Tea Holm: ”Spiritualismin muotoutuminen Suomessa – Aatehistoriallinen tutkimus.” Lectio praecursoria 25.11.2016.

TM Tea Holmin uskontotieteen alaan kuuluva väitöskirja ”Spiritualismin muotoutuminen Suomessa – Aatehistoriallinen tutkimus” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 25.11.2016. Vastaväittäjänä toimi FT, dosentti Tore Ahlbäck (Åbo Akademi/ Donnerskainstitutet) ja kustoksena professori Terhi Utriainen. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/167613

Väitöskirjani käsittelee spiritualismia Suomessa sen otsikon ollessa Spiritualismin muotoutuminen Suomessa: aatehistoriallinen tutkimus. Eli kyseessä on aatehistoriallinen tutkimus, jossa tarkastellaan spiritualistisen liikkeen syntyä Yhdysvalloissa, sen leviämistä muun muassa Englantiin, Ranskaan ja Suomeen, sen muotoutumista näissä maissa sekä spiritualismin Suomeen saapumista. Väitöskirjani kuuluu uskontotieteen oppiaineeseen.

Lyhyesti ilmaistuna tutkimukseni tarkastelee spiritualismin muotoutumista Suomessa 1800-luvun puolivälistä alkaen aina nykypäivään asti. Spiritistiset ilmiöt, jotka vaikuttivat spiritualistisen liikkeen syntymiseen, saapuivat Suomeen niinkin varhain kuin 1850-luvulla pöytätanssi-ilmiön muodossa. Samaa ilmiötä todistettiin myös mm. Ranskassa, jossa se oli erityisen suosittua. Ranskassa spiritualistinen liike kuitenkin eriytyi opettaja Hippolyte Rivailin, spiritistiseltä kirjailijanimeltään Allan Kardec, spiritististen tutkimusten ja teosten johdosta. Ranskassa vaikuttaakin nykyisin pääasiassa spiritualismin latinalainen suuntaus, jota kutsutaan spiritismiksi eli henkiopiksi.

Tässä tutkimuksessa on käytetty pääasiassa primaarikirjallisuutta, jota on täydennetty sekä tutkittavia havainnoiden, että aikakaus- ja jäsenlehdin. Samoin niin sanottu sisäpiirin kirjallisuus muodostaa merkittävän lähdeaineiston tälle tutkimukselle. Kun aloin tutkia tätä aihetta, niin Suomessa ei juurikaan ilmennyt kiinnostusta esoterian tai vaihtoehtoisen uskonnollisuuden historian tutkimukseen. Huomasin kuitenkin jo varhain, että kyseinen tutkimusperinne oli vahva etenkin Englannissa ja Yhdysvalloissa, ja alan tutkimusta on tehty ainakin jo 1980-luvulta amerikkalaisissa ja brittiyliopistoissa. Amerikkalainen jo edesmennyt historioitsija Janet Oppenheim teki tutkimuksen The Other World: Spiritualism and Psychical Research in England.  Ainut suomalainen tutkimus spiritualismista on Eila Hämelinin laudaturtyö Nykyinen spiritismi vuodelta 1968.

Tea Holmin väitöstilaisuudesta.

Aloittaessani tätä tutkimustyötä puhuimme ohjaavan professorini René Gothónin kanssa siitä, kuinka tarvitaan myös uskontotieteellistä perustutkimusta ja kuinka tämä tutkimus voisi täyttää aukon suomalaisessa uskontotieteessä. Siihen aikaan suomalaisessa uskontotieteessä oli merkittävästi vahvistunut ja jo vallalla kognitiivisen uskontotieteen suuntaus. Näin jälkikäteen ajateltuna koen tehneeni hyvän valinnan. Aluksi lähdin tutkimaan yksinkertaisesti erästä uskonnollista liikettä eli spiritualistista liikettä Suomessa. Tutkimuksen edetessä näkökulma tarkentui nimenomaan historiantutkimukseen; tarkemmin aatehistoriaan. Tähän sain erinomaisen vinkin historioitsijalta ja filosofian tohtorilta Maritta Pohlsilta.

Vuosien myötä huomasin spiritualismin vahvat yhteydet yleishenkisyyteen tai nykyhenkisyyteen, mitä kautta saatoin liittää työn laajempaan kontekstiinsa, joka oli samaan aikaan hyvin ajankohtainen. Toteutin tästä syystä kyselytutkimukset suomalaisille spiritualisteille. Totesin, että 2010-luvun suomalaiselle spiritualistille spiritualismi merkitsee elämänkatsomusta enemmän kuin uskontoa. Samalla uusi tutkimuslöydös oli se, että spiritualismi merkitsee heille myös elämäntapaa, mikä oli minulle yllätys ja toki samalla uusi tutkimustulos. Spiritualismi ei siis ollut jotakin irrallista tutkittavien muusta elämästä ja elämäntavasta, mikä näin jälkikäteen ajateltuna käy hyvin ilmi myös sisäpiirin kirjallisuudesta. Ilmiössä ja sen seurauksissa eletään usein täysillä mukana. Näin teki myös kirjailija ja kääntäjä Helmi Krohn (k. 1967), Suomen Spiritualistisen Seuran perustaja. Hän perusti seuran Helsingissä vuonna 1946, ja yhdistys rekisteröitiin kaksi vuotta myöhemmin (1948). Krohn oli Suomen spiritualistisen liikkeen primus motor, käynnistäjä, ja häntä tässä työssä avusti erityisesti presidentinrouva Gerda Ryti (k. 1984). Yhdessä nämä ystävykset tutustuivat spiritualismin saloihin; erityisesti mediumismiin. Krohnin kotipiiri kasvoi pian kodin seinien ulkopuolelle ja sotien jälkeen surevia äitejä ja leskiä lohdutettiin spiritualismin sanomalla.

Spiritualismi perustuu Suomessa The Spiritualists’ National Unionin (SNU:n) spiritualistiseen filosofiaan, joka sisältää seitsemän opinkohtaa. Ne ovat 1. Jumalan Isyys, 2. Ihmisten veljeys (nyk. sis. myös sisaruus, ei-sukupuolisidonnainen), 3. Henkien yhteys ja enkelilähettiläät (sis. siis enkeliuskon), 4. Ihmissielun jatkuva olemassaolo, 5. Henkilökohtainen vastuu, 6. Hyvitys ja rangaistus seuraavat maan päällä tehtyjä hyviä ja pahoja tekoja; viimeisen kohdan ollessa 7. Ikuinen kehitys on avoin jokaiselle ihmissielulle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa spiritualistisella liikkeellä on käytössä yleensä yhdeksän periaatetta. Englannissakin periaatteet on saatettu muotoilla hieman toisin SNU:n ulkopuolisissa tahoissa. Keskeisintä näissä periaatteissa on kuitenkin ihmissielun kuolemattomuus ja sen usein jopa välitön kommunikoitavuus kuoleman jälkeen. Usein uskotaan myös johonkin jumalalliseen voimaan, joka vähintään on luonut maailmankaikkeuden ja joka on jonkinlaisena vaikuttavana voimana siinä. Spiritualistien keskeiset toimintamuodot niin meillä kuin maailmalla ovat 1) meediotoiminta ja 2) henkiparannustoiminta. Lisäksi voidaan meditoida itsekseen tai kokoontua piireissä, joissa harjoitetaan herkkyyttä aistia oletettu henkimaailma sekä keskustellaan henkimaailman asioista.

Suomen spiritualistisessa liikkeessä keskeisiä vaikuttajia ovat olleet niin kirjailija ja kääntäjä Helmi Krohn kuin kauppakirjeenvaihtaja Maire Kiira. Monia muitakin puheenjohtajia on ollut, mutta jos arvioidaan sitä, ketkä ovat vaikuttaneet merkittävästi Suomen spiritualistisen liikkeen muotoutumiseen omalla puheenjohtajakaudellaan, niin myös Maire Kiiran ansiot ovat merkittävät. Kiiran ansiosta Suomen Spiritualistinen Seura eli Helsingin yhdistys sai omat tilat. Maire Kiira luennoi eri puolella Suomea spiritualismista oppilaitoksissa ja teki spiritualismia tunnetuksi Suomessa 1970- ja 1980-luvuilla. Hän myös matkusti Englantiin hakemaan oppia kuuluisalta henkiparantajalta, Harry Edwardsilta, tuoden henkiparannusperinteen Suomeen. Siinä missä Helmi Krohn perusti Suomen Spiritualistisen Seuran ja samalla koko Suomen spiritualistisen liikkeen kivijalan alan käännöskirjallisuudella ja spiritualismia käsittelevillä kirjoillaan, Maire Kiira kehitti toimintaa käytännössä. Hän kehitti sen keskeisiä työmuotoja kuten henkiparannusta ja meediotoimintaa. Kiiran kotona kokoontui transsipiiri, jossa harjoitettiin muun muassa transfiguraatiota eli meedion oletettua muodonmuutosta. Nykyinen liike ja sen puheenjohtajat ovat olleet jonkin verran esillä valtamediassa. Nykyään spiritualistiset käytännöt, kuten meedioistunnot ja henkiparannushetket ovat hyvin lähellä yleishenkisiä kanavointi- ja energiahoitokäytäntöjä suuren yleisön mielissä. Näin ollen spiritualismi on jäänyt osittain sen jalkoihin. Tällöin spiritualismi on saatettu mieltää nykyisessä henkisen kasvun ja hyvinvoinnin kulttuurissa, jonka käsitteen esittelin tässä työssä, yhdeksi henkiseksi käytännöksi muiden joukossa.

Palatakseni vielä spiritualismin varhaisempaan historiaan Suomessa, on mainittava Jalo Kiven (synnyinnimeltään Jaakko Hjalmar Stén) yritys vakiinnuttaa spiritualismi Suomeen aivan 1900-luvun alussa. Kivi oli ammattiyhdistysaktiivi, mihin kuvioon sopi myös spiritualismin valjastaminen yhdistyksiksi. Vuonna 1909 hän perusti Suomeen Spiritisti-lehden, jonka päätoimittaja hän myös oli ja jonka vanavedessä syntyi spiritualistista yhdistystoimintaa Helsinkiin ja Tampereelle. Voidaan puhua Suomen spiritistisestä liikkeestä; ei siis spiritualistisesta liikkeestä, vaikkakin aatehistoriallisessa tarkastelussa kyse on samasta spiritualismin ilmiöstä. Spiritisti eli spiritualistinen aikakauslehti ilmestyi vain vuoteen 1913 saakka. Sillä ei ollut taloudellisia toimintaedellytyksiä. Sitten syttyi 1. maailmansota. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alkupuolella, oikeastaan aina Helmi Krohnin käännöstyöhön saakka, spiritualismia kutsuttiin Suomessa spiritismiksi. Spiritismi-sanalla oli kuitenkin myös muita kuin puhtaasti spiritualistisia eli spiritualistiseen filosofiaan tai tunnustukselliseen spiritualismiin liittyviä merkityssisältöjä, joten väärinkäsitykset olivat yleisiä. Tällä tutkimuksella olen pyrkinyt myös oikaisemaan yleisiä väärinkäsityksiä spiritualismin suhteen. Kyseessähän on alun perin angloamerikkalainen uskonto. Suomessa spiritualistiset yhdistykset, joita on tätä nykyä 9 suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen, ovat aatteellisia yhdistyksiä; eivät uskonnollisia yhdyskuntia, joista on säädetty uskonnonvapauslaissa. Näin ollen aatehistoriallisesti tarkasteltuna spiritualismi on uskonto.

Lopuksi kerron lyhyesti spiritualismin kansainvälisestä historiasta ja nykytilasta Suomessa.

Modernin spiritualismin eli modernin, amerikkalaisen spiritualismin alkuperäisen Modern, American Spiritualism -ilmauksen mukaisesti katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1848 New Yorkin osavaltiossa, Yhdysvalloissa, Foxin perheen tyttärien Catherinen ja Margaretin kokemuksista niin sanotussa kummitustalossa. Kuollut kauppias väitetysti ilmaisi itseään koputuksin lähinnä tytärten läsnä ollessa. Spiritualismi levisi nopeasti Eurooppaan kiertelevien meedioiden ja spiritistiryhmien välityksellä. Sen suosiota latisti, muttei lannistanut Foxin tyttärien paljastukset spiritualismista petoksena. 1880-luvun tunnustukseen saattoivat vaikuttaa sisarusten taloudelliset ja terveydelliset ongelmat. Lehdistöhän maksoi heille tunnustusten tekemisestä.

Maailmalla ja myös meillä Suomessa kiinnostus erityisesti spiritualistisia ilmiöitä kohtaan synnytti parapsykologisen tutkimusperinteen. Suomessa perustettiin vuonna 1907 yhdistys nimeltä Sällskäpet för psykisk forskning (Suomen psyykillinen tutkimusseura), joka aloitti Suomessa parapsykologisen tutkimuksen. Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi teoreettisen filosofian professori Arvi Grontenfelt. SPF:n tutkimukset kattoivat kaikki niin sanotut psyykkiset ilmiöt; ei vain spiritualismin.

Erottautuakseen spiritismistä spiritualistit ovat korostaneet sitä seikkaa, että spiritualismissa on kyse eettisestä ja uskonnollisesta elämänkatsomuksesta. Se on myös tunnustuksellista, jos sitä tarkastellaan Australian, Englannin tai Yhdysvaltain suunnalta. Spiritualismi on siis luonteeltaan uskonnollista. Uskonto sisältää usein uskon jumalaan tai vastaavaan mahtiin sekä siihen liittyvän pyhyyden kokemuksen. Uskonto on muotoutunut oppijärjestelmiksi ja ilmenee yhteisöllisinä palvontatapoina ja rituaaleina.

Olen iloinen siitä, että uskontotieteellistä perustutkimusta yhä tehdään Helsingin yliopiston uskontotieteen jatko-opintoseminaarissa ja sen tekeminen on mielestäni erittäin tärkeää myös jatkossa. Siltä pohjalta on hyvä ponnistaa. Minusta myös spiritualistien väite spiritualismista filosofiana, uskontona ja tieteenä ansaitsisi lisätutkimusta. Varsinkin sen tieteelliset perustelut vaatisivat tarkempaa analyysia. Tällöin sen voisi sitoa vielä laajempaan kontekstiinsa, esoterian ja vaihtoehtoisen uskonnollisuuden historiaan. Tämän työn puitteissa se ei valitettavasti ollut mahdollista.

 

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.