Maija Meretniemi: ”Hyvä koti ja henkinen äitiys lastentarhatyön esikuvina. Aate- ja käsitehistoriallinen tutkielma Suomen varhaiskasvatuksen taustasta”. Lectio praecursoria 6.6.2015.

KM Maija Meretniemen väitöskirja ”Hyvä koti ja henkinen äitiys lastentarhatyön esikuvina. Aate- ja käsitehistoriallinen tutkielma Suomen varhaiskasvatuksen taustasta” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 6.6.2015. Vastaväittäjänä toimi professori Irma Sulkunen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Jukka Rantala (Helsingin yliopisto). Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-0203-4

Koulumies Uno Cygnaeuksen suunnitelma kansakoulujen yhteyteen perustettavista lastentarhoista 1860-luvulla herätti kipakan väittelyn siitä, voidaanko yleensä pieniä lapsia kasvattaa ja hoitaa muualla kuin omassa kodissaan. Ehdotus sai kannatusta, mutta muun muassa J.W. Snellmanin kansallis-idealistiseen ajatteluun se ei sopinut. Yksi kiihkeimmistä vastustajista oli F.L. Schauman, joka väitti, että lastentarhat katkovat vanhempien ja lasten yhteyden, olivat taloudellisesti pienelle maalle liian kalliita ja että liikeleikit estävät runollisen mielenlaadun kehityksen. Arveluttavana hän piti sitä, että opettajat olivat ”palkattuja naisia”, minkä johdosta pikkulasten kasvatus maksua vastaan rinnastui epäsuorasti prostituutioon. Tämä kuvaa lastentarhojen alkuaikojen aatteellista ilmapiiriä.

”Historiantutkijoiden helmasynti on kuvitella, että historioitsijoilla on totuus hallussaan, mutta eihän historia ole kenenkään omaisuutta. Sehän on meille kaikille”, lausui arvoisa vastaväittäjäni professori Irma Sulkunen Aikalainen -lehden haastattelussa vuonna 2013. Voiko historialla ollakaan yhtä ja ainoaa totuutta? Arkistoihin tuodaan uutta materiaalia, minkä pohjalta voidaan kriittisestikin tarkastella aiempia historiakuvia ja mahdollisesti purkaa vakiintuneita käsityksiä, jopa myyttejä. Eri menetelmät, aineistot sekä tutkimustraditiot tuottavat samoihinkin tutkimuskysymyksiin erilaisia tulkintoja. Tätä on tieteiden välinen vuoropuhelu.

Väitöskirjani edustaa kasvatuksen, erityisesti varhaiskasvatuksen historiaa. Kasvatuksen historia kipuilee kahden tieteenalan välimaastossa, potee ajoittain arvostuksen puutetta ja on historiantutkimuksen näkökulmasta marginaalissa. Tutkimuskohteina ovat menneisyyden kasvatus- ja opetusprosessit, aatteet ja koulutusjärjestelmät. Lapsiin, perheisiin ja kasvatukseen liittyvät kysymykset ovat historiallisesti lähellä naishistoriaa. Viime aikoina kansainvälisestikin naishistorian tutkimusta on moitittu muun muassa uskontosokeudesta. Tämä moite on tarpeen ottaa varteen myös Suomessa, sillä lastentarhatyömme alkuaikoja voi perustellusti pitää pedagogisessa viitekehyksessä toteutettuna kristillissosiaalisena työnä ja varhaisvaiheessaan lähetystyönä. Käsitteet ”hyvä koti” ja ”henkinen äitiys” ovat mennyttä aikaa, mutta valottavat tämän ajan yhteiskuntaa ja kulttuuria historiallistavasta, ajatuksellisia muutoksia ja jatkuvuuksia hahmottavasta näkökulmasta.

Varhaiskasvatuksen historiantutkimus ja aatehistoria on vähäistä. Tutkimukset ovat painottuneet organisatorisiin näkökulmiin. Lastentarhanopettajien kokemuksellinen taso näkyy tutkimuksissa heikosti. Lastentarhatyö syntyi 1800-luvulla suurten aatteiden aikana ja sitä kutsuttiin ”korkeaksi aatteeksi”. Aatteisiin liittyy paljon tunteen paloa ja henkilökohtaisen elämän ratkaisuja. Saksalaistutkija Ute Frevert on todennut, että ”tunteeton historia on huonoa historiaa”. Onkin tunnustettu, että historiantutkimusta ohjaavat sekä järki että tunteet. Kasvattajataropiskelija Aino Saarelaisen päiväkirjamerkintä vuodelta 1913 tuskin jättää ketään tutkijaa tai kuulijaa kylmäksi. Aino kirjoitti:

…Piirustaminen oli lapsille vaikeaa ja minä ajattelin vähän auttaa. Mutta, se oli se äidillisyys mikä minulta puuttui. Se oli ensimmäinen kerta kun sain huomautuksen siitä, ettei minulla ollut riittävästi äidillisyyttä. Tunsin tulleeni syvältä kosketetuksi, kun neiti Waaranen oli koskenut sisimpäni arimpaan kohtaan. En voinut vastata mitään, olin niin onneton. En pystynyt antamaan lapsille enempää äidillisyyttä, koska en tunnistanut sitä tunnetta. Miten minä voisin antaa sellaista, mitä en itse ole koskaan saanut. En tiedä millaista on omata äiti, en tunne äidinrakkautta – tunnen vain tyhjyyttä sisälläni – tiedän, että se on kauneinta, mitä naisella voi olla, mutta en tunne sitä. Minä itkin!

Tämänkaltaiset aineistomerkinnät johtavat sekä tunteiden että merkitysten pohdintaan.

Äitiys- ja koti-käsitteiden aatteelliset juuret johtavat 1600-luvulle. Kasvatuksen teoreetikot Comenius, Rousseau ja Pestalozzi olivat lastentarhan isän Friedrich Fröbelin edeltäjiä. He puhuivat henkisestä äitiydestä, mutta vasta 1800-l900-luvun taitteessa saksalainen lastentarhanopettajakoulutuksen kehittäjä Henriette Schrader-Breymann toi henkisen äitiyden käsitteen ammatillisen lastenhoidon maailmaan ja muokkasi siitä koulutuspoliittisen ohjelman.

Koti ja äitiys ovat historiallisesti ja kulttuurisesti rakentuneita käsitteitä, samoin kuin niiden määrittäminen hyväksi tai huonoksi. Vaikka äitejä on aina ollut, käsite äitiys ilmiönä on keksitty samalla kun sitä alettiin idealisoida. Moderni ydinperheideologia alkoi vähitellen muodostua kansalliseksi ihanteeksi 1800-luvulla Suomessa. Nainen kiinnitettiin tiukasti perheeseen ja lapsiin. Tähän aikakauteen ajoittuvat useiden naisvaltaisten ammattien kuten sairaanhoitajan, diakonissan ja lastentarhanopettajan ammatin alkujuuret.

Ammattiin liitetystä äidillisyydestä tutkija Christopher Sachsse käyttää nimitystä ”keinotekoinen äidillisyys” tarkoittaen fyysisen äitiyden yläpuolella olevaa ylvästä äitiyttä.  Äitiys-käsitteestä muotoutuivat yhteiskunnallisen ja isänmaallisen äitiyden käsitteet. Filantrooppisen työn piirissä käytettiin ilmausta sosiaalinen ja jaettu äitiys. Katolisen kirkon nunnat ja luterilaisen diakoniatyön diakonissat olivat hengellisiä äitejä. Naisliike käytti käsitettä emansipatorinen äitiys. Lastentarhanopettajat eivät käyttäneet luokanopettajien tapaan yhteiskunnallinen äitiys -käsitettä, vaan kaikissa yhteyksissä ilmausta ”henkinen äitiys”, jolla näyttää alkuaikoina olleen yhtymäkohtia diakonissan ammattikuvaan.

Schrader-Breymann tukeutui Fröbelin käyttämään ”naiselliseen tunne- ja rakkauskykyyn” ja sitoi nämä Pestalozzin vaatimukseen ”äidillisen rakkauden hengestä”. Hän kehitteli lastentarhanopettajien koulutukselle velvoittavan mottolauseen ”Übet Geistige Mütterlichkeit” – vaalikaa henkistä äitiyttä. Siihen kiteytyi hyvän ja kelvollisen lastentarhanopettajan olemus, johon oli tunnettava palavaa kutsumusta. Äidillisyydestä tuli osa naisellisen ammatin identiteettiä ja se käsitettiin ammattitaitovaatimuksiksi.

Sekä äitiys että koti ovat tunneladattujen, positiivisten ja lämpimien mielteiden läpitunkemia. Kodista on tahdottu tehdä positiivisten tapahtumien paikka ja äidistä niiden ylläpitäjä. Sata vuotta sitten kodilla oli yksityinen merkityksensä, mutta sen piirteitä liitettiin myös yhteisölliseen toimintaan. Yhteisöllisen tilan kuvaaminen ”kodiksi” on perustunut kodin metaforan sisältämien symbolisten merkitysten käyttöön. Tästä esimerkkinä Ensikoti, kansankoti, sisarkoti, Ebeneserkoti.

Henriette Schrader-Breymannia pidetään varsinaisen kansanlastentarhan perustajana ja juuri hän liitti kotiaskareet eli työkasvatuksen lastentarhan toimintaan. Hän piti Fröbelin alkuperäistä systemaattista askartelu- ja oppimateriaalia yksipuolisena ja arvosti kotoisia askareita enemmän kuin kognitiiviseen oppimiseen tähtääviä tehtäviä. Lastentarhojen toimintaan kehitettiin kuukausittain vaihtuvat teemat, joiden käsittelyyn liitettiin runsaasti kotoisia askareita: pyykinpesua, silittämistä, mankeloimista, pölyjen pyyhkimistä, kukkien hoitoa, ruoanvalmistuksessa ja ruokailuhetkellä avustamista, oman puutarhatilkun hoitoa ja pikkueläimistä huolehtimista. Tarkoituksena ei ollut ”teettää työtä” lapsilla. Kyse oli aikuisen ja lapsen yhdessäolosta kotoisten askareiden äärellä ja mahdollisuudesta keskustella työstä ja sen merkityksistä. Työkasvatus oli siis vain osa lastentarhan päivittäistä toimintaa, missä monimuotoinen leikki vuorotteli talousaskareiden kanssa. Lapsia ohjattiin sinnikkäästi huolehtimaan elinympäristöstään ja samalla kartuttamaan elämänhallinnan taitoja. Suomalaiset kasvattajattaret perustelivat kotiaskareita myös siten, että niiden välityksellä lapsen oma äiti ja koti pysyvät lapsen mielessä hänen sieltä poissa ollessaan.

Lapset siivoamassa lastentarhanopettajan johdolla Kotikallion lastentarhan (per. 1903, Itäinen Viertotie 25) tiloja, 1913-1919. Lastentarhanopettaja seisoo portailla puhdistamassa kaakeliuunia, lapset puhdistavat mm. kaappia ja tuoleja.
Lapset siivoamassa lastentarhanopettajan johdolla Kotikallion lastentarhan (per. 1903, Itäinen Viertotie 25) tiloja, 1913-1919. Lähde: Ebeneser-säätiö, Flickr, https://www.flickr.com/photos/ebeneser/12305017873/in/album-72157640499316984/

Tutkimuskysymyksiäni sitoo yhteen kolme keskeistä kysymystä, jotka eri muodoissa olivat läsnä lastentarhainstituutiota ja lastentarhanopettajuutta koskevassa lähes kaikessa sekä julkisessa että ammattikunnan sisäisessä keskustelussa:

  • Oliko lastentarha koti vai laitos?
  • Oliko lastentarhanopettaja äiti vai opettaja?
  • Oliko lastentarhanopettajan työkenttä luonteeltaan osa yksityistä vai julkista sektoria?

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen riippuu siitä, tarkastellaanko lastentarhaa aatteellisesti vai hallinnollisesti. Lastentarhan tuli olla lapsille kodin korvike. Tämä näkemys määritti lastentarhaa enemmän kodiksi kuin laitokseksi. Porvariston arvoista noussut ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttanut koti-ideologia vahvisti lastentarhojen ideaa toimia kodinomaisesti. Taloudellisista ja hallinnollisista syistä lastentarhaa tuli kuitenkin johtaa kuin laitosta. Lastentarha oli sekä koti että laitos.

Naimattomat kasvattajattaret elivät todeksi omaa henkilökohtaista unelmaansa toteuttaen ”äitiytensä kutsumusta” olematta itse äitejä.  Käsitys, ettei nainen voi yhdistää työtä ja avioliittoa pakotti tekemään valinnan kodin ja työn välillä. Lastentarhanopettajan ammattiolemuksessa korostuivat aina 1950-luvulle saakka enemmän tietyt luonteenpiirteet ja käytännöllisyys kuin akateeminen tiedonjano. Henkinen äitiys koettiin jumalalliseksi lahjaksi naiselle ja se koostui pitkästä luettelosta erilaisia luonteenpiirteitä, vuorovaikutus- ja kädentaitoja.

Lastentarhanopettajuus oli alkuvaiheissaan äitiyden ja opettajuuden välimaastossa huojunut ambivalentti professio, välittämisen ammattikunta, jonka tunnusmerkkeinä olivat vaativa eettinen koodi ja epäitsekkyys. Palvelevan rakkauden esikuva aiheutti työssä jännitteitä ja uupumusta. Perinteeseen sitoutunut ammattiorientaatio mahdollisesti hidasti yhteyttä tiedemaailmaan. Vähitellen muotoutuneet ammatin reunaehdot määrittivät henkisen äitiyden lapsuutta laaja-alaisesti ymmärtäväksi lastentarhanopettajuudeksi. Entisajan lastentarhanopettaja oli ennen kaikkea kasvattaja, äidillinen kasvattaja.

Kolmas käsitepari koski lastentarhan sijoittumista suhteessa yksityiseen ja julkiseen kenttään. Tämä kysymys liittyy vahvasti kahteen edelliseen, joita on ollut tarpeellista käsitellä myös yksityisyys-julkisuus-akselilla. Äitiys ja koti liittyvät yksityiseen. Opettajuus ja laitos sijoittuvat julkiseen. Aatteellisuus pidätteli lastentarhaa kuten lastentarhanopettajuuttakin pitkään kiinni yksityisen kodinomaisuuden mielikuvassa. Hyvän kodin ja henkisen äitiyden esikuvat määrittivät lastentarhan puitteita ja toimintaa. Hyvä koti ei ollut vain mentaalinen tai abstrakti tavoite. Se oli fyysinen ja konkreettinen tavoiteltu tila. Tietynlaista järjestystä ja toimintaa esittämällä ja varioiden toteuttamalla konkretisoituivat ”hyvä koti ” ja ”henkinen äitiys”. Lastentarhojen rakennukset, sisätilat ja kalusteet muodostivat toiminnallisen näyttämön, missä lastentarhanopettajat ja muu henkilöstö toteuttivat arvoista ja pedagogiikasta koostuvaa toimintaohjelmaa.

Mitä kotiesikuvalle on tapahtunut?

 

Vuoden 1973 päivähoitolaki korvasi lastentarhanimikkeen päiväkotinimikkeellä. Yhdeksi muutoksen syyksi on esitetty, että vasemmisto olisi päiväkotinimikkeellä halunnut viedä lasten kotihoidon kannalla olleilta ryhmiltä yksinoikeuden positiivisesti latautuneeseen kotinimikkeeseen. Lastentarha, jossa tehtiin kotiaskareita, muuttui päiväkodiksi, josta talousaskareet pääosin ovat jääneet pois.

”Työn eetos on Suomessa heikentynyt. Pitää ammentaa aatteellisista juurista ja lopulta muistaa yksilön vastuu”, lausui Eero Heinäluoma Helsingin Sanomissa 7.5Lausuma koskettaa myös päivähoidon nykyarkea. Historia on osoittanut, että työ on otettu monesti politiikan käyttöön. Lastentarha käytti työkasvatusta ilman poliittista nyanssia ja opetti lapsia liikkumaan myös epämukavuusalueella. Kysynkin, mitkä ovat tulevaisuuden työn lapsenkokoiset elementit ilman että hänen lapsuuttaan riistetään.

Esiopetuksen uudessa valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa määritetään yhdeksi oppimiskokonaisuudeksi ”itsestä huolehtiminen ja arjen taidot.” Lasten osallisuus on myös käsite, jolla näkemykseni mukaan tarkoitetaan tämänkaltaista toimintaa.  Tämäkö on työkasvatuksen uusi tuleminen uudelleen nimettynä?

Lastentarhanopettajaliitto totesi vuoden 1980 Kasvatustavoitemietintöä koskevassa lausunnossaan, ettei ”päiväkodista pidä tehdä väkisin kodin korviketta”. Tämä on ollut merkittävä kannanotto. Kotia ei enää pidetä päiväkodin esikuvana. Lastentarhanopettajat puolustivat pitkään lapsen oikeutta kotihoitoon ja katsoivat, että puolipäiväinen varhaiskasvatus riittää lapselle. He eivät vedonneet vertaileviin tutkimustuloksiin tai kansainvälisiin suosituksiin. He puhuivat siitä, mitä työssään näkivät ja kokivat.

Aate on ajan kuluessa kääntynyt sekä ammattiyhdistys- että sosiaalipoliittiseksi puheeksi.  Ryhmäkoko on alkuajoista pienentynyt, henkilökunta on koulutettua, päiväkotien tilat ovat tarkoituksenmukaisemmat kuin 1900-luvun alussa. Mutta ovatko pienen lapsen sellaiset perustarpeet muuttuneet, joihin näillä seikoilla voi vaikuttaa ja jotka mahdollisesti vanhempien mielikuvissa nostavat korkealaatuisen päivähoidon ylivertaiseen asemaan suhteessa lasten koteihin?

 

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.