2017/3
Materiaalinen 1800-luku, osa I

Soturimyytti muutoksessa: Afgaanit ja Afganistan brittiläisessä sanomalehdistössä 1800-luvun alkupuolella

1. Johdanto

1.1 Britit Afganistanissa

Afganistan sijaitsee kulttuurien risteyksessä. Se on vuoristoista seutua, ja siitä länteen sijaitsee Iranin ylänkö, josta käsin Persian dynastiat ovat usein hallinneet Afganistania. Idässä on Indus-joen laakso ja Intian niemimaan korkeakulttuurit. Afganistanista pohjoiseen ovat Keski-Aasian tasangot ja niiden paimentolaiskulttuurit. Myös kiinalainen kulttuuri on jättänyt Afganistaniin jälkensä. Vahvimmin Afganistanin alue on kuitenkin kuulunut persialaisten valtakuntien yhteyteen.[1]

1700- ja 1800-luvuilla Keski-Aasian tilanne muuttui, kun Venäjän imperiumi valloitti suuren sydänmaan paimentolaiskansat ja Ison-Britannian imperiumi vakiinnutti valta-asemaansa Intian niemimaalla. Afganistaninkin tilanne muuttui, kun sen välittömät rajanaapurit — idässä mogulien valtakunta ja lännessä Persia — heikentyivät eurooppalaisten edessä. Perinteisesti Persian itäisenä provinssina pidetty Afganistan katkaisi siteensä persialaiseen keskusvaltaan. 1800-luvulle tultaessa Venäjän ja Ison-Britannian valtakuntien rajat lähenivät toisiaan, ja Afganistan jäi tämän Suurena pelinä[2] tunnetun valtataistelun puristuksiin. Afganistanista tuli suurvaltojen puskurivyöhyke, jota erityisesti britit tavoittelivat itselleen.[3]

Afganistan ensimmäisen afgaanisodan aikaan. Lähde: Wikimedia Commons

Muuttunut tilanne johti väkivaltaiseen kulttuurien kohtaamiseen, ja vuosina 1838—1842 käytiin ensimmäisenä afgaanisotana[4] tunnettu konflikti, kun britit hyökkäsivät Afganistaniin. Tämä herätti brittiläisessä imperiumissa mielenkiintoa afgaaneja ja heidän maataan kohtaan. Tutkimukseni keskiössä on kysymys siitä, miten brittiläiset sanomalehdet kuvasivat afgaaneja ja heidän maataan, sekä miten brittien tavat kuvata näitä muuttuivat ensimmäisen afgaanisodan myötä. Lähestyn kysymyksiä tapaustutkimuksen kautta: olen tutkimustani varten perehtynyt The Observerin ja The Manchester Guardianin afgaaneja tai Afganistania käsitteleviin artikkeleihin 1800-luvun alusta ensimmäisen afgaanisodan päättymiseen.[5]

Ison-Britannian sanomalehdistön tutkiminen avaa kiinnostavan ikkunan 1800-luvun alun maailmaan. Toisaalta paikoitellen hyvinkin seikkaperäinen kuvaus poliittisista ja sotilaallisista tapahtumista kertoo paljon konkreettisista asiantiloista. Se on kuitenkin myös keino ymmärtää brittiläisten imperialistien tapaa hahmottaa maailmaa ja kuvata sitä. Se kertoo yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja poliittisista kannoista, mutta myös — usein retoriikan kautta — arvoista ja maailmankuvista.

Vuonna 1821 perustettu The Manchester Guardian on mielenkiintoinen tutkimuskohde: se oli tutkimanani aikavälinä yksi harvoista Lontoon ulkopuolella julkaistuista brittiläisistä sanomalehdistä. Se käsitteli sekä paikallisia että valtakunnallisia ja kansainvälisiä aiheita. The Manchester Guardiania julkaistiin vuoteen 1835 asti kerran viikossa ja sen jälkeen kahdesti viikossa. Lisäksi sen toimitus on ollut aikaisekseen lehdeksi varsin itsenäinen. Se ei ollut tutkimanani aikana poliittisesti mitenkään erityisen radikaali, vaan sen arvopohja oli sangen keskiluokkainen mutta varovaisen liberaali.[6]

The Observer antaa hieman erilaista kuvaa tutkimani ajan tapahtumista. Se oli taloudellisesti varsin riippuvainen Ison-Britannian hallituksesta ja kannatti siksi yleensä keskusvallan päätöksiä. Ensimmäisen kerran vuonna 1791 julkaistu The Observer oli sunnuntailehti, ja se painettiin Lontoossa.[7] Toisistaan muuten poikkeavien lehtien tavat kuvata afgaaneja ja heidän maitaan muistuttivat kuitenkin paljon toisiaan.

Tutkimieni lehtien toimitukset eivät antaneet afgaaneille tai heidän maalleen juurikaan huomiota ennen sodan syttymistä: ainoastaan yksittäiset tekstit ylipäänsä viittasivat näihin. Sotatoimien alettua siitä tuli kuitenkin vakioaihe, joka vei paikoitellen suhteellisen paljonkin palstatilaa. Kuten muutkin siirtomaasodat, myös retki Afganistaniin sai osakseen ristiriitaista huomiota. Brittiläisessä yhteiskunnassa julkisen keskustelun sfääri oli eläväinen, ja sotaa käsiteltiin runsaasti sanomalehdistössä.[8]

Aineistoni sanomalehtitekstit perustuivat sangen niukkaan lähdeaineistoon. Tehdessään lehtijuttuja niinkin kaukaisesta maasta kuin Afganistanista emämaan britit turvautuivat siihen tietoon, mitä he käsiinsä saivat. Kummassakin tutkimassani lehdessä toistuivat samat tekstit, jotka olivat usein sotakirjeenvaihtajien raportteja tai vanhempia matkakertomuksia. Lehdet käyttivät lähteinään tai julkaisivat sellaisenaan virallista aineistoa, kuten sodanjulistuksia ja kruunun virallisen sanomalehden, The London Gazetten, tekstejä.[9] Lehdet lainasivat paljon tekstiä myös toisiltaan. Keskeinen lehti, josta lehtien toimitukset lainasivat paljon artikkeleita Afganistanin asioista uutisoitaessa, oli brittien Intiassa julkaisema The Bombay Gazette.[10] Vähäisen aineiston varassa tehty lehtien toimittaminen näkyi siinäkin, että Afganistanin asioista uutisoitiin eri lehdissä pitkälti samoihin aikoihin — eli aina silloin, kun toimitukset saivat uutta materiaalia käyttöönsä.

Melko vähäinen ja yksipuolinen lähdeaineisto vaikutti osaltaan siihen, millaisia kuvia Isossa-Britanniassa muodostettiin afgaaneista, mikä puolestaan vaikutti siihen, millaista afgaanikuvausta vahvistettiin sanomalehdistössä. Sotatoimien alettua käytännössä kaikki Afganistanista Brittein saarille saapuva tieto oli sotakirjeenvaihtajien kirjoittamaa. Toisin sanoen brittien mielikuvat alkoivat muovaantua korostuneen sotilaallisesta näkökulmasta. Brittiläisten sanomalehtien toimituksien afgaanimielikuvat perustuivat siis enenevissä määrin sen varaan, millaisia afgaanit olivat vastustajina sodassa, eivät siis esimerkiksi ruoantuottajina tai käsityöläisinä.[11]

Olen merkinnyt lähteinä käyttämieni tekstien alkuperiä mahdollisuuksien mukaan. Lehdet julkaisivat matkakirjailijoiden tekstejä kirjoittajien nimillä. Näissä tapauksissa kykenen tekstissäni avaamaan sitä, kuka tekstit on kirjoittanut. Lehtien itse tuottamat, usein kommentoivat materiaalit jäivät kuitenkin anonyymeiksi. Tutkimuksessani tarkemmin erittelemättömät lähdetekstit kuuluvat tähän joukkoon.

1.2 Käsitteistöä

Aineistossani kirjoitettiin kansasta, jota kutsuttiin nimellä afgaanit. Tällä kirjoittajat viittasivat pääasiassa heimoihin, jotka tunnetaan nykyisin pataaneina tai puhumansa kielen mukaan pašštuina. Joissain tapauksissa myös Afganistanin suurten kaupunkien, kuten Kabulin, Heratin ja Kandaharin kaupunkien persiankielisestä väestöstä kirjoitettiin afgaaneina. Muut kaupunkien etnisyydet, ensisijaisesti hindut ja juutalaiset, kuvattiin aineistossani ei-afgaaneina ja ulkopuolisina.[12] Jossain määrin käsitteen ”afgaani” käyttö johtui lähdeaineistoni kirjoittajien tavasta heijastaa omaa nationalistista ajatteluaan poliittiseen kokonaisuuteen, joka ei ollut nationalistinen, vaan perustui heimoidentiteetteihin ja etnisyyksiä katsomattomiin hallitsija-alamainen -suhteisiin.

Käytän itsekin tekstissäni käsitettä ”afgaani” lähinnä käytännön syistä ja viittaan sillä samaan ihmisryhmään kuin lähdeaineistossani viitattiin. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että brittien kirjoittaessa afgaaneista he tarkoittivat käytännössä pataaneja. Tämän päivän termi ”afgaani” on monimerkityksisempi, ja sillä tarkoitetaan jossain määrin kaikkia nyky-Afganistanin asukkaita, joista pataanit muodostavat vain osan.

Käsite ”Afganistan”, eli afgaanien maa – joka on nykyään selvärajainen valtio – oli jo 1800-luvun alussa melko eheä poliittinen kokonaisuus. Sen rajat olivat kuitenkin jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteina.[13] Aineistossani afgaanien maahan viitattiin ”erinäisten prinssien hallitsemana maa-alueena, joka sijaitsee Intiasta ja Punjabista länteen, mutta ennen Persiaa”.[14] Afganistanin kulttuurinen ja poliittinenkin irrallisuus Persiasta oli kuitenkin edelleen melko kyseenalaista, eikä afgaani-identiteetti, jos sellaisesta voidaan puhua, ollut yhtenäinen. Kaupunkiväestö, joka puhui enimmäkseen iranilaisia kieliä, koki yhteyttä erityisesti persialaisuuteen.[15]

1.3 Teoriat ja tutkimuskirjallisuus

Brittiläistä tapaa kuvata afgaaneja 1800-luvun alussa on tutkittu aikaisemmin. Se on osa laajempaa tutkimuskenttää, jossa tutkitaan eurooppalaisia, kolonialistisia tapoja hahmottaa maailmaa ja muita etnisyyksiä – länsimaiden kohtaamisia toiseuden kanssa. Kolonialismin tutkimuksen kenttä on laaja ja usein myös poikkitieteellinen. Käytänkin lähteinäni sekä historiantutkimusta että kirjallisuudentutkimusta.

Edward Saidin teos Orientalism (1978) ja sen hengessä toimiva tutkimusperinne tarkastelevat eurooppalaista tapaa tuottaa tietoa Aasiasta orientin käsitteen kautta. Orientti on latautunut ilmaus, jonka kautta eurooppalaiset tekivät muuta maailmaa – erityisesti suurta Aasian mannerta ja sen moninaisia kansoja – ymmärrettäväksi ja sitä kautta hallittavaksi.[16] Tutkimassani aineistossa Afganistania kuvattiin orientin kautta ja osana sitä, mutta kuten aineistostani ilmenee ja Corinne Fowler esittää Orientalismiin usein viittaavassa teoksessaan Chasing Tales: Travel Writing, Journalism and the History of British Ideas About Afghanistan (2007), brittien tapa kuvata afgaaneja ei kaikilta piirteiltään edustanut tyypillistä orientalismia.[17]

Toinen laajempi tutkimusperinne, jonka vaikutus näkyy tutkimuksessani, on postkolonialismi. Postkolonialismi tarkastelee kriittisesti kolonialismia ja siihen liittyviä vallankäytön muotoja, joista tutkimukseni kannalta keskeisiä ovat erityisesti määritteleminen ja tiedon tuottaminen vallankäytön muotoina.[18] Vaikka postkolonialismi on tutkimusperinteenä johdettavissa siirtomaavallan purkautumisen aiheisiin, monet postkolonialistisen tutkimusperinteen kuvaamat rakenteet ja sen luomat käsitteet ovat lähestymismistavalleni hyödyllisiä.[19] Mainitsen kuitenkin, että vaikka hyödynnän postkolonialistisia käsitteitä, tutkimukseni ei ole varsinaisesti postkolonialistinen – eli en ota annettuna postkolonialistisen tutkimusperinteen tietoista poliittista latautuneisuutta.[20] Postkolonialistisena perusteoksenani käytin Ania Loomban teosta Colonialism/Postcolonialism. Second Edition (2005).

Suurin osa uudesta eurooppalaiseen maailmanvaltaan ja kolonialismiin keskittyvästä tutkimuskirjallisuudesta pitää postkolonialismia ja Saidin Orientalismia pohjanaan. Näin ollen suuri osa käyttämästäni tutkimuskirjallisuudesta nojautuu kyseisiin tutkimusperinteisiin. Esimerkiksi Corinne Fowler on tutkinut kirjallisuudentutkijan roolissa, mutta historiallisesta näkökulmasta, brittiläistä tapaa kuvata afgaaneja. Hän selittää teoksessaan Chasing Tales, miten kyseiset kuvaukset ovat muuttuneet matkakirjallisuudessa. Oma tutkimukseni käsittelee sanomalehdistöä, mutta Fowlerin tutkimus on lehdistötutkimuksenkin kannalta hyödyllistä: suuri osa lehdistön käyttämästä aineistosta ja julkaisemasta materiaalista oli juurikin Fowlerin tutkimia kirjoituksia. Fowlerin tutkimuksen keskeiset teemat kolonialistisesta vallasta ja toiseudesta, jotka esiintyvät tutkimuksessani, on tehty Saidin ja postkolonialismin käsitteistöä hyödyntäen.

Myös monet muista käyttämistäni teoksista toimivat Orientalismin viitoittamalla suunnalla. Koska näiden tutkimusperinteiden ja teorioiden vaikutus on niin läpitunkeva, avaan niitä tutkielmassani. Viitekehys, johon tutkimukseni kuuluu, juontaa siis juurensa pitkälti Saidin Orientalismiin. Poikkeuksia ovat ainoastaan ne muutamat kirjat, jotka eivät käsittele pääaiheenaan Euroopan ja muun maailman suhteita, esimerkiksi sanomalehdistön historiaa käsittelevät teokset. Yleisenä katsauksena Afganistanin historiaan käytin Andrei Sergejeffin teosta Afganistanin historia. Silkkitietä kulttuurien risteykseen (2010).

Ensimmäisessä käsittelyluvussani kuvailen niitä 1800-luvun alun olosuhteita ja tapahtumia, jotka muokkasivat brittien tapaa kuvata afgaaneja. Samalla selitän, millaisia kuvauksia näistä tapahtumista seurasi. Sen jälkeen, toisessa käsittelyluvussani, avaan yksi kerrallaan erilaisia näkökulmia, joista britit tarkastelivat afgaaneja.

2. Brittien ja afgaanien kohtaaminen

2.1 Ennen sotaa ja sodan alussa

”[…] sober, steady and simple people, but idle.”[21]

Ensimmäinen afgaanisota käytiin vuosina 1838-1842. Sodan välittömänä syynä oli brittiläisen imperiumin, Afganistanin länsirajalla asuvien sikhien sekä entisen emiiri Šudža Šahin liittouma, joka pyrki asettamaan ŠŠudža Šahin Kabulin valtaistuimelle. Brittien ja sikhien ajatuksena oli, että ŠŠudža Šah olisi myöntyväinen liittolainen Persian ja Venäjän liittoa vastaan.[22]

Sodan alkuvaiheet sujuivat brittien näkökulmasta hyvin. Liittolaisten armeija aloitti marssinsa joulukuussa 1838 ja elokuussa 1839 se oli saanut Kabulin haltuunsa. Matkan varrella vain harva paikallisista mahtimiehistä taisteli vastaan, ja nekin taistelut olivat helppoja voittoja. Šudža Šah asetettiin valtaan, mutta rauha ei säilynyt kauaa. Uusi johto oli äärimmäisen hauras, ja brittien hindu- ja kristittyvoittoinen miehitysarmeija aiheutti läsnäolollaan ja käytöksellään levottomuutta. Kun 1841-1842 talvi tukki Afganistanin solat, Kabulin varuskunta jäi eristyksiin. Lopulta levottomuudet yltyivät niin pahoiksi, että britit alkoivat pahaksi virheeksi osoittautuneen perääntymisen Kabulista kohti Jalalabadia ja Intiaa. Silloin lähes kokonainen brittiläinen armeija tuhottiin sen perääntyessä kapeita solia pitkin, ja vain kourallinen saattueesta jäi henkiin.[23]

William Barnes Wollenin öljymaalaus ”The Last Stand of the 44th Regiment at Gundamuck, 1842” vuodelta 1898. Lähde: Wikimedia Commons

Sodan voittajana pidetään Afganistania, joka sai maahan tunkeutuneet brittijoukot perääntymään. Konflikti oli brittiläiselle imperiumille katastrofi: suurvalta menetti kasvonsa sekä sisä- että ulkopoliittisesti. Erityisesti tammikuun 1842 tapahtumat tahrasivat brittiläisen imperiumin mainetta. Sodasta muodostui brittiläiselle imperiumille vaikea trauma, ja se muutti paljon brittien tapaa kuvata afgaaneja.[24]

Ennen sodan syttymistä aineistoni kuvauksissa afgaaneista tai Afganistanista ei ollut yhtenäistä linjaa, vaan kuvaukset olivat melko monipuolisia. Britanniaan välittyneet mielikuvat afgaaneista ja heidän maastaan perustuivat paljolti muutamien seikkailijoiden matkakertomuksiin.[25] Esimerkiksi idänkuvaaja Emma Robertsilta lainattu afgaaneja kuvaava katkelma, joka julkaistiin kummassakin tutkimassani sanomalehdessä vuonna 1835, kertoi, että afgaanit tunnettiin kotimaansa ulkopuolella lähinnä kauppiaina.[26] Emma Roberts kirjoitti kuvauksiaan orientista asuessaan Intiassa. Hän työskenteli sekä kirjailijana että sanomalehtien toimituksissa.[27]

Jo ennen sotaa afgaaneja kuvattiin myös sotaisina ja vaikeasti hallittavina. The Bombay Gazettesta lainattu Afganistanin tilannetta vuonna 1837 kuvaava artikkeli kuvailee afgaaneja arkailemattomiksi ja peräänantamattomiksi. Sama teksti viittaa yleisemminkin Indus-joen laakson luoteispuolen heimoihin sotaisina.[28] On kuitenkin huomionarvoista, että artikkelin kirjoittaja ei kuitenkaan kuvaa afgaaneja mitenkään erityisen pahamaineisina, vaan he ovat hänelle yksi Keski-Aasian paimentolaiskansa muiden joukossa.[29] Afgaaneilla olikin pitkä perinne vuoristoisten kotialueidensa menestyksekkäässä puolustamisessa.[30] Suuri osa näistä taisteluista oli kuitenkin käyty ei-eurooppalaisia valtakuntia – ennen kaikkea Persiaa – vastaan, joten ne eivät määritelleet brittiläis-afganistanilaisia suhteita yhtä paljon kuin näiden kulttuurien keskinäiset kohtaamiset.

Mielenkiintoinen piirre, joka liitettiin yhdessä aineistoni sotaa edeltävässä tapauksessa afgaaneihin, oli heidän atleettisuutensa. Liikunnallisia harjoitteita käsittelevässä tekstinpätkässä lukijalle kerrotaan, kuinka afgaanien voimistelu pitää heidän kehonsa ylivertaisena heidän naapuriheimoihinsa verrattuna.[31] Tästä tekee erityisen kiintoisaa brittien oma suhtautuminen liikuntaan ja atleettisuuteen: brittiläisen imperiumin miehisissä ihanteissa atleettisuus oli erittäin keskeisessä roolissa.

Ennen sodan kääntymistä briteille tappiolliseksi ja katkeraksi afgaaneihin viitattiin yhteen otteeseen myös luotettavina. The Manchester Guardianin toimitus lainasi lehteensä brittiläistä seikkailijaa Sir Alexander Burnesia, joka vaikutti Kabulissa ennen sotaa. Burnes oli tunnetuimpia brittiläisiä seikkailijoita Afganistanissa ja tärkeä diplomaatti, joka loi suhteita afgaanien kanssa. Hän oli myös ensimmäisen afgaanisodan äänekäs vastustaja.[32] Lainatussa tekstissä Burnes väitti, että jos britit olisivat liittoutuneet afgaanien kanssa, heillä voisi olla luotettavampia ja hyödyllisempiä liittolaisia, kuin mitä heillä Keski-Aasiassa oli.[33] On huomionarvoista, että Burnes oli merkittävä asiantuntija-auktoriteetti afgaaneja koskevissa asioissa. Hänellä oli asemansa puolesta poliittisia syitä ylläpitää hyviä suhteita afgaanihallintoon, jota vastaan britit olivat käymässä sotaan.

Afgaaneja kuvattiin myös heidän joutilaisuutensa kautta.[34] Joutilaisuus on eräs orientin ihmisiin tavallisimmin liitettävistä piirteistä. Tätä perusteltiin sillä, että idän ihmiset ovat tottuneet elämään despoottien hallitsemina, eikä heillä siksi ole eurooppalaisille ominaista kunnianhimoa ja pyrkimystä vaikuttaa omaan elämäänsä.[35] Eräs aineistostani nousevista havainnoista on, kuinka tämä joutilaan kuva häviää brittien ja afgaanien välisen sodan katkeroituessa.

2.2 Sodan pitkittyessä

”[…] free, turbulent, vindictive in spirit […]”[36]

Ensin Brittien näkökulmasta katkeran vaikeaksi ja sitten tappiolliseksi kääntynyt sota muutti afgaanikuvaa. Maininnat afgaaneista kauppiaina tai joutilaina orientin ihmisinä hävisivät aineistostani täysin. Niiden tilalle valikoitui kuva afgaaneista julmina ja raivoisina sotureina.[37]

Briteille katastrofaalisen tammikuun 1842 perääntymisen jälkeen – ja ennen kaikkea siitä kirjoitettaessa – aineistoni tekstit kuvaavat afgaaneja suorastaan epäinhimillisen pahoina. Eräs The Observerin kommentoiva osio käytti rivikaupalla palstatilaa afgaanien kielteisten puolien listaamiseen: afgaanit ovat luonnostaan petollisia, ja heidän hallitsijoidensa uran luonnollinen päätös on salamurhaajan terä. Tekstin mukaan he ovat hengeltään kostonhimoisia, ja heidän historiansa on pelkkää sotaa toisensa perään. Samassa tekstissä harmiteltiin myös sitä, kuinka afgaanit ovat liian levottomia, jotta heitä voisi hallita. Afgaanien vastakohdaksi kirjoittaja nosti ”hindulaisen rodun”: he ovat nöyriä ja kärsivällisiä.[38]

Brittien reaktio on ymmärrettävä: ei ollut imperiumin arvovallalle sopivaa kärsiä tappioita keitä tahansa vastaan. Eurooppalaisten siirtomaavaltojen tietoa ja mielikuvia tuottaville järjestelmille, tutkimukseni tapauksessa siis sanomalehdistölle, oli tyypillistä luoda kohteista uusia kuvauksia ja asettaa ne uusiin viitekehyksiin tarpeen niin vaatiessa. Jos eurooppalainen suurvalta hävisi kehittymättömälle ja pienelle kansalle, oli hyödyllistä nähdä tuo pieni kansa vaarallisina sotureina.[39]

Saidin Orientalismissa kuvataan eurooppalaisten vaikeutta kohdata arabimaailmaa ja jossain määrin islamilaista maailmaa yleisemminkin.[40] Verrattuna useimpiin muihin eurooppalaisten kohtaamiin kulttuuripiireihin islamilainen maailmankuva ja monet muslimivaltakunnat vastustivat eurooppalaista ylivaltaa tehokkaasti. Eurooppalaiseksi mielikuvaksi muslimista muodostui kiihkouskovainen ja petollinen soturi. Juuri tämä viitekehys vaikuttaa olevan se, johon afgaanit sijoitetaan, kun he osoittautuvat britti-imperialisteille vaikeiksi tapauksiksi. Tämä puoltaa mielestäni postkolonialistisen teorian näkemystä siitä, että eurooppalaisten kolonialistiset kuvaukset kertovat enemmän eurooppalaisten tavasta kohdata ja käsitellä muuta maailmaa kuin itse kohdattavista kansoista.

Kuvausten muutos joutilaasta sotaisaan oli hyppy yhdestä orientin viitekehyksestä toiseen. On huomionarvoista, että fanaattisen uskonsoturin kuva oli se, jonka kautta oli perinteisesti kuvattu nimenomaan eurooppalaisesta näkökulmasta historiallisesti ongelmallisia arabeja, jotka sijaitsivat sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti kaukana afgaaneista. Aineistossani kuvatut afgaanit muuttuivat siis Keski-Aasian paimentolaissotureista nimenomaan fanaattisiksi muslimisotureiksi. Afgaanit muuttivat brittien mielissä kauemmas Keski-Aasiasta ja lähemmäksi Lähi-Itää.

Brittiläiseen Rangers-rykmenttiin kuuluneita afgaanisotilaita talviasuissaan. Aseistuksena mm. jezail – yksinkertainen, halpa ja usein kyläseppien käsityönä tekemä, koristeellinen musketti. Litografia luutnantti James Rattrayn teoksesta ’Afghaunistan’. Lähde: Wikimedia Commons

2.3 Brittien suhde kuvausten muutokseen, ristiriitoihin ja niiden tiedostamiseen

Edellä mainittujen kaltaiset muuttuvat kuvaukset kertovat siitä, miten erilainen ”kansallisten hahmojen” kuvaaminen ja etnisyyksien luokittelu kumpusi enemmän brittiläisen imperialistin tarpeesta jakaa maailma selkeästi hahmotettavaksi kokonaisuudeksi kuin siitä, millaisia ihmisiä todella eli eri puolilla maapalloa. Vallitsevaan tieteellisen ajatteluun kuului tapa luokitella asiat ja ilmiöt selvärajaisesti, niin myös maailman eri etnisyydet. Kuvaukset olivat kuitenkin usein enemmän eurooppalaisten oman maailmankuvan projisoimista vieraisiin kulttuureihin kuin varsinaista tarkastelua.[41]

Saidin Orientalismin keskeisimpiä ajatuksia on se, että eurooppalaisten – tutkimukseni tapauksessa brittien – paikoitellen mielivaltainenkin muun maailman määrittely ja sen kautta tapahtuva vallankäyttö ei pääsääntöisesti ollut tarkoitushakuista. Tällainen kulttuurinen vallankäyttö on ensisijaisesti tiedostamatonta, mutta koska mielikuvat ruokkivat itse itseään, niiden vaikutus on voimakas. Näin ollen kuvausten muutos ja ristiriitaisuus eivät kerro kuvaajien epärehellisyydestä, vaan aidoista, muuttuvista asenteista.[42]

Koska aineistoni lehtien kommentoiviin osuuksin ei ollut merkitty niiden kirjoittajia, ei ole perusteltua väittää, että yksittäisten kirjoittajien tavat kuvata afgaaneja olisivat muuttuneet. Sen sijaan on syytä olettaa muutoksen tapahtuneen lehtien yleisessä linjassa.

Aineistossani oli myös viitteitä siitä, että kirjoittajat tiedostivat afgaanien kuvauksen ristiriitaisuuden. Tässä suhteessa erityisen mielenkiintoinen on The Manchester Guardianin taustoittava ja kommentoiva teksti, jossa kuvattiin täysin tiedostavasti ristiriitaa, joka vallitsi käsityksissä afgaanien kansallisesta luonteesta. Tekstin nimettömäksi jäävä kirjoittaja väitti, että myönteiset kuvaukset afgaaneista ja heidän kunniastaan olivat poliittisia pyrkimyksiä hyökätä niitä poliitikkoja vastaan, jotka olivat Afganistanin vastaisen sodan takana. Kirjoittaja kertoi, että briteillä oli kuitenkin nyt kiistatonta todistusaineistoa siitä, miten afgaanien todellinen luonne on petollinen, paha ja halveksuttava.[43]

Osa aineistostani on kuitenkin ajalta ennen sotaretkeä Afganistaniin tai edes sen mahdollisuuden nousemista julkiseen keskusteluun. Siksi en pidä uskottavana tekstin väittämää siitä, että kaikki myönteiset kuvaukset, tai jopa kaikki ne kuvaukset, jotka eivät ole täysin afgaanivihamielisiä, olisivat silkkaa poliittista propagandaa.

3. Brittien näkökulmia afgaaneihin

3.1 Afgaanien uskonnollisuus

Tutkimillani sanomalehdillä oli johdonmukaisen kielteinen suhtautuminen afgaanien uskontoon, islamiin, tai ”muhammettilaisuuteen”. Muslimeihin viitattiin jopa suoraan ”suurimpina vihollisinamme.”[44] Aineistoni kuvaukset islamista ovat melko tyypillisiä esimerkkejä eurooppalaisesta tavasta kuvata kyseistä uskontoa 1800-luvulla. Islam oli selkeä toiseus kristinuskon minuudelle.[45]

Afgaanien uskonnollisuus esiintyi teksteissä lähes poikkeuksetta ”kiihkoiluna.” The Observerin kommentointi liittää islamin jopa suoraan yhdeksi niistä voimista, joiden takia afgaanit taistelivat niin sitkeästi brittiläisen imperiumin joukkoja vastaan: palava halu tuhota vääräuskoiset ajoi vuoriston sotureita.[46] Afgaanien uskonnollisuus oli siis raivoisan fanaattista, millä jopa perusteltiin brittien häviöitä taisteluissa.

Islam esiintyi 1800-luvun eurooppalaisissa teksteissä yleensäkin eräänlaisena kristinuskon irvikuvana.[47] Britit muodostivat uskonnosta kuvan tuntemansa pohjalta ja arvioivat sitä kristinuskon kriteerein: koska Mohammed ei ollut kristinuskon opin mukaan profeetta, mutta hän esiintyi profeettana, hänen täytyi olla huijari. Länsimainen tapa ajatella teki siten islamista, eli aikalaisittain usein ”muhammettilaisuudesta”, huijareiden uskonnon. Tätä ajatusta jatkettiin sillä, että islamiin ja Mohammedin oppeihin perustuvan moraalijärjestelmän mukaan elävät ihmiset olivat epäluotettavia ja usein huijareita.[48] Kuva afgaanien vilpillisyydestä kantoi halki tutkimieni kuvausten.[49]

1800-luvun eurooppalaisille oli tyypillistä pitää islamilaisia kulttuureita takapajuisina. Tämä näkyi aineistossani: kun afgaaneja kuvattiin muslimeiksi, heitä kuvattiin samassa asiayhteydessä vanhakantaisiksi ja taikauskoisiksi.[50] Eurooppalaiset tulkitsivat islamin kirjoituksia tekstuaalisesti eikä historiallisissa konteksteissaan. Näin eurooppalaiseen kulttuuriseen tajuntaan muodostui kuva historiaan jumiutuneista kulttuureista.[51]

1800-luvun kolonialisteilla ei kuitenkaan ollut enää tapana perustella eurooppalaista ylivertaisuutta uskonnollisilla syillä, eli käytännössä kristinuskon ylivertaisuudella muihin uskomuksiin verrattuna. Kristinusko nähtiin yhä merkittävänä vaikuttimena eurooppalaisten paremmuudelle, mutta ensisijaisuutensa se oli menettänyt tieteelle. Eurooppalaiset katsoivat, että yhtäältä heidän tieteellinen maailmankuvansa ja toisaalta havaittavasti kehittyneemmät yhteiskuntansa toimivat todisteina heidän paremmuudelleen.[52] Näin ollen vaikka afgaanien muslimius oli tärkeä syy sille, miksi britit pitivät afgaaneja alempinaan, oli brittien ja afgaanien kohtaamiselle uskonnollista keskeisempiä viitekehyksiä.

Kohistani-jalkaväkeä kesäasuissaan. Luutnantti Rattray, vuosien 1839 ja 1841 väliltä. Lähde: Wikimedia Commons

3.2 Afgaanit ja vaarallinen luonto

Suuri osa Afganistania on luonnonoloiltaan ihmisasutukselle haastavaa. 1800-luvun alun briteille se näyttäytyi valtavien vuoristojen, kapeiden solien, lumisten huippujen ja kuivien aavikoiden maana. Kun aineistoni tekstit käsittelivät Afganistania yhtään taustoittavammin, kirjoittajat nostivat hurjat luonnonolot esiin. He kuvasivat vuorenhuiput suunnattoman suuriksi, jopa maailman korkeimmiksi.[53] Aavikoista kirjoittajat maalasivat kuvaa kuivina ja joista vuolaina.[54] Solat olivat maailman vaarallisimpia.[55] Afganistanin aurinko paahtoi polttavasti, mutta vuoriston talvet olivat lumisia ja kylmiä.[56]

Kenraali Sir William Nottin joukkojen leiri, jonka taustalla siintää Kabul. Luutnantti Rattray, vuosien 1839 ja 1842 väliltä. Lähde: Wikimedia Commons

Orientalismille on tyypillistä kuvata Aasian luonto villinä ja eksoottisena. Siten eurooppalaiset saivat luotua selvän rajan oman sivistyneen ja kesytetyn ympäristönsä ja villin orientin välille.[57] Afganistania tarkasteltaessa on kuitenkin syytä ottaa huomioon, että se todella on ihmisille erittäin haastava elinympäristö. On siksi ymmärrettävää, että se esiintyy brittiläisessä sanomalehdistössä hurjana ja villinä paikkana. Maalailevan ja superlatiivisen kuvailun tyyli on joka tapauksessa osa orientalistista perinnettä.[58]

Villi ja armoton luonto osoittautui myös päteväksi syntipukiksi, kun britit alkoivat käsitellä tammikuun 1842 traumaa ja huonoa sotamenestystä ylipäänsä. Useissa taistelukuvauksissa kirjoittaja kiinnitti huomion juuri armottomiin luonnonoloihin ja niiden tuomiin vaikeuksiin: brittien palveluksessa olevat hindusotilaat menehtyivät koviin pakkasiin[59] tai viholliset taistelivat pelkurimaisesti vuoriston suojissa piileskellen.[60] Erään lehtiartikkelin tuntemattomaksi jäänyt kirjoittaja henkilöllisti kylmän ja nälän samanlaisiksi vihollisiksi kuin afgaanit – ja tuli samalla samaistaneeksi afgaanit luonnonvoimiin. Sama teksti kuvaili, kuinka historia tuntee monia esimerkkejä siitä, kuinka paremmin johdetut ja kykenevämmät sotilaat häviävät huonommilleen vuoristoisessa maastossa.[61]

Sotakirjeenvaihtajat eivät olleet väärässä kuvatessaan, miten vaarallinen maa Afganistan on luonnonoloiltaan. Erämaan luonto todella tuotti mittavia tappioita briteille. Esimerkiksi heidän huoltonsa tukeutui osin kameleihin, jotka menehtyivät usein Afganistanin arvaamattomissa sääolosuhteissa ja vaarallisilla vuoristopoluilla.[62]

3.3 Muinaiset kaupunkikulttuurit ja menneisyyden loisto

Lähes kaikki aineistoni kaupunkikuvaukset ihannoivat Afganistanin kaupunkien mennyttä loistoa. Patsaita, moskeijoita ja puutarhoja ihailtiin monisanaisesti useimmissa kaupunkeja käsittelevissä teksteissä.[63] Lähes kaikki ihailun arvoinen oli nimenomaan historiallista. Uudet rakennukset ja uudistukset esiintyivät teksteissä vaatimattomina menneeseen loistoon verrattuna.[64]

Tämä menneisyyden ihannointi on mielenkiintoisessa suhteessa teksteissä esiintyvään suhtautumiseen oman aikansa afgaaneihin. Loisto sijoitettiin nimenomaan menneeseen aikaan, jolloin entisaikain hallitsijat olivat suorittaneet urotekoja ja rakentaneet monumentteja. Kirjoittajat eivät kuitenkaan pitäneet oman aikansa afgaaneja tämän loiston perillisinä. Itä-Intian Kauppakomppanian toimittamasta The Asiatic Journalista lainattu teksti kuvaili, kuinka afgaanit olivat ennemminkin korruptoitunut tai pieleen mennyt versio esi-isistään, ja he olivat päästäneet kaupungit rappioon ja alennustilaan.[65]

The Manchester Guardianin taustoittava teksti Heratin kuvailu on erinomainen esimerkki siitä, mitä aineistossani pääsääntöisesti kerrottiin afganistanilaisista kaupungeista ja niiden menneisyydestä. Herat määriteltiin ensin sitä kautta, mikä sen suhde oli antiikin kreikkalaisiin. Se sijaitsi sellaisen karavaanireitin varrella, joka oli tunnettua historiaa vanhempi. Sen olivat valloittaneet Aleksanteri Suuri, Tšingis-kaani, Timur ja Nadir Šah. Se oli siis osa suurta historian tarinaa, mutta sen ”loistokkuuden zeniitin” tekstin kirjoittaja sijoitti 1400- ja 1500-lukujen taitteeseen, kaukaiseen historiaan.[66]

Itämaiden menneisyyden näkeminen loistokkaana on tyypillinen piirre eurooppalaisten suhtautumisessa orienttiin. Aasialaisen loiston ajoittaminen menneisyyteen oli tapa kohdata itä siten, että oma ylivertaisuus säilyi. Mahtavat monumentit kielivät entisaikain aasialaisten kyvykkyydestä, mutta heidän aikansa oli ohi. Koska aasialaiset olivat kolonialisteille tyypillisen ajattelutavan mukaan epäitsenäisiä ja parhaimmillaan hyvin johdettuina, oli luontevaa sijoittaa aasialaisten omaehtoinen loisto menneeseen, jossa diktaattorit hallitsivat. Mutta koska diktaattorien aika oli ohi, eurooppalaisten oli tällaisen ajattelutavan mukaan parempi ottaa komento Aasian kansoista. Siten orientin kulttuurien saavutukset saatettiin kohdata turvallisesti – vaikka toki olikin niin, että eurooppalaisen ylivallan kasvu erityisesti tuotannon ja talouden saroilla oli aiheuttanut moniin aasialaisiin yhteiskuntiin todellistakin rappiota.[67]

3.4 Afgaanien johtajat ja heidän luonteenpiirteensä

Aineistossani britit kuvailivat ja arvostelivat paitsi afgaanien kansallista luonnetta, myös heidän johtajiaan. Siinä samalla välittyi heidän yleisempiäkin näkemyksiä afgaaneista ja näiden maasta.

Afgaanihallitsijoista kirjoitettiin monilla eri titteleillä. Toisinaan valtakunnan johtaja oli Afganistanin kuningas, toisinaan Kabulin päällikkö tai heimopäällikkö[68]. En löytänyt yhtenäistä linjaa nimityksistä tai edes niistä suvereniteetin tasoista, joilla hallitsijoita kuvattiin. Tilanteen kärjistyessä ja sodan edetessä tavassa kuvata hallitsijoiden asemaa tapahtui muutosta: ennen sotaa Afganistanin hallitsijan vähintäänkin muodollinen suvereniteetti oli selvä asia. Lehtien kommentaarien ja ulkoisten lähteiden kirjoittajat siis pitivät Afganistania eheänä poliittisena kokonaisuutena. Mutta kun kukaan hallitsijadynastian jäsenistä ei ollut enää brittien puolella ja keskusvalta menetti asemiaan, afgaanien johtajista – myös niistä samoista, joista oli aiemmin kirjoitettu monarkkeina – kirjoitettiin juuri heidän heimoyhteyksiensä ja päällikkyytensä kautta.[69]

Afgaanijohtajia arvioitiin teksteissä heidän luonteenpiirteidensä perusteella. Ennen sotaa useat kirjoittajat näkivät monissa tärkeissä afgaaneissa myönteisiä luonteenpiirteitä. Useampiakin afgaanijohtajia, kuten Kabulin päälliköitä, kuvattiin luotettaviksi ja hyvän luonteen omaaviksi.[70] Brittien sotaretken päävihollinen, Afganistania sodan alussa hallinnut Dost Mohammad Khan, kuvattiin sen sijaan koko tutkimanani aikana petollisena ja julmana. Kuvaukset esittivät hänet myös sodanlietsojana[71]

Sodan myöhemmissä vaiheissa lehtien kommentointi ja lainatut tekstit tuomitsivat afgaanijohtajat lähes poikkeuksetta petollisiksi. Teksteistä afgaanijohtajia kohtaan välittyvä tuntemus oli pettymys.[72]

Dost Mohammad Khan nuorimman poikansa kanssa. Litografia sodassa Bengalin armeijan riveissä palvelleen luutnantti James Rattrayn teoksesta ’Afghaunistan’ vuodelta 1848. Rattraylle myönnettiin audienssi Peshawarissa, mistä emiiri kuljetettiin maanpakoon Kalkuttaan. Lähde: Wikimedia Commons

4. Johtopäätöksiä

Tutkimieni brittiläisten tiedotuskanavien tapa kuvata afgaaneja ja heidän maitaan muuttui merkittävästi sodan aikana ja erityisesti tammikuun 1842 tapahtumien jälkeen. Aiemmat ja kolonialisteille usein tyypilliset kuvaukset esimerkiksi joutilaista orientin ihmisistä saivat väistyä, ja samoin kävi afgaaneihin myönteisiä piirteitä liittäneille kuvauksille. Imperiumin itsetunto koki pahan kolauksen ja trauma vaati paljon käsittelyä. Syitä menetetyille miehille ja hävityille taisteluille etsittiin julkisessa kirjoittelussa: fanaattiset muhammettilaiset taistelivat epäinhimillisellä raivolla, maasto esti rehellisen sodankäynnin tai petolliset johtajat huijasivat meitä.

Brittiläisen sanomalehdistön Afganistanin-kuvaukset heijastelivat sitä tapaa, jolla Brittiläisen imperiumin kirjoittava kansanosa hahmotti muuta maailmaa. Oman ”paremman” tietonsa valossa britit kykenivät luokittelemaan muut kansat ja oman aikansa kriteerien mukaan tieteellisesti havaitsemaan niissä tiettyjä piirteitä.

On tietenkin olemassa mahdollisuus, että afgaanien parissa todella tapahtui muutoksia, kuten sodan mukanaan tuomaa radikalisoitumista, mutta tarkastelemani aikaväli on sangen lyhyt ”kansanluonteen” – jos sellaisesta voidaan puhua – perustavanlaatuista muutosta varten. Sitä paitsi suuri osa aineistojen kirjoittajista kirjoitti afgaanien taipumuksista sotaisuuteen juuri jonain pitkäaikaisena, liki muuttumattomana piirteenä.

Aineistostani nousevat havainnot tukevat Saidin Orientalismiin jäljitettävän tutkimusperinteen ominaista ajatusta siitä, että tämä luokittelu kertoo enemmän luokittelijoista kuin luokiteltavista. Kuvausten subjektiivisuus käy selväksi, kun huomaamme sen mukautuvan brittiläisiin tarpeisiin: kun afgaanien piti olla seuraava eurooppalaisen ja nimenomaan brittiläisen erinomaisuuden hallitsema kansa, he olivat jotain, mitä kannatti hallita. Ennen sodan tappioita afgaaneista kirjoitettiin aineistossani eri tavoin: he olivat kauppiaita tai joutilaita tai atleettisia – mutta he eivät olleet mitenkään tavattoman julmia. Kun sotatoimet kuitenkin kääntyivät brittien kannalta tappiollisiksi, afgaanit eivät enää edustaneetkaan näitä asioita, vaan olivat levottomia ja aggressiivisia – ja heidän hallitsemisensa oli suorastaan mahdotonta.

Nöyryyttävä tappio sivistymätöntä maailmaa vastaan vaati paljon perusteluja, ja niitä myös löydettiin. Kaukomaiden ja jalon villin ihannointia välittyi teksteistä häviävän vähän. Afgaanit nähtiin nimenomaan vaarallisina, petollisina ja kiihkomielisinä vihollisina. Keski-Aasian paimentolaiskansa muiden joukossa määriteltiin uudelleen osaksi eurooppalaisille ongelmallisten muslimisotureiden jatkumoa.

Arttu Norrlin on perustutkinto-opiskelija Helsingin yliopistossa yleisen historian oppiaineessa. Artikkeli on tarkastettu versio hänen kandidaatintutkielmastaan.

5. Lähteet ja tutkimuskirjallisuus

Lehdistö

The Manchester Guardian

The Observer

Tutkimuskirjallisuus

Ashfield, Andrew. Romantic women poets, 1770-1838. Manchester University Press 1997.

Fowler, Corinne. Chasing Tales: Travel Writing, Journalism and the History of British Ideas About Afghanistan. Rodopi 2007.

Griffiths, Dennis: The Encyclopedia of the British Press, 1422-1992. Lontoo ja Basingstoke, Macmillan 1992.

Kumar, Deepa. Islamophobia and the Politics of Empire. Haymarket Books 2012.

Loomba, Ania. Colonialism/Postcolonialism. Second Edition. Oxon, Routledge 2005. Ensimmäinen painos on julkaistu vuonna 1998.

Mahmud, Tayyab. ”Colonial Cartographies, Postcolonial Borders, and Enduring Failures of International Law: the Unending Wars Along the Afghanistan-Pakistan Frontier.” Brooklyn Journal of International Law, Vol. 36 Issue 1, 1-74, 2010.

Morrison, Alexander. ”Camels and Colonial Armies: The Logistics of Warfare in Central Asia in the Early 19th Century”. Journal of the Economic and Social History of the Orient, Vol. 57, Part 4, 443-485, 2014.

Said, Edward. Orientalismi. Gaudeamus, Helsinki University Press 2011. Alkuteos: Orientalism, 1978.

Sergejeff, Andrei. Afganistanin historia. Silkkitietä kulttuurien kohtaamiseen. Gaudeamus Helsinki University Press 2011.

Williams, Kevin. Read all about it! A history of the British Newspaper. Oxon, Routledge 2010.

 



  1. Sergejeff, Andrei, Afganistanin historia. Silkkitietä kulttuurien kohtaamiseen, Gaudeamus Helsinki University Press, 2011, 37-43. [Takaisin]
  2. Englanniksi The Great Game. [Takaisin]
  3. Mahmud, Tayyab, Colonial Cartographies, Postcolonial Borders, and Enduring Failures of International Law: the Unending Wars Along the AfghanistanPakistan Frontier, Brooklyn Journal of International Law 1.12.2010, Vol. 36 Issue 1, 2010, 26-27; Sergejeff, 2011, 155-163. [Takaisin]
  4. Englanniksi yleensä The First Anglo-Afghan War. [Takaisin]
  5. Artikkelien etsinnän suoritin käyttämällä hyväkseni asiasanahakua, mm. termeille ”afghan”, ”affghan”, ”Afghanistan”, ”Cabul” ja ”Cabool”. The Manchester Guardianin julkaisu aloitettiin vasta vuonna 1821, joten sitä varhaisemmat artikkelit ovat kaikki The Observerista. [Takaisin]
  6. Williams, Kevin, Read all about it! A history of the British Newspaper, Oxon, Routledge, 2010, 116. [Takaisin]
  7. Griffiths, Dennis, The Encyclopedia of the British Press, 1422-1992, Lontoo ja Basingstoke, Macmillan 1992, 159. [Takaisin]
  8. Williams 2010, 16-17. [Takaisin]
  9. Williams, 2010, 52-53. [Takaisin]
  10. The Observer, 1.11.1835. [Takaisin]
  11. Fowler, Corinne, Chasing Tales: Travel Writing, Journalism and the History of British Ideas About Afghanistan, Rodopi, 2007, 10-11. [Takaisin]
  12. The Manchester Guardian, 7.11.1838; The Manchester Guardian, 13.3.1839. [Takaisin]
  13. Mahmud, 2010, 26-30. [Takaisin]
  14. The Manchester Guardian, 31.10.1838. [Takaisin]
  15. Sergejeff, 2011, 31, 39. [Takaisin]
  16. Said, Edward, Orientalismi, Gaudeamus Helsinki University Press, 2011, 39. Alkuteos: Orientalism, 1978. [Takaisin]
  17. Fowler, 2007, 7. [Takaisin]
  18. Loomba, Ania, Colonialism/Postcolonialism, Oxon, Routledge, 2005, 54. Alkuteos on julkaistu vuonna 1998. [Takaisin]
  19. Käytän tekstissäni käsitteitä kuten ”eurooppalainen” ja ”kolonialisti.” On syytä tiedostaa, että ne eivät ole mitään monoliitteja ja että niinkin laajan käsitteen kuin ”eurooppalainen” alle mahtuu lukuisia erilaisia ajatusmaailmoja. Uskon kuitenkin, että käsitteille on paikkansa tässä tekstissä: yleiseurooppalainen – ja tutkimukseni kannalta kiinnostavasti brittiläinen – ajatusmaailma oli tiettyjen kolonialististen rakenteiden läpitunkemaa niin vahvasti, että voidaan puhua yleisesti eurooppalaisesta tavasta hahmottaa maailmaa. [Takaisin]
  20. Postkolonialistiseen tutkimusperinteeseen kuuluu arvoasetelma, joka korostaa historiantutkimuksen emansipatorista vaikutusta. Sen mukaan ymmärtämällä kolonialismin vaikutukset globaaleihin valtasuhteisiin muuttuvat modernin maailman valtasuhteet ymmärrettävämmiksi – ja jossain määrin kyseenalaistettaviksi ja haastettaviksi. En ota kantaa nykymaailman oikeudenmukaisuuteen tai siihen, onko postkolonialistinen tutkimusperinne tässä suhteessa oikeassa. Uskon kuitenkin, että postkolonialistien tuottama käsitteistö ja sen kuvaamat rakenteet ovat mielekäs tapa lähestyä kolonialistisen Euroopan ja kolonisoidun muun maailman suhteita. [Takaisin]
  21. The Observer, 4.11.1838, kuvaus afgaaneista. Suomeksi ”hillittyjä, vakaita ja yksinkertaisia ihmisiä, mutta joutilaita.” [Takaisin]
  22. Sergejeff, 2011, 164. [Takaisin]
  23. Sergejeff, 2011, 164-168. [Takaisin]
  24. Sergejeff, 2011, 168-172. [Takaisin]
  25. Fowler, 2007, 7. [Takaisin]
  26. The Manchester Guardian, 1.11.1835; The Observer, 1.11.1835. [Takaisin]
  27. Ashfield, Andrew, Romantic women poets, 1770-1838, Manchester University Press, 1997, 245. [Takaisin]
  28. The Manchester Guardian, 20.12.1837. Englanninkieliset sanat ovat ”bold” ja ” indomitable”. [Takaisin]
  29. Tuona aikana suuri osa afgaaneista sai kyllä elantonsa maanviljelyksestä, mutta britit korostivat silti teksteissään afgaanien paimentolaista elämäntapaa. [Takaisin]
  30. Mahdmud, 2010, 33. [Takaisin]
  31. The Manchester Guardian and British Volunteer, 6.11.1827, huom. The Manchester Guardian julkaistiin vuosina 1825-1828 nimellä The Manchester Guardian and British Volunteer. [Takaisin]
  32. Sergejeff, 2011, 164. [Takaisin]
  33. The Manchester Guardian, 7.11.1838. [Takaisin]
  34. The Observer, 4.11.1838. [Takaisin]
  35. Said, 2011, 44-45. [Takaisin]
  36. The Observer, 11.7.1842, kuvaus afgaaneista. Suomeksi ”vapaita, myrskyisiä ja hengeltään kostonhimoisia”. [Takaisin]
  37. The Manchester Guardian, 2.11.1839; The Observer 4.11.1839; The Observer, 11.7.1842, The Manchester Guardian, 12.3.1842; The Manchester Guardian, 23.11.1842. [Takaisin]
  38. The Observer, 11.7.1842. [Takaisin]
  39. Loomba, 2005, 54. [Takaisin]
  40. Kumar, Deepa, Islamophobia and the Politics of Empire, Haymarket Books 2012, 29-30; Said 2011, 76-77. [Takaisin]
  41. Loomba 2005, 54. [Takaisin]
  42. Loomba, 2005, 74. [Takaisin]
  43. The Manchester Guardian, 23.11.1842. [Takaisin]
  44. The Observer, 8.8.1842. [Takaisin]
  45. Said 2011, 64-65. [Takaisin]
  46. The Observer, 11.7.1842. [Takaisin]
  47. Said, 2011, 63. [Takaisin]
  48. Said, 2011, 22. [Takaisin]
  49. The Manchester Guardian, 8.12.1841; The Observer, 11.7.1842; The Manchester Guardian, 23.11.842; The Observer, 11.12.1842. [Takaisin]
  50. The Observer, 4.11.1839; The Observer, 11.7.1842. [Takaisin]
  51. Kumar, 2011, 31-32. [Takaisin]
  52. Kumar, 2011, 29-31. [Takaisin]
  53. The Observer, 4.11.1838; The Manchester Guardian 13.3.1839. [Takaisin]
  54. The Manchester Guardian, 13.3.1839. [Takaisin]
  55. The Manchester Guardian, 12.3.1842. [Takaisin]
  56. The Manchester Guardian, 7.11.1838; The Observer, 27.11.1842. [Takaisin]
  57. Said, 2011, 44-45. [Takaisin]
  58. Said, 2011, 43. [Takaisin]
  59. The Observer, 10.5.1840. [Takaisin]
  60. The Manchester Guardian, 12.3.1842, The Observer, 11.12.1842. [Takaisin]
  61. The Manchester Guardian, 12.3.1842. [Takaisin]
  62. Morrison, Alexander, ”Camels and Colonial Armies: The Logistics of Warfare in Central Asia in the Early 19th Century”, Journal of the Economic and Social History of the Orient, Vol. 57, Part 4, 2014, 470. [Takaisin]
  63. Esim. The Observer 4.11.1838; The Manchester Guardian 7.11.1838. [Takaisin]
  64. The Manchester Guardian, 7.11.1838; The Observer, 11.7.1842. [Takaisin]
  65. The Manchester Guardian, 7.11.1838; The Observer, 11.7.1842. [Takaisin]
  66. The Manchester Guardian, 31.10.1838. [Takaisin]
  67. Said 2011, 44-46, 82. [Takaisin]
  68. Englanniksi ”chief”. [Takaisin]
  69. The Manchester Guardian, 8.12.1841. [Takaisin]
  70. The Manchester Guardian, 31.10.1838; The Observer, 4.11.1838. [Takaisin]
  71. Esim. The Observer, 4.11.1838; The Observer, 23.12.1838. [Takaisin]
  72. The Manchester Guardian, 23.11.1842; The Manchester Guardian, 8.12.1841; The Observer, 11.12.1842. [Takaisin]


Share on Facebook0Tweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *