2015/3
Liikkeellä pitkällä 1800-luvulla

Aristokraattien skandaaleista transnationaalisiin tiedeyhteisöihin

Laveimmillaan Ranskan suuresta vallankumouksesta aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen ulottuva ns. pitkä 1800-luku muistetaan usein voimakkaiden ideologioiden, kuten nationalismin, konservatismin, liberalismin ja sosialismin, kamppailusta ja kaupungistumisesta. Tällaisten suurisuuntaisten kehityskulkujen lisäksi tämä erikoisnumero tarjoaa myös huomattavasti vähemmän tunnettuja ja yllättäviäkin näkökulmia tuohon aikakauteen. Punaisena lankana kulkevat liikkeellä olemisen, rajanylitysten ja siirtymien teemat, joita lähestytään niin kulttuuri-, kirjallisuus-, taide-, sosiaali-, talous- kuin lääketieteen historiankin kautta.

Kimmokkeena toimi tällä kertaa Tampereen yliopistolla tammikuussa järjestetty 1800-luvun tutkimuksen verkoston vuosikonferenssi, jonka yleistä antia Suomen ulkomaankaupan rakenteista aina keltisismiin ja arktisiin tutkimusretkiin edustaa raporttini. Lähes kaikki numeron kirjoittajat olivat paikalla esitelmöimässä, ja heidän artikkelinsa valottavat erityisesti aikakauden ilmiöiden ylirajaisuutta ja toisaalta ristiriitoja.

Valtaosassa artikkeleista on suomalaisen näkökulman lisäksi myös merkittäviä kytköksiä muualle Eurooppaan, varsinkin Ruotsiin, Venäjälle ja Ranskaan. Tämä on osoitus suomalaisten laajasta verkostoitumisesta, olipa sitten kyse Kaarina Reenkolan käsittelemästä keisari Nikolai II:lle lähetetyn kulttuuriadressin keräämisestä ja matkasta tai suomalaiskirurgien toiminnasta 1800-luvun lopun Pariisissa, mihin on perehtynyt Ollimatti Peltonen. Samoin taidemaalari Magnus von Wrightin kontaktit Venäjän keisarilliseen hallintoon näyttelivät merkittävää roolia suomalaisen museotoiminnan pohjan luomisessa, kuten Elina Sopo tuo esille artikkelissaan. Marja-Terttu Kivirinnan valokeilaan nostama, Pariisin vuoden 1908 Syyssalongin Suomen taiteen näyttelyn ympärillä käyty kirjoittelu puolestaan kertoo, että kansallistunteen nostattaminen taiteen keinoin ei aina saanut ulkomailla toivotunlaista vastaanottoa.

Kotimaan kamaralla vaikuttaneet toimijat alkoivat vuosisadan kuluessa hakea ja saada enemmän liikkumatilaa, mikä käy ilmi vaikkapa Merja Uotilan ja Maare Paloheimon osoittamasta luvanvaraisten elinkeinojen toimialakirjon laajenemisesta 1800-luvun alkupuolella. Anna-Maria Wiljasen artikkeli Ahvenanmaalla sijainneesta Önningebyn taiteilijasiirtokunnasta kertoo niin ikään pyrkimyksestä mahdollisimman suureen toimintavapauteen ja etenkin luontoyhteyden etsimisestä periferiasta. Skandaalinkäryyn puolestaan törmätään Suomeen vuonna 1816 muuttaneen ruotsalaisen aristokraatin Otto Wilhelm Klinckowströmin kohdalla, jonka huonoon maineeseen vaikuttaneita tekijöitä analysoi Saara Hilpinen. Yhteiskuntarakenteiden kyseenalaistamistakin esiintyi, mistä erinomainen esimerkki ovat Algot Untolan 1900-luvun ensimmäisinä vuosina kirjoittamat karnevalistiset, eliitin vakavaa kulttuuria tavallisen kansan äänellä parodioivat monikerroksiset romaanit, joiden suhdetta itse Untolasta muodostuneeseen kuvaan on tutkinut Irma Tapaninen.

Artikkeleissa esiin nousee tavalla tai toisella muutos ja siihen reagoiminen. Esimerkiksi uusien ammattinimikkeiden ilmaantuminen sai varsinkin maaseudulla aikaan sen, että lainsäädäntö jäi toisinaan jälkeen käytännöstä, ja sekä elinkeinonharjoittajat että lupa-asioita käsitelleet virkamiehet joutuivat sopeutumaan vaihtuviin olosuhteisiin. Jotkut aateliset sitä vastoin osoittivat haluttomuutta tai kyvyttömyyttä mukautua muuttuvan maailmankuvan ja moraalikäsitysten asettamiin vaatimuksiin, kuten Klinckowströmin tapauksesta käy selvästi ilmi. Kulttuurin saralla myös vanhat ja uudet taidekäsitykset joutuivat ennen pitkää vastakkain, ja jälkimmäiset alkoivat vähitellen saada yhä vahvempaa hyväksyntää osakseen. Aikakaudelle ominaiset, entistä nationalistisemmat äänenpainot puolestaan näkyivät esimerkiksi siinä, että osa ranskalaisesta tiedemieseliitistä olisi halunnut antaa kunnian kirurgian professori Jakob Estlanderin kehittämästä toimenpiteestä yksinomaan maanmiehilleen. Transnationaaliset verkostot toimivat ja kaikenlaiset vaikutteet levisivät ennennäkemättömällä tavalla, mutta yhteentörmäykset kansakuntaisen ajattelun kanssa olivat silti väistämättömiä.

Mukana ovat myös Arja Rantasen, Svetlana Toivakan ja Merja Uotilan lektiot sekä Heidi Grönroosin ja Mari Kaattarin osana Turun yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia tekemä Rauno Lahtisen haastattelu Turun jugendarkkitehtuurista.

Numero tarjoaa monipuolisen kuvan pitkän 1800-luvun tutkimuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja monet artikkeleiden aiheisiin liittyvät seikat, kuten ryvettävät skandaalit, nousevan sanomalehdistön mahti, suuntaansa hakeva taide ja arkkitehtuuri sekä vaikutusvaltaisten tukijoiden tärkeys vaikkapa lääketieteellisen menestyksen saavuttamisessa, ovat relevantteja myös omassa ajassamme. Kiihtyvällä tahdilla edennyt modernisaatio jätti jälkensä yhteiskuntaelämän kaikkiin osa-alueisiin: valtaosa eurooppalaisista monarkioista kulki kohti tuhoaan, kumoukselliset taidetyylit alkoivat vallata alaa, ammattikenttä mullistui uusien toimialojen ja kulutuskulttuurin myötä… Juuri tällaisten peruuttamattomien muutosten ansiosta nykyihminen pystyy tunnistamaan omassa toiminnassaan samankaltaisia toiveita, haasteita ja ongelmia, joten pitkä 1800-luku on lähempänä meitä kuin ehkä kuvittelimmekaan.

Hämeenlinnassa 10.9.2015
Vieraileva päätoimittaja Taneli Hiltunen

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *