”Pakkasenkirkkaasta” seremoniasäilästä jadekoristeiseen selänrapsuttimeen: Pekingin Palatsimuseon aarteita Museokeskus Vapriikissa

Kulttuuri- ja muukin vaihto Kiinan ja Suomen välillä – ”pandadiplomatioineen” kaikkineen – on vuosikymmenten varrella saanut mitä moninaisimpia muotoja, ja 100-vuotiasta Suomea juhlistaakseen Pekingin Palatsimuseo on valikoinut huikean laajasta kokoelmastaan yli sata esinettä mantšujen Qing-dynastian ajoilta (1644-1912) ja lähettänyt ne Tampereelle Museokeskus Vapriikkiin. Siellä ne muodostavat ensimmäisessä kerroksessa 1.10. asti auki olevan ”Kielletty kaupunki – elämää Kiinan keisarien hovissa” -näyttelyn, jonka esineiden monipuolisuus on suorastaan häkellyttävä. Esillä on kaikkea tähtikarttapallosta ”ilmastoituun” jäälaatikkoon – ytimekkäiden teemojen alle jaoteltuna. Näitä ovat muun muassa itse kaupunki ja sen historia[1], Qing-dynastian hallinto, sotavoimat, rituaalit ja seremoniat, uskonto, kansainväliset yhteydet, kulttuuriharrastukset ja vapaa-aika sekä naiset ja perhe.

Monen ensikosketus Kielletyn kaupungin kiehtovuuteen on hyvinkin saattanut olla Bernardo Bertoluccin niin visuaalisesti kuin tarinaltaankin ylenpalttinen klassikkoelokuva Viimeinen keisari (1987), joten ainakin kaupunkikompleksin (72 hehtaaria!) pohjapiirroksen keskellä olevat rakennukset ovat hyvin tuttuja suomalaisillekin. Keisari Qianlongin (1711-1799) valtaistuin synnyttää varmasti mielleyhtymiä Bertoluccin elokuvaan, sillä se muistuttaa hyvin paljon Pekingissa turisteja puoleensa vetävää, niin ikään moniosaista istuinkokonaisuutta. Muita näytteillä olevia ulkonaisen vallan merkkejä ovat esimerkiksi kuuluisat keisarilliset leimasimet, keisarinkeltainen seremoniahaarniska (kuvat 1 ja 2), siihen kuuluva korkealla, mustalla töyhdöllä varustettu ja emaloiduin kirjoitusmerkein koristeltu kypärä sekä jadekahvainen, nimellä ”Pakkasenkirkas” tunnettu säilä ja lyhyt miekka (kuva 1).

Kuva 1: Yleisnäkymä näyttelysalista, jonka keskellä on Qianlongin seremoniahaarniska oheisesineineen. Kuva: Reetta Tervakangas, Tampereen museot. Kuvan käyttö Creative Commons 4.0 Nimeä Ei muutoksia (CC BY ND 4.0) -lisenssillä.
Kuva 2: Giuseppe Castiglionen maalaus Qianlongista ratsun selässä samainen haarniska päällään. Lähde: Wikimedia Commons

Ensimmäisten joukossa huomio kiinnittyy Qing-dynastian keisareita ja muita merkittäviä hovihenkilöitä esittävät maalauksiin. Itseäni yllätti, että joukosta löytyi italialaisen jesuiittalähetyssaarnaajan ja taidemaalarin Giuseppe Castiglionen (1688-1766) maalauksia, jotka ovat tyyliltään hyvin pitkälti kiinalaisten hovimaalarien töiden kaltaisia – eroa tuskin huomaisi, ellei asiaan kiinnittäisi erikseen huomiota. Myös vaikkapa yksityiskohdiltaan tuhlailevan runsas, soittorasialla varustettu pöytäkello (kuva 3) pohjautuu luultavasti brittiläisen James Coxin (1723-1800) valmistamiin kelloihin, ja suoraan sveitsiläiseltä Juvenialta on puolestaan tilattu taskukello, jonka molemmille puolille on maalattu miniatyyrimuotokuva (etupuolella kiinalaisittain pukeutunut mies, kääntöpuolella mantšunainen). Näitä kansainvälisiä yhteyksiä edustavat etenkin silmälasien, kaukoputken, astrolabin kaltaiset muslimien ja kristittyjen matkassa tulleet innovaatiot. Vaikka Kiinassa tehtiin lukuisia mullistavia, sieltä maailmalle levinneitä keksintöjä, ei siis silti pidä unohtaa, että myös Keskustan valtakunta piti silmänsä jossain määrin auki länsimaistenkin keksintöjen ja esineiden suuntaan, vaikka osittaisessa sulkeutuneisuudessa onkin paljon samaa kuin Japanin vastaavassa samoihin aikoihin.

Kuva 3: Pöytäkello, jossa on soittorasia. Kuva: Ossi Lehtiö
Kuva 4: Vielä edellistäkin mutkikkaampi pöytäkello, jossa on soittorasiankin lisäksi suihkulähde, pyörivä kukka ja kaksi liikkuvaa ihmishahmoa. Kuva: Reetta Tervakangas, Tampereen museot. Kuvan käyttö Creative Commons 4.0 Nimeä Ei muutoksia (CC BY ND 4.0) -lisenssillä.

Naisten asema on esillä tasapuolisesti miehisempien vallan tunnusmerkkien rinnalla, ja heitä näkee erityisesti silkkimaalauksissa keisarinna Xiaoxiachunista ja ylemmistä puolisoista hovineiteihin. Joillekin harvoille hovinaisille oli jopa myönnetty oikeus käydä Kielletyn kaupungin ulkopuolella. Näyttelykokonaisuudessa on runsaasti edustettuina naisellisia esineitä, kuten tilava, mustaksi lakattu korurasia, erilaisia hiusneuloja (kuva 5), rannerenkaita ja han-kiinalaisia matkivat korokepohjakengät (kuva 6). Tällaisesta luksuksesta huolimatta näyttelyssä ei vaieta Kiinaa vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen kurittaneista nälänhädistä, jotka eivät koskaan ulottuneet Kiellettyyn kaupunkiin saakka.

Kuva 5: Kullatusta hopeasta, rubiineista, kuningaskalastajan sulista ja jadesta valmistettu hiusneula. Sitä reunustavat lepakot ja lingzhi-sienet, jotka ovat hyvää onnea tuovia kuvioita. Kuva: Reetta Tervakangas, Tampereen museot. Kuvan käyttö Creative Commons 4.0 Nimeä Ei muutoksia (CC BY ND 4.0) -lisenssillä.
Kuva 6: Korokepohjakengät. Kuva: Reetta Tervakangas, Tampereen museot. Kuvan käyttö Creative Commons 4.0 Nimeä Ei muutoksia (CC BY ND 4.0) -lisenssillä.

Ehkä mielenkiintoisin esineryhmä löytyy vitriinistä, jossa metsästysjousi ja -nuolet sekä varta vasten keisarin käyttöön valmistettu mustaa ruutia syövä musketti ynnä pronssilla kehystetyistä simpukankuorista tehty ruutisäiliö (kuva 7) ovat saaneet seurakseen qiniksi kutsutun, sitraa muistuttavan seitsenkielisen nauhattoman soittimen Ming-kauden alkupuolelta (1300-1400-luvulta) sekä weigi-pelin, joka tunnetaan paremmin japanilaisella nimellä go. Tämä kokonaisuus kuvastaa keisarihovin vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, joista osa vieläpä kuului sivistyneen virkamiehen sosiaalisiin vaatimuksiin.

Kuva 7: Nuolia, musketti ja ruutisäiliö. Kuva: Ossi Lehtiö

Vaikka näkökulma onkin hovielämässä, joka poikkesi suuresti varsinkin talonpoikien kohtaamasta todellisuudesta, lähemmäksi tavallistakin kansaa päästään esimerkiksi silkille eloisasti maalatun, posliinin valmistusta kuvaavan kahdeksankuvaisen albumin kautta. Prosessi alkaa maaseudun savikaivoksilta ja päättyy esineiden polttamiseen uuneissa ja mahdollisten koristeiden maalaamiseen. Mikäli vaaseista, ruukuista, kupeista, lautasista tai muista käyttöesineistä haluttiin keisarillisen sinivalkoisia, työvaiheita kertyi yhteensä peräti noin 70! Muunkinvärisiä, virheettämästi lasitettuja maljakkoja löytyy näyttelystä useita, mikä kertoo etenkin ennen 1800-luvun puoltaväliä posliininvalmistusta ruokkineesta inspiraatiosta, jossa vain mielikuvitus oli taiteilijoiden rajana. Tällaiset esineet ovat omiaan tasapainottamaan mielikuvaa kullan kimalluksesta, jota sitäkin toki löytyy yllin kyllin. Jopa erilaiset kulkulupamerkit, jotka oikeuttivat kantajansa, esimerkiksi vartiosotilaan, pääsemään jopa keisarin kesäpalatsiin, valmistettiin kullatusta messingistä.

Uskonto on yksi näyttelyn tärkeimmistä teemoista, ja aivan erityisen kunniapaikan on saanut buddhalaisuus, jota edustaa kolme äärimmäisen pikkutarkkaa esinettä: kullatusta pronssista tehty, korukivin koristeltu Amitabha buddha, ”kolmiulotteinen” kultainen, jalokivillä viimeistelty mandala sekä keraaminen stupa (kuva 8). Ne kaikki liittyvät tiibetinbuddhalaisuuteen, jota on Suomessa esitelty omassa ainutlaatuisessa näyttelyssään jo 1990-luvulla[2]. Kun miettii buddhalaisuuden ja muiden Itä- ja Kaakkois-Aasian valtauskontojen pyrkimystä jopa kosmiseen harmoniaan, itse Kielletyn kaupungin pohjakaava toistensa suhteen lähes symmetrisine osioineen alkaa tuntua mitä suurimmassa määrin tämän ajattelun ilmentymältä. Vai miltä kuulostavat vaikkapa Läntinen loiston portti, Itäinen loiston portti, Suuren harmonian portti ja palatsi, Mielen harjoittamisen palatsi ja Rauhaisan pitkäikäisyyden palatsi?

Kuva 8 (vasemmalta oikealle): mandala, Amitabha buddhan patsas ja stupa. Kuva: Reetta Tervakangas, Tampereen museot. Kuvan käyttö Creative Commons 4.0 Nimeä Ei muutoksia (CC BY ND 4.0) -lisenssillä.

Ja kuin tuota äskeistä pohdintaa alleviivatakseen vallitsee joka puolella näyttelysalia valaistukseltaan juuri sopivan hämärä, jopa puolimystinen tunnelma, jonka viimeistelevät kiinalaissoitinten vaimeat äänet ja seiniin kiinnitetyt keltaiset lyhdyt. Kehuja ansaitsee myös niin visuaalisesti kuin kansainvälisten ja suomalaisten huippuasiantuntijoiden laatimilla artikkeleillakin lukijansa koukuttava näyttelykirja, jonka pohjalta saa laaja-alaisen käsityksen arjesta Kielletyssä kaupungissa ja laajemminkin Kiinan yhteiskunnallisesta todellisuudesta 1400-luvulta aina keisarivallan päättymiseen. Kirjan sivuilla kerrotaan mm. siitä, miksi Keskustan valtakunnan pääkaupunki siirrettiin Nankingissa tapahtuneen tuhoisan tulipalon jälkeen juuri Pekingiin, ja voipa halutessaan tutustua myös buddhalaisiin hyvän onnen symboleihin ja opetella kiinalaisten kirjoitusmerkkien alkeita. Summa summarum: suosittelen tätä mahtavaa näyttelyä lämpimästi kaikille itäaasialaisesta historiasta ja kulttuurista sekä keisarihovien dekadentistakin loistokkuudesta kiinnostuneille. Toista vastaavaa tilaisuutta Suomen kamaralla tuskin tulee aikoihin – jos ollenkaan!

Taneli Hiltunen on filosofian maisteri, joka tekee mahdistisodan viktoriaanisia taistelukuvauksia käsittelevää väitöskirjaansa Turun yliopistossa yleisen historian oppiaineessa.

 



  1. Rakennettiin vuosina 1406-1420. [Takaisin]
  2. ”Tiibet – kulttuuri ja taide” Taideteollisuusmuseossa Helsingissä 16.4.-2.8.1998. [Takaisin]


Share on Facebook2Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *