Töissä, juhlissa ja vankityrmissä – Hämeen linna 1580-luvulta 1600-luvun alkuun

Hämeen linna vaikutti monin tavoin sen lähialueen asukkaiden arkeen. Linna merkitsi eri ihmisille erilaisia asioita: hauholaiselle aatelissuvulle se oli kuin toinen koti. Osalle saman pitäjän talonpoikia se merkitsi veroparseleja nielevää kivikasaa. Osalle se toi kaivattua työtä ja toimeentuloa. Kaidalta tieltä eksyneille linna tiesi vankityrmää. Linnan varjo ulottui Hämeen maaseudulla aina useiden kymmenien kilometrien päähän. Se vaati työtä ja rakennustarpeita vuosisadasta toiseen. Samalla sen muurien varjossa voi havaita yritystä pyrkiä pienimuotoiseen hovielämään siinä kuin se oli 1500-luvun lopulla mahdollista. Linnanpäällikön perheelle linna oli koti ja sen seurauksena keskus, jossa sukupiiri kokoontui.

Hämeen linnan tutkimus

Hämeen linnaa on tarkasteltu tutkimuksessa pääosin sotilaallisena, hallinnollisena ja taloudellisena yksikkönä, jossa työskenneltiin kruunun hyväksi pikemminkin kuin vietettiin hovielämää. Toinen tutkimuslinja on ollut linnan rakennushistoriallinen tarkastelu, joka on vahvasti painottunut keskiaikaan ja toisaalta 1700-lukuun.[1] Hämeen linnan ritarihenkisen loiston ajaksi katsotaan yleisesti 1500-luvun alku, jolloin linnaa hallitsi ylhäisaatelinen Ingeborg Åkentytär Tott.[2]

Aiempi tutkimus on arvioinut, että Hämeen linnan alamäki alkoi pian 1560-luvun jälkeen. Kehityksestä on piirretty varsin murheellinen kuva, joskin Anna-Maria Vilkuna on omassa väitöskirjassaan pyrkinyt osoittamaan linnan edelleen tärkeänä taloudellisena yksikkönä ainakin 1500-luvun puolivälin tienoilla. Samoin Hanna Karti on pro gradu tutkimuksessaan syventynyt Hämeen linnan palkollisiin vuosina 1571-93 käydyn 25 vuotisen sodan aikana.[3] Niin rakennushistoriallisissa kuin muissakin tutkimuksissa todetaan yleisesti, että linna rappeutui 1500-luvun lopulla kunnes sitä ryhdyttiin jälleen 1600-luvun alussa korjaamaan.

Hämeen linnaa ei ole oikeastaan tutkittu kirjallisista lähteistä 1500-luvun lopun osalta eikä varsinkaan henkilöhistoriallisesta näkökulmasta. Ainoastaan Julius Ailio on vuonna 1917 lyhyesti käynyt läpi Hämeen linnan vaiheita asiakirjalähteistä.[4] Vallitseva käsitys on ollut, että linna oli lähinnä kruunun kannalta tärkeä tuotantoyksikkö, jota ei voi verrata Turun linnaan hovielämän suhteen. Mielikuva Hämeen linnasta piirtyykin arkisen ahertamisen kautta, kun taas Turun linna vertautuu jopa renessanssihoviin. Molempien kohdalla arki ja juhla kuitenkin lomittuvat yhteen.

Artikkelissani keskityn Hämeen linnaan sen asukkaiden kautta 1580-luvulta 1600-luvun alkuun. Linnassa asuneiden, oleskelleiden ja työskennelleiden ihmisten kautta saadaan uutta tietoa linnan rakennuksista, kunnostuksesta ja sen merkityksestä lähialueen asukkaille. Voudintileistä on mahdollista saada tietoa myös linnaan tehdyistä uusista puurakenteista. Erityisesti tarkastelen 1580-lukua, jolloin Hämeen linnan on väitetty olleen autiona ja rappiolla eli 1580-lukuun. Tutkimukseni keskiössä on linnanpäälliköitä tuottanut hauholainen Asserinpoikien rälssisukupiiri, jonka kotilinnaksi Hämeen linnaa voi 1500-luvulla kutsua. Samalla tarkastelen linnan merkitystä myös muille Hauhon asukkaille 1500-luvulta 1600-luvulle. Hauholaisten ja linnan välinen suhde avaa laajemminkin linnan merkitystä sen lähialueilla asuneille ihmisille.

Tawastit Hämeen mahtisuku

Hämeen linna ja sen linnanpäällikkyys oli 1500-luvun lopulle tultaessa sidottu vahvasti hauholaiseen Asserinpoikien eli myöhempään Tawastien rälssisukuun. Tämä sukupiiri ei noussut koskaan valtakunnallisesti merkittäväksi aatelissuvuksi mutta se näytteli paikallishallinnon tasolla merkittävää roolia keskiajalta aina uuden ajan alkuun asti. Sukupiirin jäseniä toimi 1500-luvulla niin tuomareina, kirjureina kuin Hämeen linnan päällikköinäkin. Hauhon pitäjän keskus sekä suvulle keskeiset rälssikartanot Kokkala, Hyvikkälä ja Kyttälä sijaitsevat n. 20 kilometrin päässä linnasta.

Suvun varhaisin tunnettu jäsen tanskalainen ritari Anders Munck päätyi Hämeeseen oikeastaan vastarakennetun Hämeen linnan ansiosta.  Ilman linnaa ei siis olisi sukuakaan. Anders mainitaan ensi kerran Ruotsin Skarassa, jossa kuningas Maunu Eerikinpoika myönsi hänelle suojelukirjeen 24.3.1348. Hän oli todennäköisesti tanskalaisen aatelissuvun jälkeläinen, joka oli tullut Ruotsin kuninkaan palvelukseen Hallannin Varbergiin. Kuningas Eerik Maununpoika myönsi Andersille Inkoossa 1357 kirjeen, jolla Hämeen linnanpäällikköä määrättiin antamaan tälle asevarustus, kymmen markkaa sekä kaikki muu hänelle linnasta kuuluva vuosittain. Samaan aikaan Anders Munck hankki joko ostamalla tai avioitumalla Hauholta Hyvikkälän kartanon.[5]

Tanskalaisritarin mahdollisesti ainoan tyttären Kaarinan aviomies oli nimeltään Asser Torsteninpoika ja siksi jälkimaailma on nimennyt avioparin jälkeläiset Asserinpoikien suvuksi. Suvun tunnuksena oli tähti ja kuunsirppi. Myöhemmin Asserinpoikien jälkeläiset omaksuivat itselleen kuvaavan sukunimen: Tawast.[6] Siitä todella tuli suku, jolla oli valta Hämeessä 1500-luvulla.

Vuosina 1562-1565 Hämeen linnanpäällikkönä oli Erik Spåra, joka toimi Hämeen linnan voudin voudinmiehenä jo 1520- ja 1530 -lukujen taitteessa.[7] Hänen voutikautenaan linnaan asennettiin mm. renessanssityylisiä kaakeliuuneja.[8] Spåran vaimo Gertrud Gudmundintytär oli Hauhon Hyvikkälän kartanon perijätär, mikä vahvisti aviomiehen asemia. Gertrudin isä oli ollut Gudmund Laurinpoika, joka onnistui säilyttämään asemansa ja henkensä Hämeeseen asti levinneissä Eerik Tuurenpoika Bielken ja valtionhoitaja Svante Niilonpojan välisissä valtakiistoissa. Sen lisäksi Gudmund oli toiminut keskeytyksettä kihlakunnantuomarina tanskalaisten hallinnon ja Hämeen linnan tanskalaisen linnanvoudin aikana 1520-1523, mitä voi pitää jo melkoisena saavutuksena.[9]

Spåran kauden jälkeen vuonna 1566 hauholaisen sukupiirin valta linnassa edelleen jatkui ja vahvistui. Yhtenä linnanpäälliköistä toimi Gertrud-rouvan serkku Hauhon Kokkalan herra Henrik Jakobinpoika. Hänen tyttärensä Birgitta avioitui puolestaan Måns Henrikinpoika Spåran, Lammin Tirmulan herran kanssa, josta tuli Hämeen linnan päällikkö vuonna 1572.[10] Tultaessa 1580-luvulle linnanpäällikkö valittiin jälleen Asserinpoikien suvun keskuudesta. Tällä kertaa päälliköksi nousi Hauhon Kyttälän herra Jöns Skytte, jonka vaimo oli Birgitan sisar Kokkalan Margareta Henrikintytär. Sisarusten veli oli Arvid Henrikinpoika Tawast, jolla oli keskeinen rooli koko valtakunnan politiikassa 1500-luvun lopulla.[11]

Hämeen linna oli siis peräti kolmensadan vuoden ajan hauholaisen rälssisuvun keskeinen näyttämö. Jo keskiajalla linnan myötä Hauholle asettunut suku otti nopeasti johtavan roolin koko linnaläänissä. Hämeen linnaa koskevissa tutkimuksissa suvun merkitys on jäänyt huomaamatta osin siksi, että linnan päällikkyys ei siirtynyt isältä pojalle, vaan se liikkui saman sukupiirin sisällä. Sukupiirin, joka myöhemmin omaksui sellaisia sukunimiä kuin Tawast, Skytte ja Spåra.

Jöns Skytte linnanherrana

Hämeen linnan on todettu olleen huonossa kunnossa ja käytännössä täysin rappiolla 1580-luvulta lähtien.  Linnan tileistä löytyykin vuonna 1587 merkintä siitä, että linna on ollut autiona kolme vuotta.[12] Tämä merkintä yhdistettynä linnan tileistä nähtävään väkimäärän nopeaan laskuun on johtanut päätelmään, että linna on jätetty 1570-luvun jälkeen rapistumaan. Tutkijat ovat arvioineet, että linnojen merkitys laski eikä niiden kunnostukseen myönnetty varoja. Laajempien rakennustöiden Hämeen linnassa on katsottu päättyneen tultaessa vuoteen 1580, joskin vouti sai luvan vielä suorittaa joitain välttämättömiä korjauksia. Linnan on oletettu olleen huonossa kunnossa ja käytännössä rappeutuneena vuoden 1599 tuhoisaan räjähdykseen saakka.[13]

Tilannetta on kuitenkin syytä tutkia tarkemmin linnanherrana toimineen Jöns Skytten kautta.

Linnan tilikirjojen ja yleensä voudintilien kokonaisvaltainen tarkastelu vuosina 1586-1588 antaa huomattavasti valoisamman kuvan Hämeen linnan tilanteesta 1500-luvun lopulla. Näyttää pikemminkin siltä, että juuri 1580-luvulla linnaa korjattiin ja parannettiin innokkaasti. Lisäksi se toimi tuolloin jopa valtakunnan poliittisten neuvottelujen yhtenä tärkeänä näyttämönä. Terhi Mikkola on todennut omissa rakennushistoriallisissa tutkimuksissaan, että päälinnan ja vallin välissä on voinut olla 1500-luvulla useita puisia rakennuksia, joista ei ole tarkempaa tietoa.[14] Se tiedetään, että linnan ja vallin väliin rakennettiin 1570-luvulla erillinen puinen asuintupa linnanpäälikkö Jöns Bruunille, jonka mukaan päälinnan useissa huoneissa oli huono ilma.[15]

Hämeen linna lännestä 1600-luvun lopulla. Lähde: Dahlberg, Erik, Suecia antiqua et hodierna. Stockholm 1710.
Hämeen linna lännestä 1600-luvun lopulla. Lähde: Dahlberg, Erik, Suecia
antiqua et hodierna. Stockholm 1710.

Hauhon Kyttälän kartanon herra ja linnanpäällikkö Jöns Skytte anoi vuonna 1580 kuninkaalta varoja rakennuttaakseen linnaan uusia rakennuksia. Hän sai kuitenkin luvan ainoastaan vanhojen rakennusten parantamiseen ja korjaustöihin.[16] Linnan portin eteen rakennettiin tuolloin puusuojus ja portin luona oleva torni katettiin. Lisäksi talonpoikien päivätöinä rakennettiin linnan pohjoispuolelle uusi muuri.[17] Päälinnan tilit puuttuvat 1580-luvun alusta osittain. Tilikirjaa pidettiin silti edelleen latokartanoista, jonne linnasta siirrettiin väkeä.

Vuonna 1586 päälinnan tilikirjaa jälleen jatkettiin ja siinä pyrittiin tuolloin kokonaisvaltaisempaan inventaarioon, esimerkiksi rakennustarvikkeiden osalta tilannetta on pyritty kartoittamaan edeltävien neljän vuoden ajalta. Samana vuonna on paranneltu linnan ulkopuolella olevaa tupaa, jossa majailivat linnaleirissä olevat sotilaat. Lisäksi korjattiin tallia, jossa olivat sotilaiden hevoset.[18] Tähän oli tietenkin syynä se, että ratsuväki oli tuolloin pitkiä aikoja koottuna linnaleiriin Hämeen linnaan, josta sen oli helppo tarvittaessa siirtyä vihollista vastaan itärajalle. Jöns Skytte itse oleskeli linnassa toukokuussa 1586, jolloin hän lähetti linnassa päivätyn kirjeen langolleen Arvid Henrikinpoika Tawastille.[19]

Palvelusväkeä linnassa riitti yhä 1580-luvullakin. Fatabuurista huolehti vuonna 1586 vaimo nimeltä Karin Svenintytär, jolla oli apunaan fatabuuripiika, kaksi leipuria sekä tupapiika (stugukona). Linnankirjurina toimi samana vuonna Jacob Luukkaanpoika.[20] Seuraavina vuosina ei mainita työntekijöiden nimiä enää yhtä tarkoin kuin vuonna 1586. Tilikirjassa kerrotaan, että Turusta tilattu lasimestari Matti oli asentanut paikoilleen 24 uutta ikkunaa sekä kunnostanut samalla vanhoja ikkunoita. Ambrosius-puuseppä oli suorittanut kunnostuksia linnan kappelissa ja tilikamarissa (lönkammar) ja Martti-puuseppä oli asentanut linnaan peräti 60 uutta ovea.[21]

Vuoden 1586 tilikirjaan merkityistä monista korjauksista huolimatta seuraavan vuoden tileissä on merkintä siitä, että päälinnassa ei ole asuttu kolmeen vuoteen. Lasinleikkaaja Olavi oli kulumerkintöjen mukaan tehnyt uusia ja kunnostanut vanhoja ikkunalaseja, koska ”linna oli ollut kolme vuotta autiona”. Selitys on ilmeisesti lisätty siksi, että ikkunoiden korjausta yhä jatkettiin vuonna 1587, vaikka turkulainen lasinleikkaaja olikin vieraillut linnassa jo 1586. Selityksellä ehkä haluttiin tarkentaa sitä miksi korjaukset edelleen jatkuivat. Lisäksi kerrotaan tilatun uusia ovia, ovirautoja ja puutavaraa. Puuseppä Ambrosius jatkoi linnassa korjauksia vielä toisenkin vuoden.[22] Työtä riitti, sillä vuonna 1587 jatkettiin linnan ulkopuolella olevan tuvan sekä tallin korjauksia. Linnaan rakennettiin puusta fatabuuritupa ja joitain kamareita.[23] Monet parannukset ja puinen fatabuuritupa hyödyttivät varmasti eniten linnanpäällikön rouvaa ja muuta naisväkeä. Linnan väki on saattanut asua puurakennuksissa myös 1580-luvun alussa eikä varsinaisessa kivisessä päälinnassa, joka oli autiona kolme vuotta.

Puusepät ja lasimestarit olivat siis ahkeroineet päälinnassa kuitenkin jo vuoden 1586 alusta. Parannustöille oli syynä sekin, että Hämeen linnaan odoteltiin tuolloin korkeaa vierasta. Heinäkuussa vuonna 1586 valtaneuvos ja Raaseporin kreivi Axel Steninpoika Leijonhufvud saapui vierailulle linnaan. ”Armollinen kreivi Axel antoi armolliset määräyksensä linnantuvassa”, todettiin tilikirjassa.[24] Hänelle oli annettu tilikirjan mukaan myös kahdeksan tynnyriä herrojenolutta. Vierailun tekee merkittäväksi sekin, että Axel Steninpoika nimitettiin seuraavana vuonna koko Suomen käskynhaltijaksi. Jöns Skytten puoliso rouva Margareta oleskeli linnassa vuoden 1586 aikana säännöllisesti ja oli siten mukana vastaanottamassa kreiviä ja hänen seuruettaan.[25] Linna ei siis voinut olla raunioitunut ja hylätty.

Päälinnan niin kutsutun ”rappion ajan” on täytynyt sijoittua jo vuosiin 1583-1585, kuten Julius Ailiokin on aiemmissa tutkimuksissaan todennut.[26] Mainittujen vuosien väliseen asumattomuuteen viittaavat aikaisempien tilikirjojen tiedot siitä, että linnan koko väkimäärä putosi vuoteen 1582 tultaessa vain 40 henkilöön. Lisäksi armeliaisuutta nauttineet sairaat ja vaivaiset siirrettiin tuolloin päälinnasta latokartanoihin asumaan. Latokartanoiden tilit erotettiin vuonna 1583 päälinnan tileistä.[27] Jöns Skyttellä oli siis ollut jo vuonna 1580 pyrkimystä kunnostaa linnaa, mutta varat hän sai siihen vasta muutaman vuoden kuluttua. Järjestelyt ehkä liittyvät osin odotteluun siitä, mitä Hämeen linnan suhteen päätettäisiin tehdä. Kolmessa vuodessa linna ei ehtinyt missään tapauksessa rappeutua sanan varsinaisessa merkityksessä.

Vuoden 1588 tilien mukaan linnassa oli edelleen kunnostettu ovia ja ikkunoita, ja puuseppä oli tehnyt monenlaisia parannustöitä. Myös säämiskäntekijälle on maksettu palkkaa tilatuista pergamenteistä, joita käytettiin vaatimattomampien huoneiden ikkuna-aukoissa.[28] Sekä pieniä että suuria ikkunalaseja tilattiin edustustiloihin vielä vuoden 1587 jälkeen yhteensä 60. Ne on kuitattu toimitetuiksi vuoteen 1589 mennessä.[29]

Hämeen linnantileistä vuosilta 1586-1588 ei löydy mitään mainintaa kalkista ja tiilistä. Eikö linnassa siis suoritettu minkäänlaisia muurauksia 1580-luvun monien korjaustöiden yhteydessä? Yllättäen Hauhon ja ylisen kihlakunnan varsinaisesta tilikirjassa vuodelta 1587 löytyy mielenkiintoisia merkintöjä koskien Hämeen linnaa. Mainittuna vuonna koottiin pääveron yhteydessä talonpojilta apuveroa Viipurin, Käkisalmen ja Hämeenlinnan rakennuksille. Se tapahtui kreivi Axel Leijonhufvudin helmikuun toinen päivä 1587 annetun kirjeen perusteella. Jokaisen talonpojan oli maksettava kuusi äyriä ja 1/2 tynnyriä kalkkia, ja aina viiden talonpojan oli yhdessä koottava tukkeja. Yhteensä voutikunnasta oli saatu kerättyä kalkkia 151 tynnyriä ja tiiliä yhteensä 15 160 5/12 kappaletta sekä tukkeja 209 1/5 kappaletta.[30]

Hauhon, Tuuloksen, Asikkalan ja Hollolan talonpojilta koottiin vanhan käytännön mukaan 1 1/2 äyriä käytettäväksi muurarimestarin palkkaan (murmestar lön). Uudenkylän ja Tennilän asukkaat joutuivat muun veron lisäksi maksamaan muurarimestarin palkkana 2 äyriä. Lammilaiset puolestaan toimittivat humalia 1 1/2 leiviskää ja sysmäläiset taas 3 pannia kauraa osana muurarimestarille maksettua palkkaa.[31] Kalkki, tukit ja tiilet kertovat siis siitä, että linnassa suoritettiin myös muurien ja seinien korjauksia 1580-luvulla, vaikka ne eivät näy varsinaisissa linnantileissä. Kreivi Axel oli määrännyt myös latokartanoille toimitettavaksi sikoja, mikä myös on mainittu vain voutikunnan yleisissä tilikirjoissa.

Kreivi Axel Steninpojan vierailu Hämeen linnassa heinäkuussa 1586 tuotti tulosta: Suomen linnoja alettiin korjata ja vahvistaa, mutta työtä ei hoidettukaan enää linnojen omalla väellä, vaan talonpojilta kootuilla verotuloilla sekä heille määrättyinä päivätöinä. Tavallaan voisi puhua linnan töiden ulkoistamisesta. Vuosien 1580-90 aikana koko valtionhallinto täsmentyi ja laajeni huomattavasti aikaisempaan verrattuna.[32] Tämä heijastui myös Hämeen linnaan. Linnan asumattomuus kolmena vuonna liittyi todennäköisesti laajempiin koko valtiota koskeviin taloudenhoidon muutoksiin eikä se johtanut linnan rappeutumiseen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Neidot, rouvat ja ritarit

Suomi oli Venäjän sodan (1570-1595) seurauksena päätynyt 1580-luvulla valtakunnan sotajärjestelyiden keskiöön. Se tarkoitti samalla Hämeen linnan strategisen merkityksen kasvua. Sodassa oli aselepo vuosina 1583-1590, joten siinäkin mielessä oli sopiva hetki sekä kunnostaa että parantaa Hämeen linnaa.[33] Toisena välirauhan ilmentymänä voisi pitää sitäkin, että sekä Turun linnassa että Hämeen linnassa hetkellisesti ainakin yritettiin pyrkiä loistokkaaseen eurooppalaiseen hovielämään.

Päälinna oli asuttavassa kunnossa vuoteen 1586 tultaessa, koska linnanpäällikön rouva Margareta oleskeli siellä säännöllisesti koko vuoden miehensä rinnalla. Pariskunnalla oli tuolloin pieniä lapsia, joten linnaa piti kotinaan kokonainen aatelisperhe. Seuraavana vuonna sinne voitiin kutsua runsas vierasjoukko, johon lukeutui ylhäisiä rouvia. Hämeen linnassa kenties tavoiteltiin tuolloin samanlaista ”hovielämää” kuin Turun linnassa saman vuosikymmenen alussa, jolloin käskynhaltijaksi määrättiin Juhana III:n ja Kaarina Hannuntyttären avioton poika Julius Gyllenhielm. Turun linnan voutina oli tuolloin Lars Henrikinpoika Hordeel, Kaarinan aviomies. Linnasta muodostui muutamaksi vuodeksi Suomen aatelisen seurapiirin keskuspaikka. Tämä on ehkä osaltaan innoittanut Jöns Skytteä ja Margareta-rouvaa hieman samantyyppiseen yritykseen Hämeen linnassa 1580-luvun lopulla.

Margareta Henrikintytär oli apuna miehelleen linnan hallitsemisessa. Häntä eivät näytä häirinneen mahdolliset epämukavuudet kunnostuksen alaisessa linnassa. Margaretan edeltäjä, linnanvouti Erik Spåran vaimo Gertrud-rouva ei oleskellut linnassa vakituisesti 1560-luvulla, vaan teki sinne ainoastaan vierailuja Hauhon Hyvikkälästä. Toisinaan Gertrudillakin oli ollut linnassa seuranaan lähiseudun muita aatelisrouvia kuten Harvialan rouva Kaarina, vaimo Malin ja vaimo Anna.[34] Margareta halusi kuitenkin asua Hämeen linnassa koko ajan. Hän oli siellä viikoittain vuosina 1586-1587. Ainoastaan vuoden 1588 aikana hän oli joitain viikkoja poissa linnasta ehkäpä pidemmällä vierailulla jossain kartanossa.[35]

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sukupuu täysikokoisena!
Klikkaa kuvaa nähdäksesi sukupuu täysikokoisena!

Suurempiin pitoihin linnassa viittaa merkintä tilikirjassa vuodelta 1587. Tuolloin linnan vieraslista oli viikolla 13 erityisen poikkeuksellinen.[36] Peräti 25 henkeä vieraili linnassa ja suurin osa heistä vietti siellä 2-3 päivää. Mukana olivat esimerkiksi Lepaan kartanon rouva Karin sekä Lindöön rouva Elin. Lisäksi mainitaan naisvieraina ”rouva Margareta” sekä ”neito Ingeborg”. Heidän lisäkseen paikalla oli useita Boije-suvun miehiä ja linnanrouvan veli Arvid Henrikinpoika Tawast sekä lukuisa joukko muita aatelismiehiä ilmeisesti kerääntyneenä tärkeään neuvonpitoon. Tiedettiinhän tuolloin, että Ruotsin kruununperillinen herttua Sigismund oli lähdössä piakkoin Puolaan tullakseen vaalin jälkeen valituksi Puolan kuninkaaksi. Hämeen linnassa jatkettiin selvästi Knut Jönsinpoika Kurckin omistamassa Vesilahden Laukon kartanossa helmikuun lopulla aloitettuja poliittisia neuvotteluja, joihin osallistui maan korkein sotapäällystö.[37]

Linnanherran Jöns Skytten ja hänen lankonsa Arvid Henrikinpoika Tawastin välit olivat tuolloin hieman tulehtuneet. Syynä olivat todennäköisimmin suvun keskinäiset maariidat Hauholla. Molempien mahtisukujen kartanot Hyvikkälä, Kokkala ja Kyttälä sijaitsivat lähekkäin Hauhonselän rannalla. Jöns Skytte pyrki huhtikuussa kahdessakin perättäisessä Hämeen linnassa päivätyssä kirjeessään vuonna 1587 hakemaan sovintoa ja toivoi, ettei lanko Arvid Tawast ”hyytäisi verta” heidän väliltään, vaan pyrkisi ennen kaikkea sovintoon.[38] Jää arvoitukseksi, toiko keväinen tapaaminen Hämeen linnassa herrojen välille toivottua sopua vai ei.

Vaimo Karin Svenintyttären huolehtiman fatabuurin inventaario kertoo, että linna saatiin viihtyisäksi korkeita naisvieraita varten. Fatabuurista löytyi vuonna 1587 karhuntalja, pöytäliinoja, käsipyyhkeitä, ryijyjä, seinävaatteita ja penkkityynyjä sekä kynttilänjalkoja ja kuparikannuja.[39] Jo vuonna 1586 fatabuurista löytyi runsaasti erilaisia liinavaatteita etuliitteellä ”uusi” (nye).[40] Osa niistä näyttäisi olleen vieläpä varsin ylellisiä. Toisin sanoen varastoja oli tuntuvasti täydennetty vuoteen 1586 tultaessa. Suomen aatelisto eli yllättävänkin ylellisesti 1500-luvun lopulla ja monet Euroopassa tunnetut ylellisyystarvikkeet ja mausteet olivat löytäneet tänne tiensä, kuten on käynyt ilmi Margareta rouvan veljen Arvid Tawastin tilikirjoista.[41] Hämeen linna tuskin jäi Jöns Skytten kaudella paljonkaan jälkeen Tawastin omistamista Vesunnan ja Kurjalan kartanoista.

Huomio kiinnittyy vuoden 1587 vierasluettelossa kiintoisaan yksityiskohtaan, joka koskee kahta vierasta: ”neito Ingeborgia” ja ”nuorta Arvid Henrikinpoikaa”. Naimattoman neito Ingeborgin voi identifioida Ingeborg Ivarintytär Stiernkorsiksi.[42] Etuliite jungfru viitaa aatelisneitoon. Nuori Arvid Henrikinpoika taas oli Arvid Henrikinpoika Horn Kiskon Haapaniemestä. Nuori mies oli tuolloin jo ehtinyt opiskella Frankfurtin yliopistossa ja saavuttaa kunniaa ratsumiehenä. Miksi vierasjoukossa on kaksi nuorta naimatonta ihmistä? Mielikuvitusta kiehtoo ajatus siitä, että Ingeborg ja Arvid ovat saattaneet kihlautua Hämeenlinnassa kevättalvella 1587. Vai oliko tarkoitus, että he tutustuisivat toisiinsa sukulaistensa järjestämänä? Heidän avioliittonsa tarkkaa solmimisaikaa ei tiedetä, mutta keväällä 1587 molemmat siis olivat vielä naimattomia, koska Ingeborgia nimitetään neidoksi. Myöhemmin he avioituivat. Ei siis ole poissuljettua etteikö linnassa olisi juhlittu kihlajaisia.

Vieraslistan ”fru Elin till Lindöö” oli amiraali ja eversti Arvid Erikinpoika Stålarmin vaimo Elin Hermanintytär Fleming. Toinen korkea-arvoinen naisvieras oli ”fru Karin till Leppas”, joka oli mainitun nuoren Arvid Henrikinpoika Hornin sisar Karin Henrikintytär. Hän oli avioitunut Hattulan Lepaan kartanon Hans Björninpoika Lejonin kanssa ja oli ollut tuttu vieras linnassa siitä lähtien, kun oli asettunut vakituisesti asumaan Lepaalle.[43] Listan ainoa epävarmaksi jäävä naisvieras on ”hustru Margareta”. Hän on arvoltaan edellisiä alempiarvoinen, koska ei ole saanut nimensä eteen rouva-merkintää, mutta silti aatelisnainen. Kyseessä saattoi olla neito Ingeborgin isän serkun vaimo Margareta Mårtenintytär, jonka puoliso oli varmuudella listassa mainittu vouti Israel Påvalinpoika, nuorempaa Stiernkors-sukua. Paikalla ollut Laukon herra Knut Jönsinpoika Kurck oli Ingeborg-neidon eno. Myös Nils Olofinpoika, Gammelbackan herra, oli Ingeborg-neidon sukulaismiehiä. Tavalla tai toisella lähes kaikki vieraat olivat jotain sukua toisilleen.

Vierasjoukossa mainitaan edellisten lisäksi Hauhon kirkkoherran poika amiraali Bengt Söyringinpoika (Juusten) ja Hans von Oldenburg. Lisäksi vieraslistalta voidaan tunnistaa Henrik Matsinpoika (Huggut), Hattulan kihlakunnantuomari Lasse Torsteninpoika (Ram) ja Janakkalan Monikkalan herra Hans Hansinpoika sekä Boije-sukuiset veljekset Jören, Mårten ja Anders.[44]  Mårten Boije oli tuolloin suomalaisista muodostetun ratsuväkilippueen ratsumestarina.[45]

Monet nimet ovat hyvin tuttuja ajan valtakunnanpolitiikasta ja myöhemmin nuijasodan vaiheista. Vierasluettelo edustaa pääosin Hämeen paikallista aatelia ja virkamiehistöä mutta osin myös valtakunnan ylintä aatelia. Suuri vierasjoukko kertoo, että Hämeen linna oli tuolloin valtakunnan tulevaisuutta koskevien poliittisten neuvottelujen tärkeä näyttämö. Samalla siellä voitiin järjestää myös juhlia, joihin osallistui korkea-arvoista naisväkeä.

Samana vuonna nuori Arvid Horn yhdessä muiden suomalaisten aatelismiesten kanssa seurasi herttua Sigismundia Puolaan. Hänet mainitaan mukana Sigismundin seurueessa vuonna 1587.[46] Matkalle oli lähdettävä jo sulan veden aikaan. Ensin osa ratsuväestä matkasi syksyllä Ruotsin Kalmariin, jossa Juhana III ja Sigismund tapasivat. Kuningas tarkasti itse 9.9.1587 Mårten Boijen johtaman lippueen.[47] Kuninkaan vaali oli elokuussa ja juhlalliset kruunajaiset joulukuun 27 päivänä Krakovassa. Ingeborgilla ja Arvidilla oli siis edessään pitkä ero Hämeen linnan saleissa vietetyn yhdessäolon jälkeen. Arvidin tie vei aikanaan vuonna 1590 Venäjää vastaan käytyyn sotaan, jossa hänet otettiin vangiksi, mutta vapautettiin vuonna 1592. Ruotsin valtataisteluissa Arvid asettui lopulta Kaarle-herttuan puolelle ja säilytti näin henkensä toisin kuin moni sukulaisensa.

Yhtä laajaa vierasjoukkoa ei tavata Hämeen linnasta enää sen jälkeen ainakaan tilikirjoissa. Vuonna 1588 Hämeen linnaan kokoonnuttiin kuitenkin kotoisassa perhepiirissä viettämään joulua. Paikalla olivat Jöns Skytten ja Margareta rouvan lisäksi tämän veli Germund Henrikinpoika Tawast sekä Måns Henrikinpoika vaimonsa Britan kanssa, joka oli Margaretan sisar. Paikalle ehti myös Peder Dhen, jonka puoliso oli Britan ja Margaretan vanhin sisar Anna Henrikintytär Tawast.[48] Jouluja linnassa vietettiin säännöllisesti isommalla joukolla niin kauan kuin Johan Skytte oli linnanherrana. Hänen poikansa Mauritz hoiti voudin virkaa isänsä puolesta vuosina 1590-91.[49]

Vielä vuonna 1596 Arvid Henrikinpoika Tawast mainitsi kirjeessään Gödick Finckelle, että herra Klaus Fleming oli kertonut aikeistaan tulla viettämään joulua Hämeen linnaan.[50] Joulunvietto Hämeen linnassa kariutui siihen, että nuijamiesten joukot lähtivät joulukuun puolivälissä Pohjanmaalta kohti etelää. Klaus Fleming joutui 23.12 lähtemään armeijoineen Turusta kohti Nokiaa, missä käytiin uuden vuoden aattona yksi nuijasodan tärkeimmistä taisteluista.[51] Hämeen linnan historian kannalta on kuitenkin kiinnostavaa, että Klaus Fleming olisi kelpuuttanut linnan joulunviettopaikakseen. Linnassa oli siis valmiudet ottaa vastaan maan mahtavin mies seurueineen. Joulusta 1596 olisi epäilemättä tullut yksi Hämeen linnan huippuhetkistä, ellei nuijamiesten nousu olisi sitä estänyt. Suunnitelmia ylhäisten vieraiden varalle oli varmasti jo ehditty tehdä.

Hämeen linnan pohjapiirros vuoden 1600-tienoilla. Piirtänyt Julius Ailio. Lähde: Julius Ailio Hämeenlinnan kaupungin historia : I osa : Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria. Hämeenlinna 1917. Liite 1.
Hämeen linnan pohjapiirros vuoden 1600-tienoilla. Piirtänyt Julius
Ailio. Lähde: Julius Ailio Hämeenlinnan kaupungin historia : I osa :
Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria. Hämeenlinna 1917. Liite 1.

Hauholaisen aatelissuvun valta Hämeen linnassa päättyi nuijasotaan. Etelätornissa tapahtunut ruutivaraston räjähdys yhdessä siitä aiheutuneen tulipalon kanssa käytännössä tuhosivat linnan vuonna 1599. Kuitenkin sen kunnossapitoa jälleen jatkettiin uuden käskynhaltijan Erik Haren johdolla 1600-luvun alussa. Vuosina 1611-1613 linnaa tilien mukaan kunnostettiin jälleen. Sinne oli vuoteen 1612 mennessä rakennettu sekä uusi keittiö että panimo. Niiden lisäksi rakennettiin uusi leivintupa, sauna ja saunakamari. Kirjurintupaan oli tässä yhteydessä muurattu savupiippu. Rakentamista varten oli varattu runsaasti tukkeja, tiiliä ja kalkkia.[52] Hämeen linnan voisi sanoa syntyneen melkein uudelleen 1600-luvun alussa.

Kuningas Kustaa II Aadolfin ja hänen puolisonsa vierailivat uudistetussa ja kunnostetussa linnassa vuonna 1614. Kaikesta huolimatta linna kuitenkin menetti merkityksensä alueen aateliston asuin- tai vierailupaikkana. Linnaläänit korvattiin maaherrahallinnolla 1630-luvulla. Vuosi 1639 oli linnan kannalta erityisen merkittävä, koska tällöin maaherran asunnoksi määrättiin Ojoisten latokartano eikä enää Hämeen linna. Vuonna 1659 linnassa riehunut tulipalo aiheutti sen, ettei linna enää kelvannut asumukseksi.[53]

Heikki Rotta ja noitamiehet

Hämeen linnalla oli 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla varjoinen puolensa. Sen asuinhuoneissa ja saleissa kokoontui aatelisto, mutta siellä oli synkeämpiä paikkoja, jonne vietiin rikolliset odottamaan kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa tai kärsimään rangaistustaan. Vankeja säilytettiin 1500-luvulla pääosin tornissa mutta myös muissa huoneissa. Linnan irtaimistoon kirjattiin vuonna 1587 vankien kaularenkaita (fånge bulter), joko ketjuilla tai kahleilla.[54] Seuraavana vuonna on merkitty korjatuiksi kaksi vankikamaria, vankitorni sekä pari muuta huonokuntoista kamaria ja linnantornia.[55]

Vankeja säilytettiin vuonna 1586 todistettavasti Hämeen linnan tornissa. Tämä käy ilmi Jöns Skytten ja Arvid Tawastin välisestä kirjeenvaihdosta, joka koskee Tawastin palvelijaa Nils Andersinpoikaa, joka oli vankina Hämeen linnan tornissa vuonna 1586. Jöns Skytte olisi halunnut vapauttaa hänet ja asiasta neuvoteltiin kirjeitse.[56] Linnantilit samalta ajalta kertovat myös muiden vankien nimiä. Voi vain arvailla kuinka kovaksi keitettyjä tyyppejä olivat Pitkä-Pelle ja Heikki-Rotta[57], jotka kirjattiin vangeiksi useamman kuukauden ajan vuosina 1586-1587. Pitkä Pelle oli kirjattuna eripituisia aikoja vangiksi peräti parin vuoden aikana. Heikki Rotta taas virui linnassa yhtäjaksoisesti yli vuoden. Linnantileihin kelpuutetut vakiintuneet lempinimet viittaavat taparikollisiin, joilla lienee ollut takanaan sekä pitkä että vaiherikas taival erilaisissa hämärähommissa.

Samana vuonna tyrmään olivat pitkään suljettuina myös Knut Kultaseppä (Cnuth gulsmedh) ja Henrik Räätäli (Hindrich Schreddare), jotka lisänimiensä perusteella vaikuttavat käsityöläisiltä. Kultaseppä ammattina oli tuohon aikaan Suomessa niin harvinainen, että merkintää voi pitää lähes ainutlaatuisena. Nimeltä mainittuja kultaseppiä tunnetaan 1500-luvulta vain Suomen rannikkokaupungeista.[58] Knut Kultaseppä on siis saattanut asua ja työskennellä jossain Hämeen linnan läheisyydessä. Tosin on pakko pohtia sitäkin, että onko kyse käsityöläisestä vai oliko ”kultaseppä” rikolliselle annettu liikanimi. Toisaalta samassa yhteydessä mainittu Henrik Räätäli taas vahvistaa arvelua, että kyseessä oli kaksi käsityöläistä. Knut Kultaseppä vietti linnassa peräti 14 viikkoa vankina eli tammikuusta huhtikuuhun.[59]

Vuonna 1586 merkittiin vangiksi ”Rengon lukkari” yhdessä poikansa kanssa. Samoin tyrmässä viruivat nimettömiksi jääneet ”varas Hattulasta” ja ”murhamies Vihdistä”. Naisia vankiluettelossa esiintyy harvoin. Vuonna 1588 mainitaan vankeina ”nainen Luhtialan kylästä Vanajasta ja suutari samasta kylästä”. Jotakin rangaistavaa olivat tehneet myös ”kolme talonpoikaa ja yksi nainen Somerolta”.[60] Nimeltä mainitaan vaimo Kaisa Tuomaantytär, Sunniva Pertuntytär ja Kaarina Heikintytär. Kaksi viimeksi mainittua naista olivat syystä tai toisesta vankeina linnassa vuoden 1588 heinäkuun alusta aina saman vuoden loppuun asti.

Varsinkin 1600-luvulla linnalla oli yhä vahvempi merkitys vankien säilytyspaikkana. Vuoden 1611 linnantileissä mainitaan, että Yrjö Tuomaanpoika Hauhon Eteläisistä oli ollut vankina Hämeen linnassa viisi viikkoa. Tarkempaa syytä ei kerrota. Sen sijaan Kirstulan Matti ja Pekka Nuutinpoika Pälkäneeltä mainitaan molemmat miehentappajiksi. Erkki Laurinpoika Kernaalasta oli syllistynyt väkivallantekoon. Vankien joukossa oli myös ”Malin murhaajatar (mörderska)” sekä kiinni saatuja karanneita nihtejä. Vankien joukossa mainitaan lisäksi ”Tuomas Jämijärveltä, noitamies”.[61] Hän ei jäänyt suinkaan viimeiseksi noidaksi Hämeen linnan 1600-luvun historiassa.

Kevättalvella vuonna 1665 Hämeen linnassa kohdattiin vaikea ongelma. Linnan vankityrmään oli tuotu Hauhon Miehoilasta odottamaan mestausta helmikuun puolivälissä erittäin pahamaineinen noitamies Esko Niilonpoika sekä hänen veljensä Urbanus eli ”Kongin Panu”, jotka oli molemmat tuomittu noituudesta kuolemaan.[62] Kävi niin, että Esko löydettiin tyrmästä kuolleena ennen kuin hovioikeuden tuomio oli saatu. Tilanne oli hankala, sillä kukaan ei tiennyt, mitä noitamiehen ruumiille pitäisi tehdä.  Kenelläkään ei ollut varmuutta siitäkään, oliko kyseessä luonnollinen kuolema vai itsemurha, joka oli suurimpia syntejä. Alilaamanni Johan Larsinpojan ja lainlukija Michel Dalmanin läsnä ollessa noitamiehen ruumis laitettiin linnan tyrmässä kirstuun, joka sen jälkeen sijoitettiin yhteen syrjäisimmistä huoneista. Asiasta lähetettiin tiedustelu hovioikeudelle ja jäätiin odottamaan sen päätöstä.[63]

Noitamiehen ruumis odotti Hämeen linnassa päätöstä aina toukokuulle asti. Hovioikeus päätti lopulta, että veli Urbanus vapautetaan linnan tyrmästä eikä häntä mestata. Eskon ruumis voitiin viedä samalla kotipitäjään ja haudata ilman seremonioita kirkon pohjoispuolelle.[64] Hauhon Miehoilaan palasi kevättalven vankityrmässä virunut isäntä Urbanus Niilonpoika sekä puukirstussa veli Esko, noitamies, jonka viimeinen leposija on Hauhon kirkon pohjoispuolella.

Tultaessa 1600-luvulle käräjäoikeuksien tuomiot alistettiin aina hovioikeuden ratkaistavaksi ja odotusajan syytetyt olivat suljettuna Hämeen linnan vankityrmiin. Linnassa istui kohtaloaan odottamassa varkaita, murhamiehiä ja lapsensa surmanneita naisia. Voisi kuvitella, että Hämeenlinnan asukkaiden ja paikallisen talonpoikaiston silmissä jyhkeä ja hiljalleen raunioituva kivilinna oli 1600-luvulla jokseenkin pelottava näky.

Niskuroivat talonpojat

Talonpojille linna muistutti olemassaolostaan veronmaksun yhteydessä vuosisadasta toiseen. Sitä piti jatkuvasti korjata ja kunnostaa. Isännät myös joutuivat sinne tai latokartanoihin päivätöihin, mikä kuului vielä 1600-luvulla osana veronmaksuun. Parselien maksaminen linnan hyväksi ei isäntiä miellyttänyt ja hyvin usein virkamiehet joutuivat turvautumaan tiukkoihin toimiin, jotta määräyksiä ylipäätään edes toteltiin. Seuraavassa tarkastellaan linnan vaatimia töitä hauholaisten talonpoikien näkökulmasta.

Erityisen voimakkaasti Hämeen linna oli talonpoikien elämässä läsnä 1630-luvulla, jolloin myös Hämeenlinnan kaupunki perustettiin. Käräjien alussa hauholaisille talonpojille kuulutettiin linnaa koskevista yleisistä töistä, joihin talonpojat olivat velvoitettuja osallistumaan. Pitihän jokaisen kihlakunnan talon esimerkiksi vuosina 1637 ja 1642 toimittaa linnaan yksi hirsi, sahattu lauta, yksi kattovasa ja kymmenen tuohta.[65] Hauhon Portaan kylän talolliset saivat samana vuonna suorittaa verona linnassa tehtävien korjausten hyväksi kukin 10 kappaa viljaa.[66]

Hauholaisten talonpoikien piti ylläpitää Hätilän latokartanoa, joka oli perustettu vuonna 1557 Vanajan vastarannalle. Vuonna 1637 määrättiin, että jokaisen Hollolan kihlakunnan talon piti maksaa kahdeksan pannia ja kolme kappaa viljaa, jolla kustannettaisiin latokartanoon uuden myllyn rakentaminen. Lisäksi Hauhon, Tuuloksen ja Lammin asukkaiden piti tukea Hätilän latokartanon päärakennuksen rakentamista maksamalla kaksi kappaa viljaa. Asukkaat tosin esittivät samalla valituksen siitä, että heidät on määrätty toimittamaan latokartanolle härkiä juuri sadonkorjuuaikaan, joka oli heille mahdollisimman huono aika.[67] Eikä lautojen ja tukkienkaan toimitus ollut sujunut toivotulla tavalla: Hauhon ja Tuuloksen isännät tuomittiin jokainen kolmen markan sakkoon, koska he olivat vetkutelleet asiassa ja heidät oli nyt voudin käskystä määrätty toimittamaan puutavarat linnan rakennustyömaalle välittömästi.[68]

Hauhoon tuolloin kuuluneen syrjäisen Kuohijoen talonpoikia ei taas vuonna 1662 miellyttänyt määräys, että he eivät saisi myydä alueellaan olevasta kalkkilouhoksesta kalkkia minnekään muualle kuin Hämeen linnan tarpeisiin. Samana vuonna Hauhon, Tuulokset ja Lammin talonpojat määrättiin jälleen kerran tuomaan linnan korjaustöihin tukkeja. Uusiin tiukkoihin määräyksiin oli syynä tietysti se, että linnassa oli vuonna 1659 riehunut tulipalo, minkä seurauksena kaikki puurakenteet paloivat. Vuonna 1687 todettiin ikkunoiden olevan rikki, lattioita oli sortunut eikä uuneja voinut enää lämmittää.[69]

Lähiseudun talonpojille linna siis muistutti olemassaolostaan vielä 1600-luvullakin säännöllisesti verojoen muodossa. Sen kunnostukset vaativat osansa heidänkin viljastaan ja muista veroparseleista. Käräjien lukuisat sakkotuomiot kertovat, että alueen talonpojat eivät aina kovinkaan kuuliaisesti toimittaneet linnaan määrättyjä verokuormia, eivät ainakaan heti ensimmäisestä käskystä.[70]

Kirjurit ja vartijat

Vaikka linna oli pelottava vankila ja vaati loputtomasti työtä sekä rakennusmateriaalia, niin samalla se tarjosi monia työmahdollisuuksia varsinkin 1600-luvun Hämeen kasvavalle tilattomalle väestölle. Heistä muutamille toimi linnassa merkitsi vaurautta ja sen seurauksena parempaa yhteiskunnallista asemaa. Linna ja sen latokartanot työllistivät kansaa hyvin laajalta alueelta Hämeestä.

Linnan kunnostus oli talonpoikien velvollisuus, vaikka tarkempiin töihin hankittiin ammattilaisia. Käsityöläisiä linnassa tarvittiin erittäin usein. Vuonna 1611 linnan muurarimestarin alaisuudessa olivat työskennelleet Matts Paikkalasta, Simo Luolajasta (Lolas), Jöran Sääksmäeltä ja Jöran Tammelainen. Lisänimitysten perusteella he olivat siis kaikki kotoisin linnan lähialueelta.[71] Linnan voutinakin toimi 1600-luvun alussa Pälkäneen Myttäälästä kotoisin ollut Erik Pehrinpoika Hare.[72]

Linnoissa ja linnaläänien hoidossa tarvittiin tietenkin koulutettuja virkamiehiä. Monille kyvykkäille nuorukaisille avautui 1500- ja 1600-luvuilla hyvät mahdollisuudet nousta säätykierrossa ylöspäin. Tällainen mies oli esimerkiksi Erik Henrikinpoika, jonka virkaura alkoi vuoden 1578 tienoilla hovilippueen neljänneksenmestarina ja Hämeen linnan vahtimestarina.[73] Erik Henrikinpoika mainitaan vuonna 1580 Arvid Henrikinpoika Tawastin kartanon Hattulan Vesunnan voutina, jonka toimeen kuului tilan viljelystä huolehtiminen.[74] Seuraavaksi Erik mainitaan vuosina 1585-1591 Hollolan kihlakunnan voudinkirjurin Johan Larsinpojan apulaisena. Vähitellen ura eteni ja Erik kohosi kihlakunnankirjuriksi.

Linnankirjuri Erik Henrikinpojan sukutaustaa ei tunneta, mutta moni asia viittaa siihen, että hän oli hauholaista sukua.[75] Yksi viite on se, että hankki itselleen suuren maaomaisuuden Hauholta 1500- ja 1600 -lukujen vaihteessa. Ensin hän osti Lehdesmäen tilan vuonna 1592 ja sen jälkeen vielä Jokioisten tilan vuonna 1606. Perhe asui siis vakituisesti Hauholla, vaikka isäntä työskenteli linnassa. Miehen tiukin tilanne tuli vastaan vuosina 1599-1600, jolloin hän joutui matkustamaan Tukholmaan kuulusteltavaksi tilien puuttumisen vuoksi. Nuijasodan jälkeiset ajat olivat vaikeita ja voi pitää jopa pienenä ihmeenä, että Erik kykeni selvittämään asiansa herttua Kaarlelle. Hänet nimitettiin sen jälkeen Hämeen linnankirjuriksi.[76] Erik Henrikinpoika osasi taitavasti luovia läpi nuijasodan valtataistelujen, vaikka osa hänen aiemmista herroistaan menetti henkensä. Hän olikin yksi aikakauden harvoista alemmista virkamiehistä, joiden onnistui pysyä toimessaan sekä ennen että jälkeen nuijasodan.

Pitkän ja vaiherikkaan työuran tehnyt ”entinen linnankirjuri” Erik Henrikinpoika mainitaan vielä vuoden 1634 henkikirjassa ikivanhana Hauhon Lehdesmäessä. Erik oli elossa edelleen vuonna 1636, jolloin hän riiteli Hattulan kappalaisen kanssa kultasormuksesta ja muista veloista.[77] Tuolloin entisen linnankirjurin on täytynyt olla jo lähes 80 -vuotias. Hauholla asui varmasti paljon myös muita linnasta elantonsa saavia, vaikka heistä ei ole jäänyt merkintöjä lähteisiin. Vuonna 1634 henkikirjassa mainitaan esimerkiksi Hätilän latokartanon renki Tapani ja hänen vaimonsa Riitta, jotka asuivat vakituisesti itsellisinä Hauhon Kokkilassa.[78]

Linnasta maksettiin palkkaa vuonna 1607 seuraaville työntekijöille: Vouti, linnankirjuri, pastori, vahtimestari, alivouti, linnanpalvelija, kalastaja, tiilentekijä, muurarimestari, tynnyrintekijä, juomalaskija, kokki, puuseppä, fatabuurivaimo ja fatabuuripiika. Viimemainitun vuoden palkkaan kuului 1 taalari rahaa, vaatekangasta, palttinaa, piikkokangasta, lampaannahka, neljät kengät ja villaa. Vielä erikseen todettiin, että villaa annettiin kaksia sukkia varten. Fatabuurivaimo sai yhtä suuren rahapalkan kuin linnan pappi eli kuusi taalaria, mikä ylitti jopa alivoudin rahapalkan.[79]

Vanginvartijan toimi ei ollut helpoimpia. Jos linnan vangit olivat pahamaineisia, niin myös vartijoiden oli oltava karskeja miehiä. Sitä kuvastaa vuonna 1669 sattunut tapaus, jossa Hämeen linnan vahtimestaria Heikki Hannunpoikaa syytettiin Rengon Vanantaan kylästä kotoisin olleen linnannihdin Tuomas Antinpojan taposta. Linnan vahdeille oli tullut riitaa vahtituvassa joulupäivän illan juominkien seurauksena. Heikki säilytti henkensä maksamalla Hämeenlinnan kaupungin kirkolle hovioikeiden määräämän hyvityssumman.[80]

Kirjurinhuone. Seinän syvennyksessä erottuu pöytälevylle tarkoitettu paikka mikä viittaisi siihen, että huone on kuulunut linnankirjurille. Kuva: Tiina Miettinen.
Kirjurinhuone. Seinän syvennyksessä erottuu pöytälevylle tarkoitettu
paikka mikä viittaisi siihen, että huone on kuulunut linnankirjurille.
Kuva: Tiina Miettinen.

Toisaalta linnannihtinä saattoi rikastua, vaikka työolosuhteet eivät välttämättä olleet kehuttavia. Nuijasodan jälkeen 1600-luvun alussa Hämeessä päätyi suuri määrä tiloja veronmaksukyvyttömiksi. Osa autiotiloista päätyi osiksi syntyviä suurtiloja tai uusille omistajille, mutta toisinkin saattoi käydä. Köyhtyneen talollisen poika ja linnannihdiksi päätynyt Vilppu Yrjönpoika anoi itselleen vuoden 1645 käräjillä Hauhon Heinäkankaalta kolmen äyrin suuruista tilaa.[81] Tila oli kuulunut hänen isälleen, mutta se oli ollut kymmenen vuoden ajan autiona eli veronmaksukyvyttömänä ja päätynyt sitä kautta kruunulle. Takaajana Vilpulla oli mm. tuolloinen linnankirjuri Gustaf  Thomasinpoika. Vilppu sai tilan ja hänelle myönnettiin vapaavuosia, jotta tila saataisiin jälleen veronmaksukykyiseksi. Mielenkiintoista on se, että myös hänen lähisukulaisensa Vilppu Vilpunpoika mainitaan linnannihtinä vuoden 1651 tienoilla.[82] Ammatti oli siis alkanut talollissuvussa periytyä.

Heinäkankaan talo sijaitsi lähellä Hämeenlinnaa ja sen isännät viljelivät maata sivutoimisesti ja kävivät töissä Hämeen linnassa. Samalla tavoin Hauhon Kokkilassa asunut latokartanon renki sekä linnankirjurina toiminut Erik Henrikinpoika kävivät työssä Hämeen linnassa. Tapaukset kuvastavat linnan työllistävää vaikutusta lähiseudun asukkaille jo yli 300 vuotta sitten.

Hämäläisten linna

Hämeen linna oli sananmukaisesti hämäläisten linna. Se tarjosi työtä, mutta se samalla myös vaati sitä. Linnan rakentamisen myötä alueen talonpoikien keskuuteen asettui mahtimiehiä, jotka puuttuivat heidän arkipäiväänsä ja muuttivat yhteisöä. Hauholle ja lähialueille syntyneet vauraat kartanot olivat kaikki kytköksissä linnaan. Linnanpäällikkyys kulki 1500-luvun lopulle asti Tawastien sukupiirissä. Linna ei päätynyt 1500-luvun lopulla rappiolle ja autioksi, vaan pikemminkin toiminta siellä tuolloin vilkastui. Linnasta muodostui tärkeä seuraelämän ja politiikan keskus.

Jöns Skytten aikana päälinnaa korjattiin ja kunnostettiin. Hajonneita ikkunoita uusittiin ja puusepät korjasivat ja lisäsivät puurakenteita. Linnan korjaustöitä siirrettiin tuolloin hämäläisten talonpoikien harteille aikaisempaa enemmän, mistä syystä tietoja linnan korjauksista löytyy voudintileistä muualta kuin vain linnantileistä. Voudintilien perusteella selviää myös, että linnaan rakennettiin paljon puurakenteita 1500-luvun lopulla, mikä taas ei ole näkynyt linnan arkeologisissa tutkimuksissa eikä näin ollen rakennushistoriaan keskittyneessä tutkimuksessa. Tilikirjat antavat 1580-luvulla kiehtovia viitteitä paikallisen aatelisukupiirin yrityksestä elää linnassa hovielämää tai ainakin seuraelämää. Oma osansa viihtyvyyteen oli myös aatelisrouva Margaretalla, joka oleskeli linnassa miehensä vierellä koko tämän pitkän päällikkyyden ajan.

Linna ja linnalääni monine virkamiehineen synnyttivät Hämeen linnan lähialueelle suurtiloja, jotka muuttivat merkittävällä tavalla linnan lähipitäjien väestörakennetta. Sukuoikeuksia siirtyi suurtilallisten haltuun ja tilattomien määrä lisääntyi. Moni maaton mies ja nainen päätyi linnaan töihin ja pystyi näin jopa rikastumaan. Linnan kupeeseen muodostui asutuskeskittymä, josta 1630-luvulla syntyi Hämeenlinnan kaupunki. Hauholta ja muualta lähiseudulta käytiin Hämeen linnassa asioilla ja työssä jo 1500-ja 1600 luvuilla, aivan samoin kuin tänäkin päivänä. Linna tosin vaihtui myöhemmin kaupunkiin.

Asuinhuone Hämeen linnassa, jonka on arveltu kuuluneen linnan voudille. Kuva: Tiina Miettinen.
Asuinhuone Hämeen linnassa, jonka on arveltu kuuluneen linnan voudille.
Kuva: Tiina Miettinen.

Latokartano ja linna köyhdyttivät 1600-luvulla talonpoikia, joiden veroja ja päivätöitä kului loputtomana virtana rakennusten korjauksiin ja ylläpitoon. Sitä vastaan kapinointi tiesi sakkoja ja pahimmassa tapauksessa päätymistä vangiksi linnan tyrmään. Niin isot kuin pienetkin rikokset sovitettiin linnan vankihuoneissa tai sitten muurien sisällä odoteltiin hovioikeuden lopullista tuomiota elämästä ja kuolemasta. Linna sai vahvasti vankilan leiman 1600-luvun kuluessa, kun lääninhallinnon uudistus johti sen hallinnollisen merkityksen vähenemiseen.

Hämeen linnaa johtivat, rakensivat ja korjasivat hämäläiset itse. Päälliköt olivat 1500-luvulla paikallisia miehiä, jotka tunsivat oman alueensa. Sen tornit ja muurit ovat olleet olennainen osa maisemaa Vanajaveden rannalla, mutta linna tuntui ihmisten arjessa myös kauempana maaseudulla. Lähiseudun asukkaat ovat vuosisatoja ja useita sukupolvia eläneet osana linnaa ja linna osana heitä.

Filosofian tohtori Tiina Miettinen työskentelee tutkijana Tampereen yliopiston historian oppiaineessa.

Arkistolähteet:

Kansallisarkisto:

Hämeen ja Pohjanmaan voudintilit:

4245 Hämeen linnan tilikirja 1586.

4246 Hämeen linnan tilikirja 1586.

4253 Hauhon ja ylisen voutikunnan ja Hätilän latokartanon tilikirja 1586.

4257 Hämeen linnan tilikirja 1587.

4264 Hauhon ja ylisen voutikunnan ja Hätilän latokartanon tilikirja 1587.

4266 Hämeen linnan tilikirja 1588.

4267 Hämeen linnan tilikirja 1588.

4385 Hämeen linnan tilikirja 1607.

4406 Hämeen linnan tilikirja 1610-1611.

4421 Hämeen linnan tilikirja 1612-1613.

4877 Pohjois-Pohjanmaan tilikirja 1611.

Hollolan tuomiokunnan renovoidut asiakirjat:

Hauhon, Tuuloksen ja Lammin käräjät:

9.7.1636, 19.4.1637, 30.8.1637 (I KO a: 3)

3.11.1645, 29.-30.8.1651 (I KO a: 5)

Porvoon ja Hollolan tuomiokunnan renovoidut asiakirjat:

Hauhon ja Tuuloksen käräjät 13.-14.2.1665 (KO a: 2)

Hattulan ja Porvoon tuomiokunnan renovoidut asiakirjat:

Tuomiokirjat 1666-1694 (KO t: 1)

Hämeenlinnan raastuvanoikeuden tuomiokirjat 3.4.1669

Ruotsin valtionarkisto:

Turun hovioikeuden tuomiokirjat, Uudenmaan ja Hämeen lääni:

Winter sessionen 27.2.1665, 12.5.1665.

Winter sessionen 29.4.1669, Höst sessionen 22.11.1669.

Muscovitica, Gränscommissioner 1595-1596, Arvid Tawast till Gödick Fincke 8.12.1596.

Kirjallisuus:

Ailio, Julius 1917: Hämeenlinnan esi- ja rakennushistoria. Hämeenlinnan kaupunginhistoria osa I. Hämeenlinna.

Blomstedt, Yrjö 1960: Hämeen valtiolliset vaiheet. Hämeen historia 2:2. Hämeenlinna.

Elgenstierna, Gustav 1925-1936: Den introducerade Svenska adelns ättartavlor med tillägg och rättelser. Stockholm.

Gardberg, C.J. & Welin, P.O. 1993: Suomen keskiaikaiset linnat. Helsinki.

Haggrén, Georg 1999: Ritarihuoveista suurmaanomistajiksi. Kaksi ratsumiestä, Mats Eerikinpoika Hals ja Johan Timinpoika Rapolan ja Voipaalan suurtilojen rakentajina. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampereen museoiden julkaisuja 48. Tampere.

Hockman, Tuula 2006: Kolmen polven perilliset. Ingeborg Aakentytär (Tott) ja hänen sukunsa (n. 1460-1507), Bibliotheca Historica 104, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki.

Härö, Elias 1990: Hämeen linna. Opaskirja. Museovirasto. Helsinki.

Immonen, Vesa 2007: Golden Moments. Artefacts of Precious Metals as Products of Luxury Consumption in Finland c.1200-1600. I Text. Archeologia Medii Aevi Finlandiae XVI. Helsinki.

Impola, Henrik 2011: Frälset och dess rusttjänst i Finland på 1500-talet. Genealogiska Samfundet i Finland, Helsingfors.

Karti, Hanna 2009: Sotakoneen moottori vai kruunun kivireki? Hämeen linnan käsityöläiset ja palkolliset 25-vuotisen sodan aikana 1571-1593. Pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto.

Kiuasmaa, Kyösti 1962: Suomen yleis- ja paikallishallinnon toimet ja niiden hoito 1500-luvun jälkipuoliskolla (vv. 1560-1600). Hist. tutk. LXIII. Helsinki.

Kiuasmaa, Kyösti 1968: Suomen alempi sotilaspäällystö 1500-luvun loppupuolella (n.v.1570-1600). Hist. tutk. LXXIII. Helsinki.

Koskinen, Ulla 2010: Aatelin aineellinen kulttuuri 1500-luvun lopulla. Ennen ja nyt. Historian tietosanomat 1/2010.

Koskinen, Ulla 2012: Hyvien miesten valtakunta. Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa. Bibliotheca historica 132. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki.

Lagerstam, Liisa 2000: Kurkien Laukko. Teoksessa Vesilahden Laukko. Linna, kartano, koti (toim. Kari Uotila). Archaelogia Medii Aevi Finlandiae IV. Kaarina.

Majantie, Kirsi 2010: Muotia, mukavuutta ja mielipiteitä. Kaakeliuuni yhteiskunnallisten muutosten ilmentäjänä keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa. Archeologia Medii Aevi Finlandiae XVII. Turku.

Mikkola, Terhi 2003: In the Rooms of Häme Castle. Teoksessa At Home Within Stone Walls. Life in the Late Medieval Häme Castle. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae VIII. Saarijärvi.

Mikkola, Terhi 2005: Hämeenlinnan arkeologiset esinelöydöt. Arx Tavastica 12. Hämeenlinna.

Mikkola, Terhi 2005: Modelling the Past of Häme Castle. Mirator, theme issue, Proceedings from the Symposium “Virtually Medieval”. Glossa ry. (http://www.glossa.fi/mirator/themeissue2005/vmmikkola.pdf, luettu 16.1.2014)

Suvanto, Seppo 1985: Keskiaika. Hauhon historia I. Hämeenlinna.

Tavaststjerna Werner 1918-1920: Pohjoismaiden viisikolmatta vuotinen sota. Vuosien 1570 ja 1590 välinen aika. Hist. tutk. I. Helsinki.

Vilkuna, Anna.Maria 1998: Kruunun taloudenpito Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä. Bibliotheca Historica 31. Helsinki.

Vilkuna, Anna-Maria 2001: Hämeen linna. Hämeen linnan opaskirja. Museovirasto. Helsinki.

Ylikangas, Heikki 2004 (1977): Nuijasota. Keuruu.

 

Print Friendly, PDF & Email


  1. Hämeen linnaa käsittelevä klassikkoteos on Julius Ailion Hämeen linnan esi- ja rakennushistoria. Teoksessa Hämeenlinnan kaupungin historia I. Hämeenlinna 1917. Sen lisäksi linnan keskiaikaa käsittelevät teokset Drake, Knut, Die Burg Hämeenlinna im Mittelalter. Eine baugeschichtliche Untersuchung. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 68. Helsinki 1968. Gardberg ja C. J, Welin, Per-Olof:Suomen keskiaikaiset linnat. Helsinki 1993. 1700-luvun osalta ks. Koskinen, Pekka:Hämeen linnan linnoittaminen kustavilaisella ajalla 1772-1808. väitöskirja. Tampere University Press. Tampere 2007. Knut Draken viimeisimmät tutkimustiedot linnan rakennushistoriasta löytyvät artikkelista: Häme Castle as a Subject of Research. Teoksessa Teoksessa At Home Within Stone Walls. Life in the Late Medieval Häme Castle. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae VIII. Saarijärvi 2003. Mikkola, Terhi, In the Rooms of Häme Castle. Teoksessa At Home Within Stone Walls. Life in the Late Medieval Häme Castle. Archaeologia Medii Aevi Finlandiae VIII. Saarijärvi 2003. Ks. myös Mikkola, Terhi:Modelling the Past of Häme Castle. Mirator 2005. [Takaisin]
  2. Ks. tarkemmin Ingeborg Tottista Hockman  2006. [Takaisin]
  3. Vilkuna 1998. Karti, 2009. [Takaisin]
  4. Ailio 1917. [Takaisin]
  5. Suvanto 1985, 736-737. [Takaisin]
  6. Aateloitu numerolla 64. Sukuyhteyttä varhaisempaan Tawast-sukuun ei voida varmuudella osoittaa. Tawast suku nro 64 ei myöskään ole tiettävästi yhteydessä myöhemmin aateloituun Tavast-sukuun. Ks. esim. Elgenstierna. [Takaisin]
  7. Vilkuna 1998, 179-180. [Takaisin]
  8. Majantie 2010, 220. [Takaisin]
  9. Suvanto 1985, 742-746. [Takaisin]
  10. Blomstedt 1960,  43. Tutkijoilla on tosin ollut erimielisyyttä siitä, oliko Hämeen linnan linnanvoutina Måns Henrikinpoika Spåre vai samanniminen Lautkankaren Måns Henrikinpoika. Ks. Koskinen 2011, 416. [Takaisin]
  11. Ks. Arvid Tawastista Koskinen 2011. [Takaisin]
  12. KA 4257: 13. Item ähr kommit till slotsens glasskensk som upgiord på 115 och förbetrades dhe andre gamble glassfönster som föredrage bliffua emedan slotts war i öde att ingen hade sin wiste opå samme slots uti 3 årstidh. [Takaisin]
  13. Härö 1990, 18, Ks. esim. Gardberg & Welin 1993, 62, Vilkuna 2001: 28, Majantie 2010, 222. Tavaststjerna 1918-20, 667. Julius Ailion mukaan kuningas myönsi 1580 varoja halvimpiin rakennustöihin ja käski linnanvoutia odottamaan laajempia kunnostustöitä. Tämän seurauksena linna rappioitui ja jäi asumattomaksi vuosina 1583-1585 eikä vuosien 1586-1588 korjauksista huolimatta ollut enää kunnossa. Ailio 1917. [Takaisin]
  14. Mikkola 2005, 5-6. [Takaisin]
  15. Härö, Elias. Tietojen mukaan myös ns. kuninkaasaliin rakennettiin samoihin aikoihin puinen kattorakennelma. [Takaisin]
  16. Ailio 1917. [Takaisin]
  17. Tavaststjerna 1918-20, 667. [Takaisin]
  18. KA 4245: 12v. Bygning partzelens inventarium efter 82 år Jöns Skyttes rekenskaps. KA 4245: 13: Ähr kommit till ett förbättra the stugue som ähr utanför slots thr borgelägo Hoffman inne ähre och stall som borgeläge hästar inne ähr. [Takaisin]
  19. ”Byggningz partzelar Inventariumm Effther 82 åhrs Jöns Skyttes rekenschap.” [Takaisin]
  20. [19] SRA Arvid Henriksson Tawasts samling, vol 1. Jöns Skytte Arvid Tawastille 20.5.1586 ”Datum Taffuesthus then 20 Maij Anno etc. 86”. FT Ulla Koskisen tiedonanto. [Takaisin]
  21. [20] KA 4246: 19, 4257: 23, 24v. [Takaisin]
  22. [21] KA 4245: 5v [Takaisin]
  23. [22] KA 4257: 2v, 13. Item ähr kommit till slotsens glasskensk som upgiord på 115 och förbetrades dhe andre gamble glassfönster som föredrage bliffua emedan slotts war i öde att ingen hade sin wiste opå samme slots uti 3 årstidh. [Takaisin]
  24. [23] KA 4257: 12v. Ähr kommit till att förbättra dhe huset som icke blifvit förbättrade anno 1586 som ähr stallene ther borgelage hest inne ähre sammaledes 2 stuguerne uta för slotsmuren och någre trä wåning in opå slotts med fataburs stuguer och några kammar. [Takaisin]
  25. [24] KA 4246: 13v, 15. [Takaisin]
  26. [25] KA 4246: 18-34v. [Takaisin]
  27. [26] Ailio 1917. [Takaisin]
  28. [27] Karti 2009: 31, 35, 34, 41, 44. [Takaisin]
  29. [28] KA 4266: 4-4v. Mikkola, Terhi 2005, 33. [Takaisin]
  30. [29] KA 4266: 16. [Takaisin]
  31. [30] KA 4264: 35v. [Takaisin]
  32. [31] KA 4253: 4, 5, 6v, 7v. [Takaisin]
  33. [32] Kiuasmaa 1968, 19-20. [Takaisin]
  34. [33] Haggren 1999, 27. [Takaisin]
  35. [34] Vilkuna 1998, 83-84. [Takaisin]
  36. [35] KA 4267: 1-26v. Vilkuna 1998, 83-84. [Takaisin]
  37. [36] KA 4257: 16. [Takaisin]
  38. [37] Lagerstam 2000, 19. [Takaisin]
  39. [38] Koskinen 2011, 204-205. [Takaisin]
  40. [39] KA 4257: 19, 20v, 4266: 23. [Takaisin]
  41. [40] KA 4245: 26v-27. [Takaisin]
  42. [41] Koskinen 2010. [Takaisin]
  43. [42] Jöns Skyttellä ja Margaretalla oli tytär nimeltä Ingeborg, mutta hän oli syntynyt vasta 1583. Hän oli liian nuori ollakseen vieraslistalla mainittu Ingeborg. [Takaisin]
  44. [43] Vilkuna 1998, 19. [Takaisin]
  45. [44] Henkilöiden identifioinnissa on käytetty apuna Heikki Impolan teosta sekä Gustav Elgenstiernan aatelismatrikkelia. [Takaisin]
  46. [45] Haggren 1999, 25. [Takaisin]
  47. [46] Kiuasmaa 1968, 125. [Takaisin]
  48. [47] Haggren 1999, 28. [Takaisin]
  49. [48] KA 4267: 27. [Takaisin]
  50. [49] Kiuasmaa 1968, 185. [Takaisin]
  51. [50] SRA Muscovitica, Gränscommissioner 1595-1596, Arvid Tawast till Gödick Fincke 8.12.1596. [Takaisin]
  52. ”Clas Fleming will holle sin Jull wid Tawsthus”. FT Ulla Koskisen tiedonanto. [Takaisin]
  53. [51] Ylikangas 2004 (1977), 183-205. [Takaisin]
  54. [52] KA 4421: 21v-22 ”…Till nyy köket bryggehus och badstugun udh badhestugu stugun alt på nytt bygdh in uthi stakethet och är till gåt till för:ne bygning”. ”Schrifuarestugu skorstener”. Ks. myös Ailio 1917. [Takaisin]
  55. [53] Mikkola 2003, 133. [Takaisin]
  56. [54] KA 4257: 14. [Takaisin]
  57. [55] KA 4266: 14. [Takaisin]
  58. [56] Koskinen 2011, 269 sekä FT Ulla Koskisen täydentävä tiedonanto kirjeen sisällöstä. [Takaisin]
  59. [57] KA Longe pelle, Hindrich Råtta. [Takaisin]
  60. [58] Kultasepistä Suomessa keskiajalla ja 1500-luvulla, ks. Immonen 2007, 84-88. Kaikki 1500-luvun lähteissä mainitut kultaseppien nimet ovat muotoa etunimi ja ammatti aivan kuten tässäkin tapauksessa. [Takaisin]
  61. [59] KA 4258: 10-16v. [Takaisin]
  62. [60] KA 4267: 2v, 15v, 18, 21v. [Takaisin]
  63. [61] KA 4406: 44. Matts i Kirstula, mandrpåre, Pher Knuts mandråpare, Malin mörderska, Thomas, Jemijärfui trull Carl. [Takaisin]
  64. [62] KA Hauhon käräjät 13-14.2.1665: 41-45v. [Takaisin]
  65. [63] SRA Turun hovioikeuden tuomiopöytäkirjat, Uudenmaan ja Hämeen lääni. Winter sessionen 27.2.1665. [Takaisin]
  66. [64] SRA Turun hovioikeiden tuomiopöytäkirjat, Uudenmaan ja Hämeen lääni, Winter sessionen 12.5.1665. [Takaisin]
  67. [65] Blomstedt 1960, 98. [Takaisin]
  68. [66] KA Hauhon käräjät 19.4.1637: 132v. [Takaisin]
  69. [67] KA Hauhon käräjät 30.8.1637: 134v. [Takaisin]
  70. [68] KA Hauhon käräjät 30.8.1637: 135v. [Takaisin]
  71. [69] Gardberg 1993, 62. [Takaisin]
  72. [70] Vilkuna 1998, 65. [Takaisin]
  73. [71] KA 4406: 44. [Takaisin]
  74. [72] Kiuasmaa 1962, 497. [Takaisin]
  75. [73] Kiuasmaa 1962, 498. [Takaisin]
  76. [74] Koskinen 2011, 299. [Takaisin]
  77. [75] Ks. myös Kiuasmaa 1962, 114. [Takaisin]
  78. [76] Kiuasmaa 1962, 498. [Takaisin]
  79. [77] KA Hauhon käräjät  9.7.1636:84v-85. [Takaisin]
  80. [78] KA 4528: 135. [Takaisin]
  81. [79] KA 4877: 47-48. Kyseessä on Pohjanmaan voudintilit, Pohjois-Pohjanmaan tilikirja 1611, johon on liitetty listaus Hämeen linnan palvelusväen saamista palkoista vuonna 1607. Mahdollisesti se on kopioitu malliksi Kajaanin ja Oulun linnoja varten, jotka vasta niihin aikoihin olivat rakenteilla. Hämeen linnanpäällikkö Erik Hare siirtyi vuoden 1610 tienoilla Oulun ja Kajaanin linnojen päälliköksi. Lista on tarkempi kuin vuoden 1607 Hämeen linnan tilikirja KA 4385: 28-29, jossa tosin on lueteltu useampia palkansaajia. [Takaisin]
  82. [80] KA Hämeenlinnan raastuvanoikeuden tuomiokirjat 3.4.1669 ( ei ole merkitty folionumeroita). SRA Turun hovioikeuden tuomiokirjat, Uudenmaan ja Hämeen lääni,. Winter sessionen 29.4.1669, Höst sessionen 22.11.1669 (ei ole merkitty folionumeroita). [Takaisin]


6 vastausta artikkeliin ”Töissä, juhlissa ja vankityrmissä – Hämeen linna 1580-luvulta 1600-luvun alkuun”

  1. Anders Munckia ei voi pitää ritarina, koska hän Hämeenlinnassa oli voudin alainen tavallinen palkkasotilas, jolle kuului 10 markkaa palkkaa ja vaateus ja ylöspito. Skarassa myönnettyä rälssikirjettä hän on käyttänyt hankkimansa Hyvikkälän rälssioikeuksiin.
    Vävy Asser Torsteninpoika nimestä päätellen oli tanskalinen, samoin hänen vävynsä Jöns Tranekär.
    Olof Asserinpojan vaimo ei ollut Suurpään sukua. Lemun Kainun tila, josta Laurentius Suurpää omisti puolet, oli hänen äidinperintöään. Äiti näyttää olleen Brita Asserintyttären ja Trankerin tytär. Toinen tytär, Ingegerd Jönsintyär, puolestaan oli naimisissa Peder Karpalaisen kanssa. Heiltä ei jäänyt perillisiä. Kolmas tytär näyttää olleen Niittykartanon Jöns Pederinpojan vaimon Rikissan äiti. Arvid Olofinpoika näiden serkkuna sinetöi Kainun tilan luovutuksen. Genos 1987124-129.

  2. Hieno artikkeli, kiitos!
    Valottaa Hämeen linnan elämää aivan uudesta vinkkelistä.

  3. Olipa paljon asiaa, mielenkiintoinen artikkeli. Kiitos!

  4. Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Asserinpoikain -suvun jäsenet kuuluvat esi-vanhempiini ja mieltäni on askarruttanut onko Hauhon suvun jäsenet haudattu Hauhon keskiaikaiseen kirkkoon ja onko tästä mitään merkintöjä.

  5. Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista! Tällaista tietoa ei löydy Hämeen linnan historiasta kertovista kirjoista. Minä en ainakaan ole löytänyt. Hienoa työtä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *