Tutkijahaastattelu: teknologian vaikutukset 1980-luvun työelämään

Sosiologi Jukka Niemelän tutkijahaastattelussa tarkastellaan 1980-luvun teknologisen kehityksen, erityisesti tietotekniikan, vaikutuksia työelämään ja työelämän sosiaalisiin suhteisiin. Haastattelu on toteutettu osana Turun yliopistossa järjestettyä Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssia 1980-luvun kulttuurihistoria -teemaryhmässä.

1980-luvun alusta asti sosiologian tohtori Jukka Niemelä on tutkinut työelämää ja työelämän muutoksia. Vuosien varrella Niemelän yliopistouraan on sisältynyt lehtoraatteja, professuureja ja perinteistä tutkijan uraa. Viimeiset 12 vuotta ovat kuluneet Tampereen yliopiston Porin yliopistokeskuksessa, sitä ennen hän on toiminut Turun yliopistossa ja Turun Kauppakorkeakoulussa. Niemelä aloitti työelämän tutkimuksensa pro gradu -työllään, jonka aiheena oli lakkoilu, minkä jälkeen Niemelä on tutkinut esimerkiksi paikallista sopimista, työelämän joustavuutta, työorganisaatioiden muutoksia ja kehitystä sekä etätyötä ja hajautettua työtä.

Haastattelumme teemana on 1980-luvun työelämä ja tarkemmin teknologian vaikutukset työelämän organisaatioihin Suomessa. Niemelä ei halua määritellä aikakauden työelämää minkään piirrejoukon kautta:

Ei sellaisia voida kovin helposti antaa; tällaiset piirremäärittelyt ovat aina mielestäni liian yksinkertaistavia. Sellaisia laajempia muutoksia, mitä mieleeni nyt tulee, ovat esimerkiksi se, että Suomen perinteinen savupiipputeollisuus – tekstiiliteollisuus erityisesti – alkoi siirtyä yhä suuremmassa määrin kolmanteen maailmaan ja yleisemmin alhaisemman kehitystason maihin, ja että työpaikoilla otettiin käyttöön kaikenlaista uudenlaista teknologiaa. Tämä perinteisen savupiipputeollisuuden muutto oli osa laajempaa globaalia kehitystä, jota kutsutaan uudeksi kansainväliseksi taloudelliseksi järjestelmäksi. Työhän siirtyy tässä järjestelmässä sinne, missä se on kaikista kannattavinta. Ei tätä kehitystä voida pelkästään pistää minkään yksittäisten poliitikkojen tai maiden piikkiin, vaan kyse on sellaisesta kansainvälisestä laajemmasta muutoksesta.

Niemelä tutki juuri uuden teknologian vaikutuksia työelämän suhteisiin jo 1980-luvun lopulla ollessaan mukana tietotyöprojektissa: ”Tuolloin huomasimme, että ne vaikutukset olivat aika vähäisiä. On otettava tietenkin huomioon, että ei ollut olemassa verkkoa tai tällaista verkostoivaa teknologiaa. Teknologian mahdollistamat muutokset työelämässä olivat vielä sellaisia pistemäisiä ja aika konkreettisia.” Aikakauden mainoskulttuurissa näkyvä futurismi ja teknologiahuuma ei vastannut sosiaalisissa suhteissa tapahtuneita todellisia vaikutuksia. Muutoksia toki tapahtui, mutta ne olivat vielä hyvinkin konkreettisia.

1980-luvulla teknologistumisesta käytettiin akateemisessa ympäristössä termiä microelectronics revolution. Suomenkielisissä vastineissa samantyyppinen vallankumouksellisuus ei toistunut, vaan yleisesti olivat käytössä jo 1950-luvulla syntynyt ATK – automaattinen tietojenkäsittely sekä tietokoneistuminen ja toimistoautomaatio. Mikrotietokoneista käytettiin yleisesti vielä nimitystä tekstinkäsittelylaite. Tuon aikakauden tietokoneiden suurin merkitys olikin juuri tekstinkäsittelyn ja suhteellisten yksinkertaisten laskutoimitusten helpottumisessa:

Muistan itse hyvin, kun ensimmäiset tietokoneet tulivat yliopistolle. Kyllähän se kirjoittamista helpotti, mutta kaikki tieto oli edelleen etsittävä kirjoista ja syötettävä koneelle. Toki oli joitakin aloja, kuten nyt vaikkapa pankkiala, jossa työvoiman tarve saattoi vähetä merkittävästikin. Tuolloin saattoi pankkiin lähettää läjän laskuja, jotka sitten käsiteltiin joissain suurissa keskuksissa ja joissa tiedot syötettiin koneille. Jonkun oli kuitenkin tuokin työ silloin vielä tehtävä.

Varsinkin akateemisissa diskursseissa nousi esille monenlaisia pelkoja ja toiveita: ”Silloin tällaisia suuria pelkoja olivat työvoiman tarpeen väheneminen ja sen aiheuttama joukkotyöttömyys ja työelämän polarisaatio”. Työelämän suhteissa polarisaatio tarkoittaa työpaikan sisäisten ammattitaitovaatimusten jakautumista hyvin matalan koulutustason ja korkean koulutustason töihin.  ”Ajateltiin, että syntyy sellainen napinpainajien ryhmä. Jos nyt kärjistetysti sanotaan, niin eihän siinä ihan niin käynyt, eivätkä ne työntekijätkään mitään idiootteja voi olla. Jonkin verran on aina tunnettava esimerkiksi koneiden toimintaa, että sitä konetta osataan käyttää.” Uusiin teknologioihin liittyi myös paljon toiveita ja optimismia, ja jo 1980-luvulla alettiin puhua työajan jakamisesta ja työajan lyhenemisestä:

Niin sanotut teknologiaoptimistit näkivät silloisen kehityksen niin, että nämä uudet teknologiat nostavat yleistä ammattitaitotasoa, kun ihmiset vapautuvat yksinkertaisimmista ja vaarallisimmista töistä. Nähtiin myös, että näiden uusien teknologioiden avulla on mahdollista luoda ennenäkemätöntä rikkautta.

Niemelä mainitsee myös ranskalaisen yhteiskuntafilosofi Andre Gorzin, joka  käsitteli jo 1980-luvulla teknologian mahdollistamaa työajan lyhentämistä. Gorzin mukaan teknologinen kehitys johtaisi työn vähenemiseen ja palkkojen nousemiseen.

Jo 1980-luvulla keskusteltiin tietokoneiden ja uusien teknologioiden vaikutuksista työelämään ja työelämän sosiaalisiin suhteisiin. Lähde: Flickr, https://www.flickr.com/photos/tinfoilraccoon/4090966536/
Jo 1980-luvulla keskusteltiin tietokoneiden ja uusien teknologioiden vaikutuksista työelämään ja työelämän sosiaalisiin suhteisiin. Lähde: Flickr, https://www.flickr.com/photos/tinfoilraccoon/4090966536/

Erityisesti akateemisessa diskurssissa teknologistumiseen yhdistettiin myös paljon pelkoja, joista monet muistuttivat ainakin osittain nykyisiä. Niemelä näkee monet näistä pelkodiskursseista toistuviksi sosiaaliseksi rakennelmiksi: ”Lähes aina, kun jotain uutta teknologiaa on käyttöön otettu, sitä on myös pelätty. Jo 1800-luvulla luddiitit tuhosivat tehdaskoneita pelätessään töidensä loppumista. Jokin tällainen yleinen teknologiapelko on aika syvälle juurtunut.”

Niemelä näkee teknologialähtöisyyden ongelmallisena ihmisten sosiaalisia suhteita tarkastellessa:

Yhteiskuntatieteilijänä ajattelen, että teknologia upottuu aina johonkin sosiaaliseen rakennelmaan ja yhteiskunnalliseen järjestykseen. Tietynlaisia teknologioita otetaan käyttöön tietynlaisissa yhteiskunnissa. Aika usein näitä asioita käsitellään vähän nurinkurisesti ja sosiaaliset rakennelmat nähdään teknologisen determinismin kautta niin, että katsotaan että se on teknologia joka ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Mielestäni tällainen tarkastelutapa on yksinkertaistava.

Niemelä korostaa edelleen, että monet teknologiaan liittyvät pelot ja toiveet toimivat 1980-luvulla vielä lähinnä akateemisessa diskurssissa. Sekä työnantaja- että työntekijäpuoli ja ay-liike näkivät teknologisen kehityksen töitä helpottavana positiivisena asiana:

Akateemisen keskustelun ja sellaisen jokapäiväisen arkikeskustelun välillä oli ihan selvä katkos. Akateemisissa diskursseissa pyöriteltiin aika paljon ainakin tuolloin vielä lähinnä teoreettisia kehityskulkuja, kun taas arkikeskustelu liittyi välittömästi näkyviin muutoksiin, jotka eivät suurelta osin olleet mitenkään erityisen radikaaleja.

Kirjoittaja on suomen kielen ja kirjallisuuden opintojaan viimeistelevä kulttuurihistorian sivuaineopiskelija.

Lähteet

Sosiologi Jukka Niemelän puhelinhaastattelu 24.4.2016. Äänite kirjoittajan hallussa.

Kuva: Creative Commons. Rochelle Hartman.

 

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *