Ylikansallista nationalismia – Ruotsalainen äärioikeisto Suomessa 1970-luvulla

Nykyisellä suomalaisen äärioikeistokentän kenties radikaaleimmalla toimijalla, Suomen Vastarintaliikkeellä (SVL), on tiiviit yhteydet erityisesti ruotsalaisiin aatetovereihinsa. SVL on ”osa yleispohjoismaista vastarintaliikettä”, kuten he itse kertovat verkkosivuillaan[1]. Tavoitteena on ”pohjoismainen kansallissosialistinen tasavalta”[2]. Äärioikeiston yhteistyö muiden pohjoismaisten toimijoiden kanssa ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Uusnatsistiset järjestöt tekivät yhteistyötä jo 1970-luvulla. Keskeisin yhteistyö tapahtui Nordiska Rikspartietin puitteissa. Yhteistyö oli tiivistä erityisesti 1970-luvun alkupuolella, mutta se hiipui henkilöristiriitojen vuoksi vuosikymmenen lopulla. Kuvaan tässä artikkelissa ruotsalaisen äärioikeiston yhteistyötä ja sen kehitystä suomalaisten toimijoiden kanssa.[3]

Nordiska Rikspartiet (NRP) perustettiin vuonna 1956. Puolueen perustaja Göran Assar Oredsson johti liikettä sen lopettamiseen asti vuonna 2009. Ainoastaan 1970-luvulla hänen vaimonsa Vera Oredsson toimi lyhyen aikaa liikkeen muodollisena johtajana. Oredssonin puolue oli avoimen kansallissosialistinen ja alkujaan se perustettiin nimellä Ruotsin kansallissosialistinen taistelujärjestö. Nykyään muun muassa Pohjoismainen Vastarintaliike kunnioittaa Oredssonia keskeisenä linkkinä vanhan ja uuden kansallissosialismin välillä[4]).

Suomessa Oredssonin puolueella oli suuri merkitys 1960-luvun lopulta alkaneessa äärioikeiston sukupolvenvaihdoksessa. Nordiska Rikspartietin pamfletteja ja lehteä Nordisk Kamp levitettiin Suomessa ilmeisesti jo 1960-luvun puolivälistä alkaen, ja järjestäytynyt toiminta alkoi 1960-luvun lopulla.

Nuorisoradikalismin kasvaessa 1960-luvulla oikeistolaiset toimijat tunsivat kasvavaa huolta maan tulevaisuudesta. Kauhukuvista keskeisin toteutui vuonna 1966, kun kommunistit pääsivät poliittisesta pannasta ja hallitusvaltaan. Kommunisminvastaisuudesta ja militantista isänmaallisuudesta tuli nopeasti epämuodikasta. Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki ja muut äärivasemmiston nousua patoamaan pyrkivät oikeiston järjestöt olivat jääneet kehityksen kelkasta eikä heidän sanomansa enää tavoittanut nuorisoa[5]. Antikommunistinen liike haki uusia muotoja ja organisoitui uudelleen. Uuden, aiempaa radikaalimman äärioikeistolaisuuden airuena toimi uusi, sodanjälkeinen sukupolvi. Äärioikeiston toiminta siirtyi maan alle, mikä vähensi pidäkkeitä laittomaankin toimintaan.  Myös ulkomaiset esikuvat sekä ulkomainen tuki edesauttoivat radikalisoitumista.

NRP rantautuu Suomeen

Keskeinen henkilö suomalaisen ja ruotsalaisen äärioikeiston yhteistyössä oli vuonna 1970 Ruotsiin muuttanut helsinkiläinen painaja Nils-Axel Mandell. Mandell oli Suomessa asuessaan pyrkinyt käynnistämään NRP:n paikallistoimintaa muun muassa Helsingissä, Turussa, Lahdessa, Kotkassa ja Kajaanissa. Ruotsissa Mandell toimi Suojelupoliisin ilmoituksen mukaan ”Nordiska Rikspartietin (NRP) agitaatioryhmän (RAG) johtajana”[6]. RAG:n (Rikspartiets aktionsgrupp) tehtävänä oli ”fyysisesti tukea puoluetta” ja ”kamppailla vallasta kaduilla” sekä ”toimia eräänlaisena Gestapona”[7]. 1980-luvun alussa Mandell oli myös perustamassa Bevara Sverige Svenskt -järjestöä (BSS), joka taisteli erityisesti maahanmuuttoa vastaan[8]. Järjestön toiminta jatkui vuoden 1986 jälkeen Sverigedemokraterna – puolueessa, johon BSS sulautui.

Mandell hoiti yhteyksiä Suomeen pääasiassa kirjeitse sekä lyhyiden Suomen vierailujensa aikana. Toimintansa hän oli ehtinyt kuitenkin aloittaa jo Suomessa asuessaan. Yksi tapa värvätä uusia toimijoita oli pyrkiä soluttautumaan muihin järjestöihin tai luoda yhteistyötä näiden kanssa. Kokoontuessaan toukokuussa 1970 Kajaanissa Mandell kumppaneineen yritti saada Suomen Itsenäiset Nuoret -järjestön (SIN) toimijoita yhteistyöhön NRP:n kanssa. SIN oli Kauko Kareen Itsenäisyyden Puolesta ry:hyn kytkeytynyt lyhytikäinen järjestö, jonka johtajana toimi Jouni Lanamäki. Järjestö käytti aluksi nimeä Isänmaallinen Kansallisliike, IKL. Suojelupoliisin tiedusteluraportin mukaan Lanamäki ei lämmennyt Mandellin antisemitismille. Järjestöt järjestivät kuitenkin muutamaan otteeseen yhteistapaamisia muun muassa mökkireissujen merkeissä.[9]

Oman järjestönsä jäsenmääräksi Mandell väitti 5000-6000 henkilöä. Luvussa on mitä luultavimmin pari nollaa liikaa. Suojelupoliisin arvio toiminnan senhetkisestä tilasta lienee lähempänä totuutta: ”tehtyjen huomioiden mukaan jäsenmäärä koostuu pienistä irrallisista ryhmistä tai yksityisistä henkilöistä, jotka toimivat ilman keskitettyä johtoa”[10]. Jäsenkunta oli varsin suppea, mutta sitäkin radikaalimpi, ja vähitellen se sai kannattajia eri puolilta Suomea. Erityisen aktiivisia paikkakuntia olivat Helsingin ohella Lahti ja Kotka. Lahdessa vuoden 1974 paikkeilla NRP:hen kytkeytyneitä toimijoita tai tukijoita näyttäisi olleen alun toistakymmentä. Määrät ovat vähäisiä, mutta eivät mitättömiä verrattuna esimerkiksi ruotsalaisen NRP:n alkuaikojen jäsenmäärään, jonka Ruotsin poliisi arvioi myös liikkuneen muutaman kymmenen mittaluokassa.

Yhteydet Ruotsiin eivät olleet pelkästään lentolehtisten rahoittamista ja levittämistä: myös aseiden hankinnasta on joitain tietoja. Vuonna 1974 Tukholmassa tehdyissä kotietsinnöissä löytyi muun muassa räjähdysaineita ja RAG:n jäseniä tuomittiin laittomasta aseiden hallussapidosta. Aseet oli hankittu Suomesta.[11] Kesäkuussa RAG toteutti kaksi savupommi-iskua Tukholmassa. Elokuvateatteri Chinaan tehtiin isku 1.6.1974 sen esitettyä elokuvaa Kevät koittaa Hitlerille ja kilpailevan äärioikeistoryhmittymän Demokratisk Allianssin tiloihin heitettiin seuraavana päivänä savupommi. Nils-Axel Mandell tuomittiin Timo Stamblewskin kanssa tehdystä iskusta kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.[12]

NRP yritti luoda kontakteja myös Saksaan. Se perusti muun muassa Rudolf Hessin vapauttamista vaatineen järjestön Suomen haaraosaston vuonna 1970. Äärioikeistotutkija Armas Sastamoisen mukaan pan-eurooppalaisella äärioikeistoliikkeellä Europäische Soziale Bewegungilla oli tosin edustajansa myös Suomessa jo 1960-luvun alkupuolella.[13] Ruotsi näyttää silti olleen keskeinen linkki ulkomaille sekä NRP:n piirissä toimineille suomalaisille aktiiveille että myöhemmin Pekka Siitoinin toimintakentässä.

Ideologialtaan NRP oli kansallissosialistinen, ja myös suomalaisten toimijoiden piirissä antisemitismillä sekä Hitlerin toimien oikeuttamisella oli keskeinen rooli. Samoin viha kohdistui muihin vähemmistöihin. NRP:n toimintaa Suomessa Mandellin jälkeen organisoinut aktivisti antoi Suojelupoliisin kuulusteluissa 20.8.1970[14] laajalti tietoja aatteellisesta taustasta melko hätkähdyttävällä ja karkealla tavalla. Suojelupoliisin yhteenvedon mukaan kuulusteltava kertoi muun muassa, että

[k]ansallissosialistinen järjestelmä sopisi parhaiten mm. Suomeen. Edelleen hänen mielestään olisi mustalaiset, neekerit ja juutalaiset tapettava, koska he elävät muiden ihmisten kustannuksella. Em. tappotoimenpiteitä olisi sovellettava myöskin kommunisteihin, koska heistä ei muulla tavoin tunnuta pääsevän eroon. Hitlerin toimenpiteet toisen maailmansodan aikana olivat [kuulusteltavan] mielestä aivan oikeita ja ns. Hitlerin joukkomurhat olivat johtuneet olosuhteiden pakosta ja niistä yleisölle annettavat tiedot ovat voittajavaltioiden toimesta vahvasti liioiteltuja. [Kuulusteltava] paheksui sitä ettei juuri koskaan puhuta NL:ssa tapahtuneista joukkomurhista, vaan aina syytetään saksalaisia.

Kuulusteltava mainitsi myös, että Vapaan Suomen Nuorten samoin kuin SIN:n toimenpiteet olivat heikkoja. Lanamäki oli hänen mukaansa liian liberaali eikä hyväksynyt NRP:n edustajien mielipiteitä juutalaiskysymyksessä. Supon arvio kuulusteltavasta olikin, että tämä on ”mielipiteissään niin fanaattinen, että niitä toteuttaessaan saattaa syyllistyä rikoksiinkin tilaisuuden tullen”. Lausunnot olivat jyrkkyydessään hyvin poikkeuksellisia ja ennenkuulumattomia silloiseen suomalaiseen politiikkapuheeseen nähden, mutta kuvaavat hyvin NRP:n radikaaliutta. Yhtäaikainen Hitlerin toimien oikeuttaminen ja väite niiden liioittelusta on nykyäänkin tyypillistä antisemitisteille ja holokaustin kiistäjille.

NRP:n linjaan kuului aatteellinen konservatismi ja se vastusti myös yhteiskunnan ”rappioilmiöitä”. Toukokuussa 1970 Helsingissä pidetyssä kokouksessa järjestön asialistalla oli muun muassa ”uuden järjestön ja sivujärjestöjen perustaminen koko maan kattavaksi organisaatioksi” sekä ”suhtautuminen juutalaisiin, vapaisiin suhteisiin, pornografiaan sekä tämän hetkiseen yleismaailmalliseen rotupolitiikkaan”[15]. Naisia ei järjestöön haluttu ottaa. Jäsenten kelpoisuusehtoihin kuului asepalvelus, toimintatarmo sekä kunnioitettavat elämäntavat. Vuonna 1975 levitettiin myös suomeksi käännettyä Vera Oredssonin pamflettia, jossa väitettiin, että ”Tänä päivänä ei enää kukaan normaali ihminen usko 6 miljoonaan kaasutettuun juutalaiseen” tai ”Hitlerin yksinsyyllisyyteen 2. maailmansotaan”.[16]

Taktiikaksi yhdistyksen jäsenet suunnittelivat muun muassa soluttautumista eri järjestöihin. Yhdistykselle tahdottiin mahdollisimman neutraali ja huomiota herättämätön nimi. ”Juutalaissyrjinnän naamioimiseksi” yhdistykseen harkittiin otettavaksi yksi juutalainenkin jäsen. Samalla pohdittiin tukijoiden hankkimista muilta oikeistotahoilta ja rahoituksen hakemista Kreikan tai Etelä-Afrikan lähetystöistä.[17]

Siitoin varastaa shown

NRP:n aktiivinen toiminta jatkui Suomessa 1970-luvun puoliväliin asti. Ilmoituksia heidän lentolehtistään, hakaristien piirtelystä ja muusta vahingonteosta saapui Suojelupoliisille parhaimmillaan lähes viikoittain. Erään Suojelupoliisille tulleen ilmoituksen mukaan Mandellin laatimien lehtisten painosmäärä oli jopa 3000[18]. NRP:n suomeksi käännettyjä lentolehtisiä jaettiin lehtien toimituksiin, niitä leviteltiin yliopistoilla ja postitettiin äärivasemmistolaisille. Jotain toiminnan merkittävyydestä kertonee sekin, että Kekkosen poikkeuslailla toteutetun uudelleenvalinnan jälkeen NRP päätyi mukaan presidentille toimitettuihin Suojelupoliisin katsauksiin.[19]

Toiminta näyttää 1970-luvun jälkipuoliskolla osin hiljenneen sen vuoksi, että turkulainen valokuvaaja ja okkultisti Pekka Siitoin varasti kaiken huomion äärioikeistokentällä. Osa vanhoista toimijoista jättäytyi kokonaan pois toiminnasta ja osa liittyi Siitoinin joukkoihin. Myös Suojelupoliisissa todettiin uuden toimijan vaikutus: ”Muiden äärioikeistolaisten keskuudessa pelätäänkin sitä, että tämä pikku-hitler omahyväisenä ja itsekkäänä sekä vain itseään esille tuovana saattaa pilata koko heidän toimintansa tarkoituksen ja asiallisuuden”[20].

Suojelupoliisin päällikkö Arvo Pentti epäili sisäasiainministeriölle 8.10.1976 lähettämässään kirjelmässään Siitoinin toimien olevan vain tahallista härnäämistä:

”Vaikuttaa siltä, että Siitoin’in poliittinen toiminta olisi täysin keinotekoista. Erään Siitoinin tuttavan kertoman mukaan ensin mainitun tarkoituksena ei olisi puolueen perustaminen vaan Suomen kommunistien, Suomen ulkopoliittisen johdon ja Neuvostoliiton härnääminen.”[21]

Yhteistyö Siitoinin ja NRP:n välillä oli alkanut vuoden 1976 aikana jatkuen tiiviinä reilun vuoden ajan. Vielä vuonna 1977, Siitoinin oikeudenkäynnin aikaan, yhteistyö ruotsalaisten aatetoverien kanssa oli sellaisella tolalla, että esimerkiksi Mandell saapui paikalle tueksi. Välit olivat tosin jo viilenneet. Ruotsalaisia yhteistyökumppaneita häiritsi erityisesti Siitoinin spektaakkelimainen toiminta.

Aluksi yhteistyö Siitoinin kanssa oli kuitenkin jouhevaa. Ensimmäiset Mandellin yhteydenotot Siitoiniin sujuivat kohteliaissa merkeissä, kuten hänen kirjeestään keväällä 1976 käy ilmi:

”Ilmoitan että olemme täällä Ruotsissa varsin kiinnostuneita arvoisasta toiminnastanne. [–] Käytännön syistä emme voi vielä tässä vaiheessa tukea suoraselkäistä valistustyötänne Suomen kansan vapauttamiseksi bolshevismin ja sionismin ikeestä täältä Ruotsista käsin.”[22]

Mandell osallistui vuonna 1976 yhteiselle vappumarssille Siitoinin joukkojen kanssa, ja Siitoin järjesti kesäasunnolleen Vehmaalla pohjoismaisten toimijoiden yhteistapaamisen. Paikalle saatiin tosin vain suomalaisia NRP:n aktiiveja. Lopulta Siitoinin julkisuushakuisuus oli liikaa erityisesti Oredssonille. Mandell lähettikin 20.2.1977 Siitoinille tuskastuneen kirjeen, jossa hän selitti ”vakavia syitä” yhteydenpidon viivästymiselle ja ilmoitti laittavansa välit poikki:

”Tämä vakava syy on se että Strängnäsistä [NRP:n päämajasta] on tullut minulle haukkumisia sen johdosta että olin kanssasi marssimassa Vappuna 1976. He eivät oikein voi mitenkään hyväksyä sinun ”provokaatiotyyliäsi”. Me emme voi ylläpitää mitään suhdetta järjestötasolla – se on käsky NRP:n taholta. käsky jota on parasta totella vitkastelematta sillä NRP:n kuri on säilyvä vuosikymmenien.”[23]

Mandell toteaa kirjeessään, että järkipuhe ei enää tehoa: ”Olen toivonut että sinua voisi suostutella järkevämmälle linjalle, mutta se näyttää olevan turha toivo…” Siitoin katsoi tilanteen kilpailuasetelmaksi ja ilmoitti jatkavansa entisillä linjoilla: ”Aika sitten näyttää, kuka vie Pohjolan ihmisten kannatuksen, NRP vaiko IKR Suomesssa”[24].

Siitoinin ja NRP:n toiminnassa oli paljon päällekkäisyyttä, ja toimijat olivat johtotasollakin osin samoja. Siitoinilla oli toki omiakin linkkejä ulkomaiseen äärioikeistoon. Aluksi NRP:n Kotkan alaosastossa ja sittemmin Siitoinin ”varavaltakunnanjohtajana”[25] toiminut Tapani Pohjola kertoi kuulusteluissaan muun muassa Siitoinin kontakteista ruotsalaiseen äärioikeistolaiseen Levande Jord – organisaatioon. Pohjola tuomittiin vuonna 1978 kirjepommin lähettämisestä kommunistien nuorisoliiton Vaasan toimistoon. Hän muutti Ruotsiin vuonna 1980[26].

NRP:n ja Siitoinin välien tulehduttua ruotsalaiseksi yhteistyökumppaniksi jäi lopulta vain Maarianhaminassa tuolloin toiminut Claes Lantz, Levande Jord – järjestön johtaja, jonka kanssa Siitoin teki muun muassa kustannusyhteistyötä. Lantz asettui kiistassa Siitoinin kannalle:

”En voi ymmärtää Mandellin asennetta sinua kohtaan. Mutta luulen että hänellä on Oredssonin määräys olla ottamatta poliittista toimintaasi vakavasti, ja Mandell noudattaa aina kaikkea mitä Oredsson sanoo. Luulen että Oredsson pelkää näyttää paljoa hakaristejä. Mutta katson, että se mitä te teette, Suomi on täysin teidän asianne, ja Oredsson saa hoitaa ruotsalaisen politiikan kuten tahtoo.”[27]

Täysin kitkatta ei yhteistyö Lantzinkaan kanssa sujunut. Kieliongelmat olivat yksi suuri este. Lantzia häiritsi myös se, että Siitoin ei aina noudattanut oppeja kovin kirjaimellisesti. Siitoinin näkemykset Hitlerin okkultismista ja holokaustista olivat Lantzin mielestä vanhanaikaisia. Lantz ei ollut tyytyväinen siihen, että Siitoin hyväksyi kaasukammioiden olemassaolon – seikka jonka kiistämisen Lantz näki ”hyvin tärkeänä meidän tulevaisuutemme kannalta”. Holokaustin kiistäminen palveli aatetta: ”sillä keinoin voidaan tavoittaa uusia kiinnostuneita”[28]. Lantzin kehotuksesta Siitoin julkaisikin holokaustin kiistäjä Richard Harwoodin teoksen Minne katosi 6 000 000 ihmistä? – Totuuteen perustuva dokumentti.

Lopulta myös Lantz tuskastui Siitoinin toimintaan. Hänen mukaansa Siitoin esiintyi liikaa julkisuudessa ja käyttäytyi juuri kuten vastustajat toivoivatkin.[29] Lantz oli kuitenkin Siitoinin ensimmäinen pidempikestoinen yhteys ruotsalaiseen äärioikeistoon. Lantz opasti Siitoinia kansainväliseen toimintaan sekä ohjasi tätä aatteellisesti ”oikeammille linjoille”.

Erilaisista yhteistyöyrityksistä huolimatta holtiton Siitoin karkotti yksi kerrallaan ruotsalaiset toimijat Suomesta. Yhteydenpito Lantziinkin katkesi lopulta Siitoinin saatua vankilatuomion osallisuudestaan kommunistien kirjapaino Kursiivin tuhopolttoon. Vankilatuomioon loppui myös liki kymmenen vuoden ajoittain tiiviskin yhteistyö ruotsalaisen ja suomalaisen äärioikeiston välillä. Yhteistyö ruotsalaisten kanssa oli omiaan radikalisoimaan toimintaa Suomessa, ja erityisesti antisemitismin uusi nousu oli paljolti ruotsalaista tuontitavaraa.

Nykypäivän Pohjoismaisessa Vastarintaliikkeessä on paljon yhtymäkohtia Nordiska Rikspartietin toiminnan kanssa. Ideologiselta perustaltaan ja ulkoisesti liikkeet ovat samankaltaisia. Yhdistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi antisemitismi, holokaustin kiistäminen, militantti nationalismi, ”rappioilmiöiden” vastustaminen, militaarinen esiintyminen ja maskuliinisuus sekä pohjoismainen yhteistyö. NRP organisoi katuosastonsa RAG:n 1930-luvun saksalaisen esikuvansa SA-joukkojen malliin. Samalla tavalla Vastarintaliike painottaa julkisen tilan eli ”katujen” hallintaa.

Yhtäläisyyksien ohella moni asia on myös muuttunut sitten 1970-luvun. Euroopan oikeistolaistunut poliittinen ilmapiiri tarjoaa ääriliikkeille aikaisempaa suotuisamman toimintaympäristön. Internet antaa lisäksi välineet helposti levitettävälle ja edulliselle propagandalle. Tämä on tervetullut apu kroonisesta rahapulasta kärsiville ääriliikkeille.  Suomessa tilanne eroaa 1970-luvusta luonnollisesti siinäkin, että Moskovan (1944) ja Pariisin (1947) rauhansopimusten fasistisille liikkeille asettamat rajoitukset poistuivat 1990-luvun alussa. Rajoitusten poistuminen on mahdollistanut näkyvämmän ja avoimemman äärioikeistolaisen toiminnan – myös ilman ulkomaista vetoapua.

Kirjoittaja on jyväskyläläinen yhteiskuntatieteiden tohtori ja politiikan tutkija

Lähteet

Arkistot:

Suojelupoliisin arkisto

Asiamapit

Kansalliskirjasto

Pekka Siitoinin arkisto

Kirjallisuus:

Justitiedepartementet (2002): Övervakningen av nazister och högerextremister. Säkerhetstjänst, nazism och högerextremism 1946-1980. SÄPO:s övervakning av svensk högerextremism efter 1980. Statens offentliga utredningar (SOU 2002:94). Justitiedepartementet. Rapport från Säkerhetstjänstkommissionen 88. Online: http://www.regeringen.se/sb/d/108/a/445 viitattu (9.1.2013).

Kalliala, Mari (1999): ”Pekka Siitoin – A representative of the cultic milieu”, teoksessa Kyösti Pekonen (toim.): The New Radical Right in Finland. The Finnish Political Science Association, Vol. 18, 1999, 97-113.

Lööw, Heléne (1998): Nazismen i Sverige 1980-1997: den rasistiska undergroundrörelsen: musiken, myterna, riterna. Stockholm: Ordfront.

Lööw, Heléne (2004): Nazismen i Sverige 1924-1979: pionjärerna, partierna, propaganda. Stockholm: Ordfront.

Rentola, Kimmo (2009): ”Suojelupoliisi kylmässä sodassa 1949-1991”, teoksessa Matti Simola: Ratakatu 12 – Suojelupoliisi 1949-2009, Helsinki: WSOY, 9-192.

Sastamoinen, Armas (1966): Nynazismen. Stockholm: Tr.-AB Federativ.

Vesikansa, Jarkko (2011) ”AKS:n henkinen jatkosota – Seuran vaikutus kommunisminvastaiseen toimintaan kylmän sodan Suomessa”, teoksessa Mikko Uola (toim): AKS:n tie – Akateeminen Karjala-Seura isänmaan ja heimoaatteen asialla, 289- 344.

Print Friendly, PDF & Email


  1. http://www.patriootti.com/vastarintaliike/usein-kysytyt-kysymykset/#ylik (viitattu 2.2.2013) [Takaisin]
  2. http://www.patriootti.com/tulevaisuuden-hallinto/ (viitattu 2.2.2013) [Takaisin]
  3. Käytän tässä artikkelissa kattokäsitettä äärioikeisto kuvaamaan erilaisia kansallissosialistisia ryhmittymiä. Tämä on ääriliikkeiden tutkimuksessa standardikäytäntö, vaikkei Vastarintaliike itseään oikeistolaiseksi katsokaan.   [Takaisin]
  4. http://www.nordfront.se/en-nationalsocialist-ur-tiden.smr (viitattu 2.2.2012 [Takaisin]
  5. Kehityksestä ks. esim. Vesikansa, ”AKS:n henkinen jatkosota – Seuran vaikutus kommunisminvastaiseen toimintaan kylmän sodan Suomessa”. [Takaisin]
  6. Ilm. 137, 24.1.1973, amp IX A I, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  7. Justitiedepartementet, Övervakningen av nazister och högerextremister. Säkerhetstjänst, nazism och högerextremism 1946-1980,  88. [Takaisin]
  8. Lööw, Nazismen i Sverige 1980-1997, 26. [Takaisin]
  9. Ilm. 1019, 21.5.1970 ja poliisitutkintapöytäkirja 6.10.1970, amp IX A I. Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  10. Ilm. 1019, 21.5.1970, amp IX A I. Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  11. Justitiedepartementet, Övervakningen av nazister och högerextremister. Säkerhetstjänst, nazism och högerextremism 1946-1980, 96. [Takaisin]
  12. mt. 94. Kuriositeettina mainittakoon, että Palmea vihaavana tunnettuna äärioikeistolaisena Stamblewski oli kuulusteltavana Palmen murhatutkimusten yhteydessä muutama viikko murhan jälkeen. Myös Mandellin nimi esiintyy tutkinnan yhteydessä. [Takaisin]
  13. Sastamoinen, Nynazismen, 119. [Takaisin]
  14. Ilm. 1439, 24.8.1970, amp IX A I, Suojelupoliisin arkisto. Kuulusteltavan nimi poistettu sitaatista kirjoittajan toimesta. [Takaisin]
  15. Ilm. 1144, 4.6.1970, amp IX AI, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  16. Ilm. 628, 17.3.1975, amp IX AI, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  17. Ilm. 1144, 4.6.1970, amp IX AI, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  18. Ilm. 1010, 23.5.1970, amp IX AI, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  19. Rentola, ”Suojelupoliisi kylmässä sodassa”, 74. [Takaisin]
  20. Ilm. 625, 24.4.1976, amp IX AI, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  21. Arvo Pentti, 8.10.1976, amp IX AI, Suojelupoliisin arkisto. [Takaisin]
  22. Nils Mandell Pekka Siitoinille, keväällä 1976. Pekka Siitoinin arkisto. Kansalliskirjasto. [Takaisin]
  23. Nils Mandell Pekka Siitoinille, 20.2.1977, Pekka Siitoinin arkisto. Kansalliskirjasto. [Takaisin]
  24. Siitoinin järjestö käytti tuolloin nimeä Isänmaallinen Kansanrintama, IKR. [Takaisin]
  25. Pekka Siitoin Tapani Pohjolalle 30.8.1977. Pekka Siitoinin arkisto. Kansalliskirjasto. [Takaisin]
  26. Ilm. 3, 2.1.1981, amp IX A I, Suojelupoliisin arkisto.  [Takaisin]
  27. Claes Lantz Pekka Siitoinille, 7.4.1977. Pekka Siitoinin arkisto. Kansalliskirjasto. Lantzin kirjeiden käännökset artikkelin kirjoittajan. [Takaisin]
  28. Claes Lantz Pekka Siitoinille, 27.1.1976. Pekka Siitoinin arkisto. Kansalliskirjasto. [Takaisin]
  29. Kalliala, ”Pekka Siitoin – A representative of the cultic milieu”, 100. Lantz toimi opettajana ja hänen järjestönsä toimi lähinnä antisemitististen julkaisujen kustantajana. Ks. Lööw, Nazismen i Sverige 1924-1979, 330. [Takaisin]


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *