MAAILMOJEN KONFLIKTISTA IHANTEIDEN RAUNIOILLE – MARGINAALINÄKÖKULMA SUOMALAISEN MODERNISAATION HISTORIAAN

Hannu Suni: Röyhkeä opettaja. Esa Paavo-Kallion todellisuuskäsitykset, nälkävuodet ja maailmojen konflikti 18761913. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, Helsinki, 2014. 200 s.

Hannu Suni on tarttunut teoksessaan Röyhkeä opettaja 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomea koskevassa historiankirjoituksessa marginalisoituun, mutta ajassaan monipuolisesti vaikuttaneeseen Esa Paavo-Kallioon (1858–1936), joka vaiherikkaan elämänsä aikana ehti toimia niin kirjailijana, nuorisoseura- ja raittiusmiehenä, puhujana ja runoilijana, lehtimiehenä, kansakoulunopettajana, maallikkosaarnaajana, kansanperinteen kerääjänä, työväenliikkeen agitaattorina kuin laulujen kirjoittajanakin. Sunin teoksen kohde on klassinen historian häviäjä: aikanaan aktiivinen ja huomiota herättänyt hahmo, joka on kuitenkin useampaan kertaan konkreettisesti sivuutettu häneen kytköksissä olleiden ilmiöiden historiaa kirjoitettaessa. Aiemmin hänestä ovat olleet akateemisessa mielessä kiinnostuneita lähinnä kirjallisuudentutkijat Raoul Palmgren ja Kati Launis.[1]

Suni luo teoksessaan aate- tai käsityshistoriallisen kehityskertomuksen, jossa päähenkilöksi valittu Paavo-Kallio etenee 1800-luvun lopulta alkaen ylhäältä sanellun kirkonopin ja absoluuttisen yhteiskuntajärjestyksen tunnustamisesta kohti kyseenalaistavaa, yksilöllistä uskonto- ja yhteiskuntakäsitystä  ja lopulta aina 1910-luvun ”ihanteiden raunioille”[2] asti. Sunin tavoite ei ole kuitenkaan vain Paavo-Kallion elämänkaaren ja ajattelun muutosten selvittäminen, vaan hän kysyy ”voisiko Esa Paavo-Kallio kertoa jotain olennaista omasta ajastaan” ja valottaa ”laajemminkin 1800-luvun jälkipuoliskon ja vuosisadan vaihteen rakenteita, mentaliteetteja sekä todellisuuden rakentumisen tekijöitä?”[3] Sunin teos on siis ”henkilölähtöinen” tutkimus[4] tai ”temaattinen biografia”[5], jossa yksilö toimii paitsi tutkimuskohteena, myös keinona laajempien historiallisten kokonaisuuksien hahmottamiseen. Samoin teos on nimettävissä marginaalihistoriaksi, jossa poikkeusilmiötä käytetään valaisemaan historiantutkimuksen katvealueiden lisäksi myös niin sanottua valtavirtaa.[6]

Laajempi historiallinen kokonaisuus, jota Suni Paavo-Kallion kautta tarkastelee, on tämän elämän aikana tapahtunut Suomen modernisaatiokehitys. Tähän tarkoitukseen Paavo-Kallio onkin erinomainen valinta, koska hänen elämänsä kytkeytyy useisiin modernisaatiota edistäneiden aatteellisten virtausten ja kansalaisjärjestäytymisen muotoihin  hänen kauttaan käsittelyn alaiseksi nousevat niin herätys-, nuoriso-, raittius- ja työväenliike kuin vaikkapa kirjallinen realismi ja tolstoilaisuuskin. Toiminnaltaan ja aatteellisilta vaikutteiltaan hyvin monipuolista Paavo-Kalliota kuvaakin osuvasti Kati Launiksen omassa Paavo-Kallio -artikkelissaan käyttämä, Matti Kurjensaarelta peräisin oleva luonnehdinta: ”Kun kerran aatteet jylläsivät, oli siis sellaisiakin miehiä, jotka soittivat koko skaalan alusta loppuun”.[7]

Paavo-Kallion käyttökelpoisuus Sunin tutkimuksessa nojaa hänen huomattavan monialaisuutensa lisäksi myös hänen omaleimaisuuteensa, itsepäisyyteensä, sopeutumattomuuteensa, jopa röyhkeyteensä. Paavo-Kallion omaperäinen ja oppositiohenkinen toiminta herätti aikanaan julkista paheksuntaa ja vastustusta, minkä vuoksi hänen jälkiään seuraamalla on mahdollista päästä käsiksi niin sanotun valtavirran asenteisiin ja arvoihin. Esimerkiksi Paavo-Kallion ”oman, omituisen uskontokannan”[8] kehityksen tarkastelun kautta Suni nostaa esiin sitä, mitä oikeanlainen uskonnollisuus tarkoitti paitsi kirkollisessa mielessä, myös 1800-luvun lopulla nousseissa uusevankelisissa liikkeissä. Käsitellessään Paavo-Kallion kiinnostusta yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja siitä seurannutta omintakeista aktiivisuutta työväenliikkeessä Suni puolestaan tulee kertoneeksi paljon myös siitä, millaiseksi työväenaate oli tuon ajan työväenliikkeessä lupa käsittää.

Tyypillisestä poikkeava  vai tyypillisesti poikkeava?

Sunin teos on siis paitsi kertomus Paavo-Kallion henkilökohtaisista käsitysten muutoksista, myös opas 1900-luvun vaihteen vuosikymmenten monipuoliseen aatteelliseen kenttään. Suni itsekin kuitenkin toteaa, että Paavo-Kallion kautta ilmenevä ”[k]ontekstien moninaisuus 1800-luvun jälkipuoliskolla ei ole sinänsä uusi tutkimustulos”.[9] Näin asia toki onkin. 1900-luvun vaihteen molemmin puolin Suomessa tapahtuneesta käsitysten murroksesta ja siitä seuranneista konflikteista on olemassa runsaasti tutkimustietoa.[10]

Sunin valitseman henkilölähtöisen käsittelytavan selkeä etu on kuitenkin se, että Paavo-Kallio kohdehenkilönä kokoaa tätä moninaisuutta yhteen: Sunin teos havainnollistaa ajan kansanliikkeiden ja aatteellisten virtausten välisiä yhteyksiä, samoin kuin aikalaisten omintakeisia tapoja tulkita ja yhdistellä erilaisia tarjolla olleita vaikutteita. Näin vältetään tarkastelutapa, jossa eri ideologisia ja uskonnollisia suuntauksia käsitellään toisistaan erillisinä, eristyneinä, ja päästään sen sijaan käsiksi ajan aatteellisten ilmiöiden limittyneisyyteen ja niiden väliseen vuorovaikutukseen. Tämän erilaisia teemoja yhteen nivovan tarkastelutavan voikin sanoa olevan yksi henkilölähtöisen tutkimuksen valttikorteista, jonka tarjoamia etuja Sunin tutkimus selkeästi havainnollistaa.

Nälkävuodet Suomessa 1867–1868 olivat Sunin mukaan Paavo-Kalliolle "myöhästynyt avainkokemus". Osana teoksen kantta käytetty Robert Wilhelm Ekmanin maalaus Tiggarfamilj vid landsvägen vuodelta 1860. Lähde: Wikimedia Commons.
Paavo-Kallio näki nälkävuodet 1867–1868 maailmankatsomuksellisena murroksena, joka koetteli luottamusta Jumalan laupeuteen. Osana teoksen kantta käytetty Robert Wilhelm Ekmanin maalaus Kerjäläisperhe maantiellä vuodelta 1860. Lähde: Wikimedia Commons.

Toisaalta Sunin teoksessa on havaittavissa myös yhteen henkilöön keskittyvään lähestymistapaan sisäänkirjoitettu sudenkuoppa: kohdehenkilön erityisyyden korostuminen. Kun Paavo-Kallion toiminnan kontekstina käytetään hänen vastustamiaan sivistyneistön kansallis-idealistista projektia tai kansanliikkeiden valtavirtaa, Paavo-Kallio näyttäytyy väistämättä eksentrisenä ja erityisenä marginaalihahmona. Näin lukijalle, jolle ajan aatteellisen radikalismin kenttä ja sen toimijat ovat vieraita, voi jäädä vaikutelma Paavo-Kalliosta yksittäisenä poikkeustapauksena.

Paavo-Kallion toiminta näyttäytyy kyllä erityislaatuisena näitä kahta kontekstia vasten, mutta mitä jos näkökulmaa laajennettaisiin kattamaan kolmaskin konteksti  Paavo-Kallion oma vertaisryhmä, eli muut kansanliikkeissä marginalisoidut 1900-luvun vaihteen radikaalit?

1900-luvun vaihteen Suomea koskevassa tutkimuksessa on viime aikoina nostettu esiin joitakin Paavo-Kallion kaltaisia hahmoja, jotka toimivat nousevissa kansanliikkeissä persoonallisilla ja usein myös vastarintaa herättäneillä tavoillaan. Suni viittaakin teoksessaan Sami Suodenjoen väitöskirjassaan tarkastelemaan ”kurittomaan suutariin” Vihtori Lindholmiin sekä Kirsti Salmi-Niklanderin tutkimiin ”anti-sankareihin” Pekka Hartikaiseen ja Kasperi Tanttuun.[11] Lisäksi esiin nousee myös ajan suomalaisen työväenliikkeen ehkä tunnetuin poikkeushahmo, Matti Kurikka. Suni mainitsee Kurikan ja Paavo-Kallion sukupuoliteorioiden kiinnostavan samankaltaisuuden ja sen, että Paavo-Kallion Sontulan uskonnollinen yhteisö muistutti nimeltään Kurikan Pohjois-Amerikassa johtamaa Sointula-ihannesiirtokuntaa.[12]

Matti Kurikka kuvattuna työväen pilalehti Kurikassa toukokuussa 1908. Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.
Matti Kurikka kuvattuna työväen pilalehti Kurikassa toukokuussa 1908. Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Harmillisesti Suni ei kuitenkaan jatka Kurikan ja Paavo-Kallion välisten yhtäläisyyksien käsittelyä pitemmälle ja muutkin edellä mainitut hahmot esiintyvät hänen tekstissään nimenomaan vain mainintoina. Näin Sunilta jää avaamatta mielenkiintoinen näkökulma: vertailemalla Paavo-Kallion ja muiden ajan poikkeusyksilöiden elämänkulkuja ja käsityksiä voisi nimittäin olla mahdollista avata sitä, mikä Paavo-Kallion poikkeuksellisuudessa oli todella poikkeuksellista  ja mikä ehkä jopa tyypillisesti poikkeuksellista.

Paavo-Kallio ja muut työväenliikkeen eksentrikot

Jos nimittäin vertaa Paavo-Kalliota muihin samaan aikaan työväenliikkeessä toimineisiin radikaaleihin, löytää huomiota herättävän määrän yhtymäkohtia.

Esimerkiksi juuri Matti Kurikan kohdalla yhteydet Paavo-Kallion elämänkulkuun ovat ilmeisiä: miehiä yhdistivät muun muassa karismaattisen esitelmöijän maine, toiminta kirjailijana ja lehtimiehenä, irtautuminen kirkkouskonnollisuudesta ja sitä seurannut hengellinen etsintä, radikaalit teoriat avioelämästä ja myrskyisä suhde työväenliikkeeseen. Yhdistäviä tekijöitä ovat myös verbaalinen röyhkeys  sekä Kurikka että Paavo-Kallio käyttivät tietoisesti julkeaa kieltä haastaessaan vanhan maailman dogmeja[13]  sekä haluttomuus sopeutua muuhun kuin johtavaan rooliin yhteisöissä. Kun Suni kuvailee kuinka ”Paavo-Kallion oli vaikea sietää rinnallaan muita samanarvoisia toimijoita, hän halusi olla johtaja”,[14] mieleen tulee välittömästi juuri Kurikka. Samoin Sunin huomio siitä, kuinka ”[m]oneen asiaan Paavo-Kallio ryhtyi, mutta hänen kiinnostuksensa ei kestänyt kovin kauan”[15] muistuttaa Kurikkaan liitetystä levottomuudesta ja järjestelmällisyyden puutteesta.[16]

Toisaalta myös varhaisen suomalaisen työväenliikkeen teosofisen toisinajattelijan Veikko Palomaan (18651933) värikäs elämä muistuttaa Paavo-Kalliota monessa mielessä. Paavo-Kallion ja Kurikan tavoin kirjailijana, lehtimiehenä ja esitelmöijänä toiminut Palomaa oli sosialisti, kuten Paavo-Kallio ja Kurikka, baptisti, kuten Paavo-Kallio, ja teosofi, kuten Kurikka  ja tavallaan ehkä ei kuitenkaan mitään näistä. Palomaakin oli nimittäin henkilö, joka jäi jossain määrin ulkopuoliseksi kaikessa mihin ryhtyi.

Näin kävi ensin baptistien joukossa, jonne Palomaata ei hyväksytty omapäisen ajattelunsa vuoksi. Kuten Paavo-Kalliollekin, baptismi oli Palomaalle välivaihe matkalla kohti yhä radikaalimpaa kirkkokristillisyyden kyseenalaistamista  teosofiaa, jonka auktoriteeteista piittaamaton totuuden etsintä sopi hänen dogmeja kaihtavaan ja kyseenalaistavaan mielenlaatuunsa.[17] Teosofien joukkoonkaan Palomaa ei kuitenkaan täysin istunut omintakeisten avioliittoa ja sukupuoliasioita koskevien käsitystensä vuoksi.[18] Vielä vähemmän tervetullut hän oli työväenliikkeessä, jonka piirissä hän toimi 1900-luvun alkuvuosina. Työväenliikkeessä Palomaan hyväksymisen esteeksi nousivat hänen avioliittokäsitystensä lisäksi hänen teosofisesti värittynyt sosialismitulkintansa.[19]

Veikko Palomaa, yksi 1900-luvun alun työväenliikkeen radikaaleista. Lähde: Palomaa 1915.
Veikko Palomaa, yksi 1900-luvun alun työväenliikkeen radikaaleista. Lähde: Palomaa 1915.

Paavo-Kallion, Palomaan ja Kurikan rinnalle 1900-luvun alkuvuosien työväenliikkeessä syrjään sysätyistä poikkeushenkilöistä voi nostaa myös teosofisen työmiehen, puhujan ja kirjoittajan Vilho Itkosen (18721918),[20] jonka yhteiskunnalliseen ajatteluun yhtä lailla kytkeytyi murros uskonnollisissa käsitteissä. Mainitun kolmikon tavoin Itkosellekin uskonto ja sosialismi olivat erottamattomassa yhteydessä toisiinsa: voi sanoa, että Itkosenkin mielestä uskonto antoi sosialismille ”varsinaisen sisällön, puhtaimman ihmisyyden, veljeyden ja tasa-arvon”, kuten Suni Paavo-Kallion kohdalla asian muotoilee.[21] Itkoselle tämä merkitsi sosialismin teosofista tulkintatapaa, jota siis Kurikka ja Palomaakin edustivat. Ja samoin kuin Kurikan ja Palomaan kohdalla,  teosofisuus oli yksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi Itkonen sopi huonosti ajan työväenliikkeeseen.[22]

Erityisen mielenkiintoinen samankaltaisuus Itkosen ja Paavo-Kallion elämissä on toimiminen perinnekerääjänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Sunin mukaan Paavo-Kallio keskittyi keräyksessään kansanomaiseen, usein ronskiinkin seksuaalirunouteen,[23] kun taas Itkosta näyttävät kiinnostaneen erityisesti kansan keskuudessa esiintyneet uskomukset ja taikuus.[24] Molempien motiivina keräystoiminnassa oli haastaa tietoisesti seuran näkemyksiä siitä, mikä kansaa koskevassa aineistossa oli arvokasta. Kyseessä oli siis eliitin käsityksiä vastaavan kansakuvan luomiseen kohdistunut vastarinnan muoto.[25]

Paavo-Kallion ja Itkosen harjoittamaan vastarintaan liittyi myös arkistojen kekseliäs käyttö eräänlaisena julkaisukanavana: Sunin mukaan Paavo-Kallio ei itsekään uskonut, että hänen keräystensä tuloksia  jotka mahdollisesti sisälsivät myös hänen itse sepittämäänsä aineistoa[26]  ”koskaan julkaistaisiin, mutta toivoi niiden joskus arkistojen piilosta päätyvän tutkijoiden käyttöön.”[27] Samoin ajatteli myös Itkonen, joka toimitti Seuran arkistoihin omia pohdintojaan tarkoituksenaan ”jättää edes tulevaisuuvelle, ajatelmani, mietelmäni”.[28] Omassa ajassaan marginaalia edustaneet Paavo-Kallio ja Itkonen siis arkistoivat näkemyksiään mahdollisia heidän ajatustavalleen avoimempia tulevaisuuden lukijoita silmällä pitäen.[29]

Jo näin lyhytkin vertailu osoittaa, että Paavo-Kallion elämän keskeisiä piirteitä löytyy siis muidenkin ajan marginaaliyksilöiden elämistä. Erityisesti vääränlaiseksi tulkittu uskonnollisuus ja radikaali sukupuolielämää koskeva ajattelu näyttävät toimineen 1900-luvun vaihteessa tehokkaina marginalisoivina tekijöinä kansanliikkeiden sisällä.

1900-luvun vaihteen marginaalihistorian seuraavat askeleet?

Seuraava askel 1900-luvun vaihteen marginaalihistorian tutkimuksessa voisikin olla juuri poikkeusyksilöiden vertaileva tutkimus. Marginaalihahmoja yhdessä tarkastelemalla voisi nostaa esiin sitä, että Paavo-Kallion tapainen kokeileva osallistuminen eri kansanliikkeisiin ja uskonnollisiin yhteisöihin sekä omalaatuisten aatteellisten yhdistelmien luominen ei ollut välttämättä poikkeuksellista, vaan yksi tapa, jolla aikalaiset ajan käsityksellisen murroksen keskellä toimivat. Marginalisoituja poikkeusyksilöitä yhdessä tarkastelemalla voisi myös olla havaittavissa yhteisiä tapoja reagoida yhteiskunnan muutokseen, jaettuja käsityksellisiä kehityskulkuja ja selviytymisen strategioita.[30] Näin aikakauden yleisemmästä marginaali-valtavirta -dynamiikastakin voitaisiin saada aikaisempaa enemmän irti. Toisin sanoen, samantyyppisiä toimijoita vertailemalla voisi nousta esiin uusia tutkimuskysymyksiä.[31]

Huomionarvoista ajan marginaalihistoriallista tutkimusta koskien on myös se, että niin Paavo-Kallio, Kurikka, Palomaa, Itkonen kuin Lindholm, Tanttu ja Hartikainenkin ovat miehiä. Ottamalla vertailuun mukaan myös naishahmoja voitaisiin asettaa tarkastelun alaiseksi myös sukupuolen merkitys poikkeusyksilöiden käsitysten, toiminnan ja strategioiden muotoutumisessa. Tämän näkökulman yhdeksi avaajaksi voisi sopia vaikkapa Hilda Tihlä, jonka työväenliikkeeseen, tolstoilaisuuteen, teosofiaan ja avioliittokysymykseen kytkeytyvä elämäntarina on jälleen yksi versio luovimisesta ajan aatteellisessa aallokossa.[32]

Olennaista olisi selvittää myös sitä, muodostivatko ajan toisinajattelijat verkoston – ja jos, niin millaisen? Minkälaista vuorovaikutusta ajan poikkeusyksilöiden välillä oli, ja antoivatko he vaikutteita toisilleen? Mainituista hahmoista ainakin Palomaa ja Kurikka sekä Itkonen ja Kurikka  todennäköisesti myös Palomaa ja Itkonen  tunsivat toisensa samassa lehdessä eli Kurikan perustamassa Elämässä toimimisen kautta.[33] Vuonna 1900 Työmiehessä ilmestyneen Paavo-Kallion lehtikirjoituksen perusteella myös hän ja Palomaa olivat toisilleen tuttuja.[34] Lisäksi juuri Kurikka näyttää olleen Itkoselle ja Paavo-Kalliolle jonkinasteinen esikuva tai auktoriteetti.[35] Selvästikin poikkeushenkilöt olivat siis toisistaan tietoisia ja jopa vuorovaikutuksessa keskenään.

1900-luvun vaihteen poikkeusyksilöissä riittää siis edelleen tutkittavaa, ja heitä vertailevalla tarkastelutavalla voi olla kyseistä aikakautta koskevalle tutkimukselle paljon annettavaa. Syrjään sysättyjä hahmoja yhdessä tutkimalla voisi olla mahdollista lisätä ymmärrystä 1900-luvun vaihteen vaihtoehtoajattelun muodoista ja kytköksistä  ja samalla myös niistä normeista, joiden varaan Suomea tuolloin rakennettiin. Sunin teos Paavo-Kalliosta on perusteellinen lisä näitä poikkeusyksilöitä ja heidän käsityksiään koskevaan tietämykseen. Näin se voi myös toimia osana perustaa, johon tukeutuen ajan marginaalihistoriallinen tutkimus voi ottaa seuraavia askeleitaan.

Kirjoittaja valmistelee suomalaisen työväenliikkeen varhaista ideologista muotoutumista käsittelevää väitöskirjaa Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus

Anu-Hanna Anttila, Ralf Kauranen, Olli Löytty, Mikko Pollari, Pekka Rantanen & Petri Ruuska. Kuriton kansa. Poliittinen mielikuvitus vuoden 1905 suurlakon ajan Suomessa. Vastapaino, Tampere 2009.

Hakapää, Jyrki: Arkkiveisut. Teoksessa Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. Toim. Lea Laitinen & Kati Mikkola. SKS, Helsinki 2013, 221252.

Hakosalo, Heini, Seija Jalagin, Marianne Junila & Heidi Kurvinen. Johdanto. Elämää suurempaa. Teoksessa Historiallinen elämä. Biografia ja historiantutkimus. Toim. Heini Hakosalo, Seija Jalagin, Marianne Junila & Heidi Kurvinen. SKS, Helsinki 2014, 723.

Kalemaa, Kalevi. Matti Kurikka. Legenda jo eläessään. WSOY, Porvoo-Helsinki-Juva, 1978.

Kauranen, Kaisa: Katsausartikkeli: Kansanihmisten käsikirjoitukset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoissa. ELORE 13(2006): 2, 115.

Kemppainen, Mikko: Elämän satuja. Maailmankuvan rakentuminen Hilda Tihlän tuotannossa 19071916. Julkaisematon pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto 2011. Saatavissa: http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/bitstream/handle/10024/82977/gradu05419.pdf?sequence=1 (luettu 18.2.2016).

Kemppainen, Mikko. Työväenliikkeen naiskirjailijoiden perhe- ja avioliittokritiikki 1900-luvun alun suomalaisissa työväenlehdissä. Teoksessa Työläisperhe arjessa ja kriiseissä. Toim. Kirsi-Marja Hytönen ja Tuomas Laine-Frigren. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2015, 2352.

Launis, Kati. Työväen Maamme-kirja. Teoksessa Läpikulkuihmisiä. Muotoiluja kansallisuudesta ja sivistyksestä 1900-luvun alun Suomessa. Päätoim. Kukku Melkas. SKS, Helsinki 2009, 73106.

Launis, Kati. Muistiinpanoja marginaalista. Luokka-Suomen varhainen tekijä Esa Paavo-Kallio. Kulttuurintutkimus 28 (2011):2, Jyväskylä.

Markkola, Pirjo. Marginaali historian keskipisteessä. Teoksessa Kuokkavieraiden pidot. Historian marginaalista marginaalihistoriaan. Toim. Jarmo Peltola & Pirjo Markkola. Vastapaino, Tampere, 719.

Melkas, Kukku (päätoim.) Läpikulkuihmisiä. Muotoiluja kansallisuudesta ja sivistyksestä 1900-luvun alun Suomessa. SKS, Helsinki 2009.

Mikkola, Kati. Kansanrunouden kokoelmat. Kerääjinä kuuliaisia avustajia ja visionäärejä. Teoksessa Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. Toim. Lea Laitinen & Kati Mikkola. SKS, Helsinki 2013, 337378.

Mikkola, Kati & Laitinen, Lea: Mielen ja kielen muutoksia. Teoksessa Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. Toim. Lea Laitinen & Kati Mikkola. SKS, Helsinki 2013, 413463.

Mikkola, Kati & Pollari, Mikko. Poliittista historiaa alhaaltapäin – Työmies Itkosen muistiinpanoja vaalikeväältä 1907. [käsikirjoitus, tarjottu julkaistavaksi joulukuussa 2015]

Mäkelä, Päivi. Mene lähelle, näe kauas. Henkilöllisen kohteensa ylittävästä problematiikasta ja sen tavoittamisesta temaattisessa biografiatutkimuksessa. Teoksessa Yksilö ja yhteisö. Henkilöhistoriallinen keskustelu Suomessa 1930-luvulta 2000-luvulle. Toim. Kurth, Rami ja Soikkanen, Timo. Turun yliopiston Poliittisen historian laitos, Turku 2006, 264286.

Paavo-Kallio, Esa. ”Koskelan draama”. Työmies 16.8.1900, 2.

Paavo-Kallio, Esa. ”Koskelan draama”. Työmies 17.8.1900, 23.

Palmgren, Raoul. Joukkosydän. Vanhan työväenliikkeemme kaunokirjallisuus I. WSOY Porvoo & Helsinki 1966.

[Palomaa, Veikko] Aate. Avioliitto. Työmies 14.8.1902.

Palomaa, Veikko. Sukupuoliasia järjen ja hengen valossa. Kirjapainoyhtiö Valo, Helsinki 1905.

Palomaa, Veikko. Kohtalon koulussa eli kirjavia elämänvaiheita. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike, Helsinki 1915.

Pollari, Mikko. Veikko Palomaa (18651933) kirjailija, toimittaja. Suomen Kansallisbiografia -verkkojulkaisu, 2010. Saatavissa: http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/9756/ (luettu 18.2.2016).

Pollari, Mikko. Lemmen salaisuuksien äärellä. Matti Kurikka, Veikko Palomaaja A. F. Tanner 1900-luvun alun taistelussa sukupuolimoraalista. Työväentutkimus-vuosikirja 2010. Työväenperinne-Arbetartradition ry, Helsinki 2010, 914. Saatavissa: http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2010/TT_2010.pdf (luettu 18.2.2016).

Rikkinen, Minna. Paavo-Kallio, Esaias (18581936) evankelinen matkasaarnaaja, raittiuspuhuja, kirjailija. Suomen kansallisbiografia -verkkojulkaisu 2010. Saatavissa http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/9605/ (luettu 18.2.2016).

Salmi-Niklander, Kirsti: Tanttu, Kasperi (18861918) kirjailija, toimittaja. Suomen kansallisbiografia -verkkojulkaisu 2010a. Saatavissa:  http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/9628/ (luettu 18.2.2016)

Salmi-Niklander, Kirsti Menetetty sankaruus. Mahdollisuuksien retoriikkaa. Teoksessa Kirjoituksia sankaruudesta. Toim. Ulla-Maija Peltonen & Ilona Kemppainen. SKS, Helsinki 2010b, 288324.

Salmi-Niklander, Kirsti. ”Nor Happiness, nor Majesty, nor Fame”: Proletarian Decadence and International Influence in Early Twentieth-Century Finnish Working-Class Literature. Julkaisussa International Influences in Finnish Working-Class Literature and Its Research. Toim. Kirsti Salmi-Niklander ja Kati Launis. Journal of Finnish Studies 18 (2) [2015], 7598.

Suodenjoki, Sami. Kuriton suutari ja kiistämisen rajat. Työväenliikkeen läpimurto hämäläisessä maalaisyhteisössä 18991909. SKS, Helsinki 2010.

V[oionmaa], V[äinö]: Kurikka, Matti. Teoksessa Kaarlo Blomstedt ym. (toim.): Kansallinen elämäkerrasto. III osa. WSOY, Porvoo 1930, 217273.

 



  1. Ks. Palmgren 1966, 8998, Launis 2009 ja 2011. Myös Minna Rikkinen on kirjoittanut Paavo-Kalliosta artikkelin Kansallisbiografiaan (Rikkinen 2010) ja Paavo-Kallion mainitsee tutkimuksissaan myös ainakin Kaisa Kauranen (Kauranen 2006). [Takaisin]
  2. Suni 2014, 162. [Takaisin]
  3. Mt., 7. [Takaisin]
  4. Hakosalo ym. 2014, 9. [Takaisin]
  5. Mäkelä 2006. [Takaisin]
  6. Marginaalihistoriallisesta lähestymistavasta ks. esim. Markkola 1996. [Takaisin]
  7. Launis 2011, 20. Sitaatin alkuperäinen lähde on Kurjensaari, Matti: Ihmisten puheet. Päivän Sanomat 26.3.1959. [Takaisin]
  8. Suni 2014, 122. [Takaisin]
  9. Mt., 167. [Takaisin]
  10. Ks. esim. Anttila ym. 2009, Melkas (päätoim.) 2009. [Takaisin]
  11. Suni 2014; 13, 165. Ks. Suodenjoki 2010 ja Salmi-Niklander 2010b & 2015. Kasperi Tantusta on ilmestynyt myös Salmi-Niklanderin kirjoittama artikkeli Kansallisbiografiassa (Salmi-Niklander 2010a). [Takaisin]
  12. Suni 2014, 133. Nimien samankaltaisuudessa on kuitenkin kyse sattumasta eikä suorasta vaikutteiden ottamisesta: Sontula nimittäin on sen akaalaisen kylän nimi, jossa Paavo-Kallion yhteisö vaikutti (Suni 2014, 129), ja Paavo-Kallion yhteisön synty  Sunin mukaan ”vuosisadan vaihteessa” [2014, 130])  osui ajallisesti ennen Kurikan siirtokunnan perustamista (ensimmäiset siirtolaiset muuttivat Sointulaan kesällä 1901, ja nimi yhdyskunnalle annettiin juhannuksena 1902 [Kalemaa 1978, 157]). [Takaisin]
  13. Röyhkeydessään ja konfliktihakuisuudessaan Paavo-Kallio muistuttaa myös Sami Suodenjoen tutkimuskohdetta Vihtori Lindholmia (Suodenjoki 2010). [Takaisin]
  14. Suni 2014, 71. [Takaisin]
  15. Mts. [Takaisin]
  16. Esim. Voionmaa 1930. [Takaisin]
  17. Palomaa meni tässä totuutta etsivässä kyseenalaistamisessaan niin pitkälle, että hän alkoi kirjoittaa ”oikeuden” kaltaiset abstraktit käsitteet lainausmerkkeihin. Lainausmerkkien käytöllä hän halusi nostaa esiin, ettei kyseisiä käsitteitä voinut käyttää ja hyväksyä sellaisinaan, koska niiden sisältö riippui käyttäjän näkökulmasta (Palomaa 1915, 308309). Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Paavo-Kallio toimi täsmälleen samoin: hän kirjoitti valtion, uskonnon ja isänmaan kaltaiset käsitteet lainausmerkkeihin osoittaakseen niissä piilevän monimerkityksisyyden (Launis 2011, 28). [Takaisin]
  18. Palomaa esitti ajatuksia muun muassa ”nais- ja mieskommunismista” (Palomaa 1905, 101) ja ”vuoroviljelystä” (Palomaa 1902) sukupuolisuhteissa. Palomaan ja myös Kurikan avioliittokäsityksistä tarkemmin ks. esim. Pollari 2010b. [Takaisin]
  19. Palomaan elämästä lyhyesti ks. Pollari 2010a. [Takaisin]
  20. Itkosesta Mikkola 2013; 356358, 363, 375 ja Mikkola & Pollari (tulossa). [Takaisin]
  21. Suni 2014, 138. Ks. myös Suni 2014, 142. Itkosen sosialismikäsityksestä ks. Mikkola & Laitinen 2013, 429430; Mikkola & Pollari (tulossa). [Takaisin]
  22. Mikkola & Pollari (tulossa). [Takaisin]
  23. Suni 2014, 153. [Takaisin]
  24. Mikkola 2013, 375; Mikkola & Laitinen 2013, 419. [Takaisin]
  25. Suni 2014, 152154; Mikkola 2013, 375. [Takaisin]
  26. Suni 2014, 151; Kauranen 2006, 3. [Takaisin]
  27. Suni 2014, 153. [Takaisin]
  28. Mikkola 2013, 356. [Takaisin]
  29. Niin Paavo-Kallio, Itkonen, Palomaa kuin Kurikkakin käyttivät myös omakustantamista keinona saada tekstejään julkisuuteen (Launis 2011, 23, Palomaa 1915, 56; Mikkola 2013, 357; Hakapää 2013, 248; Mikkola & Pollari [tulossa]) Kurikka julkaisi omalla kustannuksellaan esimerkiksi runoteoksen Elämän Sointuja (1908). [Takaisin]
  30. Tämänkaltaista lähestymistapaa on hahmoteltu suunnitellussa tutkimushankkeessa Muistiinpanoja marginaalista, jota ovat lisäkseni olleet kehittelemässä Mikko Kemppainen, Kati Launis, Maarit Leskelä-Kärki, Kati Mikkola ja Petri Ruuska. [Takaisin]
  31. Salmi-Niklander 2014, 225. [Takaisin]
  32. Ks. Kemppainen 2011 ja 2015. [Takaisin]
  33. Palomaa piti ennen henkilökohtaista tutustumistaan Kurikkaan tätä ”aatetoverinaan” ja oli hänen kanssaan kirjeenvaihdossa (Palomaa 1915, 235236), mutta miesten suhde kariutui nopeasti tutustumisen jälkeen (ks. Palomaa 1915, 241244). [Takaisin]
  34. Paavo-Kallio mainitsee kirjoituksessaan “kansan rakastajan, kirjailijan ja sanomalehden toimittajan Palomaan Vaasasta” henkilönä, joka voi taata kirjoituksen varsinaisena kohteena olevan J. Koskelan kunnollisuuden (Paavo-Kallio 1900a). Kiitos Sami Suodenjoelle tämän yhteyden esiin nostamisesta. [Takaisin]
  35. Paavo-Kallio suhtautui Kurikkaan jopa ihailevasti (Palmgren 1966, 94; Paavo-Kallio 1900b). Itkosen suhtautumisesta Kurikkaan ks. Mikkola & Pollari (tulossa). [Takaisin]


Share on Facebook4Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *