2016/1
Sodan todellisuus II

Bredan piirityksestä Vietnamin jälkikaikuihin

Ennen ja nyt aloittaa vuoden 2016 ajankohtaisuuden aallonharjalla taituroiden, sillä Sodan todellisuus -kaksoisnumeron jälkimmäisen osan laajimpana aihekokonaisuutena on ensimmäinen maailmansota ja toisaalta sen kuvaaminen seuraavaa maailmanpaloa edeltäneinä kahtena vuosikymmenenä. Kun vuosien 1914 ja 1918 välisistä sotatapahtumista tulee vuorollaan kuluneeksi vuosisata, olisi helppo latistaa niiden muisteleminen toisiaan seuraavien taistelujen katkeamattomaksi virraksi, jossa viiksekkäät komentajat, manööverit ja miehistötappioluettelot seuraavat toisiaan, mutta sota-aika oli paljon muutakin. Niin etulinjassa kuin kotirintamallakin jokainen koki sen omalla tavallaan, joka ei välttämättä korreloinut syntyneiden suurten kansallisten kertomusten kanssa.

Sodan veteraanit kokivat välttämättömäksi kokemustensa välittämisen tuleville sukupolville, joten moni alkoi laatia esimerkiksi omaelämäkerrallisen, mahdollisesti päiväkirjoihinsa perustuvan romaanin käsikirjoitusta. Joukossa oli niin militaristisia sodankäynnin karaisevuuden ylistyksiä kuin pasifistista julistavuuttakin, mutta joka tapauksessa maailmansota katsottiin sukupolvikokemukseksi, jollaista ei koskaan aiemmin ollut tapahtunut. Sotaromaanit elivätkin lyhyen kukoistuskauden, mutta 1920-luvun mittaan ihmiset halusivat jo kääntää ajatuksensa positiivisempiin aiheisiin. Kaikkia sotakuvauksia ei edes omana aikanaan julkaistu, kuten kävi kirjailijana, päätoimittaja ja vasemmistointellektuellina vaikuttaneen Jean Guéhennon (1890–1978) romaanille La Jeunesse morte. Sen, Guéhennon muiden kirjoitusten ja aikalaisteosten ympärille kiertyy Suvi Leppämäen referee-artikkeli. Siinä hän analysoi La Jeunesse morte käsikirjoitusta nuoren intellektuellin syntytarinana Guéhennon maailmansotien välisen ajan aatemaailman kontekstissa. Tietyistä kirjoista – kuvaavina esimerkkeinä Aarne Somersalon Taisteluvuosieni varrelta ja Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta – tuli Suomessakin sotilaallisten ja rauhanaatetta tukeneiden lehtien sivuilla tapahtuneen mielipidekirjoittelun alkuunpanijoita ja kohteita, jotka muokkasivat vahvasti käsityksiä noiden reilun neljän vuoden merkityksestä. Antti Nyqvist pureutuu artikkelissaan näihin pasifistisiin ja nationalistisiin tulkintoihin sodasta ja sotilaan uhrista.

Norah Neilson Grayn öljyvärimaalaus Hôpital Auxiliaire d'Armée 301 – Abbaye de Royaumont vuodelta 1918. Lähde: Wikimedia Commons
Norah Neilson Grayn öljyvärimaalaus Hôpital Auxiliaire d’Armée 301 – Abbaye de Royaumont vuodelta 1918. Lähde: Wikimedia Commons

Toisenlaisia näkökulmia ensimmäiseen maailmansotaan saadaan keskus- ja ympärysvaltojen propagandan kautta. Sen levittämiseen käytettiin vaikkapa julisteita ja lentolehtisiä, joiden sanomaa Olli Kleemola avaa kirja-arviossaan teoksesta World War I and Propaganda. Ehkäpä hieman yllättäen myös posliiniset koriste-esineet soveltuivat propagandistisiin tarkoitusperiin, mistä todisteena Staufenin kaupungin keramiikkamuseossa oli esillä kesäkuuhun 2015 asti näyttely ”Mit Herz und Hand fürs Vaterland – Propaganda-Keramik aus der Zeit des Ersten Weltkrieges”. Kleemola kävi tutustumassa kyseiseen uuden sotahistorian voimannäytteeseen, ja numerosta löytyykin aivan uudentyyppinen, kuvapitoinen kolumni. Oliko ilmiössä kysymys pohjimmiltaan patriotismista vai liiketoimintavainusta?

Ranskalaisen Le Petit Journal -lehden propagandakuva syyskuulta 1914. Lähde: Wikimedia Commons
Ranskalaisen Le Petit Journal -lehden propagandapiirros syyskuulta 1914. Lähde: Wikimedia Commons

Tässäkin numerossa tapetilla on niin ikään toinen maailmansota, ja  tälläkin kertaa enimmäkseen elokuvien kautta. Siihen yhtäläisyydet viime numeroon sitten loppuvatkin, sillä nyt kysymys ei ole niinkään fiktioelokuvista perinteisessä mielessä. Alkuperäislähteinä nimittäin toimivat natsi-Saksassa tuotetut historialliset draamat Suuri kuningas (1942) ja Bismarck (1940) sekä jatkosodan aikaiset Puolustusvoiman Katsaukset. Heikki Länsisalon referee-artikkeli ruotii edellisiä piensaksalaisen historiankuvan näkökulmasta, kun taas jälkimmäisten musiikki- ja äänimaailmaan pureutuu pioneerimaisessa referee-artikkelissaan Kaarina Kilpiö.  Uusi näkökulma jatkosotaan avautuu myös Olli Kleemolan kirja-arviossa Mika Kuljun ja Pekka Tuomikosken tuoreesta teoksesta  Tuntematon jatkosota. TK-miesten sensuroidut dokumentit.

Kolmas laajempi aihekokonaisuus muodostuu Indokiinan ja Vietnamin sodasta. Kyseiset sodat käytiin peräkkäin, mutta silti Indokiinan sota on jäänyt näihin päiviin asti ”isoveljensä” varjoon. Ossi Lehtiö korjaa osaltaan tätä epäsuhtaa käsittelemällä artikkelissaan ranskalaisen äärimmäisen monialaisen intellektuellin Boris Vianin (1930–1959) laulurunoa ”Le Déserteur” (1954), joka syntyi sodan viimeisten kuukausien aikana ja joutui sotasensuurin uhriksi. Esille tulevat samalla sotilaspoliittiset taustatekijät, ajankohdan yleinen poliittis-kulttuurinen ilmapiiri ja kyseisen laulurunon myöhemmät vaiheet aina 1990-luvulle asti. Vietnamin sotaan puolestaan paneudutaan Turun yliopiston Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssilla valmistuneissa Hilla Mikkosen ja Pyry von Baghin artikkelissa, jossa käsitellään varsinkin opiskelijoiden reaktiona Vietnamin sotaan kansainväliseksi levinnyttä rauhanliikettä, sekä John Morton -keskuksen johtajan Benita Heiskasen haastattelussa, jonka teki Antti Solin samaisella kurssilla.

Näiden kokonaisuuksien lisäksi numerossa on tekstejä, joissa aikajänne venyy yhä kauemmas menneisyyteen. Jyrki Outisen referee-artikkelissa valokeilaan pääsevät suomalaisten rivisotilaiden ja upseerien kokemukset Turkin sodassa (1877–1878), ja aivan erityisesti kulttuurien kohtaamisten analysointi haastaa perinnäisesti monoliittisina pidetyt käsitykset paikallisten kuvaamisesta pelkän ”toiseuden” kautta. Näitä näkymiä avautuu suomalaisten sotamuistelmien sivuilta, joissa pienimmät ja arkisimmat yksityiskohdat ovat usein niitä ratkaisevimpia. Oma kirja-arvioni espanjalaisen Arturo Pérez-Reverten romaanista Bredan aurinko puolestaan sukeltaa aina 1600-luvun alkupuoliskolle asti, sillä sen historiallisena taustana ja tapahtumallisena fokuksena on Bredan kaupungin piiritys vuosina 1624–1625 osana 30-vuotista (tai espanjalaisittain 80-vuotista) sotaa. Kaiken kaikkiaan Sodan todellisuus II kattaakin representaatioita yli kolmen vuosisadan aikana käydyistä sodista – niin erittäin tunnetuista kuin ainakin näkökulmansa puolesta huomattavasti tuntemattomammista. Toivotan antoisia ja oivalluksia tuottavia lukuhetkiä tämän uuden sotahistorian runsaudensarven parissa!

Hämeenlinnassa 3.2.2016
Vieraileva päätoimittaja Taneli Hiltunen

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *