2015/4
Sodan todellisuus I

Vietnamin sota ja Hollywood

Vietnamin sodasta puhuttaessa Hollywoodin merkitystä ei tule väheksyä. Ilman elokuvaa ja Hollywoodia sota ei olisi samassa määrin tunnettu kuin mitä se nyt on. Vietnamin sotaa pidetäänkin ensimmäisenä televisiosotana. Vietnamin sodan aikaan kameratekniikan kehitys mahdollisti paremman liikkuvuusmahdollisuuden sodan keskellä, ja näin saatiin tuotettua amerikkalaisyleisölle tosi-tv:tä sodan tilanteista.

Vaikka uutisia sensuroitiin jo tuolloin, uuden viestintätavan seurauksena suurelle yleisölle näytettiin paljon materiaalia, joka ei myöhemmin olisi sensuurin läpi päässyt. Sensurointiin ja siihen, minkälaisia uutisia julkaistiin, otetaan kantaa Hollywood-elokuvissakin. Esimerkiksi Full Metal Jacket -elokuvassa (1987) elokuvan päähenkilö Joker (Matthew Modine) päätyy Vietnamiin reportteriksi, ja elokuvassa Hyvää huomenta Vietnam (1987) Robin Williamsin esittämän radio-dj:n uutisointiin puututaan voimakkaasti.

Hyvä ja paha sota

Siinä missä toista maailmansotaa pidetään amerikkalaisesta näkökulmasta ”Hyvänä sotana”, jossa amerikkalaiset olivat sankarin ja pelastajan roolissa ja ennen kaikkea voittajia, on Vietnamin sota puolestaan ”Paha sota”, joka sai aikaan suurta vastustusta ja protestiliikkeitä. Yhdysvaltoja ei enää nähtykään sankarina, pelastajana tai voittajana. Tämä näkyy myös elokuvakulttuurissa. Toisen maailmansodan kuvaukset näyttävät sankarillisen voittaja-Amerikan kun taas Vietnamin sotaa kuvaavat elokuvat omaavat enemmän sodanvastaisen roolin. Tosin sodan aikana, vuonna 1968 valmistunut Vietnam-elokuva Vihreät baretit noudatti vielä toisen maailmansodan tyyppistä linjaa sankareista. Sodan päätyttyä sodasta ja etenkin sotaa käsitelevästä elokuvasta muodostui arka aihe, ja niiden tekemiseen ei suuresti uskallettua ryhtyä. Kauriinmetsästäjä -elokuvan (1978) menestys kuitenkin avasi ovet Vietnam-elokuvan genrelle. Sotaa kritisoiva asenne nousi aihetta käsittelevien suurelokuvien pääasialliseksi teemaksi. Tätä jatkui aina vuoteen 2002 saakka, jolloin Olimme sotilaita -elokuva uskalsi ensimmäistä kertaa sitten Vihreiden Barettien kuvata sotaa ”Hyvän sodan” tavoin.

Kuva 1: Vihreiden Barettien ohjaaja ja päätähti John Wayne signeeraa sotamies Fonsell Woffordin kypärän vieraillessaan 7. merijalkaväkirykmentin 3. pataljoonassa Chu Laissa 20.6.1966. Lähde: Wikimedia Commons.
Vihreiden Barettien ohjaaja ja päätähti John Wayne signeeraa sotamies Fonsell Woffordin kypärän vieraillessaan 7. merijalkaväkirykmentin 3. pataljoonassa Chu Laissa 20.6.1966. Lähde: Wikimedia Commons.

Toki aihetta on käsitelty monelta muultakin kantilta lukuisissa pienemmissä elokuvissa. En saanut selvyyttä siihen kuinka monta elokuvaa Vietnamin sodasta on kaiken kaikkiaan tehty, mutta esimerkiksi IMDb:stä asiasanalla Vietnam-War tulokseksi tulee 544 osumaa – eli varmasti vähintään sadoissa liikutaan.

Myös Vietnamin sodan aikaan maailma oli muuttunut voimakkaasti. Länsimaissa oli koettu voimakas nuorisokulttuurin kehitys ja sodanvastaisuutta käsiteltiin populaarimusiikissa, jota myös sotaan joutuneet kuuntelivat. Kansallismielisyys ja perinteinen järjestys olivat saaneet väistyä, minkä vuoksi tilanteet ja suhtautuminen sotaan olivat varmasti erilaisia kuin esimerkiksi toisen maailmansodan aikaan.

Ilmestyskirja. Nyt ja Platoon

Vietnamin sotaa käsitteleviä elokuvia on tehty paljon, mutta muutama elokuva nousee lähes poikkeuksetta keskiöön, kun aihetta käsitellään. Nämä kaksi eli Ilmestyskirja. Nyt (1979) ja Platoon (1986) ovat usein esiintyneet parhaiden Vietnam-sotaelokuvien kärkipäässä.

Platoonissa on merkittäviä yhtäläisyyksiä Ilmestyskirja. Nyt -elokuvan kanssa. Ilmestyskirja. Nyt -elokuvassa pääosaa näytteli Martin Sheen, joka on Platoonin päähenkilöä Tayloria näyttelevän Charlie Sheenin isä. He toimivat myös kumpainenkin edustamansa elokuvan kertojaäänenä. Siinä missä Platoon keskittyy kuvaamaan realistisia taisteluita ja sodan kauhuja, Ilmestyskirja. Nyt on osittain surrealistinen ja psykedeelinen matka viidakossa. Psykedeelisyysvaikutelmaan vaikutti myös sotahuumeiden käytön esiin nouseminen ja sen kuvaaminen elokuvassa. Ilmestyskirja. Nyt -elokuvassa ei sodita Vietkongia vastaan vaan vihollinen löytyy Yhdysvaltojen armeijasta. Martin Sheenin esittämä kapteeni Willard saa tehtäväkseen lähteä etsimään viidakkoon kadonnutta ja seonnutta eversti Kurtzia, jota näyttelee Marlon Brando. Elokuvassa sodan mielettömyys nousee vahvasti esiin muun muassa siinä, että kiihkomielinen eversti Kilgore (Robert Duvall) tuhoaa rannalla sijaitsevan vietnamilaisen siviilikylän, koska haluaa surffata meressä. Vuonna 2001 DVD:llä julkaistussa Redux-versiossa on teatteriversiosta poistettuja kohtauksia, joista yksi sijoittuu ranskalaiselle plantaasille, jossa käydään poliittista keskustelua maailman tilasta ja kolonialismista sekä väitellään sodan syistä ja seurauksista.

Platoonin realistisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Toki siinä realistisuuteen on jossain määrin pyritty, olivathan Platoonin näyttelijät parin viikon intensiivisellä harjoitusleirillä Filippiinien viidakossa ennen kuin kuvaukset aloitettiin. Kuitenkin elokuvan vastaparit eli kersantit Barnes (Tom Berenger) ja Elias (Willem Dafoe) ovat varsin karikatyyrisiä ja yksiulotteisia hahmoja. Barnesin kaltaisen huippusotilaan syyllistyminen murhaan pelkän arvoaseman takia on vahvassa ristiriidassa myöhemmin tulevan kohtauksen kanssa, jossa hän sanoo tarvitsevansa jokaisen kykenevän miehen panosta. Elias kun oli vielä selkeästi paras sotilas yhdessä Barnesin kanssa. Huippusotilaan omien arvojen ei luulisi menevän armeijan edelle. Mielestäni Barnesin ja Eliasin välinen keskinäinen arvotaistelu on toteutettu osin kömpelösti ja sen mukanaan tuomat käänteet syövät vahvasti tarinan realistisuusvaikutelmaa. Barnes kuitenkin epäonnistuu murhassaan ja Elias kuoleekin eeppisessä kohtauksessa paetessaan haavoittuneena Vietkongin sotilaita amerikkalaisten sotilaiden katsoessa tilannetta helikopterista. Charlie Sheenin näyttelemä hahmo Taylor alkaa epäillä Barnesia Eliasin murhaamisesta ja saa myös muita suhteellisen kevyin perustein tuekseen, vaikka katsojalle syyllisestä ei olekaan epäselvyyksiä.

Elokuvassa on selkeästi kaksi aatteellista puolta, joista toisella ovat kaljaa juovat punaniskat ja toista edustavat hyvät ja filosofiset pilvenpolttajat. Pilvenpolttajathan yhdistetään hippiaatteeseen, joka taas yhdistyy rauhaan. Elias kuului pilvenpolttajiin ja hahmossa on sanottu olevan myös Kristusmaisia piirteitä. Eliasin kuoleman jälkeen Barnes tulee pilvenpolttajien luo julistamaan ”minä olen totuus” -paatostaan Jack Daniels -pullo kourassaan.

Katsojaa voivat myös hämmentää Platoonin päähenkilö Taylorin motiivit lähteä Vietnamiin. Sitä ei juurikaan selitetä, miksi hän lopetti korkeakoulunopinnot ja lähti vapaaehtoisena sotaan ja koko hahmon tulevaisuus vaikutti varsin ontolta. Oliko syynä pelkkä nuoruus ja halu muuttaa elämäänsä tai ylipäänsä kokea jotain? Hän kirjoitteli Vietnamista kirjeitä isoäidilleen. Lisäksi hänellä oli vanhemmat, joille hän ei ilmeisesti halunnut juurikaan puhua. Hän halusi Vietnamiin, josta hän halusi kuitenkin nopeasti pois. Mitä hän tekisi palattuaan sodasta?

Kuva 2: Merijalkaväen sotilas odottelemassa rannalla Da Nangissa maihinnousun aikana maaliskuussa 1965. Lähde: Wikimedia Commons.
Merijalkaväen sotilas odottelemassa rannalla Da Nangissa maihinnousun aikana maaliskuussa 1965. Lähde: Wikimedia Commons.

Vietnam-syndrooma

Vietnamin sota on Carl Boggsin ja Tom Pollardin mukaan yksi Yhdysvaltain historian häpeällisimmistä luvuista. Menneisyyden pakoilu ja yritykset kirjoittaa aikakauden historia uusiksi ovat osa Vietnam-syndroomaa, jonka vaikutukset näkyvät Yhdysvalloissa edelleen.

Yksi kuuluisimmista fiktiivisistä Vietnam-hahmoista on John Rambo, joka toimi Vietnamin haavojen parantajana. Rambo-elokuvissa syyllistettiin hallitusta ja sitä että Yhdysvaltojen ei annettu voittaa, vaikka he olisivat siihen pystyneet. Sodan häviämiselle oli muut poliittiset syyt kuin itse sota. Ronald Reagan julisti aikanaan Rambon kansallissankariksi. Rambossa yhdistyykin monta asiaa, kuten Amerikan alkuperäisasukkaat, eurooppalainen siirtolaisuus ja Yhdysvaltojen armeijan eliittijoukot. Rambo on siis, ainakin Rambo – Taistelija 2 -elokuvan (1985) mukaan, puoliksi Amerikan-intiaani ja puoliksi saksalainen. Rambo on saanut parhaan mahdollisen sotilaskoulutuksen ja hän on luonnollisesti myös parhaiden joukosta paras. Käytännössä hän soveltaa oppimiaan taitoja Vietnamin viidakoissa, joista nähdään takaumia ensimmäisessä Rambo-elokuvassa Taistelija (1982) ja asiaan palataan todenteolla toisessa osassa. Rambo on viidakossa kuin kotonaan samaan tapaan kuin viidakossa kasvanut Tarzan. Primitiivisyys näkyy muun muassa siinä, että hän käyttää aseinaan jousipyssyä ja veistä. Hän on muutenkin länsimaiseen sotilaaseen verrattuna varsin epäsotilaallisen näköinen pitkine hiuksineen ja yläruumis paljaana.

Kuva 3: John Rambo kulttuuri-ikonina: graffiti Brnossa Tshekissä. Lähde: Wikimedia Commons.
John Rambo kulttuuri-ikonina: graffiti Brnossa Tshekissä. Lähde: Wikimedia Commons.

Rambon ensimmäinen jatko-osa on erinomainen esimerkki haavojen parantajasta, koska ensimmäisessä osassa hän kohtaa Vietnamin kritiikin kotimaassaan. Ensimmäisessä Rambo -elokuvassa otetaankin kantaa juuri tähän sodanvastustukseen ja siihen kuinka Vietnamin veteraanit sen voivat kokea. Rambo kertoo, miltä tuntuu nähdä kun ystävät räjähtelevät kappaleiksi ja kotiin palattuaan hän saa kuulla lapsimurhaajasyytöksiä päälleen sylkeviltä vastustajilta. Hän ei saa töitä edes auton pysäköijänä vaikka sodassa oli vastuussa miljoonien arvoisista laitteista ajaessaan panssarivaunuilla ja lentäessään helikoptereilla.

Jatko-osassa Vietnamin sodan ollessa jo virallisesti ohi, mutta kylmän sodan vielä jatkuessa, Rambo palaa Vietnamiin hakemaan sinne jääneitä amerikkalaisia sotavankeja, joiden olemassaolo on salattu. Samalla Rambo hoitelee muitakin keskenjääneitä asioita neuvostoliittolaisten ja pohjoisvietnamilaisten kanssa. Rambo oikeastaan hoitaa loppuun sen, mikä Yhdysvalloilta jäi siellä kesken, eli voittaa ja palaa sankarina. Chuck Norris teki tämän jo vuotta aiemmin pienemmällä budjetilla Missing in Action – Suoraa toimintaa -elokuvassa, mutta vasta Rambon myötä amerikkalaisten voitto sai sille kuuluvat mittasuhteet maailmanlaajuisena menestyksenä. Näin sen olisi ilmeisesti Reaganinkin mukaan pitänyt päättyä ja näin se myös monille suuren yleisön edustajalle elokuvan myötä päättyikin. Monille Rambon kautta Vietnamin sotaan tutustuneille tulikin yllätyksenä tieto, että Yhdysvallat todellisuudessa hävisi tuon sodan.

Maskuliinisuuden monet muodot

Vietnamin sodasta kertovissa elokuvissa korostuvat myös hyvin paljon seksuaalisuus sekä sukupuolisuhteet. Miltei jokainen Vietnam-elokuva on jollain tapaa hyvin maskuliininen sekä seksuaalinen. Elokuvien tarkoitus on joko ollut vahvistaa yhdysvaltalaissotilaiden maskuliinista kuvaa tai kritisoida sitä. Elokuvat voidaan jakaa tällä tapaa kolmeen eri osaan, jotka kaikki kuvastavat erilaista maskuliinisuutta sekä seksuaalisuutta: 1. aseksuaaleihin mutta hypermaskuliinisiin, 2. homoeroottisiin sekä 3. impotentteihin kuvauksiin Vietnam-veteraaneista.

Aseksuaalisen, hypermaskuliinisen Vietnam-elokuvan tyypillinen esimerkki on Rambo – taistelija 2 (1985), jossa Sylvester Stallonen näyttelemä post-traumaattinen Vietnam-veteraani Rambo päätyy suorittamaan salaista tehtävää Vietnamiin. Alaston treenattu vartalo, seksisuhde vietnamilaisen naisen kanssa ja vartalon kuritus ovat hyvin tyypillisiä juuri tämänlaisille elokuville. Naisilla on hyvin pieni rooli elokuvissa, he eivät saa tulla miesten edelle. Myös miehinen heteroseksuaalisuus on ylikorostettua.

Kaikki Vietnamista kertovat elokuvat eivät kuitenkaan ole hypermaskuliinisia. Stanley Kubrickin Full Metal Jacket on oiva esimerkki homoeroottisesta Vietnam-elokuvasta. Erityisesti ensimmäinen osa elokuvasta on hyvin homoeroottinen määräävine auktoriteetteineen ja alistavine kenraaleineen. On huomattavaa, että elokuvassa naiset on kuvattu aina pahuuden lähteiksi, niin prostituoidut sekä Vietnamilainen tarkka-ampuja, jonka sotilaat elokuvan lopussa teloittavat. Elokuva viittaa siis näin myös misogyniaan, jota sodassakin esiintyy miesten ollessa jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä. Näin toisesta sukupuolesta muodostuu vihan kohde.

Kolmas tyypillinen maskuliinisuuden kuvaus Vietnam-elokuvissa liittyy impotenssiin. Kyseiset elokuvat sijoittuvatkin yleensä Yhdysvaltoihin, jonne Vietnamissa vammautuneet veteraanit yrittävät sopeutua. Oliver Stonen Syntynyt 4. heinäkuuta (1989) sekä Hal Ashbyn Katkera paluu kuvaavat kahta alaraajavammautunutta miestä, joilla on ongelmia sopeutua yhteiskuntaan sekä henkisesti että fyysisesti. Seksuaalisuutta tarkastellaan täysin toisenlaisesta näkökulmasta. Varsinkin Katkera Paluu on hyvin erikoislaatuinen Vietnam-elokuva, sillä siinä päähenkilön Luken maskuliinisuudelle annetaan uusi määritelmä. Mies on mies, vaikka hän ei kykene tavalliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen naisen kanssa. Sen sijaan Jane Fondan esittämä Sally saa elämänsä ensimmäisen orgasmin Lukelta, vaikka hänellä on seksuaalisesti kykenevä sekä hyvin perinteisen maskuliininen mies, joka ei kuitenkaan pysty tyydyttämään Sallyä samalla tapaa kuin Luke. Elokuvan lopussa Luke myös näyttää feminiinisyytensä itkemällä ja myöntämällä sen, että kaikki hänen Vietnamissa tekemänsä asiat eivät olleet hyviä.

Michael Ciminon Kauriinmetsästäjä (1978) on klassinen Vietnam-elokuva maskuliinisuuden näkökulmasta, mutta poikkeaa muista siinä, että siinä esiintyvät kolme päähenkilöä korostavat kaikki erilaista maskuliinia mieskuvaa. Robert de Niron esittämä Michael on perinteinen rationaalinen ja maskuliininen mies, joka ei juuri näytä tunteitaan mutta toteuttaa miehiset velvollisuutensa. Sen sijaan Michaelin paras ystävä Nick on feminiininen, avoimen seksuaalinen ja häikäilemätön mies eli täysin vastakkainen perinteiselle mieskuvalle. Kaveriporukan kolmas osapuoli, Steven, puolestaan vammautuu ja traumatisoituu sodassa eikä näin pysty elämään enää tavallista aviomiehen elämää. Ennen Vietnamin sotaan lähtöä miehet kuvataan ronskeina tehdastyöläisinä, jotka viihtyvät baareissa ja harrastavat kauriinmetsästystä. Vietnamin sota kuitenkin muuttaa kaiken eli sotaa ei kuvata maskuliinisuuden huipentumana vaan sen tuhoajana. Se näkyy myös Michaelin ja Nickin ystävyyssuhteessa, joka jätetään katsojille avoimeksi. Onko se homoseksuaalinen vai ei?

Vietnamin sodasta kertovat elokuvat korostavat maskuliinista, periamerikkalaista ja valkoihoista miestä, joka kohtaa sotaan mennessään sen todellisuuden. Naisten osa on pieni, eihän sota kuulu naisille. Kuitenkin Vietnam-elokuvat ovat poikkeuksellisen mielenkiintoisia juuri niiden laaja-alaisen mieskuvan vuoksi. Vaikka lähtökohtana olisikin stereotyyppinen miehisyys ja heteroseksuaalisuus, ei lopputulos ole aina kuitenkaan sama mitä elokuvien alussa. Tämä selittynee Vietnamin sotaan kohdistetulla kritiikillä, joka korostuu myös monissa siitä kertovissa elokuvissa.

Vietnamin sota Hollywoodin näkökulmasta

Carl Boggsin ja Tom Pollardin kirjassa Hollywoodin Sotakone on listattu Hollywoodin kuvaamat Vietnamin sodan pääpiirteet seuraavanlaisesti.

1. Vietnamin sota kuvataan amerikkalaisten kokemuksena. Mikä on osittain luonnollista, koska elokuvan tekijät ovat amerikkalaisia, niin näkökulmakin on usein tekijöiden mukainen.

2. Sotilaat on kuvattu usein viattomina ja haluttomina sotaan. Amerikkalaiset on kuvattu uhreiksi, koska kaikki heistä eivät suinkaan olleet vapaaehtoisesti Vietnamissa, vaan epäoikeudenmukaisen kutsuntajärjestelmän kautta pakotettuina. Esimerkiksi korkeakouluopiskelupaikka riitti vapauttamaan kutsunnoista ja näin systeemi suosi varakkaampaa väestöä.

3. Vietnamilaiset esitetään idän uhan stereotypioina tai heidät sivuutetaan täysin.

4. Filmeissä esitetään yksityiskohtaisia sodan kauhuja, mutta ne on lähes poikkeuksetta kuvattu yksittäisten raivohullujen sotilaiden teoiksi, jotka herättävät usein vastustusta myös omien joukossa.

5. Jokaista kielteisen kuvan Vietnamin sodasta antavaa elokuvaa kohden on tehty sotaa kaunisteleva ja Vietnam-syndroomaa ylläpitävä elokuva.

6. Elokuvien sodanvastaisuudesta huolimatta yksikään niistä ei yritä selvittää Vietnamin historiallisia ja poliittisia yhteyksiä. Elokuvien tarinat ovatkin usein irrallaan hallituksen ja asevoimien päätöksentekokoneistosta.

Käytännössä Hollywood-elokuvien kautta Vietnamin sotaan tutustuneille asiasta jää paljon tietämättä ja käsittelemättä. Mitä siellä oikein tapahtui ja miksi siellä sodittiin jäävät monilta osin epäselviksi, koska sodan syitä ei avata. Se tiedetään, että siellä sodittiin ja sotaa vastustettiin voimakkaasti.

On myös hyvä kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtui, kun sota loppui tai kun Yhdysvallat vetäytyivät Vietnamista. Yhdysvaltojen on sanottu pelänneen kommunistista dominoteoriaa eli jos yksi kaakkoisaasialainen maa ajautuisi kommunismin alle, niin nopeasti myös muut maat kokisivat saman kohtalon.  Aika nopeasti Yhdysvaltojen vetäytymisen jälkeen alkoivat kansanmurhat Kambodzhassa ja Laosissa, joissa kuoli joidenkin arvioiden mukaan enemmän ihmisiä kuin koko Vietnamin sodassa. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka amerikkalaiset sodanvastustajat suhtautuivat Kaakkois-Aasian tilanteeseen amerikkalaisten vetäytymisen jälkeen.

Teksti on tuotettu osana Turun yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia.

Tutkimuskirjallisuus

Boggs, Carl & Pollard, Tom 2007. Hollywoodin sotakone: Yhdysvaltain militarismi ja populaarikulttuuri (suom. Petri Stenman) LIKE, Helsinki.

Dyer, Richard 2002. Älä katso! Seksuaalisuus ja rotu viihteen kuvastossa. Gummerus, Jyväskylä.

James, David E. 2006. ”Film and the War: Representing Vietnam.” Teoksessa Slocum, John David (ed.), Hollywood and War: The Film Reader. Roadledge, London.

Jeffords, Susan 1989. The Remasculinization of America. Indiana University Press, Indianapolis.

Morag, Raya 2009. Defeated Masculinity: Post Traumatic Cinema in the Aftermath of War. P.I.E Peter Lang S.A, Brussels.

Ryan, Michael & Kellner, Douglas 2006. ”Vietnam and the New Militarism.” Teoksessa Slocum, John David (ed.). Hollywood and War: The Film Reader. Roadledge, London.

Välimäki, Susanna 2008. Miten sota soi? Sotaelokuva, ääni ja musiikki. Tampere University Press.

Wallius, Anniina 2005. ”Vietnamin sodasta 30 vuotta”. http://yle.fi/uutiset/vietnamin_sodasta_30_vuotta/5215789

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *