Perustavanlaatuista tietokanta-analyysia varhaismodernin ajan työstä ja sukupuolesta

Maria Ågren (ed.): Making a Living, Making a Difference. Gender and Work in Early Modern European Society. Oxford University Press 2017. 258 s. ISBN 978-0-19-024062-2.

Uppsalan yliopistosta johdetaan Gender and Work (GaW) in Early Modern Sweden -tutkimusprojektia, jonka tulosten ensimmäinen laajempi koonti on arvioitavana. Hankkeessa analysoidaan Ruotsin varhaismodernin ajan työtä ja sen sukupuolittuneisuutta.[1] Analyysin perustana on mittava ja kaikille avoin GaW-tietokanta.[2] Kyseessä on aidosti iso digitaalisten ihmistieteiden (digital humanities) hanke, jossa teknologiaa ja (Big) dataa hyödynnetään menneisyyden monimutkaiseen mallintamiseen, mutta joka lopulta vastaa historioitsijoiden peruskiinnostukseen: mitä tavalliset ihmiset tekivät ja ajattelivat menneisyydessä.

Hanke ja kirja ovat edelläkävijöitä kahdella tapaa. Viime vuosina on peräänkuulutettu sähköisten tietokantojen hyödyntämistä myös historiantutkimuksessa, mutta se on jäänyt vielä harvojen huviksi ja usein on käytetty lähihistorian jo valmiiksi digitaalisia aineistoja. GaW-tietokanta taasen on pitänyt kasata vaativana käsityönä vanhoja käsialoja translitteroiden. Toisekseen itse aihe on merkittävä. Yhä enemmän 2000-luvulla on ryhdytty tutkimaan merkkimiesten sijaan varhaismodernin yhteiskunnan alempien kerrostumien arkea, työtä ja toimijuutta. Huomiota on siirretty naisiin ja lapsiin, jotka jo lähdeteknisistä syistä ovat jääneet pimentoon. Samalla on painotettu käytännön arjen merkitystä sen sijaan, että tutkittaisiin vain normeja ja ihanteita. Arki oli monimutkaisempaa kuin mitä esimerkiksi aikakauden yksinkertaistetut sukupuoli-ihanteet ovat tutkijoille antaneet ymmärtää. Tällaista tutkimusta on tehty kiitettävästi Länsi-Euroopassa, erityisesti Englannissa ja Pohjoismaissa. Myös Suomessa on tutkittu vastikään naisten varhaismodernia toimijuutta.[3]

Kirjan pääväite on, että useat varhaismodernin ajan yhteiskunnat perustuivat ”kahden elättäjän (perhe)malliin” (”a two-supported model”; ”en tvåförsörjarmodell”)[4]. Kotitaloudessa ja avioliitossa siis molempien osapuolten, niin miehen kuin vaimon, kontribuutio perheen selviytymiselle ja hyvinvoinnille oli merkittävä monin eri tavoin. Keskeisiä väitteitä ovat myös ajatus varhaismodernin ajan työn käytännöllisestä joustavuudesta suhteessa teoriassa tiukkoihin normeihin ja ihanteisiin, ja että sukupuoli ei ollutkaan läheskään tärkein työntekoa määrittänyt tekijä, vaan esimerkiksi asemoituminen suhteessa kotitalouteen. Tärkeä lähtökohta on ylipäätään varhaismodernin työn määrittely. Työ ei ollut vain työtä (work), joka nykyään voidaan erottaa vapaa-ajasta, vaan moninaisten toimenkuvien suma hankkia elanto (making a living) aikana, jolloin lähes kaikki valveillaoloaika oli sidoksissa toimeentuloon. Naimattomien työttömyys oli laitonta, hengissä selviytyminen vaati ponnisteluja ja joutilaisuus oli mahdollista vain väestöpromillelle. Työnteko ei ollut monipuolista, koska aikalaiset halusivat, vaan koska oli pakko.

Työtä voidaan analysoida myös performanssina, jolla on merkityksiä niin yksilö- kuin yhteisötasolla. Analyysiin ei riitä tilasto eri ammateista, vaan pitää laadullisesti ymmärtää, miten aikalaiset kokivat kulloisenkin työn ja koettiinko se enemmän ihmisiä erottavana vai yhdistävänä tekijänä (making a sameness/difference). Esimerkiksi lääkäri oli ammattikuntansa edustaja, joka pukeutumisella ja symbolein erottautui puoskareista. Toisaalta syrjäisen paikallisyhteisön näkökulmasta puoskari saattoi hädänhetkellä olla yhtä tarvittu toimija kuin kaukana asuva lääkäri. Samoin naisten osallistuminen raskaisiin metsä- ja rakennustöihin samaisti heitä miehiin, mutta usein olosuhteet, kuten työnteon syy tai naisten alempi palkka olivat kuitenkin sukupuolia erottavia. Työllä osoitettiin asemoitumista yhteisössä, joka suhteessa muihin oli joko samaistavaa tai erottavaa. Luterilaisessa ajattelussa työ oli universaali hyve ja sidoksissa kunniaan ja rehellisyyteen. Taitavaa ja ahkeraa työntekijää arvostettiin toimenkuvasta ja säätyasemasta riippumatta.

Kirjan tehtävänä on selvittää, millaista miesten ja naisten työ oli ennen 1800-luvun suurta teollista murrosta. Kuinka ihmiset elättivät lähimmäisensä, mitä työ ylipäätään oli varhaismodernina aikana, miten se käsitettiin, miten työtä luokiteltiin ja millaista elämänlaatua se tuotti tekijöilleen. Kussakin kirjan luvussa on rajattu tarkemmat tutkimuskysymykset, mutta olennaisinta on vastata, miten työ ja toimeentulon hankkiminen jakaantuivat miesten ja naisten kesken, ja miten se muuttui suhteessa aikaan, paikkaan ja suuriin yhteiskunnallisiin prosesseihin, kuten valtionrakennukseen, kaupallistumiseen, ”proletarisoitumiseen” (proletarianization) ja kasvavaan julkiseen keskusteluun.

Päätoimittaja Maria Ågrenin kirjoittamaa johdantoa seuraa lähes kokonaan ruotsalaisten tutkijoiden kirjoittamina seitsemän artikkelia tai pikemminkin lukua (chapter). Noin parikymmensivuiset itsenäiset luvut ovat miellyttävän tiiviitä, edeten luontevasti temaattisessa järjestyksessä yksinkertaisista monimutkaisempiin data-analyyseihin. Laajasta kirjoittajakunnasta huolimatta kirja on hallittu kokonaisuus, koska sen luvut perustuvat samaan tietokantaan ja menetelmiin syventäen toinen toisiaan.

Aluksi syvennytään varhaismodernin yhteiskunnan alhaiseen ammatilliseen erikoistumisasteeseen ja monityöllisyyteen. Toisessa luvussa osoitetaan, ettei työ ollut niin sidoksissa suljettuun kotitalouden piiriin, kuin on luultu. Tilastollisesti merkittävä osa työstä tapahtui kotitalouden ulkopuolella, vähintäänkin yhteistyössä sukulaisten ja paikallisyhteisön kanssa. Tämä johtaa kotitalouden käsitteen uudelleenmäärittelyyn. Luvuissa kolme ja neljä pureudutaan erityisesti avioliittoon työn ja elinmahdollisuuksien määrittäjänä. Luvussa viisi havainnoidaan työnteon samaistavia ja erottavia merkityksiä. Luvussa kuusi analysoidaan kasvavan kaupallistumisen ja sosiaalisen differentiaation näkökulmasta vanhusten ja muiden parhaan työkyvyn ulkopuolella olevien mahdollisuuksia työhön ja selviytymiseen. Viimeiseksi työ asetetaan valtionrakennuksen kontekstiin ja osoitetaan, ettei kehittyvä valtio tarjonnut uusia työ- ja tulomahdollisuuksia vain (virka)miehille vaan myös naisille.

Käsittelylukuja seuraa Ågrenin kirjoittama päätäntö, jossa kerrataan tulokset, uudelleenavataan lähdekritiikkiä ja menetelmää sekä pohditaan jatkotutkimusta. Myös laajempi historiografinen kommentointi on jätetty vasta päätäntöön. Näin johdantoon on jätetty tilaa uuden tietokannan ja menetelmän esittelyyn. Liitteistä lukija löytää tietoa tietokannan laatimisesta ja siihen käytetyistä lähteistä painoarvoineen.

Johan Fredrik Julinin maalaus: ”Lövsta bruk”. Lähde: Wikipedia Commons.

Substantiiveista verbeihin

Näkökulman lisäksi kirja on edelläkävijä myös menetelmällisesti. Jokaisessa itsenäisessä luvussa on GaW-tietokannasta suoritettu yksi tai useampi tilastollisesti merkittävä lasku tai ristiintaulukointi. Tietokannassa oli kirjan kirjoittamisen aikaan 16182 merkintää vuodesta 1550 vuoteen 1799, keskimäärin 65 merkintää per vuosi mutta käytännössä 1600-luvun jälkipuolisko on parhaiten edustettu. Tietokantaa ovat kasanneet historioitsijat, mutta sen tietoteknisessä toteutuksessa ja analytiikassa on monitieteisesti hyödynnetty muitakin osaajia.

Kirjan tärkeimpänä metodina ja tietokannan kasaamisen perustana on ”verbiorientoitunut metodi” (verb-oriented method). Alkuperäislähteistä on etsitty työhön ja elinkeinoon viittaavia verbejä (esimerkiksi kirjoittaa), ja aina kun mahdollista on tietokantaan lisätty myös verbin eli toiminnan kohde (kuitti).[5] Nämä merkinnät on listattu numeroituun, asiasanoitettuun ja koodattuun tietokantaan, jossa on kyseisen kohdan puhtaaksikirjoitus ja mahdollisesti myös valokuva alkuperäislähteestä. Samalla on kirjattu ylös lähteiden antamien mahdollisuuksien rajoissa tiedot verbin subjektista: nimi, paikka, sukupuoli, ikä, sosiaalinen status tai titteli ja siviilisääty erilaisten työn intersektioiden analysoimiseksi.[6] Kun aiemmin tutkimus on keskittynyt substantiiveihin ja ammattikäsitteisiin, nyt laajennetaan verbeihin ja niiden paljastamiin verkostoihin.

Metodin avulla pystytään kiertämään aiemman tutkimuksen ”titteliharhaa”. Pelkkä työn normatiiveihin, ihanteisiin, ammattiprivilegioihin ja lähteiden virallisiin titteleihin keskittyminen on kaventanut käsitystä varhaismodernista työstä ja jättänyt kokonaan huomiotta suuren joukon ihmisiä, jotka päivittäin raatoivat elannon ja sosiaalisen arvostuksen eteen. Kirjoittajat korostavat, että liika titteleihin takertuminen on luonut mielikuvia, joiden mukaan tittelin haltija, esimerkiksi tullimies, ei tehnyt mitään tittelinsä ulkopuolista työtä, kuten viljellyt maata. Toisaalta se loi mielikuvan, että tittelittömät, etenkin naiset ja lapset, eivät olisi tehneet ylipäätään mitään erityistä työtä. Kolmanneksi titteli itsessään saattoi olla hyvin epämääräinen sen suhteen, mitä sen haltija käytännössä teki ja mihin suurin osa hänen ajastaan kului. Yleisimmätkin tittelit, kuten piika, renki tai työläinen (arbetare) jättävät lopulta kertomatta sen työn moninaisuuden, jota niiden haltijat tekivät. Vastaavasti talonpoikaa (bonde) voidaan pitää poliittis-oikeudellisena kategoriana ennemmin kuin määreenä sen kantajan keskivertopäivän toimista. Puhumattakaan talonpoikien vaimoista, jotka tietokannan mukaan muun muassa leipoivat myyntiin, myivät hiiltä, kantoivat raskaita lasteja, maksoivat miehensä velkoja ja tutkivat haavoja. Tai mitä armeijan näkökulmasta yksiselitteisen hierarkkisesti tituleerattu luutnantti teki rauhan aikana? Tietokannassa sotilaat yhdistyvät sotilastyö (military) -kategoriaan, mutta se kattaa heidän työnteostaan vaivaiset seitsemän prosenttia ja sotilaita löytyykin kaikista työkategorioista. Itse asiassa kolmannes sotilaiden toimista sisältyi varkaus ja kavallus (theft and misappropriation) -kategoriaan. Sama työn moninaisuus koskee erikoistumista vaatineita ammatteja, kuten räätäleitä, jotka päätyönsä ohella muun muassa lainasivat rahaa, pitivät majataloa, rakensivat tallia, keräsivät vuokraa, rahtasivat suolaa ja myivät hirvennahkoja.

Verbiorientoituneen metodin päätavoite onkin kiertää epämääräiset tittelit havainnoimalla sitä, mitä ihmiset verbien perusteella todella tekivät. Kirjoittajien mukaan paras määrittäjä työn merkitykselle olisi absoluuttinen ajankäytön mittaaminen (time budget) tai tuottavuus- ja palkkatiedot. Tarkka ajankäytön laskeminen on kuitenkin mahdotonta, ja lähes poikkeuksetta tietokannan aktiviteettimerkinnät eivät kerro työn kestosta. Myös palkkiot ovat lähdeteknisesti huono mittari. Moni työ oli palkatonta (vrt. omavaraistalous) ja palkkio ei ollut aina materiaalista, vaan toisinaan immateriaalista, kuten arvostusta ja vastavuoroisuutta. Toisaalta kirjan esimerkein ei ole ensisijaista, kantoiko kuusitoistavuotias nainen raskaita taakkoja metsätyömaalla päivän vai kuukauden, vaan että nainen ylipäätään työskenteli kotitalouden pihapiirin ulkopuolella miehiseksi mielletyllä ja raskaalla metsätyömaalla.

Tietokannan päälähteitä ovat tuomiokirjat, vetoomukset, erilaiset tilit ja päiväkirjat. Aineisto kattaa laajasti nyky-Ruotsia, mutta valitettavasti Suomen puolelta tietokantaan on läpikäyty ainoastaan Tammisaaren valmiiksi painetut tuomiokirjat. Kirjan jatkuva ja muutoin syvällinen lähdekritiikki ei huomioi tätä puutetta, vaan keskittyy vain nyky-Ruotsin eri alueiden painottumisen havainnointiin. Maantieteellisestä vajavaisuudesta huolimatta tietokannan vahvuus esimerkillisenä menneisyyden digitalisoituna datana on erilaisten, virallisten ja epävirallisten lähdeaineistojen sekoittaminen. Esimerkiksi miesten ammattinimikkeitä vilisevä henkikirja ei kerro vaimojen harjoittamasta laittomasta kaupasta, mutta tuomiokirjassa tai päiväkirjassa se voi tulla esiin. Naisten työtä on löytynyt erityisesti 1600-luvun seksuaalirikosoikeudenkäynneistä, kun oikeus tutki huolella niitä arkisia olosuhteita, joissa vakava rikos oli tapahtunut. Yksistään 42 raiskaustapauksesta on saatu tietokantaan 681 verbimerkintää. Näin suljettuna pidetty kotitalouden piiri aukeaa tutkijoille.

Tietokannan kaikista aktiivisuusmerkinnöistä noin 25 prosenttia on naisten. Silti ei voida olettaa, että varhaismodernista työstä naiset olisivat suorittaneet vain neljänneksen. Laajasta lähdepohjasta huolimatta naisten toimijuus jää edelleen lähdeteknisesti miesten varjoon.[7] Vaikka tilastollinen epätasapaino on haaste tutkittaessa nimenomaan työn sukupuolittuneisuutta, on esiin saatu naisten työ tilastollisesti merkittävää suhteessa aiempaan tutkimukseen, ja mikä tärkeintä, naisia on ylipäätään löydetty sellaisista työkategorioista, joista heitä ei aiemmin ole uskottu edes löytyvän.

Analyysin kivijalkana on työn jakaminen kuuteentoista kategoriaan. Vaikka luokittelu on pääosin onnistunut, kirjoittajat problematisoivat sitä läpi kirjan. Verbien jaottelu aiheuttaa paikoin haasteita jo käsitteellisenä kielipelinä. Sama verbi, esimerkiksi hoitaminen/huolenpito (care), voi tarkoittaa konkreettisesti toisen terveyden hoivaamista tai toisaalta huolehtimista jonkin asian hoitamisesta. Toisaalta osa kategorioista on hyvin laajoja ja heterogeenisiä, kuten hallinto ja oikeus (administration and justice). Voidaanko samaan toimintakategoriaan niputtaa asiakirjan jättäminen hallintoinstanssiin, kun sen tekee aatelinen virkamies, ja toisessa tapauksessa kirjoitustaitoinen talonpoika? Toisinaan taas toiminta on konkreettisen selkeää, kuten ”nosti ruumiin arkkuun”, mutta konteksti ja siten luokittelu on epäselvää. Tällaiset tapaukset on luokiteltu kategoriaan: muu erikoistyö (other specified work). Kategorisointia voi kuitenkin pitää onnistuneena, koska muu erikoistyö ja yksilöimätön työ (unspecified work) -kategoria ovat jääneet pieniksi, ja suurin osa verbeistä on saatu kuvaavampiin luokkiin.

Vaikka lukija on välillä vaarassa hukkua taulukoihin, on jokaisessa luvussa onneksi runsaasti kontekstointia kirjallisuuden ja kuvaavien esimerkkitapauksien avulla niin luettavuuden kuin itse analyysin tueksi. Yksittäistapauksiin syventyminen myös madaltaa lähteistä johtuvaa miehistä sukupuolivääristymää, kun kirjoittajat pureutuvat esimerkiksi aatelisen Christina Charlotta Hiärnen (o.s. Rudbeck) ja talonpoika Elias Jonssonin kaltaisiin avaintapauksiin. Ensiksi mainitusta on tietokantaan lähinnä päiväkirjamerkinnöistä tallentunut 718 aktiviteettimerkintää ja jälkimmäisestä 420. Christinan merkinnät jakautuvat kaikkiin kategorioihin paitsi eivät sotilastyö ja varkaus ja kavallus ja Eliaksen kaikkiin paitsi luotto (credit), metsästys ja kalastus (hunting and fisfhing) ja varkaus ja kavallus. Sukupuoli-ihanteiden lisäksi säätyihanteiden rajat venyivät Christinan ollessa aktiivinen miehensä apteekkiliiketoimissa ja mukana tarkastamassa vuorityötä sekä hoitaessaan äitinsä asioita ja kasvimaata yhdessä palvelijoiden kanssa; Eliaksen puolestaan tehdessä maanviljelyn ohessa erilaisia käsitöitä ja käydessä kauppaa. Kuvaavan ristiriitaisesti Christina toimi myös metsästys ja kalastus -kategoriassa, mutta talonpoika Elias ei.

Sotilastyö on ainoa kategoria, josta naisia ei löydy lainkaan, mutta esimerkiksi kategorioissa hallinto ja oikeus ja johtamistyö (managerial work) naisten määrä on yllättävän suuri, jälkimmäisessä suhteutettuna jopa miehiä isompi. Vaimot nimittäin tukivat laaja-alaisesti virkamiesaviomiestensä viranhoitoa, ja kotitalouden alaisten johtaminen saattoi olla pääosin vaimon vastuulla. Käräjillä naisia oli asiantuntijoina esimerkiksi seksuaalirikoksissa. He saattoivat edustaa oikeudessa itseään ja jopa muita, vaikka normatiivisesti puolison tai sukulaismiehen tuli aina edustaa naista käräjillä. Selkeästi eniten naisia on kategoriassa kaupankäynti (trade) sisältäen ostamisen ja myymisen, niin laillisen kuin laittoman. Perinteisten maa- ja metsätalous (agriculture and forestry), ruoka ja majoitus (food and accommodation) -kategorioiden lisäksi naisia on runsaasti luokissa hoitaminen/huolenpito (care), varkaus ja kavallus ja jopa kiinteistökauppa (trade in real estate).

Käytännöllisen joustavaa monityöllisyyttä

Ensimmäinen tärkeä tulos kirjassa on, että varhaismodernin työn jakautuminen oli käytännöllisen joustavaa erityisesti sukupuolen ja jossain määrin myös sosiaalisen aseman osalta. Harvalla oli yhtä titteliä ja niilläkin, joilla oli, tekivät kuitenkin useita eri töitä joko pysyäkseen hengissä tai kartuttaakseen varallisuuttaan ennestään. Monityöllisyys (multiple employments; mångsyssleri) vallitsi kaikissa säädyissä, ja ammattikuntien pikkutarkasta sääntelystä huolimatta todellinen ammatillinen erikoistuminen oli vasta alkutekijöissään.

Naisten monipuolinen osallistuminen työelämään ja työn sirpaloituminen ei siis ole viime vuosikymmenien ainutlaatuinen ilmiö. Pikemminkin kirjoittajat pitävät 1800-luvun ja 1900-luvun alun teollistuvaa yhteiskuntaa paljon tiukemman ammatti- ja sukupuolikategorisoinnin poikkeusaikana. Voidaan jopa ajatella, että teollistunut ”luokkayhteiskunta”, jossa työtä tehtiin valvotusti, kellon tahtiin ja säännellyllä palkalla, oli työnjaoltaan kategorisoivampi kuin heterogeeninen varhaismoderni aika. Kaupungistuminen korosti tätä verrattuna maaseudun vapaampaan ympäristöön. Jo johdannossa työtä käsitteellistettäessä tuodaan esiin, että kirja valottaa rakenteiden ja sattuman, toimijuuden ja rajoitteiden välistä vuorovaikutusta, joka oli erilaista, mutta silti yllättävän samankaltaista kuin nykyajassa. Keskeisenä on väite, että menneisyydenkin ihmisillä oli halu toimia, työskennellä ja tavoitella parempaa samoin kuin nykyään, olipa aikakauden normit ja ihanteet kuinka rajoittavia tahansa. Emme saisi ”teleologisen emansipaation” vääristäminä ajatella, ettei naisilla kaukana menneisyydessä tai nykyään länsimaiden ulkopuolella olisi (ollut) halua ja mahdollisuuksia toimia.

Avioliiton merkitys ja ”kahden elättäjän perhemalli”

Toinen tärkeä lopputulos on, että sukupuoli ei ollut kaikista eniten työnjakoa määrittävä tekijä, eikä sotilastyötä lukuun ottamatta ollut selkeää sukupuoleen perustunutta työn segregaatiota. Sukupuolen sijaan keskeisempiä työtä ja toimijuutta joko rajoittaneita tai tukeneita tekijöitä olivat muut intersektiot, kuten ikä, sosiaalinen asema ja niin edelleen. Erityisen tärkeäksi monipuolisen työn mahdollistajaksi sekä miehillä että naisilla osoittautuu avioliitto. Työ oli velvollisuus, avioliitto etuoikeus.

Avioitunut nainen pystyi ”johtamaan” kotitaloutta ja sen alaisia, hallinnoimaan liiketoimintaa, jopa virkamiehen virkaa miehen ollessa matkoilla. Leski saattoi toimia itsenäisesti käräjillä liiketoimissaan tai selvittäessään kuolleen miehensä virka-asioita. Täten avioliitto oli tilastollisesti sukupuolta tärkeämpi määrittäjä. Avioliitto oli avain patriarkaalisiin privilegioihin (patriarchal privileges). Siinä missä avioliitto oli normatiivisesti naisten ajautumista miesten holhoukseen, oli se tietokannan mukaan toimijuuden ja ansaintamahdollisuuksien perusta niin miehille kuin naisille. Avioituneilla naisilla, kotitalouden emäntinä tai miehensä toimien tukijoina, oli mahdollisuus päästä tekemään sellaista kaupankäynti-, opetus-, johtamis- ja hallinnointityötä, johon lukuisilla (aviottomilla) miehillä ei ollut eläessään mahdollisuutta. Samoin toimintamahdollisuuksiltaan rajoittuneemmassa tilassa olivat muiden elätettävät, lapset ja vanhukset. Aikuisuus ja avioliitto olivat aikalaisille merkki seksuaalisesta kokemuksesta, työkokemuksesta (piiasta emännäksi) ja viime kädessä oikeutus alaisten hallintaan ja johtamiseen. Vaimon ei siis tarvinnut odottaa toimijuuttaan, kunnes jäi leskeksi, vaan toimijuus laajeni nimenomaan jo avioliitossa, vaikkakin lähteissä naiset alati jäävät elossa olevien miestensä varjoon. Yhteiskunnan ja kotitalouden patriarkaalisuus ei siis tarkoittanut, että vain miehet pääsivät käsiksi patriarkaalisiin etuihin, vaan myös avioliitolla asemansa vakioineet arvostetut naiset. Toisaalta tietokanta tukee näkemystä, että miehillä ja naisilla oli omat vastuualueet. Selkeistä painopisteistä huolimatta työn jakautuminen ei ollut niin mustavalkoisen sukupuolittunutta, kuin aiempi tutkimus on normien ja ihanteiden perusteella korostanut.

Kirjan tärkein lopputulos on ”kahden elättäjän perhemallin” keskeisyys varhaismodernissa yhteiskunnassa.  Käytännössä se tarkoitti yksinkertaisimmillaan, että kotitalouden elinkeinosta ja hyvinvoinnista vastasivat yhdessä sekä mies että vaimo mitä moninaisimmin keinoin. Tämä koski niin talonpoikaiskotitaloutta kuin muitakin yksiköitä, kuten pappilaa, aateliskartanoa, käsityöläispajaa, kauppahuonetta ja niin edelleen. Useimmiten mies oli näkyvämmässä, julkisessa roolissa, mutta tarvittaessa se saattoi olla myös nainen. Lisäksi on lähes mahdoton arvottaa taloudellisesti, kumman rooli kotitalouden pyörittäjänä oli tärkeämpi. Julkisessa virassa oleva mies hankki tärkeitä kotitalouden ulkopuolisia palkkatuloja, mutta usein vaimo hoiti kotitalouden, maanviljelyn ja arjen hallinnoinnin käskyttäen renkejä ja piikoja. Ulkopuoliset tulot olivat tärkeitä, mutta niidenkin merkitys oli vähäinen, jos vielä hyvin tyypillisen omavaraismaatalouden luoma perusta oli retuperällä. Lisäksi tietokannasta löytyy runsaasti esimerkkejä, joissa naisille on annettu hyvin vapaita valtuuksia käyttää kotitalouden varallisuutta – myös kotitalouden ulkopuolelta ansaittua. Naiset kävivät paljon ruoka- ja tarvikeostoksilla, jolloin heillä oli arkista päätäntävaltaa. Ja siinä missä mies toi (sukulais)verkostonsa kotitaloutta hyödyntämään, niin teki myös vaimo. Toisinaan vaimon verkostot olivat jopa arvostetumpia ja yltäkylläisempiä kuin aviomiehen.

Kirjoittajien mielestä pitkään hallinnut käsitys miehistä kotitalouden/avioliiton taloudellisina voittajina (”the male-breadwinner model”) on lähinnä 1800-luvun teollistumisen poikkeusajan luomaa harhaa. Siinä missä teollistumisen aikaa voidaan tilastollisesti havainnoida miesten roolin kasvamisena perheen elättäjinä ja vaimojen vähäisenä määränä kodin ulkopuolisilla työmarkkinoilla, korostavat kirjoittajat, että aika ennen 1800-lukua ja nykypäivä ovat yllättävän yhteneväisiä työn monipuolisen jakautumisen näkökulmasta. Naisten aktiivisuus työelämässä, monityöllisyys ja kotitalouden tuloksista osalliseksi pääseminen (”two-breadwinner model”) eivät siis ole vain modernin, demokraattisen yhteiskunnan tuotos, vaan vastaavaa arjen työnjakoa oli jo varhaismodernina aikana.

Tämä johtaa kotitalouden uudelleenmäärittelyyn tietokannan paljastaessa runsaasti kodin ulkopuolista työtä. Kirjoittajat kritisoivat ajatusta varhaismodernista kotitaloudesta suljettuna ja tarkasti rajattuna yksikkönä (vrt. Otto Brunner, ”das ganze Haus”). Pikemmin tulisi puhua avoimista kotitalouksista (vrt. Joachim Eibach, ”open houses”). Ajatusta tukee kotitalouden ulkopuolelle suuntautuneen kaupan ja arkisen hallinnoinnin suuri määrä suhteessa muihin työkategorioihin. Toisekseen kotitalouden suku- ja lähiverkostojen merkitys oli suuri. Korostettaessa kotitaloutta rajattuna yksikkönä unohdetaan usein työn yhteisöllisyys kesälaitumineen, talkoineen, kylämyllyineen tai kauppasuhteineen ympäri Itämerta. Hyvä esimerkki on ruukkiorganisaatio, jossa muutaman erikoistuneen metalliammattilaisen työ tarvitsi tuekseen jopa tuhansia ihmisiä työllistäneen verkoston aina hallinnoinnista puun-, metallien- ja ruuanhankintaan. Yhteisö myös tuki yhteisiä tavoitteita. Mikäli yhteishanke, esimerkiksi rakennustarpeiden hankinta, keskeytyi metsätyömiehen sairastuessa, lähetettiin tuuraajaksi jonkin talouden mies, nainen tai lapsi. Kirjoittajat kuvaavatkin kotitalouksia läpäiseviksi solmuiksi (permeable nodes), risteävien toimintarakenteiden arjeksi.

Bruno Hoppen maalaus ”Valloniahjo Leufstan rautaruukissa Ruotsissa 1912”. Kirjan yhtenä esimerkkinä käytetty Leufstan (Lövsta) ruukki työllisti erikoisseppien lisäksi suoraan tai välillisesti tuhansia muita ihmisiä Uppsalan ympäristöstä jo 1700-luvulla. Muutaman erikoistaitajan työ siis ruokki useiden monityöllisyyttä. Lähde: Wikipedia Commons.

Aiempaan tutkimukseen verrattuna ei ole uutta, että kotitalous ja avioliitto olivat varhaismodernin yhteiskunnan perusyksiköt. Päinvastoin tietokanta vahvistaa käsityksen. Työn mittaaminen kuitenkin osoittaa, että nämä perusyksiköt eivät olleet sisäänpäin kääntyneitä ja kahlitsevia, vaan avoimia mahdollistajia. Vaimo ei joutunut avioliiton vangiksi ja vapautunut leskenä, vaan avioliitto itsessään oli mahdollista tekijä. Aviosopimus vahvisti miehen ja naisen sekä heidän verkostojensa taloudellis-toiminnallista liittoa. Avioliitto lisäsi sekä miehen että naisen auktoriteettia ja resursseja. Samalla se sitoi koko kotitalouden vaimoineen, lapsineen ja palvelijoineen osaksi koko yhteiskunnan taloutta ja etua. Työn näkökulmasta vastinpareja eivät olleet aviomiehet ja vaimot, vaan nainut ja naimaton väestö.

”Kahden elättäjän perhemalli” ja valtionrakennus

Mielenkiintoisinta antia on viimeisen luvun analyysi sukupuolen ja työn suhteesta valtionrakennukseen (state formation), jossa ”kahden elättäjän perhemallin” merkitys painottuu. Kehittyvän valtion ja sotilaallisen suurvallan (fiscal-military state) on korostettu lisänneen hallintoa ja synnyttäneen tarvetta uusille ammateille, virkamiehille, sotilaille ja muille yleensä miehisille ammattialoille tuotantoon ja kaupankäyntiin. Vaikka hallintoon ja julkisiin virkoihin ei nimitetty naisia – lukuun ottamatta 1700-luvulta alkaen virallistettuja kätilöitä – kirjoittajat argumentoivat uskottavasti, että kulloistakin virkaa hoiti tai vähintään ratkaisevasti tuki miehen lisäksi koko kotitalous vaimoineen ja (vaimonkin) verkostoineen. Toisinaan vaimo saattoi käytännössä hoitaa virkaa miehen ollessa poissa tai hetkellisesti tämän kuoltua. Tässä näkyy selkeästi myös titteliharha: miehellä oli virallinen titteli esimerkiksi tullinhoitajana[8], mutta lähteissä tämä harvemmin liitetään vaimoon tai kotitalouteen. Konkreettinen esimerkki ovat myös lukuisat sotilasperheet. Vaimojen rooli kotitalouden elättäjänä oli mitä ilmeisin miesten ollessa rintamilla. Toiseksi viitaten monityöllisyyteen, olivat rintamalta kotiin palanneet sotilaat mitä erilaisimpine taitoineen resurssi koko valtiolle.

Valtion muotoutuminen synnytti siis uusia ansaintamahdollisuuksia myös naisille, etenkin avioituneille. Vähintäänkin yhtä merkittävää tehokkaalle hallintokoneistolle ja kehittyvälle valtiolle oli naisten, vaimojen ja kotitalouden myötä myös palkollisten, mitä monipuolisin työpanos siinä missä miestenkin. Tiukoista normeista ja ihanteista huolimatta kruunu hyötyi joustavan pragmaattisesta suhtautumisesta työhön ja sen tekijöihin. Kruunun näkökulmasta avioliitto oli kustannustehokas tapa tukea viranhoitoa. Virkamiesten toisinaan heikkoa palkanmaksua tuki avioliitto, jolloin perheen ja samalla viranhoidon jatkuvuuden todellinen perusta saattoi olla vaimon sivutuloissa ja kotitalouden omavaraisuudessa.

Osoitettuaan avioliiton merkityksen varhaismodernille työnjaolle, GaW-projektin seuraavassa vaiheessa tutkitaan, mitä ”kahden elättäjän perhemallille” tapahtui myöhemmin 1700-luvulta 1800-luvulle siirryttäessä. Tavoitteena on selvittää, säilyikö ”kahden elättäjän perhemalli” ja avioliiton merkitys yhtä tärkeänä työlle ja elinkeinoille teollistuvassa yhteiskunnassa, ja alkoivatko erot miesten ja naisten työ- ja elatuskäytänteissä kasvaa.[9]

Esimerkillistä tietokanta-analyysia haastavilla lähteillä

Kirja etenee loogisesti yksittäisten ihmisten yksittäisistä työaktiviteeteista aina niiden yhteiskunnalliseen kokonaismerkitykseen. Tietokannasta nousee esiin muutamia täysin uusia tuloksia, mutta pääosin se osoittaa ensimmäistä kertaa suurella aineistolla päteviksi aiempien tutkijoiden lähinnä yksittäistapauksiin perustuneita tuloksia. Samalla tietokanta osoittaa katvealueita, joihin kannattaa jatkossa pureutua myös mikrotutkimuksella.

Ongelmallista on, että tietokanta keskittyy nyky-Ruotsiin, jolloin mielenkiintoinen vertailu valtakunnan eri osien välillä ei ole mahdollista. Samoin lähdeluettelossa on valitettavan vähän suomalaista historiantutkimusta, vaikka täälläkin on tutkittu runsaasti naisten asemaa ja toimijuutta varhaismodernissa Ruotsissa. Toisaalta kirja ei yritäkään olla tutkimus ainoastaan Ruotsista, vaan otsikkonsa mukaisesti laajemmin eurooppalaisesta varhaismodernista yhteiskunnasta. Siitä huolimatta kirjan päätäntöön jätetty varhaismodernin työn historiografinen katsaus jää johdannon lupauksesta huolimatta valitettavan laihaksi, kommentoiden vain muutamia länsieurooppalaisia tutkimuksia. Myös tulosten yleistettävyyttä koko Eurooppaan olisi voinut pohtia enemmän. Nyt se on perustelematon oletus.

Vaikka kirjassa problematisoidaan runsaasti käsitteitä, jää teoreettisesti vähälle huomiolle tärkeä kysymys rakenteiden ja yksilöiden toiminnan suhteesta. Kun tietokannalla pystytään uskottavasti osoittamaan ihmisten eläneen arjessaan ihanteita ja normeja joustavammin, jää silti hämärän peittoon, missä lopulta kulkivat ihanteiden ja rakenteiden rajat suhteessa yksilön ja yhteisön omiin intentioihin. Tämä kysymys tulee vaivaamaan tutkijoita jatkossakin. Läpi kirjan on myös läsnä suureen tietokantaan ja kvantitatiiviseen analyysiin liittyvä lähdekritiikki, erityisesti miesten asemaa korostavia lähteitä käytettäessä. Esimerkiksi tavanomaiseen maa- ja metsätaloustyö -kategoriaan on tullut vähemmän merkintöjä, kuin hallintoon ja oikeuteen, vaikka ensimmäinen varmasti kosketti lähes koko väestöä. Toisaalta maa- ja metsätalous olivat niin arkisia toimia, ettei niitä ollut aina lähteissä syytä mainita, toisin kuin esimerkiksi talonpojan poikkeuksellista sivutulonlähdettä. Lähdekriittiset ongelmat eivät kuitenkaan tee analyysista epäuskottavaa, koska kirjoittajat ovat sen suhteen avoimia kaikissa luvuissa. Lähdekritiikki onkin ennemmin ratkaistava haaste ja jo itsessään osa analyysia, jopa yksi lopputulos. Yhä kuitenkin jää avoimeksi varhaismodernin työn todellisen vaikuttavuuden mittaaminen. Vaikka tietokanta osoittaa naisten roolin olleen luultua tärkeämpi kotitalouksien hyvinvoinnille, jää työn- ja tulonjaon tarkka rakenne selvittämättä. Kuten kirjoittajatkin toteavat, vaatisi se tarkkojen palkka- ja tuottavuustietojen sekä ajankäytön mittaamista, joka tuskin koskaan tulee käytössä olevilla lähteillä onnistumaan.

Pienistä puutteista huolimatta kirjaa voi suositella kaikille varhaismodernista yhteiskunnasta kiinnostuneille, ei vain uuden tiedon, vaan myös metodisen innoituksen lähteenä. Kirjaan ja hankkeeseen tutustumista voi suositella ylipäätään kaikille digitaalisista ihmistieteistä ja historiallisen datan hyödyntämisestä kiinnostuneille. Valitettavasti projekti vahvistaa, että onnistunut datan kerääminen vaatii paljon aikaa ja työvoimaa eli rahaa. Tällöin korostuu projektin johtamisen ja etukäteissuunnittelun tärkeys. Tietokanta voi olla toimiakseen yksinkertainen ja laskelmien ei tarvitse olla ydinfysiikkaa, päinvastoin. Oleellista on, ettei tietokanta vuosien kasaamisen jälkeen paljasta nollatulosta. Toisekseen tietokanta ei ole itsessään mitään, jollei siltä osata kysyä oikeita, aiemmasta tutkimuksesta kumpuavia kysymyksiä. Kirja osoittaa kontekstoinnin ja avaintapausten merkityksen, jotteivät tilastot jää vain merkityksettömiksi numeroiksi; tai kääntäen, jotteivät yksittäiset numerot painotu liikaa.

Kaikkinensa kirja on tutkimuksellinen arvonanto varhaismodernin yhteiskunnan pitkään näkymättömissä olleille puurtajille. Jatkossa tutkimusta on syytä suunnata sukupuolen lisäksi muihinkin työn ja toimijuuden intersektioihin ja ryhmiin, jotka ovat jääneet marginaaleihin.

FM Petteri Impola on Suomen historian tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella ja hänen väitöstutkimuksensa käsittelee säätyjärjestelmän näkökulmasta vaikeasti määriteltävää työtä ja toimijuutta Ruotsin valtakunnassa 1600-luvulla.

 

Print Friendly, PDF & Email


  1. Hankkeen kotisivut: http://gaw.hist.uu.se/, viitattu 18.9.2017. Hankkeen tutkijat ovat julkaisseet myös itsenäisiä julkaisuja, lähinnä artikkeleita. [Takaisin]
  2. Tietokannassa on tällä hetkellä n. 19 000 merkintää työstä, n. 500 000 merkintää työn kontekstista kuten paikka, sukupuoli, ikä jne., jotka pohjautuvat n. 500 000 sanan digitoituun aineistoon. Vapaasanahaun avulla tietokannasta voi etsiä numeroituja työmerkintöjä, mutta myös mitä tahansa muuta, esimerkiksi yksittäisten ihmisten nimiä sukututkimusta varten. http://gaw.ddb.umu.se:8080/gaw-query/query/index.xhtml, viitattu 18.9.2017. [Takaisin]
  3. Viimeaikaisia naisten varhaismodernia toimijuutta käsitteleviä väitöstutkimuksia, esimerkiksi: Frigren, Pirita. Kotisatamassa. Merimiesten vaimot, naisten toimijuus ja perheiden toimeentuloehdot 1800-luvun suomalaisessa rannikkokaupungissa. Jyväskylä studies in humanities 277. Jyväskylä yliopisto, Jyväskylä 2016; Toropainen, Veli-Pekka. Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623-1670. Annales Universitatis Turkuensis C 419. Turun yliopisto, Turku 2016. [Takaisin]
  4. Kaikki kirjan suomennokset ovat kirja-arvion tekijän laatimia, joten niihin tulee suhtautua kriittisesti ja jatkokäytössä on pyrittävä mahdollisesti kuvaavampiin käännöksiin. [Takaisin]
  5. Tietokannan ja metodin tarkemmasta kehittämisestä ks. myös Ågren, Maria. Hur försörjde sig kvinnor och män? Projektet Genus och arbete och databasen GaW. Släktforskarnas årsbok (2016), 177-192; Fiebranz, Rosemarie, Lindberg, Erik, Lindström, Jonas & Ågren, Maria. Making Verbs Count: The Research Project ´Gender and Work` and its Methodology. Scandinavian Economic History Review, 59:3 (2011), 273-293. Metodologisena innoittajana on toiminut erityisesti, Ogilvie, Sheilag C. A Bitter Living: Women, Markets, and Social Capital in Early Modern Germany. Oxford University Press, Oxford 2003; Winberg, Christer. Några anteckningar om historisk antropologi. Historisk Tidskrift (Stockholm) 108 (1988), 1-29. [Takaisin]
  6. Kirjassa viitataan esimerkkitapauksiin tunnistenumeroin, jolloin tarkat viitteet alkuperäislähteisiin löytyvät internettietokannasta, eivät kirjasta. [Takaisin]
  7. Naisten toimijuus jäi usein julkisissa asiakirja-aineistoissa näkymättömäksi siihen asti, kunnes he esimerkiksi jäivät leskeksi ja hoitivat julkista roolia perhe- ja työasioissa. Ei kuitenkaan voida olettaa, etteikö heillä olisi ollut aktiivista toimijuutta ja moninaisia taitoja jo ennen leskeksi jäämistä. Se vain ei juurikaan näy miehisissä lähteissä. Toropainen 2016. [Takaisin]
  8. Katso myös Ågrenin erillinen artikkeli tullimiehistä ja näiden perheistä viranhoidon tukena. Ågren, Maria. Another Process of State Formation: Swedish Customs Officials, Their Work and Households. Cultural and Social History 11 (2014), 31-49. [Takaisin]
  9. Hankkeen toisen vaiheen työotsikko on: ”What happened to the two-supported model? Marriage and servanthood in Sweden 1720-1880”. http://gaw.hist.uu.se/what-is-gaw/research+project/gaw2/, viitattu 18.9.2017. [Takaisin]


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *