2016/4
Munkkien rakkausrunoista Mishimaan ja mangaan: Poimintoja Japanin kirjallisuushistoriasta

Munkkien rakkausrunoista Mishimaan ja mangaan: Poimintoja Japanin kirjallisuushistoriasta

Arvoisa lukija,
Tervetuloa tutustumaan Japanin menneisyyteen kirjallisuushistorian kautta. Numerossamme käsitellyistä aiheista ei ole juurikaan kirjoitettu Suomessa, ja edessänne on siis ainutlaatuinen kokoelma tekstejä maassamme vaikuttavilta Japani-tutkijoilta. Japanilainen kirjallisuus toimii aiheita yhdistävänä viitekehyksenä, ja numeron aikahaitari on laaja: se kurkottaa Heian-kauden (794‒1185) hovikirjallisuudesta aina nykykirjailijoiden tuotantoon asti.

Kirjoittaessani Japanin kulttuurihistoriaan sukeltavaa tietokirjaani Temppelin hämärästä matsurin vilinään (Atena 2014) minulle valkeni aiempaa konkreettisemmin, miten moninaisia tulkintoja historian tapahtumista voidaan esittää, ja miten monisävyisten linssien läpi menneisyyttä voikaan tarkastella. Pyrkimys tieteelliseen objektiivisuuteen on toki kaunis ideaali myös humanistisissa tieteissä, mutta toisaalta juuri niille ominainen tulkintojen moninaisuus tuo tutkimukseen syvyyttä, joka heijastelee maailmankuviemme ristiriitaista luonnetta ja inhimillisen kulttuurin rikkautta. Niinpä tässäkin numerossa tarjoillaan vaihtoehtoisia näkökulmia toisiaan sivuaviin aiheisiin.

Japanin tutkimuksen professori Rein Raud käsittelee artikkelissaan munkkien kirjoittamaa rakkausrunoutta. Miten buddhalaisuuden harjoittamiselle omistautuneet erakot lähestyivät teksteissään runouden keskeiseksi teemaksi vakiintunutta rakkautta ja intohimoa?

Myös Aleksi Järvelä (Helsingin yliopisto) luotaa munkkien työstämää runoutta. Hänen aiheenaan on gozan eli niin sanotun viiden vuoren kirjallisuus: keskiaikaisissa luostareissa tuotetut tekstit. Artikkelissaan Järvelä pohdiskelee, millaisia muutoksia gozan-instituutio kävi läpi ja mikä oli sen piirissä syntyneen kirjallisuustradition merkitys.

Täysin toiseen myöhäisen Heian ja Kamakura-kauden kirjallisuuden genreen tutustutaan omassa artikkelissani, jonka aiheena on ylimystön lähipiirissä luotu tarina- eli monogatari-kirjallisuus. Lähestyn aihettani länsimaisen kirjallisuusteorian näkökulmasta.

Keskiajan jälkeen siirrytään Edo-kauden (1600‒1868) Japaniin. Taneli Hiltunen Turun yliopistosta valottaa länsimaisten tutkijoiden keskuudessa suositun aiheen, bushidōn eli ”samurain tien” vaiheita aina Edo-kaudelta toisen maailmansodan loppuun saakka. Hiltunen kuvaa, miten alunperin isännättömien samuraiden keskuudessa syntynyt, kuolemaa ja uskollisuutta romantisoiva samuraietiketti valjastettiin militarismin aikana propaganda-aseeksi. Hiltunen valottaa samuraiden historiaa myös Fujisawa Shūhei novelleja käsittelevässä kirja-arvostelussaan. Novellien kautta avautuu ikkuna Edo-kauden sotilasluokan arkielämään bushidō-aatteen muotoutumisen aikoihin.

Toisenlaisen näkökulman bushidōn historiaan tarjoaa Oulun yliopiston emeritusprofessi Olavi Fältin vertaisarvioitu artikkeli, joka käsittelee kulttimaineeseen kohonnutta Nitobe Inazōn Bushido-kirjaa. Alun perin englanniksi kirjoitettu ja länsimaiselle lukijakunnalle suunnattu teos on voimakkaasti vaikuttanut mielikuviin japanilaisten ”samurai-hengestä” ja vahvistanut soturi-ideaalia, jota maan poliittinen johto aikoinaan siekailematta hyödynsi.

Soturin tieltä suuntaamme täysin toisenlaisiin kirjallisiin maisemiin, sillä pääsemme tutustumaan parin sadan vuoden takaiseen naisten kirjoittamaan kirjallisuuteen Osakan yliopiston jatko-opiskelija Simona Lukminaiten artikkelin kautta.

Myös uudemman ajan kirjailijat ovat esillä numerossamme. Terttu Rajala on tutkinut maineikkaan japanilaiskirjailijan, Yukio Mishiman tuotantoa ja tämän suhdetta Nihon rōmanha (Japanin romantikot) -ryhmään. Itä-Suomen yliopiston Japanin kielen ja kulttuurin lehtorina toimiva Rajala viimeistelee parhaillaan Mishiman kirjallisuuskäsitystä tarkastelevaa väitöskirjaansa.

Toinen ”kulttikirjailija”, Haruki Murakami on aiheena omassa artikkelissani, jossa pohdiskelen Murakamin tuotannossa havaitsemiani perinteisen kulttuurin elementtejä, samoin kuin hänen teostensa yhteiskunnallisuutta tai sen puuttumista.

Lopuksi saamme nauttia vielä kahdesta aiheeltaan hieman poikkeuksellisesta kirja-arvostelusta. Suomen ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Bart Gaens valottaa japanilaisen manga-klassikon, Osamu Tezukan manga-sarjakuvaa poliittis-yhteiskunnallisesta perspektiivistä. Jyväskylän yliopiston maailmanpolitiikan professori Pekka Korhonen puolestaan tutustuttaa meidät teokseen, joka on kaikkea muuta kuin klassikko, mutta kertoo sitäkin osuvammin, miltä 1970-luvun Eurooppa näytti japanilaisen nuoren miehen silmin.

Numeron päätteeksi todetaan, että maailmankirjallisuutta ei olisi ilman käännöksiä. Turun yliopistossa väitöskirjaa valmisteleva Ritva Larva-Salonen on tutkinut japanilaissatujen varhaisia suomennoksia ja niiden suomentajia. Suomennoksia ilmestyi lehdissä aiempaa tietoa varhemmin ja suomentajat olivat avarakatseisia ihmisiä, joille satusuomennoskokoelmat eivät jääneet ainoaksi kosketukseksi japanilaisuuteen.

Toinen kääntämiseen liittyvä teksti on viimeisimpään suomentamaani teokseen, Takashi Hiraiden Kissavieraan maailmaan ja laajemmin kissojen rooliin japanilaisessa kirjallisuudessa kurkistava artikkelini. Kääntämiseen keskittyy niin ikään numeron päättävä haastattelu, jossa mestarikääntäjä Kai Nieminen kertoo, millaisia polkuja käy Japanin kirjallisuuden maisemissa samoavan suomentajan tie.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *