Lauri Keskinen – Lectio praecursoria 7.1.2012

Lauantaina 7. tammikuuta 2012 tarkistettiin Turun yliopistossa FM Lauri Keskisen väitöskirja ”Seura tekee kaltaisekseen. Poliittinen sosialisaatio varsinaissuomalaisissa työväenurheiluseuroissa vuosisadan vaihteesta 1920-luvun alkuun”. Virallisena vastaväittäjänä toimi dosentti Arto Nevala Itä-Suomen yliopistosta ja kustoksena professori Hannu Salmi.

Levitessään Suomeen 1800-luvun loppupuolella, liikunta liittyi ensin kansanliikkeisiin, sitten poikkeuksellisen tiiviisti poliittisiin liikkeisiin. Aluksi liikunta näyttäytyi harmittomana ajanvietteenä, yhtenä ohjelmanumerona esimerkiksi raittiusliikkeen tai vapaapalokuntien toiminnassa. Liikunta oli arvoista vapaata toimintaa, joka siitä huolimatta herätti vastustusta. Kritisoitiin esimerkiksi ”herrojen voimisteluklubeja”, joiden harjoituksiin ajettiin mennen tullen vossikalla, rahvaan kulkiessa kaikki matkansa kävellen tai hiihtäen. Samalla kun poliittiset liikkeet muotoutuivat puolueiksi ja edustivat tiettyä kieli- tai kansanryhmää, liikunta näyttäytyi liikkeille toimintana, jonka haltuunotolla voisi saada poliittista etua. Olihan liikunta valtaisa kansanliike; vuodesta 1907 lähtien sillä oli joukkojärjestöissään enemmän jäseniä kuin millään muulla liikkeellä.

1910-luvun alkua pidetään yleisesti ajankohtana, jolloin työväen urheiluliike irtisanoutui isänmaallis-militaristisena pitämästään porvarillisesta urheilusta. Samalla työväenurheilun piirissä tehtiin suunnitelmia oman keskusjärjestön perustamiseksi. Pontta oman urheiluideologian esilletuomiselle ja järjestöhankkeille antoi vuosisadan alusta lähtien kasvanut työväenurheiluseurojen määrä. Näitä työväenyhdistysten alaisuuteen perustettuja seuroja oli vuonna 1900 vasta viisi. Viidentoista vuoden kuluttua seurojen lukumäärä oli jo 218. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kuitenkin keskeytti liittohankkeet. Työväen Urheiluliitto perustettiin vasta kansalaissodan jälkiselvittelyiden päätyttyä tammikuussa 1919. Kansalaissodan myötä kotimainen urheiluliike jakautui toisilleen vastakkaisiin leireihin, ns. porvarilliseen urheiluun ja työväenurheiluun. Porvarillista urheilua edusti Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto (SVUL). Kärjistyneimmässä muodossaan urheilu liitettiin oikeistolaiseen politiikkaan ja militarismiin Suojeluskuntajärjestössä. Poliittisen kentän toisella laidalla, äärivasemmalla, urheilulla edistettiin Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) ja Suomen Kommunistisen puolueen (SKP) jakamia arvoja. Arvot olivat peräisin kansainväliseltä kommunistiselta liikkeeltä.
 
Kuten työväenyhdistysten, oli niiden alaisten urheiluseurojenkin tehtävä toiminnassaan selväksi, mihin poliittiseen ideologiaan niissä uskottiin. Vasemmistoon lukeutuvien puolueiden ideologiat olivat vain kapea ja usein arkipäivän toiminnassa näkymätön osa seurojen edustamasta aatteesta. Pikemminkin kyseessä oli luokkaidentiteettiin liittyvä laaja-alainen moraalis-ideologinen aate. Vasemmistolaisteoreetikkojen, Karl Marxin tai Karl Kautskyn oppeja ei tarvinnut tuntea kokeakseen yhteenkuuluvuutta muiden työväenluokkaan lukeutuvien henkilöiden kanssa. Työväenaatteen vaikutukset näkyivät niin kulttuuri- ja urheiluelämässä kuin suhtautumisessa alkoholiin, siveellisyyteen ja kortinpeluuseenkin.

Työväenurheiluseurat tekivät vaihtelevasti töitä levittääkseen työväenliikkeen oppeja. Pieni osa työstä oli suunniteltua, ja se ilmeni esimerkiksi opintopiiritoiminnassa, lehtikirjoittelussa ja juhlapuheissa. Valtaosa toiminnasta oli kuitenkin säätelemätöntä ja jokapäiväisen seuratoiminnan pyörittämiseen liittyvää. Se oli esimerkiksi jäsenten välisiä spontaaneja keskusteluita päivän politiikasta tai työväenliikkeen arvojen esilletuloa seuran säännöissä. Aatteellisuus tehtiin näkyväksi myös laulamalla poliittisia lauluja illanvietoissa tai paheksumalla porvarillisten seurojen toimintaa. Tietoisen ja tiedostamattoman arvojen esilletuomisen muodostamaa kokonaisuutta kuvaa parhaiten poliittisen sosialisaation käsite. Käsite kuvaa sitä vähittäistä ja useimmiten huomaamatonta toimintaa, jonka myötä yksilö omaksui pitkäaikaisesti vaikuttavia poliittisia arvoja. Poliittisen sosialisaation tutkimusala syntyi pääosin Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Nykyään tutkimusta tehdään sosiologian lisäksi muun muassa psykologian ja kasvatustieteiden piirissä. 

Sosialistisesta teoriasta löytyy perustelu sille, miksi kotimainen työväenurheiluliike pyrki keräämään toimintaansa mahdollisimman suuret kannattajajoukot. Kyse ei ollut ainoastaan siitä, että suurilla joukoilla voidaan osoittaa liikkeen saama kannatus. Edellä mainitun Kautskyn mukaan työväenliikkeen oli kerättävä massat mukaan toimintaansa, joka tarjoaisi vaihtoehdon kapitalistiselle järjestelmälle. Sitten, ajan kuluessa ja työväenliikkeen kasvettua tarpeeksi suureksi, sosialistinen vallankumous tapahtuisi omalla painollaan. Sekä saavuttaakseen sosialistisen yhteiskunnan että ansaitakseen siellä paikkansa oli työväenliikkeen jäsenten henkisiä ja ruumiillisia ominaisuuksia koulittava. Toisin sanoen työväenliikkeen johto pyrki nostamaan työväestön siitä alennustilasta, jonka katsottiin olevan kapitalistisen järjestelmän aiheuttamaa. Tämä tausta huomioiden on aiheellista kysyä, minkälaisena kasvatuksellinen toiminta ja sen sisältö näyttäytyivät työväenurheiluseuroissa.

Yllämainittuja kysymyksiä tarkastelen eri näkökulmista viidessä artikkelissa, jotka yhdessä muodostavat väitöskirjani. Kirjoitin vuosina 2008–2010 artikkelit, joista viimeinen julkaistaan tänä vuonna. Rajasin aiheeni maantieteellisesti Varsinais-Suomeen ja ajallisesti vuosiin 1903–1923. Tutkittava jakso alkoi vuodesta 1903, jolloin SDP hyväksyi sosialistisen ohjelman Forssan puoluekokouksessa. Jakso päättyy vuoteen 1923, jolloin ns. Kallion leikkauksessa SSTP ja Suomen Sosialidemokraattinen Nuorisoliitto lopetettiin, ja satoja edellä mainittujen järjestöjen toimihenkilöitä tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Sidoin siis tarkastelujakson siihen, miten sosialistinen ja myöhemmin kommunistinen aate valtasivat Suomessa alaa, ja miten nämä vaikuttivat työväenurheiluaatteen määrittelyyn. Yksinomaan kasvatuksen ja oppimisen osalta tarkastelua olisi kuitenkin voinut jatkaa nykypäivään asti. Onhan nykyisilläkin urheiluseuroilla kasvatuksellisia tavoitteita.
 
Eräs tutkimuksenteon ongelmista oli se, miten lähestyä pitkäkestoista ja vaikeasti rajattavaa sosialisaatiota. Sosialisaatio voidaan kuitenkin mieltää koostuvaksi yksittäisistä oppimisen mahdollistavista kokemuksista. Näitä voidaan paikantaa esimerkiksi seurojen julkaisuista, kokousten pöytäkirjoista ja muistitietoaineistosta. Esimerkiksi Mynämäen Tovereissa opintorengastoiminta mahdollisti oppimiskokemukset. Opintorenkaan kokoukset alkoivat aina samalla tavalla; Kommunistista manifestia luettiin 10 minuuttia ääneen. Kerhossa käytiin myös väittelyitä, kuten aiheesta ”Kumpi on parempi naida, tehtaan tyttö vaiko talon tyttö?” Lisäksi opintorenkaassa pidettiin pilapuheita, laulettiin työväen laulukirjasta, lausuttiin runoja ja suunniteltiin ”akitatsionia”.

Turun Veikoissa aatteelliset kysymykset otettiin vakavasti. Vuonna 1923 seura julkaisi kymmenen käskyään, joista kahdeksannessa todettiin, että ”Veikkojen jäsenenä, voimistelijana ja urheilijana, olet myöskin työväen luokkataistelija.” Eräs muistelija puolestaan totesi Veikkojen toiminnasta näin: ”Vaikka seuraa on sanottu kommunistiseksi, ei siellä ole puhuttu siinä mielessä politiikkaa, vain yleensä työväenliikkeen aatteista. On esimerkiksi muistutettu muille: ”Kuis sää sinne svulliin menit, ku sää oot työläinen, eks sää tulliin kuulu”. Kuten lukuisat työväenurheiluseurat ympäri Suomea, Veikotkin joutui erottamaan jäsenyydestään henkilöitä, jotka olivat kilpailleet ns. ”porvariliiton” kilpailuissa tai muuten käyttäytyneet sopimattomalla tavalla. Esimerkiksi kortinpeluu, tupakanpoltto ja päihtyneenä esiintyminen olivat syvästi paheksuttuja tekoja. Siinä missä nuhteet nykyään annettaisiin suljettujen ovien takana, 1920-luvulla asiasta tehtiin julkinen tiedottamalla siitä valtakunnallisessa Työväen Urheilulehdessä. Ilmoitukset otsikoilla ”Toverikuri” ja ”Luopiot”, joissa pahantekijä mainittiin nimeltä, eivät olleet tavattomia. 

Muistitieto antaa kasvatuksesta ja oppimisesta erilaisen kuvan. Edellä mainittujen kasvatuksellisten seikkojen sijaan urheiluseurojen jäsenille jäi mieleen kaskuja, yksittäisiä keskusteluja ja erikoisia sattumuksia. Karinaisten Kipinässä urheillut mies muisteli näin 1920-luvun alkua: ”Seuran toiminnassa politiikka oli näkyvästi esillä ja sitä vahvisti kai erään johtohenkilön hokema: ’On hyvä että on työläisurheilija, mutta parempi, jos on myös sosialisti.’” Kun koko yhteiskunta oli sisällissodan jakama, myös urheiluseuran valinnasta tuli aatteellinen päätös. Pitkäaikainen kansanedustaja, valtiopäiväneuvos ja Turun Kisa-Veikkojen jäsen Ensio Laine totesi liittyneensä seuraan kaveriporukkansa myötä. Päätös ei siis vaikuttanut aatteelliselta, mutta tapahtumapaikan ollessa Kärsämäen työläisesikaupunki ja ajankohtana 1930-luvun loppupuoli, oli lopputulos sama: seuran jäseniksi valikoitui samanlaisista lähtökohdista ponnistaneita henkilöitä, mikä vuorostaan mahdollisti vahvan vertaisoppimisen.

Edellä mainittuja potentiaalisia oppimistilanteita oli mahdollista kerätä kvantitatiiviseen muotoon seurojen tuottamasta kirjallisesta aineistosta ja muistitietoaineistosta. Kävi ilmi, että seurat, joita aikalaiset pitivät voimakkaan vasemmistolaisina, olivat aktiivisia myös poliittisen sosialisaation saralla. Useimmiten kyseiset seurat sijoittuivat voimakkaasta vasemmistolaisuudesta tunnetuille alueille kuten Turun ympäristöön Maariaan ja Kaarinaan. Vastaavasti seuroissa, jotka sijoittuivat vasemmistoaatteiden oikealle reunalle, esiintyi harvoin potentiaalisia oppimistilanteita. Kolmesta seurasta, joista löytyi vähiten oppimistilanteita, kaksi oli rautaruukin yhteydessä toimivia. Wrightiläinen työväenliike, joka aikoinaan syntyi vastustamaan sosialismia, vaikutti näissä seuroissa. Seurojen aatteelliseen toimintaan vaikutti siis maantieteellisen sijainnin lisäksi myös niiden poliittiset siteet ja perinteet. Kerätyt aineistot osoittivat, että työväenurheiluseurat olivat aatteellisuudessaan ja sen levittämistavoissa huomattavasti monipuolisempi joukko kuin on aiemmissa tutkimuksissa esitetty.

Myös vasemmiston sisällä oli eriäviä näkemyksiä työväenurheilun tavoitteista. Näkemyserot koskivat sekä kilpa- ja joukkourheilun suhdetta että vallankumouksellisuutta. Kansainvälinen työväenurheiluliike nimittäin muotoutui liikunnan ja joukkourheilun periaatteille, vastakohdaksi porvariston yksilösuorituksia ja ennätyksiä korostaneelle kilpaurheilulle. Suomessa työväenliike omaksui kilpaurheilun verrattain varhaisessa vaiheessa, heti vuosisadan alussa. Suomen tapaan Keski-Euroopassa työväenliike hyväksyi kilpaurheilun ohjelmaansa lähinnä ruohonjuuritason toiveesta. Keski-Euroopassa muutos tapahtui ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suomalaisten työväenurheilijoiden kansainvälistä menestystä voidaankin osaltaan selittää muita maita aiemmin omaksutulla järjestelmällisellä harjoittelulla.

Kiista vallankumouksellisuudesta puolestaan koski sitä, mihin urheilulla oikeastaan pyrittiin. Tässä rintamalinja kulki selkeästi sosialidemokraattien ja kommunistien välissä. Sosialidemokraatit näkivät urheilun osana vähittäistä yhteiskunnallista muutosta. Kommunistit puolestaan katsoivat urheilun kasvattavan harrastajien taistelukuntoisuutta tulevaa vallankumousta varten. Yksikään varsinaissuomalainen seura ei perustellut toimintaansa väkivaltaiseen vallankumoukseen valmistautumisella. Kulttuurinen vallankumous tosin tuotiin esille esimerkiksi Turun Veikot -seurassa. Veikot ei ollut tässä yksin, sillä muissakin seuroissa uskottiin vähintäänkin työväestön olojen huomattavaan paranemiseen. Aikataulua sosialistisen onnelan syntymiselle ei kukaan uskaltanut esittää.    
       
Työväenurheiluseurat keräsivät jäsenikseen henkilöitä joiden tausta ja sosiaalinen identiteetti olivat hyvin samanlaisia. Täten seurat onnistuivat luomaan ympäristön, joka mahdollisti voimakkaan samaistumisen työväenliikkeen arvoihin. Edellä mainitun Ensio Laineen mukaan tärkeimpiä kasvattajia olivat juuri seuratoverit.  Laine kertoi näin haastattelussa: ”Ne ihmiset [eli seuran jäsenet] kertoivat asioita työpaikoiltaan, ja jokainen näki, miten Kärsämäessä naapurin elämä oli. Se [oppi] tuli tästä kokemuksesta ja keskustelusta, ei niinkään oppituntien ja luentojen kautta. Ei niitä kukaan olisi jaksanut pitkään.”

Seurat onnistuivat myös tavoitteessaan, jonka ne jakoivat muiden työväenkulttuuriliikkeiden kanssa; ne siis keräsivät ahkerasti jäseniä riveihinsä. Tavoite saavutettiin jäsenkeräys- ja seurojenperustamiskampanjoiden avulla, ja tuloksia esiteltiin suurilla urheilujuhlilla. Kuitenkin työväenurheiluliike oli pohjimmiltaan protestiliike, sillä vastustihan se muun työväenliikkeen rinnalla kapitalistista talousjärjestelmää ja sen urheiluideologiaa. Työväenurheiluliikkeellä ja sen johdossa olleella Työväen Urheiluliitolla ei kuitenkaan ollut selkeää operatiivista ohjelmaa, jolla pyrkiä vastustamiensa seikkojen välittömään korjaamiseen. Niinpä urheiluseurat, joille ei tehty selväksi kuinka vaikuttaa poliittisesti, tyytyivät tarjoamaan urheilumahdollisuuksia jäsenilleen. Seurat omaksuivat juhlapuheissa ahkerasti toistellun ajatuksen. Sen mukaan ne olivat aivan yhtä tärkeässä roolissa työväenluokan käymässä taistelussa kuin muutkin työväenliikkeen toimijat.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.