2016/2
Maata ja taloutta – Näkökulmia maatalouden historiaan

Kruunu talonpoikien turvana – Kruununmakasiineista annetut avustukset talonpojille Suomessa 1700-luvun alkupuolella

Vertaisarvioitu

Suomessa koettiin 1700-luvun alkupuolella useita vakavia katoja, jotka edellyttiväŠt kruunun organisoimia avustustoimia. Viljan jakaminen sitŠä tarvitseville toteutettiin kruununmakasiinien kautta. Artikkelissa selvitetä䊊n, miten paljon viljaa lainattiin makasiineista, mistŠä vilja oli perŠäisin ja miten takaisinmaksu toteutui. Tutkimuksessa osoitetaan, ettäŠ viljan lainaus oli oleellinen osa kruununmakasiinien toimintaa ja ettäŠ viime kŠädessäŠ kruunu oli talonpoikien turvana katovuosina.

Johdanto

Maanviljelyn harjoittaminen Suomen alueella on ollut haastavaa läŠpi historian. Ilmastollisesti Suomi kuuluu vyšöhykkeeseen, jonka eteläŠosissa kasvukausi on vielŠä riittäŠväŠn pitkäŠ, läŠmmin ja väŠhäŠhallainen, jotta viljanviljely on kannattavaa. RiskitšöntäŠ se ei kuitenkaan ole.[1] Etenkin uuden ajan alun kylmŠän ilmastovaiheen ns. pienen jä䊊kauden aikana sadot epŠäonnistuivat usein. Pahimmat katovuodet koettiin 1690-luvun lopulla, jolloin suurten kuolonvuosien seurauksena yli neljäŠsosan Suomen vŠäestöšstäŠ on arvioitu kuolleen.[2]

Vakavat kadot olivat yleisiäŠ vieläŠ 1700-luvun alkupuolellakin. YhdistelemŠälläŠ aikaisemmassa tutkimuksessa olevia tietoja huonoista sadoista voidaan erottaa neljŠä merkittŠävä䊊 katoaikaa, jolloin viljasta vallitsi pula Suomessa: 1722–1726, 1731, 1739–1742 ja 1746–1748.[3] Ruotsi oli 1700-luvulla aikaisempaa huonommin valmistautunut torjumaan katojen vaikutuksia, sillŠä valtakunnan viljaomavaraisuus oli kŠärsinyt vakavan takaiskun suuren Pohjan sodan tappion myšötäŠ. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Viron ja Liivinmaan vilja-aitat menetettiin ja valtakunta tuli siten riippuvaiseksi viljan tuonnista koko 1700-luvun ajaksi.[4] Kun katovuodet samaan aikaan olivat yleisiäŠ, viljan varastoinnin merkitys kasvoi.

Aiheen täŠrkeydestŠä huolimatta viljan varastointi ja katovuosiin varautuminen ovat jä䊊neet varsin väŠhäŠlle huomiolle historiantutkimuksessa. Pä䊊huomio aihetta käŠsittelevissäŠ tutkimuksissa on ollut pitäŠjäŠnmakasiineissa, jotka olivat pitŠäjien maanomistajien itse hallinnoimia viljavarastoja. Vaikka niiden perustamisaloitteen takana oli kruunu, viranomaiset eiväŠt ainakaan periaatteessa saaneet puuttua niiden toimintaan. PitäŠjäŠnmakasiinien tavoitteena oli siis toisin sanoen ratkaista viljan varastoimisongelmat yksityisiin osakkaisiin perustuvan jŠärjestelmäŠn avulla. Kattavimmin pitŠäjŠänmakasiineista on kirjoittanut Ilkka Teerijoki vŠäitöšskirjassaan NäŠlkäŠvuosien turva? PitäŠjŠänmakasiinit Suomessa 1700-luvulla. HŠänen mukaansa niiden perustamisella ei ollut ratkaisevaa merkitystŠä katoavustusten kannalta suuressa osassa Suomea. PitäŠjäŠnmakasiinit menestyivŠät hyvin vain Uudellamaalla ja sen vŠälittöšmŠässŠä läŠheisyydessäŠ. Muualla Suomessa sen sijaan niiden menestys jäŠi vaatimattomaksi osittain talouden rakenteeseen ja kauppaoloihin liittyvien tekijöšiden takia. Yksi keskeinen syy pitäŠjäŠnmakasiinien väŠhäŠiseen tarpeeseen oli kuitenkin myšös se, ettäŠ kruunulla oli jatkuvasti merkittäŠväŠ asema vilja-avustusten jakajana katovuosina. Kruununmakasiineista lainattiin pahoina katovuosina tuhansia tynnyreitŠä viljaa vielŠä 1700-luvun jäŠlkipuolellakin, jolloin pitäŠjäŠnmakasiinit olivat jo olemassa.[5]

Toisin kuin pitŠäjäŠnmakasiineista kruununmakasiineista ei ole olemassa erillistutkimusta. Kruununmakasiinit olivat kruunun hallinnoimia varastoja, joihin keräŠttiin viljaa ja elintarvikkeita. Pä䊊syinäŠ varastojen kokoamiseen olivat varuskuntajoukkojen muonittaminen ja varautuminen sotaan, mutta kruunu tarvitsi varastoja myöšs veroina kerŠätyn viljan sŠäilyttäŠmiseen. Kruununmakasiineja oli 1700-luvulla kahdenlaisia: lŠŠääninmakasiinit (varuskuntamakasiinit) ja varastomakasiinit.

Laajimmin kruununmakasiineja ja avustustoimintaa on kŠäsitellyt 100 vuotta sitten Karl Åmark 1700-luvun viljakauppaa koskevassa vŠäitšöskirjassaan SpannmåŒlshandel och spannmåŒlspolitik i Sverige 1719–1830. HäŠnen pioneeritason tutkimuksessaan kruunun avustustoiminta on pŠŠääpiirteissŠääŠn käŠyty läŠpi valtakunnallisella tasolla, mutta makasiinien toiminta paikallistasolla on jŠŠäänyt väŠhäŠlle huomiolle.[6] Kruununmakasiineja on myšös sivuttu monissa muissa tutkimuksissa.[7] Vaikka kruununmakasiinien avustustoiminnasta onkin näŠin ollen hajanaisia tietoja siellŠä tŠŠäälläŠ, mitä䊊n kattavaa kokonaiskuvaa ne eiväŠt muodosta. Yksi keskeinen puute tutkimuksissa on ollut se, ettei kirjanpidollista aineistoa ole juuri käŠytetty, minkäŠ vuoksi makasiinien varastojen ja avustusten todellinen suuruusluokka ei ole ollut tiedossa.

Sama ongelma koskee katojen mä䊊rittelyŠä. Vaikka katovuosien ajankohdista vallitsee varsin yhtenŠäinen näŠkemys eri tutkimuksissa, katojen laajuudesta tai suhteellisesta vakavuudesta ei muodostu kokonaiskuvaa. Tiedot kadoista perustuvat pä䊊osin hallinnolliseen kirjeenvaihtoon, joista keskeisimmŠässäŠ asemassa ovat olleet maaherrojen kirjeet kuninkaalle. Satojen epäŠonnistumista ja katojen vakavuutta on nŠäissäŠ kirjeissäŠ usein kuvailtu monipuolisesti, mutta niistäŠ saatuja tietoja on vaikea verrata keskenä䊊n.

TŠämäŠ artikkeli kŠäsittelee kruununmakasiineja mahdollisimman pitkäŠlti tilien kautta ja tarjoaa siten uutta tietoa siitäŠ, mikŠä oli kruununmakasiinien todellinen merkitys talonpoikien avustamisessa katovuosina. Artikkelissa selvitŠän, miten paljon viljaa makasiineista lainattiin, mistäŠ lainattu vilja oli peräŠisin, miten takaisinmaksu toteutui ja arvioin miten tarpeellisia avustukset kruununmakasiineista olivat. Samalla viljalainat kertovat omalta osaltaan, kuinka vakavia katovuosia talonpojat joutuivat eri aikoina kohtaamaan.

Makasiineja on artikkelissa tarkasteltu ajanjaksolla, joka ulottuu Uudenkaupungin rauhasta 1700-luvun puolivŠäliin, toisin sanoen vuodet 1722–1750. TŠälle ajanjaksolle sijoittuu useita katovuosia ja kaksi kriisiaikaa, jotka aiheutuivat suuren Pohjan sodan ja sitŠä lievemmäŠn hattujen sodan hŠävityksistäŠ. Katoavustuksia oli jŠärjestäŠytyneesti tarjolla Suomessa tuona ajanjaksona ainoastaan kruununmakasiineista. PitŠäjŠänmakasiinien perustaminen toteutui kŠäytäŠnnšössäŠ vasta vuodesta 1750 alkaen.[8] Artikkeli kattaa makasiinien osalta kaikki Suomen lŠŠäänit lukuun ottamatta Pohjanmaata, jossa ei sijainnut varsinaisia kruununmakasiineja. Myöšs Pohjanmaalla jaettuja avustuksia kŠäsitellä䊊n silti lyhyesti. LŠähdeaineistona on käŠytetty pŠŠääosin lŠŠääninmakasiinien tilejäŠ. Lä䊊ninmakasiinien lisäŠksi kruunulla oli varastomakasiineja, joiden tilit eiväŠt ole tutkittavalta ajanjaksolta sŠäilyneet. TäŠmäŠ ei kuitenkaan aiheuta ratkaisevia ongelmia, sillŠä varastomakasiinien rooli pysyi pitkä䊊n avustusten suhteen vaatimattomana.

Kruununmakasiinien tehtäŠväŠt

Kruunun varastoja oli tarvittu Ruotsin valtakunnassa jo pitkŠŠään ennen 1700-lukua niin armeijan huoltamiseen kuin veronkannon jŠärjestäŠmiseen. EnsimmäŠiset sotaväŠen makasiinit perustettiin linnoihin ja kaupunkeihin keskiajalla. Makasiineihin tukeutuva sodankäŠynti yleistyi 1600-luvun suurvalta-ajan sotien yhteydessäŠ, vaikka armeijan huolto perustuikin tuolloin vielŠä suurelta osin ryöšstelyyn, pakkoverotukseen ja kontribuutioiden kerŠääŠmiseen. Rauhan aikana makasiineja käŠytettiin varuskuntajoukkojen muonittamiseen. Mitä䊊n suuria pysyviŠä rauhan ajan varastoja Ruotsilla ei vielŠä 1600-luvulla kuitenkaan ollut. Sotien pä䊊ttyessäŠ huollosta vastanneet komissariaatit lakkautettiin ja armeijan sota-ajan huolto-organisaatiot ajettiin alas.[9]

Veroja kerŠättäŠessäŠ makasiineja tarvittiin puolestaan talonpoikien veroina maksaman viljan varastoimiseen. Makasiineja ei kuitenkaan käŠytetty tŠämŠän viljan pysyvinäŠ varastopaikkoina vieläŠ 1600-luvulla. Suomesta kruunun veroina kerŠŠäämäŠ vilja siirrettiin kevä䊊lläŠ jäŠiden läŠhdettyäŠ Ruotsiin. Menettely vaikeutti katoavustusten antamista kruunun taholta, sillŠä jos sato epäŠonnistui syksylläŠ, maassa ei enä䊊 tuolloin ollut veroviljaa jŠäljelläŠ.[10]

1700-luvulla veroviljan kerä䊊minen ja varuskuntien yllŠäpito pyrittiin yhdistäŠmä䊊n toisiinsa. Suuren Pohjan sodan vieläŠ jatkuessa vuoden 1720 valtiopŠäivien sä䊊dyt pä䊊ttiväŠt, ettäŠ kruunun kerä䊊mäŠ verovilja piti käŠyttä䊊 sotalaitoksen tarpeisiin. TäŠmäŠn laskettiin tuottavan huomattavia sä䊊stöšjäŠ, kun armeijalle menevŠŠää viljaa ei tarvinnut enŠŠää ostaa, kuten aikaisemmin oli tehty. Rauhan solmimisen jäŠlkeen pŠŠäätöšs tuli koskemaan myöšs Suomea.[11]

Ruotsin menetettyäŠ Uudenkaupungin rauhassa suurvalta-ajan voittomaansa Suomesta tuli jŠälleen raja-alue, johon piti rakentaa uusia linnoituksia ja sijoittaa varuskuntajoukkoja. Suurimmat varuskunnat sijoitettiin uusiin rajalinnoituksiin Haminaan ja Lappeenrantaan. PienempiŠ varuskuntia oli lisäŠksi Turussa, HelsingissäŠ, HŠämeenlinnassa ja Savonlinnassa.[12] Kruununmakasiinit sijaitsivat näŠilläŠ varuskuntapaikkakunnilla, ja sotilaiden muonitus oli yhdessäŠ verojen kerŠäyksen kanssa niiden pä䊊tehtŠäväŠ.[13] KŠäyttšötarkoituksensa mukaan nŠäitäŠ makasiineja voi kutsua varuskuntamakasiineiksi (garnisonsmagasinerna), kuten Åmark on tehnyt.[14] KŠäytäŠnnöšssäŠ varuskuntamakasiinit olivat ainakin Suomessa samoja kuin lä䊊ninmakasiinit (landt magasin). Hallinnollisesti ne olivat lŠŠääninhallituksen alaisuudessa. Nimitys lŠŠääninmakasiini esiintyy makasiinien tileissäŠ ensimmŠäistäŠ kertaa Turun makasiinin tileissäŠ vuonna 1726.[15]

Varuskunnan ja kruununmakasiinien lŠäheinen yhteys selittŠŠää myöšs sen, miksi Pohjanmaalle ei perustettu 1700-luvun alkupuolella varsinaista lŠŠääninrahastonhoitajan tai muonamestarin alaisuudessa olevaa makasiinia. Koska pohjoisessa ei tarvittu varuskuntia, sielläŠ ei myšöskä䊊n tarvittu kruununmakasiinia.[16] Asiantila pysyi samanlaisena vuosisadan puoliväŠliin asti. Valtaneuvosto torjui vielŠä vuonna 1748 kustannussyihin vedoten kenraalikuvernööššri G. F. von Rosenin ehdotuksen muonamestarin palkkaamisesta Pohjanmaalle. Lä䊊nistäŠ keräŠtty kruunun vilja jäŠi jatkossakin verokannosta huolehtineiden kruununpalvelijoiden vastuulle.[17]

Periaatteena oli, ettäŠ sotilaiden kuluvan vuoden tarpeiden lisäŠksi varuskuntamakasiineissa tuli olla varuskunnalle puoleksi vuodeksi ylimä䊊rŠäistäŠ viljaa. Vaikka täŠmäŠn periaatteen mukaan makasiineissa oli jonkin suuruiset pysyväŠt varastot, mitä䊊n suuria varmuusvarastoja ne eivŠät muodostaneet. NäŠitäŠ varastoja ei myöšskä䊊n ollut tarkoitettu koko armeijaa varten, vaan ainoastaan varuskuntien sotilaille. Tilanne muuttui vuosien 1726–1727 valtiopŠäivien jŠälkeen, kun sŠŠäädyt mŠääŠräŠsiväŠt, ettäŠ Suomeen oli kerŠättäŠväŠ 16 500 tynnyriŠä viljaa varastoon ylläŠttäŠväŠn liikekannallepanon ja sodan varalta. Vilja sijoitettiin HäŠmeenlinnaan, Haminaan ja Lappeenrantaan. NŠäin varuskuntamakasiinien (lä䊊ninmakasiinien) rinnalle syntyivŠät armeijan varastomakasiinit (fšörråŒdsmagasinerna). Toisin kuin maaherran alaisuudessa olevat lä䊊ninmakasiinit, ne olivat sotakollegion valvonnassa.[18] HäŠmeenlinnan varastomakasiini oli valtakunnan itäŠosan pä䊊makasiini (ks. Kuva 1).[19]

Kuva 1: Hämeen linna ja makasiini 1700-luvulla. Hämeenlinnan varastomakasiini oli sijoitettu vanhan keskiaikaisen linnan sisälle, jotta se olisi mahdollisimman hyvin suojattu mahdollisen vihollisen hyökkäyksen varalta. Lähde: Kansallisarkisto, Kaupunkikartat-kokoelma, Hämeenlinna 17 (Digitaaliarkisto: https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=26454489&aytun=986365.KA&j=1)
Kuva 1: Hämeen linna ja makasiini 1700-luvulla. Hämeenlinnan varastomakasiini oli sijoitettu vanhan keskiaikaisen linnan sisälle, jotta se olisi mahdollisimman hyvin suojattu mahdollisen vihollisen hyökkäyksen varalta. Lähde: Kansallisarkisto, Kaupunkikartat-kokoelma, Hämeenlinna 17 (Digitaaliarkisto).

Varastomakasiinien merkitys kasvoi vŠähitellen. Sotilasylipä䊊llikköš Aksel Lšöwenin kirjeestŠä kuninkaalle 1.12.1737 käŠy ilmi, ettŠä Suomessa oli vielŠä tuolloin varastomakasiineja ainoastaan HäŠmeenlinnassa, Haminassa ja Lappeenrannassa.[20] Seuraavilla vuosien 1738–1739 valtiopäŠivilläŠ makasiinien mä䊊r䊊 pä䊊tettiin kuitenkin lisŠätäŠ kokoamalla varastoja myöšs Savonlinnaan, Turkuun ja Helsinkiin.[21] Hattujen sodan jŠälkeen 1740-luvun lopulla kruunun veroviljan kanto siirrettiin lŠŠääninmakasiineista varastomakasiineihin.[22]

Kuten edellŠä esitetyistäŠ tiedoista käŠy ilmi, kruunun makasiinijŠärjestelmä䊊 oli kehitetty ennen kaikkea armeijan intressejŠä silmäŠlläŠ pitäŠen. Sotilaiden ja armeijan muonitus oli pitkä䊊n valtiollisen viljan varastoinnin ensisijainen tehtŠäväŠ. TäŠmäŠn ajattelutavan juuret ulottuivat suurvalta-aikaan, jolloin valtion toiminta oli keskittynyt armeijan ja laivaston yllŠäpitoon. Ruotsi pysyi monilta osin edelleen 1700-luvulla konservatiivisena keskusjohtoisena valtiona.[23]

Suuren Pohjan sodan jäŠlkeinen aika toi kuitenkin mukanaan joitain huomattavia muutoksia ajattelutapoihin. Aluemenetysten myöštäŠ valtion huomio kä䊊ntyi sisä䊊npŠäin. Hyšödyn aikaan 1700-luvulla kuului kruunun pyrkimys kasvattaa maataloustuotantoa ja tukea vŠäestöšnkasvua. Tavoitteena oli verotulojen kasvattaminen ja siten valtion talouden vahvistaminen. Kruunun etu oli keskišössäŠ, mutta samalla myöšs talonpojat hyöštyiväŠt.[24] Samassa hengessäŠ korostui halu auttaa talonpoikia viljalainoilla satojen epäŠonnistuessa. Talonpojat tarvitsivat siemenviljaa, jotta pellot pysyivŠät viljelyksessŠä ja siten talonpojat veronmaksukykyisinŠä. Vakavien katovuosien seurausten väŠlttäŠminen oli myöšs vŠäestöšnkasvun kannalta suotavaa. Viljalainoja oli annettu jo Kustaa Vaasan aikana ja erityisesti niitäŠ annettiin 1690-luvun nŠälkäŠvuosina, mutta vasta 1700-luvulla lainoista tuli lŠähes sŠääŠnnöšllisiäŠ. Åmark on yhdistŠänyt lainojen yleistymisen varastojen kasvuun vuosisadan kuluessa: mitäŠ enemmäŠn varastoja oli, sitäŠ enemmŠän niitäŠ kŠäytettiin avustustarkoituksiin.[25]

Kruunun makasiinipolitiikan tavoitteet olivatkin näŠin ollen 1700-luvulle tultaessa kahtia jakaantuneet. Vaikka armeijan tarpeet pysyivŠät jatkuvasti etusijalla, talonpoikien auttamisesta viljalainoilla muodostui kruununmakasiinien toinen tŠärkeäŠ tehtäŠväŠ. TäŠmäŠ näŠkyy hyvin esimerkiksi vuosien 1746–1747 valtiopäŠivien keskusteluissa. Puolustusdeputaatiossa korostettiin tuolloin hyvien viljamakasiinien tarvetta, koska niitäŠ pidettiin väŠlttäŠmŠättöšminäŠ sekäŠ varuskunnille ettäŠ kansalle.[26]

Viljan lainaus kruununmakasiineista

Kruununmakasiineista annetut avustukset eivŠät kerro kaikkea kadoista ja avustustarpeen suuruusluokasta. Tulkittaessa makasiineista annettuja avustuksia on syytŠä ottaa huomioon muutamia tekijöšitäŠ, jotka vaikuttivat taustalla. EnsinnäŠkin kruunun jakamat avustukset eiväŠt olleet ainoa tapa rahvaalle selvitŠä katovuosista, sillŠä viljaa saattoi lŠähes aina ostaa. Teerijoki on laskenut perukirjoihin kirjattujen viljalainojen perusteella, ettŠä 1700-luvun lopulla läŠhes kaksi kolmannesta lainoista oli otettu yksityisiltäŠ. Lainoja antoivat suuria mä䊊riäŠ esimerkiksi monet papit, mutta myöšs talolliset saattoivat lainata naapureilleen viljaa.[27] Porvaristolla oli viljakaupan lisŠäksi huomattava rooli lainojen antajana. Osa talonpojista oli sidottu porvareihin velka- ja luottosuhteilla, mikäŠ tarjosi turvaa satojen epäŠonnistuessa. Kruunun tavoin porvarien edun mukaista oli varmistaa, etteivŠät heille velkaa olleet talonpojat joutuneet rappiolle ja talot autioiksi. Kaikilla tŠällaista suhdetta ei kuitenkaan ollut ja monille viljan hinta kohosi huonoina satovuosina liian korkeaksi. LisäŠksi viljan tarjonta ei monesti pystynyt vastaamaan kysyntŠŠään. Vaikka kruunu yritti hŠädäŠn hetkellŠä sekŠä painostaa ettäŠ kannustaa kauppiaita tuomaan viljaa maahan, tuonti oli usein tarpeeseen nŠähden riittäŠmäŠtöšntŠä. Łmark onkin nŠähnyt viljakaupan kehittymäŠttöšmyyden keskeiseksi syyksi siihen, miksi kruunun viljavarastot olivat tarpeellisia katojen varalta. Koska huonoina vuosina ei saatu tarpeeksi viljaa puutetta käŠrsiville alueille, kruunun oli vŠälttäŠmŠätöšntäŠ omilla varastoillaan puuttua tilanteeseen.[28]

Keinoja selvitäŠ epäŠonnistuneesta sadosta oli näŠin ollen useita. Kruunun tarjoama apu saattoi monesti olla vasta viimeinen keino, jolla rahvaalle pyrittiin jäŠrjestäŠmä䊊n riittäŠväŠsti leipŠä- ja siemenviljaa. Koska monet hankkivat tarvitsemansa viljan yksityisiltäŠ tahoilta lainaamalla tai ostamalla, kruunun antamien lainojen suuruus ei kerro absoluuttisesti sitŠä, miten paha kato oli ollut ja miten suuri pula viljasta kaiken kaikkiaan vallitsi. Avustuksia tutkimalla voidaan saada tietoa kuitenkin katojen suhteellisesta vakavuudesta.

Toinen avustuksiin vaikuttava tekijäŠ oli kruunun varastoissa oleva viljan mä䊊räŠ. Kadon sattuessa kruunu pystyi puuttumaan suoraan tilanteeseen vain niillŠä varastoilla, joita sillŠä kulloinkin oli. Jos viljaa ei ollut varastossa, avustusvilja tŠäytyi ensiksi ostaa, mikäŠ hidasti avun perille saamista. Vastaavasti jos viljaa oli etukäŠteen keräŠtty suuret mä䊊räŠt esimerkiksi armeijan varmuusvarastoiksi, voitiin toteuttaa laajempia avustusoperaatioita kuin mikäŠ muuten olisi ollut mahdollista. Armeijan varastoihin turvauduttiin ensimmŠäistäŠ kertaa katovuonna 1731, jolloin muutamaa vuotta aikaisemmin perustettujen varastomakasiinien viljaa pä䊊tettiin käŠyttä䊊 rahvaan auttamiseen.[29] KŠŠääntöšpuolena oli armeijan sotavalmiuden heikkeneminen. TŠämäŠ näŠkyi selvŠästi hattujen sotaa edeltŠävinäŠ katovuosina, jolloin kruunun sodan varalta kerŠŠäämŠät varastot hupenivat, kun niistŠä annettiin apua kadoista kŠärsiville ihmisille.[30] Koska kruunun varastot olivat ennen kaikkea armeijaa varten, puolustuspolitiikan tavoitteet sŠŠääteliväŠt niiden suuruusluokkaa.

Varastomakasiinien tilien puuttuminen vaikeuttaa kruununmakasiineista annettujen avustusten kokonaiskuvan hahmottamista. Ennen varastomakasiinien perustamista vuosien 1726–1727 valtiopŠäivilläŠ kaikki lainat annettiin lä䊊ninhallituksen alaisten makasiinien kautta. Varastomakasiinien viljan kŠäyttö䚊 koskeneen vuoden 1731 pŠŠäätöšksen jäŠlkeen osa lainoista saatettiin antaa varastomakasiineista. KŠäytäŠnnöšssäŠ kuitenkin lainananto nŠäistäŠ makasiineista toteutui todennäŠköšisesti vain niiden paikkojen lŠähistšölläŠ, missäŠ varastomakasiineja oli: HäŠmeenlinnassa, Haminassa ja Lappeenrannassa. Sen sijaan muualla maassa lainat jaettiin edelleen lŠŠääninmakasiineista ja Pohjanmaan osalta kihlakunnista. Kun varastomakasiinijŠärjestelmä䊊 laajennettiin vuosien 1738–1739 valtiopŠäivien jŠälkeen, myšös niiden merkitys lainanannossa kasvoi. Kuten edellŠä mainittiin, armeijan varastoista annettiin apua hattujen sotaa edeltŠävinäŠ katovuosina. Sodan jŠälkeen oltiin jäŠlleen samassa tilanteessa kuin suuren Pohjan sodan jŠälkeen. Armeijan varastomakasiineja ei enŠŠää ollut ja sotaa seuranneina vuosina avustukset jouduttiin jŠälleen jakamaan lŠŠääninmakasiinien kautta.[31] Varastomakasiinit oli perustettu uudelleen 1740-luvun loppuun mennessŠä, jolloin katoavustusten myöšntäŠminen siirrettiin niille.[32] Yhteenvetona voi todeta, ettäŠ lukuun ottamatta hattujen sotaa edeltäŠviäŠ vuosia 1739–1741 ja 1740-luvun viimeisiäŠ vuosia, lä䊊ninmakasiinien tilit antavat varsin kattavan kuvan kruununmakasiineista annetuista vilja-avustuksista 1700-luvun alkupuolella.

Suomessa lä䊊ninmakasiineista annetut avustukset painottuvat kahteen lä䊊niin: Turun ja Porin lä䊊niin sekäŠ Uudenmaan ja HäŠmeen lŠääŠniin. NŠäissŠä lä䊊neissäŠ sijaitsevista makasiineista annettiin vuosina 1722–1750 yhteensäŠ yli 31 800 tynnyriŠä viljaa lainaksi alueen vŠäestöšlle. Lainojen jakaantuminen eri vuosille näŠkyy alla olevasta kaaviosta 1:

Kaavion 1 lähteet: Turun makasiinin tilit 1722–1726, 1734–1735, 1741, 1744–1745, 1747–1750, sidokset 7464: 496–500; 7466: 530–531, 607; 7469: 673–675, 733–735, 740–745; 7472: 670–691; 7475: 710–711, 713–717; 7500: 329–331; 7505: 339; 7525: 333; 7539: 184–188; 7543: 256; 7551: 257–259; 7555: 277–281; 7559: 283–285, Turun ja Porin läänintilit, KA; Läänintilien tositteet 1727, 1740, sidokset 7478: 261–284, 7522: 395–397v, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin ja Hämeenlinnan makasiinien tilit sekä kihlakunnittaiset tilit viljalainoista 1730, 1732–1733, 1741–1744, 1743–1750, sidokset 8193: 762–764, 801–870; 8205: 589; 8209: 236, 603, 611, 649, 653, 661, 673, 677; 8243: 275; 8246: 330–333; 8252: 111; 8255: 187; Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. Edellä on mainittu vain ne lähteet, jotka sisältävät tietoja viljalainoista, vaikka tutkimusta varten on käyty läpi kaikki säilyneet makasiinien tilit. Turusta makasiinien tilejä on säilynyt vuosilta 1722–1726, 1728–1739, 1741 ja 1744–1750. Helsingistä ja Hämeenlinnasta makasiinien tilejä on säilynyt vuosilta 1730–1750. Vuosilta 1727 ja 1740 Turun makasiinista annetut lainat on saatu selville läänintilien tositteista. Vuonna 1743 Turun makasiinista ei annettu lainoja, mikä on selvitetty lähteestä: Spannmålshandlingar vol. 3 1746–1749, E 3 D, Kansliet, Statskontoret, RA.
Kaavion 1 lähteet: Turun makasiinin tilit 1722–1726, 1734–1735, 1741, 1744–1745, 1747–1750, sidokset 7464: 496–500; 7466: 530–531, 607; 7469: 673–675, 733–735, 740–745; 7472: 670–691; 7475: 710–711, 713–717; 7500: 329–331; 7505: 339; 7525: 333; 7539: 184–188; 7543: 256; 7551: 257–259; 7555: 277–281; 7559: 283–285, Turun ja Porin läänintilit, KA; Läänintilien tositteet 1727, 1740, sidokset 7478: 261–284, 7522: 395–397v, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin ja Hämeenlinnan makasiinien tilit sekä kihlakunnittaiset tilit viljalainoista 1730, 1732–1733, 1741–1744, 1743–1750, sidokset 8193: 762–764, 801–870; 8205: 589; 8209: 236, 603, 611, 649, 653, 661, 673, 677; 8243: 275; 8246: 330–333; 8252: 111; 8255: 187; Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. Edellä on mainittu vain ne lähteet, jotka sisältävät tietoja viljalainoista, vaikka tutkimusta varten on käyty läpi kaikki säilyneet makasiinien tilit. Turusta makasiinien tilejä on säilynyt vuosilta 1722–1726, 1728–1739, 1741 ja 1744–1750. Helsingistä ja Hämeenlinnasta makasiinien tilejä on säilynyt vuosilta 1730–1750. Vuosilta 1727 ja 1740 Turun makasiinista annetut lainat on saatu selville läänintilien tositteista. Vuonna 1743 Turun makasiinista ei annettu lainoja, mikä on selvitetty lähteestä: Spannmålshandlingar vol. 3 1746–1749, E 3 D, Kansliet, Statskontoret, RA.

Kaavion tiedot perustuvat Turun, Helsingin ja HäŠmeenlinnan lŠŠääninmakasiinien tileihin. TŠämäŠn lisäŠksi kaaviossa on 1720-luvun osalta kihlakunnittaisista lainalaskelmista saadut tiedot HŠämeenlinnan varastomakasiinista annetuista lainoista. Kaaviossa ei ole niitä lainoja, joita mahdollisesti on annettu myöšhemmin HŠämeenlinnan varastomakasiinista tai muista varastomakasiineista. Uudenmaan ja HäŠmeen lä䊊nin osalta vuosien 1722–1727 lainat on kirjattu vuoden 1730 lŠŠäänintilikirjaan, eikäŠ niitŠä voi kaikkien kihlakuntien osalta jakaa eri vuosille. Siksi myöšs Turun ja Porin lä䊊nin kyseisinäŠ vuosina annetut lainat on laskettu yhteen. Turun ja Porin lä䊊nin lainat vuosilta 1727 ja 1740 on koottu tositteista, koska kyseisiltŠä vuosilta ei ole sŠäilynyt lä䊊nintilikirjoja. Lainat ovat laskettu kirjanpidollisten vuosien mukaan kalenterivuosien sijaan. Kirjanpidolliset vuodet jatkuivat yleensäŠ seuraavalle kalenterivuodelle asti.

Kuten kaaviosta näŠkyy, suurin osa nŠäiden kahden lŠŠäänin lainoista keskittyi vŠälittöšmäŠsti suurta Pohjan sotaa seuranneille vuosille 1722–1727. Tuolloin lainoja annettiin kaikkiaan lŠähes 15 000 tynnyriŠä. Kadot, pitkäŠ sota-aika ja miehitys johtivat poikkeukselliseen avustusoperaatioon. Sotaa seuranneista vilja-avustuksista on tietoa myöšs varhaisemmassa tutkimuksessa. Cederbergin tietojen mukaan pelkäŠstä䊊n elokuuhun 1723 mennessŠä valtakunnan makasiineista oli lainattu suomalaisille perŠäti 18 000–20 000 tynnyriŠä viljaa.[33] Vaikka arvio perustuu samana vuonna kokoontuneiden valtiopäŠivien puolustusdeputaatiolle tulleeseen tietoon, ilmoitettu viljamä䊊räŠ on todennäŠköšisesti liian suuri nŠäin pian rauhan jŠälkeen. Åmarkin mukaan vuosina 1721–1724 Suomessa lainattiin 10 000 tynnyriŠä ja vuosien 1725–1726 kadon jŠälkeen lainattiin vieläŠ toiset 10 000 tynnyriäŠ.[34] TäŠmäŠ vaikuttaa uskottavammalta arviolta, kun tietoja vertaa makasiinien tileissäŠ oleviin lainamŠŠääriin. Turun ja Porin lŠŠäänin tileistŠä käŠy ilmi, ettŠä 1722–1724 lainattiin kaikkiaan 4970 tynnyriŠä viljaa.[35] EnsimmäŠisten sotaa seuranneiden vuosien jŠälkeen koitti hetkeksi vŠähŠän parempi aika. Turun ja Porin lä䊊nin makasiinista ei annettu yhtŠŠään lainoja kirjanpitovuonna 1725. Seuraavana vuonna lainoja jouduttiin kuitenkin jŠälleen antamaan 545 tynnyriäŠ ja täŠmäŠn jäŠlkeen 3681 tynnyriäŠ vuonna 1727.[36]

Kaaviosta 1 ilmenee, ettäŠ Turun ja Porin lä䊊nissäŠ viljaa lainattiin vuosina 1722–1727 yli puolitoista kertaa niin paljon kuin Uudenmaan ja HäŠmeen lŠŠäänissäŠ. TŠämŠä viittaa siihen, ettŠä viljan tarve oli sodan jŠälkeen huomattavasti suurempi läŠntisessäŠ Suomessa kuin etelŠärannikolla. Vuoden 1731 kato koetteli sen sijaan paljon pahemmin Uudenmaan ja HŠämeen lŠŠääniäŠ kuin sen lŠäntistäŠ naapurilŠŠääniäŠ. Viljaa jaettiin kadon jäŠlkeisenäŠ vuonna 1732 Helsingin makasiineista noin 1500 tynnyriŠä. Samaisena vuonna oli vielŠä toinen, aikaisempaa pahempi kato, minkŠä seurauksena viljaa jouduttiin lainaamaan seuraavana vuonna Helsingin makasiinin lisŠäksi myšös HäŠmeenlinnan makasiinista läŠheisiin kihlakuntiin.[37]

Hattujen sotaa edeltäŠneiden katovuosien sarja ei lŠŠääninmakasiinien tileistäŠ näŠy ennen kuin vasta vuonna 1741, ja suurimmat lainat annettiin seuraavana vuonna juuri ennen pikkuvihan miehityskauden alkua (Kuva 2). Turun ja Porin lä䊊nissäŠ lainoja ei juuri annettu. Heti sodan jŠälkeen lainoja jouduttiin jäŠlleen myšöntäŠmä䊊n runsaasti. TäŠlläŠ kertaa lainoja saivat molempien lŠŠäänien asukkaat, vaikkakin Uudenmaan ja HäŠmeen lŠŠäänissäŠ myöšnnettiin jonkin verran enemmäŠn lainoja kuin läŠnsi- ja lounaisrannikolla. ViimeisenäŠ katokautena 1746–1747 lainat lŠŠääninmakasiineista jäŠiväŠt väŠhäŠisiksi.

Kuva 2. Aukeama Helsingin makasiinin tileistäŠ vuodelta 1741. Oikean puoleisessa kuvassa nŠäkyy Porvoon, Raaseporin itäŠisen, YläŠ-Hollolan, Ala-Hollolan ja Ala-SŠŠääksmäŠen kihlakuntien rahvaalle annettujen lainojen mä䊊räŠ. LäŠhde: Kansallisarkisto, Lä䊊nintilit, sidos 8243. Kuva: Sampsa Hatakka.
Kuva 2. Aukeama Helsingin makasiinin tileistäŠ vuodelta 1741. Oikean puoleisessa kuvassa nŠäkyy Porvoon, Raaseporin itäŠisen, YläŠ-Hollolan, Ala-Hollolan ja Ala-SŠŠääksmäŠen kihlakuntien rahvaalle annettujen lainojen mä䊊räŠ. LäŠhde: Kansallisarkisto, Lä䊊nintilit, sidos 8243. Kuva: Sampsa Hatakka.

Verrattaessa makasiineista annettuja lainoja merkittŠäviin katovuosiin ne ajoittuivat pŠŠääosin samoille vuosille, vaikka joitain selviäŠ erojakin oli. Suurta Pohjan sotaa seuranneet katovuodet näŠkyväŠt avustusten mŠŠääräŠssäŠ, samoin kuin vuoden 1731 kato. Sen sijaan Uudenmaan ja HŠämeen vuoden 1732 kato ei juuri ilmene aikaisemmasta tutkimuksesta. Myšöskä䊊n hattujen sotaa seuranneisiin avustuksiin ei ole kiinnitetty huomiota.[38] Vuosien 1739–1741 ja 1746–1747 katokausien avustusten puuttumisen lŠääŠnintileistäŠ selittä䊊 lainaustoiminta varastomakasiineista. Varsinaisten katovuosien suurten avustusten lisäŠksi kruununmakasiineista saatettiin antaa myöšs pieniŠä mŠääŠriäŠ lainaksi paikallisiin tarpeisiin. NäŠin toimittiin esimerkiksi vuonna 1735, kun Turun lŠŠääninmakasiinista annettiin MynäŠmäŠen kihlakuntaan kaksi tynnyriäŠ ruista lainaksi ja saman verran Piikkišön kihlakuntaan.[39]

Suomen kahdessa muussa lŠŠäänissäŠ viljan lainaus ei ollut niin merkittŠävä䊊 kuin Uudenmaan ja HäŠmeen sekäŠ Turun ja Porin lŠŠääneissäŠ. Toisessa nŠäistäŠ, Savonlinnan ja Kymenkartanon lŠŠäänissäŠ ei annettu koko ajanjaksolla 1722–1750 yhtŠŠään viljaa lainaksi lŠŠääninhallituksen alaisista makasiineista.[40] Osittain täŠmäŠn selittä䊊 todennäŠköšisesti Haminan ja Lappeenrannan varastomakasiinien sijainti lŠŠäänissäŠ, mutta ei kokonaan. Lainoista ei nimittäŠin ole tietoa edes vuosilta 1722–1727, jolloin varastomakasiineja ei vieläŠ ollut ja jolloin Helsingin ja Turun makasiineista lainattiin suuret mä䊊räŠt viljaa. Savonlinnan ja Kymenkartanon lŠŠääneistäŠ sen sijaan pŠäinvastoin viljaa ostettiin kruunulle. Esimerkiksi kun lŠäntisessäŠ Suomessa lainattiin pahan kadon jŠälkeen huomattavat mä䊊räŠt viljaa vuonna 1727, Haminan kruununmakasiiniin ostettiin samaan aikaan 7282 tynnyriŠä ruista.[41] Vastaava tilanne oli vuosina 1746–1747, jolloin suuressa osassa Suomea oli kato, mutta Savossa ja Karjalassa sato oli onnistunut hyvin. Lainojen sijasta viljaa ostettiin tŠälläŠkin kertaa lŠŠäänistäŠ.[42]

Kaskivaltaisessa lŠŠäänissäŠ kadot eiväŠt noudattaneet samaa kaavaa kuin peltoviljelyalueella. Suurten jŠärvien lŠäheisyys väŠhensi hallariskiäŠ. Toisaalta kuivat ilmat kesŠälläŠ olivat edellytys kaskeamiselle ja sateet saattoivat pilata sadon toisin kuin peltoviljelyssäŠ, jossa kesäŠkuun sateet pikemminkin paransivat satoa. Solantie on lisäŠksi esittŠänyt, ettäŠ perinteisesti kaskialueiksi mielletyilläŠ alueilla harjoitettiin laajasti myöšs peltoviljelyäŠ, mikäŠ tasasi satovaihteluita.[43] LisäŠksi kaukana sisäŠmaassa vaikeat kuljetusyhteydet todennäŠköšisesti korostivat yksityisten viljavarastojen tarvetta.[44] Sadot epäŠonnistuivat näŠin ollen kaskialueilla eri syistäŠ ja siten eri vuosina kuin muualla, eivŠätkäŠ kadot mahdollisesti koetelleet vŠäestö䚊 samalla tavoin kuin peltoviljelyvaltaisilla alueilla.

Myšöskä䊊n Pohjanmaalla kruunun antamat viljalainat eiväŠt olleet niin yleisiäŠ kuin eteläŠisissäŠ lä䊊neissäŠ. Suuren Pohjan sodan jŠälkeen lŠŠääniin toimitettiin Ruotsista meritse 727 tynnyriŠä ohraa kevä䊊lläŠ 1723, ja syksyllŠä oli tarkoitus tuoda 900 tynnyriäŠ siemenruista, joka kuitenkin myöšhäŠstyi kylvöškaudesta. Vaikka vuoden 1724 sato epŠäonnistui, Pohjanmaan satotilanne ei ollut huonoin mahdollinen, sillä muista lä䊊neistŠä tultiin sinne hankkimaan viljaa. Maakunnan historiaa tutkinut Aulis J. Alanen onkin olettanut, ettäŠ muihin lŠŠääneihin toimitettiin enemmäŠn kruunun viljaa kuin Pohjanmaalle.[45] TäŠmäŠ olettamus saa tukea lŠŠäänintilikirjoissa olevista tiedoista siitäŠ huolimatta, ettäŠ viljalainojen tutkimista vaikeuttaa kruununmakasiinin puuttuminen lŠŠäänistäŠ.

Ilman keskitettyäŠ lainausorganisaatiota jokainen kihlakunta vastasi Pohjanmaalla itse lainoistaan ja niiden kirjanpidosta. KŠäytŠännöšssäŠ täŠmäŠ johti alkuvaiheessa kirjanpidon laiminlyöšmiseen niin, ettäŠ vasta vuonna 1730 lŠŠäänintilikirjoissa on ensimmŠäistäŠ kertaa tietoa 1720-luvun lainoista ja silloinkin vain vuodelta 1723. Tuolloin Tukholmasta oli tuotu 500 tynnyriŠä ruista Oulun eteläŠiseen kihlakuntaan.[46] Oletettavaa on, ettäŠ myöšs lä䊊nin neljä䊊n muuhun kihlakuntaan toimitettiin viljaa. Jos lainat olisivat kuitenkin olleet kooltaan hyvin suuria, niistäŠ todennäŠköšisesti olisi vaadittu täŠtäŠ tarkempaa kirjanpitoa. Kun 1730-luvun alun katoaikana viljaa oli lainattu lä䊊nin asukkaille, nŠäistäŠ lainoista laadittiin sŠŠäännöšllisesti kihlakunnittaiset tilit. Suuruudeltaan näŠmäŠ lainat olivat noin tuhat tynnyriŠä, joista puolet lŠähetettiin Kajaanin kihlakuntaan ja loput Oulun eteläŠiseen ja pohjoiseen kihlakuntaan.[47]

Kruunu ei ainoastaan antanut talonpojille tai muulle vŠäestöšlle viljaa lainaksi, vaan se saattoi myöšs myydŠä viljaa sitäŠ tarvitseville. TäŠmäŠ oli kuitenkin varsin harvinaista 1700-luvun alkupuolen Suomessa. Turun lŠŠääninmakasiinista on tietoja viljan myymisestäŠ ainoastaan vuodelta 1726, jolloin Helsinginkin lŠŠääninmakasiinista myytiin viljaa. Turusta myytiin tuolloin 1352 tynnyriäŠ ohraa ja HelsingistäŠ 191 tynnyriäŠ ohraa. Helsingin makasiinista myytiin kuitenkin myöšs toisen kerran viljaa kihlakuntien rahvaalle: 509 tynnyriäŠ vuonna 1742. Viljan lisŠäksi makasiinista saatettiin myydäŠ herneitŠä, ohrajauhoa ja leipä䊊.[48] TäŠmäŠ oli poikkeuksellista verrattuna lainoihin, sillŠä lainaksi annettiin vain viljaa.

Lainaviljan alkuperäŠ ja käŠyttöštarkoitus

Suuren Pohjan sodan jäŠlkeen Suomessa ei ollut muuta viljaa varastossa kuin se, jonka maata miehittŠäneet venäŠläŠiset olivat kerŠänneet ja jonka maaherra Frisenheim oli heiltäŠ ostanut vuosina 1721–1722. TäŠtäŠ viljaa käŠytettiin myöšs muihin tarkoituksiin kuin lainoiksi talonpojille. Viljaa jaettiin suuret mŠŠääräŠt sekŠä Ruotsista palaaville pakolaisille ettäŠ VenäŠjäŠltäŠ palaaville sotavangeille.[49] Lainoiksi sitäŠ annettiin esimerkiksi YlŠä-Hollolan kihlakunnassa, jossa ensimmäŠiset lainat vuosilta 1722–1723 koostuivat pelkäŠstä䊊n venäŠläŠisten sotaveroina kerŠŠäämŠästäŠ viljasta. Yhteenlaskettuna tŠätäŠ viljaa oli 164 tynnyriäŠ. HäŠmeenlinnan makasiinista viljaa alettiin antaa vasta vuonna 1724.[50] Kaikkiaan lŠŠääninmakasiineista annetuista lainoista vain pieni osa oli perŠäisin Suomesta.

Suurin osa Suomessa sodan jŠälkeen lainatusta viljasta oli lŠähetetty Ruotsista. Turkuun ensimmäŠiset viljalastit Tukholmasta tulivat jo vuonna 1722. Seuraavina vuosina 1723–1725 viljaa tuotiin Tukholmasta Turun ja Porin lŠŠääniin yhteensŠä 3829 tynnyriŠä, mikŠä teki 82 % kaikesta lä䊊nissäŠ tuolloin vŠäestöšlle lainatusta viljasta.[51] Myšös Helsingin makasiinista lainatusta viljasta suurin osa oli peräŠisin Tukholmasta. Vuosina 1722–1727 Helsinkiin tuotiin sieltŠä yhteensäŠ 3803 tynnyriŠä viljaa lainattavaksi lŠähiseudun asukkaille. Lainatusta rukiista tuontiviljan osuus oli 54 % ja lainatusta ohrasta 78 %. Ruotsista tuotu vilja oli nimeltäŠ mainiten tarkoitettu lainattavaksi rahvaalle.[52]

Tuontivilja oli peräŠisin Tukholman linnanmakasiinista, joka oli toiminut valtakunnan pŠŠäämakasiinina jo suuren Pohjan sodan alkaessa.[53] Makasiinin asema vahvistui 1700-luvun alussa, kun vuosien 1726–1727 valtiopäŠivillŠe Tukholmaan pŠŠäätettiin perustaa uusi iso makasiini armeijalle. Vuoteen 1731 mennessäŠ varastoon oli saatu keräŠttyäŠ huomattavat mä䊊räŠt viljaa: 31 873 tynnyriŠä riihikuivattua ruista ja 8963 tynnyriŠä ohraa.[54]

Viljan lainaus Ruotsista jatkui edelleen 1730- ja 1740-luvuilla. Helsinkiin tuotiin Tukholman varastomakasiinista 1500 tynnyriäŠ ohraa kadon jŠälkeen vuonna 1732. Ohraa tuotiin Ruotsista 1500 tynnyriŠä myöšs vuonna 1741. Vastaava tilanne oli Turussa, jonne vuonna 1740 odotettiin 2000 tynnyriäŠ ruista Ruotsista.[55] Hattujen sodan jäŠlkeen Turkuun tuotiin syksyllŠä 1743 Tukholman varastomakasiinista 745 tynnyriŠä ruista ja 651 tynnyriŠä ohraa. Vilja lainattiin seuraavana vuonna sitäŠ tarvitseville ihmisille.[56] Helsingin makasiiniin viljaa tuotiin GäŠvlestŠä 2600 tynnyriäŠ vuonna 1743 ja Tukholmasta 1600 tynnyriŠä vuonna 1744.[57]

Lainavilja myöšs palautettiin Ruotsiin. Suuri osa Turun ja Porin lä䊊nissŠä takaisinmaksetusta viljasta laivattiin Tukholmaan vuosina 1731–1732. Lainojen lisäŠksi pŠŠääkaupungin varastomakasiiniin toimitettiin myšös osa veroina keräŠtystäŠ viljasta. Vastaavalla tavoin toimittiin HelsingissäŠ, josta lŠähetettiin Nyköšpingin makasiiniin 2225 tynnyriŠä viljaa vuonna 1731.[58] Huomionarvoista on, ettäŠ tuohon aikaan vilja olisi voitu toimittaa myöšs Suomessa sijaitseviin varastomakasiineihin. Kuljetusten kannalta viljan siirtŠäminen ei ollut pitkäŠjŠänteistäŠ politiikkaa ottaen huomioon, ettäŠ jo vuonna 1732 viljaa jouduttiin jŠälleen tuomaan kadon jäŠlkeen Ruotsista takaisin Helsinkiin.

Suomen lä䊊ninmakasiineihin jäŠtettiin yleensŠä vain pienet varastot. Esimerkiksi Turun makasiinissa oli vain noin 1100 tynnyriäŠ viljaa vuoden 1733 lopulla eli sen jäŠlkeen, kun edellisinäŠ vuosina viljaa oli laivattu Ruotsiin. NäŠin oli myöšs Helsingin makasiinissa, johon jäŠi vuoden 1734 jŠälkeen vain alle 1000 tynnyriŠä viljaa.[59] Vasta varastomakasiinit tekiväŠt laajaperŠäisen lainaamisen Suomesta käŠsin mahdolliseksi. Kehitys täŠhäŠn suuntaan tapahtui kuitenkin asteittain. Aluksi varastomakasiinit palvelivat vain HäŠmeenlinnan seutua ja itäŠistäŠ Suomea. Vaikka viljaa jouduttiin vielŠä 1740-luvun alussa tuomaan Ruotsista Helsinkiin ja Turkuun, tuolloin osa lainaviljasta annettiin todennäŠköšisesti jo varastomakasiineista. Kun varastomakasiinit menetettiin hattujen sodan jŠälkeen, seurauksena oli jäŠlleen huomattavaa tuontia Ruotsista. Jo vuosikymmenen lopulla viljaa voitiin jŠälleen lainata Suomessa sijaitsevista varastomakasiineista (Kuva 3).[60]

Kuva 3. Piirros Degerbyn (myšöh. Loviisa) kruununmakasiinista vuodelta 1748. Hattujen sodan jŠälkeen kruunu rakensi uusia makasiinirakennuksia viljan sŠäilyttäŠmiseen. Tuolloin rakennettiin myöšs kuvassa nŠäkyväŠ Degerbyn makasiinirakennus. Lukuun ottamatta Turun ja HäŠmeen linnoihin sijoitettuja varastoja makasiinit olivat 1700-luvun puolivŠälissäŠ rakennettuja puusta. Alareunassa olevan mittakaavan avulla voi laskea kuvassa olevan makasiinin pinta-alaksi 580 m2. LäŠhde: Kansallisarkisto, WäŠrnhjelmin kokoelma, Loviisa 95. Kuva: Sampsa Hatakka.
Kuva 3. Piirros Degerbyn (myšöh. Loviisa) kruununmakasiinista vuodelta 1748. Hattujen sodan jŠälkeen kruunu rakensi uusia makasiinirakennuksia viljan sŠäilyttäŠmiseen. Tuolloin rakennettiin myöšs kuvassa nŠäkyväŠ Degerbyn makasiinirakennus. Lukuun ottamatta Turun ja HäŠmeen linnoihin sijoitettuja varastoja makasiinit olivat 1700-luvun puolivŠälissäŠ rakennettuja puusta. Alareunassa olevan mittakaavan avulla voi laskea kuvassa olevan makasiinin pinta-alaksi 580 m2. LäŠhde: Kansallisarkisto, WäŠrnhjelmin kokoelma, Loviisa 95. Kuva: Sampsa Hatakka.

Suomessa talonpojille ja muulle rahvaalle makasiineista lainattu vilja oli pŠŠääosin ohraa. Turun makasiinista vuosina 1722–1750 lainatusta viljasta 7604 tynnyriäŠ oli ohraa ja 4562 tynnyriäŠ ruista. Ero näŠiden viljalajien suhteen oli vieläŠ suurempi Helsingin makasiinin kohdalla. SieltäŠ lainattiin samalla ajanjaksolla 11 252 tynnyriŠä ohraa ja 5072 tynnyriäŠ ruista.[61] Suhde on huomiota heräŠttäŠväŠ sikäŠli, ettäŠ ruis oli pä䊊viljalaji Suomessa ja ohraa viljeltiin selväŠsti vŠähemmŠän kuin ruista.[62] Vuonna 1805 siemenviljasta tehdyn arvion perusteella ruista viljeltiin Suomessa puolitoista kertaa niin paljon kuin ohraa. Turun ja Porin sekäŠ Uudenmaan ja HäŠmeen lä䊊nien osalta suhdeluku oli vieläŠ huomattavasti selvemmin rukiin puolella. Ruista viljeltiin yli kolme kertaa niin paljon kuin ohraa. Ruis oli myöšs yleisin leipŠävilja koko valtakunnassa.[63] TäŠstäŠ syystäŠ myöšs kruunun varastoissa oli pä䊊osin ruista, kuten muun muassa edellŠä mainitut Tukholman makasiinin varastotiedot osoittavat. NäŠin ollen ruista voisi olettaa käŠytetyn sekäŠ siemen- ettäŠ leipäŠviljaksi enemmän kuin ohraa.

Ohran ylivalta lainaviljassa voi selittyäŠ yksinkertaisesti silläŠ, ettäŠ ohran sato epäŠonnistui useammin kuin rukiin, mutta syitäŠ saattaa olla muitakin. Yksi mahdollinen syy voi liittyäŠ kaskeamiseen, joka oli vieläŠ yleistŠä erityisesti Uudenmaan ja HäŠmeen lŠŠäänissäŠ 1700-luvun puoliväŠliin asti. Solantie on esittäŠnyt, ettäŠ vuonna 1750 kaskisadon osuus oli täŠlläŠ alueella puolet kokonaissadosta.[64] Kaskiviljelyn laajuutta Uudellamaalla tukevat myöšs pitäŠjäŠnhistorioissa esitetyt tiedot.[65] Virallisesti kaskeamista yritettiin kuitenkin rajoittaa lupajäŠrjestelmŠän avulla. Vuosisadan puolivŠälissäŠ Turun ja Porin sekäŠ Uudenmaan ja HäŠmeen lä䊊neissäŠ pyrittiin kieltä䊊 kaskeaminen kokonaan.[66] Vaikka kŠäytäŠnnöšssäŠ kaskeaminen jatkui, rajoituspyrkimykset saattoivat vaikuttaa siihen, ettei kruunu lainannut siemenviljaa kaskikylvöšihin. Toisaalta pŠŠääsŠääŠntöšisesti Ruotsista tuotu vilja tuskin myöšskä䊊n kelpasi siemenviljaksi kaskiin, sillŠä viljalajina kaskiruis erosi peltorukiista.[67] Kruunulla ei siten todennäŠköšisesti ollut edes lainattavaksi kaskeen sopivaa ruista, vaikka talonpojat olisivat sitäŠ tarvinneet. Kun Suomeen perustettiin myöšhemmin pitäŠjäŠnmakasiineja, niistŠä lainattiin pä䊊osin ruista.[68]

Lainavilja oli usein tarkoitettu sekäŠ siemenviljaksi ettäŠ leipäŠviljaksi. Joissain tapauksissa makasiinien tileissäŠ on suoraan ilmoitettu, ettäŠ vilja oli tarkoitettu siemeneksi, kuten Helsingin makasiiniin vuonna 1732 tuotu 1500 tynnyriŠä ohraa.[69] Monesti lainojen yhteydessŠä esiintyy kuitenkin edelläŠ mainittu kaksijakoinen tarkoitus. NäŠin oli erityisesti suuren Pohjan sodan ja hattujen sodan jäŠlkeen, mikäŠ epäŠilemäŠttäŠ johtui sotien aiheuttamasta hŠävityksestäŠ ja epäŠjäŠrjestyksestŠä.[70]

Suhdetta leipŠäviljan ja siemenviljan vŠälilläŠ on vaikeaa mä䊊ritelläŠ. Joskus tileihin on kirjattu milloin vilja jaettiin talonpojille, mikŠä auttaa pŠŠäättelemä䊊n käŠyttötarkoitusta. Esimerkiksi Vehmaalla kevä䊊lläŠ 6.3.1724–30.3.1724 väŠlisenäŠ aikana jaettu 180 tynnyriäŠ viljaa oli todennäŠköšisesti tarkoitettu suurelta osin siemenviljaksi. Sen sijaan MynäŠmäŠelläŠ syksylläŠ 27.8.1723–23.10.1723 jaettu 198 tynnyriäŠ viljaa tuskin oli tarkoitettu siemenviljaksi.[71] Kun vuonna 1726 viljaa myytiin Turun makasiinista, siemen- ja leipäŠvilja oli poikkeuksellisesti eritelty. Tuolloin leipäŠviljaa myytiin jonkin verran halvempaan hintaan kuin siemenviljaa.[72] TŠämäŠ saattaa viitata avustusten inhimilliseen puoleen, mutta kyse voi olla myöšs siitŠä, ettäŠ myytäŠväŠnäŠ ollut leipäŠvilja oli huonolaatuisempaa kuin siemenvilja, jolta edellytettiin hyvŠääŠ itäŠvyyttäŠ.

Lainojen takaisinmaksu

Kruunu ei antanut lainoja talonpojille ja muille niitäŠ tarvitseville ilman ehtoja. SŠŠääntöšnäŠ oli, ettäŠ laina tuli maksaa takaisin joko seuraavana syksynŠä tai seuraavana hyvŠänäŠ satovuonna. Vakuuksia lainan takaisin maksamiseen ei vaadittu. Lainalle täŠytyi myšös maksaa korkoa, joka oli kaksi kappaa jokaista lainattua tynnyriŠä kohden eli 6,25 %.[73] Viljan lainaaminen olikin kruunulle parhaimmillaan tuottoisaa. Esimerkiksi kun kruunu lainasi Porvoon kihlakuntaan 806 tynnyriä ohraa vuonna 1732, tŠämäŠ tuotti kruunulle takaisinmaksun yhteydessŠä korkoina 53 tynnyriäŠ. Seuraavana vuonna samaan kihlakuntaan lainattiin 652 tynnyriŠä ohraa, mikäŠ puolestaan tuotti 43 tynnyriŠä voittoa kruunulle.[74] NŠäin käŠvi kuitenkin vain siinŠä tapauksessa, ettäŠ lainojen takaisinmaksu toteutui suunnitelmien mukaan.

Takaisinmaksu saattoi venyäŠ useita vuosia, mikäŠ ilmenee Turun ja Porin lŠŠäänin osalta kaaviosta 2. NŠäin kŠävi erityisesti suuren Pohjan sodan jŠälkeen, jolloin lainojen takaisinmaksu viiväŠstyi pitkŠälle 1730-luvulle asti. Edellisen vuosikymmenen huonojen satojen vuoksi suuri osa lainoista maksettiin takaisin vasta vuonna 1730. TŠämäŠnkin jäŠlkeen lainojen maksu jatkui seuraavina kolmena vuonna parin sadan tynnyrin suuruisena ja pienentyen sitten mutta jatkuen hattujen sotaan asti. Alimmillaan takaisinmaksu oli vuonna 1739, jolloin Piikkiöšn ja Maskun kihlakunnasta maksettiin takaisin kummastakin yksi tynnyri ruista. Hattujen sodan jäŠlkeen lainojen takaisinmaksu onnistui paremmin kuin pari kymmentŠä vuotta aikaisemmin. Silti esimerkiksi vuonna 1748 MynäŠmäŠen kihlakunnasta maksettiin takaisin 56 tynnyriäŠ vuonna 1744 lainattua viljaa ja YlŠä-Satakunnan alisesta kihlakunnasta puolestaan maksettiin vielŠä vuonna 1750 takaisin 35 tynnyriäŠ vuoden 1744 velkoja.[75]

Kaavion 2 läŠhteet: Turun makasiinin tilit 1722–1726, 1728–1739, 1744–1750, sidokset 7464: 496–500; 7466: 530–531, 607; 7469: 673–675, 686–688, 733–735, 740–745; 7472: 686–688; 7475: 710–711, 726; 7480: 734, 754–756; 7483: 726–728; 7486: 356–360; 7490: 422–424; 7494: 342–344; 7497: 406–408; 7500: 329–331, 338–340; 7505: 339, 344; 7508: 362–364, 7511: 408; 7514: 360–362; 7518: 350; 7525: 333, 480–482; 7539: 184–188; 7543: 256, 261; 7547: 259–261; 7551: 257–259; 7555: 277–281, 284–286, 7559: 283–285, 292; 7563: 300, Turun ja Porin lŠŠäänintilit, KA; Lä䊊nintilien tositteet 1727, 1740, sidokset 7478: 261–284; 7522: 395–397v, Turun ja Porin lŠŠäänintilit, KA; Turun makasiinin tilit 1743, SpannmåŒlshandlingar vol. 3 1746–1749, E 3 D, Kansliet, Statskontoret, RA. Vuoden 1727 takaisinmaksettu viljamŠŠääräŠ on saatu vuoden 1728 tileistäŠ, joihin on kirjattu, paljonko varastossa oli jäŠljelläŠ edellisenŠä vuonna tullutta lainaviljaa.
Kaavion 2 läŠhteet: Turun makasiinin tilit 1722–1726, 1728–1739, 1744–1750, sidokset 7464: 496–500; 7466: 530–531, 607; 7469: 673–675, 686–688, 733–735, 740–745; 7472: 686–688; 7475: 710–711, 726; 7480: 734, 754–756; 7483: 726–728; 7486: 356–360; 7490: 422–424; 7494: 342–344; 7497: 406–408; 7500: 329–331, 338–340; 7505: 339, 344; 7508: 362–364, 7511: 408; 7514: 360–362; 7518: 350; 7525: 333, 480–482; 7539: 184–188; 7543: 256, 261; 7547: 259–261; 7551: 257–259; 7555: 277–281, 284–286, 7559: 283–285, 292; 7563: 300, Turun ja Porin lŠŠäänintilit, KA; Lä䊊nintilien tositteet 1727, 1740, sidokset 7478: 261–284; 7522: 395–397v, Turun ja Porin lŠŠäänintilit, KA; Turun makasiinin tilit 1743, SpannmåŒlshandlingar vol. 3 1746–1749, E 3 D, Kansliet, Statskontoret, RA. Vuoden 1727 takaisinmaksettu viljamŠŠääräŠ on saatu vuoden 1728 tileistäŠ, joihin on kirjattu, paljonko varastossa oli jäŠljelläŠ edellisenŠä vuonna tullutta lainaviljaa.

Vastaava tilanne oli Uudenmaan ja HäŠmeen lŠŠäänissäŠ. Erona naapurilä䊊niin oli, ettäŠ Uudellamaalla ja HäŠmeessŠä takaisinmaksu seisahtui katovuonna 1731 ja seuraavana kahtena vuonna otettiin jäŠlleen uutta lainaa. Vuonna 1733 maksettiin takaisin edellisen ja kuluvan vuoden lisäŠksi 1720-luvulla otettuja lainoja. TŠämäŠn jäŠlkeen takaisinmaksu jatkui, kunnes se seisahtui toisen kerran vuonna 1738. Tuolloin kruunulla oli saatavina vieläŠ satoja tynnyreitäŠ eri kihlakunnista. PŠŠääosa lainoista oli vuosilta 1732–1733, mutta pieni osa oli maksamatta edelleen 1720-luvulta. Kruunu joutui siten antamaan uusia isoja lainoja 1740-luvulla ennen kuin edellisiŠäkä䊊n oli maksettu takaisin.[76]

Kaikkiaan Turun ja Porin lŠŠäänissäŠ viljaa lainattiin lŠŠääninmakasiinista 12 368 tynnyriŠä ja takaisin velkoja maksettiin 10 295 tynnyriäŠ.[77] Kruunu jŠäi näŠin ollen lainoistaan tappiolle yli 2000 tynnyriŠä. TodennäŠköšisesti tappiot eiväŠt olleet ihan nŠäin suuria, sillŠä velkoja voitiin maksaa takaisin myöšs rahassa. NäŠin toimittiin esimerkiksi Uudenmaan ja HäŠmeen lä䊊nissäŠ vuodesta 1745 alkaen, jolloin asiasta annettiin kuninkaallinen pŠŠäätöšs. Velkojen maksaminen myöšs viljana jatkui. Vuoden 1747 loppuun mennessäŠ lŠähes kaikki velat oli maksettu.[78] Lainoja voitiin myöšs toimittaa eri makasiineihin kuin mistäŠ ne oli lainattu, mikäŠ vaikeuttaa kokonaiskuvan hahmottamista. Uudellamaalla HelsingistŠä otettuja lainoja maksettiin usein takaisin HäŠmeenlinnan makasiiniin.[79] Takaisinmaksun venyminen viittaa edelläŠ mainituista seikoista huolimatta siihen, ettäŠ osa lainoista jäŠi lopulta maksamatta.

Johtopä䊊töškset

Vilja-avustukset 1700-luvun alkupuolella tŠäytyy näŠhdäŠ 1600-luvun lopun nŠäläŠnhäŠdäŠn ja suuren Pohjan sodan taustaa vasten. Katastrofaaliset kadot ja niitäŠ seurannut suuri kuolleisuus olivat tehneet selvŠäksi riittŠäväŠn vilja-avun merkityksen. VäŠestöšn auttaminen ei ollut tŠärkeä䊊 ainoastaan vŠäestöšn hengissäŠ pysymisen kannalta, vaan viljaa tarvittiin myöšs katojen jŠälkeen siemenviljaksi. Jos pellot jäŠiväŠt kylväŠmäŠttäŠ, seurauksena olivat uudet huonot sadot ja verotulojen pieneneminen. Suuren Pohjan sodan jäŠlkeen Suomeen läŠhetettiin tuhansia tynnyreitŠä avustusviljaa eri lä䊊neihin niin ihmisten toimeentulon varmistamiseksi kuin kylvettŠäväŠksi sodan häŠvittäŠmäŠn maan peltoihin.

Eniten apua jaettiin Turun ja Porin lŠŠäänissäŠ, mutta myšös Uudenmaan ja HäŠmeen lä䊊nissäŠ lainaviljaa annettiin runsaasti. Kruunun viljaa jaettiin lisäŠksi Pohjanmaalla, mutta lä䊊nintilikirjojen valossa Suomen pohjoisimmassa lä䊊nissäŠ viljan lainaaminen ei näŠytäŠ olleen niin yleistäŠ kuin etelŠäisessäŠ Suomessa. Savonlinnan ja Kymenkartanon lŠŠäänin asukkaita muualla maassa vallinneet yleiset kadot eiväŠt koetelleet yhtŠä pahasti kuin muita lŠŠäänejäŠ. SieltŠä viljaa saattoi samaan aikaan parhaimmillaan ostaa suuret mä䊊räŠt.

LŠŠäänikohtaisiin eroihin lainaviljan suhteen oli todennŠäköšisesti muitakin syitäŠ kuin satovaihtelut ja varastomakasiinien läŠsnäŠolo ItŠä-Suomessa. Ruotsista tuotua viljaa ei voinut kŠäyttä䊊 siemenviljaksi kaskissa, jotka olivat vieläŠ yleisiäŠ 1700-luvun alkupuolella EtelŠä-Suomea myöšten. TŠämäŠ saattaa selittŠŠää osaltaan sen, miksi lainattu vilja oli pŠŠääosin ohraa ja miksi lŠŠääninmakasiineista ei lainattu koko tutkitulla ajanjaksolla viljaa Savoon ja Karjalaan. Pohjanmaalla puolestaan lainaustoimintaa vaikeutti varsinaisen kruununmakasiinin puuttuminen lä䊊nistäŠ. Kun lainoja ei voitu jakaa keskitetyn organisaation kautta, kukin kihlakunta vastasi erikseen lainattavan viljan hankkimisesta ja sen jakamisesta talonpojille.

Laajasta avustustoiminnasta huolimatta varastointi ei heti suuren Pohjan sodan jäŠlkeen kehittynyt sen pidemmŠlle kuin mitŠä se oli ollut 1600-luvun lopulla. PŠŠääosa avustusviljasta tuotiin Ruotsista, ja sinne vilja myöšs palautettiin, kun talonpojat olivat maksaneet sen vŠähitellen takaisin. Suomen lä䊊ninmakasiineista ei tullut pysyviäŠ häŠtäŠapuviljan sijoituspaikkoja. NiitäŠ kŠäytettiin silti jatkossakin 1730- ja 1740-luvuilla hallinnoimaan ja jakamaan Ruotsista tuotua avustusviljaa Suomen lä䊊nien eri kihlakuntiin.

Puolustuspoliittisen tilanteen muuttuminen Uudenkaupungin rauhan jäŠlkeen johti vŠähitellen muutoksiin myšös viljan varastoimisessa. Suomi oli sodan jäŠlkeen raja-alue, mikäŠ edellytti sotavalmiuden parantamista maassa. TŠämŠä puolestaan vaati riittŠävien makasiinien perustamista. Aluksi näŠiden armeijan varastomakasiinien olemassaolo ei juuri nŠäkynyt viljalainoissa, mutta väŠhitellen niiden merkitys kasvoi. Vaikka varastot oli koottu valmiiksi mahdollisen sotatilan varalta, niistäŠ oli kŠäytäŠnnöšllistäŠ antaa vŠäestöšlle apua myöšs pahoina katovuosina. EnsimmŠäisen kerran näŠin toimittiin jo vuonna 1731 ja vuosien 1739–1741 peräŠkkäŠisten katojen aikana lainaaminen varastomakasiineista oli ilmeisesti yleistäŠ.

Viljan lainaaminen talonpojille ja muulle maalaisväŠestöšlle ei ollut kuitenkaan ongelmatonta kruunun kannalta. Lainat oli tarkoitus maksaa takaisin niin pian kuin mahdollista korkojen kanssa. Vaikka useimmat tekiväŠtkin näŠin, monien lainojen kohdalla takaisinmaksu saattoi venyäŠ vuosia. Joissain tapauksissa kruunun tŠäytyi tyytyäŠ hyväŠksymä䊊n rahamaksu viljan sijasta. Osa lainoista jäŠi todennäŠkšöisesti maksamatta takaisin kokonaan. Siksi lainaustoiminta tuskin oli niin tuottoisaa kruunulle kuin lainoista saadut korot saattaisivat antaa olettaa. Viljan lainaaminen varastomakasiineista sekoitti lisäŠksi kruunun puolustuspoliittisia suunnitelmia. Jos varastomakasiineista annettiin lainaksi viljaa, varastot saattoivat olla tyhjäŠt mahdollisen sodan syttyessäŠ, kuten kŠävi ennen hattujen sotaa. Kruunun tavoitteet pitŠäjŠänmakasiiniverkoston luomiseksi voi ymmäŠrtä䊊 täŠtäŠ taustaa vasten.

Viljan lainaus oli 1700-luvun alussa olennainen osa kruununmakasiinien toimintaa. Kerta toisensa jäŠlkeen makasiineista annettiin lainoja tai myytiin viljaa talonpojille tai muille sitäŠ kipeäŠsti tarvitseville. Takaisinmaksua tapahtui läŠhes joka vuosi, mikäŠ tarkoitti, ettŠä makasiininhoitajat joutuivat jatkuvasti olemaan tekemisissäŠ viljan lainauksen kanssa. JŠärjestelmäŠllinen avustustoiminta vakiintui niin, ettei edes pitäŠjäŠnmakasiinien perustaminen vuosisadan puoliväŠlistäŠ alkaen muuttanut sitŠä tosiseikkaa, ettäŠ suurten katojen aikana kruunun apua tarvittiin edelleen. Kruunu oli nŠäin ollen viime käŠdessäŠ talonpoikien turvana häŠdäŠn hetkelläŠ.

Vaikka kruunu pahimman häŠdŠän hetkelläŠ tuki talonpoikia, apu oli todennŠäkšöisesti tarkoitettu vain niille, jotka sitäŠ eniten tarvitsivat. Jatkotutkimusta tarvitaankin selvittäŠmä䊊n, ketkäŠ todellisuudessa apua saivat ja millainen merkitys talonpoikien varallisuudella ja tilojen maanluonnolla oli avustuksiin.

Sampsa Hatakka on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian oppiaineen tohtorikoulutettava, jonka tekeilläŠ oleva vŠäitöšskirja käŠsittelee makasiinijŠärjestelmŠän toimintaa Suomessa Viaporin rakennuskaudella 1700-luvun puoliväŠlissäŠ.

LäŠhteet

Kansallisarkisto (KA), Helsinki
Pohjanmaan lä䊊nintilit
Savonlinnan ja Kymenkartanon lŠŠäänintilit
Turun ja Porin lŠääŠnintilit
Uudenmaan ja HäŠmeen lä䊊nintilit

Riksarkivet (RA), Tukholma
Frihetstidens utskottshandlingar
Krigsexpeditionen
Kollegiers m fl, landshšvdingars, hovrŠtters och konsistoriers skrivelser till Kungl. Maj:t
Statskontoret, Kansliet

HäŠmeenlinnan maakunta-arkisto
Uudenmaan ja HäŠmeen lŠŠääninhallituksen kanslian arkisto

LäŠhdejulkaisu
Documenta historica VI, Suomalaisen tiedeakatemian julkaisemia Pohjoismaiden historiaa valaisevia asiakirjoja. VerteidigungsplŠne Finnlands 1721–1808. I 1721–1745, Toim. Einar W. Juva. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1939.

Tutkimuskirjallisuus

Ahonen, Voitto. Landshöšvding Frisenheims special uppdrag i Finland 1721–1722. Historisk tidskskrift föšr Finland. 72:1 (1987), 24–39.
Ahonen, Voitto. Garnisonernas uppkomst och deras betydelse i Finland 1721–1740. Historiallinen arkisto 98 (1991), 7–70.
Alanen, Aulis J. EtelŠä-Pohjanmaan historia 4:1. Isostavihasta Suomen sotaan 1700–1809. EtelŠä-Pohjanmaan historiatoimikunta, Vaasa 1948.
Alanen, Aulis J. Suomen historia IX. Suomen historia vapaudenajalla. WSOY, Porvoo 1963.
Cederberg, A. R. Suomen historia vapaudenajalla I. WSOY, Helsinki 1942.
Fagan, Brian. The Little Ice Age. How Climate Made History 1300–1850. Basic Books, New York 2000.
Grotenfelt, Kustavi. Aikaisemmista katovuosista Suomessa. Teoksessa Kustavi Grotenfelt, Jaakko Gummerus, K. R. Melander, Gunnar Suolahti & A. R. Cederberg (toim.) Juhlajulkaisu E. G. PalmŽénin 70-vuotispäŠiväŠksi. WSOY, Porvoo 1919, 65–74.
HŒårdstedt, Martin. Om krigets fšörutsäŠttningar. Den militäŠra underhåŒllsproblematiken och det civila samhäŠllet i norra Sverige och Finland under Finska kriget 1808–1809. Skrifter fråŒn institutionen fšör historiska studier 3. UmeŒå universitet, UmeåŒ 2002.
Johanson, V. F. Finlands agrarpolitiska historia. En skildring av det finlŠändska lantbrukets ekonomiska betingelser I. FrŒån 1600-talet till Œår 1870. Sšöderströšm, Helsingfors 1924.
Jutikkala, Eino. Vuoden 1697 kansallisonnettomuus, sen tuhot ja väŠistäŠmismahdollisuudet. Turun historiallinen arkisto XI (1952), 112–136.
Juvelius, Einar W. Suomen puolustuskysymys ison- ja pikkuvihan vŠälisenäŠ aikana. Historiallisia tutkimuksia 2. Suomen Historiallinen Seura, Kokkola 1919.
Korkiakangas, Onni. Kaarle XII:n kenttäŠarmeijan huolto sotaretkillŠä vuosina 1700–1701 mannereurooppalaisten huoltojŠärjestelmien näŠköškulmasta. Historiallisia tutkimuksia 89. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1974.
Kuisma, Markku. Helsingin pitäŠjäŠn historia 2. Vanhan Helsingin synnystäŠ isoonvihaan 1550–1713. Vantaan kaupunki, Vantaa 1990.
Lappalainen, Mirkka. Jumalan vihan ruoska. Suuri näŠläŠnhäŠtäŠ Suomessa 1695–1697. Siltala, Helsinki 2012.
Louekari, Sami. Hyšödyn politiikka. KokemŠäenjokilaakson ympŠäristöšhistoriaa 1720–1850. Annales Universitatis Turkuensis C 365. Turun yliopisto, Turku 2013.
Malmström, Carl Gustaf. Sveriges politiska historia från konung Karl XII:s död till statshvälfningen 1772. 2. delen. P. A. Norstedt & söner, Stockholm 1895.
Matinolli, Eero. Varsinais-Suomen historia VI, 4. Kruununverotus. Varsinais-Suomen maakuntaliitto, Turku 1976.
MäŠntyläŠ, Ilkka. Kruunu ja alamaisten nŠälkäŠ. 1690-luvun katovuosien verotulojen väŠhennys Pohjanmaalla ja esivallan vastatoimenpiteet. Scripta historica XIII. Oulun Historiaseura, Oulu 1988.
Rautala, Jyrki. Turun ja Porin lä䊊ninhallitus 350 vuotta. Suomen lŠŠääninhallinnon tehtäŠvien ja organisaation kehitys. Turun ja Porin lŠŠääninhallitus, Turku 1985.
Soininen, Arvo M. Vanha maataloutemme. Maatalous ja maatalousvŠäestöš Suomessa perinnŠäisen maatalouden loppukaudella 1720-luvulta 1870-luvulle. Historiallisia tutkimuksia 96. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1974.
Solantie, Reijo. Ilmasto ja sen mä䊊rä䊊mäŠt luonnonolot Suomen asutuksen ja maatalouden historiassa. JyväŠskyläŠ studies in humanities 1459–4331; 196. JyvŠäskyläŠn yliopisto, JyväŠskyläŠ 2012.
Teerijoki, Ilkka. NŠälkäŠvuosien turva? PitŠäjäŠnmakasiinit Suomessa 1700-luvulla. Historiallisia tutkimuksia 175. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1993.
Ylikangas, Heikki & SiiriäŠinen, Ari. Lohjalaisten historia 1. Lohjan kotiseutututkimuksen ystäŠväŠt, Lohja 1973. 
Åmark, Karl. SpannmåŒlshandel och spannmåŒlspolitik i Sverige 1719–1830. Stockholm 1915.



  1. Solantie 2012, 53. [Takaisin]
  2. Lappalainen 2012, 11, 23–24. [Takaisin]
  3. Åmark on päätellyt verohintojen nousun ja kruunun antamien katoavustusten perusteella, että tärkeimmät katovuodet olivat valtakunnallisesti 1726, 1736, 1740–1742, 1746–1748 (Åmark 1915, 17, 104–105, 222). Suomen osalta puolestaan Kustavi Grotenfelt on luetellut 1700-luvun alkupuolen osalta katovuosiksi 1722, 1726, 1738 ja 1740–1741 (Grotenfelt 1919, 73). Vastaavia katotietoja ovat esittäneet myös Cederberg (Cederberg 1942, 210–212, 299) ja Alanen (Alanen 1963, 31, 183). Edellisten vuosien lisäksi sekä Åmark (Åmark 1915, 224) että Cederberg (Cederberg 1942, 212) ovat maininneet vuoden 1731 kadon olleen tavallista ankarampi Suomessa. [Takaisin]
  4. Åmark 1915, 7–8. [Takaisin]
  5. Teerijoki 1993, 11–12, 42–44, 194–202. Teerijoen lisäksi pitäjänmakasiineja ovat käsitelleet muun muassa Åmark 1915; Johanson 1924; Soininen 1974. [Takaisin]
  6. Åmark 1915. [Takaisin]
  7. Suuren nälänhädän vuosilta 1600-luvulta on selvitetty kruunun avustustoimenpiteiden tehokkuutta (ks. Jutikkala 1952, Mäntylä 1988 ja Lappalainen 2012). Hallintohistorioissa makasiineja on käsiteltynä osana verotusta ja lääninhallintoa (ks. Matinolli 1976 ja Rautala 1985). Sotahistorioitsijat puolestaan ovat tutkineet armeijan huoltoa varten koottuja makasiineja sotien ja sotalaitoksen kannalta (esim. Korkiakangas 1974 ja Hårdstedt 2002). [Takaisin]
  8. Teerijoki 1993, 42–43. [Takaisin]
  9. Korkiakangas 1974, 59, 71, 79, 147. [Takaisin]
  10. Lappalainen 2012, 65–66, 74. [Takaisin]
  11. Åmark 1915, 194–195, 197. [Takaisin]
  12. Ahonen 1991, 20–26. [Takaisin]
  13. Makasiinien päätehtävä sotilaiden muonituksessa käy selvästi ilmi makasiinien tileistä, ks. esim. Savonlinnan ja Kymenkartanon makasiinin tilit 1725, sidos 8776: 332–333, Savonlinnan ja Kymenkartanon läänintilit, Kansallisarkisto (KA); Helsingin makasiinin tilit 1725–1730, sidos 8193: 764–766, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  14. Åmark 1915, 198. [Takaisin]
  15. Turun lääninmakasiinin tilit 1726, sidos 7475: 710–711, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  16. Pohjanmaan makasiinin puuttuminen näkyy kyseisen läänin tileistä, ks. esim. Läänintilikirja 1724, sidos 9273, Pohjanmaan läänintilit, KA; Läänintilikirja 1739, sidos 9328, Pohjanmaan läänintilit, KA. [Takaisin]
  17. Valtaneuvoston pöytäkirja 19.1.1748, A I aa: 33, Riksrådsprotokoll, Krigsexpeditionen, Riksarkivet (RA). Vaikka Pohjanmaalla ei ollut kirjanpidollista makasiinia, viljan säilytykseen käytettyjä aittoja saatettiin kutsua kruununmakasiineiksi. Näin tehtiin esimerkiksi kenraalikuvernööri von Rosenin valtaneuvostolle 19.7.1747 lähettämässä makasiiniraportissa, jossa mainitaan ”Pohjanmaan ja voutikuntien kruununmakasiinit”. Gustav Fredrik von Rosenin kirje Kuninkaalliselle Majesteetille (KM) 19.7.1747, Skrivelser från generalguvernörer och guvernörer: Finland vol. 3, Kollegiers m. fl. skrivelser till Kungl. Maj:t, RA. (käytetty mikrofilmillä Kansallisarkistossa [Takaisin]
  18. Åmark 1915, 198–199. [Takaisin]
  19. Juvelius 1919, 104. [Takaisin]
  20. Documenta historica VI, 200, Aksel Löwenin kirje KM:lle 1.12.1737. [Takaisin]
  21. Åmark 1915, 199; Juvelius 1919, 164. [Takaisin]
  22. Gustav Fredrik von Rosenin kirje KM:lle 23.11.1748, Skrivelser från generalguvernörer och guvernörer: Finland vol. 5, Kollegiers m. fl. skrivelser till Kungl. Maj:t, RA. (käytetty mikrofilmillä Kansallisarkistossa [Takaisin]
  23. Louekari 2013, 270–271. [Takaisin]
  24. Louekari 2013, 270–272. [Takaisin]
  25. Åmark 1915, 200; Mirkka Lappalainen on korostanut tulevaisuuden turvaamisen merkitystä vuosien 1695–1696 katojen jälkeen annettujen avustusten kohdalla. Lappalainen 2012, 77. [Takaisin]
  26. Puolustusdeputaation pöytäkirja 5.11.1746, Defensionsdeputationen, Protokoll vol. 2891, Riksdagen 1746–1747, Frihetstidens utskottshandlingar, RA. [Takaisin]
  27. Teerijoki 1993, 197–198. [Takaisin]
  28. Åmark 1915, 218. [Takaisin]
  29. Åmark 1915, 200, 219, 224. [Takaisin]
  30. Malmström II 1895, 400, 417. [Takaisin]
  31. Tämä ilmenee sekä Helsingin että Turun lääninmakasiinin kohdalla. Helsingin makasiinin tilit 1743–1744, sidokset 8252: 110–111, 8255: 184–189, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA; Turun makasiinin tilit 1744, sidos 7539: 179–186, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  32. Gustav Fredrik von Rosenin kirje KM:lle 23.11.1748, Skrivelser från generalguvernörer och guvernörer: Finland vol. 5, Kollegiers m. fl. skrivelser till Kungl. Maj:t, RA. (käytetty mikrofilmillä Kansallisarkistossa [Takaisin]
  33. Cederberg 1942, 212. [Takaisin]
  34. Åmark 1915, 222–223. [Takaisin]
  35. Turun makasiinin tilit 1722–1724, sidokset 7464: 496–500; 7466: 530–531, 607; 7469: 673–675, 733–735, 740–745, Turun ja Porin läänintilit, KA. Pienempää lainaviljan määrää tukee myös Alasen esittämä tieto, että vuonna 1723 lainattiin siemenviljaa kevätkylvöön 2631 tynnyriä ja syyskylvöön 4000 tynnyriä. Alanen 1963, 32. [Takaisin]
  36. Turun makasiinin tilit 1725–1726, sidokset 7472; 7475: 710–711, Turun ja Porin läänintilit, KA; Läänintilien tositteet 1727 sidos 7478: 261–284, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  37. Helsingin lääninmakasiinista annettiin vuonna 1733 lainaa 1512 tynnyriä ja Hämeenlinnan lääninmakasiinista 1526 tynnyriä. Helsingin ja Hämeenlinnan makasiinien tilit sekä kihlakunnittaiset tilit viljalainoista 1733, sidos 8209: 236, 603, 611, 649, 653, 661, 673, 677, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  38. Ks. viite 3 ja siinä mainittu kirjallisuus. [Takaisin]
  39. Turun makasiinin tilit 1734, sidos 7500: 329–331, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  40. Lainoja etsittiin seuraavista lähteistä: Savonlinnan ja Kymenkartanon makasiinin tilit 1722–1728, 1730–1739, 1743–1750, sidokset 8767, 8770, 8773, 8776, 8779, 8782, 8785, 8789, 8792, 8796, 8799, 8804, 8807, 8811, 8814, 8817, 8824, 8825, 8827, 8829, 8830, 8832, 8834, 8837, Savonlinnan ja Kymenkartanon läänintilit, KA. Makasiinin tilit on yhdistetty vuoteen 1728 asti lääninrahaston tileihin. 1730-luvulta alkaen lääninmakasiinilla on omat tilinsä. [Takaisin]
  41. Savonlinnan ja Kymenkartanon lääninrahaston tilit 1727, sidos 8782: 303–306, Savonlinnan ja Kymenkartanon läänintilit, KA. [Takaisin]
  42. KM:n kirje Uudenmaan ja Hämeen maaherralle 9.1.1747, Kirjeasiakirjat Ea:35, Uudenmaan ja Hämeen lääninhallituksen kanslian arkisto, Hämeenlinnan maakunta-arkisto; Gustav Fredrik von Rosenin kirje KM:lle 29.9.1747, Skrivelser från generalguvernörer och guvernörer: Finland vol. 3, Kollegiers m. fl. skrivelser till Kungl. Maj:t, RA. [Takaisin]
  43. Solantie 2012, 78, 89–90, 187–188, 192, 225, 263. [Takaisin]
  44. Teerijoki 1993, 202. [Takaisin]
  45. Alanen 1948, 232. [Takaisin]
  46. Oulun eteläisen kihlakunnan lainaviljan tilit 1723, sidos 9295: 338, Pohjanmaan läänintilit, KA. [Takaisin]
  47. Kajaanin, Oulun pohjoisen ja Oulun eteläisen kihlakuntien tilit 1733–1734, sidokset 9307: 252–253, 290–291, 294–295; 9310: 280–281, 318–319, 360–361, Pohjanmaan läänintilit, KA. [Takaisin]
  48. Turun makasiinin tilit 1726, sidos 7475: 713–717, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin makasiinin tilit 1725–1730, 1742 sidokset 8193: 768–770; 8246: 333, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  49. Ahonen 1987, 35–37. [Takaisin]
  50. Ylä–Hollolan kihlakunnan lainaviljan tilit 1722–1727, sidos 8193: 855–856, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  51. Turun makasiinin tilit 1722, 1724, sidokset 7464: 496–501; 7469: 732, 740–742, Turun ja Porin läänintilit, KA. Vuoden 1724 tilit sisältävät tiedot myös vuonna 1723 Tukholmasta tuodusta viljasta. [Takaisin]
  52. Helsingin makasiinin tilit 1725–1730, sidos 8193: 793–795, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. Otsikostaan huolimatta makasiinin tilit sisältävät tietoja myös vuonna 1723 tuodusta viljasta. Lainaviljan lisäksi viljaa tuotiin myytäväksi 500 tynnyriä. [Takaisin]
  53. Korkiakangas 1974, 147. [Takaisin]
  54. Åmark 1915, 199. [Takaisin]
  55. Läänintilien tositteet 1740, sidos 7522: 396v, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin makasiinin tilit 1732 ja 1741; sidokset 8205: 596; 8243: 286, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  56. Turun makasiinin tilit 1743–1744, Spannmålshandlingar vol. 3 1746–1749, E 3 D, Kansliet, Statskontoret, RA; Turun makasiinin tilit 1744, sidos 7539: 184–188, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  57. Helsingin makasiinin tilit 1743–1744; sidokset 8252: 110; 8255: 188, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  58. Turun makasiinin tilit 1731–1732, sidokset 7490: 395–397; 7494: 321–325, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin makasiinin tilit 1731, sidos 8198: 629, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  59. Turun makasiinin tilit 1733, sidos 7497: 411, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin makasiinin tilit 1734; sidos 8213: 692, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  60. Asiasta päätti Uudenmaan ja Hämeen läänin osalta valtaneuvosto 19.1.1748. Valtaneuvoston pöytäkirja 19.1.1748, A I aa: 33, Riksrådsprotokoll, Krigsexpeditionen, RA. [Takaisin]
  61. Samat lähteet kuin kaaviossa 1. Lukuihin ei sisälly Turun ja Porin läänissä vuonna 1723 lainattua 1404 tynnyriä viljaa, jota ei ole eritelty tileissä viljalajeittain. [Takaisin]
  62. Soininen 1974, 168, 171. [Takaisin]
  63. Åmark 1915, 12–13. [Takaisin]
  64. Solantie 2012, 152–155. [Takaisin]
  65. Helsingin pitäjässä kaskesta saatiin vielä 1770-luvulla huomattava osa sadosta. Ks. Kuisma 1990, 175, 177. Myös Lohjalla kaskeaminen oli edelleen yleistä 1700-luvulla. Ks. Ylikangas & Siiriäinen 1973, 426. [Takaisin]
  66. Soininen 1974, 73. [Takaisin]
  67. Soininen 1974, 168–170. [Takaisin]
  68. Teerijoki 1993, 195. [Takaisin]
  69. Helsingin makasiinin tilit 1732; sidos 8203: 589, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  70. Esimerkiksi Tukholmasta tuodun lainaviljan tilit 1724, sidos 7469: 733, Turun ja Porin läänintilit, KA; Helsingin makasiinin tilit 1725–1730, 1743, sidokset 8193: 762; 8252: 110–111, 196, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. Hattujen sodan jälkeen Ruotsista Helsinkiin lähetetty vilja oli tarkoitettu hätää kärsivälle rahvaalle (nödlidande almogen). [Takaisin]
  71. Tukholmasta tuodun lainaviljan tilit 1724, sidos 7469: 733–734, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  72. Turun makasiinin tilit 1726, sidos 7475: 713–717, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  73. Åmark 1915, 223–224. [Takaisin]
  74. Porvoon kihlakunnan lainatilit 1732–1733, sidos 8209: 603, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  75. Turun makasiinin tilit 1748 ja 1750, sidokset 7555: 284–286; 7563: 300, Turun ja Porin läänintilit, KA. [Takaisin]
  76. Helsingin ja Hämeenlinnan makasiinien tilit sekä kihlakunnittaiset tilit viljalainoista 1730, 1732–1738, 1741, sidokset 8193: 795, 801–870; 8205: 589, 596; 8209: 236–237; 8213: 688–670, 8217: 1428–1432; 8221: 713–716, 733–734, 737–738; 8225: 737–738, 745–746, 753–754, 757–758; 8228: 653, 673, 676–677; 8243: 275, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. Vuosina 1731 (sidos 8198) ja 1739–1740 (sidokset 8231 ja 8240) Helsingin ja Hämeenlinnan makasiineihin ei maksettu takaisin yhtään viljaa. [Takaisin]
  77. Samat lähteet kuin kaaviossa 2. [Takaisin]
  78. Helsingin makasiinin tilit 1745–1747, sidokset 8258: 205–211, 8262: 181–191; 8265: 181–185, 253–256, 357–358, 491–492, 535–536, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]
  79. Esim. Raaseporin läntisen kihlakunnan lainatilit 1730, sidos 8193: 841–842, Uudenmaan ja Hämeen läänintilit, KA. [Takaisin]


Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *