Politisoimisella ei-sosialistiseen yhteistyöhön – Vapaan koulutuksen tukisäätiö ja peruskoulukritiikin jyrkkä linja

Pirkkalan kunnassa lukuvuonna 1974–1975 yhdellä 5. luokalla käytössä ollut moniste: "Historia. 5. luokka. Ihmiskunnan kehityksen yleispiirteet vanhimmista ajoista nykypäiviin saakka." (Linkki monisteeseen.)

Johdanto

Peruskoulu-uudistus toimeenpantiin valtakunnallisesti vuosina 1971–1977. Se kärjisti niin julkisuudessa kuin kulisseissakin rinnakkais- ja yhtenäiskoulujärjestelmän kannattajien poliittista kahtiajakoa. Perinteinen oikeisto ja Yksityisoppikoulujen liitto (YOL) kamppailivat yksityisoppikoulujen puolesta niiden kunnallistamista vastaan. Kamppailuun osallistui myös marraskuussa 1973 perustettu Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS). Tässä artikkelissa tarkastellaan VKTS:n ja YOL:n pyrkimyksiä peruskoulu-uudistukseen vaikuttamiseksi ja VKTS:n roolia suhteessa oppositiopuolue Kokoomuksen pyrkimyksiin porvarillisen yhteisrintaman suuntaan. Lisäksi pohditaan Pirkkalan monisteen käyttöä peruskoulu-uudistusta vastaan sekä sitä miten politisoitunut oppikirjakeskustelu vaikutti VKTS:n seuranta- ja selvitystoimintaan. Näiden kysymysten valossa voidaan jäsentää kuvaa siitä, miten VKTS, suomalaisen yhteiskunnan politisoituminen ja Kokoomuksen tavoite ei-sosialistisen yhteistyön rakentamiseksi kytkeytyivät toisiinsa.

Teemaa voidaan pitää tieteellisesti ja sosiaalisesti tärkeänä, koska aihe elää nykyisessä koulujärjestelmää ja 1970-lukua koskevassa keskustelussa. Erityisen tärkeäksi tukisäätiöön liittyvä historiapolitiikka tekee 1970-luvun alun kontekstin määrittelemisen. Jälkikäteen historialliselle toiminnalle asetetut perusteet kytkeytyvät helposti nykypäivän politiikkaan ja yhteiskunnalliseen kysymyksenasetteluun. VKTS:n entinen toiminnanjohtaja Jaakko Aho esitti joulukuussa 2010 järjestetyssä ”Vapaan koulutuksen tukisäätiö – koulujärjestelmän pelastus vai rapautuminen” -seminaarissa, että 1970-luvulla Suomeen ”oltiin rakentamassa suunnitelmallista pelon ja kyyristelyn ilmapiiriä aitoon marxilaisleniniläiseen tyyliin”.1 Tällainen kontekstin määrittely eroaa kuitenkin lähimenneisyyden lähteiden välittämästä kuvasta. Tukisäätiön vaikuttajat tulkitsivat yhteiskunnallista kehitystä omista silloisista ideologisista lähtökohdistaan ja pyrkivät julkisuudessa rinnastamaan peruskoulun ja koulukokeilut kommunismiin, totalitarismiin ja ruotsalaistyyppisen ”holhoajavaltion” edistämiseen. Artikkelissa tarkennetaan kuvaa tämän kritiikin taustasta ja tukisäätiöstä osana koulutuspoliittisten kysymysten politisoimista. Lisäksi artikkeli vastaa siihen, miksi elinkeinoelämä tuki oikeiston koulutuspoliittista järjestökenttää.

VKTS:n pyrkimyksenä oli eheyttää ja luoda edellytyksiä porvarilliselle yhteistyölle koulutuspolitiikassa. Kokoomuksen asiakirjoista ja tukisäätiön dokumenteista voidaan rakentaa kokonaiskuvaa yksityisoppikouluväen poliittisista tavoitteista ja niiden kytkeytymisestä laajempaan yhteistyökenttään. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) arkistot puolestaan avaavat rahoittajan intressejä ja laajempia poliittisen vaikuttamisen kehyksiä. Aikalaislähteet tarjoavat näkökulman siihen porvarillisesta perspektiivistä tulkittuun yhteiskuntatodellisuuteen, josta käsin tukisäätiön tarvetta ja tehtäviä arvioitiin. Tähänastinen tutkimus on luonut hyvän yleiskuvan tukisäätiöstä2. VKTS:n side aikansa oikeistolaiseen järjestökenttään ja yhteiskunnan politisoitumiseen on kuitenkin jäänyt epätarkaksi. On myös arvioitava Jaakko Ahon näkemystä, että VKTS olisi toiminut olosuhteissa, jotka johtivat ”valtionhallinnossa selvään virkakieltoon kokoomuslaisiksi ja oikeistolaisiksi leimattujen osalta.”3 Kokoomus oli VKTS:n poliittisista yhteistyötahoista lähin ja tärkein, ja sen koulutuspoliittisessa toimikunnassa oli tukisäätiön vaikuttajia.

Poliittiset vaikuttajat tekevät tulkintoja yhteiskunnasta ja pyrkivät siten tavoitteiden kannalta johdonmukaiseen ja tulevaisuutta ennakoivaan politiikkaan. Tukisäätiössä arvioitiin, että koulutuspolitiikka oli luisumassa vasemmiston haltuun. Kouluhallitusta johti sosialidemokraatti Erkki Aho. Häneen myös henkilöityi perinteisen oikeiston peruskouluun suuntaama kritiikki ja koulutuksen politisoiminen. Yhteiskunnallista muutosta seurattiin Kokoomuksessa huolestuneena. Tammikuun 1973 puoluevaltuuston kokouksessa kansanedustaja Sami Suominen huomautti jokaisen tietävän millaisessa murrosvaiheessa sosialismin eteneminen Suomessa oli. Hänen mielestään Urho Kekkonen saattoi jäädä historiaan presidenttinä, joka vasemmistolaisti Suomen.4

Poliittinen tilanne ja politisoituminen

Vuoden 1970 maalisvaalit olivat olleet käänne Suomen politiikassa. Kokoomus oli saanut 11 ja Suomen Maaseudun Puolue 17 paikkaa lisää eduskuntaan, ja vaalitulos osoitti kansanrintamapolitiikan edellytysten vaikeutuneen Keskustapuolueen menettäessä 14 ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton 5 paikkaa.5 Eduskuntaan muodostunut ei-sosialistinen enemmistö muutti Keskustapuolueen aseman entistä tärkeämmäksi. Kokoomuksessa otettiin välittömästi esiin se, käytettäisiinkö muuttuneiden voimasuhteiden määrittelystä ja politiikan toteuttamisesta nimikettä porvarillinen vai ei-sosialistinen ja puhuttaisiinko ulkopoliittisena periaatteena Paasikiven–Kekkosen-linjasta vai ”yleensä hyväksytystä” linjasta. Termistön valinnoilla muotoiltiin poliittista uudelleenorientoitumista. Kyse oli oikeiston yhteistyömahdollisuuksien tehostamisesta ja samalla ideologian kehittämisestä. Puheenjohtaja Juha Rihtniemi selitti sisäpoliittista linjaansa siten, että Kokoomus taisteli Suomessa kommunismia vastaan ja pyrki samaan aikaan edistämään Suomen ja Neuvostoliiton välisiä suhteita.6 Kokoomus pyrki parantamaan asemaansa sisäpolitiikassa, ja koulutuspolitiikassa se merkitsi yhteistyörintaman rakentamista yksityisoppikouluasiassa.

VKTS kietoi ympärilleen 1970-luvun loppua kohden suuren asiantuntijajoukon. Taustalla oli yleinen asiantuntijuuden korostuminen politiikassa 1970-luvun alussa, mikä huomioitiin myös Kokoomuksessa. Toukokuussa 1971 kansanedustaja Risto Ranta totesi puoluevaltuuston kokouksessa, että Kokoomus tarvitsi lisää eksperttejä yhteiskunnallisten parannusehdotustensa tueksi7. Kokoomus linjasi toimintavuodelle 1972, että ”voidakseen luoda kohtuullisen vastapainon hallituspuolueiden omalle ja niiden valtiokoneiston avulla suorituttamalle tutkimustyölle, on puolueen pyrittävä määrätietoisesti kehittämään eri alojen tutkimustoimintaa.”8 Nähtiin, että yhteiskuntarakenteen muutoksen hallinta vaati tuekseen tieteellistä järkeä.

Yhteiskunnan politisoitumisessa ei ollut kyse vain siitä, että oikeisto olisi reagoinut vasemmalta tulevaan paineeseen. Tammikuun 1970 puoluevaltuustokokouksessa Rihtniemi kertoi puoluehallituksen työvaliokunnan käsitelleen Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) kirjelmän, jossa oli ilmoitettu tavoitteesta muuttaa Teiniliiton sisäiset suhteet oikeistolaiselle pohjalle sekä sen edellyttämästä huomattavasta rahamäärästä. Tehtävää varten KNL:n oli palkattava yksi henkilö, joka ei tekisi mitään muuta kuin hoitaisi Teiniliiton seuraavaa liittokokousta. Henkilö ei voinut olla vanhempaa ikäpolvea vaan juuri ylioppilaaksi tullut tyttö tai poika, joka ”junttaa” Teiniliittoa ja jonka ympärille saadaan nuoria koululaisia, joille ”kerrotaan häikäilemättömästi, miten temppu tehdään, miten järjestö vallataan”.9 Kokoomuksessa päätettiin myöntää avustus KNL:lle teinisihteerin palkkaamiseksi, jonka ”ainoana tehtävänä on organisoida vallankumous Suomen Teiniliitossa”.10 Kokoomuksen teiniorganisaatiolla oli myöhemmin side myös EVA:an11. Lisäksi EVA:n rahoituksesta Tuhatkunnalle ja KNL:lle sovittiin Kokoomuksen puoluejohdon kanssa12.

Ajan henki ja politisoitumista kuvaavat tunnusmerkit ilmenevät myös Oulun vaalipiiristä eduskuntaan valitun diplomi-insinööri Gunnar Laation omaa sukupolveaan koskevasta kuvauksesta joulukuun 1971 puoluevaltuuston kokouksessa. Jyrkkää siipeä edustaneen Laation mukaan puoluetta sympatisoi joukko puolueettomia porvareita, jotka olivat jopa kommunisteja pahempia ja jotka tuli merkata häpeämerkillä. Kokoomuksen piti tehdä selväksi se, että myös kokoomuslaiset ottivat virkojen täytössä huomioon kokoomuslaisuuden ja ettei porvarillisuus ollut mikään este viralle. Lisäksi isoissa ja pienissä yrityksissä piti olla mahdollista kysyä ”oletko kokoomuslainen”, eikä eräillä firmoilla käytössä olleita mustia listoja pitänyt ihmetellä, koska jokaisen yrittäjän oli huolehdittava työrauhan säilymisestä.13

Politisoitumiskeskustelun keskeinen teema liittyi nimityksiin. Esimerkiksi tammikuussa 1975, ennen loppukevään suurta julkista oppikirja- ja koulukokeilukeskustelua, Kokoomuksen puoluehallitus kiinnitti huomiota kouluhallituksen vaikeuksiin. Kokoomuksen julkisen tiedonannon mukaan nimityspoliittiset vääristymät olivat saaneet laajaa kansalaishuomiota.14 Varsinais-Suomen kokoomuslaiset vaativat puoluehallitusta toimimaan aktiivisemmin koulutusta koskevan porvarillisen suunnittelu- ja tutkimustyön järjestämiseksi15. Käytännön toimiin ei kuitenkaan ryhdytty, koska koulutuspoliittinen toimikunta seurasi jo kouluhallitusta ja muita kouluviranomaispäätöksiä.16 Käpylän Kansallisseuran kannanotossa vasemmiston väitettiin valjastaneen peruskoulun toimeenpanon poliittisen propagandansa välineeksi, mistä todisti vaatimus oppimateriaalituotannon valtiollistamisesta.17

KNL:n Helsingin piirin aloitteessa vaadittiin puuttumista politisoitumiseen. Oli merkkejä vasemmistopainotteisten komiteoiden ja toimikuntien asettamisesta, missä Keskustapuoluekin jäi tappiolle. Kokoomuksen tuli KNL:n Helsingin piirin mukaan perustaa pysyvä organisaatio valvomaan päätöksentekoa ja valmistelevien elinten työskentelyä.18 Puoluehallitus ei pitänyt varjokomiteoiden asettamista mahdollisena, mutta kehotti kuitenkin puolueen toimintalaitoksia entistä tehokkaammin seuraamaan komiteoiden työskentelyä ja ylläpitämään yhteyksiä niiden porvarillisiin jäseniin.19

Tämänsuuntaiset johtopäätökset yhteiskunnallisista voimasuhteista ja perinteisten instituutioiden muokkaamisesta olivat tukisäätiön perustamisen taustalla. Kansanrintaman hajottamiseksi Keskustapuolue oli saatava ymmärtämään vasemmistopuolueiden ”todelliset” tavoitteet. Erityinen huomio kohdistui yhteiskunnan sosiaalistaviin instituutioihin, joiden merkitys kasvoi koulujärjestelmäuudistuksen ja Yleisradiopolitiikan informatiivisemman ohjelmapolitiikan myötä. Lauttasaaren Kokoomus ry:n aloitteen mukaan Yleisradion lasten ja koululaisten ohjelmien enemmistö oli sosialistista aivopesua ja perinteisiä arvoja halventavaa. He vaativat Yleisradiolta tasapuolisempaa ohjelmapolitiikkaa ja puoluehallitukselta toimia poliittisen manipulaation lopettamiseksi.20 Samoin kuin koulutuksen, myös Yleisradion ja muiden politisoituneiden instituutioiden kohdalla ongelmana oli vasemmiston kohentunut – tai sellaiseksi tulkittu – asema valtiokoneistossa.21 Sen perinteinen oikeisto tulkitsi uhkaksi. Menneisyyteen nähden ilmiö oli uusi, ja puoluevaltuustolle aloitteen tehnyt Virkamiesten Kansallisseura totesi nimityspolitiikan muuttuneen vuonna 1966, jolloin vasemmistopuolueet olivat saaneet eduskuntaan enemmistön22.

Vapaan koulutuksen tukisäätiö, Yksityisoppikoulujen liitto ja elinkeinoelämän rahoittama järjestökenttä

Valtionhallinnon laajeneminen ja yhteiskunnan politisoiminen herättivät elinkeinoelämän tehostamaan järjestäytymistään 1970-luvun alussa. Vuonna 1971 uudistettiin Taloudellisen Tiedotustoimiston (TT) toimintaa ja vuonna 1974 perustettiin EVA. Molempien järjestöjen rahoitus tuli elinkeinoelämän etujärjestöiltä. TT ja EVA suuntasivat rahaa poliittiseen toimintaan, mielipiteenmuokkaukseen ja muuhun yhteiskunnalliseen, julkiseen ja kulissien takaiseen vaikuttamiseen. Käytännössä TT ja EVA toimivat elinkeinoelämän johtohahmojen yhteenliittymänä, joka koordinoi oikeistolaista järjestökenttää. Tukea saivat esimerkiksi Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö, Korkeakoulu- ja tiedepoliittinen tutkimussäätiö, VKTS ja lukuisat projektit. Esimerkiksi TT:n oli tarkoitus rahoittaa toimintaprojekteja vuonna 1975 yli kahdella miljoonalla markalla. Kohteita olivat edellä mainittujen yhteisöjen lisäksi Professoriliitto, Koti ja koulu -yhdistys ja ylioppilasjärjestöt.23 TT:n painopisteiksi oli määritelty julkiseen valtaan ja poliittisiin puolueisiin vaikuttaminen. Lisäksi listalla olivat lisäksi opettajayhdistykset, opiskelija- ja maanpuolustusjärjestöt, tieteelliset yhdistykset sekä apurahoja jakavat säätiöt. Tiedotusvälineiden osalta pyrittiin vaikuttamaan toimittajien rekrytoimiseen.24

Keskitetysti rahoitetut yhteisöt toimivat itsenäisesti, mutta rahoittajille oli perusteltava toiminnan tärkeyttä. Lisäksi personaaliunionit varmistivat sen, että tieto kulki. VKTS perustettiin marraskuun 16. päivänä 1973, ja säädekirjan allekirjoittajina oli pitkälti samoja vaikuttajia kuin myöhemmin EVA:ssa. Kokoomuslainen katsomus oli selvästi tukisäätiön keskeisin poliittinen suuntaus, mikä näkyy esimerkiksi tukisäätiön hallinnossa. YOL puolestaan oli yksityisoppikoulujen etujärjestönä vanhempi, mutta 1970-luvulla toimi kiinteässä yhteydessä tukisäätiöön ja kuului TT:n tuen piiriin. VKTS:n tilat myös sijaitsivat YOL:n toimistossa, ja molemmissa järjestöissä toimi samoja keskeisiä vaikuttajia. Lisäksi muita TT:n toiminnan piiriin kuuluvia yhteisöjä olivat Kotikasvatusyhdistys, A. I. Arwidsson -seura, Pirkanmaan Koulutustyön Keskus ry, Historian, yhteiskuntaopin ja taloustiedon opettajien yhdistys, Suomen Yksityisoppikoulujen Liitto, Nuoren Keskustan Liitto, Teinien Tuki ry, Suomen Sosialidemokraatti ja Taloustieto ry.25 Vuoden 1974 jälkeen EVA jakoi puolet elinkeinoelämän etujärjestöjen jakamasta kokonaisbudjetista TT:n kanssa. Samalla tapahtui tehtävien jakoa. EVA:n mahdollisina yhteistyötahoina pidettiin myös Liikesivistysrahastoa, Yrjö Janssonin säätiötä ja Suomen Kulttuurirahastoa.26 Syy siihen, miksi koulutuspoliittinen järjestökenttä sai runsaasti resursseja ja huomiota, oli seuraava: elinkeinoelämän johto piti itselleen edullisena ja tärkeänä vaikuttaa koulumuodon ja opetussisällön kehitykseen. Lisäksi elinkeinoelämän siihenastista tukea ei-sosialistisille puolueille pidettiin riittämättömänä.27

EVA:n rahoittamana koulutuspoliittiset organisaatiot pyrkivät vaikuttamaan julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Peruskouluun torjuvasti suhtautuvien perspektiivistä koulujärjestelmäuudistus oli tapahtunut tosiasia, minkä vuoksi puoluepoliittisia vaikutuskanavia pyrittiin parantamaan. Kun kesällä 1974 muutettiin koulujärjestelmälakia, se osoitti VKTS:n epäonnistuneen oikeistolaisen yhteisrintaman rakentamisessa. Sen myötä tukisäätiöstä kehittyi yleisemmällä tasolla operoiva koulutuspoliittinen vaikuttaja, joka suuntasi toimintaa esimerkiksi keskiasteen koulusuunnitteluun ja peruskoulun eriyttämiseen. Kun syksyn 1975 eduskuntavaalit voimistivat keskustelua koulutuksen politisoitumisesta, tukisäätiö osallistui aktiivisesti mielipidevaikuttamiseen. Oikeiston ideologisten näkemysten ja vaalityön tueksi oli nimittäin keväällä noussut räikeä tapaus neuvostomarxistisen opetusmonisteen soveltamisesta kouluopetuksessa. Peruskoulun vastustajat ottivat siitä kaiken irti.

Pirkkalan moniste kuumentaa keskustelua peruskoulun tavoitteista

Pirkkalan kunnassa paljastui keväällä 1975 historian opetuksen oppimateriaalikokeilu, josta seurasi ennenkuulumaton keskustelu kouluhallituksesta, koulukokeiluista ja peruskoulu-uudistuksesta. Kohu Pirkkalan kunnassa lukuvuonna 1974–1975 yhdellä 5. luokalla käytössä olleesta monisteesta syntyi huhtikuun 4. päivänä, kun Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori, kansanedustaja Kullervo Rainio ja 30 muuta kokoomuspoliitikkoa tekivät Kalevi Sorsan hallitukselle kirjallisen kyselyn kokeilusta. Opetusministeri Ulf Sundqvist (sos. dem.) vastasi kirjalliseen kysymykseen ja hän oli yhdessä kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Ahon kanssa runsaasti esillä julkisuudessa aiheesta. Yksityisoppikoulujen liitto lahjoitti juhlallisesti Kullervo Rainiolle kokeilumonisteen ja sen valmistumiseen liittyneet asiakirjat kiitoksena isänmaalle tehdystä palveluksesta28. Vapaan koulutuksen tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Niilo Honkala piti käsittämättömänä sitä, miten Pirkkalan kunnallisessa peruskoulussa oli opetettu propagandaa ilman opettajien minkäänlaisia moraalisia reaktioita.29

Tukisäätiössä Pirkkalan monistetta pidettiin todisteena koulu-uudistusten kumouksellisuudesta30. Monisteen katsottiin heijastavan kielteistä yhteiskunnallista kehitystä ja yliopistotutkimuksen politisoitumista ja poliittisten vallankäyttäjien suosivan valmiuksiltaan vain tietynlaisia, marxilaista lähestymistapaa palvelleita tutkijoita.31 Tukisäätiössä huoli oppimateriaalin yhteiskunnallisesta sisällöstä perustui niiden mahdolliseen vaikuttavuuteen tai haitallisuuteen. VKTS:n hallituksessa oli jo aiemmin korostettu, että olisi ”väärin salata, että kasvatus- ja opetustoimien monopolisointi avaisi nuorison arimmat kehitysvuodet pyrkimyksille muuttaa koko yhteiskuntaa”.32

YOL:lla oli hyvät yhteydet päivälehtiin jo ennen Pirkkalan tapausta. Liiton ja VKTS:n valtuuskunnan puheenjohtaja Veikko Hallenberg oli kirjoittanut tammikuussa 1975 Aamulehden toimitukseen Matti Arjanteelle ja ilmoittanut vapaan suomalaisen kansanvallan turvaamisen vaikeutuneen. Hänen mukaansa vasemmisto pyrki tilanteessa pitkälle ja voisi saada kehitysiässä olevat lapset ja nuoret tehokkaan manipuloinnin kohteiksi. Hallenberg halusi keskustella Arjanteen kanssa isänmaallisessa hengessä Karjala-talon kabinetissa Helsingissä. Sama kirje lähettiin myös muiden lehtien päätoimittajille ja toimittajille kuten Uuden Suomen Sakari Talvitielle, Satakunnan Kansan Erkki Teikarille sekä useille muille.33

Pirkkalan moniste käynnisti keskustelun poliittisesta vastuusta. Monisteen liittäminen opetusministeriön ja kouluhallituksen politiikkaan merkitsi sitä, että kohu henkilöityi opetusministeri Ulf Sundqvistiin ja pääjohtaja Erkki Ahoon sekä tiedemaailmassa Tampereen yliopiston psykologian laitokseen. Moniste oli ollut osa yhteiskunnallisten oppiaineiden opetussuunnitelmien tieteellistä kehittämistä ja kokeiluluvan sille oli myöntänyt opetusministeriö. Kokeilua valvomaan oli asetettu kouluhallitus, joka teki yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa. Jälkimmäinen vastasi kokeilun tieteellisestä toteutuksesta, ja testattava opetusmateriaali valmistettiin psykologian laitoksella. Kouluhallituksen ja psykologian laitoksen tieteellisenä yhteyshenkilönä oli professori Tapio Nummenmaa. Hän oli ideoimassa monistetta, jonka lopulta kohua herättäneen oppimateriaalin muotoon laati nuori opettaja Antti Penttilä. Kun moniste tuli poliittiseen julkisuuteen, kouluhallitus pyysi siitä lausunnon Helsingin yliopiston historian professori Erkki Kuujolta ja dosentti Antero Heikkiseltä. Kokeilu lopetettiin välittömästi.

Pirkkalan oppimateriaalikokeilun aiheuttama keskustelu oli vilkasta. Toimintaa oli tosiasiassa arvosteltu jo ennen Rainion paljastusta. Ennen kokeilua kouluhallituksen ylitarkastaja Kari Koukkunen oli arvostellut sen oppisisältöä. Koukkusen arvioita ei kuitenkaan huomioitu monisteen valmistelussa, joten kouluhallituksen kritiikki oli jäänyt tutkijoiden työn ulkopuolelle. Koska julkinen keskustelu ei kohdistunut pelkästään kyseiseen kokeiluun ja monisteen sisältöön, kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho ja toimistopäällikkö Veikko Lepistö esittivät julkisen toiveen, ettei kohukeskustelulla vaikeutettaisi koulujen kokeilutoimintaa ja eri tutkimuslaitosten ja kouluviranomaisten yhteistyötä.34 Samanlaisen viestin esitti julkisuudessa Pirkkalan koululautakunta, jonka mukaan kohtuuton julkisuus vaikeutti perusteettomasti kokonaiskokeilua. Koululautakunta vaati keskusteluun mittasuhteita. Monistetta kun oli käyttänyt vain 47 peruskoulun viidennen luokan oppilasta historian tunneilla. Lisäksi koululautakunta huomautti, että Pirkkalan peruskoulun 5. luokalla oli oppilaita 136 ja koko kunnan koululaitoksessa yli 1500 ja että kokeilumateriaali olisi joka tapauksessa uudistettu tammikuun 29. päivänä 1975 tehdyllä päätöksellä. Pirkkalan moniste oli koululautakunnassa hyväksytty historiakokeilu samoin kuin kolme muuta kunnan koululaitoksessa käynnissä ollutta projektia.35

Pirkkalan moniste voimisti porvarillisten piirien epäluuloja vasemmistolaista koulutuspolitiikkaa ja kouluhallitusta kohtaan. Toisaalta monistekohu vahvisti jo aiempaa näkökantaa. Jo ennen Pirkkalan monisteen herättämää närkästystä Kokoomuksen toimintasuunnitelmaan vuodelle 1975 oli kirjattu tehtäväksi estää Sosialidemokraattisesta puolueesta lähtevät pyrkimykset hallinnon valtaamiseksi. Tämän onnistumiseksi oli kiinnitettävä huomio porvarillisten puolueiden hajaannukseen.36 Moniste palveli tätä tarkoitusta, ja julkinen kritiikki huomioitiin SDP:n kesän 1975 puoluekokouksessa. Sivistysvaliokunnan jäsen Kaarina Suonio korosti porvaristolehdistön lietsovan hysteriaa ja Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden puheenjohtaja Christer Granskog kutsui taktiikkaa raskaan sarjan demagogiaksi, jolla pyrittiin torjumaan yhteiskunnan valtarakenteiden uudistukset, vasemmiston yhteistyöpyrkimykset ja sosialidemokraattinen puolueen yhtenäisyys.37 Kokoomuksen puoluevaltuuston julkilausumassa puolestaan SDP:n väitettiin lähteneen sosialisoimisen tielle, mikä etäännyttäisi sitä ei-sosialistisista puolueista.38

Keskustelu oppikirjallisuudesta oli vilkasta, kun Tuure Junnila ja 25 muuta Kokoomuksen kansanedustajaa tekivät toukokuun lopulla 1975 kirjallisen kyselyn historian oppikirjoista. Kyselyn mukaan joissain historian oppikirjoissa väitettiin jääkäriliikkeen toimintaa maanpetokselliseksi, ja hallitukselta vaadittiin toimia tekstin korjaamiseksi.39 Syyskuussa Aamulehti julkaisi haastattelusarjan, jossa kirjailija, eversti Wolf H. Halsti, Suomen Pankin johtokunnan jäsen, VKTS:n perustajajäsen Päiviö Hetemäki, EVA:n toimitusjohtaja Max Jakobson ja Oulun yliopiston yleisen historian professori Kyösti Julku kuvailivat Suomen aineellisista ja henkisistä tilaa. Puheita sävytti Pirkkalan monisteen jälkipyykki ja SDP:n tavoitteet vakuutusyhtiöiden sekä liikepankkien yhteiskunnallisen valvonnan lisäämiseksi. Halstin mielestä Suomen talousjärjestelmää oli sabotoitu järjestelmällisesti kymmenen vuoden ajan40. Jakobson leimasi väitteet demariajojahdista keinotekoiseksi vaalipuheeksi ja korosti, ettei EVA:lla ollut mitään roolia SDP:n vastaisessa taistelussa. Hänen mukaansa EVA:an kohdistuneet syytökset olivat vailla totuuspohjaa samoin kuin väitteet EVA:n toimimisesta kulisseissa.41 Totuus oli kuitenkin täysin toinen42. Julku puolestaan rinnasti Pirkkalan kokeilun ”tähän outoon aikaan” sekä koulukokeiluihin ja itsesensuuriin43.

Keskustelu Pirkkalan monisteesta kytkeytyi syksyn eduskuntavaaleihin. Esimerkiksi Rainio kirjoitti Yrittävä Oulu -lehdessä, että tulevissa vaaleissa vastakkain olivat sosialistinen yhteiskunta ja vapaa demokratia. Sorsan hallitus, kouluhallitus ja marxilainen yhteiskuntatutkimus eivät hänen mukaansa kuuluneet vapaaseen demokratiaan. Kommunistit ja heidän myötäilijänsä toteuttivat hiljaista vallankumousta laajoilla rintamilla, ja tämä vallankumouksellinen taisteluasetelma oli Rainion mielestä soluttautunut eri järjestöihin ja piti tiedotusvälineitä hallussaan. Kouluja Rainio piti vallankumouksen keskeisinä pesäkkeinä.44 Hän vetosi Uudessa Suomessa vanhempiin, jotta he ajoissa ymmärtäisivät erota totalitaristista koulujärjestelmää ajavien rintamasta.45 Rainio myös kehotti jokaista oikeistolaista muistamaan tulevissa vaaleissa ehdokkaansa koulutuspoliittisen kannan. Hän ilmaisi myös tyytymättömyytensä Liberaaliseen Kansanpuolueeseen ja väitti sosialidemokraattien manipuloivan koululaitosta mielensä mukaiseksi.46 EVA:ssa vaalien haasteena pidettiin SDP:n vasemmisto- ja keskisiipien vahvaa asemaa, mikä lisäsi työväenpuolueiden yhteistyötä ja vasemmiston vaikutusvaltaa valtiopäivillä.47

Pirkkalan monisteen tultua julki YOL esitti kannanottonsa siitä, että lapset olivat saattaneet kokea oppimateriaalikokeiluissa henkistä väkivaltaa. Vain tukeutumalla YK:n ihmisoikeuksien julistukseen ja Suomen perustuslakiin oli mahdollista turvata lasten vanhempien oikeus valita opetuksen sisältö ja laatu.48 Argumentaatio kytkeytyi perinteiseen peruskouluvastaiseen retoriikkaan. Veikko Hallenberg esitti YOL:n jäsenkouluille lähetetyssä tiedotteessa Pirkkalan monisteen paljastaneen peruskoulu-uudistuksen todellisen tarkoituksen, nimittäin määrätietoisen pyrkimyksen sosialistisen ihmisen kasvattamiseen. Suuntana oli ruotsalainen malli: ”Kuinka oikeassa ovatkaan olleet ne, jotka ovat esittäneet varoituksen sanoja Ruotsin peruskoulun mukaisen mallin ottamisesta meille.” Koska huolta koulujärjestelmän rapautumisesta oli Hallenbergin mukaan kantanut yksinomaan yksityisoppikouluväki, hän korosti, että ”Kaikkien niiden voimien, jotka eivät tahdo tähän maahan kommunistista peruskoulua, on vastuunsa tuntien herättävä toimimaan länsimaisen demokratian periaatteiden voimassa pitämiseksi isäimme maassa.”49 Yhtenäistä peruskoulua pidettiin vallankumouksellisena ja Suomeen sopimattomana. Sen sijaan YOL:n vuoden 1975 vuosikokouksessa nostettiin esiin Neuvostoliiton koulujärjestelmä, kun Helsingin yliopiston ydinfysiikan professori K. V. Laurikainen esitelmöi opetuksen eriyttämisestä ja matematiikasta. Hän ilmaisi olevansa tyytyväinen, mikäli matematiikkaa opetettaisiin Suomessa samoin kuin Neuvostoliiton kouluissa.50

VKTS:n hallituksen puheenjohtaja Niilo Honkala tiedotti YOL:n jäsenkouluja muuttuneesta koulutuspoliittisesta tilanteesta elokuussa 1975. Jäsenkirjeen viesti kuvaa esimerkillisesti peruskoulu-uudistuksen vastustajien ideologiaa:

Peruskoulun malli lainattiin Ruotsista ja tuloksetkin näyttävät kehittyvän samoja jälkiä. Mutta toteuttamistavoissa on ollut eroa. Kuninkaallisessa Ruotsissa vasemmistoenemmistö ja sen asettamat virkamiehet suunnittelivat ja avoimesti toteuttivat hankkeen. Porvarien vastarintaa ei oikeastaan ollut tai se kohdistui vain joihinkin pedagogis-organisatorisiin yksityiskohtiin. Tosin oli niitäkin, jotka oivalsivat, että oli kysymys indoktrinaatiomonopolin luomisesta, mutta heitä ei kuunneltu. Meillä oli meneteltävä toisin. Vasemmistolla tosin sattui täälläkin vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen olemaan täpärä enemmistö, mutta vähemmistösuojaa koskevat valtiopäiväjärjestyksen säännökset saattoivat olla tiellä. Perustuslain suojaamiin oikeuksiin puuttumisen saattoi 34 edustajaa estää ja 67 edustajaa äänestää yli vaalien.

Honkalan mukaan peruskoulu oli surullinen sivu suomalaista historiaa. Se oli alkanut yksityisoppikoulujen mustamaalaamisella vuonna 1961, kun kouluhallitus oli antanut niihin kohdistuvan kielteisen lausunnon. Suunta oli jatkunut eduskunnan peruskouluponnessa vuonna 1963 ja lopulta huipentunut koulujärjestelmälain uudistamiseen (1974), joka oli ”hävittänyt” yksityisoppikouluilta niiden perustuslailliset oikeudet. Honkala muistutti, että kouluhallituksen kansanopetuksen päällikkö, professori Alfred Salmela oli jo 1960-luvun lopulla varoittanut peruskoulun poliittisesta luonteesta. Nyt kun valinnanvapaus oli hävitetty, voitiin Honkalan mukaan avoimesti todeta, että ”koulunuudistus on vasemmiston käsissä ja oppikirjoja laatii SKP:n jäsen!”51 Pirkkalan monisteen merkitys oli siinä, että se antoi painoarvoa jyrkän linjan peruskoulukritiikille – ainakin kriitikoille itselleen. Sen mukaan vasemmisto ei avoimesti paljastanut koulutuspoliittisia tavoitteitaan. Oikeiston reaktiot olivat kuitenkin harkittuja.

Oppikirjojen ja kasvatustieteen poliittinen puoli

Oppikirjakeskustelun laajetessa filosofian maisteri Osmo Rinta-Tassi laati VKTS:n apurahalla selvityksen kansalaisten perusoikeuksien opetuksesta peruskouluissa. Tutkimusaineistonaan hän käytti oppikirjoja ja esitti niiden perusteella yhteiskuntaopin vaikenevan suomalaisten saavutuksista. Koska selvityksessä todettiin oppikirjallisuuden muuttuneen yksipuolisemmaksi, VKTS:n hallitus käynnisti toimenpiteiden suunnittelun.52 Pirkkalan monisteen jälkivaikutus ilmeni Kokoomuksen syksyn 1975 puoluekokouksessa, jossa Käpylän Kansallisseura esitti huolensa kouluhallituksesta ja Pirkkalan monisteesta. Matti Haapalainen piti Kokoomuksen koulutuspoliittista toimikuntaa saamattomana eikä uskonut sen riittävän tarkasti lukevan ”peruskoulun aapista” selvittääkseen sinne sijoitetun indoktrinaation määrää. Hänen mukaansa Kokoomus tarvitsi työryhmän, joka ”lukee aapisenkin kannesta kanteen, vähän samaan tyyliin kuin sanotaan paholaisen lukevan raamattua”.53

Puolueen varapuheenjohtaja Elsi Hetemäki puolestaan piti oppimateriaalin sisältöön puuttumista Kokoomuksen tärkeimpänä lähivuosien koulutuspoliittisena työnä. Hänen mukaansa uutta koulutuspoliittista toimikuntaa ei kuitenkaan tarvittu, sillä nykyinen toimielin oli jatkuvasti yhteydessä niihin, jotka olivat kouluhallituksessa päättävissä asemissa.54 Oppikirjakeskustelun yhteydessä Matti Haapalainen lisäsi vielä, että Helsingissä opettajat olivat joutuneet keväällä 1975 äkillisesti äänestämään viidestä eri historian oppikirjasta. Haapalaisen mukaan ”Lehtosen kirja” oli voittanut, ja syyksi hän epäili, että Kai R. Lehtonen tunnettiin porvariksi.55 Puoluehallituksessa esitettiin myös kouluopetuksen sisältöä kartoittavan jaoston luomista, johon tarvittaisiin koulujen opettajia ja vanhempia.56 Kansanedustaja Elsi Hetemäki ehdotti, että puoluehallitus pyytäisi koulutuspoliittista toimikuntaa nimeämään rinnalleen tällaisen asiantuntijaryhmän57.

Syksyllä 1975 VKTS aloitti tiedotuskampanjan koulutus- ja kasvatuspoliittisista tulevaisuudennäkymistä. Artikkeleja laativat muun muassa professori Veikko Heinonen, maisteri Niilo Honkala, professori Kullervo Rainio ja Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori Vesa Nikunen. Kirjoittajien tavoitteena oli julkaista tekstejä päivälehdissä.58 Myös opettajankoulutus tuli seurannan kohteeksi, koska sen katsottiin olevan merkittävässä asemassa kansankunnan arvomaailmaa rakennettaessa.59 Taustahuomiona oli se, että opettajankoulutusyksiköiden henkilöstön täytössä oli ilmennyt määrätietoisia tavoitteita avainasemien miehittämisessä.60

Professori Veikko Heinosen mielestä opettajankoulutuksen seuranta oli keskitettävä yhteen yliopistoon ja yhteydet muihin yliopistoihin hoidettaisiin yhdyshenkilöiden avulla.61 Opettajankoulutusyksiköissä oli vielä mahdollisuuksia vaikuttaa oppilaiden ja opettajien valintaan sekä opetussuunnitelmiin.62 Heinosta avusti yhteiskuntatieteiden kandidaatti Markku Andersson, joka valmisteli (Heinosen ohjauksessa) tutkimusta opiskelijoiden yhteiskunnallisista arvoista.63

Andersson tiedusteli VKTS:ltä myös yhteistyön jatkomahdollisuuksia. Hän oli jo aiemmin selvittänyt tukisäätiön rahoittamana opettajankoulutusyksikön poliittista miehitystä ja kasvatusta käsitteleviä lehtikirjoituksia sekä saanut Heinoselta runsaasti aineistoa ja luonnoksia koulutuspoliittisten artikkelien pohjaksi. Lopulta hän oli noussut myös Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan suunnittelijan virkaan, joka antoi hänen mukaansa ”oivan mahdollisuuden työskennellä näiden asioiden parissa sekä suorittaa tätä kartoitustyötä itsenäisesti.”64 Tämänkaltaista oli VKTS:n sisäinen koulutustyö. Se koulutti ja aktivoi ”ns. sitoutumattomia asiantuntijoita ja tutkijareserviä”.65

Professori Johannes Alikoski toimi tukisäätiön professoriryhmässä. Hänen mukaansa Suomen Akatemian Koulututkimuksen neuvottelukunta oli politisoitunut66, ja siihen voitiin vaikuttaa vain puuttumalla nimityspolitiikkaan henkilökohtaisilla kontakteilla ja lausunnoilla. Hyvillä selvityksillä oli mahdollista paljastaa tutkimusrahoituksen poliittista jakautumista ja lopettaa yksipuolisia hankkeita. Mikäli tulisi lisää Pirkkalan monisteita, Alikoski korosti, niistä olisi pidettävä melua.67

Politisoitumisen katsottiin vaikuttavan keskushallinnon ratkaisuihin ja asioiden suunnitteluun. Tosin tukisäätiön oma selvityskään ei kerro kuin mahdollisesta kehityksen suunnasta: tietojen mukaan poliittinen sitoutuneisuus koski vuonna 1975 noin 60 % koulutuspuolen virkakunnasta, joista sosialisteihin lukeutui noin 47 %. Sen sijaan puolueisiin kuuluneiden virkamiesten määrän tulkittiin olevan kasvussa. Huolestumisen kohde oli siis suunta, ei reaalisesti vallinnut epätasapaino.68 Selvityksessä kuitenkin katsottiin, että vasemmistolaiset virkamiehet toimivat virkapaikoillaan ”voimakkaasti ideologisten tavoitteiden mukaisesti” ja että se selitti opetustoiminnassa ilmennyttä vinoutumista. Ajatus perustui spekulaatioon. Johtopäätöksenä kuitenkin oli, että vasemmistopainotteisen toiminnan pysäyttämiseksi ei-sosialistiset puolueet ja elinkeinoelämä oli saatava nopeasti yhteistyöhön keskenään. Kartoituksessa oli virkamiehiä ja asiantuntijoita yhteensä 671, joista poliittisesti sitoutuneita oli 414 ja vasemmistolaisia 194. Vasemmistolaisista 152 oli sosialidemokraatteja. Keskustalaisia oli 150, kommunisteja 42, liberaaleja 24, ruotsalaisia 31 ja ”ilmikokoomuslaisia” 15. Yhteensä 148 henkilöä jäi merkinnän ulkopuolelle ja 109 määriteltiin sitoutumattomaksi. Selvityksen mukaan ”Sitoutumattomissa ja taustaltaan selvittämättömissä lienee suuri osa porvarillisesti ajattelevia, mutta samalla vanhan suomalaisen virkamiesperinteen mukaisesti politiikkaan nähden neutraalisti toimivia.”69 Listaan oli merkitty myös puolueiden sympatisoijat.

EVA:n tukema järjestökenttä seurasi myös tieteen rahoitusta. Suomen Akatemian rahoitusta koskeva aineisto kattoi vuodet 1971–1976. Työn oli aloittanut Korkeakoulu- ja tiedepoliittinen tutkimussäätiö, mutta lopullinen VKTS:n raportti valmistui vasta keväällä 1980. Tutkimuksen tavoitteena oli ollut löytää myönnetyistä ja hylätyistä päätöksistä poliittista säännönmukaisuutta. Rahoituksen anojat oli jaoteltu selvästi vasemmistolaisen, neutraalin ja varmasti porvarillisen tutkijan luokkiin. Helsingissä tutkimuksesta vastasi professori Alikoski, Joensuussa Martti T. Kuikka, Jyväskylässä professori Veikko Heinonen, Oulussa professori Veli Nurmi sekä Tampereella ja Turussa professori Matti Peltonen. Huolimatta siitä, että tutkimukseen oli käytetty runsaasti aikaa, rahaa ja henkisiä voimavaroja, tulokset eivät tyydyttäneet, vaan aineistoa oli kertynyt toivottua vähemmän.70

Vaikka oikeistolla oli eduskuntaenemmistö, ei-sosialistinen puoluekenttä kärsi hajaannuksesta. Myös puolueiden sisällä kulki rajalinjoja, jotka näkyivät esimerkiksi yhteistyökyvyttömyytenä. Oliko kulisseista käsin kuitenkaan mahdollista rakentaa laajaa ja vaikutusvaltaista peruskouluvastaista rintamaa? Tukisäätiö ainakin yritti aktiivisesti koota oikeistoa koulutuspolitiikkansa taakse. Termit ei-sosialistinen ja porvarillinen olivat Harri Holkerin mukaan rinnakkaistermejä, joiden käyttäminen perustui poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen. Kaikki porvaripuolueet eivät halunneet tulla kutsutuiksi siten eikä kaikkia voinut edes kutsua.71 Myös Pekka Sitari esitti terminologiaa pohtineessa puoluevaltuustokokouksessa, ettei Keskustapuolue mielellään käyttänyt termiä porvarillinen. Tällaisilla kiistoilla ei saatu vaarantaa oikeistopuolueiden yhteistyötä.72 Myös koulutuspolitiikka jakoi puolueaktiiveja ja kannattajia, minkä vuoksi VKTS alkoi organisoida muodollisempaa ei-sosialistista yhteistyötä.

Vuoden 1976 marraskuussa säätiö alkoi järjestää Helsingin koulusuunnitteluun porvarillisten ryhmien yhteistoimintaa. Nyt painopiste koulutuspolitiikassa oli pääkaupunkiseudulla, ja koulutuspoliittisesti alkoi kehittyä edellytykset laajemmalle ei-sosialistiselle yhteistyölle, jonka tarpeesta Kokoomuksessa oli puhuttu73. Yhteistyötä haluttiin voimistaa myös elinkeinoelämän suunnalta74. Tässä prosessissa VKTS muodosti epävirallisen ryhmän, joka kokosi ehdotuksia Helsingin kaupunginvaltuuston ei-sosialistisille ryhmille75. Tähän porvarilliseen rinnakkaissuunnitteluun osallistuivat opetusministeriöstä kansliapäällikkö Jaakko Numminen (kesk.) ja osastopäällikkö Veli Nurmi (kesk.) ja kouluhallituksesta osastopäällikkö Vesa Lyytikäinen (kesk.), ylijohtaja Yrjö Yrjönsuuri (lib.), ylitarkastaja Leena Jääskeläinen (kok.) ja toimistopäällikkö Tuomo Häyhä (kesk.). Lisäksi Kokoomuksesta mukana olivat Elsi Hetemäki, Matti Peltonen ja Manu Renko. Kaikki kokoonpanossa mukana olleet eivät välttämättä jakaneet peruskoulukritiikin jyrkkää linjaa tai sitoutuneet tukisäätiöön mitenkään muuten. Kyse oli sekä neuvottelemisesta että vaikuttamisesta. Kokoonpanon tarkoitus oli muotoilla ei-sosialistinen linja peruskoulun eriyttämistoimikunnan mietintöön ja kanta lukion kehittämiseksi.76 Porvarillisen yhteistyöjärjestön pohjalta VKTS alkoi organisoida myös laajempaa opetus- ja koulutuspoliittista ryhmää, joka sai nimekseen Torni. Se toimi tiiviissä yhteydessä eduskuntaryhmien kanssa.77 Yhteistyön tasosta ja laajuudesta on kuitenkin sanottava, etteivät Tornin kokouksissa mukana olleet välttämättä sitoutuneet itse tukisäätiöön.

Vasemmistokeskustalaisen koulu-uudistuksen kumoaminen jäi toteutumatta

Peruskoulu-uudistus, Yksityisoppikoulujen liiton etujärjestötoiminta ja Vapaan koulutuksen tukisäätiö kietoutuvat toisiinsa 1970-luvun koulujärjestelmän politisoitumisessa. Taustalla oli perinteisen oikeiston ja elinkeinoelämän huoli yhteiskunnan nopeasta, kielteisenä pidetystä muutoksesta. Yksityisoppikouluväki osallistui elinkeinoelämän rahoittamana valtapoliittiseen kamppailuun ja pyrki rakentamaan väyliä porvarilliselle yhteistyölle. VKTS:n perustaminen liittyi ensiksi yksityisoppikoulujen aseman puolustamiseen, mutta laajeni asteittain edistämään porvarillisen puolue- ja asiantuntijakentän kokoamista yhteen. Kokoomus oli selvästi tukisäätiön lähin yhteistyötaho perustamisvaiheessa. Sitä kuvaa kokoomuspolitiikkojen ja elinkeinoelämän johtohenkilöiden osallistuminen toimintaan VKTS:n alkuvaiheessa. Koulujärjestelmälain muutos kesällä 1974 oli takaisku yksityisoppikouluväelle ja osoitti tarpeen parantaa poliittisia yhteyksiä. Syksyllä 1974 Kokoomuksen koulutuspoliittinen toimikunta suunnittelikin koulutuspoliittista yhteistilaisuutta eduskuntaryhmän opettajajäsenten ja sivistysvaliokuntajäsenten kanssa. Tarkoituksena oli perustaa projektiryhmä koulutuspoliittisten selvitysten ja kannanottojen laatimiseksi, ja yhteistyökumppaneina olisi hyödynnetty koulutuspoliittisia asiantuntijoita ja Porvarillisten Koulutyöntekijöiden Liittoa.78

Kokoomuksen koulutuspoliittisen toimikunnan erityishuomio kiinnittyi keväästä 1975 lähtien ei-sosialistisen yhteistyön tehostamiseen. Toimikunta päätti ottaa yhteyden Keskustapuolueen Tuomo Häyhään. Pian toimikunnan jäsenet Leena Jääskeläinen, Helsingin koulutoimenjohtaja Jouko Kauranne ja Vesa Lyytikäinen sekä Häyhä vaikuttivat kaikki Tornin ryhmässä ja toimivat myöhemmin myös VKTS:n koululakien valmisteluryhmässä. Ei-sosialistinen koulutuspoliittinen yhteistyö käynnistyi siis Kokoomuksen ja tukisäätiön aloitteista. Tukisäätiö nivoutui osaksi laajempaa elinkeinoelämän rahoittamaa kenttää. Tornin ryhmässä toimi ei-sosialistisen yhteistyön hengessä keskeisiä keskiasteen koulu-uudistuksen ja peruskoulun eriyttämiskysymyksen vaikuttajia kuten ylijohtaja Yrjö Yrjönsuuri (lib.), osastopäällikkö Vesa Lyytikäinen (kesk.), toimistopäällikkö Tuomo Häyhä (kesk.), suunnittelupäällikkö Ukko Laurila (lib.), ylitarkastaja Leena Jääskeläinen (kok.), ammattikasvatushallituksesta osastopäällikkö Aulis Lintunen (kesk.), professori Veli Nurmi (kesk.), rehtori Kyösti Kaskirinne (MTK) ja OAJ:n hallituksesta rehtori Kalevi Heikkilä (kok.). Lisäksi mukana oli useita Keskustapuolueen, Kokoomuksen ja liberaalien kansanedustajia.79

VKTS käynnisti kirjoittamis- ja tutkimusprojekteja vaikuttamisensa tueksi. On kuitenkin vaikea arvioida sitä, vastasiko Suomen koulujärjestelmästä ja virkakoneiston politisoitumisesta esitetty kuva aina tukisäätiössä toimineiden todellisia näkemyksiä. Esimerkiksi asioiden dramatisointi saattoi parantaa mahdollisuuksia saada rahoitusta tai lisätä julkista näkyvyyttä. EVA:n tuki ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys eikä kaikkiin hankkeisiin saatu rahoitusta. Mahdollista tarvetta rahoitukseen kuitenkin perusteli yleinen oikeistolainen käsitys politisoitumisesta ja virkamieskunnan vasemmistolaistumisesta. Nämä teemat nousivat säännöllisesti esiin esimerkiksi Kokoomuksen puoluevaltuustossa ja Elinkeinoelämän valtuuskunnassa. Koulutuspoliittinen oikeistoväki katsoikin, että vasemmistopuolueet olivat saaneet aikaisempaa paremman jalansijan koulutus- ja kasvatusinstituutioissa. Esimerkiksi Pirkkalan monisteella pyrittiin perustelemaan tällaisia näkökantoja oikeiksi, ja syksyllä 1975 tukisäätiö koordinoi koulutuspoliittista kirjoittelua. On mahdollista, että Pirkkalan monistetta koskevalla, osin suunnitelmallisella ja poliittisiin tarkoituksenmukaisuuksiin perustuneella kirjoittelulla vaikutettiin ihmisten silloisiin ja myöhempiin käsityksiin 1970-luvusta ja koulujärjestelmän politisoitumisesta.

Tukisäätiön asiakirjoista ei käy selville, mitä tutkimusta tukisäätiössä VKTS:ssä pidettiin sosialistisena. Aikalaispuheenvuoroissa sosialismin vaara viittasi yleisesti vasemmistopuolueiden pragmaattisiin tavoitteisiin ja yhteistyöhön. Oikeiston ja elinkeinoelämän uudenlainen järjestäytyminen kuvastaakin juuri reaktiota toteuttamiskelpoisiin ja pragmaattisiin reformeihin. Puhe yhteiskunnan politisoitumisesta oli osin arvolatautunutta. Toisaalta kyse oli reaalisesta ilmiöstä, mikä sai aikaan järjestäytymistä ja ristiriitojen voimistumista. Yhteiskunnallisia tapahtumia tulkittiin selvärajaisesta ideologisesta tirkistysaukosta käsin. Peruskoulukritiikin jyrkän linjan vaikuttajat leimasivat myös rintamastaan poikenneet henkilöt kommunistien vaikutuksen alaisiksi. Maltillisemman tavoitteen ajaminen eli ei-sosialistisen yhteistyön rakentaminen edellytti, että Keskustapuolue saataisiin etääntymään kansanrintamapolitiikasta. Kokoomuksen ja elinkeinoelämän lähdemateriaalin perusteella voidaan sanoa, että Kokoomus oli aktiivinen osapuoli yhteiskunnan politisoimisessa. Kyse oli yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa esimerkiksi VKTS pyrki ”soveliaalla miehityksellä” muuttamaan ”asiallisiksi ja tasapuolisemmiksi” opetusministeriön, kouluhallituksen ja ammattikasvatushallituksen virastot ja tilapäiset elimet.

On vaikea arvioida, oliko VKTS:n organisoima rintama lopultakaan erityisen laaja tai menestyksekäs – tai miten se pääsi vaikuttamaan koulujärjestelmän kehittymiseen. Mukana ei esimerkiksi ollut asevelisosialisteja. Mahdollisesti toiminnan salaliittomaisuus herätti epäluuloja myös vasemmistopuolueiden ulkopuolella. Tukisäätiön oikeistolaisuus oli paikoin niin fundamentalistista, että puheenvuorot olivat yliampuvia ja kaukana käytännönläheisyydestä. Toisaalta kulissien takaisuus mahdollisti poliittisten leimojen välttämisen ja huomattavien taloudellisten resurssien käytön.

1960- ja 1970-luvuilla valtionhallinto ja julkinen sektori kasvoivat, mikä merkitsi uusia virkoja ja julkisyhteisöjen vallan kasvua. Demokraattisten elinten välittömässä kontrollissa oleva julkinen sektori kasvoi, mikä siirsi autonomiaa elinkeinoelämältä julkisille virastoille ja politiikalle. Kun julkisen sektorin merkitys laajeni, kamppailu valtiovallasta kiihtyi. Nimityspoliittiset hankkeet kuvastavat poliittisen sitoutumisen merkitystä. Edustaja Lauri Lausmaa esittikin puoluevaltuuston syyskokouksessa 1975, että Kokoomuksen tuli kannustaa ihmisiä liittymään puolueeseen, eikä vain luoda poliittisten virkamiesten johdettavissa olevaa ”sitoutumatonta, arkaa virkamieskuntaa.”

Tukisäätiössä oltiin kiinnostuneita siitä, tapahtuiko julkisten tutkimusvarojen jakamisessa poliittista suosintaa. Epäselväksi jää se, miten ”varmasti porvarillisen” ja ”selvästi vasemmistolaisen” kategorioita sovellettiin, eli riittikö johtopäätöksen vetämiseen esimerkiksi tutkijan käyttämä tietynlainen lähdekirjallisuus tai yleisluontoinen epäily. Vaikka tukisäätiön aktiivit tekivät yliopistoissa tilannekartoituksia, ei ole käytettävissä tietoa konkreettisista seurauksista. Siksi tarve lisätutkimukselle on ilmeinen. Tukisäätiön tieteellistä toimintaa ohjasi poliittinen tarkoituksenmukaisuus, eivät tieteelliset intressit.

Peruskoulun vastustus liittyi osin yleisen kouluajattelun muutokseen, kun koulujärjestelmän tavoitteita alettiin hahmottaa enemmän yhteiskuntapoliittisisten tavoitteiden, kuten sosiaalisen liikkuvuuden kautta80. Vastustajien mukaan peruskoulu siirsi persoonallista vapautta julkiselle vallalle. Yleisemmin kyse oli hyvinvointivaltion rakentamisen prosessista, jossa entistä suurempi osuus kansantulosta kierrätettiin valtion ja kuntien kautta81. Koska julkisilla palveluilla ja instituutioilla voidaan tasata sosiaalisia lähtökohtia ja edistää yhteiskunnallista yhdenvertaisuutta, yhtenäiskoulujärjestelmä oli osa hyvinvointipolitiikkaa. Suomen peruskoulu-uudistus ei kuitenkaan ollut läpihuutojuttu tai itsestäänselvyys82. Kokoomuksessa oli suuria vaikeuksia hyväksyä koulutuksen tasa-arvotavoitteita83. Peruskoulun vastustaminen oli linjassa sen kanssa, että elinkeinoelämä pyrki rajoittamaan julkisten kulutusmenojen ja verotuksen kasvua. VKTS:n toiminta osoittaa, että elinkeinoelämä pyrki aktiivisesti herättämään yhteiskunnallisia voimia vasemmistokeskustalaisen politiikan jarruttamiseksi. Demokratian perusperiaatteiden, yhteiskunnallisen avoimuuden ja kansalaisten perusoikeuksien näkökulmasta kulissien takainen taloudellinen vaikuttaminen on aina ongelmallista.

VKTS:n tarkasteleminen osana 1970-luvun poliittista kontekstia ja elinkeinoelämän järjestökenttää asettaa lähimenneisyyden koulutuspolitiikan uuteen valoon. VKTS ja muut samansuuntaiset järjestöt osoittavat, kuinka elinkeinoelämän eturyhmät pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan poliittisen päätöksentekojärjestelmän voimasuhteisiin, hyvinvointivaltion perusinstituutioiden muotoon, kansalaisten asenteisiin ja vaalikäyttäytymiseen. Tähänastisessa tutkimuksessa on korostettu tukisäätiön toiminnan tehokkuutta84. Väitteeseen on suhtauduttava pienellä varauksella. 1980-luvun alun koululait osoittavat, ettei tukisäätiö onnistunut rakentamaan todellista vastavoimaa vasemmistokeskustalaiselle peruskoulu-uudistukselle ja tasokurssien poistamiselle. Toisaalta vasemmiston tavoite oppivelvollisuuskoulun pitkittämisestä jäi toteutumatta. On perusteltua katsoa, että VKTS:n toiminnalla on ollut kauaskantoisempia vaikutuksia, jotka vaatisivat ehdottomasti lisätutkimusta. Tämän hetkiseksi kuvaksi jää, ettei vasemmistokeskustalaisen koulutuspolitiikan torjuminen onnistunut kuin pieniltä osilta. Loppujen lopuksi todettakoon, että koulutuspoliittinen ”vasemmistovaara” rajautui porvarillisesta tarkastelukulmasta tulkittuun yhteiskuntatodellisuuteen. Se oli reaalista vain suhteellisten kriteerien valossa.

Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri ja kasvatustieteen maisteri, joka valmistelee Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineessa väitöskirjaa elinkeinoelämän rahoittamasta ja organisoimasta peruskoulu-uudistuksen vastustuksesta.

Arkistolähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki (KA):

Vapaan koulutuksen tukisäätiön arkisto

Yksityisoppikoulujen liiton arkisto

Elinkeinoelämän valtuuskunnan arkisto

Päiviö Hetemäen arkisto

Porvarillisen työn arkisto, Helsinki (PTA)

Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2

Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12, Cc 15 ja Cc 16

Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19

Julkaistut lähteet:

Aho, Jaakko, Onko tilanne Suomessa kypsä vallankumoukselle? Vapaan koulutuksen tukisäätiö – koulujärjestelmän pelastus vai rapautuminen -seminaari Helsingissä Tieteiden talossa 10.12.2010, http://www.kasvhistseura.fi/dokumentit/1108211033_jaakko_aho.pdf

Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen (SDP) 26. puoluekokouksen pöytäkirja, http://www.tyark.fi/lists/sdp_ptk_1975_s1-100.pdf

Kirjallisuus:

Pekka Kuusi, 60-luvun sosiaalipolitiikka. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja, 6. Toinen painos. WSOY, Helsinki 1961

Leskinen, Jari, Tulevaisuuden turvaksi. Sotavahinkoyhdistyksen ja irtaimistonsotavahinkoyhdistyksen sotavahinkovakuutustoiminta 1939–1954. Sotavahinkoyhdistyksen säätiö ja sotavahinkosäätiö 1954–2005. Jyväskylä: Sotavahinkosäätiö. 2004

Rentola, Kimmo, Vallankumouksen aave. Vasemmisto, Kekkonen ja Beljakov. Otava, Helsinki 2005

Rinne, Risto, Suomalainen yhtenäiskoulu ja ylikansallinen koulutuspolitiikka. Teoksessa: Koko kansan koulu – 80-vuotta oppivelvollisuutta. Suomen Kouluhistoriallinen Seura ry. Helsinki 2001.

Smolander, Jyrki, Suomalainen oikeisto ja ”kansankoti”. Kansallisen Kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointimalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun. SKS. Helsinki 2000

Suutarinen, Sakari, Vapaan koulutuksen tukisäätiö – koulukasvatuksen, opettajankoulutuksen ja tutkimuksen näkymätön vaikuttaja 1973–1991. Kasvatus & Aika 2/2008.

Print Friendly, PDF & Email
  1. Jaakko Aho, Onko tilanne Suomessa kypsä vallankumoukselle? Vapaan koulutuksen tukisäätiö – koulujärjestelmän pelastus vai rapautuminen -seminaari Helsingissä Tieteiden talossa 10.12.2010, http://www.kasvhistseura.fi/dokumentit/1108211033_jaakko_aho.pdf, luettu 10.10.2011. []
  2. Esim. Leskinen 2004 ja Suutarinen 2007 []
  3. Aho 2010, http://www.kasvhistseura.fi/dokumentit/1108211033_jaakko_aho.pdf, luettu 10.10.2011. []
  4. Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston ylimääräisen kokouksen pöytäkirja, 7.1.1973 Helsinki. Sami Suominen, 25. Cc 15. PTA. []
  5. Rentola 2005, 102. []
  6. Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12. Pöytäkirja Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksesta, Helsinki, 22.4.1970, Rihtniemi, 97. PTA. []
  7. Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12. Pöytäkirja Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksesta, Cc 13. 17.5.1971, Helsinki. Risto Ranta, 58. PTA. []
  8. Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12. Pöytäkirja Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksesta, Tuusula, 25.9.1971. Ehdotus Kansallisen Kokoomuksen toimintasuunnitelmaksi vuodelle 1972, 12. PTA. []
  9. Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12. Pöytäkirja Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston ylimääräisestä kokouksesta, Helsinki. 8.1.1970, keskustelupöytäkirja. Rihtniemi, 69. PTA. []
  10. Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12. Pöytäkirja Kansallisen Kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksesta, Helsinki, 22.4.1970. Juha Rihtniemi. Liite 6. PTA. []
  11. Teinien Tuki r.y.:n toimintaohjelma. Kansio 16. EVAa. KA. []
  12. EVA ja TT. Max Jakobson 13.2.1978, Luottamuksellinen. Kansio 2. EVAa. KA. []
  13. Puoluevaltuuston pöytäkirjat, Cc12. Puoluevaltuuston ylimääräinen kokous 13.12.1971. Laatio, 46–47. PTA. []
  14. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975. Tiedonanto. PTA. []
  15. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975. Aloitteet. Aloite no 18, Varsinais-Suomen Kokoomus r.y. PTA. []
  16. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975, 35. PTA. []
  17. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975. Aloitteet. Aloite no 27, Käpylän Kansallisseura r.y. PTA. []
  18. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975. Aloite no 29. Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri r.y, 36–37. PTA. []
  19. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975, 38. PTA. []
  20. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975, Aloite no 44. Lauttasaaren Kokoomus r.y., 56–57. PTA. []
  21. Kimmo Rentola, Vallankumouksen aave. Vasemmisto, Kekkonen ja Beljakov. Otava, Helsinki 2005, 287. []
  22. Puoluehallitus 1975, pöytäkirjat Cb 19. Ph:n kokous 19.1.1975. Aloite no 44. Virkamiesten Kansallisseura. PTA. []
  23. Taloudellisen tiedotustoimiston toimintaprojekteja vuonna 1975, 30.10.1974. Kansio 27. Päiviö Hetemäen arkisto. KA. []
  24. Tehostettu tiedotustoiminta. Henkilökohtainen. 17.1.1974. Kansio 27. Päiviö Hetemäen arkisto. KA. []
  25. Henkilökohtainen liite: eräitä Taloudellisen tiedotustoimiston toiminnan piirissä olevia yhteisöjä: Teollisuuden Kuluttajaneuvonta Oy. Päiväämätön. Kansio 27. Päiviö Hetemäen arkisto. KA. []
  26. Yhteiselimiä, joita EVA voisi toiminnassaan käyttää hyväksi, 28.V.1974. Kansio 27. Päiviö Hetemäen arkisto. KA. []
  27. Minne menet markkinatalous? Luottamuksellinen. 27.10.1976. EVA:n johtajien paperi. Kansio 41. EVAa. KA. []
  28. Veikko Hallenberg ja Niilo Honkala, 3.11.1975. YOLa. F 12. Kirjeenvaihto 1974–1975. KA. []
  29. Niilo Honkalan brosyyri: Oppikoulunopettaja peruskoulussa, 26.11.1975. YOLa. HA 9. Vapaan koulutuksen tukisäätiö. KA. []
  30. Alustava muistio. Maamme kasvatus- ja koulutuspolitiikan kehitysnäkymiä. Jaakko Nevalainen ja Seppo Kahila. 26.6.1975. VKTSa. Kansio 3. KA. []
  31. VKTS:n hallituksen kokouksen ptk. 26.6.1975. Liite2. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  32. VKTS:n hallituksen kokouksen ptk. 7.3.1974. Helsinki. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  33. Veikko Hallenbergin kirje Aamulehden toimittaja Matti Arjanteelle, 16.1.1975. Lähetetty myös seuraaville toimittajille: Matti Arjanne, Irma Heydemann, Eila Jokela, Leo Lahtinen, Sakari Talvitie, Erkki Teikari ja Olavi Vänttinen. YOLa. F 12. Kirjeenvaihto 1974–1975. KA. []
  34. Suomen sosialidemokraatti, 23.4.1975, Pirkkalan kokeilu: Kouluhallituksen toiminta kestää asiallisen kritiikin. YOLa. Ha 8. Pirkkalan opetuskokeilu. Koonnut Niilo Honkala. KA. []
  35. Etelä-Suomen Sanomat, 26.4.1975. YOLa. Ha 8. Pirkkalan opetuskokeilu. Koonnut Niilo Honkala. KA. []
  36. Pöytäkirja KK:n puoluevaltuuston syyskokouksesta 23.9.1974. Liite 9 KK:n toimintasuunnitelma vuodelle 1975, 2. Puoluevaltuusto 1973–1974. Cc 15. PTA. []
  37. SDP:n puoluekokous 5.6.1975. Pöytäkirja, 65. http://www.tyark.fi/lists/sdp_ptk_1975_s1-100.pdf, luettu 8.9.2011. []
  38. Puoluevaltuusto 1975 pöytäkirjat. Cc 16. KK:n puoluevaltuuston kokous 9.6.1975, Helsinki. Julkilausuma. Liite 6. []
  39. US, 29.5.1975. YOLa. Ha 8. Pirkkalan opetuskokeilu. Koonnut Niilo Honkala. KA. []
  40. Aamulehti, 11.9.1975. Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2. PTA. []
  41. Aamulehti, 14.9.1975. Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2. PTA []
  42. Juha Sipilän kirjoitus 12.5.1975, Näkökohtia eduskuntavaalitoiminnan rahoituksesta ja tukemisesta. Kansio 43. EVAa. KA. []
  43. Aamulehti, 13.9.1975. Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2. PTA []
  44. Kullervo Rainion artikkeli Yrittävä Oulu -lehdessä. Tästä vaaleissa on kysymys: Sosialistinen yhteiskunta – vai vapaa demokratia. 26.6.1975. Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2. PTA. []
  45. Uusi Suomi. Puheenvuoro. 21.8.1975: Korvaava koulu Espoossa. Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2. PTA. []
  46. US:n pääkirjoitus Korvaavan koulun puolesta. 21.8.1975. Kullervo Rainio, puheet ja lehtileikkeet, 1971–1979, KR2. PTA. []
  47. Juha Sipilän kirjoitus syyskuussa 1975 eduskunnan voimasuhteista. Kansio 43. EVAa. KA []
  48. Yksityisoppikoulujen Keskusliitto. YOL:n 40. vuosikokouksen julkilausuma Helsingissä 20.4.1975. Kokouksen puheenjohtaja Kaarlo Pettinen ja sihteeri Matti E. Kohvakka. YOLa. F 15. Kirjeenvaihtoa 1974–1975. KA. []
  49. Yksityisoppikoulujen Keskusliitto. Informaatiokirjeitä jäsenkouluille 1974. Referaatti Veikko Hallenbergin puheesta YOL:n 40. vuosikokouksessa Helsingissä 19.-20.4.1975. YOLa. F 15. Kirjeenvaihtoa 1974–1975. KA. []
  50. Yksityisoppikoulujen Keskusliitto. Informaatiokirjeitä jäsenkouluille 1974. Professori K. V. Laurikaisen juhlaesitelmä YOL:n 40. vuosikokouksessa Helsingissä 19.-20.4.1975. YOLa. F 15. Kirjeenvaihtoa 1974–1975. KA. []
  51. Niilo Honkala, Peruskoulun tavoitteet, toteutus ja tulokset, 22.8.1975. YOLa. HA 9. Vapaan koulutuksen tukisäätiö. KA. []
  52. Hallituksen kokous 21.2.1977. Esityslista 1/1977. Jaakko Nevalainen. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  53. Pikakirjoituspöytäkirja puoluevaltuuston syyskokouksesta 28.9.1975. 1. Kokouspäivä. Matti Haapalainen, 90. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  54. Pikakirjoituspöytäkirja kokoomuksen puoluevaltuuston syyskokouksesta 28.9.1975. 1. Kokouspäivä, Elsi Hetemäki, 90. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  55. Pikakirjoituspöytäkirja puoluevaltuuston syyskokouksesta 28.9.1975. 1. Kokouspäivä. Haapalainen, 93. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  56. Pikakirjoituspöytäkirja puoluevaltuuston syyskokouksesta 28.9.1975. 1. Kokouspäivä. Aimo Pesola, 92. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  57. Pikakirjoituspöytäkirja puoluevaltuuston syyskokouksesta 28.9.1975. 1. Kokouspäivä. Elsi Hetemäki, 92. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  58. Muistio syyskuussa 1975 toteutettavasta tiedotuskampanjasta. Jaakko Nevalainen. VKTSa. Kansio 6. KA. []
  59. Alustava muistio. Maamme kasvatus- ja koulutuspolitiikan kehitysnäkymiä. Jaakko Nevalainen ja Seppo Kahila. 26.6.1975. VKTSa. Kansio 3. KA. []
  60. Maamme kasvatus- ja koulutuspolitiikan kehitysnäkymiä. Alustava muistio. Nevalainen ja Kahila. VKTSa. Kansio 3. KA. []
  61. Esitys Vapaan koulutuksen Tukisäätiö r.y:n toimenpiteiksi selvitystyötä varten sekä jatkuvan valvonnan ja tarvittavien toimenpiteiden aikaansaamiseksi opettajankoulutuksen kohdealueella. Liite 4. Hallituksen kokous 16.9.1975. Asia 3. Veikko Heinonen. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  62. Esitys Vapaan koulutuksen Tukisäätiö r.y:n toimenpiteiksi selvitystyötä varten sekä jatkuvan valvonnan ja tarvittavien toimenpiteiden aikaansaamiseksi opettajankoulutuksen kohdealueella. Liite 4. Hallituksen kokous 16.9.1975. Asia 3. Veikko Heinonen. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  63. Liite Markku Anderssonin tutkimuspaperista. VKTSa. Kansio 2. KA. []
  64. Markku Anderssonin kirje Jaakko Nevalaiselle 29.12.1975. VKTSa. Kansio 5. KA. []
  65. VKTS:n hallituksen kokouksen ptk. 8.3.1982. Pöytäkirja 2/1982. Kaavio tutkimustoiminnan järjestämisestä 8.3.1982. Jaakko Aho. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  66. Tutkimustoiminta. Alikoski. VKTSa. Kansio 2. KA. []
  67. Tutkimustoiminta. Alikoski. VKTSa. Kansio 2. KA. []
  68. Toiminnan lähtökohdista, tavoitteista ja järjestämisestä. Selvitys opetushallinnon nimityspolitiikasta. Henkilökohtainen. 1982. VKTSa. Kansio 6. KA. []
  69. Selvitys opetushallinnon nimityspolitiikasta. Yhteenveto. Kansio 42. EVAa. KA. []
  70. Tutkimusrahoituksen selvittäminen. 20.3.1980. VKTSa. Kansio 3. KA. []
  71. Valtuuston syyskokous 28.–29.9.1975. 2. Kokouspäivä. Pikakirjoituspöytäkirja. Harri Holkeri, 79. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  72. Valtuuston syyskokous 28.–29.9.1975. 2. Kokouspäivä. Pikakirjoituspöytäkirja. Pekka Sitari, 80. Puoluevaltuusto 1975-. Cc 16. PTA. []
  73. Esimerkiksi: Pöytäkirja KK:n puoluevaltuuston sääntömääräisestä syyskokouksesta 24.9.1973. Cc 15. Puoluehallituksen ehdotus KK:n toimintasuunnitelmaksi vuodelle 1974. Liite 7. PTA. []
  74. Kunnallisvaalit 1976 ja puolueiden rahoitus, EVA:n työvaliokunnan kokous 24.3.1976. Kansio 1. EVAa. KA. []
  75. Helsingin koulusuunnitelman tarkistusprojekti. Jyrki Helin, HYRY. VKTSa.. Kansio 2. KA. []
  76. VKTS:n hallituksen kokouksen ptk. 25.10.1976. Liite asiaan 4. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  77. VKTS:n hallituksen kokouksen ptk. 19.9.1977. Liite 3. Asiaan 5. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  78. Kansallinen Kokoomus. Ce. Toimi- ja valiokunnat 1974. Pöytäkirja Kansallisen Kokoomuksen koulutuspoliittisen toimikunnan kokouksesta, joka pidettiin 12.8.74. PTA. []
  79. VKTS:n hallituksen kokouksen ptk. 28.9.1978. Tornin ryhmä syksyllä 1978; henkilöt, asema ja tausta. VKTSa. Kansio 1. KA. []
  80. Rinne 2001, 128. []
  81. Kuusi 1961, 10–11. []
  82. Rinne 2001, 127. []
  83. Smolander 2000, 230–232. []
  84. Suutarinen 2008. []

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.