2016/4
Munkkien rakkausrunoista Mishimaan ja mangaan: Poimintoja Japanin kirjallisuushistoriasta

Henna-Riikka Pennanen: ”Material, Mental, and Moral Progress: American conceptions of civilization in late 19th century studies on ‘things Chinese and Japanese’”. Lectio praecursoria 7.2.2015.

Filosofian maisteri Henna-Riikka Pennasen yleisen historian väitöskirja ”Material, Mental, and Moral Progress: American conceptions of civilization in late 19th century studies on ‘things Chinese and Japanese’” tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa 7.2.2015. Vastaväittäjänä toimi dosentti Seija Jalagin (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Pasi Ihalainen (Jyväskylän yliopisto). Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6032-2

Tänään tarkastettavana olevassa väitöskirjassa on tutkittu käsitteelle civilization annettuja merkityksiä, siihen liitettyjä ajatuksia ja asenteita, sekä käsitteen käyttötapoja 1800-luvun loppupuolen merkittävien amerikkalaisten Kiinan ja Japanin tuntijoiden teoksissa.

Sana civilization kääntyy suomen kielelle sanaksi sivistys, mutta käsitteen civilization kääntäminen ei ole aivan näin yksioikoista.

Ero sanan ja käsitteen välillä on häilyvä, mutta silti tuo ero on olemassa. Käsite on aina sana, mutta silti enemmän kuin sana. Käsite on muuttuva, epävakaa, monitulkintainen ja jopa kiistanalainen. Käsite voi myös esiintyä tekstissä ja puheessa vaikka siihen kytketty sana ei esiintyisikään.

Käsitteen merkitykset ja tulkinnat vaihtelevat riippuen ajasta, paikasta ja puhujasta. Kun tämän päivän suomalainen kirjoittaa sivistyksestä, hänellä on luultavasti mielessään hyvin erilainen käsitys siitä mitä se on ja mitä se ei ole kuin yli sata vuotta sitten sivistyksestä kirjoittaneella amerikkalaisella Kiinan ja Japanin asiantuntijalla.

Paitsi että kirjoitusten konteksti on täysin erilainen, suomalaisilla ja amerikkalaisilla sivistyskäsityksillä on omat, erilaiset historiansa ja siten myös erilaiset sisältönsä ja käyttötapansa.

Heikki Kokon mukaan 1800-luvun Suomessa sivistys viittasi ennen kaikkea yksilön tai kansakunnan henkiseen kehittymiseen: käytöstapoihin, hyveellisyyteen, oppineisuuteen ja ihmisenä kypsymiseen – samoin kuin nyt 2000-luvullakin. Tämä ajatus älyllisestä ja moraalisesta hienostuneisuudesta ja kasvusta sisältyi myös 1800-luvun amerikkalaiseen käsitteeseen.

Asiantuntijoita
PORTRAITS OF THE EXPERTS. 1800-luvun johtavia amerikkalaisia Kiinan ja Japanin asiantuntijoita, joiden julkaistuja tekstejä on käytetty väitöskirjan alkuperäislähteinä. Ylärivi vasemmalta: W. A. P. Martin (1827–1916); A. H. Smith (1845–1932); Percival Lowell (1855–1916). Alarivi vasemmalta: Lafcadio Hearn (1850–1904); S. W. Williams (1812–1884). Lähde: Wikimedia Commons

Paitsi yksilötason sivistykseen, amerikkalainen käsite viittasi myös suuriin maantieteellisiin ja kulttuurillisiin kokonaisuuksiin, sivilisaatioihin. Kiinasta ja Japanista kirjoittaessaan asiantuntijat käyttivät sivilisaatiota synonyymina kansallisille kokonaisuuksille ja siten puhuivat esimerkiksi amerikkalaisesta, kiinalaisesta ja japanilaisesta sivilisaatiosta.

Nämä sivilisaatiot olivat alakategorioita laajemmille kokonaisuuksille, jotka muotoutuivat muun muassa kulttuurin, uskonnon tai rodun ympärille. Täten asiantuntijat jakoivat maailman esimerkiksi konfutselaiseen, kristilliseen, anglosaksiseen ja turanilaiseen sivilisaatioon.

Ihmislajeista puhuttaessa tämän päivän tieteilijät eivät enää niinkään puhu anglosaksisesta tai arjalaisesta rodusta vaan ennemmin heidelbergin-, neandertalin- ja denisovanihmisistä. Mutta 1800-luvun Yhdysvalloissa tiedepiirit usein tukivat ajatusta, että ihmiskunta voitiin jakaa rotuihin, jotka siirsivät jälkeläisilleen perimänsä ja edelleen kehittämänsä fyysiset ja henkiset ominaisuudet, sekä myös sivistyksen.

Ajatus biologisesta ja sosiaalisesta evoluutiosta – sekä ajatus edistyksestä – kytkeytyivät olennaisesti kolmanteen merkitykseen, joka käsitteellä civilization oli. Tässä merkityksessään Civilization, tai sivistys, oli universaali prosessi. Se oli luonnonlakien alainen vääjäämätön, periytyvä, ja kumuloituva prosessi kohti parempaa. Tämä prosessi vaikutti myös yksilöiden ja makrotason kokonaisuuksien tasolla, mutta toisin kuin sivistys ja sivilisaatio, sitä ei voitu ajatella monikossa. Oli vain yksi sivistys-prosessi, jonka myötä tulevaisuudessa erilaiset sivilisaatioiden ja sivistyksen muodot yhdenmukaistuisivat joko osin tai kokonaan.

Aikakauden filosofisiin ja tieteellisiin teorioihin nojautuen asiantuntijat esittivät tämän prosessin asteittaiseksi ja siten myös mitattavaksi. Lähes poikkeuksetta asiantuntijat varasivat korkeimman sijan tällä asteikolla amerikkalaiselle ja länsimaiselle sivilisaatiolle.

Vertailukohtina käytettiin sellaisia mittareita kuin yhteiskunnan ja valtion muoto, lainsäädäntö, koulutusjärjestelmä ja tieteet, uskonto, moraali, perhearvot, sekä naisen asema perheessä ja yhteiskunnassa. Myös materiaalinen sivistys oli tärkeä mittari, mutta viime kädessä se oli asiantuntijoiden mielestä vain sivistyskehityksen näkyvä ja käsin kosketeltava sivutuote. Teknologian takana oli tiede ja tieteen takana mentaalinen ja moraalinen kehitys.

Amerikkalaiset asiantuntijat käyttivät käsitettä kulttuurien ja yhteiskuntien vertailuun ja kuvailuun. Käsitteen avulla oli mahdollista tehdä kulttuurillisia ja tilallisia erotteluja sivilisaatioiden välillä, ajallisia erotteluja ”modernien” ja ”muinaisten” sivilisaatioiden välillä sekä rodullisia erotteluja eri kansojen kehityskykyjen mukaan. Toisin sanoen, käsite soveltui erinomaisesti ”toiseuttamiseen”.

Suurimman jakolinjan asiantuntijat vetivät aasialaisen ja länsimaisen sivilisaation välille. Aasialainen sivilisaatio oli läpikotaisin konfutselainen, kollektivistinen, epätasa-arvoinen ja jälkeenjäänyt. Läntinen sivilisaatio, ja erityisesti sen amerikkalainen sivuhaara, sen sijaan esitettiin kristillisenä, individualistisena, tasa-arvoisena, vapaana ja kansanvaltaisena.

Asettamalla aasialaisen sivilisaation länsimaisen sivilisaation vastakohdaksi asiantuntijat loivat retorisen rakennelman, jonka avulla oli helppo esittää sekä kritiikkiä että ylistystä omaa sivilisaatiota kohtaan.

Valtaosalle asiantuntijoista länsimainen sivistys oli toivottu ja odotettu sivistysprosessin päämäärä, kun taas yhdelle heistä länsimainen sivilisaatio oli kammottavin koskaan maailman historiassa, julma ja raaka kilpailuyhteiskunta, jossa vahvat ja älykkäät tuhosivat heikot.

Asiantuntijat myös hyödynsivät sivistys-käsitettä vedotakseen eri asioiden puolesta tai niitä vastaan. Toisaalta he saattoivat käyttää käsitettä myös kritisoidakseen universaalin sivistys-prosessin oletettua suuntaa ja sivuvaikutuksia, kuten teollistumista, epäesteettisyyttä ja traditionaalisten yhteiskuntien harmonian rikkoutumista.

Kun yhä isompi joukko ihmisiä käytti käsitettä yhä useampiin tarkoituksiin ja eri yhteyksissä, sivistys sai lukuisia erilaisia ja keskenään ristiriitaisia merkityksiä. Samalla siitä tuli erottamaton osa 1800-luvun amerikkalaista sanastoa puhuttaessa politiikasta, yhteiskunnasta, kulttuurista ja historiasta. Nämä piirteet tekivät civilizationista Reinhart Koselleckin määritelmän mukaisen avainkäsitteen.

Nykypäivänä meidän on ehkä hankala ymmärtää kuinka valtava painoarvo tällä avainkäsitteellä oli tieteissä, poliittisessa retoriikassa ja amerikkalaisten ihmisten maailmankuvassa. Tänään maailmaa yhtenäistävän sivistysprosessin sijaan puhutaan ennemmin globalisaatiosta. Kielenkäytössä kulttuuri on pääosin korvannut sanan sivilisaatio ja tutkijat yhä vähenevässä määrin käyttävät sivilisaatioita tutkimuksen viitekehyksinä tai kohteena.

Mikä ei ole muuttunut, on yksilön ja kansakunnan sivistyksen käyttäminen argumentoinnin välineenä. Helsingin Sanomien kolumneja ja mielipidekirjoituksia selatessa huomaa nopeasti, että sivistykseen vedotaan edelleen melko ahkerasti. Suomen roolia sivistysvaltiona on viime aikoina painotettu niin keskustelussa avioliittolain muutoksesta, luonnonsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta, kuin Nato-jäsenyydestäkin. Määre sivistysvaltio puolestaan liitetään erityisesti läntisiin tai eurooppalaisiin demokratioihin.

Toisaalta taas arvellaan, että ajatus yksilön älyllisestä ja moraalisesta sivistyksestä itseisarvona on katoamassa. On esitetty, että sivistys on vaihtumassa ahneuteen ja itsekkyyteen, ja että tietotekniikan kehittyminen ja rahan valta ovat tehneet sivistyksestä pinnallista. Koulujen ja erityisesti korkeakoulujen tehtävänä on ollut varjella, kasvattaa ja edistää sivistystä, mutta nyt pelätään, että kaikille elämänaloille salakavalasti tunkeutuva tehokkuusajattelu nakertaa oppilaitosten mahdollisuuksia ja vapauksia tämän tehtävän toteuttamiseen. Uhkakuvana on, että sivistysvaltion kansalaiset ovat tulevaisuudessa ennakkoluulojen ja uskomusten orjia.

Ehkä merkittävintä ja mielenkiintoisinta 1800-luvun civilization-käsitteessä oli se, että se ei ollut vain sanaksi kristallisoitunut historiallisen prosessin tulos, vaan sen avulla voitiin myös ohjailla historian kulkua. Käsitteen vaikutukset ulottuivat niin Kiinan, Japanin kuin Yhdysvaltojenkin sisä- ja ulkopolitiikkaan sekä kansainvälisiin suhteisiin.

Civilization oli vahvasti Eurooppa-keskeinen käsite. Eurooppalaiset – ja vuosisadan loppua kohti yhä enenevässä määrin myös amerikkalaiset – varasivat itselleen oikeuden määritellä mitä sivistys oli ja kuka oli sivistynyt. He myös määrittelivät sivistysvaltion ajatuksen ja rakensivat sen ympärille kansainvälisten suhteiden järjestelmän, jonka piiriin he pyrkivät ulottamaan koko maailman kaikki kansat.

1800-luvun puolivälissä Kiina ja Japani solmivat amerikkalaisten ja eurooppalaisten kanssa ensimmäiset niin kutsutuista epätasa-arvoisista sopimuksista. Nämä sopimukset kytkivät Kiinan ja Japanin kansainväliseen yhteisöön. Samalla ne kuitenkin rajasivat kiinalaiset ja japanilaiset ”sivistysvaltioiden” ulkopuolelle. Täten epätasa-arvoisista sopimuksista tuli symboli sivistykselle, tai Kiinan ja Japanin tapauksessa sivistyksen puutteelle.

Enemmistö amerikkalaisista ja väitöskirjassa tutkituista asiantuntijoista uskoi, että koska Yhdysvallat sijoittui sivistys-asteikon kärkipäähän, amerikkalaisilla oli oikeus ja velvollisuus puuttua myös Kiinan ja Japanin sisäisiin asioihin – opettaa kiinalaisille ja japanilaisille sivistystä. Valtaosa asiantuntijoista osallistui henkilökohtaisesti tähän kiinalaisten ja japanilaisten sivistystehtävään opettajina, diplomaatteina ja lähetystyöntekijöinä. Samalla he sivistivät amerikkalaisia lukijoita julkaistuilla kirjoituksillaan Kiinasta ja Japanista.

Griffis ja hänen oppilaansa
GRIFFIS WITH A GROUP OF HIS STUDENTS. W. E. Griffis (1843–1928) oli paitsi uraauurtava Japanin tutkija myös osallistui amerikkalaiseen/eurooppalaiseen ”sivistysmissioon” opettamalla japanilaisia opiskelijoita ensin Echizenin läänissä (nyk. Fukui) ja sittemmin Tokiossa. Lähde: Wikimedia Commons

Kun amerikkalaiset ja eurooppalaiset pyrkivät levittämään käsitystään sivistyksestä ja sivistyneestä maailmanjärjestyksestä Itä-Aasiaan, heillä oli vastassaan kiinalaisten ja japanilaisten omat perinteiset vastineet sivistykselle. Jaon tekeminen meihin sivistyneisiin ja muihin sivistymättömiin on melko universaali inhimillinen piirre, vaikka itse sanaa sivistynyt ei käytettäisikään. Kiinalaisilla oli myös wenming-käsitteeseen kiteytynyt vastineensa sivistykselle prosessina sekä maailmanjärjestyksenä.

Kiinalaisessa näkemyksessä Kiina oli sivistyksen keskipiste; Kiinan keisari edusti koko ihmiskuntaa ”Taivaan poikana”; ja muu maailma oli järjestäytynyt hierarkkisesti Kiinan ympärille sen mukaan kuinka kokonaisvaltaisesti ne olivat omaksuneet konfutselaisen sivistyksen. Tämän kiinalaisen sivistys-käsityksen valtaosa asiantuntijoista halusi romuttaa. He halusivat opettaa, että länsimainen sivistyskäsitys ja maailmanjärjestys olivat ainoita oikeita. He uskoivat, että tarvittaessa näitä oppitunteja voisi jakaa tykinkuulilla, jos muu suostuttelu ei auttanut.

Japanilaiset tasapainottelivat perinteisten ja länsimaalaisten näkemysten välillä ja pyrkivät muokkaamaan länsimaisesta sivistyskäsityksestä omaan tilanteeseensa ja kulttuuriinsa sopivan. Päästääkseen eroon epätasa-arvoisista sopimuksista sekä niiden mukanaan tuomasta barbaarin tai ”puoli-sivistyneen” leimasta, japanilaiset toteuttivat sotilaallisia, teknologisia, yhteiskunnallisia, lainsäädännöllisiä ja koulutuksellisia uudistuksia. 1800-luvun loppuun mennessä japanilaisten uudistukset vakuuttivat britit kansakunnan saavuttamasta ”sivistyksestä”: sopimukset uudistettiin, ja Japanin autonomiaa loukkaavista oikeuksista luovuttiin asteittain. Kiinan sopimukset sen sijaan jäivät edelleen voimaan, muistutuksena siitä, että Kiina ei täyttänyt eurooppalaisten ja amerikkalaisten sivistysvaltiolle asettamia kriteerejä.

Tarkastettavana olevassa väitöskirjassa ei ole kyse vain kielestä tai käsitteen historiasta, sillä asiantuntijoiden kohdalla ajatus sivistyksestä käsitti mitä moninaisempia keskusteluja ja muodosti ison osan heidän kuvaansa maailmasta ja selitystään historiasta. Mutta 1800-luvun amerikkalainen civilization-käsite on hyvä esimerkki siitä, kuinka kieli ei vain pelkästään heijastele ulkopuolista maailmaa, vaan sen avulla voi myös muokata todellisuutta. Vaikka sivistys on menettänyt asemansa avainkäsitteenä, niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa, tällaisia käsitteitä on olemassa edelleen, kuten vaikkapa demokratia. Siten onkin hyvä olla valppaana kielenkäytön suhteen ja kiinnittää huomiota sanojen takana piileviin merkityksiin, ajatuksiin ja valta-asetelmiin.

 

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *