2015/1
Vasemmistolaista historiaa kartoittamassa

Vasemmiston menneisyyden ajallinen läheisyys

Tällä numerolla on kaksi tavoitetta: sekä poliittisen vasemmiston historiatieteellinen tarkastelu että aiheen kotimaisen nykytutkimuksen tilan kartoittaminen. Koska kumpikin tavoite on laajuudessaan täysin saavuttamattomissa, oli alusta lähtien selvää, että numerosta tulisi pintaraapaisu. Yleensä pintaraapaisu-käsitettä käytetään negatiivisessa ja vähättelevässä merkityksessä muttei tässä tapauksessa. Nyt nimittäin pelkkä raapaisu paljasti useita kiinnostavia tutkimusaiheita, aktiivisia tutkijoita tohtoriopiskelijoista dosentteihin, vilkasta julkaisutoimintaa ja ennen kaikkea halua tuoda omaa tutkimusta esille.

Mistä oikein puhumme, kun puhumme vasemmiston historiasta? Emme ainakaan siitä alkuperäisestä vasemmisto-oikeisto -jaosta, joka nähtiin Ranskan vallankumouksena aikana. Vasemmisto nimittäin tarkoittaa paljon muutakin kuin istumapaikkajärjestyksiä ja poliittisten puolueiden kantoja. Tässä numerossa tutkimuskohteet itse määrittivät vasemmistolaisuutensa, oli se sitten Matti Paasivuoren ammattiyhdistystoimintaa ja uraa SDP:n kansanedustajana, Pekka Ervastin näkemyksiä rikkaudesta ja jatkuvan kasvun kestämättömyydestä tai Espanjan sisällissodan aikaisia aistikokemuksia tasavaltalaisten näkökulmasta. Tämän numeron artikkeleiden perusteella vasemmistolaisuus oli (ja on yhä) sekä kiivasta taistelua tasa-arvoisemman maailman saavuttamiseksi että maailman havaitsemista epätäydelliseksi mutta samalla ihmisen itsensä muokattavissa olevaksi. Näin määriteltynä vasemmisto on edelleen – tosin useilla eri nimillä – varsin elinvoimainen aate. Kiinnostavasti esimerkiksi Mikko Pollari esittää artikkelissaan, kuinka samanlaisesta aiheesta – jatkuvan taloudellisen kasvun mahdottomuudesta – käytiin keskustelua sekä vuonna 1902 että 2013. Tässäkin asiassa menneisyys on yllättävän lähellä.

Numeron artikkelit kattavat laajan ajanjakson. Keijo Lakkala tarkastelee liberalismin historiaa 1700-luvulta alkaen, ja Liisa Lalu puolestaan ulottaa referee-artikkelissaan taistolaistutkimuksen vuoteen 2013 asti. Valtaosa artikkeleista käsittelee työväenliikkeen kannalta myrskyisiä vuosia 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkupuolelle. Suomi on tavalla tai toisella kaikissa artikkeleissa yhdistävänä tekijänä. Taina Uusitalo käsittelee sukupuolta ja toimijuutta tarkastelemalla agitaattori ja kansanedustaja Fiina Pietikäisen toimintaa. Yhden toimijan kautta järjestäytyneen työväenliikkeen toimintaa kuvaa myös Marjaliisa Hentilä, jonka aiheena on Matti Paasivuoren elämä. Elämäkerrallista teemaa jatkaa Pirjo Kaihovaara, joka käsittelee vuosina 1944-1955 kirjoitettuja Suomen Kommunistisen puolueen kaaderien poliittisia omaelämäkertoja. Vesa Oittinen taas esittelee ansiokkaasti Karl Marxin kirjallisia yhteyksiä Suomeen – kuka olisi uskonut, että ne alkoivat runoista? Hanne Koiviston artikkeli vie lukijan kuumaan, pölyiseen ja lauluntäyteiseen Espanjaan ja tarkemmin ottaen sisällissotavuosiin 1936-1939. Hän kertoo, miltä sota näytti, tuntui ja tuoksui muun muassa suomalaisten vapaaehtoistaistelijoiden kokemana. Numero päättyy arvosteluihin: Jaana Torninoja-Latola arvostelee Sirpa Kähkösen kaunokirjallisen Graniittimiehen ja Lakkala Domenico Losurdon Liberalismin mustan kirjan.

 

Share on Facebook4Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *