Suomen johdon tuntoja vuodelta 1960

Vuonna 1960 amerikkalainen politiikantutkija, Fulbright-stipendiaatti Karen Erickson (University of Southern New Hampshire) haastatteli suomalaisia päättäjiä. Viisikymmentä vuotta myöhemmin dosentti Hannu Rautkallio tavoitti stipendiaatti Karen Ericksonin, ja syvähaastattelujen aineistot päätettin tuoda julkisuuteen.

Kustannusosakeyhtiö Paasilinna julkisti 3.10.2013 teoksen, johon on poimittu 32 päättäjän vastaukset vuoden 1960 haastatteluista. Mukana ovat niin Hertta Kuusinen, L. A. Puntila kuin A. F. Airokin. Haastattelut on kirjoitettu muistiin käsin, osin englanniksi ja osin suomeksi. Tehtävä Suomessa sisältää suomeksi toimitettuja tietoja kyselylomakkeesta ja vastauksista.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Karen Erickson kertoi, että hän pelkäsi alun perin, etteivät eduskunnan jäsenet haluaisi vastata hänen haastatteluihinsa. Käytännössä kävi kuitenkin niin, että hän tuli hyvin tutuksi eduskunnan käytävillä ja että monet kansanedustajat kävivätkin kysymässä häneltä: ”Milloin on minun vuoroni?”

Haastattelujen määrä ja laajuus näyttää jälkikäteen mammuttimaiselta, mutta nuori Fulbright-tutkija totesi työn miellyttäväksi. Hän onnistui myös saamaan haastateltavakseen Hertta Kuusinen. ”Kovapintainen, mutta vastoin kaikkea kuulemaani myös hyvin lämmin ihminen”, luonnehti Karen Erickson tapaamista nyt 50 vuotta myöhemmin. Keskusteluyhteys syntyi, kun Erickson ja Kuusinen ryhtyivät keskustelemaan taloudesta politiikan pohjana.

A. F. Airon haastattelu puolestaan kesti tuntikausia hotellissa, aterian ääressä. ”Mitä enemmän hän söi ja joi, sitä enemmän hänellä oli sanottavaa”, Karen Erickson muisteli. Airo oli vihainen poliittisesta kehityssuunnasta, mutta hänellä oli myös hyvin laaja historiallinen perspektiivi tapahtumiin – ja samalla menneisiin ja menetettyihin mahdollisiin tulevaisuuksiin. Muutenkin Erickson muistellessaan tapahtumia toi esiin historian vahvan läsnäolon poliitikkojen näkemyksissä – ja historiaa tarkasteltiin erityisesti idän-suhteiden näkökulmasta.

Miellyttäväksi kokemansa vierailun 1959-1960 päätteeksi Erickson päätyi kirjoittamaan eduskunnalle oman ”pyjamantaskupuheen”, jonka hän pääsi pitämään lopulta vuonna 2013. Loppupuheessaan Erickson totesi, Kokoomusryhmässä on erikoinen ja vahva taisteluhenki, joka tarjosi eduskunnassa ”raikkaan tuuleen”. SKDL:n ryhmää hän kiitti erityisestä perusteellisuudesta ja ystävällisyydestä. Suomen kansanpuolue sai suurimman kiitoksen yhtenäisyydestään ja tunnontarkkuudestaan. RKP profiloitui rationaalisena, TPSL:ää ”kaikkein rikkaimpana, mikäli persoonallisuudesta on kysymys” – mistä syystä tutkija tosin rohkeni pelätä, että kysymyksiä tulisi tosin olemaan vaikea käsitellä. Maalaisliitosta hän taas löytyi ystävällisiä isoisiä, joihin Erickson uskoi puheessaan voivansa luottaa jos tarvitsisi neuvoja. SDP puolestaan sai kehuja huumoristaan ja eleganssistaan. SMP jäi kuitenkin arvion ulkopuolelle, koska Erickson koki vaikeaksi esittää arviota yhden hengen eduskuntaryhmästä.

Jälkikäteen Karen Erickson sai tietää, että hänet oli merkitty CIA:n asiakirjoihin agentiksi, mistä hän ei kertomansa mukaan ollut selvillä. Erickson muisti ainoastaan kirjoittaneensa pyynnöstä yleisen yhteenvedon suomalaisesta poliittisesta tilanteesta. Julkistamistilaisuutta juontanut Jan Erola kysyikin, epäilikö kukaan nuoren tutkijan motiiveja. Erickson muisteli, että häneltä kysyttiin tutkimuksen tieteellistä ja poliittista painotusta, mutta kuuli myöhemmin, että häntä oli selän takana mainittu myös ”pikku agentiksi”. Keskustelussa pohdittiin myös sitä, että mahdollisesti haastateltavat ajattelivatkin puhuvansa laajemmallekin lännen yleisölle. Tämä(kin) seikka on tietysti syytä pitää mielessä, kun haastatteluja luetaan.

Dosentti Hannu Rautkallio luonnehti tilaisuudessa lyhyesti aineiston merkitystä. Hän katsoi, että yleisellä tasolla haastattelut – joissa pyydettiin myös poliitikkoja sijoittamaan arvoja tärkeysjärjestykseen – toivat esiin hyvin yhteisöllisiä arvoja, jos niitä vertaa nykypäivään. Tässä mielessä Rautkallio arvioi, että aineisto tarjoaa merkittävän kontrastin nykypäivän arvotutkimukseen – ja toisaalta aavistuksen siitä, miten yhteiskunnan arvot liikkuvat heilurimaisesti yhdestä äärestä toiseen. Karen Erickson puolestaan luonnehti aineistoa eräänlaiseksi ”Rip van Winkle” -materiaaliksi, joka on nyt herännyt pitkästä unestaan.

Yleisökysymyksissä nousi esiin huomio, että Karen Erickson ei nauhoittanut haastatteluja vaan kirjoitti vastaukset muistiin käsin. Erickson totesi toisaalta, että jos hänellä olisi ollut nauhuri mukanaan, haastatteluja ei olisi annettu.

Lisätietoja teoksesta:

http://paasilinna.fi/kirjat/tehtava-helsingissa-suomen-johto-syvahaastattelussa-1960/

Karen Ericksonin kotisivut:
http://www.acad-edu.org/karen-erickson/

Kirjoittaja on Ennen ja nyt -verkkojulkaisun päätoimittaja.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *