2018/2
Satavuotias Suomi katsoi peiliin

KOTI, USKONTO JA ISÄNMAA – ONKO NIILLÄ VIELÄ MERKITYSTÄ?

Helkama, Klaus: Suomalaisten arvot: Mikä meille on oikeasti tärkeää? SKS, Helsinki 2015. 2. painos. 252 s.

Klaus Helkama on Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori (emeritus) sekä tunnettu moraaliajattelun ja -arvojen tutkija. Tietokirjassaan Suomalaisten arvot: Mikä meille on oikeasti tärkeää? hän tarkastelee aihettaan kolmesta näkökulmasta: kansallisen omakuvan, yksilöllisten arvojen ja toiminnan tasolla. Suomalaisille riittää siinä ihmettelemistä.

Helkama aloittaa kansallisen omakuvan arvoista: ahkeruudesta, rehellisyydestä ja muista kansallishyveistä. Miten ahkeria ja rehellisiä me olemme? Miten yksimielisesti arvostamme kansallishyveitämme ja kuinka hyvin noudatamme arvojamme? Tekijä pyrkii myös selvittämään, näkyykö yhteisissä arvoissa jälkiä esim. demokratian jatkuvuudesta, tasa-arvon tärkeydestä tai luonnosta. Hän selvittää, kuvastavatko arvomme esi-isiemme kehittämiä normeja. Hän käsittelee myös uskonnon ja taloudellisen kehityksen merkitystä arvojen kannalta. Lukuisien tutkimusten pohjalta Helkama vertaa yleisiä ja eri väestöryhmien arvoja. Lisäksi hän vertaa suomalaisten ja muunmaalaisten arvoja. Hän esittää tutkimustuloksia kuvioin ja taulukoin, jotka näyttävät, keillä on samankaltaisia tai erilaisia arvoja kuin meillä. Lopuksi hän tiivistää arvojen muuttumista.

Suomalaisten arvot -teoksen kansikuva. Kuva: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Timo Nummisen toteuttama kirjan kansi arvotienviittoineen sekä värikkäät alku- ja loppuaukeamat houkuttelevat lukemaan. Teoksen kieli on selkeää asiaproosaa, joka pursuu faktojen paljoutta ja pysähtelee kirjoittajan intressien mukaan kiintoisiin paikkoihin. Laajasti kulttuuria harrastava kirjoittaja poimii tutkimustiedon lomaan yllättäviäkin esimerkkejä — runoa, proosaa, iskelmiä, Paasikiven päiväkirjamerkintöjä ja omia havaintojaan eri maiden uimaloista — valaisemaan arvojen ilmenemistä ja muuttumista. Kaunokirjalliset esimerkit tuovat suomalaisten arvot lukijan lähelle.

Kirjan alkuaukeamalla avautuu Shalom Schwartzin 1992 julkaisema arvomalli kirjon väreissä ja kymmenen arvotyypin mukaan segmentteihin jaettuna ympyränä. Arvotyypit ovat valta, suoriutuminen, mielihyvä, virikkeisyys, itseohjautuvuus, universalismi, hyväntahtoisuus, perinteet, yhdenmukaisuus ja turvallisuus. Ympyrä on sijoitettu kahden pääulottuvuuden risteykseen; nämä ulottuvuudet ovat itsensä ylittäminen—itsensä korostaminen ja säilyttäminen—muutosvalmius. Itsensä ylittäminen viittaa suvaitsevuuteen ja altruismiin; itsensä korostamisessa painottuvat kunnianhimo ja menestys. Säilyttäminen viittaa turvallisuushakuisuuteen ja perinteen kunnioittamiseen, kun taas muutosvalmius tarkoittaa haasteiden ja omaehtoisen toiminnan arvostamista. Kirjan loppuaukeamalla ovat kymmenen arvotyypin määritelmät ja 40 arvo-osiota taulukossa. Suomalaisille tärkeä arvo, työ, on lisätty alkuperäiseen taulukkoon.

Kirjan lopussa lukija saa lähikontaktin Schwartzin arvotyyppeihin, jos tekee — ja miksi ei tekisi —  arvotestin, joka perustuu väljästi European Social Survey -tutkimuksessa käytettyyn kyselyyn. Testi on helppo tehdä ja sen perusteella jokainen voi laskea oman arvoprofiilinsa ja verrata sitä suomalaisten keskimääräiseen arvoprofiiliin. Tulos voi yllättää!

Arvot, normit, hyveet ja kansallinen omakuva

Arvot ovat tärkeinä ja arvokkaina pidettyjä asioita, toiminnan yleisiä toivottavia päämääriä, jotka ohjaavat yksilön valintoja ja havaitsemista. Niillä voidaan perustella päätöksiä ja arvioida ihmisen käyttäytymistä. Esim. vapaus, tasa-arvo ja maailmanrauha ovat arvoja. Myös hyveitä kuten ahkeruutta, kohteliaisuutta ja rohkeutta pidetään arvoina. Arvot omaksutaan jo nuorena osaksi identiteettiä tiedostamatta tai tietoisesti valiten. Arvot voivat myös muuttua. Käyttäytymisnormit perustuvat arvoihin ja ilmaisevat, mitä yksilön tulisi tavoitella ja miten hänen pitäisi käyttäytyä. Arvot yhdistävät ja erottavat niin ryhmiä kuin yksilöitä. Yksilön arvot eivät ole aina sopusoinnussa hänen toimintansa kanssa, vaan hän tekee vastoin kannattamiaan arvoja. Toisaalta samaa arvoa voi ilmaista eri tavoin ja sama toiminta voi ilmentää useita arvoja. Hyvien toiminnallisten mittarien löytäminen ei ole helppoa, eikä kattavaa tietoa arvojen ja toiminnan välisestä suhteesta ole.

Suomalaisten kansallinen omakuva eli käsitys omasta kansasta paljastaa, mitä arvostamme. Sitä voidaan tutkia mm. sana-assosiaatiotestein, kyselyin sekä julkkishaastatteluissa tai presidenttien puheissa esiintyvien arvojen avulla. Yhteisiä arvoja voidaan etsiä myös tarinoista, historian kansallisesta kertomuksesta tai taiteesta. Ajatus kansanluonteesta kuuluu kansalliskuvaan, mutta Helkaman mukaan kansanluonnetta ei ole olemuksellisessa mielessä taatusti olemassakaan.

Kirjan ensimmäisen luvun päätteeksi Helkama pohtii, millaisia arvokysymyksiä liittyy Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen sekä kirjailijan elämäntarinaan. Hän löytää seitsemän kardinaalihyvettä, joita eri veljekset edustavat. Viisaus, rohkeus, itsehillintä ja oikeudenmukaisuus on saatu antiikista, usko, toivo ja rakkaus kristinuskosta. Helkama palaa myöhemmin useita kertoja veljesten arvoihin.

Suomalaisten arvot eri arvoluetteloissa ja -järjestelmissä

Kolmessa luvussa Helkama esittelee mm. Ronald Inglehartin (s. 1934), Geert Hofsteden (s. 1928), Milton Rokeachin (1918—1988) ja Shalom Schwartzin (s. 1940) tutkimusohjelmia ja tutkimuksia, joissa myös suomalaisten arvoja on vertailtu muunmaalaisten arvoihin. Inglehartin 2000-luvun tutkimuksen mukaan Suomi kuuluu mm. itseilmaisuarvoja kannattavien maiden kärkijoukkoon kuten Ruotsi, Hollanti, Tanska, Kanada ja Uusi-Seelanti. Vastakkaisten, eloonjäämisarvojen ääripäätä edustavat Bangladesh, Pakistan, Zimbabwe, Venäjä ja Moldova. Hofstede taas osoitti, että Suomi, Luxemburg, Viro, Saksa, Ruotsi, Norja, Irlanti ja Sveitsi ovat varsin yksilökeskeisiä maita, joissa valtaetäisyydet ovat melko pieniä. Mitä pohjoisempi tai pienempi tai vauraampi maa, sen pienempi valtaetäisyys, ja mitä suurempi maa, sen suurempi valtaetäisyys. Yhteistyön ulottuvuudella Ruotsi, Norja, Tanska ja Alankomaat ovat maailman yhteistyöhakuisimpia, eikä Suomi ole niistä kaukana. Nämä maat ovat myös sukupuolten tasa-arvon kärjessä maailmassa.

Milton Rokeach on puolestaan tutkinut ns. päätearvoja eli yleisiä asiaintiloja kuvaavia tavoitteita (esim. tasa-arvo, maailmanrauha) ja välinearvoja, joita voidaan sanoa myös hyveiksi (esim. kohteliaisuus, rohkeus, iloisuus). Helkama on mitannut suomalaisten arvoja 1970-luvulta 2000-luvulle pyhtääläisten kautta ja todennut, että päätearvoista perheen turvallisuus on ollut tärkein ja yhteiskunnallinen arvostus vähiten tärkeä; välinearvoista tärkein on ollut rehellisyys ja vähiten tärkeä kunnianhimo. Itsekeskeisyys on kasvanut sekä itseilmaisuarvot ja rohkeus tulleet tärkeämmiksi, mutta itsekuri on pudonnut roimasti arvoasteikolla. Kulttuurimme sanotaan ”amerikkalaistuneen”, mutta arvomme ovat vielä kaukana amerikkalaisten arvoista.

Shalom Schwartzin arvomittari on järjestelmä, jossa arvot muodostavat psykologisesti kehämäisen säännönmukaisen rakenteen. Sen avulla voidaan löytää kaikkialla tärkeitä arvoja. Malli on melko karkeasyinen ja sen arvotyypit ovat tilastollisia yleistyksiä. Helkama suhtautuukin siihen kriittisesti, mutta koska arvotutkimus on aina yksinkertaistamista, malli on käyttökelpoinen, koska arvojen järjestelmäluonne ilmenee siinä. Malli myös havainnollistaa sekä arvojen samankaltaisuutta että erilaisuutta. Helkama havaitsi sen käyttökelpoisuuden tutkiessaan opiskelijoiden ammatillista kehitystä. Päätulosten mukaan yhteiskuntatieteilijöille universaaliarvot ovat tärkeämpiä kuin muille opiskelijaryhmille. Lääketieteilijöille hyväntahtoisuusarvot ovat tärkeämpiä kuin muille ja kauppatieteilijöitä erottavat muista opiskelijaryhmistä suoriutumisarvot.

Eri maissa ihmisten arvot ovat pääpiirteissään melko yhdenmukaisia, mutta 1990- ja 2000-luvun tutkimuksissa suomalaiset arvostivat turvallisuutta ja yhdenmukaisuutta enemmän kuin muut keskimäärin. Hyväntahtoisuus oli silti kaikkialla tärkein ja valta vähiten tärkeä arvo. Tottelevaisuus ja valta sijoittuvat yksilöillä eri arvotyyppeihin, mutta yhteiskuntien tasolla ne sijoittuvat samaan tyyppiin, hierarkiaan, jonka vastakohta on tasa-arvo. Yhteisötasolla Schwartz myös havaitsi, että yksilön ja yhteisön suhde vaihtelee: Joissakin maissa painotetaan valta-asemien erilaisuutta ja toisissa matalaa hierarkiaa. Eräissä maissa yksilöt ovat tiukemmin riippuvaisia yhteisöstä kuin toisissa maissa, joissa vapautta ja autonomiaa on enemmän. Venäjä on yhteisökeskeinen korkean hierarkian maa, mutta kaikki pohjoismaat ovat yksilökeskeisiä matalan hierarkian maita.

Yhteiskuntia erottelevat lisäksi harmonia ja hallinta eli tapa, jolla ne suhtautuvat luontoon ja sosiaaliseen ympäristöön. Harmoniaa arvostavat yhteiskunnat painottavat sopeutumista ja sosiaalisen maailman sopusointuisuutta, maailmanrauhaa, ympäristönsuojelua, ykseyttä luonnon kanssa ja oman osan hyväksymistä. Hallintaa arvostavat yhteiskunnat pyrkivät hallitsemaan, muuttamaan ja muokkaamaan luontoa ja sosiaalista ympäristöä omien päämäärien hyväksi. Kunnianhimo, menestys ja uskaliaisuus ovat niissä tärkeitä. Suomi, Viro ja muut pohjoismaat painottavat harmoniaa kuten myös Saksa, Italia, Espanja ja Slovenia. Hallintaa arvostavat Kiina, Etelä-Korea, Hongkong ja Yhdysvallat. Suomi ja Venäjä ovat harmonia—hallinta-ulottuvuudella melko lähellä toisiaan, mutta kaukana toisistaan hierarkian ja yksilökeskeisyyden ulottuvuudella.

Uskonto ja talous kytkeytyvät arvoihin vaikuttaen näihin toisistaan riippumatta. Katolisissa maissa arvostetaan perinteitä, valtaa ja menestystä, protestanttisissa maissa taas itsensä ylittämistä, suvaitsevuutta ja hyväntahtoisuutta. Uskonnosta riippumatta talouskasvu laajentaa valinnan mahdollisuuksia, ja kun tarpeet on tyydytetty, arvomaailma muuttuu.

Schwartz jakaa arvot puute- ja kasvuarvoihin. Puutearvojen tärkeys korostuu, kun niitä ei ole. Ihminen siis arvostaa sitä, mitä häneltä puuttuu. Kasvuarvojen, esim. vapauden ja tasa-arvon tärkeys taas lisääntyy, kun ne saavutetaan. Voidaan myös ajatella, että puute- ja kasvuarvot liittyvät tilanteisiin ja yksilöihin. Valta-arvot ovat puutearvoja heikossa asemassa oleville, mutta sekin, jolla valtaa jo on, voi kokea vallan puutearvona ja haluta sitä yhä lisää.

Luontoarvoista ja tasa-arvosta koulutukseen ja viisauteen

Suomalaisten ”kansallisarvot” ja niiden merkitys — tasa-arvo ja luonnonarvot, työ ja kunnia, rehellisyys, maanpuolustustahto sekä sivistys, koulutus ja viisaus — ovat viiden seuraavan luvun aiheet. Yllättävin ja vahvin Helkaman löytämä tutkimustulos on luottamuksen ja tasa-arvon yhteys: yhteiskunnallinen tasa-arvo synnyttää luottamusta ja luottamus on vahvasti yhteydessä taloudelliseen kilpailukykyyn. Etenkin ihmisten välinen luottamus on tärkeä, ei niinkään luottamus instituutioihin — oikeuslaitokseen, poliisiin, poliitikkoihin ja europarlamenttiin. Työarvot eivät, ihme kyllä, nouse keskimääräisen suomalaisen arvohierarkiassa kovin korkealle.

Rehellisyyttä arvostetaan kaikissa protestanttisissa maissa, jotka ovat maailman vähiten korruptoituneita maita; Venäjällä korruptio on vanha perinne. Myös historiallinen totuus kuuluu rehellisyyteen, ja tähän tähtäävät historialliset romaanit kuten Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ja Sofi Oksasen Puhdistus. Tasa-arvokin on kirjoissa vahva johtoteema. Maanpuolustustahto näyttää Suomessa viime aikoina heikentyneen, mutta silti suomalaiset yhdistivät arvon omaan kansallisuuteensa paljon voimakkaammin kuin norjalaiset, yhdysvaltalaiset ja hollantilaiset.

Sivistyksen tärkeydestä ei ole kansainvälistä vertailevaa tutkimusta, mutta Suomessa sivistys ja koulutus ovat olleet pitkään keskeisiä arvoja. Oppivelvollisuutta, peruskoulua ja ilmaista koulutusta on meillä pidetty kaikkein merkittävimpänä asiana maamme historiassa. PISA-tutkimusten (Programme for International Students Assessment) mukaan vuodesta 2001 lähtien Suomen peruskoululaiset ovat olleet kansainvälisissä osaamistesteissä huippuluokkaa. Menestyksen takana on opettajien ammattitaito ja heidän työnsä yhteiskunnallinen arvostus sekä opinhalun arvostus, joka näkyi jo Kiven Seitsemässä veljeksessä. Yksi menestystekijä on myös tasa-arvo, ja se voidaan yhdistää huippuosaamiseen. Elinkeinoelämä ei vaan ole vakuuttunut tasa-arvoisen koulujärjestelmän hyvyydestä.

Koulutus johtaa suotuisassa tapauksessa viisauteen, joka on Jukolan Eeron kardinaalihyve ja yksi suomalaisten arvomallin universalismiarvoista. Viisaus ei ole synnynnäistä, vaan se karttuu elämänkokemuksen myötä. Kun on tutkittu yhtä viisauden alalajia, moraalista arvostelukykyä, jossa olennaista on perustella kantansa, on todettu sen kehittyvän tasa-arvoisissa maissa nopeammin ja pitemmälle kuin vähemmän tasa-arvoisissa.

Arvojen muuttuminen

Kirjansa lopussa Helkama vielä tiivistää, mihin suuntaan suomalaisten arvot ovat muuttuneet. Kansalliseen omakuvaamme sisältyvät luontoarvot, tasa-arvo, työ, rehellisyys, sisukkuus ja vapaus ovat säilyneet jokseenkin samanlaisina 50 tai 100 vuotta, vaikka yksilöiden arvot ovat hieman muuttuneet. Kansallisten ja yksilöllisten arvojen keskinäisessä dynamiikassa olisikin tutkimukselle työtä. Arvoihin vaikuttavat monet tekijät, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa niin, ettei perimmäistä syytä ole helppoa tai edes mahdollista tunnistaa. Ehkä juuri tästä syystä Helkama selittää eräitä muutoksia ”ajan hengellä”, käsitteellä, josta historioitsijat ovat jo aikoja sitten luopuneet.

Arvomuutos on hidas prosessi, joka voi koskea yksilön, ryhmän tai koko yhteiskunnan arvoja, ja se voi tapahtua monella tavalla. Arvojen järjestys, levinneisyys, soveltaminen, merkitys tai kriteerit voivat muuttua. Arvomaailma voi myös yhtenäistyä tai hajanaistua. Niinkin voi käydä, että entinen arvo hylätään ja omaksutaan uusi. Arvojen järjestelmäluonne näkyy muutoksessa: kun yksi arvo tulee tärkeämmäksi, vahvistuvat kehämallissa sen lähellä olevat arvot ja vastakkaiset heikkenevät.

Kaikissa maissa sukupuolten arvojen erot ovat samansuuntaisia, mutta vain Suomessa turvallisuus on miehille tärkeämpää kuin naisille. Miehille valta on tärkeää ja hyväntahtoisuus naisille. Yllättävää on, että miesten ja naisten arvojen erot ovat suurimmat niissä maissa, joissa naisten tasa-arvo työelämässä on suurempi! Tasa-arvo siis näyttää tuottavan arvomaailman erilaisuutta. Ehkä vauraus ja tasa-arvo päästävät naisten ja miesten kehityshistoriaan perustuvat erot näkyviin.

Helkama ei ryhdy ennustamaan suomalaisten arvojen muutoksia lähitulevaisuudessa, mutta veikkaisi pakon edessä, että pohjoismaiset arvot pitävän pintansa, mitä pönkittää valtion ja kansalaisyhteiskunnan korkean luottamustason tasapaino.

Kirjoittaja on vapaa tutkija ja tietokirjailija.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *