneen muuttoa eteenpäin.73 Perheensä kansainvälisen sukutaustan ansiosta Eleanorilla oli mahdollisuus löytää yhteyksiä moniin eri maihin ja hänellä olikin useita mahdollisia muuttokohteita.74 Yksi näistä kohteista oli Saksa, jonne muuttoa Eleanor ehti suunnitella useamman vuoden ajan. Hän pohti jo muuttoon liittyviä käytännön asioita Saksassa asuvien sukulaistensa ja ystäviensä kanssa, mutta lopulta muuttosuunnitelmien esteeksi näyttäisi muodostuneen Suomessa asuvan perheen vaatima huolenpito, jonka järjestämiseen liittyvät ongelmat myös Eleanorin ystävät mainitsevat kirjeissään.75 Samankaltainen huoli Suomeen jäävän perheen selviämisestä näkyy myös Eleanorin suunnitellessa muuttoa Ruotsiin, jossa hänen mielestään olisi ollut lupaavampi työllisyystilanne kuin Suomessa ja myös mahdollisuudet ansaita enemmän.76

Sekä Ruotsiin että Saksaan Eleanor suunnitteli muuttavansa yksin työn perässä. Englanti, joka oli kolmas ja 1940-luvun puolivälistä asti eniten harkintaa osakseen saanut muuttokohde, oli tässä suhteessa erilainen, koska sinne lähtöä suunnittelivat Eleanorin lisäksi myös hänen sisarensa Edna sekä Eleanor-äiti.77 Eleanor oli erittäin innostunut muuttamaan lähemmäs Englannissa asuvaa Ireneä, mutta perheen äidin ja Edna-sisaren mielipiteet muuton suhteen vaihtelivat. Ajatus Englantiin lähtemisestä kaatui lopulta todennäköisesti Eleanor-äidin mielipiteeseen.78 Muuton vaatimat valinnat olivat ehkä jo yhden ison muuton ja useita raskaita menetyksiä kokeneelle Eleanor vanhemmalle liian vaikeita: mitä ottaa mukaan ja mistä raaskisi luopua.

Harkitessaan muuttoa Eleanor Thiess näyttää painottaneen käytännön motiivien kuten työllistymisen merkitystä.79 Kuitenkin myös toisenlaisilla seikoilla lienee ollut painoarvoa: vaikka elämä Suomessa sujuikin, voisiko muualla silti olla paremmin? Toiveet lähtemisestä saattoivatkin kummuta paitsi toiveesta saada parannettua omaa elintasoa, myös toiveista tasapainoisemman elämän löytymisestä muualta. Vaikka Eleanor oli ehtinyt luoda Suomeen monenlaisia siteitä ei tämä estänyt häntä kaipaamasta ”pois”: jonnekin, eteenpäin, parempaan. Eleanorin tapauksessa tämä ikävöinti oli osin hänen kristillisen uskonsa mukaisesti sävyttynyttä. Tämänkaltainen tulevaisuuteen suuntautunut odotus, jonkinlainen utopistinen kaipuu paratiisinkaltaiseen paikkaan, missä kaikki olisi hyvin, ilmenee esimerkiksi Eleanorin vuonna 1938 kirjoittamassa runossa:

Jag ville bo i ett slott av glas,
Vid Stilla Havets strand,
Och vågorna skulle brusa
Mot isiga klippan så brant

Och solen, den skulle gnistra
I blått och grönt och gult,
Och allting sku vara snövitt,
Och ingenting svart och fult.80

Runossa kaipauksen kohteena on kuvitteellinen turvapaikka: aaltojen huuhtomalla jäisellä kalliokarilla seisova, auringonpaisteessa kylpevä lasinen linna. Nostalginen kaipaus ei aina kohdistu konkreettiseen aikaan tai paikkaan vaan saattaa ilmetä myös tarkemmin määrittelemättömänä “kaipuuna jonnekin”.81 Kaipauksen kohteeksi tämänkaltaisessa ikävöinnissä voi nousta, kuten Eleanorin runossa, utopistinen, kuvitteellinen turvapaikka. Utopialla82 tarkoitetaan jonkinlaista toisaalla sijaitsevaa, ihanteellista ja mahdotonta tilaa, jonka pystyy saavuttamaan vain unelmien ja haaveellisen kaipauksen kautta. Utopiat sisältävät yleensä kuitenkin viittauksia myös siitä todellisuudesta, jonka vaihtoehdoiksi tai vastakohdiksi ne on luotu – utopian voidaan jopa ajatella olevan tuo todellisuus, vain puutteistaan ja epäkohdistaan riisuttuna. 83 Eleanor Thiessinkin runossa on määriteltynä myös utopian vastakohta, se mitä kauniiseen mielikuvaan on haluttu paeta: […]”ingenting svart och fult.” Eleanorin utopiakaipuun taustalla vaikuttaisikin olleen halu paeta elämän nykyhetkessä koettuja ongelmia ja vastoinkäymisiä.

Eleanorin tuntema uupumus on tallentunut myös hänen vuodelta 1943 olevaan runoonsa: […]Önska mig vila båd fysiskt o. Andligen, Ack, kära vän jag är trött. Trött uppå livets lömska och vanslighet, Skulle nu helst ha dött.84 Runo loppuu vetoamukseen: ”Önska att jag kunde be” ja sen säkeissä on ilmaistu kirjoittajan kaipaus rauhaan, jopa kuolemaan.85 Kirjoittamisajankohdasta voi olettaa sodan vaikuttaneen osaltaan runosta kuvastuvaan ahdistuneeseen mielentilaan: Eleanor Thiess joutui kokemaan elämänsä aikana molempien maailmansotien aiheuttaman ahdistuksen ja tuhon. Sodan varjostaessa elämää saattoi toivo maanpäällisestä onnesta vaikuttaa mahdottomalta ajatukselta, mikä johti ajatusten ja odotusten kääntymiseen “tuonpuoleiseen”. Tämäntyyppiseen ajatteluun viittaa myös Eleanorin kirjoittaman, ihmisen elämää käsittelevän runon loppu:”[…]För vilans timme är när, Där börjar ett liv som är bättre, Ju tusen gånger än här.86 Eleanorin runoissa ilmenevä kuoleman näkeminen lopullisen rauhan tyyssijana on hyvin tyypillinen piirre melankolisessa ikävässä, jossa korostuvat usein juuri kuolema ja katoavaisuus sekä kaipuu “viheriöivien niittyjen ja virvoittavien vesien” luokse.87

Myös nostalgian määrittelyyn tuli 1800-luvulla mukaan kaipaus, jonka kohteena oli tulevaisuus ja jossa maallisten paikkojen kaipuun korvasi kaipuu “taivaaseen”. Koti-ikävä liitettiin osaksi pelastuksen utopiaa, sekoitukseksi Raamatussa kuvattua paratiisia ja siihen palaamista kuolemanjälkeisessä elämässä Jumalan luona.88 Tämänkaltaisia uskonnollis-utopistisen koti-ikävän piirteitä voidaan havaita myös Eleanor Thiessin runoissa. Uskonnon merkitys Eleanor Thiessin elämässä korostui 1930-luvulla, hän osallistui tuolloin mm. aktiivisesti Turun saksalaisen seurakunnan toimintaan. Eleanor jakoi uskonnollisen vakaumuksensa ystävänsä Ida Bastmanin kanssa, joka korosti usein Eleanorille lähettämissään kirjeissä hengellisten asioiden tärkeyttä. Esimerkiksi vuonna 1938 Ida onnittelee Eleanoria tämän syntymäpäivän johdosta: “Han, den Allsmäktige, give dig rikligt av sina goda gåvor, både andligt och timligt gott. Då vi stå under hans kärleksfulla omvårdnad, borde vi fullt förtrösta på honom och lämna åt honom omsorgen om allt, som möter oss i främlingslandet här nere.”89

Idan kirjeessään käyttämä käsite “främlingsland” kuvaa osuvasti kristillistä käsitystä ihmisen elämästä tuskien täyttämänä muukalaisen vaelluksena kohti kuolemanjälkeistä, ikuista elämää.90 Uskonnon tarjoama lupaus maallisen kärsimyksen jälkeen odottavasta utopiasta: ikuisesta elämästä ja edesmenneiden läheisten näkemisestä ”tuonpuoleisessa” saattoi helpottaa hyväksymään kuoleman, sairauden ja onnettomuuksien kaltaisia vaikeita ja henkisesti raskaita tapahtumia.91 Eleanorin tavoin monia menetyksiä kokeneelle ajatus maallisten myrskyjen ulottumattomissa olevasta kuoleman jälkeisestä turvapaikasta lienee ollut varsin tervetullut. Eleanorin tulevaan suuntautunut utopistinen, hengellisiä sävyä saanut kaipaus muistuttaa tässä mielessä hänen menneeseen aikaan liittämäänsä nostalgista ja melankolista muistelua: kumpikin tarjosi pysyvyyttä maailman muutosten keskellä sekä mahdollisuuden nähdä nykyhetkeä pidemmälle, menneisyydestä muistoina säilyneisiin onnellisiin hetkiin ja toiveissa parempana aikana siintävään huomiseen ja maallisen vaelluksen loppuessa koettavaan rauhaan.

Tasapainoilua ajan pyörteissä

Eleanor Thiess kuoli 27. huhtikuuta vuonna 1987, 86-vuotiaana. Hän asui viimeiset elinvuotensa sisarensa Irenen kanssa Villa Solgårdissa. Sisarukset elivät omassa maailmassaan: he halusivat kaiken säilyvän sellaisena, kuin se oli ollut koko perheen asuessa yhdessä. He eivät ilmeisesti esimerkiksi mielellään myyneet mitään esineistään, koska ne edustivat heille sidettä menneeseen aikaan.92

Eleanor Thiessin nostalgia sai monenlaisia muotoja. Se ilmeni niin Pietaria ja siellä vietettyjä vuosia kohtaan tunnettuna viipyilevänä kaipauksena, kansallistunteena entistä Venäjää kohtaan kuin tulevaisuuteen suuntautuneena utopistisena ikävänä.

Pietari piirtyy Eleanorin runoissa lukijan eteen sellaisena kuin nuori Eleanor sen oli nähnyt – ja sellaisena kuin hän sen halusi muistaa. Tarkkasilmäinen lukija voi kuitenkin havaita idyllisten tuokiokuvien välissä myös raadollisesta todellisuudesta ja nostalgiseen kaipaukseen liittyvästä menetyksen tuskasta kertovia säröjä, jotka näkyvät viittauksina kuolleisiin ystäviin ja kauas lapsuudenmuistojen paratiisista kulkeneeseen elämään. Melankolinen alakuloisuus ja tuska menetetystä ”paratiisista” kulkikin käsi kädessä valoisan nostalgisen muistelun kanssa.

Eleanor Thiessin kaipaus kohdistui menneisyyden Pietariin: siihen kaupunkiin, jossa hän oli kasvanut ja jonka katuihin ja rakennuksiin liittyivät muistot hänen elämästään. Hän tuskin uskoi itsekään, että paluu Pietariin – Leningradiin – tai elämä siellä olisi koskaan voinut olla entisenlaista – ilman entisen elämän kallisarvoisinta, muistoissa vaalittua sisältöä: läheisiä ihmisiä ja huoletonta lapsuuden tunnelmaa. Paratiisin portit olivat tässä mielessä sulkeutuneet: menneeseen oli mahdollista palata vain muistojen kautta, joita vallankumous ei pystynyt pyyhkimään pois eivätkä uuden vallan edustajat anastamaan kuten Thiessien Venäjälle jäänyttä omaisuutta. Eleanorin tulevaisuudensuunnitelmat suuntautuivatkin Neuvostoliitoksi muuttuneen Venäjän sijaan toisaalle, eteenpäin, pois Suomesta sekä abstraktimpaan utopiaan, henkiseen ”kotiin”.

Nostalgia voi suuntautua niin menneeseen kuin tulevaan. Kyky muistaa ajassa taaksepäin sekä ajatella käsillä olevaa hetkeä pidemmälle tulevaan voi pahimmillaan johtaa menneeseen takertumiseen tai huomisesta murehtimiseen. Tämä ajallinen liikkumavara voi kuitenkin myös auttaa jaksamaan silloin, kun nykyhetki muuttuu liian ahdistavaksi. Eleanor Thiessin nostalginen kaipuu tarjosi hänelle mahdollisuuden paeta välillä elämän harmaata arkipäivää niin muistojen edustamaan menneeseen aikaan kuin haaveiden, suunnitelmien ja uskon kautta hahmottuvaan tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka kirjoittaa väitöskirjaa identiteetin, sukupuolen ja toiseuden representaatiosta science fiction -sarjassa Taisteluplaneetta Galactica (2003-2009) Turun yliopiston historian laitoksella.

Lähteet:

Arkistolähteet:

Turun maakunta-arkisto, Turku (TMA)

Thiess-Stewart-suvun arkisto.

T-S-suku johd. (oma lyhenteeni) ”Thiess-Stewart perheen taustaa” Turun maakunta-arkiston laatima johdanto Thiess-Stewart-suvun arkistoluetteloon

Toisteet D

Lähetettyjen kirjeiden toisteet 1927-85 Da 1

Kertomus Victorin vaiheista Dba 1

Runot 1930-1986 Dc 1

Eleanoran, Victorin, Irenen ja Marionin harjoituskirjoja Dd 2

Saapuneet asiakirjat E

Saapuneet kirjeet 1920-29 Ea 2

Saapuneet kirjeet 1930-49 Ea 3

Revityt saapuneet kirjeet 1906-1966 ja ilman vuotta (i.v.) Ea 10

Muut asiakirjat U

Myöhemmin syntynyttä suvun vaiheita valaisevaa materiaalia U 6

Painotuotteita U 3

Kuvalähteet

Kuvat 1- 4 kuvattu Thiess-Stewart-suvun arkiston materiaaleista (U2)

Tutkimuskirjallisuus:

Anttila, Jorma: Kansallinen identiteetti ja suomalaiseksi samastuminen. Sosiaalipsykologian väitöskirja. Helsingin yliopistopaino, Helsinki 2007. Julkaistu sähköisessä muodossa Doriassa. Haettu 21.12. 2010.

Baschmakoff, Natalia & Leinonen, Marja: Russian life in Finland 1917-1939: A local and oral history. Institute for Russian and East European Studies, Helsinki 2001.

Boym, Svetlana: The future of nostalgia. Basic Books, New York 2001.

Engman, Max: Petersburgska vägar. Schildts, Esbo 1995.

Haimila, Marjo: Kun kumous vie kodin: Suomeen paenneet venäläiset 1917-1927. Teoksessa Kansa ja kumous: modernin Euroopan murroksia 1880 – 1930. Toim. Kirsi-Marja Tuominen [et al.]. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1998.

Hall, Stuart: Identiteetti. Suom. ja toim. Mikko Lehtonen & Juha Herkman. Vastapaino, Tampere 1999.

Holm, Nils G.: Religionspsykologins grunder. (Fjärde upplagan) Åbo Akademi, Åbo 2002.

Johannisson, Karin: Nostalgia: en känslas historia. Bonnier, Stockholm 2001.

Karjalainen, Pauli Tapani: Topobiografinen paikan tulkinta. Teoksessa Paikka: eletty, kuviteltu, kerrottu. Toim. Seppo Knuuttila [et al.].SKS, Helsinki 2006.

Klinge, Matti: Euroopassa, Pietarissa. Otava, Espoo 1993.

Koselleck, Reinhart: Futures past: on the semantics of historical time. Columbia University Press, New York 2004.

Kukkonen, Pirjo: Nostalgian semiosis: Keveyden ja painon dialogia. Teoksessa Nostalgia: kirjoituksia kaipuusta, ikävästä ja muistista. SKS, Helsinki 2007.

Raeff, Marc: Russia abroad: a cultural history of the russian emigration, 1919-1939. Oxford U.P., New York 1990.

Rimscha, Hans von: Der russische Bürgerkrieg und die russische Emigration 1917-1921. Frommannshen Buchhandlung (Walter Biedermann), Jena 1924.

Rossi, Riikka & Seutu, Katja: Nostalgian lukijalle. Esipuhe teoksessa Nostalgia: kirjoituksia kaipuusta, ikävästä ja muistista. SKS, Helsinki 2007.

Sallinen, Susanna: Koti-ikävä ja nostalgia arjen kokemuksena. Teoksessa Koti: kaiho, paikka, muutos. Toim. Päivi Granö [et al.]. Turun yliopisto, Pori 2004.

Stites, Richard: Russian revolutionary culture: Its place in the history of cultural revolutions. Teoksessa Annual cultural history conference 3, University of Aberdeen in July 1988: papers: culture and revolution ed by Paul Dukes and John Dunkley. Pinter, London 1990.

Suomela, Julitta: Rajantakainen Venäjä: venäläisten emigranttien aatteellis-poliittiset mielipiteet Euroopan venäläisissä sanomalehdissä 1918-1940. SKS, Helsinki 2001.

Tuan, Yi-Fu: Paikan taju: aika, paikka ja minuus. Käännös Liisa Kaski. (Yi-Fu Tuanin artikkeli ’Sense of Place: Its relationship to Self and Time’ julkaistu teoksessa Reanimating Places. A Geography of Rhythms. [toim. Tom Mels] Aldershot, Ashgate 2004) Teoksessa Paikka: eletty, kuviteltu, kerrottu. Toim. Seppo Knuuttila [et al.]. SKS, Helsinki 2006.

Vuorikuru, Silja: Minä ikävöin maahan jota ei ole. Teoksessa Nostalgia: kirjoituksia kaipuusta, ikävästä ja muistista. SKS, Helsinki 2007.

Williams, Robert C.: Culture in exile: Russian emigrés in Germany 1881-1941. Cornell University Press, Ithaca 1972.

Wolf-Knuts, Ulrika: Ett bättre liv: finland-svenskar i Sydafrika: om emigration, minnen, hemlängtan och nostalgi. Migrationsinstitutet, Åbo 2002.

Print Friendly, PDF & Email
  1. Eleanor Thiessin runo (merkintöjä Eleanorin käsialalla) 1.9. 1941, Dc 1, TMA . Kutsun artikkelissani runoa nimellä ”O Petersburg” . []
  2. Tästälähin käytän Thiessin perheen äidistä nimitystä Eleanor Thiess vanhempi (os. Stewart) erotuksena artikkelini keskiössä olevaan Eleanor Thiess (nuorempaan). []
  3. Lapset olivat syntyneet 1900-luvun alussa: Benjamin Victor (1900), Eleanor ja tämän kaksossisar Irene (1901), Marion (1903), Edna (1905) ja kasvaneet Pietarissa, lukuun ottamatta aikaa, jonka perhe vietti vuonna 1906 paossa Kölnissä Venäjän ensimmäisen vallankumouksen ja Japania vastaan käymän sodan aikana. Perheen mukana Suomeen muuttivat myös äidinäiti Victoria Stewart sekä ilmeisesti kaksi palvelijaa ja perheen kokki (viitteitä arkistoaineistoissa). Thiess-Stewart perheen taustaa, Turun maakunta-arkiston laatima johdanto Thiess-Stewart-suvun arkistoluetteloon, 1-3, TMA. (Tästälähin merkitty vain T-S-suku johd., TMA []
  4. Haimila 1998, 61. Venäjältä pakolaiset suuntasivat ensimmäisinä vallankumouksia seuranneina vuosina lähinnä Eurooppaan, mm. Saksaan ja Venäjästä itsenäistyneisiin reunavaltioihin, kuten Suomeen. Rimscha, von 1924, 50-51. Suomessa oli esimerkiksi vuonna 1922 enimmillään noin 33 500 pakolaista. Haimila 1998, 61-62. Venäjältä lähteneistä käytettiin aluksi (1917-1921) nimitystä pakolaiset, mutta bolševikkien pysyessa vallassa ymmärrettiin, että maanpakolaisuudesta voisi tulla pitkäaikaista ja pakolaisista tuli emigrantteja, ihmisiä jotka tietoisen valinnan perusteella olivat päättäneet jäädä asumaan oman kotimaansa ulkopuolelle pysyvästi. Venäjän sisällissodan päättymisen jälkeen, suurinpiirtein vuodesta 1921 lähtien jäi pakolaistermin käyttö pois, ja kaikkia Neuvosto-Venäjän ulkopuolelle jääneitä venäläisiä alettiin kutsua emigranteiksi. Venäläiset käyttivät itsekin emigranttitermiä, 1920-luvun alussa esimerkiksi emigranttilehdistö teki vielä eron emigranttien ja pakolaisten välillä: emigranteiksi luettiin bolševikkeja julkisesti vastustaneet poliittiset pakolaiset, muut olivat vain pakolaisia. Suomela 2001, 29-30. []
  5. Raeff 1990, 4. Suomeen tulleista emigranteista osa muutti eteenpäin toisiin maihin, osa asettui pysyvästi Suomeen ja sopeutui enemmän tai vähemmän suomalaiseen yhteiskuntaan. Baschmakoff & Leinonen 2001, 56. []
  6. Osa perheenjäsenistä oleskeli välillä mm. töiden vuoksi ulkomailla. Vain Eleanorin kaksossisko Irene Thiess (myöhemmin Stewart-Thiess) asui pidemmän aikaa (1919-1966) Englannissa. Hänkin kuitenkin palasi asumaan vanhuuden päivikseen Villa Solgårdiin Eleanor-siskonsa luo. Passim. T-S-suku johd., TMA. []
  7. Ks esim. Ernst Wagnerin kirje John Thiessille 4.3. 1919, Ea 10, TMA. []
  8. T-S-suku johd. 2-3, TMA & Victor Thiessin kertomus, engl. käännös. Dba 1, TMA. []
  9. Thiessin perheenjäsenistä yhteensä neljä teki itsemurhan: John Thiess vuonna 1927 ja Victor Thiess, jäätyään jälleen kerran työttömäksi, vuonna 1930. Marion ja Edna Thiess olivat kumpikin useampaan otteeseen sairaalahoidossa mielenterveyssyistä ja hekin kuolivat oman käden kautta, Edna vuonna 1958 ja Marion 1968. Äidinäiti Victoria Stewart kuoli vuonna 1929 ja perheen äiti Eleanor Thiess vanhempi vuonna 1962. Kaksossisaret elivät kaikkein pisimpään, Irene kuoli vuoden 1986 syksyllä ja Eleanor seuraavan vuoden keväällä. Passim Thiess-Stewart arkisto, TMA. Thiessin perheen elämään liittyviä fiktiivisiä teoksia edustavat esimerkiksi Einojuhani Rautavaaran säveltämä, löyhästi Thiessin perheen tarinaan pohjautuva ooppera Auringon talo (1990) sekä Pirjo-Riitta Tähden näytelmä Rakkaudella sisaresi (1991) sekä saman niminen romaani (2002). Thiesseihin liittyvää tieteellistä tutkimusta ei toistaiseksi ole olemassa lukuunottamatta vuonna 2009 Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineesta valmistunutta pro gradu työtäni ”Fråga icke vem jag varit” – pietarilaisen Eleanor Thiessin emigrantti-identiteetin rakentuminen Suomessa 1900-luvun alkupuoliskolla”, johon artikkelini perustuu. []
  10. Wolf-Knuts 2000, 9. []
  11. Artikkelini lähteinä käytän Eleanor Thiessiä koskevia asiakirjoja vuosilta 1918-1955 (osassa ei päiväystä) Turun maakunta-arkistossa sijaitsevasta Stewart-Thiessin sukuarkistosta, jonka Thiessin perhettä koskevat materiaalit ulottuvat vuodesta 1791 vuoteen 1987. Hyödynnän etenkin Eleanor Thiessin runoja, joista useat ovat päivättyjä ja ne on näin mahdollista liittää ajallisesti Eleanorin elämään. Kaikissa runoissa ei ole kirjoittajan nimeä, joten se, ovatko ne Eleanorin kirjoittamia, on pitänyt päätellä muista seikoista, kuten kirjoituspaikasta. 1940-luvulla Eleanor sai ilmeisesti muutamia runojaan julkaistuksi päivälehdissä. Eleanor kirjoitti myös muistiin toisten runoja ja teki niistä käännöksiä. Passim. T-S-suku johd.; Lehtileike, U 3; Dc 1, TMA. Lisäksi lähteinäni on mm. Eleanorin kirjeenvaihto ja harjoitusvihot, joissa hän harjoitteli suomenkieltä: jotkut vihkojen kirjoitustehtävistä ovat fiktiivisiä lauseita, mutta osa Eleanorin omasta arjestaan kirjaamia päiväkirjamaisia merkintöjä. Ks. esim. Merkintä 8.10. 1936, Eleanor Thiessin harjoitusvihko syksy 1936, Dd 2, TMA. []
  12. Nostalgia-termi on synteesi kreikan sanoista nostos, kotiinpaluu ja algos, tuska. Termin kehitti lääkäriksi opiskeleva Johannes Hofer vuonna 1678 tarkoittamaan kotiseudultaan pois joutuneen henkilön tuskaisaa, jopa sairautta lähentelevää kaipuuta takaisin kotiin. Hoferin termin myötä jo aiemmin monessa kielessä, kuten ranskassa, eri termillä tunnettu ilmiö – koti-ikävä – sai virallisemman sairauden statuksen. Modernissa analyysissä nostalgia on nähty usein negatiivisena ilmiönä: sitä on pidetty haaveiluna vääristyneille “ajan kultaamille” muistoille rakentuneesta menneisyydestä. Nostalgisen ajattelun on katsottu kertovan vaikeudesta sopeutua nykyhetkeen, koska siinä menneisyydestä rakennetaan harhaisesti pysyvä ja turvallinen muistikuva, eräänlainen “paratiisi” tai utopia – nostalgiaa on pidetty joko eskapismina tai oireena yhteiskunnan tilasta. Johannisson 2001, 8-10, 17-18. Nostalgia voidaan nähdä kuitenkin myös positiivisemmassa valossa: esimerkiksi modernisaatiossa siitä kehittyi taantumuksen ohella myös keino vastustaa ajan kulumista menneisyyden uudelleenkertomisen kautta. Rossi & Seutu 2007, 11. Nostalgiaa ja siihen liittyvää melankoliaa on tutkinut mm. ruotsalainen historioitsija Karin Johannisson kirjassaan Nostalgia – en känslas historia (2001). Erityisesti maastamuuttamiseen ja siirtolaisuuteen liittyvää koti-ikävää ja nostalgiaa taas käsitellään esimerkiksi Ulrika Wolf-Knutsin teoksessa Ett bättre liv: finlandsvenskar i Sydafrika – om emigration, minnen, hemlängtan och nostalgi, jossa tarkastellaan Etelä-Afrikkaan 1900-luvulla muuttaneiden suomenruotsalaisten muistelua ja puhetta emigraatiostaan, koti-ikävästä ja nostalgiasta. []
  13. Boymin määrittely helpottaa esimerkiksi yhteiseen kansalliseen identiteettiin perustuvan kansallisen muistin (national memory) erottamista sosiaalisesta muistista (social memory), joka koostuu kollektiivisista rakenteista, jotka ovat tunnusomaisia yksilölliselle muistille, mutta eivät kuitenkaan määrittele sitä. Boym 2001, 18. []
  14. Nostalgiseen muisteluun sen myöhemmissä määrittelyissä liitetyn eräänlaisen keveyden sijaan melankolinen muistelu on nähty depressiivisenä ja surullisena ikävöintinä. Kukkonen 2007, 35-36. Myös melankolia-termillä on juurensa taudinmäärittelyssä: termi on saanut alkunsa aikana, jolloin sairauksia selitettiin ihmisruumiin nesteiden epätasapainolla ja henkimaailman vaikutuksella. Sallinen 2004, 92. []
  15. Eleanor Thiessin (kirjoitettu koneella, korjauksia Eleanorin käsialalla) kirjoittama runo (runoon on ollut hahmoteltuna muutamia lisäsäkeitä) 1.1. 1941, Dc1, TMA. Viittaan tähän runoon jatkossa nimekkeellä ”Barndomsjular i Petersburg”. []
  16. Runo on varsin pitkä, kahdeksan säkeistöinen ja käsittelen siksi siitä vain osia artikkelissani. []
  17. Maanpaossa eläneet ovat paitsi usein kärsineet koti-ikävästä, myös monesti purkaneet kaipauksensa kirjalliseen muotoon: heidän kirjoittamiaan kuvauksia tästä tunteesta on olemassa varsin runsaasti. Johannisson 2001, 36-37. []
  18. Ks esim. Siim 2006, 93-94. []
  19. Kukkonen 2007, 15. []
  20. Todennäköisesti Eleanor Thiessin (kirjoittaja listaa muut perheen lapsista, paitsi Eleanorin, johon viittaa termillä ’minä’) haastattelu, ei ole säilynyt tarkempia tietoja haastattelijasta tai ajankohdasta, U 6, TMA. []
  21. Engman 1995, 27-28, 278. []
  22. Klinge 1993, 239, 244. Thiessin perheen isä John Thiess oli sekä balttilais-saksalaista että italialaista sukujuurta ja hänen vaimonsa Eleanorin vanhemmat olivat lähtöisin Englannista. Perheessä puhuttiinkin venäjän lisäksi esimerkiksi myös saksaa, englantia ja ranskaa. T-S-suku johd., 1-2, TMA. []
  23. Engman 1995, 137. []
  24. Klinge 1993, 244. []
  25. Tämä oli kuitenkin lähinnä ilmaus väliaikaisesta saksalaisvihamielisyydestä ensimmäisen maailmansodan aikana. []
  26. Stites 1990, 132-136. []
  27. Tuan 2006, 18. []
  28. Vaikka koti-ikävä on raskasta kestää, on paluussakin aina riskinsä: kodittomuuden tunne saattaa kaksinkertaistua jos ensin joutuu elämään vieraassa maassa kotiin kaivaten ja lisäksi palatessa vanhalle kotiseudulle joutuu huomaamaan senkin muuttuneen itselleen vieraaksi paikaksi. Siirtolaisiin verrattuna maanpakolaisten asema koti-ikävän suhteen on toivottomampi, koska heille paluun mahdollisuutta vanhaan kotimaahan ei useinkaan edes ole. Johannisson 2001, 36-37;40. []
  29. Menneisyys voikin muistoissa muuntua voimaa ja lohtua tarjoaviksi valoisiksi kuviksi, jotka toimivat maailman muutosten keskellä eräänlaisena jatkuvuutta tarjoavana, pysyvänä ja turvallisena kotina. Kukkonen 2007, 17. []
  30. Eleanor Thiessin (kirjoitettu koneella, korjauksia Eleanorin käsialalla) kirjoittama runo (runoon on ollut hahmoteltuna muutamia lisäsäkeitä) 1.1. 1941, Dc1, TMA. []
  31. Karjalainen 2006, 83. []
  32. Karjalainen 2006, 83. []
  33. Kukkonen 2007, 22. []
  34. Johannisson 2001, 32-34. []
  35. Johannisson 2001, 10 & Wolf-Knuts 2000, 106. []
  36. Eleanor Thiessin (kirjoitettu koneella, korjauksia Eleanorin käsialalla) kirjoittama runo v. 1.1. 1941, Dc 1,TMA . []
  37. Johannisson 2001, 34, 38. []
  38. Ks esim. T-S-suku johd., 2, TMA. []
  39. Eleanor Thiessin runo (merkintöjä Eleanorin käsialalla) 1.9. 1941, Dc 1,TMA . []
  40. Thiesseillä oli myös perittyä omaisuutta: Eleanorin äidinisä, varakas liikemies Benjamin Stewart testamenttasi kuollessaan 1900-luvun alkupuolella omaisuutensa vaimolleen Victoria Stewartille ja ainoalle lapselleen Eleanor Thiess vanhemmalle. T-S-suku johd., 1-2, TMA. []
  41. Myös Suomeen paenneet emigrantit pitivät yhteyttä muihin maihin paenneisiin venäläisiin tuttaviinsa. Baschmakoff & Leinonen 2001, 13. []
  42. Ks. Passim. Ea 2, & T-S-suku johd., 7-8, TMA. []
  43. T-S-suku johd., 8, TMA. []
  44. Wolf-Knuts 2000, 102-104. []
  45. Ks esim. Ida Bastmanin kirje Eleanor Thiessille 9.7. 1934, Ea 3, TMA. []
  46. Kirjoittaessani Wilhelm Thiessistä tarkoitan juuri Wilhelm Thiess nuorempaa – myös hänen isänsä oli samanniminen. []
  47. Melankolialle on tyypillistä raskasmielinen viipyminen menetetyn objektin kaipuussa ja siinä painottuu kaiken katoavaisuus ja kuolema. Kukkonen 2007, 35-36, 39. []
  48. Wilhelm Thiessin (nuorempi) kirje Eleanor Thiessille 30.10. 1934, Ea 3, TMA. Eleanor Thiess käsitteli väsymystään ja ahdistustaan myös muiden ystäviensä kanssaan käymässään kirjeenvaihdossa. Passim. Thiess-Stewart arkisto, TMA. []
  49. Wilhelm Thiessin (nuorempi) kirje Eleanor Thiessille 18.5. 1941, Ea 3, TMA. Kirjeessä mainittu runo on mahdollisesti ollut saksaksi käännetty versio Eleanor Thiessin runosta ”Barndomsjular i Petersburg”. []
  50. Boym 2001, 15. []
  51. Nostalgia ja melankolia on yhdistetty pakotettuun siirtolaisuuteen ja niiden alkuperäinen sisältö on liittynyt sairaudenmäärittelyyn. Vaikkei pakkosiirtolaisuus ilmiönä ole hävinnyt, suhtautuminen sen mahdollisesti aiheuttamiin mielenterveyden häiriöihin on muuttunut ja varsinkaan länsimaissa ei enää puhuta nostalgia- tai melankoliasairauksista tarkoittaen käsitteiden alkuperäistä lääketieteellistä sisältöä. Esimerkiksi englanninkielessä käytetään kuitenkin vielä termiä melankolia (melancholia) syvästä masennuksesta ja toivottomuudesta, jotka usein liittyvät esimerkiksi maanis-depressiivisyyteen. Sallinen 2004, 92-93. Eleanor Thiessin ajoittaista masennusta ja hänen siskojensa henkistä pahoinvointia, jotka todennäköisesti olivat ainakin osittain seurausta emigraatiosta, olisi tuskin enää 1900-luvun puolivälin tienoilla diagnosoitu nostalgia- tai melankoliasairauden nimikkeellä. Tästä huolimatta esimerkiksi Wilhelm Thiess näyttää yhdistäneen Eleanorin masennuksen ja hänen kaipuunsa menneeseen. []
  52. Victor Thiessin kirje Victoria Stewartille 1.2. 1925, Ea 2 & T-S-suku johd., TMA. []
  53. Eleanor Thiessin (Nimikirjaimet ET ) runo “First Easter without Nan” 29.3. 1959, Dc 1, TMA. []
  54. Ks esim lausahdus: “När dig jag åter skåda får!” Eleanor Thiessin runo (merkintöjä Eleanorin käsialalla) 1.9. 1941, Dc 1,TMA . []
  55. Eleanor Thiessin runo (merkintöjä Eleanorin käsialalla) 1.9. 1941, Dc 1,TMA . []
  56. Boym 2001, 13-14. []
  57. Eleanor Thiessin (kirjoitettu koneella, korjauksia Eleanorin käsialalla) kirjoittama runo (runoon on ollut hahmoteltuna muutamia lisäsäkeitä) 1.1. 1941, Dc1, TMA. []
  58. Boym 2001, 16. []
  59. Varsinkin ensimmäisinä maanpaossa vietettyinä vuosina lähes kaikki emigrantit kiistivät bolševikkien hallintojärjestelmän ja tätä poliittista kantaa siivitti usein nostalginen nationalismi. Raeff 1990, 8. []
  60. Identifikaatio, joka liittyy identiteetin käsitteeseen, tarkoittaa yhteisen alkuperän ja yhteisten piirteiden tunnistamista esimerkiksi toiseen henkilöön tai ryhmään nähden ja tähän perustuvaa solidaarisuutta ja uskollisuutta. Hall 1996, 2. []
  61. Eleanor Thiessin kirje Ida Bastmanille 10.7. 1933, Da 1, TMA. []
  62. Eleanor Thiessin kirje Irene Stewart-Thiessille 13.9. 1947, Ea 3, TMA. []
  63. Williams 1972, 160. []
  64. Boym 2001, 18. []
  65. Anttila 2007, 320, elektroninen dokumentti. []
  66. Esimerkiksi vuoden 1955 kesäkuussa Eleanor kirjoittaa sisarelleen Irenelle myötätuntoiseen sävyyn tästä “Anastasiasta” – kirjeiden perusteella Eleanor näyttäisi halunneen uskoa, että kyseessä todella oli kuolleen keisarin tytär. Eleanor Thiessin kirje Irene Stewart-Thiessille 30.6. 1955, Ea 10; ks myös esim. osa Eleanor Thiessin kirjeestä 23.5. 1955, vastaanottaja tuntematon, Ea 10, TMA. []
  67. T-S-suku johd. TMA. []
  68. Wilhelm Thiessin (nuorempi) kirje John Thiessille 19.3. 1924, Ea 10, TMA. []
  69. Wilhelm Thiessin (nuorempi) kirje John Thiessille 1.2. 1926, Ea 2, TMA. []
  70. Williams 1972, 13-14. []
  71. Esimerkiksi Reinhart Koselleck on määritellyt menneen ja tulevan välistä suhdetta kokemuksen ja odotuksen käsitteiden kautta: kokemus on nykyisyyden mennyttä aikaa, jossa tapahtumat on sulautettu yhteen ja ne ovat muistettavissa. Myöskin tulevaisuuteen – siihen mikä ei vielä ole tapahtunut – kohdistuva odotus tapahtuu nykyhetkessä. Odotukseen liittyvät tunteina niin toivo kuin pelko, toiveet, halut kuin uteliaisuuskin. Mennyt ja tuleva eivät kohtaa, paitsi siinä määrin, mitä aiemmista kokemuksista on mahdollista nykyhetkessä päätellä olevan odotettavissa tulevaisuudessa: vaikka Koselleckin mukaan kokemuksen perusteella voikin tehdä joitain johtopäätöksiä tulevaisuuden odotuksien suhteen, tuleva voi aina yllättää tuomalla mukanaan jotain täysin odottamatonta. Tästä kokemuksen ja odotusten välisestä suhteesta ja sen alati muuntuvasta jännityksestä muodostuu Koselleckin määrittelyn mukaan historiallinen aika. Koselleck 2004, 259-260, 262. []
  72. Passim. Thiess-Stewart arkisto, TMA. []
  73. Passim. Eleanor Thiessin ja Irene Stewart-Thiessin kirjeenvaihto, Ea 3, TMA. []
  74. T-S-suku johd., 11, TMA. []
  75. Ks. esim. Wilhelm Thiessin (nuorempi) kirje Eleanor Thiessille 18.5. 1941 & Marianne Breitfussin kirje Eleanor Thiessille 4.8. 1944, Ea 3, TMA. []
  76. Ks. esim. Eleanor Thiessin kirje Irene Stewart-Thiessille 14.5. 1947, Ea 3, TMA. []
  77. Marion Thiessin suunnitelmista tämän asian suhteen en löytänyt tietoa. Passim. Eleanor Thiessin ja Irene Stewart-Thiessin kirjeenvaihto, Ea 3, TMA. []
  78. Eleanor Thiess vanhempi ei kenties halunnut enää 1940-luvun lopulla, ollessaan jo lähes 70-vuotias, antautua uuden muutoksen kouriin. Muutto olisi vaatinut jonkin verran kompromisseja, perheen olisi esimerkiksi ollut mahdotonta ottaa mukaansa kaikkea omaisuuttaan Solgårdista – osa olisi ollut pakko myydä. Irene kirjoittaakin vuonna 1949 äidilleen: ”You could sell and keep only the most precious things, precious in more than one sense.” Irene Stewart-Thiessin kirje Eleanor Thiess vanhemmalle 7.8. 1949, Ea 3 & Passim. Thiess-Stewart arkisto, TMA. []
  79. Ks esim. Eleanor Thiessin kirje Irene Stewart-Thiessille 23.8.1947, Ea 3, TMA. []
  80. Eleanor Thiessin kirjoittama (kirjoitettu Turussa samanlaisella kirjoituskoneella jonka E.T. omisti) runo 21.10. 1938, Dc 1, TMA. []
  81. Rossi & Seutu 2007, 9. []
  82. Termi utopia on Thomas Mooren kehitämä yhdistelmä kreikan sanoista ou topos: “ei-paikka” ja termi muistuttaa myös sanoja eu topos “onnellinen paikka”. Vuorikuru 2007, 170-171. []
  83. Vuorikuru 2007, 170-171. []
  84. Säkeistö Eleanor Thiessin (omistettu Peppi Boströmille, kirjoitettu koneella) runosta, huhtikuu 1943, Dc 1, TMA. []
  85. Eleanor Thiessin (omistettu Peppi Boströmille, kirjoitettu koneella) runo huhtikuu 1943, Dc 1, TMA. []
  86. Eleanor Thiessin runo 28.7. 1953, Dc 1, TMA. []
  87. Nostalgian ja melankolian raja on häilyvä. Melankolian voidaan kuitenkin katsoa liittyvän nostalgiaa vahvemmin juuri kärsimykseen ja kuolemaan, nostalgia taas on kaihoisaa ja haikeaa muistelua, joka tuottaa kuitenkin myös onnen tunteen. Kukkonen 2007, 38-39, 41. []
  88. Johannisson 2001, 22. []
  89. Sekä Ida että Eleanor olivat mukana Turun saksalaisen seurakunnan toiminnassa, joten yhteinen usko yhdisti ystävättäriä myös harrastustoiminnan tasolla. Astan (Ida Bastmanin) kirje Eleanor Thiessille 14.8. 1938, Ea 3, TMA. Passim. Eleanor Thiessin harjoituskirjat, Dd 2, TMA []
  90. Tämänkaltaisen hengellisen ajattelumallin omaksuminen vaikuttaa monella tasolla: jotkut ihmiset saattavat esimerkiksi maantieteelliseen paikkaan sijoittuvan kodin etsimisen sijasta ajatella todellisen kodin löytyvän vasta elämän päätyttyä ”iäisyydestä”. Eri uskonnoissa tästä elämän lopullisesta päämäärästä on käytetty erilaisia nimityksiä, kuten kristityillä ylösnousemus ja”taivas” tai hinduilla Nirvana. Tuan 2006, 29. []
  91. Holm 2002, 22. Thiessitkin saivat esimerkiksi perheen isän kuoleman johdosta surunvalittelukirjeitä, joissa tuttavat koettivat lohduttaa surevaa perhettä uskonnon tarjoamalla lupauksella poismenneiden rakkaiden jälleennäkemisestä kuoleman jälkeen. Ks esim. Deidre-tädin (ilmeisesti perheen sukulainen, kirjeessä ei ole sukunimeä) kirje Eleanor Thiess vanhemmalle 26.6. 1929, Ea 2, TMA. []
  92. Passim. T-S-suku johd., TMA. []

2 vastausta artikkeliin ”O Petersburg! Emigrantin nostalgian monet kasvot”

  1. Hei!

    Teemme sukututkimusta Bastman-suvusta. Kirjoituksessa mainittu Ida Bastman saattaa olla isoisäni isän Karl Johan Bastmanin sisko, joka syntyi Kuopiossa ja jäi orvoksi äidistään muutaman kuukauden ikäisenä ja täysorvoksi 5-vuotiaana, kun isä Daniel Fredrik Bastman kuoli koleraan Kuopiossa. Ida kouluttautui opettajaksi, oli arkkipiispa Johanssonin perheessä kotiopettajana asuen Piispalassa, ja myös kielten opettajana Turussa oppikouluissa. Ida kuoli 1940-luvun puolivälissä Turussa. Ida Augustasta on meillä kovin vähän tietoa, sillä jostain syystä hänen sisarustensa jälkeen jääneistä papereista ei löydy viittauksia, kirjeitä tms. hänen elämästään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.