2015/4
Sodan todellisuus I

Värikäs kuva jatkosodasta

Juri Nummelin & Taneli Kulo: Sodan värit. Värikuvia jatkosodasta. Kustantaja Laaksonen, Keuruu 2014. (183 s.)

Kun puolustusvoimat keväällä 2013 avasi mittavan sotakuva-arkistonsa kaiken kansan ulottuville internetiin, oli selvää, että se kasvattaisi kuvien käyttöä ja niitä kohtaan tunnettua kiinnostusta. SA-kuva-arkiston kuvien ympärille syntyi nopeasti vilkas Facebook-yhteisö, jossa kuvia tunnistetaan ja jaetaan muiden nähtäville lisätiedoin varustettuna (linkki: https://www.facebook.com/groups/685394571474415/?fref=ts). Kun lisäksi innostuneet harrastajat ovat ottaneet tavakseen muuntaa internetistä maksuttomasti saatavilla olevia historiallisia mustavalkokuvia värillisiksi (esim. http://www.warhistoryonline.com/war-articles/amazing-american-civil-war-photos-turned-glorious-color.html), oli oikeastaan vain ajan kysymys, milloin värjätyistä SA-kuvista saataisiin aikaan ensimmäinen kirja tai verkkosivu. Pioneerin kunnia lankeaa raumalaissyntyiselle tietokirjailija Juri Nummelinille ja graafikko Taneli Kulolle. Kaksikon ”Sodan värit” -teokseen on koottu sata nykyteknologialla väritettyä SA-kuvaa.

Kuva 1: Kauko Kiven Nuijamaalla 28.7.1941 ottama lähikuva suomalaisesta korpisoturista. Lähde: Kustantaja Laaksonen
Kauko Kiven Nuijamaalla 28.7.1941 ottama lähikuva suomalaisesta korpisoturista. Lähde: Kustantaja Laaksonen

Sotakuvakirjoja lukeneelle teoksen nimi kuulostaa paitsi sen sisältöä hyvin kuvaavalta, myös tutulta, ikään kuin sen olisi kuullut aikaisemminkin. Syynä nimen tuttuuteen ei ole pelkästään teoksen onnistunut markkinointi sosiaalisissa medioissa tai uutisointi lehdistössä. Nimi on ollut käytössä aikaisemminkin: vuonna 2000 ilmestyi Kalevi Keskisen ja Mikko Pekarin teos Sodan värit, jossa esiteltiin TK-kuvaajien jatkosodan aikana ottamia aitoja värivalokuvia. Vuonna 2010 ilmestynyt Arkadi Babtshenkon teos Sodan värit puolestaan on omaelämäkerrallinen kertomus nuoren sotilaan elämästä Tshetshenian sodassa ja Venäjän armeijan väkivaltakulttuurista. Tekijänoikeudellisia ongelmia tämä tuskin aiheuttaa, mutta sekaannuksen vaara on olemassa.

Kun lukija nimipohdintojen jälkeen tarttuu itse kirjaan, eteen avautuu kuvatoimitukseltaan tasokas teos. Tekijät ovat osanneet valita SA-kuva-arkistossa olevasta valtavasta kuvamassasta puhuttelevia kuvia aina järkyttävästä pääkallon kaapimiskuvasta karjalaismökin ikkunalle unohtunutta ritsaa esittävään otokseen. Erityisen hienona pidän sitä, että teokseen valitut kuvat esittelevät myös sodan julmempaa puolta sortumatta kuitenkaan mässäilemään sillä. Myös kuvien värjäys on toteutettu varsin onnistuneesti. Esipuheessa tekijät toteavatkin pyrkineensä värittämään kuvat alkuperäistä kuvaa kunnioittaen. Teoksen suuri koko ja hyvä painojälki tekevät kuvien katselusta miellyttävää.

Kuva 2: Näkymä Turun Martin kaupunginosasta 12.8.1941 Eino Mäkisen kuvaamana. Lähde: Kustantaja Laaksonen. (Myös artikkelikuvaksi)
Näkymä Turun Martin kaupunginosasta 12.8.1941 Eino Mäkisen kuvaamana. Lähde: Kustantaja Laaksonen.

Tietokirjailija Juri Nummelinin tekstit sitä vastoin jättävät lukijalle melko ristiriitaisen olon. Takakannen mainostekstissä tekstien luvataan kertovan kuvien taustoista ja käyvän läpi jatkosodan historiaa. Valitettavasti teksteissä esiintyy jonkin verran epätarkkuuksia ja asiavirheitä: Nummelin kirjoittaa esimerkiksi evakkolapsen ruokintaa esittävän, 23.6.1941 otetun kuvan yhteydessä (s. 14): ”Evakot lienee tuotu Vilppulan asemalle Itä-Karjalasta tai Vienan Karjalasta” – alueilta, jotka eivät koskaan olleet kuuluneet Suomeen ja joita tuolloin, kaksi päivää ennen jatkosodan alkua, ei ollut edes vielä vallattu. Vastaavia lapsuksia on muitakin: Nummelin toteaa (s. 143) Neuvostoliiton ylivoiman ”nujertaneen” Suomen armeijan. Sivulla 175 hän puolestaan kirjoittaa ”Kuvat on otettu 31.8.1944, vain muutama päivä ennen Suomen antautumista.” Tosiasiassahan Suomen armeija oli asiantuntijoiden mukaan syksyllä 1944 niin hyvin varusteltu ja nujertamaton, että Saksan rintaman romahtaessakin Suomi olisi vielä voinut jatkaa taistelua – tulos toki olisi ollut selvä. Mitä taas antautumisväitteisiin tulee, Suomi ei jatkosodan päätteeksi antautunut Neuvostoliitolle. Mielenkiintoinen on myös kirjassa (s. 141) esitetty väite, jonka mukaan ”rintamamiesten muisteloissa on kuitenkin useita kuvauksia seksistä lottien kanssa”. Kun tällaisiin muistelmiin ei tähänastisessa lottia käsittelevässä historiantutkimuksessa ole viitattu, olisi ollut hyvä laittaa esimerkiksi sitaatin avulla näkyviin, mihin Nummelin väitteensä perustaa.

Paikoin tekstien ja kuvan välinen vuorovaikutus synnyttää melkein makaabereja mielleyhtymiä; kaatunutta neuvostosotilasta esittävä kuvan alla on teksti: ”von Willebrandtin ottama kuva Sakkolasta 27.8.1941. […] Sakkolan kunta tunnettiin ennen sotaa laadukkaista porsaistaan.”

Kuva 3: Keskittyneitä tykkimiehiä ammunnan aikana Kilpeenjoella 8.8.1944 Erik Blombergin ikuistamina. Lähde: Kustantaja Laaksonen
Keskittyneitä tykkimiehiä ammunnan aikana Kilpeenjoella 8.8.1944 Erik Blombergin ikuistamina. Lähde: Kustantaja Laaksonen

Kokonaisuutena Nummelinin ja Kulon kirja on kuitenkin tervetullut uusi avaus suomalaisen sotakirjallisuuden kentällä, lähestyyhän se nykyään kaikkien suomalaisten ulottuvilla olevia sotakuvia uudenlaisesta näkökulmasta. Tämänkaltainen teos voi herättää myös nykyajan vahvasti visuaalisuuteen painottuvassa kulttuurissa kasvaneen nuorison kiinnostuksen Suomen historiaan. Sitäkin tärkeämpää on, että teoksen napakoiden ja helppolukuisten tekstien faktat olisivat paremmin kohdallaan.

Olli Kleemola on valtiotieteiden maisteri ja Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineen tohtorikoulutettava. Hänen väitöskirjansa käsittelee saksalaisten ja suomalaisten toisen maailmansodan aikaisten valokuvien Neuvostoliitto-kuvaa.

 

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *