Sähköistyvä kulttuuriperintö muuttaa historiantutkimusta

Kulttuuriperintöaineistot ovat muuttumassa sähköisiksi. Netissä voi selata vanhoja valokuvakokoelmia, lukea rippikirjoja, plärätä sanomalehtiä. Suuret määrät sellaisesta lähdemateriaalista, jota varten aikaisemmin taivallettiin arkiston, kirjaston tai museon tutkijasaliin, löytyykin nykyään jokaiselta tietokoneelta, joka on verkossa kiinni. Jo nyt muutos on vaikuttanut tutkimuksen tekemiseen, ja vaikutukset tulevat kasvamaan entisestään sähköisten lähdemateriaalien määrän kasvaessa.

Uusi sähköinen toimintaympäristö avaa mahdollisuuksia myös uudenlaisiin tapoihin analysoida aineistoa. Esimerkiksi Oxfordin yliopiston ja Bodleian Libraryn yhteinen Electronic Enlightenment -projekti on luonut jättimäisen sähköisen kokoelman valistusajan kirjeistä. Tietokantaan on digitoitu sekä aikaisemmin julkaistuistuja että projektia varten toimitettuja kirjekokoelmia. Kyse ei siis ole alkuperäisten käsinkirjoitettujen asiakirjojen digitoimisesta, vaan aineistona on jo painokirjaimiksi muutettu aineisto, mikä tuo mukanaan kaksi etua ja mahdollisuutta. Julkaisujen käyttäminen mahdollistaa digitoimisen huomattavasti laajemmassa mittakaavassa: jo nyt mukana on yli 58 000 kirjettä reilulta 7000 kirjoittajalta – ja lisää tulee jatkuvasti. Painotekstin digitoinnissa voidaan myös käyttää tekstintunnistusmenetelmää, joka lukee jokaisen kirjeen sisällön. Näin ollen aineistoa voi etsiä normaalien hakukriteerien, kuten kirjoittajien, vastaanottajien ja päiväysten lisäksi myös avoimella sanahaulla. Eli jos yhdessäkin kirjeessä on mainittu ”esiliina” tai ”kahvipannu”, hakukone kaivaa sen esille.

Tämäkään ei riitä, sillä kyse ei ole vain kasasta yhteen kerättyjä kirjeitä, vaan tietokannassa on hyödynnetty sähköisen ympäristön mahdollisuuksia paljon pidemmälle. Jokaiselle kirjeenkirjoittajalle ja -vastanottajalle on luotu henkilötietosivu, heidät on linkitetty niin muihin tietokannasta löytyviin ihmisiin kuin heistä muualta löytyviin elämäkertoihin. Pääosin kirjeet ovat peräisin suurmiesten arkistoista, mutta kirjeenvaihtokumppaneiden kautta henkilögalleria laajenee liki 700 ammattinimekkeeseen, joten mukana on väkeä kuninkaista kätilöihin ja kauppiaista kurtisaaneihin. Samalla ylittyvät valtioiden rajat: löytyypä kokoelmasta jo neljä suomalaiseksikin mainittua hahmoa, kreivit Armfelt, Edelcrantz ja Creutz sekä historioitsija Arckenholtzin. Ruotsalaisiksi määriteltyjä on puolestaan 35 kappaletta.

Kyse onkin sekä kirjeiden että ihmisten tietokannasta, joka avaa aivan uudenlaisen näköalan 1600–1800-lukujen maailmaan ja mahdollistaa aikakauden ilmiöiden ja verkostojen analysoinnin ennennäkemättömällä tasolla. Ja mikä parasta, tietokanta ei ole olemassa vain tekijöitään varten, vaan sitä voivat käyttää kaikki halukkaat – toki rekisteröitymismaksua vastaan. Sivuilla mainostetaan myös ilmaisia lyhytaikaisia kokeiluja yliopistoinstituutioille, joten aloitteita voi tehdä omalle kirjastolle.

Electronic Enlightenment on esimerkkitapaus siitä, miten sähköistyvä kulttuuriperintö voi avata uusia näköaloja historiantutkimukseen ja tehdä mahdolliseksi aikaisemmin mahdottomia tutkimusasetelmia. Suomessakin kulttuuriperinnön sähköistäminen on jo avannut uusia näköaloja tutkimukseen, vaikka vastaavia hankkeita ei ole vielä toteutettu. Ylipäänsä suomalaisten muistiorganisaatioiden (arkistot, kirjastot, museot) digitoinnit ovat edelleen muuta maailmaa jäljessä, mutta viime vuosien kehityksen ansiosta eroa on kiritty reippaasti umpeen.

Parin viimeisen vuoden ajan käynnissä on ollut erityisiä digitoinnin suurhankkeita, joiden aikana sähköiseen muotoon saatetun aineiston määrä on moninkertaistunut. Talouslama koitui tässä suhteessa historiantutkimuksen eduksi, sillä keväästä 2009 lähtien käynnissä olleissa hankkeissa on työllisyysvaroin muutettu sähköiseen muotoon 16 miljoonaa yksikköä kansallista kulttuuriperintöä – asiakirjoja, sanomalehtiä, valokuvia, ääntä, kuvaa ja kaikkea muuta, mitä arkistojen, kirjastojen ja museoiden kokoelmista löytyy. Kansallisarkisto, jonka sähköinen kokoelma on maan suurin, on ylittänyt jo 12 miljoonan yksikön rajan – viime vuosien vauhdista kertoo se, että aineistoa oli keväällä 2009 vain 1,5 miljoonan yksikköä. Vähitellen myös löydettävyys ja käytettävyys tulevat parantumaan, sillä tulevana syksynä 2011 saadaan käyttöön ensimmäiset osat valtakunnallisesta yhteishankkeesta, Kansallisesta Digitaalisesta Kirjastosta (KDK). Kyseessä on yhteisportaali, johon tullaan liittämään vähitellen kymmenien, ellei satojen muistiorganisaatioiden sähköiset aineistot. Tähän on kuitenkin vielä matkaa, joten kehitystyötä ei tule laskea yksin KDK:n varaan.

Sähköisten toimintaympäristöjen kehittämiseen ja hyödyntämiseen tarvitaan tutkijoita. Vielä on työtä edessä, ennen kuin Electronic Enlightenmentin kaltaiset tietokannat ovat luontainen osa tutkimushankkeita. Toistaiseksi suomalaiset muistiorganisaatiot ovat keskittyneet digitoimaan materiaalejaan itse arvioimassaan järjestyksessä ja toivoneet, että tutkijayhteisö löytäisi ne.

Etenkin arkistojen digiaineistojen suurin käyttäjäryhmä on edelleen kuitenkin sukututkijat, jotka ovat alusta lähtien olleet aloitteellisia sähköisten toimintaympäristöjen hyödyntämisessä – ovathan he omatoimisesti jo yli kymmenen vuoden ajan rakentaneet kirkonkirjoista Hiski-tietokantaa, josta on tullut pelastus myös monelle akateemistakin tutkimusta tekevälle. Vastaavaa innovatiivisuutta ja aloitteellisuutta kaivattaisiin myös yliopistoyhteisöistä. Kyse ei ole siitä, että tutkijoiden pitäisi ryhtyä konkreettiseen digitoimistyöhön, sillä sen alan tekninen asiantuntemus löytyy muistiorganisaatioista, jotka myös alkuperäisaineistot omistavat ja sähköisten versioiden pitkäaikaissäilymisestä vastaavat. Sen sijaan aineistojen käyttäjiä tarvitaan kertomaan mielipiteensä siitä, mitä halutaan sähköiseen muotoon, ja miten ne tulisi esittää, jotta tutkimus hyötyisi niistä parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaimmillaan tutkimushankkeet ja muistiorganisaatiot voivat lyödä hynttyyt yhteen, jolloin tuloksena on Electronic Enlightenment -palvelun kaltaisia innovatiivisia digikokoelmia ja niiden avulla tehtyä uraauurtavaa tutkimusta.

Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) herättelee vuoden 2011 aikana niin yliopistojen tutkijayhteisöjä kuin muistiorganisaatioita yhteistyöhön sähköisen kulttuuriperinnön kehittämiseen. Käynnissä on selvityshanke Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot, joka kerää tietoa nykykäytänteistä ja visioi yhteistyön ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

SLS:n hankkeen tavoitteena on herätellä niin muistiorganisaatioita kuin yliopistoyhteisöä, eli historian ohella myös esimerkiksi yhteiskunnan, kulttuurin, taiteen ja perinteen tutkimuksen ja opetuksen henkilökuntaa huomaamaan käynnissä oleva muutos. Sähköiset toimintaympäristöt muuttavat yliopistollista tutkimusta ja opetusta, sillä ne avaavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, mutta vaativat myös uusia taitoja.

Hankkeen ensimmäisenä osana oli maaliskuussa toteutettu kysely muistiorganisaatioille sähköisten aineistojen käytöstä. Jo ennakkotiedot saaduista tuloksista karua kertomusta: arkistot, kirjastot ja museot eivät useinkaan kovin tarkasti tiedä, ketkä heidän sähköisiä aineistojaan käyttävät, eikä organisaatioilla juuri ole perinteisten asiakaspalautteiden lisäksi yhteistyön väyliä käyttäjiin. Sen sijaan organisaatiot ovat kertoneet halustaan kehittää yhteyksiä ja vuorovaikutusta, ja tavoitteena on pohtia, miten halukkuus saataisiin jalostettua käytännön toimiksi. Toivon mukaan myös tutkijoiden ja opettajien joukot lähtevät liikkeelle samalla tavalla.

Selvityshanke toteuttaa sähköisten aineistojen käyttäjille verkkokyselyn, joka aukeaa viikolla 16 ja on käynnissä 19.6.2011 asti osoitteessa www.sls.fi/forskarnasrost. Vastauksia, kommentteja ja ehdotuksia toivotaan kaikilta niiltä, jotka ovat arkistojen, kirjastojen museoiden ja muiden vastaavien organisaatioiden sähköisiä kulttuuriperintöaineistoja käyttäneet, mutta myös niiltä, jotka eivät ole sähköisten aineistojen äärelle vielä ehtineet. Ei siis ole väliä, onko käytössä ollut esimerkiksi digitoitu asiakirja, valokuva, äänitiedosto tai jo edellä mainitun Hiskin kaltainen kulttuuriperintöaineistoista kerätty tietokanta. Kommentteja toivotaan myös niiltä, jotka eivät ole vielä lainkaan aiheeseen tutustuneet, mutta haluaisivat tulevaisuudessa aineistoja käyttää – tähän joukkoon saattaa edelleen suuri enemmistö historiantutkijoistakin kuulua.

Verkkokyselyiden tuloksista kootaan hankkeen loppuraportti, joka ilmestyy lokakuussa. Tuolloin järjestetään myös loppuseminaari, jossa keskustellaan tutkimuksen muutoksista ja pohditaan tulevaa. Lisäksi pitkin matkaa on käynnissä tiedotusta, esitelmiä ja keskusteluja sähköisten aineistojen tutkimuskäytöstä. Hankkeeseen liittyen on myös aloitettu uudenlaisten, opetushenkilökunnalle suunnattujen yliopistopedagogisten opintokokonaisuuksien suunnittelu.

Kokonaisuudessaan hankkeessa on kyse on yhteistyöstä, tiedottamisesta ja kouluttamisesta. Paras hyöty kulttuuriperinnön sähköistämisestä saadaan, kun toimijat lähtevät yhteistyöhön keskenään. SLS:n selvityshankkeen päämääränä onkin etsiä väyliä yhteistyölle ja vuorovaikutukselle. Nykyisen toimintamallin, jossa toisaalta muistiorganisaatiot pohtivat digitointiratkaisuja yksinään ja toisaalta käyttäjät haaveilevat yksinään uusista digiaineistoja, käyttöjärjestelmistä ja sovelluksista, tilalle olisi tuotava ”yhdessä olemme enemmän”-tyyppinen ajattelumalli. Jos kumpikin osapuoli tulee puolitiehen vastaan ja lähtee yhdessä kehittämään sähköiseen ympäristöön siirrettävää kulttuuriperintöä, palvelee se entistä paremmin alkuperäistä tarkoitustaan: menneisyyden ja yhteisen kulttuuriperinnön tuomista lähemmäs käyttäjiä uudessa, innovatiivisessa muodossa.

Haaste tutkijayhteisölle on heitetty, kutsu yhteistyöhön on esitetty.

TIETOJA KIRJOITTAJASTA:

Outi Hupaniittu, projektinvetäjä
Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot
Svenska litteratursällskapet i Finland
www.sls.fi/forskarnasrost
outi.hupaniittu@sls.fi

KAINALOJUTTU:

Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot – Forskarnas röst och digitalt material

  • Svenska litteratursällskapet i Finlandin (SLS) hanke, joka selvittää muistiorganisaatioiden (arkistojen, kirjastojen, museoiden) digitoitujen kulttuuriperintöaineistojen käyttöä
  • suuri käyttäjäkysely aukeaa viikolla 16 (noin 20.4.2011) ja on käynnissä 19.6.2011 asti
  • vastata voi suomeksi tai ruotsiksi osoitteessa www.sls.fi/forskarnasrost

Outi Hupaniittu

Sähköistyvä kulttuuriperintö muuttaa historiantutkimusta

Kulttuuriperintöaineistot ovat muuttumassa sähköisiksi. Netissä voi selata vanhoja valokuvakokoelmia, lukea rippikirjoja, plärätä sanomalehtiä. Suuret määrät sellaisesta lähdemateriaalista, jota varten aikaisemmin taivallettiin arkiston, kirjaston tai museon tutkijasaliin, löytyykin nykyään jokaiselta tietokoneelta, joka on verkossa kiinni. Jo nyt muutos on vaikuttanut tutkimuksen tekemiseen, ja vaikutukset tulevat kasvamaan entisestään sähköisten lähdemateriaalien määrän kasvaessa.

Uusi sähköinen toimintaympäristö avaa mahdollisuuksia myös uudenlaisiin tapoihin analysoida aineistoa. Esimerkiksi Oxfordin yliopiston ja Bodleian Libraryn yhteinen Electronic Enlightenment –projekti on luonut jättimäisen sähköisen kokoelman valistusajan kirjeistä. Tietokantaan on digitoitu sekä aikaisemmin julkaistuistuja että projektia varten toimitettuja kirjekokoelmia. Kyse ei siis ole alkuperäisten käsinkirjoitettujen asiakirjojen digitoimisesta, vaan aineistona on jo painokirjaimiksi muutettu aineisto, mikä tuo mukanaan kaksi etua ja mahdollisuutta. Julkaisujen käyttäminen mahdollistaa digitoimisen huomattavasti laajemmassa mittakaavassa: jo nyt mukana on yli 58 000 kirjettä reilulta 7000 kirjoittajalta – ja lisää tulee jatkuvasti. Painotekstin digitoinnissa voidaan myös käyttää tekstintunnistusmenetelmää, joka lukee jokaisen kirjeen sisällön. Näin ollen aineistoa voi etsiä normaalien hakukriteerien, kuten kirjoittajien, vastaanottajien ja päiväysten lisäksi myös avoimella sanahaulla. Eli jos yhdessäkin kirjeessä on mainittu ”esiliina” tai ”kahvipannu”, hakukone kaivaa sen esille.

Tämäkään ei riitä, sillä kyse ei ole vain kasasta yhteen kerättyjä kirjeitä, vaan tietokannassa on hyödynnetty sähköisen ympäristön mahdollisuuksia paljon pidemmälle. Jokaiselle kirjeenkirjoittajalle ja –vastanottajalle on luotu henkilötietosivu, heidät on linkitetty niin muihin tietokannasta löytyviin ihmisiin kuin heistä muualta löytyviin elämäkertoihin. Pääosin kirjeet ovat peräisin suurmiesten arkistoista, mutta kirjeenvaihtokumppaneiden kautta henkilögalleria laajenee liki 700 ammattinimekkeeseen, joten mukana on väkeä kuninkaista kätilöihin ja kauppiaista kurtisaaneihin. Samalla ylittyvät valtioiden rajat: löytyypä kokoelmasta jo neljä suomalaiseksikin mainittua hahmoa, kreivit Armfelt, Edelcrantz ja Creutz sekä historioitsija Arckenholtzin. Ruotsalaisiksi määriteltyjä on puolestaan 35 kappaletta.

Kyse onkin sekä kirjeiden että ihmisten tietokannasta, joka avaa aivan uudenlaisen näköalan 1600–1800-lukujen maailmaan ja mahdollistaa aikakauden ilmiöiden ja verkostojen analysoinnin ennennäkemättömällä tasolla. Ja mikä parasta, tietokanta ei ole olemassa vain tekijöitään varten, vaan sitä voivat käyttää kaikki halukkaat – toki rekisteröitymismaksua vastaan. Sivuilla mainostetaan myös ilmaisia lyhytaikaisia kokeiluja yliopistoinstituutioille, joten aloitteita voi tehdä omalle kirjastolle.

Electronic Enlightenment on esimerkkitapaus siitä, miten sähköistyvä kulttuuriperintö voi avata uusia näköaloja historiantutkimukseen ja tehdä mahdolliseksi aikaisemmin mahdottomia tutkimusasetelmia. Suomessakin kulttuuriperinnön sähköistäminen on jo avannut uusia näköaloja tutkimukseen, vaikka vastaavia hankkeita ei ole vielä toteutettu. Ylipäänsä suomalaisten muistiorganisaatioiden (arkistot, kirjastot, museot) digitoinnit ovat edelleen muuta maailmaa jäljessä, mutta viime vuosien kehityksen ansiosta eroa on kiritty reippaasti umpeen.

Parin viimeisen vuoden ajan käynnissä on ollut erityisiä digitoinnin suurhankkeita, joiden aikana sähköiseen muotoon saatetun aineiston määrä on moninkertaistunut. Talouslama koitui tässä suhteessa historiantutkimuksen eduksi, sillä keväästä 2009 lähtien käynnissä olleissa hankkeissa on työllisyysvaroin muutettu sähköiseen muotoon 16 miljoonaa yksikköä kansallista kulttuuriperintöä – asiakirjoja, sanomalehtiä, valokuvia, ääntä, kuvaa ja kaikkea muuta, mitä arkistojen, kirjastojen ja museoiden kokoelmista löytyy. Kansallisarkisto, jonka sähköinen kokoelma on maan suurin, on ylittänyt jo 12 miljoonan yksikön rajan – viime vuosien vauhdista kertoo se, että aineistoa oli keväällä 2009 vain 1,5 miljoonan yksikköä. Vähitellen myös löydettävyys ja käytettävyys tulevat parantumaan, sillä tulevana syksynä 2011 saadaan käyttöön ensimmäiset osat valtakunnallisesta yhteishankkeesta, Kansallisesta Digitaalisesta Kirjastosta (KDK). Kyseessä on yhteisportaali, johon tullaan liittämään vähitellen kymmenien, ellei satojen muistiorganisaatioiden sähköiset aineistot. Tähän on kuitenkin vielä matkaa, joten kehitystyötä ei tule laskea yksin KDK:n varaan.

Sähköisten toimintaympäristöjen kehittämiseen ja hyödyntämiseen tarvitaan tutkijoita. Vielä on työtä edessä, ennen kuin Electronic Enlightenmentin kaltaiset tietokannat ovat luontainen osa tutkimushankkeita. Toistaiseksi suomalaiset muistiorganisaatiot ovat keskittyneet digitoimaan materiaalejaan itse arvioimassaan järjestyksessä ja toivoneet, että tutkijayhteisö löytäisi ne.

Etenkin arkistojen digiaineistojen suurin käyttäjäryhmä on edelleen kuitenkin sukututkijat, jotka ovat alusta lähtien olleet aloitteellisia sähköisten toimintaympäristöjen hyödyntämisessä – ovathan he omatoimisesti jo yli kymmenen vuoden ajan rakentaneet kirkonkirjoista Hiski-tietokantaa, josta on tullut pelastus myös monelle akateemistakin tutkimusta tekevälle. Vastaavaa innovatiivisuutta ja aloitteellisuutta kaivattaisiin myös yliopistoyhteisöistä. Kyse ei ole siitä, että tutkijoiden pitäisi ryhtyä konkreettiseen digitoimistyöhön, sillä sen alan tekninen asiantuntemus löytyy muistiorganisaatioista, jotka myös alkuperäisaineistot omistavat ja sähköisten versioiden pitkäaikaissäilymisestä vastaavat. Sen sijaan aineistojen käyttäjiä tarvitaan kertomaan mielipiteensä siitä, mitä halutaan sähköiseen muotoon, ja miten ne tulisi esittää, jotta tutkimus hyötyisi niistä parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaimmillaan tutkimushankkeet ja muistiorganisaatiot voivat lyödä hynttyyt yhteen, jolloin tuloksena on Electronic Enlightenment –palvelun kaltaisia innovatiivisia digikokoelmia ja niiden avulla tehtyä uraauurtavaa tutkimusta.

Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) herättelee vuoden 2011 aikana niin yliopistojen tutkijayhteisöjä kuin muistiorganisaatioita yhteistyöhön sähköisen kulttuuriperinnön kehittämiseen. Käynnissä on selvityshanke Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot, joka kerää tietoa nykykäytänteistä ja visioi yhteistyön ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.

SLS:n hankkeen tavoitteena on herätellä niin muistiorganisaatioita kuin yliopistoyhteisöä, eli historian ohella myös esimerkiksi yhteiskunnan, kulttuurin, taiteen ja perinteen tutkimuksen ja opetuksen henkilökuntaa huomaamaan käynnissä oleva muutos. Sähköiset toimintaympäristöt muuttavat yliopistollista tutkimusta ja opetusta, sillä ne avaavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, mutta vaativat myös uusia taitoja.

Hankkeen ensimmäisenä osana oli maaliskuussa toteutettu kysely muistiorganisaatioille sähköisten aineistojen käytöstä. Jo ennakkotiedot saaduista tuloksista karua kertomusta: arkistot, kirjastot ja museot eivät useinkaan kovin tarkasti tiedä, ketkä heidän sähköisiä aineistojaan käyttävät, eikä organisaatioilla juuri ole perinteisten asiakaspalautteiden lisäksi yhteistyön väyliä käyttäjiin. Sen sijaan organisaatiot ovat kertoneet halustaan kehittää yhteyksiä ja vuorovaikutusta, ja tavoitteena on pohtia, miten halukkuus saataisiin jalostettua käytännön toimiksi. Toivon mukaan myös tutkijoiden ja opettajien joukot lähtevät liikkeelle samalla tavalla.

Selvityshanke toteuttaa sähköisten aineistojen käyttäjille verkkokyselyn, joka aukeaa viikolla 16 ja on käynnissä 19.6.2011 asti osoitteessa www.sls.fi/forskarnasrost. Vastauksia, kommentteja ja ehdotuksia toivotaan kaikilta niiltä, jotka ovat arkistojen, kirjastojen museoiden ja muiden vastaavien organisaatioiden sähköisiä kulttuuriperintöaineistoja käyttäneet, mutta myös niiltä, jotka eivät ole sähköisten aineistojen äärelle vielä ehtineet. Ei siis ole väliä, onko käytössä ollut esimerkiksi digitoitu asiakirja, valokuva, äänitiedosto tai jo edellä mainitun Hiskin kaltainen kulttuuriperintöaineistoista kerätty tietokanta. Kommentteja toivotaan myös niiltä, jotka eivät ole vielä lainkaan aiheeseen tutustuneet, mutta haluaisivat tulevaisuudessa aineistoja käyttää – tähän joukkoon saattaa edelleen suuri enemmistö historiantutkijoistakin kuulua.

Verkkokyselyiden tuloksista kootaan hankkeen loppuraportti, joka ilmestyy lokakuussa. Tuolloin järjestetään myös loppuseminaari, jossa keskustellaan tutkimuksen muutoksista ja pohditaan tulevaa. Lisäksi pitkin matkaa on käynnissä tiedotusta, esitelmiä ja keskusteluja sähköisten aineistojen tutkimuskäytöstä. Hankkeeseen liittyen on myös aloitettu uudenlaisten, opetushenkilökunnalle suunnattujen yliopistopedagogisten opintokokonaisuuksien suunnittelu.

Kokonaisuudessaan hankkeessa on kyse on yhteistyöstä, tiedottamisesta ja kouluttamisesta. Paras hyöty kulttuuriperinnön sähköistämisestä saadaan, kun toimijat lähtevät yhteistyöhön keskenään. SLS:n selvityshankkeen päämääränä onkin etsiä väyliä yhteistyölle ja vuorovaikutukselle. Nykyisen toimintamallin, jossa toisaalta muistiorganisaatiot pohtivat digitointiratkaisuja yksinään ja toisaalta käyttäjät haaveilevat yksinään uusista digiaineistoja, käyttöjärjestelmistä ja sovelluksista, tilalle olisi tuotava ”yhdessä olemme enemmän”-tyyppinen ajattelumalli. Jos kumpikin osapuoli tulee puolitiehen vastaan ja lähtee yhdessä kehittämään sähköiseen ympäristöön siirrettävää kulttuuriperintöä, palvelee se entistä paremmin alkuperäistä tarkoitustaan: menneisyyden ja yhteisen kulttuuriperinnön tuomista lähemmäs käyttäjiä uudessa, innovatiivisessa muodossa.

Haaste tutkijayhteisölle on heitetty, kutsu yhteistyöhön on esitetty.

TIETOJA KIRJOITTAJASTA:

Outi Hupaniittu, projektinvetäjä

Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot

Svenska litteratursällskapet i Finland

www.sls.fi/forskarnasrost

outi.hupaniittu@sls.fi

KAINALOJUTTU:

Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot – Forskarnas röst och digitalt material

  • Svenska litteratursällskapet i Finlandin (SLS) hanke, joka selvittää muistiorganisaatioiden (arkistojen, kirjastojen, museoiden) digitoitujen kulttuuriperintöaineistojen käyttöä

  • suuri käyttäjäkysely aukeaa viikolla 16 (noin 20.4.2011) ja on käynnissä 19.6.2011 asti

  • vastata voi suomeksi tai ruotsiksi osoitteessa www.sls.fi/forskarnasrost

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.