Sakari Siltala: “Puu-Valion nousu ja uho – Murtuva yhteistyökapitalismi ja osuusaate 1982–2004”. Lectio praecursoria 1.11.2013

FM Sakari Siltala väitteli 1.11.2013 Helsingin yliopistossa aiheesta “Puu-Valion nousu ja uho – Murtuva yhteistyökapitalismi ja osuusaate 1982–2004”. Vastaväittäjänä oli professori Kari Lilja (Aalto-yliopisto) ja kustoksena professori Niklas Jensen-Eriksen.

Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, hyvät kuulijat,

Läpi 1900-luvun Suomi eli metsistä, kartelleista ja osuustoiminnasta. Jos haluaa tutkia Suomen 1900-luvun talousjärjestelmää, on painavia perusteita tutkia näitä aiheita. Tarkastettava tutkimus käsittelee osuustoiminnallisen metsäteollisuuden roolia prosessissa, jossa vähintään sata vuotta Suomen talouselämää hallinnut yhteistyön kulttuuri murtui 1980–2000-luvulla.

Näille vuosikymmenille saakka Suomi oli todellinen verkostojen valtakunta, niin kutsuttu Klubi-Suomi. Koko talouselämän lävisti monimuotoinen ja monitasoinen yhteistyö. Se koostui muun muassa institutionalisoituneista käytännöistä, muodollisista yhteenliittymistä ja korporatistisista rakenteista, mutta myös epävirallisista yhteyksistä, konsensushengestä, verkostoista, kytköksistä ja sukulaissuhteista sekä valtion säätelemästä talouselämästä ja tuesta liike-elämän yhteistyölle. Järjestelmän ytimessä olivat nykyään laittomat kartellit. Erityisen tärkeitä nämä olivat vientivetoisen maan tärkeimmällä teollisuudenalalla eli metsäteollisuudessa, joka yhä 2010-luvulla muodostaa Suomen viennistä viidenneksen. Suuren kansantaloudellisen merkityksen vuoksi metsäteollisuudella ja sen kartelleilla oli valtiovallan poliittinen tuki, ajoivathan ne omaa etua ajaessaan myös Oy Suomi Ab:n (tai osuuskunta Suomen) etua.  Metsäteollisuus oli keskeisessä roolissa yhteistyölle perustuvan kapitalismin synnyssä ja kehkeytymisessä.

Yhteistyö oli vielä 1980-luvulla monenlaista. Puukauppa kävi keskitetysti niin kutsutun puu-tupon puitteissa. Metsäteollisuuden investointeja punniskeltiin Suomen Pankin kanssa Metsäteollisuuden Keskusliitossa. Tuotteiden myynti ja markkinointi oli keskitetty yhteisiin vientikartelleihin. Tutkimus- ja kehitystyötä teki yhteinen Keskuslaboratorio. Ostokartellit hankkivat raaka-aineita, yhteisyritykset jakoivat riskejä muun muassa kuljetuksissa. Metsäklusterin vaikuttajat ja vuorineuvokset istuivat omia valtapiirejään rakentaneiden pankkien ja vakuutusyhtiöiden hallituksissa, kävivät samoissa hirvijahdeissa ja saunailloissa. Hyvä Veli -verkostot olivat laajat ja tiheät ja ulottuivat virkamiehiin ja poliitikkoihin. Järjestelmällä oli valtion hyväksyntä ja poliittinen tuki.

Yhteistoiminnalle perustuva kapitalismin malli eli yhteistyökapitalismi syntyi Suomeen 1800–1900-luvun vaihteen molemmin puolin juuri metsäteollisuudessa. Yhteistyö tiivistyi emämaa Venäjän protektionismin paineissa, sitten demokratisoituvan Suomen talonpoikaisissa valtarakenteissa. Itsenäistymisen jälkeen yhteistyöhön pakotti Saksan kasvava paine ja taloudelliset levittäytymispyrkimykset. Sotien välillä koko Euroopassa levisi protektionismi. Kartellit ja muu liike-elämän yhteistyö olivat kannatettu taloudellisen järjestäytymisen ja talouden vakauttamisen muoto. Sotien aikana sotatalous jämäköitti valtion otetta talouselämästä. Ote piti kriisiaikojen päätyttyä läpi kylmän sodan ja tiivistyi sotakorvausten maksamisessa ja idänkaupassa. Rahamarkkinat olivat säädeltyjä ja liike-elämä jakautunut pankkien valtapiireihin. Elettiin niin kutsuttua kahlitun rahan kautta. Metsäteollisuuteen vakiintuivat yhteistyökapitalismiin luontuvat säätelyjärjestelmät, puukaupan hintaneuvottelusysteemi sekä investointisäätely.

Yhteistyökapitalismia rakentaneille metsäyhtiöille syntyi myös vastavoima. 1930-luvun laman jälkiaalloissa metsäyhtiöiden ylivalta synnytti maanviljelijöiden ja metsänomistajien MTK:n piirissä vuonna 1934 Metsäliitto Oy:n. Yhtiö nousi tukkiyhtiöiden kartelleja vastaan. Metsäliitto muodostui osuuskunnaksi 1947 ja kehittyi seuraavina vuosikymmeninä vahvan osuusaatteen ajamana. Osuustoiminta sopeutui toimimaan laajemmassa yhteistyölle perustuvassa talousjärjestelmässä, jossa oli kuitenkin osuusaatteelle vieraita piirteitä. MTK, Metsäliitto ja Maalaisliitto, myöhempi keskustapuolue muodostivat vahvan ja tiiviin verkoston, kepulaisen klikin, jolla erityisesti Kekkosen kaudella oli vahva asema.

Suomi eli yhteistyökapitalismissa aina 1980-luvulle asti. Vasta tällöin näkyi ensimmäisiä murtumisen merkkejä. Taloudellinen uusliberalismi levisi Yhdysvalloista ja Britanniasta 1980-luvulla yli Euroopan ja koko maailman. Osana tätä trendiä purkautui Suomessa rahamarkkinoiden säätely, kiinteä yhteistyökapitalismin osa. Kahlitun rahan vapauttamisen aikaansaama raharunsaus kiritti pankkikilpailua ja iski ensimmäisiä hiusmurtumia vakiintuneisiin leirimuureihin, erääseen yhteistyökapitalismin perusrakenteeseen. Metsäteollisuudessa tapahtui vihamielisiä nurkanvaltauksia, joihin myös osuustoiminnallinen metsäteollisuus eli Metsäliitto-ryhmittymä osallistui. Tapahtumat rapauttivat talouselämässä vallitsevaa keskinäistä luottamusta ja konsensushenkeä.

Metsäliiton paisunut teollisuustoiminta oli luonut sisäisen ristiriidan. Metsänomistajajäsenten omistama ryhmittymä oli pohjimmiltaan olemassa hilatakseen omistajilleen maksettavaa motin hintaa ylös. Laajentuneen teollisuuden taas oli (rajoitetussakin) kilpailussa saatava raaka-aineensa kilpailukykyiseen hintaan. Tästä kahtiajaosta tai “skitsofreniasta” johtui myös Metsäliiton erityinen rooli. Metsäliitolla oli edustajansa sekä teollisuuden että metsänomistajien riveissä. Metsäliitto istui kahdella tuolilla.

Alun perin puolustuksellisena yhteenliittymänä syntynyt osuuskunta oli 1980-luvulle tultaessa käynyt aggressiiviseksi. Se teki yhteistyökapitalismin vakiintuneet leirirajat ylittäviä yrityskauppoja sekä alliansseja. Metsäliitto oli paisunut ja voimistunut yhtiömuotoisen teollisuuden, sen yhteistyön ja koko yhteistyökapitalismin haastajaksi. Osuuskunta pyrki erityisesti puukaupan ylivaltaan. Tavoitteena oli alistaa yhtiömuotoinen teollisuus Metsäliiton raaka-ainehankinnan alle ja korvata yhteistyökapitalismi osuustoiminnallisella eli Metsäliitto-vetoisella mallilla. Metsäliiton ajatus oli saneltu yhteistyö.

Tarkastettavassa tutkimuksessa väitän, että Metsäliitto edesauttoi yhteistyökapitalismin murtumista haastaessaan yhtiömuotoisen teollisuuden yhteistyön omalla mallillaan. Näin oli, vaikka Metsäliitto ei tietoisesti pyrkinyt yhteistyökapitalismin murtamiseen. Tarkoituksena oli päästä yhteistyökapitalismin rakenteisiin ja muuttaa yhteistyö Metsäliitto-vetoiseksi. Aggressiivinen toiminta haittasi teollisuuden keskinäistä luottamusta ja murensi yhteistä rintamaa. Toisaalta se uhkasi alistaa yhteistyön Metsäliitto-vetoiseksi, toisaalta se houkutti yhtiöitä lipeämään vanhasta systeemistä uuden osuustoiminnallisen liittolaisen leiriin. Vastoin Metsäliiton tarkoitusperiä yhteistyökapitalismi siis murtui osin sen vaikutuksesta, vaikka ulkoisten ja sisäisten tekijöiden ristipaineissa.

Väitän, että päästäkseen sisään yhteistyökapitalismin rakenteisiin Metsäliitto joutui muokkautumaan perinteisten suuryhtiöiden kaltaiseksi eli hybridisoitumaan. Metsäliiton pyrkimys syvemmälle yhteistyökapitalismin rakenteisiin ja puumarkkinoiden valtiaaksi pakotti sen ekspansioon; puunkäytön lisäämiseksi oli hankittava puuta käyttäviä laitoksia. Tämä johdatti suuriin tehdashankintoihin, yrityskauppoihin ja -järjestelyihin. Osakkuus- ja tytäryritysten kautta mukaan tuli yhä enemmän ja yhä vahvempia sijoittajaintressejä. Ekspansion seurauksena teollisuuden painoarvo kasvoi niin, että perinteinen edunvalvonnallinen näkökulma ja motin hintaa painottava ajattelu ei enää voinut ohjata konsernia. Metsäliitto siirtyi enemmän yhtiömuotoisen teollisuuden rintamaan. Teollisuusmiehestä tuli metsämiestä suurempi herra.

Monessa Euroopan valtiossa oli säädetty ensimmäisiä tiukkoja kilpailulakeja toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen esimerkistä ja propagandasta johtuen. 1980-luvulla taloudellisen uusliberalismin leviämisen myötä aatteet saavuttivat Suomenkin. Neuvostoliiton sortuminen edesauttoi kilpailullisen kapitalismin läpimurtoa. Eniten kyse oli kuitenkin Euroopan integraatiosta ja Suomen kilpailulainsäädännön harmonisoimisesta eurooppalaisten lakien kanssa. Ensimmäiset tiukat kilpailulait säädettiin Suomessa 1988 ja 1992, jolloin perinteiset kartellit ja tiivis yhteistoiminta tulivat kielletyiksi.

Yhteistyökapitalismin näkyvimmät rakenteet metsäteollisuudessa kaatuivat: investointisäätelyjärjestelmä oli tiensä päässä jo 1988, kartellit sinnittelivät poikkeusluvin 1990-luvun puolimaihin ja puukaupan neuvottelujärjestelmä aina vuosikymmenen loppuun. Entisenlainen keskinäinen yhteistyö päättyi. Vaikutusta oli myös sillä, että 1980-luvun kymmenet yhtiöt olivat keskittyneet fuusioin ja rakennejärjestelyin kouralliseen suuryhtiöitä. 1990-luvun viime vuosina jäljellä oli käytännössä kolme suurta. Nämä Euroopan ja maailmankin mittakaavassa suuret yhtiöt kykenivät omaan markkinointiin ja myyntiin, johon kannusti myös kunkin erikoistuminen tiettyihin tuotteisiin. Kartellien hyödyt tulivat tätäkin kautta kyseenalaistetuiksi.

Vakiintunut yhteistyökapitalismi rakenteineen murtui. Suomen integraatio Eurooppaan kavensi myös perinteistä korporatismia – erästä yhteistyökapitalismin elementtiä – viemällä valtaa MTK:n ja muiden etujärjestöjen käsistä Brysseliin. Metsäliiton vahva liittolainen heikentyi tuntuvasti.  Samaan aikaan puumarkkinoiden neuvottelujärjestelmän murtumisen seurauksena kehittyi puukaupassa kilpailua Metsäliiton ja MTK:n alaisten metsänhoitoyhdistysten välille. MTK pyrki panostamaan metsäpuolelle maanviljelysasioiden päätösvallan menettämisen myötä. Seurauksena Metsäliiton ja MTK:n suhteet huonontuivat ja perinteinen kytkös heikentyi. Kepulaisen klikin verkostot repeilivät.

Yhteistyökapitalismin lopullinen murtuminen ulkoisten paineiden alla pakotti Metsäliiton yhä pidemmälle vietyyn hybridisaatioon.

Metsäliitto oli yhteistyökapitalismin murruttua uudessa tilanteessa. Ryhmittymä oli tottunut toimimaan haastamansa yhteistyökapitalismin säädellyssä ja vakaassa ympäristössä. Kun nämä rakenteet murtuivat taloudellisen uusliberalismin virittämän kilpailukapitalismin paineessa, joutui Metsäliitto muun osuustoiminnan tapaan yhtiömuotoista teollisuutta suurempiin vaikeuksiin. Kahlitun rahan kaudella maan niukkoja pääomia oli talouspoliittisin keinoin ohjattu teollisuuteen. Säätelyn loppu oli myös ohjauksen loppu. Taloudellinen uusliberalismi, joka Suomessa kuten muuallakin ilmeni juuri säätelyn purkamisena ja esimerkiksi valtionyhtiöiden yksityistämisenä, lopetti pankkivetoisen järjestelmän ja pitkäjänteisen, niin sanotun laiskan pääoman. Tilalle tuli osakemarkkinavetoinen järjestelmä ja globaalisti liikkuva kärsimätön raha, jolta poistettiin viimeisetkin esteet vuonna 1993. Uuden kilpailukapitalismin murtautuessa esiin ja vanhan yhteistyön loputtua suomalaisten metsäyhtiöiden oli pakko kansainvälistyä ja sitä varten keskittyä ja konsolidoitua. Tähän tarvittiin pääomia.

Järjestelmien murroksessa pääomamarkkinajärjestelmä muuttui ja pakotti pääomia tarvitsevat yritykset muuttamaan omistusrakenteitaan. Erityisesti haasteet koskivat osuustoimintaa. Osuustoiminnan liikkumavara osakemarkkinavetoisessa järjestelmässä oli selvästi yhtiömuotoista yritystä kapeampi. Puhdas osuuskunta ei voinut hankkia riskipääomia markkinoilta tai hyödyntää kehittyneitä rahoitusinstrumentteja, vaan pääomat piti koota omistajajäseniltä tai hoitaa tulorahoituksen ja pankkilainojen turvin. Tämä oli kasvua rajoittava tekijä, joka kärjistyi pankkivetoisen kapitalismin ja yhteistyökapitalismin vakaiden rakenteiden murruttua. Näitä korvaamaan tulleessa kilpailukapitalismissa pääomamarkkinoilla vallitsivat sijoittajat ja osakkeet, joista ei osuuskunnille ollut suoraan apua. Kasvava painoarvo oli myös analyytikoilla, investointipankeilla ja konsulteilla, jotka pitivät osuustoimintaa aikansa eläneenä. Maaseudun mullasta nousseet osuuskunnat näyttivät kankeilta ja jähmeiltä, pellervolaisuus oli pörssimaailmalle vierasta. Kilpailuviranomainen oli usein samaa mieltä.

Metsäliitossa ratkaisu kapeaan liikkumavaraan rahoitusmarkkinoilla oli itse asiassa löydetty jo vuosikymmeniä aiemmin. Emo-osuuskunta Metsäliitto oli hankkinut osuuksia yhtiömuotoisista teollisuuslaitoksista. Näin osuustoiminnallisella ryhmittymällä oli mahdollisuus pääomien hankintaan myös jäsenistön ulkopuolelta. 1960-luvulla tytäryhtiö Metsäliiton Selluloosa Oy listautui pörssiin ja hankki näin sijoittajilta pääomaa. Tytäryhtiöiden kautta tarjoutui myös laveampia mahdollisuuksia erilaisten rahoitusinstrumenttien käyttöön.

Metsäliiton voimakkaasti 1980-luvulla paisuva teollinen toiminta ja alkava kansainvälistyminen vaativat yhä suurempia pääomia, joita ei metsänomistajajäseniltä ollut saatavilla. Ryhmittymän oli käännyttävä sijoittajien puoleen. Mukaan tuli sijoittajaintressejä, jotka saattoivat erota osuuskunnan vastaavista.

Kehitys oli yleismaailmallinen ja liittyi taloudelliseen uusliberalismiin, joka aiheutti suuria institutionaalisia muutoksia pääoma- ja rahoitusmarkkinoilla. Monet osuuskunnat ympäri maailman joutuivat joko purkamaan osuuskunnalliset rakenteensa ja niin sanotusti demutualisoitumaan osakeyhtiöiksi tai hyväksymään voimistuvat ulkopuoliset tahot omistajina ja hybridisoitumaan sijoittajavetoisemmiksi . Syinä ovat olleet rahoituksellisten kahleiden katkominen, toiminnan ja organisaatioiden tehostaminen sekä hallintojärjestelmän vahvistaminen. Suomessa kehitys niveltyi paitsi leviävään taloudelliseen uusliberalismiin, myös murtuvaan yhteistyökapitalismiin ja läpimurtoa tekevään kilpailukapitalismiin.

Metsäliiton kautta tarkasteltu suomalaisen osuustoiminnan rooli yhteistyökapitalismin murtumisessa ja uusiin rakenteisiin sopeutumisessa on paljastava esimerkkitapaus. Metsäliitossa kiteytyy Suomen sotienjälkeisen talousnousun ja hyvinvointivaltion rakentamisen kolme paksua tukipuuta: metsät, yhteistyö ja osuustoiminta. Yhteistyökapitalismiksi kehittynyt järjestelmä syntyi kytköksissä metsäteollisuuteen, jota taas tuo järjestelmä muokkasi. Metsäteollisuudessa vahvaksi kehittynyt osuustoiminta taas tuli haastamaan perinteisen yhtiömuotoisen teollisuuden yhteistoiminnan omalla mallillaan.

Yhteistyökapitalismin murtumisen myötä Metsäliiton – kuten monen muun osuustoiminnallisen yrityksen tai yritysryhmän – osuustoiminnallinen ideologia eli osuusaate hälveni. Tähän johti teollisuuden paisuminen, edunvalvonnallisen luonteen väistyminen ja hybridisaatio.

Hybridin muotoutumisesta todistavat myös Metsäliiton vuosituhannen vaihteen kauas metsänomistajien intresseistä kurottaneet liiketaloudelliset ratkaisut ja osin niistä, osin hybridisaatiosta (so. epäselvästä tehtävästä ja omistussuhteista) seurannut hallinnollinen sekasorto – sekin tyypillinen osuustoiminnalle murros- ja kriisikausina. Metsäliitto ajautui vuosituhannen vaihteessa suuriin vaikeuksiin epäonnistuneiden yrityskauppojen seurauksena. Selvimpänä merkkinä hybridisaatiosta voinee pitää yhä käynnissä olevaa puukartellitapausta, jossa Metsäliiton metsänomistajajäsenet periaatteessa syyttävät oikeudessa omaa yhtiötään itsensä huijaamisesta puukaupoissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että osuustoiminta pyrki sulauttamaan kapitalistisen järjestelmän itseensä, mutta tulikin itse sulautetuksi kapitalismiin.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.