2014/4
Linkit menneen ja tulevan välillä

Kristityn sotilaan vakaumus vastaan islamistinen profetia – Kenraalimajuri Gordon ja Mahdi elokuvassa Khartum (1966)

Viktoriaanisen sankaritarinan matka valkokankaalle

”NOW MARK THIS, if the Expeditionary Force, and I ask for no more than two hundred men, does not come in ten days, the town may fall; and I have done my best for the honour of our country. Good bye. C. G. GORDON. You send me no information, though you have lots of money. C. G. G.”1 Näin päättyy brittiläisen kenraalimajuri Charles George Gordonin (1833-1885) Khartumissa2 kirjoittama päiväkirja 14.12.1884. Puolitoista kuukautta myöhemmin hänen ruumiinsa makasi päättömänä kaupungin hallintopalatsin pihalla islamistikapinallisten juhliessa voittoaan. Gordonin verinen kohtalo järkytti brittejä syvästi, joten siitä tuli välittömästi niin runoilijoiden, kirjailijoiden kuin taidemaalarienkin inspiraationlähde. Tunnetuimmasta aikalaiskuvauksesta vastasi George William Joy, jonka öljyvärimaalaus General Gordon’s Last Stand3 vuodelta 1893 kuuluu britti-imperialismin kauden dramaattisimpiin mestariteoksiin. Siinä Gordon seisoo hallintopalatsinsa portaikon yläpäässä tietäen loppunsa tulleen, sillä eräs sudanilaiskapinallinen on juuri heittämässä keihään hänen rintaansa. Olikin vain ajan kysymys, milloin samainen kohtaus nähtäisiin valkokankaalla. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui välähdyksenomaisesti The Four Feathers -romaanin vuoden 1939 filmatisoinnissa4, mutta tuolloin Gordonin kuolemaa käytettiin ainoastaan elokuvan tapahtumien katalysaattorina. Sen sijaan itse Gordonin nostamista päähenkilön asemaan saatiin odottaa, kunnes Charlton Hestonin ja Laurence Olivierin tähdittämä poliittinen strategiaspektaakkeli5 Khartum sai Lontoon-ensi-iltansa 9.6.1966. Artikkelissani analysoin Gordonin ja islamistikapinallisia johtaneen Mahdin (oikealta nimeltään Muhammad Ahmad, 1844-1885) representaatioita6 kyseisessä elokuvassa. Tarkastelen niitä suhteessa Gordonin päiväkirjoihin, mahdistisodan alkuvaiheen tapahtumahistoriaan ja historiografiaan sekä toisaalta elokuvan valmistumisajankohdan elokuvahistorialliseen ja poliittiseen kontekstiin.

Khartum ei ole stereotyyppinen entisaikojen brittisotadraama, jossa ylemmyydentuntoiset britit voittavat vihollisensa kurinalaisuudellaan ja loputtomalla kekseliäisyydellään. Se on sävyltään pääosin neutraali ja kriittinen, minkä toivoisi nostavan sen arvostusta Arabian Lawrencen kaltaisten merkkiteosten tasolle. Khartum on malliesimerkki siitä, miten kaksi massiivisen konfliktin myrskynsilmässä joukkojaan johtanutta legendaarista hahmoa voivat säilyttää kiinnostavuutensa, vaikka samaan aikaan heidän taustalleen levitetään kaikessa ristiriitaisuudessaan brittiläisen sotilaspolitiikan verkko, joka viime kädessä koitui Gordonin kuolemaksi. Elokuvan kerronnallisille ansioille annettiinkin tunnustusta vuoden sisällä sen valmistumisesta, sillä Khartum sai ainoan Oscar-ehdokkuutensa juuri käsikirjoituksesta. Artikkelini painopiste on tiettyjen kerronnallisten ratkaisujen ja toisaalta dialogin analysoimisessa, sillä elokuva on luonteeltaan kirjallinen ja etenee näyttäviä taistelukohtauksia lukuun ottamatta keskustelutilanteiden rytmittämänä.

Khartumin merkittävimpiä vahvuuksia on kunnioitetun brittikenraalin ja radikaalin muslimijohtajan luonteiden ja ajattelun kuvaaminen siten, että niissä on myös odottamattomia yhtäläisyyksiä. Gordon oli kolonialisti, mutta uskoi kristillisen sivistystehtävän ajavan maansa etuja sotilaallista voimankäyttöä paremmin. Mahdi taas hyväksyi saamansa profetian nimissä tapahtuvan laajamittaisenkin väkivallan. Silti kummallakin oli taipumuksia omanlaiseensa mystiikkaan, ja elokuvassa he jopa tuntuvat tiedostavan tämän, mikä tekee Gordonista ja Mahdista mahdollisimman vaikeasti määriteltävän taisteluparin. Khartum ei yritäkään kokonaan hälventää tätä salaperäisyyden verhoa vaan maalaa heistä kummastakin uskottavan mutta silti ”elämää suuremman” muotokuvan. Vaikka 1960-luvun spektaakkelielokuville tyypilliset valtaisat joukkokohtaukset ovat olennainen osa Khartumin tyyliä määriteltäessä, sen päähenkilöt eivät jää kulissien jalkoihin Hestonin ja Olivierin vakuuttavan moniulotteisten roolisuoritusten ansiosta.

Kabinettimurha

Sudanin geopoliittinen asema oli 1880-luvun alussa monimutkainen, sillä periaatteessa sitä hallinnoi Egypti, joka taas oli ottomaanivaltakunnan alaisuudessa. Egyptiläisjoukkojen toimintakyky oli kuitenkin varsin olematon, mikä tarjosi Muhammad Ahmadille eli Mahdille tilaisuuden islamistisen kapinan lietsomiseen.7 Konflikti eskaloitui, kun aiemmin Intiassa palvelleen brittieversti William Hicksin komentamat egyptiläisjoukot joutuivat 3.-5.11.1883 oppaidensa pettäminä väijytykseen El Obeidissa, missä noin 11 000 sotilaasta 7 000 sai surmansa ja 2 000 vangittiin. Kolme päivää ilman vettä harhailleiden joukkojen surkea tila välittyy elokuvasta erittäin hyvin, ja hyökkääjien lukumäärä tekee selväksi, että Kordofan oli Mahdin vahvoja tukialueita.8 Esiin tuodaan myös egyptiläissotilaiden aseiden sotasaaliiksi päätyminen, sillä mahdistit saivat käsiinsä neljä Kruppin kenttätykkiä, kymmenen vuoristotykkiä, kuusi Nordenfelt-konekivääriä ja tuhansia kiväärejä.9

Taistelun jälkeen voittoisille sotureilleen leirissään puhuva Mahdi tulkitsee brittikomennossa olleiden joukkojen tappion profeetta Muhammadin hänelle näyssä ilmoittamaksi ihmeeksi, jolloin hänen kannattajansa puhkeavat raikuviin suosionosoituksiin. Saavutus on kuitenkin vasta alkua, sillä Mahdin käymän pyhän sodan varsinaisena tarkoituksena on saada koko islamilainen maailma tunnustamaan hänet ”Odotetuksi”, joka palauttaa voimaan Muhammadin lait ja käskyt:

Oh, beloveds. Oh, men of the desert. My lord Mohammed, blessings and peace be upon him, commands me to speak, for I am the Mahdi, the Expected One. I am sprung from the forehead of the family of my lord Mohammed, blessings be upon him. Oh, my beloveds. Did I not promise thee a miracle would fall from heaven from the prophet Mohammed? And was not this so? Ye fight a holy war against the fat, the corrupt, the sinful, and the unbelieving. Ye fight a war to restore to a disobedient, forgetful world the laws and commands of the prophet Mohammed, blessings and peace be upon him whose instrument on earth I am. Exult ye not that men are dead, since more must die tomorrow. […] And let none in all Islam from this victorious hour believe I am other than the Expected One. The true Mahdi.10

Koska Mahdin sotilaalliset toimet kohdistuivat egyptiläishallintoa vastaan, häntä voidaan pitää paitsi islamistina, myös antikolonialistisen liikkeen johtajana. Hän taisteli uskonnollisen visionsa puolesta, mutta tulilinjalle joutuivat aluksi vieraan maallisen vallan edustajat sotilaineen. Keskelle tätä egyptiläishallinnon murenemistilaa päätynyt Charles George Gordon puolestaan oli harras kristitty, joka asetti vakaumuksensa mukaisen toiminnan sotilaspoliittisten seurausten edelle. Elokuvassa Gordonin ja William Gladstonen johtaman liberaalihallituksen välejä määrittää pitkälle jalostunut kyynisyys ja luottamuspula. Tämä johtuu osaltaan Gordonin omapäisyydestä saamiensa käskyjen noudattamisen suhteen. Gladstonen kabinetin päätös lähettää Krimin sodassa (1853-1856) sekä toisessa oopiumisodassa (1856-60) ja Taiping-kapinan (1850-1864) kukistamisessa ansioitunut kenraalimajuri Sudaniin ilman joukkoja oli puolestaan osoitus siitä, että Iso-Britannia ei halunnut ottaa ”maailmanpoliisin” roolia, mikä sanotaan elokuvassa Gladstonen suulla.

Kenraalimajuri Charles George Gordon egyptiläisessä univormussaan. Valokuva ilmestynyt Lytton Stracheyn teoksessa Eminent Victorians vuonna 1918. Lähde: Wikimedia Commons
Kenraalimajuri Charles George Gordon egyptiläisessä univormussaan. Valokuva ilmestynyt Lytton Stracheyn teoksessa Eminent Victorians vuonna 1918. Lähde: Wikimedia Commons

Gladstonen haluttomuus sotatoimiin on oivallinen huomio, sillä brittihallitukset olivat jo aiemmin olleet haluttomia ottamaan taakakseen Egyptin hallinnoimista, vaikka sen kanssa haluttiin käydä kauppaa ja pitää sitä läpikulkumaana. Gladstone toivoi, että Egyptin asioihin ei Mahdin tapauksessa tarvitsisi puuttua sotilaallisesti, sillä brittijoukot olivat vuonna 1882 kukistaneet kediivi (varakuningas) Tewfikin vastaisen kapinan ja miehittäneet Aleksandrian kaupungin sen eurooppalaisten asukkaiden pyynnöstä.11 Yhdysvaltalaisen kulttuurihistorioitsija Edward Berensonin mukaan liberaalien gladstonelaisen siiven tavoitteena olikin Egyptistä vetäytyminen heti kun se olisi realistisesti mahdollista. Tämän lisäksi imperiumin ylläpitämisestä haluttiin koituvan mahdollisimman vähän kustannuksia, joten ekspansion sijaan painotettiin sivistystehtävän merkitystä. Ainoastaan vannoutuneimmat imperialistit kannattivat kookkaiden armeijoiden ja muiden resurssien käyttämistä asiansa ajamiseksi. Laaja yksimielisyys vallitsi kuitenkin olemassa olevista siirtomaista ja kauppatukikohdista kiinnipitämisestä ja niiden suojelemisesta sekä sen varmistamisesta, että Ison-Britannian kansainvälinen vaikutusvalta pysyi ennallaan.12

Tätä taustaa vasten tuntuu erittäin uskottavalta, että elokuvassa poliittisen sisäpiirin epäviralliseen kokoukseen osallistuvat lordit koettavat vakuuttaa pääministerin siitä, että Gordonin lähettäminen ilman armeijaa voisi kuin ihmeen kaupalla ratkaista huomattavan ongelmallisen tilanteen ja – vaikkei ratkaisisikaan – tuoda brittien arvostuksen hallituksensa toiminnalle:

GRANVILLE: Send Gordon to Khartoum. The man who led the Chinese emperor’s armies to victory after victory carrying only a cane. Send him to Khartoum.

HARTINGTON: Without an army?

NORTHBROOK: Gordon doesn’t need an army.

GRANVILLE: Without a single British soldier he ended slavery in the Sudan. He’s a hero – to the Sudanese, to the English, to the anti-slavery people, to the churchmen. Send him to Khartoum and you’ll be applauded from Land’s End to Inverness. And Her Majesty.13

Samaisessa hallituksen sisäpiiriläisten kokouksessa, johon Gordonin toimia valvomaan päätyvä eversti J. D. H. Stewart tuo selontekonsa Sudanin kaoottisesta tilanteesta, kuullaan kuitenkin epäilyksiä siitä, ottaisiko edes Gordon vastaan kyseistä komennusta:

GLADSTONE: Granville, you’re wasting my time. The man’s a mystic. He’s an idealist with ideals strictly his own. Give him an instruction? He treats a military order as if it were a birthday greeting. Besides, I trust no man who consults God before he consults me.

STEWART: May I speak, sir? In my opinion, General Gordon would refuse. After all, when he went to the Sudan as Governor-General and put down the slave trade with nothing but his audacity and a few loyal lieutenants, sir, he didn’t face the Mahdi, he didn’t face a holy war, and he didn’t face 10,000 Remington rifles. If you send him to Khartoum on his own now, he’ll simply fail.

GRANVILLE: What a pity.

Gladstonen oma kanta ehdotettuun menettelyyn ei jää epäselväksi, sillä hän toteaa: ” It’s the most abominable proposal I have ever entertained.” Hänen moraalinen närkästyksensä jää kuitenkin paitsioon, sillä lordit ovat päätyneet kantaan, jonka mukaan ei ole mitään menetettävää, kunhan Gordon pitäytyy saamiensa valtuuksien rajoissa. Lordi Granvillen sanoin ”he’s a patriot and a man of conscience, or perhaps the vainest man alive”, joten hän saattaisi hyvinkin ottaa tarjotun tehtävän vastaan.  Gladstone antaa hiljaisen hyväksyntänsä sille, että Gordoniin otetaan yhteyttä mutta pyrkii samalla pesemään kätensä koko asiasta sanomalla: ”I dislike everything about this. Worse… I distrust it. I know nothing about this conversation.”14

Koska tilanne Sudanissa on ajautunut pisteeseen, jossa Mahdi kannattajineen pitää hallussaan suurinta osaa maasta, kenraalimajuri Gordonin tehtäväksi määrätään ainoastaan egyptiläissotilaiden ja länsimaisten henkilöiden evakuoiminen Khartumin kaupungista, ei muun muassa mahdisteiksi ja dervisseiksi kutsuttujen kapinallisten kukistaminen. Gordon ja Gladstone käyvät sarkastisen keskustelun15, ennen kuin Gordon suostuu ehdotukseen ja matkaa Kairoon tullakseen nimitetyksi Sudanin kenraalikuvernööriksi:

GORDON: What’s the proposal?

GLADSTONE: That you go to the Sudan, supervise the evacuation of Khartoum and do what you can to leave peace and order behind.

GORDON: With what powers?

GLADSTONE: None. Oh, Egypt will give you some ribbon or other.

GORDON: Politicians! And when the Mahdi floats me down the Nile, the government will assume a pained expression and say to Her Majesty and the churchmen and the anti-slavery people: ”Well, we sent Gordon. We did the best we could.”

GLADSTONE: Precisely. […] I’ll take a chance on your tricks. […] But I cannot and will not back you up. This must be understood. No British troops will come up the Nile. I will not assume a British obligation to police the world. If you can help the Sudan, your country will be grateful. If you can’t…

GORDON: My country will understand… I’ll go.16

Gordon on siis hyvin tietoinen rajatuista valtuuksistaan kenraalikuvernöörinä. Silti henkinen side17 Sudaniin saa hänet vastaanottamaan komennuksen, joka vie hänet entiselle vastuualueelleen, jolta hän oli onnistunut vuosina 1877-1879 kitkemään orjakaupan varsin menestyksekkäästi.18 Tosielämän Gordonilla oli vahva näkemys siitä, mitä Sudanissa olisi pitänyt tehdä, ja hän toikin esille Khartumin-päiväkirjassaan lokakuussa 1884 oman arvionsa eri mahdollisuuksista konfliktin ratkaisemiseksi brittien kannalta kunniallisella tavalla:

As for Her Majesty’s Government keeping the Soudan itself, it is out of the question, for you could not get men to serve here except under great salaries and supported with large forces; and as for giving it back to Egypt, in a couple of years we would have another Mahdi; therefore our choice lies between Zubair and the Turks. Now, the time has gone by when Zubair, almost alone, would suffice; he would now need aid in men, while the Turks would need no aid from us in men. Therefore, give the country to the Turks, when once you have come to Kartoum […].19

Elokuvassa Gordonin ja hänen adjutantikseen nimitetyn eversti Stewartin välit ovat aluksi kireät, sillä Stewartilla on velvollisuus raportoida esimiehensä toimista Lontooseen, mutta heidän yhteistyönsä alkaa toimia kuukausien mittaan yhä paremmin. Kairossa neuvottelut vaikutusvaltaisen, orjakaupalla rikastuneen Zubairin kanssa tämän miesten liittymiseksi Mahdia vastaan kariutuvat, sillä Zubair kantaa Gordonille kaunaa kapinaan nousseen poikansa teloittamisesta. Sudaniin saavuttaessa käy myös nopeasti selville, että mahdistit ovat edenneet paljon lähemmäksi Khartumia kuin mitä sotilastiedustelu on kertonut. Useimmat heimopäälliköt ovat menneet vapaaehtoisesti tai pakotettuina Mahdin puolelle, ja kaupungeista enää Khartum on egyptiläisjoukkojen hallussa. Gordon on jäämässä vaille liittolaisia. Stewart neuvoo häntä palaamaan takaisin Englantiin, mutta hän päättää jatkaa Khartumiin asti ja saapuu perille 18.2.1884 saaden asukkailta sankarin vastaanoton – nämä juhlivat häntä pelastajanaan.20

Kun saartorengas kaupungin ympärillä21 on jo lähes sulkeutunut, Gordon saa viestin, jossa hänet määrätään lähtemään Khartumista välittömästi. Hänen uhmakkuutensa nousee jälleen pintaan, kun hän käskyn noudattamisen sijaan repii viestin palasiksi. Hän lähettää eversti Stewartin Lontooseen ja jää hoitamaan kaupungin hallintoa. Näin hän yrittää saada Gladstonen hallituksen vakuuttuneeksi ympärillään vallitsevan tilanteen vakavuudesta ja päätöksensä järkkymättömyydestä:

STEWART: Obey the order, General. Go to London. Explain to them. You’ll come back with an army.

GORDON: I’ll come back with an army? They wouldn’t listen to me. If they did, they wouldn’t believe me. If they believed me, they’d keep me in England if they had to lock me up in the Tower of London. You’re the one to go. They’d believe you if I stayed here as a hostage. They’d believe you because they must! I’ll give you Khaleel. He knows the route through the desert. We’ve enough food here for months. The Nile’s too high for the Mahdi to attack. You must do it.

STEWART: Yes, sir.

Koska Gordon on fatalisti, hän suhtautuu tyynesti siihen, että on ylivoimaisten vihollisjoukkojen piirittämänä, ja hankkiakseen lisäaikaa Khartumille kykenee tekemään tarpeelliset toimenpiteet: kaivamaan vesihaudan ja ryöstämään lähiseutujen karjan kaupunginmuurien sisäpuolelle.22 Tällainen määrätietoisuus ei ole sattumaa, sillä ”Chinese Gordon” oli jo toisen oopiumisodan ja Taiping-kapinan aikana osoittanut hallitsevansa mestarillisesti epäsäännönmukaisen sodankäynnin lainalaisuudet ja pystyvänsä omalla esimerkillään tekemään huonosti koulutetuista joukoista eliittiyksikön.23 Elokuvan Gordon tuo esille kyvykkyytensä pioneerina, mistä todistaa vesihaudan lisäksi hänen Khartumin edustalle suunnittelemansa 400 räjähderuukusta koostuva miinakenttä.24 Gordon ei pelkää tavanomaisessa mielessä, sillä hän katsoo tehneensä parhaansa maansa kunnian puolustamiseksi – tekonsa poliittisista seurauksista piittaamatta. Silti hän myöntää päiväkirjassaan pelkäävänsä tappion kärsimistä:

For my part I am always frightened, and very much so. I fear the future of all engagements. It is not the fear of death, that is past, thank God; but I fear defeat, and its consequences. I do not believe a bit in the calm, unmoved man. I think it is only that he does not show it outwardly. Thence I conclude no commander of forces ought to live closely in relation with his subordinates, who watch him like lynxes, for there is no contagion equal to that of fear.25

Tällaiseen mielenmaisemaan nähden onkin ainoastaan loogista, että silloin kun elokuvan Gordonia ei nähdä tarkastamassa kaupungin varastoja ja suunnittelemassa sen puolustusta, hän on hallintopalatsissa enimmäkseen omissa oloissaan työhuoneensa rauhassa. Brittijoukkojen saapumisen viivästyessä viivästymistään26 hän tietää läsnäolollaan ja valmisteluillaan pystyvänsä vain lykkäämään väistämätöntä: ilman edes pienen brittiosaston ilmaantumista paikalle kaupunki joutuu Mahdin käsiin, mikä samalla sinetöi Gordonin itsensä kohtalon.

Arvoisensa vastustajat

Vaikka Khartumin kerronta rakentuu pitkälti Gordonin hahmon ympärille, hänen vastustajansa, profeetan tahdon välikappaleena itseään pitävä Mahdi, ei latistu pelkäksi yksiulotteiseksi, taivaita kurottelevaa retoriikkaa latelevaksi fanaatikoksi, vaan hänenkin ajattelunsa problematisoidaan. Elokuvassa vihjataan useaan otteeseen, että Mahdin ja Gordonin luonteessa piilee samankaltaisuuksia, jotka saavat heidät ymmärtämään toisiaan. Ilmeisin tällainen kummallekin yhteinen ominaisuus on uskonnollisuuden suuri merkitys heidän ajattelulleen. Mahdi pitää pyhänä tehtävänään tuoda valtansa alle koko islamilainen maailma. Tämä edellyttää Mekan, Bagdadin ja Konstantinopolin valtaamista, jotta hän pystyy rukoilemaan näiden islaminuskolle keskeisten kaupunkien moskeijoissa. Kaikkien tulee kumartaa häntä, sillä hän on jumalallisessa johdatuksessa. Tällainen puhe kuitenkin ilmentää samalla megalomaanista vallanhimoa, ja elokuvassa Mahdin hartaan uskonnollinen ulkokuori repeileekin aika ajoin, jolloin sen takaa paljastuu viekas poliittisen vallan tavoittelija.

Mahdi eli Muhammad Ahmad. Puupiirros teoksesta Gordon and the Mahdi. An Illustrated Narrative of the War in the Soudan vuodelta 1885. Lähde: The British Libraryn Flickr.com-sivu
Mahdi eli Muhammad Ahmad. Puupiirros teoksesta Gordon and the Mahdi. An Illustrated Narrative of the War in the Soudan vuodelta 1885. Lähde: The British Libraryn Flickr.com-sivu

Gordonin päiväkirjasta löytyy kiintoisa viittaus Mahdin väitettyyn tekopyhyyteen, sillä hän kertoo kuulleensa, että Mahdilla on tapana laittaa kynsiensä alle pippurijauhetta, jota hän hieroo silmiinsä vieraita vastaanottaessaan. Tällöin hän alkaa kyynelehtiä vuolaasti ja näyttää anteeksiantoa polvillaan hakemaan tulleiden silmissä vilpittömältä. Gordonin kyvyt satiirikkona käyvät ilmi, kun hän suosittelee pippurijauheen käyttämistä brittihallitukselle: ”As the production of tears is generally considered the proof of sincerity, I would recommend the Mahdi’s recipe to Cabinet Ministers, justifying some job. The nails (so say the Greeks) must be long! to contain the pepper.”27

Kapinallisen muslimijohtajan kuvaaminen tavanomaista fanaatikkoa syvällisempänä hahmona on uutta edellisten vuosikymmenten kolonialismin ”ylistyshymnien” rinnalla. Ero jopa yhdysvaltalaiseen aikalaiselokuvaan El Cidiin on hätkähdyttävän suuri, sillä siinä Espanjaa invaasiolla uhkaavasta Ben Yussufista (almoravidien valtakunnan kuningas, Marokon sulttaani Yusuf ibn Tashfin) on tehty mahdollisimman mustavalkoinen hahmo, jolle uskonto on selkeästi pelkkä alueellisen ekspansion välikappale, ei arvo itsessään.28 Hänen vallanhimolleen ei anneta sen syvempää merkitystä, jolloin menetetään mahdollisuus edes jonkinlaiseen tasapainoon kristityn ja musliminäkökulman välillä – mitä tuskin edes tavoiteltiin. Khartumin Mahdi on eri maata, sillä hän on samanaikaisesti kiehtova mystikko, fundamentalisti ja pyhän sodan lietsoja, joka kuitenkin tuntee jopa jonkinasteista myötätuntoa arvostamaansa Gordonia kohtaan.

Ranskalainen sosiaali- ja kulttuurihistorioitsija Marc Ferro näkee Khartumin Mahdin ”urheana vastustajana”, joka voittaa katsojan puolelleen sympaattisuudellaan siitä huolimatta, että brittikomennossa olevat joukot teurastetaan.29 Laurence Olivier todella saa ladattua tulkintaansa niin paljon päättäväisyyttä ja häikäilemättömyyttä, mutta samalla myös outoa vetoavuutta, että Mahdin seuraajien tätä kohtaan osoittama syvä kunnioitus ei tunnu keinotekoiselta. Vaikka elokuvassa Mahdi käyttää itsestään nimitystä ”Odotettu”, on kuitenkin muistettava, että Muhammad Ahmad ei koskaan väittänyt olevansa shiialaiseen perinteeseen kuuluva ”kätketty imaami” eli profeetta Muhammadin erehtymätön henkinen seuraajaa, jonka saapuessa suotuisalla hetkellä takaisin maalliseen maailmaan alkaa oikeudenmukaisuuden aikakausi. Yhdysvaltalaishistorioitsija Robert O. Collinsin mukaan sudanilaiset sunnimuslimeina uskovat silti Mahdin olevan ”johdatettu” henkilö ja islamilaisen yhteisön johtaja. Lisäksi hänen ilmaantumisensa yhdistetään lähestyvään maailmanloppuun.30

Khartumin mieleenpainuvimpiin hetkiin lukeutuvat Gordonin ja Mahdin kaksi kohtaamista. Vaikka kyseiset kohtaukset ovat täysin fiktiivisiä – toisin kuin valtaosa elokuvan käsikirjoituksesta – ne mahdollistavat näiden vastapuolilla olevien joukkojensa johtajien luonteenlaadun ”ristikuulustelun”. Toki voidaan kysyä, tuovatko nämä kohtaukset kaksi päähenkilöä liian lähelle toisiaan ja julistavat heidän osittaista samankaltaisuuttaan liian dramaattisesti, mutta sinänsä ratkaisu toimii yhtä vakuuttavasti kuin esimerkiksi minisarjassa Masada (1981) roomalaiskenraali Cornelius Flavius Silvan ja seloottijohtaja Eleazar ben Yairin välillä. Nähtävästi Khartumin tekijät ovat aidosti yrittäneet tavoittaa sekä Gordonin että Mahdin ajatusmaailman.31 Näin on vältetty juonen luisuminen yksioikoiseksi brittisankaritarinaksi – joskin traagiseksi sellaiseksi.

Kun Gordon vierailee ensimmäisen kerran Mahdin leirissä, tämä selittää hänelle teltassaan pyhän sodan logiikkaansa, jota voisi nimittää ”ennaltaehkäiseväksi”. Mahdi pitää välttämättömänä, että kaikki muslimit, jotka eivät hyväksy hänen johtajuuttaan, tulee kansallisuuteen katsomatta surmata ”varoittavina esimerkkeinä”. Mahdin mukaan näin tulee tapahtua, jotta rauha voi koittaa hänen johdollaan. Mahdin vision toteutuminen merkitsee väistämätöntä tuhoa sille Sudanille, joka on muodostunut rakkaaksi Gordonille, eikä hän pysty hyväksymään aiempien saavutustensa valumista hiekkaan:

GORDON: Mohammed Ahmed, may I suggest that when first I came to the Sudan, its body was sick, stricken with hunger and abused by war. I cured it. This land. I’m not a loving man, Mohammed Ahmed, but this land became the only thing that I have… ever loved. I cannot, under my God… Do you understand? I cannot leave it to the sickness and the misery in which I once found it.

MAHDI: I respect you, Gordon Pasha. I make no war on you.

GORDON: Make no war on your own people. I’ll take the Egyptians back, I’ll leave the Sudan to the Sudanese and be contented. But if I’m to leave Khartoum to sickness and misery, to… death… […]

MAHDI: Egypt opposes me, and so the Egyptians must remain in Khartoum. For I shall take it in blood. And the streets will run in blood. And the Nile will taste of blood for a hundred miles. And every Egyptian will die. Every child, woman, man – Sudanese too – who opposes the will of my lord Mohammed, will die. This is how it must be in Khartoum. A great and terrible thing. […] If Khartoum is sacrificed, then all Islam will tremble and bow, and in peace I shall proceed to all the mosques where I must pray. And the lives of millions will be spared.32

Sille, että elokuvan Gordon tarrautuu egyptiläisten saamiseen pois Khartumista – alkuperäiseen käskyynsä – löytyy vahvistus hänen 29.9.1884 päivätystä päiväkirjamerkinnästään. Siinä hän on kristittynä ja kunniastaan tarkkana upseerina ehdoton sen suhteen, että kaikkien egyptiläissotilaiden evakuoimisesta on huolehdittava. Jos näin ei tapahdu, pelastusretkikunnaksi lähetetyt brittijoukot voivat yhtä hyvin jättää kokonaan saapumatta:

I will end these egotistical remarks by saying that no persuasion will induce me to change my views; and that as to force, it is out of the question, for I have the people with me – at any rate of the towns which hold out. Therefore, if Her Majesty’s forces are not prepared to relieve the whole of the garrisons, the General should consider whether it is worth coming up – in his place, if not so prepared, I would not do so. I do not dictate, but I say what every gentleman in Her Majesty’s Army would agree to- that it would be mean (coûte que coûte) to leave men who (though they may not come up to our ideas as heroes) have stuck to me, though a Christian dog in their eye, through great difficulties, and thus force them to surrender to those who have not conquered them, and to do that at the bidding of a foreign Power, to save one’s own skin.33

Oman nahan pelastaminen ei siis tule kysymykseen, ja jälkimmäisessä keskustelussa Mahdin kanssa elokuvan loppupuolella onkin Gordonin vuoro vakuuttaa, että hän on valmis kohtaamaan loppunsa Khartumissa, sillä Mahdin tavoin hänkin uskoo teollaan palvelevansa jumalaansa. Kumpikaan vakaumuksessaan ehdottomista miehistä ei suostu antamaan tuumaakaan periksi, sillä se ei olisi heidän ajattelussaan pelkkä henkilökohtainen tappio, vaan ennen kaikkea se merkitsisi Jumalalta ja Allahilta saadussa tehtävässä epäonnistumista. Kysymys onkin lopulta siitä, kumpi mystikko tullaan Khartumin puolustuksen kaaduttua muistamaan ja kumman ”ihmeellä” on voimallisempi vaikutus:

GORDON: You should understand, Mohammed Ahmed. We are so alike, you and I. You would welcome death, wouldn’t you, if death could be the servant of your life? Wouldn’t you? I too. If my life has a single point, it’s this. I’ve learned to be unafraid of death, but never to be unafraid of failure. If, by the act of surrendering my life, I can bring down the world on your head, then it’s an arrangement I welcome. […] If you, as a servant of your god, must use 100,000 warriors to destroy me, a solitary servant of my god, then you whisper to me, Mohammed Ahmed, who will be remembered from Khartoum? Your god or mine?

MAHDI: But, Gordon Pasha, why should you be remembered? You’re forgotten… already. […] Do you leave Khartoum?

GORDON: I cannot leave Khartoum, Mohammed Ahmed, for I too perform miracles. And you shall witness one. While I may die of your miracle, you will surely die of mine.34

Elokuvan Mahdin tapa suhtautua Gordoniin on kiintoisa: hän selvästikin pitää tätä pelkkänä sivullisena, jonka haluaisi lähtevän Khartumista ennen sen valtaamista. Ironista kyllä Gladstonen hallitus Lontoossa on samaa mieltä, sillä laajamittainen brittijoukkojen lähettäminen Sudaniin sotkisi Ison-Britannian entistä syvemmälle tappiollisen konfliktin syövereihin. Mahdi tietää, että tekee Gordon mitä tahansa, islamistit saavat Sudanin hallintaansa. Näin ollen hän tekee kaikkensa osoittaakseen Gordonille tämän aseman toivottomuuden. Tämä käy ilmi kohtauksesta, jossa Mahdi paljastaa brittiarmeijan tulosta kertovan kirjeen olleen hänen käsialaansa, minkä jälkeen hän esittelee Gordonille fyysiset todisteet eversti Stewartin ja muiden höyryalus Abbasilla Khartumista pois pyrkineiden länsimaalaisten kuolemasta mahdistien käsissä. Brittikonsulina ja The Timesin kirjeenvaihtaja toimineen Frank Powerin ja ranskalaiskonsuli Henri Herbinin irtihakattujen päiden näkemisen lisäksi Gordon joutuu huomaamaan, että sormessa, jonka Mahdi asettaa hänen käteensä, on hänen Stewartille antamansa sormus. Kyseinen ele on Mahdin viimeinen yritys osoittaa Gordonille tämän toiminnan järjenvastaisuus.35 Vaikka kohtaus itsessään on fiktiivinen, samanlaista ajattelua ilmentää ote Mahdin Gordonille joulukuussa 1884 lähettämästä kirjeestä:

If you are content to remain as you are, then prepare for what shall come: but if you knock at the door of repentance, peradventure it may be opened unto you. Peace be upon those who follow after the right way.36

Gordonin ja Mahdin väliset dialogit tekevät selväksi, että heidät kummatkin kuvataan johtajiksi, jotka uskovat horjumatta itseään suurempaan tehtävään. Kummankaan ajattelua ei tuomita, vaan tarjotaan uskottava selitys sille, miksi Khartumin symbolinen merkitys muodostui valtaisaksi niin hartaan kristityn sotilaan kuin profetiaan uskovan islamistijohtajankin mielessä. Jo elokuvan nimeäminen Khartumiksi eikä esimerkiksi ”Gordoniksi” on mielestäni kannanotto aiheen puolueettomamman käsittelyn puolesta. On mahdotonta sanoa, toimisiko elokuva lainkaan, jos Mahdi olisi jätetty siksi perinteiseksi ”kasvottomaksi viholliseksi”, jona heimojohtajat ja heidän ”villilaumansa” vielä 1930-luvun brittiläisissä ja yhdysvaltalaisissa elokuvissa yleisesti kuvattiin. Mahdilla on syvällinen, henkevä puolensa, jota Gordon Charlton Hestonin tulkitsemana näyttäisi ymmärtävän. Gordon ja Mahdi vaikuttavat arvoisiltaan vihollisilta, mutta jälkimmäisen megalomaaninen hanke raivata tiensä koko islamilaisen maailman kalifiksi asettaa heidät välittömästi eri kategorioihin. Gordon merkitsee maansa poliittiselle eliitille varsin vähän elävänä, mutta kuolleena hänestä muodostuu sille ongelma. Mahdilla taas on laajat, aidosti fanaattisilta vaikuttavat kannattajajoukkonsa, joiden tuen hän on nostattamallaan kapinalla hankkinut.37

Yhdysvaltalaisnäyttelijä brittikenraalina ja britti sudanilaiskapinallisena saattaa kuulostaa omituiselta ratkaisulta – varsinkin kun maskeeratun Olivierin tapauksessa hänen ulkoinen olemuksensa linkittää roolin kyseenalaisen menneisyyden omanneeseen ”blackface”-perinteeseen – mutta kumpaakin näyttelijävalintaa voi silti pitää perusteltuna. Heston oli ainoastaan viisi vuotta aikaisemmin näytellyt elokuvan El Cid nimiroolissa kunniantuntoista Rodrigo Díaz de Vivaria, kastilialaisritaria ja sotilaskomentajaa, josta tuli Espanjan kansallissankari. Yhtymäkohtana Gordonin hahmoon voi nähdä myös sen, että elokuvan Rodrigo pyrkii kohtelemaan sekä kristittyjä että muslimeja oikeudenmukaisesti.38 Vastaavasti Olivierin filmografiasta löytyy kaksi relevanttia Shakespeare-tulkintaa: Othello ”blackface”-aspektin ja Rikhard III ”pahuuden ruumiillistumana” pidetyn nimihahmon vuoksi.39 Rikhard III:n tapaan Mahdi on omaa luokkaansa oleva vallantavoittelija, jonka tulkitseminen yksiselitteisesti ”pahaksi” kilpistyy hahmon kompleksisuuteen ja manipuloivuuteen. Molemmat näyttelijät pääsivätkin Khartumissa toimimaan omilla vahvuusalueillaan, mikä tuo roolisuorituksiin pitkälliselle uskonnollis-poliittis-sotilaalliselle tahtojen taistolle oikeutta tekevää syvyyttä.

Kuolema portaikossa

Kun Sudanin kohtalon ratkaiseva puolustustaistelu Mahdin joukkoja vastaan käy väistämättömäksi, Gordon antaa kaikille asukkaille, jotka haluavat lähteä Mahdin armoille, luvan poistua eteläportin kautta kolmen tunnin aikana. Hän rakentaa Khartumin edustalle miinakentän. Se toimii hiekkaan kaivettujen laatikoiden avulla, joista kustakin lähtee useita pistooliin kiinnitettyjä sytytyslankoja. Hyökkäys kaupunkia vastaan käynnistyy tammikuun 26. päivänä vuonna 1885. Miinojen tehokkuus käy selville, kun Mahdin jalka- ja ratsuväen hyökkäys etenee niiden kohdalle. Tuntuvista tappioista huolimatta hyökkääjät vyöryvät kohti kaupunginmuureja niiltä tulevan tauottoman tykki-, kivääri- ja kranaattitulen alla. Sillan räjäyttäminenkään ei mahdisteja pysäytä, sillä samanaikaisesti heitä lähestyy suurin joukoin veneillä Niiliä pitkin. Puolustajat tekevät vastarintaa, kunnes ylivoimaiset hyökkääjät ennen pitkää jyräävät heidät alleen.40

Hieman ennen aamunsarastusta – elokuvassa yhteenotto käydään selkeästi päivänvalossa – alkaneen taistelun todellinen kulku oli brittikirjailija ja pappi John Pollockin mukaan varsin toisenlainen. Jopa 40 000 mahdistia hyökkäsi kohti muureja ja pääsi murtautumaan kaupunkiin, mutta tähän vaikutti osaltaan se, että miinat olivat kostuneet eivätkä siksi räjähtäneet. Lisäksi puolustuslinjan lounaiskulmassa oli 150 jaardia pitkä kohta, jossa kaivantoa ei Niilin vesien vetäydyttyä ollut Gordonin käskystä huolimatta korjattu, sillä puolustajat olivat nälkiintyneitä. Pollock myös esittää, että Gordon olisi luottanut liiaksi paikallisen komentajan, mahdollisesti petturiksi kääntyneen Farag paššshan vakuutukseen, että tulvatasangon vetisyys estäisi hyökkääjiä ylittämästä sitä. Joka tapauksessa Mahdi sai tiedon puolustuslinjan heikosta kohdasta, jota kohti hän määräsi soturinsa etenemään.41 Elokuvassa sitä vastoin on panostettu niin torjumisyrityksen kuin hyökkäyksenkin näyttävyyteen, ja tästä ratkaisusta johtuvat historialliset epätarkkuudet selittyvät parhaiten budjetin ja lipputulojen välisen epäpyhän yhtälön luomilla paineilla.

Gordon säilyttää tyyneytensä taistelun melskeen lähestyessä hallintopalatsia, ja kun mahdistit ovat jo ryntäämässä sen portaita, hän ilmestyy niiden yläpäähän aseettomana, pelkkä keppi kädessään. Hän alkaa laskeutua hitaasti ja antaa kuuluisan voimakkaan katseensa kiertää soturijoukossa, ja hyökkääjät epäröivät hetken tällaisen mielenlujuuden edessä. Lopulta eräs heistä heittää keihään Gordonin rintaan, jolloin tämä rojahtaa portailta. Pian mahdistit vievät riemusaatossa hänen seipäännokassa heiluvaa päätään johtajansa nähtäväksi.42

Gordon kohtaa kuolemansa hallintopalatsin portaikossa. George W. Joyn öljyvärimaalaus General Gordon's Last Stand vuodelta 1893. Lähde: Wikimedia Commons
Gordon kohtaa kuolemansa hallintopalatsin portaikossa. George W. Joyn öljyvärimaalaus General Gordon’s Last Stand vuodelta 1893. Lähde: Wikimedia Commons

Eräät silminnäkijäkertomukset ovat asettaneet tämän version Gordonin viimeisistä hetkistä kyseenalaiseksi, sillä esimerkiksi adjutantti Orfalin mukaan Gordon taisteli hänen rinnallaan viimeiseen asti portaikkoa alaspäin edeten. Hän ehti nähdä haavojensa heikentämän Gordonin putoavan portaikon alapäähän, minkä jälkeen Orfali lyötiin nuijalla tajuttomaksi. Tullessaan tajuihinsa hän näki kenraalinsa päättömän ruumiin.43 Silti brittikirjailija Julian Symons44 kuvaa, miten Gordon olisi pukeutunut univormuunsa, vyöttänyt miekkansa ja ilmestynyt portaikon yläpäähän revolveri kädessään. Sitten hän olisi vastarintaa tekemättä antanut mahdistien tappaa itsensä, minkä jälkeen hänen päänsä hakattiin irti.45 Kolmannen version mukaan, jota eversti William F. Butler käyttää vain neljä vuotta tapahtuman jälkeen ilmestyneessä Gordon-elämäkerrassaan, Gordon olisi ammuttu kadulle ollessaan 20 sotilaan kärjessä siirtymässä palatsista kohti itävaltalaisen lähetysaseman kirkkoa, joka oli muutettu arsenaaliksi ja valittu Khartumin viimeiseksi puolustuskohteeksi.46 Olipa mikä tahansa näistä mahdollisista tapahtumakuluista lähimpänä totuutta, ikoninen kuva kohtalonsa tyynesti ja vastarintaa tekemättä hyväksyvästä Gordonista on syöpynyt osaksi brittien kansallista muistia. Onkin vaikea kuvitella, että Khartumin tekijät olisivat harkinneet toisenlaisen kuvauksen käyttämistä kyseisen kohtauksen pohjana.

Elokuvan Mahdin reaktio Gordonin pään näkemiseen on voimakas: hän käskee kauhistuneena viemään sen pois ja vannoo Allahin nimeen kieltäneensä Gordonin tappamisen.47 Symonsin mukaan Mahdi todella olisi antanut määräyksen, että Gordonin henki tulee säästää, mutta käsky ei joko tavoittanut hänen sotureitaan tai siitä ei piitattu.48 Myös Pollock kuvaa, kuinka Mahdi olisi julistanut ennen hyökkäystä kuuluvalla äänellä kamelinsa selästä, että Gordonia ei tule tappaa.49 Silti Lytton Strachey kertoo hänen ripustuttaneen Gordonin pään kahden oksan väliin varoittavaksi esimerkiksi:

That morning, while Slatin Pasha [mahdisteille antautunut Darfurin kenraalikuvernööri, vapaaherra Rudolf Carl von Slatin] was sitting in his chains in the camp at Omdurman, he saw a group of Arabs approaching, one of whom was carrying something wrapped up in a cloth. As the group passed him, they stopped for a moment and railed at him in savage mockery. Then the cloth was lifted, and he saw before him Gordon’s head. The trophy was taken to the Mahdi: at last the two fanatics had indeed met face to face. The Mahdi ordered the head to be fixed between the branches of a tree in the public highway, and all who passed threw stones at it.50

Vaikka Khartumissa on vain pari sävyltään hieman hagiografista kohtausta, elokuvan tapa kuvata Gordonin kuolema tuntuu viktoriaanisen sankaritarinan toisinnolta. Jo suru-uutista edeltäneinä kuukausina journalistit muovasivat tästä syrjäänvetäytyvästä upseerista suuren kolonialistisen sankarin. Idealisoidun Gordonin esimerkillisiä ominaisuuksia, kuten periksiantamattomuutta, käytettiin tuomaan imperialistisille hankkeille tukea niin poliittisen eliitin kuin tavallisen kansan parissa.51 Gordonin murhan johdosta Britanniassa tunnettu häpeä oli musertava ja kostonhimo leimahti ilmiliekkeihin. Gordonia suosikkikenraalinaan pitäneen kuningatar Viktorian tavoin monet syyttivät tapahtuneesta pelastusretkikuntaa johtaneiden kenraali Garnet Wolseleyn ja eversti Charles William Wilsonin sijaan pääministeri Gladstonea, jonka katsottiin tahallaan viivyttäneen lähtökäskyn antamista. Gladstonesta ennen käytetty lyhenne GOM (”Grand Old Man”) vääntyikin yhdessä yössä muotoon MOG (”the Murderer of Gordon”)52, ja britit poliittisen kentän laidasta laitaan osoittivat julkisesti suruaan, katkeruuttaan ja vihaansa.53

Kenraalimajuri Gordonista tuli traagisen sankaruuden ja samalla brittiläisten arvojen puolesta taistelemisen arvostettu symboli.54 Viisi kuukautta elokuvan tapahtumien jälkeen lavantautiin menehtyneen Mahdin luut sitä vastoin joutuivat 2.9.1898 käydyn Omdurmanin taistelun jälkeen Sir Herbert Kitchenerin joukkojen häpäisemäksi – mahdollisesti kostona Gordonin kuolemasta. Tämän jälkeen Gordonille, jonka ruumista ei koskaan löydetty, voitiin vihdoin järjestää tunteikas muistotilaisuus. Silti Gordonista yritettiin kuningatar Viktorian kuoleman jälkeen edvardiaanisella kaudella maalata kuva Mahdin kaltaisena uskonnollisena fanaatikkona, jonka ajoi tuhoonsa puhdas itsekkyys. Jopa Gordonin kunniaksi Trafalgar Squarelle pystytetty patsas poistettiin vuonna 1943 ja siirrettiin Victoria Embankmentille vasta kymmenen vuotta myöhemmin.55 Khartumia voikin pitää eräänlaisena elokuvallisena rehabilitaationa, sillä se päättyy Gordonin muistoa kunnioittavaan kertojaäänen toteamukseen:

The relief came two days late.56 Two days. And for 15 years the Sudanese paid the price with pestilence and famine, the British with shame and war. […] Gordon rests in his beloved Sudan. We cannot tell how long his memory will live. But there is this: A world with no room for the Gordons is a world that will return to the sands.57

Kohti kriittisempiä imperiumikuvauksia

Khartumia katsoessa käy selväksi, että sen tekijät ovat pyrkineet irrottautumaan kuvaamansa aikakauden ajattelusta, jossa neljänneksen maailman pinta-alasta kattaneen imperiumin olemassaoloa sinänsä ei juurikaan kyseenalaistettu. Elokuvassa ei kaihdeta ironisten kommenttien esittämistä poliitikkojen omaneduntavoittelusta ja esimerkiksi siitä, että Sudanin tilannetta koskenut huolestuneisuus johtui pitkälti Suezin kanavalle mahdollisesti koituvasta uhasta, ei niinkään ”moraalisesta velvollisuudesta” Mahdin vastustajien auttamiseen. Tilanteessa, jossa Gladstonen hallituksen tahto on sitonut ammattisotilaiden kädet, Gordon asettuu osoittamaan, että hänen toimintaansa ohjaa pyrkimys sotilaskunnian säilyttämiseen ja ennen kaikkea poliittisia sitoumuksia paljon korkeampi voima. Hän uskoo toteuttavansa itseään suurempaa tehtävää, ja samoin tekee myös Mahdi. Tästä syystä kumpikin kieltää itseltään mahdollisuuden perääntyä, ja kun tämä pattitilanne lopulta päättyy Gordonin kuolemaan, brittien, etenkin vannoutuneiden imperialistien, kansallisylpeys kärsii vakavan ja traumaattisen kolhun.

Gordonin ja Mahdin käymä tahtojen taisto ilmestyi valkokankaille todella kiintoisalla hetkellä, sillä 1960-luku oli Isolle-Britannialle radikaalien muutosten vuosikymmen. Ensinnäkin vuoteen 1968 mennessä kaikki sen siirtomaat Afrikassa Rhodesiaa lukuun ottamatta olivat saaneet itsenäisyytensä, mikä teki Khartumin imperialistista politiikkaa ja eetosta arvostelevista äänenpainoista erittäin ajankohtaisia. Toisekseen Harold Wilsonin johtama työväenpuolue Labour saavutti voiton parlamenttivaaleissa vuonna 1964 lupauksilla sosiaali- ja talouspoliittisesta modernisaatiosta. Tämän seurauksia olivat muun muassa sosiaalipalvelujen aiempaa huomattavasti mittavampi rahoittaminen julkisista varoista ja seitsemän uuden yliopiston perustaminen. Etenkin juuri opiskelijapiirit radikalisoituivat vastalauseena vanhempien sukupolvien ajattelun pysähtyneisyydelle, ja populaarikulttuuri kehittyi heidän ehdoillaan58. Konservatismi sai hetkellisesti väistyä taka-alalle sosiaalidemokraattisten äänenpainojen tieltä, mutta jo vuosikymmenen lopulla alkoi esiintyä tyytymättömyyttä Labourin epäonnistunutta talouspolitiikkaa kohtaan. Valuuttakriisiin ajautuminen johti lopulta siihen, että konservatiivipuolue palasi vallankahvaan vuoden 1970 vaaleissa.59

Khartum siis valmistui keskellä huomattavan poikkeuksellista ajanjaksoa, jolloin Iso-Britannia haki uutta sosiopoliittista ja kulttuurista suuntaa – edellisessä kuitenkaan halutulla tavalla onnistumatta. Khartum ei suinkaan ollut ainoa 1800-luvun jälkipuoliskolle sijoittuva 1960-lukulainen brittisotadraama, jossa imperialistiset näkökannat kyseenalaistettiin enemmän tai vähemmän voimallisesti. Kaksi vuotta aiemmin valmistuneen Zulun aiheena on zulusodassa vuonna 1879 käyty taistelu Rorke’s Driftin lähetysasemasta, mutta vaikka sitä puolustaneiden sotilaiden ja siviilien toiminta kuvataan sankarillisessa valossa, elokuva käyttää tehokkaasti hyväkseen tilaisuudet sen esille tuomiseen, että ylimielisillä briteillä oli luontaista taipumusta vastustajiensa aliarvioimiseen.60 Viktoriaanisen sotilaskulttuurin jähmeys ja komentajien välinen armoton kilpailu saivat niin ikään osansa kritiikistä – ne nimittäin muodostavat suorastaan hapokkaan ironisen pohjavireen vuoden 1968 Ne 600 urhoollista -elokuvalle, joka päättyy Krimin sodan ikonisimpiin tapahtumiin kuuluvaan brittiläisen kevyen ratsuväkiprikaatin hyökkäykseen Balaklavan taistelussa.61 Samoin se, että ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvan Arabian Lawrencen päähenkilön, vuosina 1916-1918 kapteenista everstiksi ylenneen T. E. Lawrencen kuvataan syvästi samaistuvan ottomaanihallinnon vastaisessa kapinassa johtamiinsa arabeihin, voidaan nähdä antiteesinä imperialistiselle eetokselle.62

Jos käytetään elokuvahistorioitsija Harri Kilven liukuvaa jaottelua63, jossa brittiläiset historialliset elokuvat edustavat toisistaan huomattavasti poikkeavia diskursseja tai moodeja, voidaan todeta, että Khartum sijoittuu monumentaalisen ja kriittisen historian taitekohtaan. Ulkonaisesti se täyttää suurine statistimäärineen ja laajoine kaupunki- ja maastonäkymineen 1950-luvun lopulta 1960-luvun alkuun suosiossa olleen spektaakkelielokuvan tunnusmerkit, mutta siihen selkeät yhtäläisyydet pitkälti loppuvat. Vaikka Khartum nostaa tarinansa keskiöön vahvoja yksilöitä, kuten muissakin samankaltaisissa angloamerikkalaisissa suurtuotannoissa oli – ja on edelleen – tapana64, heidän osoitetaan olevan lopulta pelkkiä lastuja väkevästi etenevässä tapahtumien virrassa. Gordonin ja Mahdin teoilla ja päätöksillä on toki vaikutuksensa suurvaltapoliittiseen tilanteeseen, mutta historian kulun suoranainen muuttaminen vaatii sotilaspoliittisen kollektiivin siunauksen.

Khartumilla on siis äänenpainollisia yhtymäkohtia muihin vastaavaa anti-imperialistista tematiikkaa hyödyntäviin brittiläisiin aikalaiselokuviin, ja lisäksi se tekee parhaansa kuvatakseen sudanilaiset, myös mahdistit, neutraalissa ja jopa empaattisessa valossa. Tämä muutos heijastelee mielestäni sitä, että brittien käsitys kansakuntansa vaiheista siirtomaaisäntänä ja miehittäjänä oli vähitellen muuttumassa kriittisempään suuntaan, mutta silti Gordonin kaltaisten aitoa sankaruutta osoittaneiden sotilaiden toiminnalle haluttiin edelleen antaa arvo. Tuntuisi väärältä syyttää ammattisotilaita tiettyjen poliittisten ryhmittymien kyvyttömyydestä nähdä omaa etuaan pitemmälle, ja elokuvan yksilötasolle tuotu kerronta luokin mahdollisuuksia imperiumiajattelun leimaaman menneisyyden representoimiseen jonakin muuna kuin mustavalkoisesti joko kunniakkaana tai täysin kunniattomana.

Sudanin mahdistikapina ja sen kukistaminen tarjoaisivat mahdollisuuden aiheen epähistoriallisempaan käsittelyyn hurmahenkisen seikkailutarinan muodossa, mutta Khartumin juoni on viisaasti rajattu käsittämään konfliktin vaiheet enimmäkseen Gordonin ja Mahdin kannalta. Peräti 317 päivää kestäneen piirityksen painottaminen ratkaisutaistelun sijaan luo elokuvaan erityistä kohtalonomaista latausta, joka purkautuu täydellä voimalla Gordonin saadessa surmansa. Poliittisten aspektien tietoinen esillä pitäminen on haaste, johon harva suuren budjetin sotadraama on tarttunut. Käsikirjoituksessa onkin pidetty huoli siitä, että tapahtumien taustalla vaikuttavasta reaalipoliittisesta tilanteesta ei anneta yksinkertaistettua kuvaa eikä keskeisiä henkilöhahmoja kohdella edellisten vuosikymmenten viihteellisemmistä elokuvista tuttuina karikatyyreinä. Aseistuksen, puvustuksen ja lavastuksen mahdollisimman pitkälle viety autenttisuus luo uskottavan illuusion 1880-luvun alun Sudanista, Kairosta ja Lontoosta, ja tässä näkyy selvästi tuottaja Blausteinin kädenjälki.65 Silti vasta loppuun asti harkitut näyttelijäsuoritukset viimeistelevät elokuvan relevanttiuden britti-imperialismin ja islamismin kipukohtiin pureutuvana kannanottona.

Yhteenveto

Khartum on britti-imperialismin ristiriitojen kuvauksena aliarvostettu66 helmi, jonka asettavat selkeimmin erilleen monista muista samaan aikakauteen sijoittuvista elokuvista etenkin kaksi seikkaa: se arvostelee selväsanaisesti imperialismin kannattajien vastuuttomuutta ja tulkitsee Gordonin ja Mahdin hahmoja tuomitsematta kumpaakaan. Gordonin kohdalla uskonnollisuus tekee hänestä sotilaan, joka on paljon enemmän kuin pelkkä kolonialisti. Hän suhtautuu poliitikkoihin yhtä kyynisesti kuin nämä häneen eikä ole valmis myymään periaatteitaan. Hänen omatuntonsa ja kunniantajunsa ei salli alkuperäisen käskyn, egyptiläisvaruskuntien evakuoinnin, täyttämättä jättämistä, ja kun brittihallituksen passiivisuus käy tuskastuttavan ilmeiseksi, hän on valmis uhraamaan henkensä Jumalaansa palvellakseen sekä maansa kunnian, henkilökohtaisen sotilaskunnian ja Sudanin puolesta.

Mahdin kaltaisen islamistijohtajan kuvaaminen uskonkiihkoilijaa ja terroristia moniulotteisempana mystikkona on puolestaan osoitus siitä, että arabimaailman piirissä syttyneitä ja yhä edelleen syttyviä levottomuuksia ei voi mitenkään selittää tyhjentävästi ahdasmielisellä fanaattisuudella. Siirtomaavallan ja imperialismin aikakaudella kysymys oli pikemminkin nousemisesta vieraan vallan pahimmillaan tehotonta, korruptoitunutta ja mielivaltaista hallintoa vastaan. Mahdi tiedosti vahvan uskonnollisen vision arvon joukkoja koossapitävänä ja eteenpäin työntävänä voimana, ja taistelussa toisensa jälkeen saavutettu menestys teki hänestä omiensa keskuudessa yhtä myyttisen hahmon kuin mitä Gordon oli viktoriaaneille.

Khartumissa esiin nostettua tematiikkaa voisi jatkohyödyntää uskonnon ja vapaustaistelun motivoiman vastarinnan analysoinnissa, mutta yhtä mielenkiintoisen näkökulman tarjoaisi brittisotilaiden, etenkin viktoriaanisen komentajakunnan, asenteiden ja heitä ylistävään tai kritisoivaan sävyyn kuvaavien representaatioiden tarkastelu. Jokaisella britti-imperialismin ja ylipäätään eurooppalaisen suurvalta-ajattelun kaudella käydyllä sodalla oli vähintään kaksi puolta, eikä ole läheskään yksiselitteistä, miten eri toimijoiden reaktioihin ja tekoihin tulisi suhtautua. ”Hyvät vastaan pahat” -ajattelu ei edistä lähemmäksi historiallista totuutta pääsemistä, mutta sen sijaan varsin mustavalkoisiinkin representaatioihin pureutumalla voidaan tavoittaa jotakin olennaista eri toimijoiden itseymmärryksestä. Olipa representaatio esimerkiksi päiväkirja, elämäkerta, runo, taidemaalaus tai elokuva, niillä kaikilla on yhtäläinen voima joko vahvistaa varsinaisesta tapahtumahetkestä lähtien muodostuvia käsityksiä ja arvostelmia tai asettua kyseenalaistamaan niitä.

Gordonin ja Mahdin representaatiot Khartum-elokuvassa ovatkin erinomainen osoitus siitä, että vaikka päähenkilöt olisivat konfliktin vastakkaisilla puolilla, heidän näkökantoihinsa voidaan suhtautua yhtäläisen empaattisesti. Tapa, jolla elokuva heidät kuvaa, ei mielestäni ole ristiriidassa historiallisten lähteiden ja tutkimuskirjallisuuden kanssa. Kenraalimajuri Gordon todella näyttäisi päiväkirjojensa valossa ajatelleen elämästään ja kuolemastaan tavalla, joka sai hänet pelkäämään ainoastaan tappion kärsimistä. Mahdin aseena puolestaan oli Allahilta saatu profetia, jonka mukaan hänestä tulisi kansansa ja koko islamilaisen maailman pelastaja, ja ensimmäinen askel tällä tiellä oli Sudanin vapauttaminen Egyptin ja viime kädessä ottomaanien käskyvallasta. Tämän toteuttaakseen Mahdin oli vallattava Khartum hinnalla millä hyvänsä. Poliittinen tarkoituksenmukaisuus jäi Gordonin ajattelussa vakaumuksen ja kunniantunnon jalkoihin, kun taas Mahdi puolestaan otti tietoisen riskin sen suhteen, että brittijoukot lähetetään kostamaan arvostetun kenraalin kuolema. Kumpikin uskoi oman ratkaisunsa olevan seurauksistaan huolimatta ainoa oikeutettu. Kaksi kiehtovaa miestä ja kaksi peruuttamatonta päätöstä, joiden jälkivaikutusten mittakaavan massiivisuus yllätti varmasti niin britit kuin sudanilaisetkin. Tunnettuja historiallisia faktoja enimmäkseen kunnioittavalle sotadraamalle on vaikea keksiä parempia aineksia.

Kirjoittaja on filosofian maisteri, joka aloittaa mahdistisodan ratkaisutaisteluja viktoriaanisissa sotilaskulttuurisissa ja -poliittisissa diskursseissa käsittelevän väitöskirjansa tekemisen Turun yliopiston historian laitoksella.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus

Lähteet

”An intelligent film about Gordon of Khartoum”. The Times, 9 June 1966, 8.

Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia). O: David Lean. Sk: Robert Bolt & Michael Wilson. T: Horizon Pictures / Sam Spiegel. E: 10.12.1962 (Lontoo). DVD-tallenteen kesto 218 min.

Butler, William Francis. Charles George Gordon. Macmillan and Co., London 1889.

Crowther, Bosley. ”Screen: ’Khartoum’ Opens: Olivier Excels in Tale of Blood and Sand”. The New York Times, July 14, 1966. [26.7.2014]

http://www.nytimes.com/movie/review?_r=1&res=9B0CE7DC1531E43BBC4C52DFB166838D679EDE&oref=slogin

El Cid – kuninkaan soturi (El Cid). O: Anthony Mann. Sk: Philip Yordan, Fredric M. Frank & Ben Barzman. T: Samuel Bronston Productions, Dear Film Produzione / Samuel Bronston. E: 6.12.1961 (Lontoo). DVD-tallenteen kesto 184 min.

Gordon, Charles George. The Journals of Major-Gen. C.G. Gordon, C.B., at Kartoum. Printed from the original mss. ; introduction and notes by A. Egmont Hake. First published in 1885. Darf Publishers Limited, London 1984.

Joy, George William. General Gordon’s Last Stand. 1893. Öljy. 236 x 175. Leeds Art Gallery, Leeds.

Khartum (Khartoum). O: Basil Dearden & Eliot Elisofon. Sk: Robert Ardrey. N: Charlton Heston (kenraalimajuri Gordon), Laurence Olivier (Mahdi), Richard Johnson (eversti Stewart), Ralph Richardson (pääministeri Gladstone). K: Edward Scaife. Le: Fergus McDonell. P: John McCorry La: John Howell. M: Frank Cordell. T: Julian Blaustein Productions Ltd. / Julian Blaustein. E: 9.6.1966 (Lontoo). DVD-tallenteen kesto 130 min.

Mastroianni, Tony. ”’Khartoum’ Is A Great Movie”. Cleveland Press, June 29, 1966. [26.7.2014]

http://www.clevelandmemory.org/mastroianni/tm354.html

Ne 600 urhoollista (The Charge of the Light Brigade). O: Tony Richardson. Sk: Charles Wood. T: Woodfall Film Productions / Neil Hartley. E: 11.4.1968. DVD-tallenteen kesto 133 min.

Neljä sulkaa (The Four Feathers). O: Zoltan Korda. Sk: R.C. Sherriff. T: London Film Productions / Alexander Korda. E: 18.4.1939 (Lontoo). DVD-tallenteen kesto 115 min.

Rikhard III (Richard III). O: Laurence Olivier. Pohjautuu William Shakespearen näytelmiin ”Henrik VI. Kolmas osa” ja ”Rikhard III”. T: London Film Productions, L.O.P. / Laurence Olivier & Alexander Korda. E: 13.12.1955 (Lontoo). DVD-tallenteen kesto 155 min.

Variety Staff. ”Review: ‘Khartoum’”. Variety, December 31, 1965 [sic]. [26.7.2014]

http://variety.com/1965/film/reviews/khartoum-1200421082/

Zulu. O: Cy Endfield. Sk: John Prebble & Cy Endfield. T: Diamond Films / Stanley Baker & Cy Endfield. E: 22.1.1964. DVD-tallenteen kesto 133 min.

Tutkimuskirjallisuus

Asher, Michael. Khartoum: The Ultimate Imperial Adventure. Penguin Books, London 2005.

Berenson, Edward. Heroes of Empire: Five Charismatic Men and the Conquest of Africa. University of California Press, Berkeley 2010.

Bourke, Joanna. ”Society in the 1960s”. Teoksessa Barry Cunliffe et al. (ed.) The Penguin Atlas of British & Irish History. Penguin Books, London 2001, 268-269.

Collins, Robert O. The Southern Sudan, 1883-1898: A Struggle for Control. Yale University Press, New Haven 1964.

Ferro, Marc. Colonization: A Global History. Routledge, London 2003.

Jeppie, Shamil. ”From Khartoum to Kufrah: filmic narratives of conquest and resistance”. Teoksessa Vivian-Bickford Smith & Richard Mendelsohn (ed.) Black and White in Colour: African History on Screen. James Currey Ltd, Oxford 2007, 136-147.

Kilpi, Harri. ”British Historical Film: Its History and Generic Classification”. Wider Screen 1/2002.

http://widerscreen.fi/2002/1/british_historical_film.htm

Pollock, John. Gordon of Khartoum: An Extraordinary Soldier. Christian Focus Publications, Ltd., Fearn 2005.

Salmi, Hannu. Elokuva ja historia. Suomen elokuva-arkisto. Painatuskeskus, Helsinki 1993.

Strachey, Lytton. Eminent Victorians: Cardinal Manning, Florence Nightingale, Dr. Arnold, General Gordon. Garden City, New York 1918.

Symons, Julian. England’s Pride: The Story of the Gordon Relief Expedition. Hamish Hamilton, London 1965.

Turner Classic Movies -sivuston ”Khartoum”-artikkeli. [25.7.2014]

http://www.tcm.com/this-month/article/31482|0/Khartoum.html

 

Print Friendly, PDF & Email
  1. Book VI, December 14. Gordon (1885) 1984, 275. []
  2. Khartumin perusti vuonna 1821 Muhammad Ali paššshan poika Ibrahim paššsha. Aluksi se palveli Egyptin armeijan tukikohtana mutta kehittyi tärkeäksi kaupan, myös orjakaupan, alueelliseksi keskukseksi. Myöhemmin siitä tuli hallintokeskus ja lopulta Sudanin pääkaupunki. Siinä missä vuonna 1907 kaupungissa asui lähes 70 000 ihmistä, vuoden 2008 väestölaskennan mukaan kaupungin väkimäärä oli jo noin 640 000, metropolialueella puolestaan yli 5 miljoonaa. []
  3. Joy, George William: General Gordon’s Last Stand. 1893. []
  4. Neljä sulkaa (The Four Feathers) 1939. []
  5. Oma nimitykseni, jolla korostan sitä, että spektaakkelin mittasuhteista huolimatta elokuva suhtautuu taustalla vaikuttaneeseen poliittiseen kuvioon ja toisaalta strategisten siirtojen uskottavuuteen huomattavalla vakavuudella. []
  6. Tarkoitan representaatiolla tietylle ajankohdalle tyypillistä tai epätyypillistä kuvausta jostakin sen laatijan/tekijöiden merkittävänä pitämästä tapahtumasta, henkilöstä tai ilmiöstä. []
  7. Muhammad Ahmad oli julistautunut Mahdiksi 29.6.1881, ja seuraavan vuoden kesäkuuhun mennessä hänen kannattajansa olivat saavuttaneet jo kolme voittoa hallituksen joukoista. Heimo toisensa jälkeen nousi kapinaan ja liittyi Mahdin joukkoihin, ja samoin tekivät hallituksen ahdistelemat orjakauppiaat. Maaseutu oli lopulta täynnä Mahdin kannattajia, joten hän julisti hallituksen vastaisen pyhän sodan. Collins 1964, 19-21. []
  8. Khartum (Khartoum) 1966. []
  9. Symons 1965, 13; Khartum (Khartoum) 1966. []
  10. Khartum (Khartoum) 1966. []
  11. Symons 1965, 8, 9, 14. []
  12. Berenson 2010, 86. []
  13. Khartum (Khartoum) 1966. []
  14. Ibid. []
  15. Todellisuudessa Gordon ja Gladstone eivät tavanneet. Jeppie 2007, 142. []
  16. Khartum (Khartoum) 1966. []
  17. Silti Gordon kirjoittaa päiväkirjassaan 29.9.1884, Khartumissa mahdistien piirittämänä ollessaan, Sudanista seuraavasti: ”It is a miserable country, but it is joined to Egypt, and to my idea it would be difficult to divorce the two.” Book II, September 29. Gordon (1885) 1984, 78. Kaksi päivää myöhemmin hän on vielä suorasanaisempi pohtiessaan itsensä korvaamista Abdel Kader pashššalla: ”I will only remark that Her Majesty’s Government must not say I was replaced, because I wished to keep the Soudan, FOR I DO NOT SAY SO, it is an useless country; what I say is, that it is shabby to abandon the garrisons, &c., &c.” Book III, October 1. Gordon (1885) 1984, 88. Näiden kommenttien takana kuitenkin vaikuttaa olleen Gordonin turhautuminen siihen, että brittihallitus ei ollut ryhtynyt toimiin egyptiläissotilaiden evakuoinnin toteuttamiseksi. []
  18. Symons 1965, 15. []
  19. Book III, October 3. Gordon (1885) 1984, 95. []
  20. Khartum (Khartoum) 1966. []
  21. Mahdi aloitti Khartumin piirityksen 13.3.1884, joten Gordonin kuollessa se oli kestänyt 317 päivää. []
  22. Khartum (Khartoum) 1966. []
  23. Asher 2005, 72; Symons 1965, 15. []
  24. Khartum (Khartoum) 1966. Gordon oli koulutukseltaan juuri pioneeri. Pollock 2005, 13. []
  25. Book I, September 12. Gordon (1885) 1984, 14. []
  26. Gordonin epätietoisuutta kuvaa erinomaisesti päiväkirjamerkintä lokakuun alusta: No one can question the right of the Government to decide; but when they decide, let it be a decision. “WE WILL ABANDON ALTOGETHER, and not care what happens.” That is a decision one can understand, whether one approves or not. We are not the judges; but what we have done is such, that I declare I very much doubt what is really going to be the policy of our Government, even now that the Expedition is at Dongola. Book III, October 8th. The Journals of Major General Gordon at Kartoum, 114. []
  27. Book I, September 14. Gordon (1885) 1984, 22-23. []
  28. El Cid – kuninkaan soturi (El Cid) 1961. Aiemmista muslimijohtajajien elokuvallisista representaatioista oma lukunsa on ehdottomasti Neljän sulan ”blackface”-Khalifa (mahdistivaltion johtaja Mahdin kuoleman jälkeen), joka saa sadistista mielihyvää brittisotavankien kiduttamisesta. []
  29. Ferro 1997, 168. []
  30. Collins 1964, 18. Muhammad Ahmad ei suinkaan ollut ensimmäinen islamilaisen historian tuntema Mahdiksi julistautunut henkilö, vaan heitä oli ilmaantunut vuosisatojen varrella useita – kaukaisimmat Intiassa asti. Nimitystä käytettiin kapinoinnin pönkittämiseen jo 600-luvun lopulla. []
  31. Tuottaja Julian Blaustein lähetti Khartumin käsikirjoituksen kopion Mahdin pojanpojalle, joka piti sitä ”erittäin hienona”. Ainoana ongelmana hän näki sen, että tosielämässä hänen isoisänsä ja Gordon eivät koskaan tavanneet, mutta totesi silti: ”Ah, but Mr. Blaustein, they should have!” Turnes Classic Movies -sivuston ”Khartoum”-artikkeli, elekt. []
  32. Khartum (Khartoum) 1966. []
  33. Book II, September 29. Gordon (1885) 1984, 78-79. []
  34. Khartum (Khartoum) 1966. []
  35. Khartum (Khartoum) 1966. []
  36. Appendix AB. Translation of a letter addressed to General Gordon by the Khalifa Abdulla Mahommed, 10/12/84. Gordon (1885) 1984, 384. []
  37. Mahdin perustama islamistinen valtio pysyi koossa aina vuoteen 1898 asti, jolloin Sir Herbert Kitchenerin komentamat 8 200 britti- ja 17 600 sudanilaista ja egyptiläistä sotilasta löivät perinpohjaisesti Mahdin tärkeimpiin seuraajiin lukeutuneen Abdullah al-Taaishan johtaman 52 000 soturin vahvuisen mahdistiarmeijan Omdurmanin taistelussa. Mahdistit menettivät kaatuneina 10 000, haavoittuneita oli 13 000 ja 5 000 vangittiin. Kitchenerin joukkojen tappiot sitä vastoin jäivät 47 kaatuneeseen ja 382 haavoittuneeseen. []
  38. El Cid – kuninkaan soturi (El Cid) 1961. []
  39. Rikhard III (Richard III) 1955. []
  40. Khartum (Khartoum) 1966. []
  41. Pollock 2005, 422, 423-424. Taistelussa kuolleiden lisäksi surmansa saivat ne, jotka kieltäytyivät liittymästä mahdisteihin. Ibid. []
  42. Khartum (Khartoum) 1966. []
  43. Asher 2005, 264-265. []
  44. Julian Symons tunnettiin erityisesti dekkaristina, mutta hänen tuotantoonsa mahtuu huomattava määrä elämäkertoja ja muuta tietokirjallisuutta, jossa on esimerkiksi sosiaali- ja sotahistoriallinen näkökulma. []
  45. Symons 1965, 236. Lytton Strachey puolestaan ottaa kuvauksessaan huomioon sekä vastarinnattomuuden että aseellisen vastarinnan mahdollisuuden: Gordon met them at the top of the staircase. For a moment, there was a deathly pause, while he stood in silence, surveying his antagonists. Then it is said that Taha Shahin, the Dongolawi, cried in a loud voice, “Mala’ oun el yon yomek!” (O cursed one, your time has come), and plunged his spear into the Englishman’s body. His only reply was a gesture of contempt. Another spear transfixed him; he fell, and the swords of the three other Dervishes instantly hacked him to death. Thus, if we are to believe the official chroniclers, in the dignity of unresisting disdain, General Gordon met his end. […] Other witnesses told a very different story. The man whom they saw die was not a saint but a warrior. With intrepidity, with skill, with desperation, he flew at his enemies. When his pistol was exhausted, he fought on with his sword; he forced his way almost to the bottom of the staircase; and, among a heap of corpses only succumbed at length to the sheer weight of the multitudes against him. Strachey 1918, 347. []
  46. Butler 1889, 252. Myös John Pollock mainitsee tämän mahdollisuutena muiden joukossa, mutta korostaa, että sitä, miten Gordon kuoli, ei koskaan saatu selville. Pollock 2005, 424. Ehkä Strachey onkin oikeassa todetessaan: ”But it is only fitting that the last moments of one whose whole life was passed in contradiction should be involved in mystery and doubt.” Strachey 1918, 347. []
  47. Khartum (Khartoum) 1966. []
  48. Symons 1965, 236. []
  49. Pollock 2005, 424. []
  50. Strachey 1918, 347. []
  51. Berenson 2010, 83. []
  52. Asher 2005, 280–281. []
  53. Berenson 2010, 83. []
  54. Silti eversti William F. Butlerin Gordon-elämäkerran päätössanat huomioivat samalla henkilökultin lieveilmiöt, vaikka kuvastavatkin aitoa kunnioitusta: [I]f England, still true to the long line of her martyrs to duty, keep his memory precious in her heart –making of him no false idol of pride or brazen image of glory, but holding him as he was, the mirror and measure of true knighthood – then better than in effigy or epitaph will his life be written, and his nameless tomb become a citadel to his nation. Butler 1889, 255. []
  55. Asher 2005, 403, 413. []
  56. Tammikuun 28. päivän aamuna, Gordonin syntymäpäivänä, höyryalukset Bordein ja Tel el Howein saapuivat Khartumin edustalle täynnä egyptiläisiä ja sudanilaisia sotilaita ja merimiehiä. Lisäksi kummassakin oli kymmenen Sussexin rykmentin kaartilaista symboloimassa brittijoukkojen saapumista. Asioiden tila alkoi paljastua, kun rannalla olleet ystävällismieliseen shaggiah-heimoon kuuluneet sudanilaiset huusivat, että Khartum oli kaatunut kaksi päivää aiemmin ja Gordon oli tapettu. Molemmilta rannoilta avattiin intensiivinen tuli aluksia kohti, ja lisäksi hallintopalatsin lipputanko, jossa Gordon oli aina pitänyt Egyptin lippua, oli nyt tyhjä. Taistelulippujensa alle maihinnousua torjumaan kerääntyneiden mahdistien kivääri- ja tykkituli jatkui voimakkaana ja alukset joutuivat pakenemaan. Niillä olleiden sudanilaissotilaiden kerrotaan surreen juuri Gordonin kuolemaa jopa vielä enemmän kuin Khartumiin jääneitä kotejaan ja perheitään. Pollock 2005, 13–15. []
  57. Khartum (Khartoum) 1966. []
  58. Khartumin varsin uskottavien ja intensiivisten taistelukohtausten taka-ajatuksena onkin saattanut olla juuri nuoreen yleisöön vetoaminen. []
  59. Bourke 2001, 268–269. []
  60. Zulu 1964. []
  61. Ne 600 urhoollista (The Charge of the Light Brigade) 1968. []
  62. Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia) 1962. []
  63. Kilpi 2002, elekt. []
  64. Salmi 1993, 265–266. []
  65. Turnes Classic Movies -sivuston ”Khartoum”-artikkeli, elekt. []
  66. En viittaa hienoisella aliarvostamisella niinkään aikalaisvastaanottoon, vaan joihinkin nykykatsojien ja -kriitikoiden näkemyksiin. Esimerkiksi osassa Internet Movie Databasen käyttäjäarvosteluista Heston ja Olivier saavat osakseen ankaraa kritiikkiä muun muassa aksenttien osalta ja kansallisuuksiensa perusteella, jolloin kyseisten roolisuoritusten ansiot jäävät vähemmälle huomiolle. Myös pitkät dialogijaksot koettelevat osaa nykykatsojista. Toki joukosta löytyy suorastaan ylistäviäkin mielipiteitä, mutta myönteisimmän vastaanoton elokuva näyttäisi saaneen aikalaiskriitikoilta sekä Englannissa että Yhdysvalloissa. The Timesissa sitä pidettiin älykkäänä elokuvana, jossa yhdistyvät erittäin poikkeuksella tavalla spektaakkeli ja kiehtova käsikirjoitus. Hestonin sanotaan ylittäneen itsensä, kun taas Olivierin roolisuoritusta kuvataan epäaidoksi ja elokuvan ainoaksi haittapuoleksi: ”[…] we are given a formidable display of eye-rolling and lip-licking, a weird Peter Sellers-oriental accent, and a valiant but unsuccesful attempt to disguise Sir Laurence’s all-too-English features with false hair and green lipstick.” Hahmosta ei kriitikon mielestä muodostu aitoa ihmistä. ”An intelligent film about Gordon of Khartoum”. The Times, 9 June 1966, 8. Sen sijaan The New York Timesin Bosley Crowther antoi päinvastoin täyden tunnustuksen Olivierille ja katsoi hänen jättävän varjoonsa Hestonin ”graniittisen” roolisuorituksen. Crowther 1966, elekt. Muista yhdysvaltalaisista julkaisuista esimerkiksi Varietyn ja Cleveland Pressin (Tony Mastroianni) kriitikot kehuivat varauksetta sekä Hestonin että Olivierin syvällistä ja nyansoitunutta heittäytymistä ja pitivät heidän valintaansa rooleihin kaikin puolin onnistuneena ratkaisuna. Variety Staff 1965 [sic], elekt.; Mastroianni 1966, elekt. Mastroianni menee pisimmälle kokonaisvaltaisissa kehuissaan, sillä hän muun muassa pitää elokuvan käsikirjoitusta parempana, informatiivisempana ja kirjallisempana kuin useimpia muita vastaavia, joissa historian kuvaaminen jää auttamatta pelkäksi pintaraapaisuksi. Hän vertaa Khartumia arvionsa lopuksi Arabian Lawrenceen – ja antaa ymmärtää, että edellinen olisi kokonaisuutena onnistuneempi: ”’Khartoum’ is a balanced mixture of drama and action, has a tighter script. […] ’Khartoum’ will not cause the stir that ’Lawrence’ did, but it will be accepted as a great and major motion picture. It has less sand, more characterization and it is far easier to sit through.” Mastroianni 1966, elekt. Tällainen näkemys on osoitus siitä, että aikalaisarviot elokuvista saattavat yllättää, kun niitä verrataan nykyperspektiivistä käsin kirjoitettuihin. []

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.