2015/4
Sodan todellisuus I

Kamerat sodissa, sodat valkokankaalla

Sodat ovat erottamaton osa ihmiskunnan historiaa, kuten myös niiden tapahtumien kuvaaminen vaikkapa jo muinaisissa korkokuvissa ja kronikoissa. Nykyään tosin termiä ”sota” käytetään varsinkin kansainvälisen yhteisön tasolla entistä harvemmin, mutta lukuisat pitkälliset konfliktit ovat elävä todiste siitä, että kärsimys ja materiaalinen tuho eivät vähene, vaikka taistelutoimien ja niiden välittömien ja välillisten seurausten kokonaisuutta kutsuttaisiin toisella nimellä. Silti enää verrattain harvat länsimaissa syntyneet henkilöt joutuvat kohtaamaan sodan todellisuuden silmästä silmään, joten käsitystämme siitä muokkaavat vahvimmin uutismedioiden ohella erilaiset fiktiiviset ja faktuaaliset representaatiot. Toisin oli vielä seitsemän vuosikymmentä sitten, jolloin Eurooppa oli yhtenä toisen maailmansodan kauhujen päänäyttämönä.

Tässä ”Sodan todellisuus” -kaksoisnumeron ensimmäisessä osassa analyysin kohteina ovat valokuvat ja elokuvat. Edellisten kautta avautuu tuoreita ja hätkähdyttäviä näkökulmia niin tapahtuma-ajankohdan pientenkin yksityiskohtien tallentamiseen kuin suoranaiseen propagandaankin, kun taas jälkimmäiset kertovat siitä, miten varsinkin kipeisiin aiheisiin tarttuminen saattaa viedä useita vuosikymmeniä. Sekä valokuvat että elokuvat pyrkivät vaikuttamaan katsojiensa ajatteluun ja tuntoihin vahvan visuaalisuuden ja kerronnallisuuden kautta, eivätkä niiden aiheet sodan kontekstissa ole kaukana politiikasta. Osa on tietoisesti tuotettu edistämään ideologisten päämäärien saavuttamista, toiset taas pyrkivät kyseenalaistamaan syntyneitä myyttejä ja tasapainottamaan usein melko yksipuolisesti tietyn osapuolen näkökohtiin, kokemuksiin ja toimiin keskittyviä narratiiveja.

Kaikkien paitsi kahden artikkelin representaatioiden fokuksena on 1930-luvun loppu ja toinen maailmansota. Olli Kleemola analysoi referee-artikkelissaan saksalaisten ja suomalaisten propagandavalokuvien tapoja käsitellä sotavangeiksi otettuja puna-armeijan naissotilaita. Hänen toinen artikkelinsa puolestaan valottaa sitä, millaisia kuvakertomuksia talvisodasta on vuosikymmenten varrella syntynyt ja mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon, kun kootaan 105 symbolista valokuvaa Helsingin Kasarmintorille vuonna 2017 tulevaa talvisodan kansallista muistomerkkiä varten. Sanotaan, että valokuvat eivät valehtele, mutta esimerkiksi kuvateksteillä ja sillä, mitkä kuvat valitaan julkaistaviksi, voidaan pyrkiä merkittävästi vaikuttamaan aikalaisten tulkintoihin. Kleemolan naissotilasartikkeli tekee tämän hyvin selväksi, ja talvisodan kuvakertomuksia käsittelevä varoittaa jonkin näkökulman ylikorostamisesta, jolloin esimerkiksi kotirintama jäisi etulinjan taistelujen varjoon. Kleemola toivoo, että talvisota-artikkeli toimisi keskustelunavauksena muistomerkkiin tulevia valokuvia koskien.

Äänisen rannalla sijaitsevan Poventsan paloa. Värivalokuva otettu 2.7.1942. Lähde: SA-kuva
Äänisen rannalla sijaitsevan Poventsan paloa. Värivalokuva otettu 2.7.1942. Lähde: SA-kuva

Muiden artikkelien lähteinä ovat elokuvat. Omassa referee-artikkelissani pureudun japanilaissotilaiden Nankingissa joulukuun 1937 ja helmikuun 1938 välisenä aikana tekemien sotarikosten kuvaamiseen elokuvissa Black Sun: The Nanking Massacre, Nanjingin verilöyly ja John Rabe. Marja Kaarina Vainio käsittelee sitä, mitä keinoja Rukajärven tiessä on käytetty menneisyyden representoimiseen. Erja Simunan aiheena puolestaan on Pohjois-Irlannin levottomuuksissa (”The Troubles”, 1968–1998) ilmiliekkeihin leimahtaneiden jännitteiden sekä toisaalta jopa yksilötason yhteistyön esilletuominen 2000-luvun puolella julkaistuissa elokuvissa, joista tuorein on viime vuonna ensi-iltaan tullut ’71. Mukana on myös Turun yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla syntynyt Pasi Heinisen ja Meri Timosen artikkeli Hollywoodin Vietnam-tulkinnoista 1960-luvulta aina 2000-luvun alkuun.

Elokuvantekijöillä on mahdollisuus ottaa uutismedioita vapaammin kantaa, ja niin he parhaimmillaan tekevätkin. Varsinkin jos representaatioiden kohteina olevien tapahtumien jättämät arvet eivät ole umpeutuneet, laajan yhteiskunnallisen keskustelun viriäminen on lähestulkoon selviö. Voidaanko keisarillisen armeijan japanilaiset esittää demonisoimatta, ja mikä rooli heidän armoillaan oleville kiinalaisille annetaan? Entä suomalaisten ja puna-armeijan sotilaiden sekä siviilien välinen dynamiikka jatkosodassa – miten välttää mustavalkoinen kansallismielisyys ja ilmentää sodan raadollisuutta puolin ja toisin? Samoihin haasteisiin törmätään myös Pohjois-Irlannin väkivaltaisuuksia kuvattaessa: latistetaanko katolilaisten, protestanttien ja brittisotilaiden välienselvittely ikiaikaiselle hyvä–paha -akselille, vai uskalletaanko eri ryhmittymien sisältä poimia toisenlaisiakin suhtautumistapoja? Miten purkaa Vietnamin sotaa ja sen traumaa Hollywood-elokuvan keinoin? Ohjaaja, käsikirjoittajat ja myös näyttelijät ottavat aina tietoisen riskin tarttuessaan niinkin polarisoivaan aiheeseen kuin sodan todellisuus, mutta parhaimmillaan lopputulos voi nousta haastamaan katsojien aiempia käsityksiä.

Artikkelien lisäksi numerossa on kirja-arviot teoksista Sodan värit. Värikuvia jatkosodasta (Olli Kleemola), Tuntemattomien sotilaiden albumi (Maria Rantala) ja ¡No pasarán! – Espanjan sisällissodan kulttuurihistoriaa (Taneli Hiltunen). Myös niitä lukiessa vastaan tulee odottamattomiakin tapoja lähestyä sodankäyntiä ja sen vaikutuksia kulttuurisesti, joten uuden sotahistorian henki on vahvasti läsnä.

Vaikka tämänkertaisessa artikkelikokonaisuudessa sodan todellisuuden kuvaamista tarkastellaan visuaalisten lähteiden kautta, se ei suinkaan ole koko totuus. Esimerkiksi kynän ja sävelkielen mahti on niin ikään ollut kiistaton, mistä todistavat lukuisat jo sotien aikana tai hyvin pian niiden jälkeen syntyneet kirjalliset kannanotot ja tunnettujen musiikillisten hengentuotteiden valjastaminen sotaponnisteluja tukemaan. Niinpä kaksoisnumeroni alkuvuodesta julkaistavan jälkimmäisen osan kantavina teemoina ovat sota aikalais(kauno)kirjallisuudessa ja -runoudessa sekä propagandaelokuvissa ääni- ja musiikkimaailmoineen. Sodan läsnäolo ei pääty aseiden vaikenemiseen.

Hämeenlinnassa 21.10.2015
Vieraileva päätoimittaja Taneli Hiltunen

 

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *