Kartano ja kyläläiset. Sundholman omistajien ja lähiseudun asukkaiden omaisuuskiistoja 1500-luvun Kalannissa

Artikkeli käsittelee kiistatapauksia Sundholman kartanon ja lähiseudun asukkaiden välillä 1500-luvun Kalannissa. Esimerkit havainnollistavat, millaisia muotoja nämä prosessit saivat, millaisiin keinoihin kartanonväki ja paikallinen maaseutuväestö turvautuivat kiistoissaan – ja millaisia erilaisia näkökulmia säilyneet lähteet voivat meille välittää. Artikkeli on myös PID-lähdeviitepalvelun pilotti. Artikkelin tiivistelmä on luettavissa englanniksi.

Kun puhutaan keskiajan ja uuden ajan taitteesta, esiin nousevat usein väkivaltaiset teemat. Mats Hallenberg on pohtinut, loiko keskusvallan ja paikallishallinnon yhteiskehitys 1500-luvun Ruotsissa erityisen otolliset olosuhteet virkamiesten ja aatelin väkivaltaiselle käytökselle alempien yhteiskuntaryhmien jäseniä kohtaan.1 Suomen alueen historiassa väkivaltaisuudesta muistuttaa myös 1500-luvun verinen loppuselvittely, nuijasota (1596-1597), jossa talonpoikien kapina nujerrettiin armotta.2

Paikallisyhteisöissä jännitteet ja valtataistelut näkyivät muun muassa omaisuuskiistoissa, joista Jakob Teitt kokosi 1550-luvulla ”valitusluettelon Suomen aatelia vastaan”. Teitin kuvaukset korostivat aatelin mielivaltaa: valittajien mukaan tuomarit tulkitsivat lakia miten halusivat ja ottivat puoliväkisin haltuunsa heikompiosaisten perintömaita.3

Aatelin omissa papereissa, esimerkiksi ritari ja valtaneuvos Ivar Flemingin (k. 1548) maakirjassa puolestaan korostetaan alaisten, vuokraviljelijöiden ja muiden lähiseudun asukkaiden kunnottomuutta, velkaantumista ja pikkurikoksia. Maaomaisuus ikään kuin valui paikallisen kartanonomistajan haltuun, kun tämä asianomistajana tai velkojana otti haltuunsa lähiseudun perintömaita hyvitykseksi näiden laiminlyönneistä ja rikkeistä.4

Usein kumpikaan osapuoli ei ollut valmis purematta nielemään toisen tulkintoja tapahtumien kulusta, ja seurauksena saattoi olla hyvin pitkiä oikeus- ja kiistajuttuja. Kun paikallisia valta- ja omistuskiistoja tarkastellaan pitkällä aikavälillä, ne näyttäytyvätkin nimenomaan monipolvisina prosesseina, joihin vaikuttivat monet yhteisön sisäiset ja ulkoiset tekijät.

Tässä artikkelissa käsittelen kiistatapauksia Sundholman kartanon ja lähiseudun asukkaiden välillä 1500-luvun Kalannissa. Esimerkkien avulla havainnollistan sitä, millaisia muotoja nämä prosessit saivat, millaisiin keinoihin kartanonväki ja paikallinen maaseutuväestö turvautuivat kiistoissaan – ja millaisia erilaisia näkökulmia säilyneet lähteet voivat meille välittää.5

Sundholman kartano sijaitsee nykyisen Uudenkaupungin alueella, historiallisessa Kalannissa. 1400-luvulla maat siirtyivät avioliiton kautta Flemingin sukupiirille ja 1500-luvun loppupuoliskolla edelleen Bielke-suvulle. Sundholmasta kertovat, 1500-luvulta säilyneet asiakirjat kertovat varsinkin Ivar Flemingin (k. 1548), poika Lars Flemingin (k. 1562) sekä tämän lesken Britan (Tre rosor, k.j. 1585) maaomaisuudesta. Keskeisinä lähteinä käytän Ivar Flemingin maakirjaa6) sekä Sundholman kartanon arkistoa7 joita täydennän mm. Varsinais-Suomen maakirjoista8 ja Jaakko Teitin valitusluettelosta löytyvillä tiedoilla.

Säilyneiden lähteiden vertailu osoittaa, että niiden laatijat korostivat usein taitavasti omaa näkökulmaansa ja jättivät mainitsematta vastapuolen tulkinnat. Niinpä Ivar Flemingin maakirjassa valitetaan, että kuningas takavarikoi perheeltä maaomaisuutta “ilman mitään korvausta”, mutta jätetään mainitsematta väärinkäytökset, jotka todennäköisesti olivat takavarikon syynä.9 Asiakirjojen ristiriitaisista väittämistä ei varsinaisesti voikaan hakea tarkkaa “totuutta”, mutta sen sijaan ne välittävät kyllä tietoa siitä, millaisiin keinoihin, suhdeverkostoihin ja aineellisiin uhrauksiin osapuolet olivat valmiita ajaessaan omia etujaan.

Kartano ja lähiseutu – erottautumisyrityksiä ja perheyhteyksiä

Ulrika Rosendahl on kiinnittänyt huomiota siihen, että varhaiset eteläsuomalaiset aateliskartanot sijaitsivat erillään tavallisesta maaseutuasetuksesta. Tämä erottautuminen, samoin kuin kivikartanoiden linnoitusmaiset piirteet, korostivat kartanoasukkaiden sosiaalista etäisyyttä ympäröivästä asutuksesta. Monien aikakauden kartanolinnojen tavoin myös Sundholma oli rakennettu alun perin pienelle saarelle, josta 1500-luvun jälkeen, maannousun myötä, tuli osa laajempaa Arvassalon saarta. Lähikylissä ja -pitäjissä asui sekä Sundholman lampuoteja että tavallisia verotalonpoikia.

Sijainti omalla saarella antoi kartanon väelle mahdollisuuden puolustautua hyökkääviä sotajoukkoja vastaan. Tutkimuksessa on pohdittu, oliko myös tavallinen maaseutuyhteisö niin suuri uhka kartanolle, että puolustus oli suunniteltava sitäkin vastaan.10 Vaikka arkkitehtuurissa lienee osin kyse kartanon tavoittelemista mielikuvista, lähiseudun asukkaiden lojaalisuuteen ei voinut sokeasti luottaa.

Vuonna 1522, kun Ruotsi soti Tanskaa vastaan vapautuakseen hallitsijaunionista, tanskalaisjoukot hyökkäsivät Sundholman kartanolle, ja myös jotkut Flemingien palvelijoista näyttävät osallistuneen hävitykseen. Kartanon emännöitsijä Birgitta sai moitteet siitä, että hän ”oli toiminut jokseenkin petoksellisesti tanskalaissodan aikaan, kun Severin Norby ryösti maata ja hänellä [Birgitalla] samaan aikaan oli Sundholman kartanon avaimet”. Myös Arvassalon Paalilan tilan lampuoti Korro Peti joutui syytetyksi 40 markan varkaudesta, ”johon hän syyllistyi kun varasti padan Ivar-herran kätköistä, kun tanskalaiset pitivät täällä valtaa vuonna 1522”.11 Toki voi pohtia, miten suuria mahdollisuuksia palvelijoilla oli suojella kartanon omaisuutta tanskalaisjoukkojen hyökkäykseltä, vaikka puolustustahtoa olisi ollutkin.

Sosiaaliset erot eivät kuitenkaan olleet ehdottoman ylittämättömiä. Sundholman kartanon asukkaita sekä lähiseudun alempaa rälssiä ja verotilallisia yhdistivät sukulaisuussuhteet. Kartanoille ja tiloille otettiin sukulaisia vuokratilallisiksi ja luottopalvelijoiksi. Vaikka Sundholman Flemingit 1500-luvulla avioituivatkin valtakunnan ylhäisimpiin sukuihin, myös vanhat vaatimattomammat sukulaisuussuhteet tunnistettiin ja tunnustettiin edelleen.12

Sukulaisuussuhteet olivat myös monien paikallisten perintö- ja omaisuusriitojen taustalla, mutta joskus asiakirjoihin myös merkittiin, että joku Flemingin perheeseen kohdistunut rikkomus oli sukulaisuuden vuoksi jätetty rankaisematta.13 Konflikteja syntyi niin sukulaisten kuin muidenkin lähiseudun asukkaiden kesken, koska jokaisella oli mielenkiintoa paikallisia ympäristöresursseja kohtaan.

Kalavedet kiistan kohteena

Vesistöt olivat tärkeitä muutenkin kuin puolustuksen kannalta. Kartanot sijaitsivat usein lähellä paikkoja, joihin voitiin rakentaa vesimyllyjä; vesireitit olivat tärkeitä myös matkustamista ja tavaroiden kuljettamista ajatellen.14 Vesistöjen saaret tarjosivat turvallisia laidunmaita karjalle. Kalastus oli erittäin tärkeää kartanon asukkaille siinä missä tavallisellekin maaseutuväestölle. Jo varhaisimmat Sundholman arkiston aineistot liittyvät kalastusoikeuksiin ja kalastuskiistoihin.15) Kuvaavaa on, että erään rälssimiehen kerrottiin asettuneen aseumaan Lahteen, läheisen Valkiameren rannalle “pääasiassa kalastuksen tähden”.16

Mainittu Valkiameri, joka on nykyään peltomaata, oli monien kiistojen kohde. Valkiameren länsipuolella oli Arvassalon saari verotilallisineen ja Flemingin perheelle kuuluneine maineen, toisella rannalla taas oli Peteksen kylä. Vuosikymmenten ajan nämä osapuolet kiistelivät keinoja kaihtamatta Valkiameren Leppäkarin pienestä saaresta. Tapaus on hyvä esimerkki aikakauden kiistoista kaikkine koukeroineen ja viivytyksineen. Ivar Flemingin maakirjan mukaan kiista alkoi, kun aiempi väliaikainen sopimus tulkittiin pysyväksi:

Peteksen kylän asukkaat ottivat haltuunsa Leppäkarin saaren ja sitä ympäröivät kalavedet ja kaislikot, sillä kun herra Ivar Flemingillä oli läänityksenään Ahvenanmaa [1524-1537, lisäys AL], antoi hän petesläisten poissaollessaan käyttää vesialuetta päivätyökorvausta vastaan. Mutta kun herra Ivar menetti läänityksensä ja palasi Sundholmaan, halusivat talonpojat yhä käyttää omistuksia ilman päivätyökorvausta, sanoen että alue kuului heille.17

Kuten maakirjaotteesta käy ilmi, Valkiameren alueen merkitys Sundholman kartanon haltijalle vaihteli sen mukaan, mitä muita kartanoita tai läänityksiä hänellä oli käytössään. Lähikylien asukkaille Valkiameri oli keskeinen osa lähintä elinympäristöä ja sen kala-apajien merkitys oli selvästi suuri. Mahdollisesti maanpinnan kohoaminen ja rannikon madaltuminen lisäsivät Valkiameren merkitystä.

Erimielisyyden jatkuessa Peteksen asukkaat turvasivat kuninkaissa käyntiin ja vetosivat suoraan hallitsijaan saadakseen oikeutuksen omalle tulkinnalleen. Vuonna 1547 kuningas Kustaa kirjoitti asiasta Sundholman omistajan kaukaiselle serkulle, Herman Flemingille. Hermanin oli Pohjois-Suomen voutina määrä selvittää, oliko totta, että Ivar Flemingin vouti yritti vallata neljän kylän kalavesiä.18 Ivar Fleming kuitenkin kuoli vuonna 1548, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että asian käsittely siirtyi. Seuraavan kerran asiaa käsiteltiin huhtikuussa 1551, jolloin rälssimies Ragvald Halvardsson selvitti kiistaa paikan päällä Sundholmassa. Ivar Flemingin ainoa perillinen, poika Lars, oli nyt paikalla.19

Kuten Ragvaldin laatimassa asiakirjassa todettiin, lain mukaan saari kuului sille, joka omisti lähimmän rannan.20 Leppäkari oli paljon lähempänä Arvassaloa kuin Petestä, ja siten se kuului lain mukaan Arvassalon väelle. Peteksen asukkaat vetosivat kuitenkin siihen, että vesi oli matalampaa heidän kylänsä suunnalla, kun taas Leppäkarin ja Arvassalon välinen väylä oli hiukan syvempi. Jos vesi oli Peteksen suunnalla hyvin matalaa, he olisivat ehkä voineet tukeutua lakipykälään, jonka mukaan saaren omistaja oli se, joka pystyi yhdistämään saaren omaan rantaansa. Ragvaldin mukaan Lars Fleming tarjosi Peteksen asukkaille mahdollisuuden sopia asiasta ilman oikeudenkäyntiä, mutta kyläläiset halusivat viedä tapauksen oikeuteen. Peteksen kylää edusti Lars Olsson, joka mainitaan myös vuoden 1540 maakirjassa.21

Seuraavien viidentoista vuoden ajan asiasta käräjöitiin eri oikeusasteissa. Jo kesäkäräjillä vuonna 1551 Leppäkäri tuomittiin Arvassalon kylille, toisin sanoen Lars Flemingeille ja Arvassalossa asuneille maanomistajille.22 Tästä huolimatta kiista jatkui vielä vuosia. Vuonna 1557 petesläiset turvasivat suorasukaisesti oman käden oikeuteen:

Ja kaiken muun vahingonteon lisäksi Peteksen asukkaat ovat nyt vakain aikein ja tarkoituksella polttaneet yhden Arvassalolle kuuluneen savupirtin, joka oli mainitulla Leppäkarin saarella.23

Asiakirjoissa käytetty pörte(shus)-sana tarkoittaa paitsi savupirttiä, myös savustamiseen käytettyä rakennusta. Koska Valkiameri oli selvästi tärkeä kalavesi, on mahdollista, että rakennus oli tarkoitettu vesialueelta pyydetyn kalan savustamiseen.

Peteksen asukkaat eivät kuitenkaan pystyneet tuomaan oikeudessa esiin uusia perusteita tai todisteita, jotka olisivat vahvistaneet heidän oikeuttaan Leppäkariin tai oikeuttaneet heidän tekoaan. Vuoden 1557 tihutyötä käsiteltäessä he yksinkertaisesti syyllisyytensä myöntäen pyysivät, että “armon annettaisiin käydä oikeudesta” (ruots. beddes the nådhen och icke rättenn) ja lupasivat rakentaa tai siirtää uuden yhtä hyvän talon polttamansa tilalle. Näin he välttivät syytteen varsinaisesta tuhopoltosta, joka luettiin törkeisiin rikoksiin.24

Kun oikeuden istunto oli ohi, asia jäi taas silleen. Lars Fleming oli itse kiireinen muissa asioissa ja siirtyi pian Tallinnan käskynhaltijaksi, jossa toimessa kuoli vuonna 1562. Kun Leppäkarin tapaus otettiin esille seuraavan kerran vuonna 1563, oikeutta haki Lars Flemingin leski Birgitta, jota edusti Sundholman vouti. Käsittelyssä todettiin, ettei tilanne ollut puolessa vuosikymmenessä juuri kohentunut:

Edellämainitut petesläiset ovat vasta nyt talvella siirtäneet edellämainitulle Leppäkarille vanhan ladon rangan, jota ei ole katettu eikä vuorattu.25

Petesläiset lupasivat käräjillä tuoda tilalle paremman rakennuksen, jotta välttäisivät tuhopolttosyytökset. Vuonna 1564 pidettiin lopulta kuninkaan tarkastuskäräjät, ja Leppäkari tuomittiin jälleen kerran Arvassalon asukkaiden omistukseen.26 Ivar Flemingin maakirjan laatija ei ollut tyytyväinen pitkällisen kiistelyn lopputulokseen:

Kaikki, mitä tämä oikeusprosessi on kustantanut, on maksettu yksinomaan Sundholman varoista.

Ensiksi 20 markkaa aurtuaa kuninkaan tarkistuskäräjien tuomiokirjeestä. Lisäksi tarjoilut, jota järjestettiin Leppäkarin saarella laamannille, kihlakunnantuomarille, sekä heidän seuralaisilleen ja tarkistusmiehille, maksoivat kaikkiaan ei vähempää kuin 80 markkaa, puhumattakaan monista muista lukemattomista valituksista, joista Vallasten kylän asukkaat eivät koskaan maksaneet ropoakaan.27

Maakirjan laatija tulee näin kertoneeksi, miten kalliiksi oikeuden käyminen sivukuluineen saattoi ajan mittaan tulla. Tämä tarkoitti, että vähävaraisempien oli mietittävä tarkkaan, milloin oikeutta kannatti hakea. Ivar Flemingin maakirjassa viitattiin myös vihamiehiin, jotka tukivat talonpoikia ja pitkittivät kiistaa. Viittaus jää epämääräiseksi eikä sille löydy selkeitä perusteita muista lähteistä, joten väitteen uskottavuuteen on vaikea ottaa kantaa. Ilmeisesti Peteksen asukkaat kokivat kuitenkin omistusoikeutensa vahvaksi, tai Valkiameren kalansaaliit olivat niin hyvät että kannatti käydä viivytystaistelua niiden käyttöoikeudesta. Aina oli mahdollista, että vastapuoli luovutti eikä vienyt kiistaa seuraavaan oikeusasteeseen.

Yksi selitys asioiden hitaalle etenemiselle saattoi olla se, että kartanon omistajille oli itselleenkin edullisempaa välttää varsinaisia käräjäkäsittelyjä. Ivar Flemingin maakirjassa mainitaan lukuisia palvelijoiden, lampuotien ja lähiseudun asukkaiden tiliin vietyjä velkoja, anastuksia ja pikkurikkomuksia. Niiden hyvitykseksi Ivar Fleming on takavarikoinut itselleen vastapuolen maaomaisuutta. Läheskään aina ei ole selvää, onko maakirjassa mainittu kiista käsitelty oikeudessa vaiko soviteltu epävirallisesti silloinkin, kun laki olisi edellyttänyt avointa käräjäkäsittelyä. Ainakin muutamat tapaukset osoittavat kuitenkin, että järjestelyjä tehtiin epävirallisesti ja vahvistettiin vasta tarpeen tullen, jos toinen osapuoli valitti menettelystä.

1530-luvulla näin kävi serkun ja taloudenhoitajan Elin Slukin tapauksessa, kun häneltä takavarikoitiin perintömaita, perusteena vilpillisyys ja salavuoteus. Kun virallisia luovutusasiakirjoja ei ollut tehty ja Elin valitti tapahtuneesta, Ivar joutui myöhemmin maksamaan 115 markan hinnan ja luovuttamaan kaupanpäällisiksi kuusi kyynärää arvokasta kangasta.28 Virallistamatta jäi myös toinen rälssitilan lunastus, jossa ostajana oli Ivar Fleming ja myyjänä sukulaisnainen Valborg Ragvaldsdotter. Kauppojen jälkeenkin Valborgin perilliset vierailivat toistuvasti Sundholmassa kuittaamassa ylimääräisinä kaupanpäällisinä kangasta, ruokaa ja rahaa. Aikakauden tapaoikeuteen kuuluivat muutenkin ns. vängåva-lahjoitukset sukuoikeuden piiriin kuuluville, jotka luopuivat oikeudestaan maihin. Lopulta Lars Fleming vahvistutti kaupan käräjillä, luultavasti saadakseen jälkivaatimukset loppumaan.29

Yhteiset resurssit, eriarvoiset lähtökohdat

Seppo Suvanto on pohtinut tutkimuksessaan, että keskiajan hämäläiset talonpojat ja aateli eivät oikeusjutuissa kohdanneet niinkään eri yhteiskuntaryhmien edustajina vaan kilpailijoina samoista taloudellisista eduista:

Mieleen tulee verrata heitä ennemminkin nykyajan suur- ja pienyrittäjiin, joista edelliset ovat paremmissa lähtöasemissa. Vaikeaksi tilanteen teki talonpojan kannalta se, että tämä suuryrittäjä usein edusti myös valtiovaltaa ja pääsi hyötymään voudin ja tuomarin asemastaan.30

Kuten Suvanto on todennut, käräjiä istuivat usein henkilöt, jotka olivat paikallisen aatelin sukulaisia tai tuttavia – tai heistä riippuvaisia sijaisia. Leppäkarin tapauksessa on tosin muistutettava, ettei kartanon omistaja asettunut kaikkea seudun talonpoikaistoa vastaan. Lars Flemingillä oli omalla puolellaan Arvassalon talonpojat. Sundholman kartanon aineisto antaa muutenkin viitteitä siitä, että paikalliset asukkaat saattoivat myös vedota kartanonomistajaan ja liittoutua tämän kanssa muita vertaisiaan vastaan.31

Aatelin ongelmana oli, että he olivat vain ajoittain paikalla valvomassa omistuksiaan. Leppäkari-kiistaa käytäessä Sundholman omistaja ehti vaihtua useita kertoja. Paikallinen maaseutuväestö saattoi käyttää tätä hyväkseen ja yksinkertaisesti jättää tuomiot huomiotta, kunnes uusi perillinen tulis selvittelemään oikeuksiaan.32 Tilat, pellot ja niityt olivat hajallaan lähipitäjissä – Kalannin seudun tilat ja maapalstat olivat hajallaan poikkeuksellisen pieninä kokonaisuuksina.33

Valvonnan vaikeutta valitettiin esimerkiksi Ivar Flemingin maakirjan kohdassa, jossa käsiteltiin Eurajoen omistuksia. 1570-luvulla selviteltiin useita tapauksia, joissa lampuotien katsottiin petollisesti antaneen periksi paikallisille talonpojille ja siirtäneen rälssiomistusten rajoja omaksi edukseen, “niin että rälssimaasta on jäljellä lähinnä pelkkä tonttimaa”.34 Syyksi esitettiin perhesuhteet:

Petrus, entinen vanha lampuoti, oli antanut niityn Saaren kylän haltuun, sillä hänellä ja hänen pojallaan oli vaimo samaisesta kylästä.35

Peteksen tapauksessa huomiota kiinnittää se, että kiistan kohde oli lähellä Sundholman kartanoa – olisi voinut ajatella, että Flemingien ote lähikyliin olisi ollut tiukempi. Toisaalta voi olla niinkin, että kartanon omistaja halusi välttää liian jyrkät yhteenotot tai välien kärjistymisen asuinkartanonsa lähellä. 1500-luvun aateli saattoi usein turvata väkivaltaisiin ja häikäilemättömiin keinoihin omien tavoitteidensa ajamiseksi, mutta pitkittyneet kiistat osoittavat, että sen vallankäytölle löytyi myös vastavoimansa. Selväksi tulee myös, että oikeusistunnot ja niiden tuomiot olivat vain yksi monista keinoista, joilla omistusoikeuksiin haettiin ratkaisuja. Tavallaan kiistassa ei koskaan syntynyt lopullista päätöstä, vaan kaikki ratkaisut ja menettelyt olivat voimassa toistaiseksi, kunnes olosuhteet muuttuivat ja tarjosivat tilaisuuden uuteen haastekierrokseen.

Anu Lahtinen on FT ja Suomen historian dosentti, jonka erikoisalaa on keskiajan ja uuden ajan alun sosiaali- ja kulttuurihistoria.

LÄHTEET

Arkistolähteet

Kansallisarkisto

Pergamenttiarkisto

Reinhold Hausenin arkisto

Voudintilit (KA)

Kansalliskirjasto

Tengström-Laguska samlingen

Turun maakunta-arkisto

Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto

Lähdejulkaisut

Bidrag till Finlands historia (BFH), III, IV. Toim. Reinhold Hausen. Suomen valtionarkisto, Helsinki.

Diplomatarium Fennicum, http://extranet.narc.fi/DF/df.php, viitattu 2.9.2013

Iivar Flemingin maakirja. Toim. John E. Roos. Suomen valtionarkisto, Helsinki 1958.

Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 1555 – 1556.Toim. Kustavi Grotenfelt. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1894.

Kuningas Kristoferin maanlaki 1442. Suomentanut Martti Ulkuniemi. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978.

Varsinais-Suomen maakirja vuodelta 1540. Toim. John E. Roos ym. Suomen vanhimmat maakirjat 1. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1930.

TUTKIMUSKIRJALLISUUS

Alifrosti, Kari. Kalannin historia n. 1200-1992. Teoksessa Kari Alifrosti & Terhi Nallinmaa-Luoto Kalannin historia.  Uusikaupunki 1999.

Hallenberg, Mats. The Golden Age of the Aggressive Male? Violence, Masculinity and the State in Sixteenth-Century Sweden. Gender & History 25:1 (2013), 132-149.

Koskinen, Ulla. Hyvien miesten valtakunta. Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa. Bibliotheca historica 132. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2011.

Lahtinen, Anu. Sopeutuvat, neuvottelevat, kapinalliset. Naiset toimijoina Flemingin sukupiirissä 1470-1620. Bibliotheca historica 108. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2007.

Lahtinen, Anu. Presence, Absence and Distance. Physical and Mental Local Landscape in Pre-modern Finland. Teoksessa Pierre Francois, Taina Syrjämaa & Henri Terho (toim.) Power and Culture. New Perspectives on Spatiality in European History. Cliohres & Pisa University Press 2008a, 73-87. URL: http://ehlee.humnet.unipi.it/books3/2/04.pdf (viitattu 3.8.2013)

Lahtinen, Anu. Saaren kartano Flemingin suvun hallussa. Teoksessa Hanna Nurminen (toim.) Saaren kartano Mynämäellä. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 2008b, 48-58.

Lappalainen, Mirkka. Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa. Siltala, Helsinki 2009.

Pousar, Jarl. Birgitta Eriksdotter Knape. Genos. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja 72:4 (2001), 197-200.

Rosendahl, Ulrika. Who requires a stone manor. Manifestation of power among the 16th-century nobility in Southern Finland. Teoksessa Visa Immonen, Mia Lempiäinen & Ulrika Rosendahl (toim.) Hortus novus. Fresh approaches to medieval archaeology in Finland. Society for Medieval Archaology in Finland XIV. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae, Turku 2007, 108-117.

Suvanto, Seppo. Rälssimies ja talonpoika keskiajan Hämeessä. Teoksessa Pekka Lampinen & Seppo Myllyniemi (toim.) Arx Tavastica 4. Hämeenlinna-seura, Hämeenlinna 1978, 24-44.

Ylikangas, Heikki. Nuijasota. Otava, Helsinki 1977.

Print Friendly, PDF & Email
  1. Hallenberg 2013; myös Koskinen 2011, 270-272. []
  2. Ylikangas 1977; uusin Lappalainen 2009. []
  3. Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 15551556. []
  4. Maakirja on julkaistu nimellä Iivar Flemingin maakirja. []
  5. Tämä artikkeli on osa Suomen Akatemian ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin rahoittamaa hankettani Gendered Agency. Access to and Use of Power in a Sixteenth Century Nordic Local Community. Myös Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran Säätiö on tukenut artikkelissa raportoitua tutkimusta. Olen aiemmin käsitellyt artikkelin analysoimia tapauksia julkaisuissa Lahtinen 2007 ja Lahtinen 2008a. Artikkeli on myös osa Kansallisarkiston PID-hankkeen vuoden 2013 pilottikokeilua, ks. http://www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/tehtavat/tutkimus/laehdeviitepalvelu (viitattu 1.9.2013). Pilotointityökalu on osoitteessa http://195.148.246.52/ (viitattu 1.9.2013 []
  6. Julkaistu nimellä Iivar Flemingin maakirja (1958), viitteet painetun teoksen sivuille. Maakirja, joka on aikoinaan kuulunut samaan kokonaisuuteen, sisältää paljon kaskuja ja sukuselvityksiä Sundholman ja lähipitäjien asukkaista ja omistuksista. Se on nykyään Linköpingin kaupunginkirjaston arkistossa. Sundholman kartanonarkistoon ja Ivar Flemingin maakirjaan liittyviä asiakirjoja on myös Kansalliskirjaston Tengström-Laguksen kokoelmassa. Maakirjan käsinkirjoitettu kopio 1800-luvulta on Kansallisarkistossa, ks. http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=298657.KA (viitattu 2.9.2013 []
  7. Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, Turun maakunta.arkisto (TMA). Digiarkistossa ks. http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?atun=200351.KA&amnimeke=Sundholma%20%28kartano,%20Kalanti%29 (viitattu 2.8.2013). Kartanonarkiston1500-luvun lähteet löytyvät kopioina valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausenin yksityisarkistosta, ja osa on julkaistu hänen toimittamassaan lähdejulkaisussa Bidrag till Finlands historia I-V (1881-1917). Koska arkisto oli tuolloin Helsingissä, Hausen viittaa julkaisussaan ”Valtionarkistossa säilytettäviin Sundholman papereihin”. Nykyisessä Kansallisarkistossa on enää arkistoon kuuluneet pergamenttiasiakirjat, jotka on liitetty pergamenttikokoelmaan; muut aineistot ovat TMA:ssa. []
  8. Varsinais-Suomen maakirja vuodelta 1540 (julkaistu 1930). []
  9. Lahtinen 2008b, 56-57. Tulkintojen vastakkaisuuksista muissa kiistatilanteissa ks. myös esim. Lahtinen 2007, 31-32, 158-178. []
  10. Rosendahl 2007, 110-115. []
  11. ”[–] ath hon noghit orättrådigen sik forhollid hade j jwta feydenes tidh, thå Söffrin Nårby her i landit plwstrede och hon samma tidh hade hafft nyklarna till Sundholm.” Iivar Flemingin maakirja, 64-65, 95-96. []
  12. Lahtinen 2007, 170-178. []
  13. Ks. esim. Iivar Flemingin maakirja, 64. []
  14. Rosendahl 2007, 111-112. []
  15. Laamanni Klaus Flemingin tuomio kalavesistä vuodelta 1417, Sundholman Kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254814498486 Julk. Diplomatarium Fennicum numero 1499, http://extranet.narc.fi/DF/detail.php?id=1499 (viitattu 3.8.2013 []
  16. “mest for fiskerid skuld”, Iivar Flemingin maakirja, 6. []
  17. “– toko sik Pätisboar fore ath tilägna sik Läpakarj holma och tess omliggende fiskwathen och röwasse, ath thå her Iffuar Fleming hade Ålandz förläning, wndte han them i sinne frånwaro samma fiskewathen och göra ther aff lidelig dagzwerker till Sundholm. Men thå her Iffuar bleff aff medh förläningen och wistadis på Sundholm, wilde bönderna allika brwka äghorna wtan dagzwerker, seyendis thera egit wara.” Iivar Flemingin maakirja, 11. []
  18. Kustaa Vaasan kirje Herman Flemingille, 17.9.1547, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254810244194 []
  19. Ragvald Halvardssonin antama asiakirjaValkiameren kalavesistä 1.4.1551, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254852992981 []
  20. Kuningas Kristoferin maanlaki, Rakennuskaaren 26. luku, 1§. []
  21. Turun linnaläänin maakirja 1540, KA 485, f. 109v. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254593834420 .  []
  22. Herman Flemingin antama tuomiokirje, Kalanti 17.7.1551, Pergamentti-kokoelma, pergamentti numero 86, KA. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3617818 (viitattu 3.8.2013); Herman Flemingin avoin kirje Leppäkarin omistusoikeudesta 1551, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254853283409 []
  23. ”Och änthå utöffuer altt woldzuärk hade the aff pätti: med th:ra wilianz modhe Och föractt wpbränt ett Arffuasallo Pörte som stod wppå fforscriffna Läppakarj holma.” Herman Flemingin avoin kirje Leppäkarista 10.7.1557, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254657641676 (alk.)  []
  24. Kuningas Kristoferin maanlaki, Törkeitten asiain kaari, 11. luku. []
  25. “Så haffue för:de Pätisboar nw först j winter fört itt gammalt ladho stoman otächt ok owmboedt ind på forschriffna Läppakarj“ Herman Flemingin tuomio, 19.3.1563, julkaistu BFH IV 128, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254872661107 []
  26. Peteksen ja Arvassalon kiistaan liittyvä asiakirja, Tukholma 12.7.1563, julkaistu BFH IV 171; http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254677434838;  Haastekirje petesläisille,Tukholma 16.11.1563, BFH IV 194, 12, Haastekirje Peteksen asukkaille 16.11.1563, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al2013040313254867651192. []
  27. ”Huad all thenna rättegongx handel wtij sin lengd bechostadh haffuer, är alenast aff Sundholm wtgått. Fforst tiugho march ortig for kongx räffzto dombreff. Så och thet collatz, som höltz och förärhedis på Läppakarj holma, laghmannen, heredzhöffdingen, sampt theris anhang och synemenn, kunde icke lättaren [!] falla än 80 march, forutan monga andra oberäknedha beswäringer, ther Wallastboar aldrig kostede en skärff emot” Iivar Flemingin maakirja, 11-12. []
  28. Iivar Flemingin maakirja 88-89, 54, 64-65; BFH IV 271; Lahtinen 2007, 178. []
  29. Pousar 2001, s. 197-198, 200; Lahtinen 2007, 167-168. []
  30. Suvanto 1978, 40. []
  31. Ukkilan tilaa käsittelevä kirje 1530-luvulta, Sundholman kartanon (Kalanti) arkisto, TMA. http://urn.fi/URN:NBN:fi-al201304031325475325323 []
  32. Suvanto 1978, 39. []
  33. Alifrosti 1999, 188. []
  34. “så at frelsid noghast friitt haffuer blotta tomptaställid”, Iivar Flemingin maakirja 28. []
  35. ”Petrus, then forna gamble landbon, hade latid then eng vnder Sareld, ty han ok hans sånn hade gipto aff samma by.” Iivar Flemingin maakirja 26-29. []

2 vastausta artikkeliin ”Kartano ja kyläläiset. Sundholman omistajien ja lähiseudun asukkaiden omaisuuskiistoja 1500-luvun Kalannissa”

  1. Artikkelin URN-osoitteita on korjattu 10.10.2013, nyt pitäisi kaikissa olla http://urn.fi/… alku, jonka avulla linkki vie suoraan digitoidun asiakirjan sivulle. Havainnot viitteisiin liittyvistä virheistä tai ongelmista ovat tervetulleita. yst.terv. AL

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *