Jaakko Seppälä – “Hollywood tulee Suomeen – Yhdysvaltalaisten elokuvien maahantuonti ja vastaanotto kaksikymmentäluvun Suomessa” Lectio praecursoria 7.6.2012

Jaakko Seppälän väitös ”Hollywood tulee Suomeen – Yhdysvaltalaisten elokuvien maahantuonti ja vastaanotto kaksikymmentäluvun Suomessa” (Hollywood Comes to Finland: The Import and Reception of American Films in Finland in the 1920s) tarkastettiin 7.6.2012 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Hannu Salmi Turun yliopistosta, ja kustoksena oli professori Henry Bacon.

Väitöskirjassani Hollywood tulee Suomeen tarkastelen suomalaista elokuvakenttää osana kansainvälisiä elokuvamarkkinoita. Olen kohdistanut huomioni Hollywood-elokuvien maahantuontiin ja teosten muuttuvaan asemaan suomalaisessa itsenäisyydenajan mykkäelokuvakulttuurissa. Käsittelen yhdysvaltalaisia elokuvia moninaisten ja monimutkaisten yhteiskunnallisten intohimojen ja kulttuuristen virtausten kohtauspaikkana.

Kuten me kaikki hyvin tiedämme, Suomessa esitetään vuosittain enemmän Hollywood-elokuvia kuin kaikkia muita elokuvia yhteensä, mutta aina näin ei ole ollut. Tutkimukseni keskiössä onkin ajatus suomalaisen elokuvakulttuurin amerikkalaistumisesta. Käsite liittyy läheisesti amerikanismiin, joka on toiminut Yhdysvaltojen ja sen väestön kehityksen johtotähtenä sekä ei-amerikkalaisten inspiraationa. Toisaalta amerikanismi on edustanut kaikkea sitä, mikä Yhdysvalloissa on pahasta, ja muodostaa uhan sille, mitä eurooppalaiset intellektuellit ovat pitäneet kulttuuriperintönään. Amerikkalaistumisella viittaan prosessiin, jonka myötä amerikanismi on levinnyt, ja muiden maiden on voitu ajatella muuttuneen ainakin jossain määrin Yhdysvaltojen kaltaisiksi. Käytännössä Hollywood-elokuvien levittäminen ja esittäminen on ollut maailman amerikkalaistamista ja monet elokuvien synnyttämät ilmiöt – kuten Hollywood-tähtien ihailu – amerikanismia.

Suomalaista elokuvakulttuuria ja sen kehitystä ei voi ymmärtää irrallaan kansainvälisistä virtauksista. Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen ajoi isot eurooppalaiset elokuvateollisuudet syvään kriisiin, jonka seurauksena elokuvien tuottaminen väheni merkittävästi. Sota myös vaikeutti kansainvälistä elokuvakauppaa, sillä monet maat sulkivat rajansa ja boikotoivat vastapuolen ja sen liittolaisten tuotteita.

Hollywood-studiot eivät kärsineet sodasta lainkaan, päinvastoin. Ne tuottivat elokuvia läpi sotavuosien, mikä tarkoitti sitä, että elokuvia oli varastossa sodan jälkeen auenneita markkinoita varten. Hollywoodin nousua ennenäkemättömäksi elokuvaimperiumiksi edesauttoivat studioiden hallussa olleet maailman suurimmat kotimaan elokuvamarkkinat. Suuret kotimaan markkinat takasivat isot taloudelliset voitot; maailman elokuvamarkkinat taas mahdollistivat suuret lisävoitot. Tässä tilanteessa Hollywood-elokuvat osoittautuivat paljon aiempaa tuottoisammiksi, mistä johtuen elokuviin pystyttiin sijoittamaan aiempaa enemmän rahaa. Kehityksen seurauksena Hollywood-elokuvien tuotantoarvot nousivat paljon eurooppalaisten elokuvien vastaavia korkeammiksi. Koska Hollywood-elokuvat levisivät laajalle, toisin kuin Hollywoodin kilpailijoiden elokuvat, studiot kykenivät myymään esitysoikeuksia erittäin kilpailukykyisellä hinnalla. Sodan jälkeen monessa Euroopan maassa elettiin tilanteessa, jossa oli halvempaa hankkia yhdysvaltalaisia elokuvia kuin tuottaa omia. Tämä oli monista huolestuttavaa ja Hollywood-elokuvat herättivät paljon vastustusta.

Euroopan elokuvamarkkinoiden valtaamista nopeuttivat Hollywoodissa omaksutut tehokkaat myyntimenetelmät, joista merkittävin oli elokuvien ”kytkykauppa”. Studiot myivät kysytyimpiä elokuviaan vain kytkettynä suureen määrään vähempiarvoisia teoksia, joiden ei oletettu vetävän paljon katsojia. Näin studiot varmistivat, että niiden kaikki elokuvat käyvät kaupaksi. Koska kytkykauppana myydyt elokuvat valtasivat eri maissa elokuvateattereiden valkokankaat, Hollywoodin kilpailijoiden tuotteille jäi aiempaa vähemmän esitysmahdollisuuksia.

Maailman elokuvamarkkinoita ei silti vallattu yksin tehokkailla myyntimenetelmillä, vaan myös tuote oli haluttu. Klassista Hollywood-elokuvaa – jollaista on tyylillisesti kutakuinkin kaikki 1910-luvun lopun jälkeen valmistunut yhdysvaltalainen näytelmäelokuva – voi luonnehtia yhtenäisyyden ja huomaamattomuuden käsitteillä. Klassisen Hollywood-tyylin ihanteena on teoksen osatekijöiden alisteisuus kerrottavalle tarinalle. Ihanteena on, ettei elokuvassa ole mitään, mikä ei tue ja kuljeta tarinaa. Kun kertovat keinot ovat tarinalle alisteisia, ne vetävät katsojien huomion tarinamaailmaan ja tällöin he eivät yleensä kiinnitä niihin juuri lainkaan huomiota. Koska klassinen elokuvakerronta tarjoaa mahdollisuuden hahmottaa diegeettistä tilaa pitkälti analogisella tavalla todellisuuden kanssa, kerronnan keinot ovat helposti omaksuttavissa. Selkeys, helppo lähestyttävyys ja toisaalta tunteisiin vetoavuus ovat kaikki tekijöitä, jotka osaltaan selittävät Hollywood-elokuvien liki yleismaailmallista suosiota.

Tutkimuksessani selvitän, miten ja miksi Hollywood-elokuva valloitti myös suomalaisen elokuvakulttuurin. Elokuvakulttuurilla tarkoitan kaikkia elokuviin kytkeytyneitä julkisia merkityksiä ja käytäntöjä. Hollywood puolestaan viittaa sekä yhdysvaltalaiseen elokuvateollisuuteen että sen tuotteisiin. Tutkittava ajanjakso alkaa vuodesta 1918, jolloin Hollywood-elokuvien vahva asema maailman elokuvamarkkinoilla lujittui. Rajapyykkiä motivoivat myös suomessa tuolloin koettu sisällissota ja vahvistunut nationalistinen ajattelu, jotka tulivat leimaamaan kaksikymmentäluvun elokuvakeskusteluja. Tutkittava ajanjakso päättyy vuoteen 1929, jolloin Helsingissä alettiin esittää synkronisoituja äänielokuvia (joista ensimmäiset olivat yhdysvaltalaisia). Äänielokuvan läpimurrolla oli monenkirjavia vaikutuksia suomalaiseen elokuvakulttuuriin. Uuden teknologian käyttöönotto muun muassa vahvisti kotimaisten ja heikensi ulkomaisten elokuvien markkina-asemaa. Tutkimukseni aikajänne on riittävän pitkä sen selvittämiseksi, kuinka Hollywood-elokuvien määrällinen asema on vaihdellut Suomen elokuvamarkkinoilla. Valitun aikajänteen puitteissa on myös mahdollista esittää, milloin Hollywood-elokuvia alettiin nähdä enemmän kuin kaikkia muita elokuvia yhteensä. Myös asenteiden ja niissä tapahtuneiden muutosten tarkastelu puoltaa valittua aikajännettä. Se on ensinnäkin riittävän lyhyt ollakseen hallittava, mutta toisaalta niin pitkä, että sen puitteissa voi kartoittaa ja analysoida muutoksia.

Tutkimuksessani siis selvitän, miten Hollywood-elokuvien maahantuontimäärät kehittyivät vuosina 1918–1929 ja kuinka Hollywood-elokuvaa ja sen myötä yhdysvaltalaista kulttuuria ylipäätään käsiteltiin suomalaisissa keskusteluissa. Lisäksi analysoin, muuttuivatko asenteet yhdysvaltalaista elokuvaa kohtaan siinä määrin, että suomalaisen elokuvakulttuurin voidaan katsoa amerikkalaistuneen tänä aikana. Tarkastelen Hollywood-elokuvien maahantuonnin ja vastaanoton vaikutuksia monella tasolla ja eri puolilta, koska näin syntyy käsitys amerikkalaistumisen laajuudesta ja toisaalta ilmiön moninaisuudesta.

Tutkimukseni haasteena on ollut päästä käsiksi aikalaisymmärrykseen unohtamatta nykyhetken näkemysten vaikutusta. Clifford Geertzin ajattelua seuraten pyrin kuvaamaan aikalaisten elämää tavalla, joka ei ole sidottu heidän mentaalisiin näköaloihinsa, mutta ei myöskään ole järjestelmällisen kuuro heidän olemassaolonsa erilaisille äänenpainoille. Olen ikään kuin jakanut kokemuksia aikalaisten kanssa ja kuvannut tätä. Olen lähestynyt aikalaiskokemuksia katsomalla paljon tutkittavan aikakauden elokuvia, lukemalla niistä aikalaisten käymiä keskusteluja sekä kyseenalaistamalla tämän valossa oman aikamme itsestäänselvyyksiä.

Tutkimukseni teoreettinen tausta juontaa Hans-Georg Gadamerin filosofiasta, aivan erityisesti hänen ymmärtämistä koskevista ajatuksistaan. Niissä keskeisellä sijalla on käsitys horisontista, joka ei vain mahdollista ymmärtämistä, vaan samalla rajoittaa sitä. Hans Robert Jauss on soveltanut Gadamerin hermeneuttista horisonttiajatusta taiteen vastaanoton tutkimiseen. Hänen mukaansa edes uudenlaiset taideteokset eivät näyttäydy ihmisille jonakin absoluuttisen uutena informaatiotyhjiössä, vaan vastaanottajat ymmärtävät ne ennalta tuntemansa kautta, sikäli kun he niitä ymmärtävät. Fredrick Jameson väittää samansuuntaisesti, ettemme koskaan kohtaa teoksia itsessään. Ne tulevat eteemme aina jo valmiiksi tulkittuina: ymmärrämme ne aikaisempien tulkintojemme kerrostuminen kautta, tai tulkintatraditiossamme kehittyneiden lukutottumusten ja kategorioiden kautta. Kaikki se, mitä aikalaiset ovat tienneet ja kokeneet, on vaikuttanut siihen, miten he ovat Hollywood-elokuvia vastaanottaneet ja tulkinneet. Elokuvat eivät tässä mielessä ole pysyviä ja muuttumattomia. Itse asiassa teoksia ei tietyssä mielessä ole olemassa ilman vastaanottoa ja tulkintaa. Vastaanoton historiallisuuden toteaminen johtaa väistämättä relativismiin. Korostankin elokuvien moniäänisyyttä ja niiden asemaa risteävien keskustelujen paikkana, sekä niitä monia tulkintoja, joita ne ovat mahdollistaneet.

Aikalaistulkintojen kirjoa ovat määrittäneet tietyt elokuvista sekä niitä ympäröineistä diskursseista ja olosuhteista nousseet reunaehdot. Tutkittavalla aikakaudella ilmestyneissä lehdissä julkaistut singulaariset näkemykset ovat todisteita näiden tulkintojen mahdollisuudesta. Harva aikalainen kuitenkaan kirjoitti elokuvista julkisesti, päinvastoin. Todennäköisten aikalaistulkintojen tavoittamiseksi olen kohdistanut huomioni vastaanottajien ja teosten väliseen vuorovaikutukseen, joka on tapahtunut kontekstien puitteissa. Tutkittavan aikavälin elokuvakeskustelut ovat työni kannalta tärkeitä, koska niissä on tuotettu maahantuoduista Hollywood-elokuvista sekä niihin kytkeytyvistä ilmiöistä tietynlaisia tulkintoja. Keskustelut ovat ohjanneet aikalaisia lähestymään teoksia joistain tietyistä näkökulmista, painottamalla joitain piirteitä ja häivyttämällä toisia. Elokuvia ympäröineitä informaatiomuodostelmia voi nimittää ”tulkintakehyksiksi”. Ne ovat vaikuttaneet aktiivisesti siihen, kuinka ihmiset ovat elokuvia vastaanottaneet ja tulkinneet. Tulkintakehys on se osa horisonttia, joka on verrattain helposti tavoitettavissa. Lähestyn siis Hollywood-elokuvien aikalaisvastaanottoa ja todennäköisiä tulkintoja rekonstruoimalla aikakauden tulkintakehyksiä sekä suhteuttamalla niihin maahantuotuja elokuvia.

Olen tarkastellut elokuvia ensisijaisesti sellaisten kontekstien puitteissa, jotka olivat laajalti elokuvista kiinnostuneiden ulottuvilla: tärkeässä asemassa ovat olleet aikakauden elokuvalehdet sekä yleisaikakauslehdet. Olen toisaalta täydentänyt tulkintojani tarkempaan analyysiin valittujen elokuvien osalta ottamalla huomioon myös sellaisia konteksteja, jotka olivat huonommin saatavilla. Tällaisia olivat esimerkiksi paikallislehdet. Metodinani on ollut elokuvien tulkitseminen rinnan ja ristiin niiden monien aikalaiskontekstien kanssa. En esitä tämän pohjalta väittämiä Hollywood-elokuvien tosiasiallisesta vastaanotosta, vaan hypoteeseja näiden teosten merkityksellistymisestä suhteessa tiettyyn viitekehykseen.

Tutkimukseni etenee kronologisesti, koska se auttaa osoittamaan, millainen asema Hollywood-elokuvilla on ollut eri hetkinä suomalaisessa itsenäisyyden ajan mykkäelokuvakulttuurissa ja millaisia muutoksia näiden elokuvien asemassa on tapahtunut.

Hollywood-elokuvien integroituminen osaksi suomalaista elokuvakulttuuria oli monisäikeinen prosessi, jonka lopputulos ei ollut yksiselitteinen. Vaikka yhdysvaltalaisten elokuvien asema Suomessa oli alkanut vahvistua jo ensimmäisen maailmansodan aikana, 1920-luvun alun Suomessa esitettiin eniten saksalaisia elokuvia. Saksan elokuvateollisuus toipui nopeasti sodasta ja tuotti elokuvia, jotka olivat sekä tasokkaita että edullisia, mitä vastoin uudet Hollywood-elokuvat olivat kalliita. Parhaat Hollywood-elokuvat tuotiin Suomeen monen vuoden viipeellä, esimerkiksi vuonna 1916 valmistunut Suvaitsemattomuus vasta vuonna 1922. Tätä vastoin eurooppalaisten elokuvien maahantuontiviive oli lyhyt.

Suomessa arvostettiin saksalaisia ja aivan erityisesti ruotsalaisia elokuvia. Näissä maissa tuotettujen elokuvien rinnalla Hollywood-studiot ja niiden useita vuosia vanhat tuotteet vaikuttivat olevan elokuva-alan kehityksestä jäljessä. Hollywood-elokuvien arvostus oli pitkään vähäistä, vaikka monet vetivät hyvin katsojia. Itse asiassa yhdysvaltalaisiin elokuviin kohdistui enemmän paheksuntaa ja ylenkatsomista kuin positiivista huomiota: tulkintakehykset eivät ohjanneet näkemään useimmissa Hollywood-elokuvissa juuri mitään hyvää. Elokuvakeskusteluissa Hollywoodia edustivat pitkään kaikkein huonoimmat elokuvat ja niihin liitetyt negatiivisiksi koetut ilmiöt: pinnallisuus, väkivalta, anarkistisuus, kevytkenkäisyys, rahan palvonta jne. Tilanne kuitenkin muuttui kun Hollywood-studiot laskivat tuotteidensa hintoja ja uusia elokuvia saatiin hankituksi Suomeen verrattain lyhyellä viipeellä. Varsinkin suurilla budjeteilla tuotetut spektaakkelit, kuten Robin Hood ja Notre Damen kellonsoittaja, vaikuttivat suotuisasti Hollywoodin arvonnousuun. Jo vuosikymmenen puolivälissä monet suomalaiset olivat sillä kannalla, että Hollywood tuotti maailman parhaimmat ja suosituimmat elokuvat, mutta myös huonoimmat. Kytkykauppakäytäntö takasi, että Hollywoodista tuli Suomeen monentasoista tavaraa.

Yhdestäkään eurooppalaisesta elokuvateollisuudesta ei ollut enää Hollywoodin haastajaksi maailman elokuvamarkkinoilla. Saksa menetti sotaa seuranneen hyperinflaation luoman etulyöntiasemansa ja sodassa neutraalina pysytellyt Ruotsi kohtasi maailman elokuvamarkkinoilla aiempaa kovempaa kilpailua. Mikä pahinta, Hollywood-studiot ostivat parhaat elokuvantekijät palvelukseensa, niin ruotsalaiset kuin saksalaisetkin.

Vuodesta 1923 alkaen Suomessa on esitetty enemmän Hollywood-elokuvia kuin kaikkia muita elokuvia yhteensä. Hollywood-studiot, toisin kuin monet kilpailijansa, tuottivat elokuvia, jotka vetoavat mahdollisimman suuriin katsojajoukkoihin. Yhdysvaltalaiset elokuvat ovat nimenomaisesti populaarikulttuuria, eivätkä studiot juuri tavoitelleet korkeakulttuurisia päämääriä, kuten monet eurooppalaiset tuotantoyhtiöt. Hollywood-elokuvien markkinointi, jossa kytkykauppa oli merkittävässä asemassa, oli niin tehokasta, ettei yksikään muu elokuvateollisuus pärjännyt kilpailussa. Lisäksi Hollywood-elokuvat kytkeytyivät moniin niiden mukana maahantuotuihin ilmiöihin, esimerkiksi elokuvatähtiin ja muotiin, jotka sitoivat aikalaiset Hollywoodiin myös niinä hetkinä, joina he eivät olleet elokuvissa.

Hollywood-elokuvista käytyjen keskustelujen määrät kasvoivat läpi kaksikymmentäluvun ja samalla näissä keskusteluissa ilmaistut käsitykset muuttuivat elokuvien kannalta suotuisammiksi. Negatiiviset käsitykset eivät silti kadonneet, vaan monet vastustivat Hollywoodia loppuun asti. Suomalaisten suhde Hollywood-elokuviin saavuttikin kaksikymmentäluvun edetessä kutakuinkin nykyisen muotonsa, jota voi hyvällä syyllä luonnehtia viha-rakkaussuhteeksi. Hollywood-elokuvia sekä ihaillaan että vastustetaan: ambivalentisti niistä keskustellaan elokuvataiteen ihanteena ja sen vihollisena. Maahantuotujen Hollywood-elokuvien moninaisuus sekä yksittäisten teosten monipuolisuus olivat se perusta, johon viha-rakkaussuhde kiinnittyi. Koska nähtäville saatiin monenlaisia yhdysvaltalaisia elokuvia, katsojilla oli runsaasti valinnanvaraa: elokuvateattereissa esitettiin niin taide-elokuvina pidettyjä suurelokuvia kuin hyvää makua polkeneita slapstick-komedioita. Kaikki eivät pitäneet kaikesta, päinvastoin. Hollywood-elokuvat herättivät paljon keskusteluja sekä suoranaisia kiistoja.

Kaksikymmentäluvun alussa Hollywoodin merkitys suomalaiselle elokuvalle oli siinä, että yhdysvaltalaiset elokuvat edustivat negatiivista vastapoolia, jota vasten suomalaista elokuvaa paikannettiin. Sitä vastoin ruotsalainen kultakauden elokuva edusti kansalliseksi mielletyn elokuvan ihannetta. Toisin sanoin kansallisen elokuvan malli oli kansainvälinen. Käytännössä ruotsalaisten näyttämän esimerkin seuraaminen tarkoitti Suomen luonnon ja kansan kuvaamista sekä omista kanonisoiduista taiteista ammentamista. Tällainen elokuva oli monista elokuvakirjoittajista sivistävää huvia, joka vahvisti kansallistunnetta. Hollywood-elokuville ominaisina pidettyjä piirteitä, kuten tähteyttä ja adaptaatioiden suurpiirteisyyttä, välteltiin tietoisesti. Hyvää siis paikannettiin huonoa vasten.

Mutta kun Hollywood-elokuvat olivat Suomessa määrällisenä enemmistönä sekä elokuvateattereiden ohjelmistoissa että lehtien sivuilla, Hollywood-elokuvasta tuli normi, johon muita elokuvia ryhdyttiin suhteuttamaan joko hyvässä tai pahassa. Toisin sanoin yhdysvaltalaisesta elokuvasta tuli universaalia elokuvaa, elokuvan synonyymi. Viha-rakkaussuhde Hollywoodiin näkyi kaksikymmentäluvun puolivälin jälkeen selvänä kotimaisen elokuvan ympärillä käydyissä keskusteluissa. Monet kriitikot arvostivat kansallisiksi mieltämiään elokuvia korkealle, mutta toiset toivoivat, että elokuvantekijät tarttuisivat epokaalisempiin aiheisiin. Myös kotimaisen elokuvan tyyliä ryhdyttiin kritisoimaan, sillä aikalaiset tottuivat klassiseen Hollywood-kerrontaan, minkä rinnalla eurooppalainen tableau-tyyli alkoi näyttää vanhanaikaiselta ja kankealta. Elokuvantekijät kohtasivat paradoksin: suomalaisen elokuvan haluttiin samanaikaisesti sekä erottautuvan Hollywood-elokuvasta että muistuttavan sitä.

Hollywoodin aseman vahvistuminen suomalaisessa elokuvakulttuurissa liittyy siis a) yhdysvaltalaisten elokuvien estetiikkaan, b) teosten markkinointiin ja c) niitä ympäröineeseen julkisuuteen sekä siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Toki Hollywoodin kilpailijatkin tuottivat elokuvia isoille katsojajoukoille, markkinoivat teoksiaan tehokkaasti ja yrittivät hallinnoida niitä ympäröinyttä julkisuutta, mutta yksikään elokuvateollisuus ei tehnyt tätä kaikkea niin systemaattisesti ja tehokkaasti kuin Hollywood.

Läpikäymäni tutkimusaineisto ja siitä tekemäni tulkinnat puoltavat käsityksiä Hollywood-elokuvien moniäänisyydestä sekä suomalaisen elokuvakulttuurin amerikkalaistumisesta siinä mielessä, että maahantuotujen Hollywood-elokuvien sekä niistä käytyjen keskustelujen määrät lisääntyivät kaksikymmentäluvulla ja tulkintakehykset muuttuivat Hollywood-elokuvien kannalta suotuisemmiksi. Selvää on, että suomalainen elokuvakulttuuri ei ole rakentunut vain kansallisista ja paikallisista aineksista, vaan vähintään yhtä paljon kansainvälisistä. Mitään muita elokuvia ei ole esitetty Suomessa yhtä paljon kuin yhdysvaltalaisia, eivätkä mitkään muut elokuvat ole muovanneet yhtä vahvasti suomalaisten katsomistottumuksia kuin yhdysvaltalaiset. Lisäksi Hollywood-elokuvat ovat vaikuttaneet syvästi niin kauneusihanteisiin kuin käsityksiin hyvästä ja pahasta sekä elämässä menestymisestä (leikkivätpä lapset vielä tänä päivänäkin ”inkkaria ja länkkäriä”, kiitos ennen kaikkea lännenelokuvien). Tässä mielessä Hollywood-elokuvat eivät ole vain vierasta tuontitavaraa, vaan olennainen osa suomalaista kulttuuria.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.