2018/2
Satavuotias Suomi katsoi peiliin

Suvaitsevaisuuden soturi. Tom of Finlandin ilo ja häpeä satavuotiaassa Suomessa

”Mutta voisiko Tom of Finland olla koko Suomen sankari, esimerkiksi niin kuin Toni Nieminen?”[1] Tämän kysymyksen esitti Petri Kemppinen Helsingin Sanomissa arvostellessaan Valentin F. Hoovenin kirjoittaman Tom of Finlandin elämäkerran[2] vuonna 1992. Tuolloin, Suomen viettäessä itsenäisyyden 75-vuotisjuhlia, Tom of Finland oli noussut ensimmäistä kertaa Suomessa valtavirtajulkisuuteen. Taiteilija oli kuollut vuonna 1991 ja hänen taidettaan oli ensimmäistä kertaa esitelty näyttelyissä Suomessa, hänen työnsä oli palkittu sarjakuva-alan Puupäähattu-palkinnolla ja hän oli tullut tutuksi homo- ja fetisistipiirien ulkopuoliselle yleisölle myös Ilppo Pohjolan ohjaamassa dokumentissa Daddy and the Muscle Academy.[3] Kuitenkin vielä vuonna 1992 julkaistussa elämäkerrassa sen kohdehenkilön, Touko Laaksosen (1920−1991), nimeä ei lainkaan mainittu. Siinä määrin ”tuhmien kuvien” ja homoseksuaalisuuden häpeä painoi taiteilijaa vielä kuoleman jälkeisessä julkisuudessa.

Vuonna 2017, Suomen juhliessa satavuotista itsenäisyyttä, 1990-luvun alun Tom-kuume näyttää varsin vaatimattomalta. Suomen juhlavuonna Tom of Finlandin tuotanto on − tosin varsin siveäksi siivotussa muodossaan − näkynyt joka puolella: pyyhkeissä ja esiliinoissa, postimerkeissä ja kahvipaketeissa. Lisäksi Turun kaupunki päätti kulttuurikeskus Logomon edustalla olevan aukion nimeämisestä Tom of Finlandin aukioksi.[4] Suomen satavuotisjuhlien ohjelmistoon on kuulunut Touko Laaksosen elämäntarinaan perustuva filmatisointi (Tom of Finland, 2017, Helsinki-filmi, ohjaaja Dome Karukoski) ja Turun Kaupunginteatteri toteutti juhlavuodella kehystettynä Suomen oloissa suuritöisen oman musikaalikantaesityksen (Tom of Finland, 2017, ohjaaja Reija Wäre). Mäkihyppääjä ja olympiavoittaja Toni Niemisestä sen sijaan ei ole juuri kuultu.

Tässä artikkelissa tutkin Tom of Finland -elokuvan ja musikaalin luomaa kuvaa Suomen historiasta Touko Laaksosen elämäntarinan esittämisen kautta sekä analysoin elokuvan ja musikaalin herättämää keskustelua suomalaisuudesta, itsenäisyyden juhlimisesta ja satavuotiaan Suomen historiasta. Liitän Tom of Finlandin esimerkin kansainväliseen tutkimuskeskusteluun queer-menneisyyksien muistamisesta ja unohtamisesta. Kysyn, mitä erityistä syntyy juuri tämän menneisyyden kertomuksen liittämisessä Suomen kansalliseen juhlavuoteen. Kiinnitän erityisesti huomiota kahteen Suomen kansallisen kertomuksen kannalta keskeiseen näkökulmaan, jotka on liitetty keskeisesti Touko Laaksoseen ja Tom of Finlandiin. Yhtäältä tarkastelen toisen maailmansodan saamia erilaisia merkityksiä ja toisaalta, miten kuvaa suvaitsevaisesta ja tasa-arvoisesta Suomesta sekä haastetaan että vahvistetaan Tom of Finlandin avulla. Näihin teemoihin viittaa myös artikkelini otsikko, suvaitsevaisuuden soturi.[5]

Suomalaiseen homo- ja lesbohistoriaan perehtynyt tutkija ja tietokirjailija Kati Mustola on hyvin kuvannut, miten Touko Laaksonen ja Tom of Finland yhtäältä olivat yksi ja sama henkilö ja toisaalta eivät olleet.[6] Tom of Finlandin varsinainen tuotanto, homoeroottiset kuvat, jotka esittivät maskuliinisia miehiä, fetissejä, uniformuja ja vallankäyttöä, olivat hänen elinaikanaan Suomessa vain pienen piirin tiedossa, eikä Touko Laaksosen nimi esiintynyt töiden yhteydessä ennen hänen kuolemaansa. Esimerkiksi taidehistorioitsija Harri Kalha kirjoittaa Tom of Finlandia käsittelevässä teoksessaan Touko Laaksosesta, kun hän viittaa Laaksosen vuonna 1990 antamiin haastatteluihin. Muutoin, ”liikkuessaan taiteen maailmassa”, hän käyttää nimitystä Tom.[7] Tässä artikkelissa käytän nimeä Touko Laaksonen käsitellessäni taiteilijan elämänvaiheita ennen Tom of Finland -nimimerkin syntyä. Kirjoitan Laaksosesta myös, kun haluan viitata siihen osaan Tomin tarinoita, joka ei yhdisty taiteilijaan, esimerkiksi kun käsittelen sitä, miten elokuvassa ja musikaalissa kuvataan Laaksosen elämää Suomessa niiden ihmisten piirissä, jotka eivät tienneet Tomista ja hänen maineestaan.

Tom of Finland -taiteilijanimi liitti Touko Laaksosen työn suoraan Suomeen ja suomalaisuuteen, sillä hän ”sulautui osaksi Suomen maabrändiä” heti ensimmäisistä julkaistuista kuvistaan alkaen, kuten Miska Rantanen Helsingin Sanomien elokuva-arvostelussa nykynäkökulmasta kuvaa.[8] Nimimerkki syntyi vuonna 1956, Laaksosen ensimmäisten kuvien julkaisun yhteydessä. Taiteilija itse ei innostunut toimittajan Tom-nimeen liittämästä ”of Finland” -lisäyksestä, sillä hän ei halunnut vastuuta Suomi-kuvasta maailmalla.[9] Toisaalta yhteys Suomeen ja suomalaisuuteen Tom of Finlandin taiteessa ei rajoittunut pelkkään nimimerkkiin, vaan kuten Kalha analysoi, Tom of Finland hyödynsi tietoisesti etenkin varhaisissa töissään suomalaiskansallisia teemoja.[10] Kansallisena kuvana Tom of Finlandissa on kiinnostavaa, että ensin Laaksosen työt kiersivät Suomessa ”Tanskan pojan” töinä, sillä Mustolan mukaan Suomessa ei voitu kuvitella, että kukaan suomalainen piirtäisi mitään niin rajua.[11] Samoin Mustola kuvaa, kuinka vielä 1980-luvulla, kun Tom of Finland nautti jo ulkomailla suosiota homo- ja fetisistipiirien lisäksi myös taidepiireissä, Suomessa hän oli tuntematon.[12] Suomen itsenäisyyden juhlavuoden yhteydessä Tom of Finlandin kertomus kierrättääkin suomalaisille kuvaa itsestämme, joka on tuotettu ”toisille” − ensisijaisesti yhdysvaltalaiselle homoyleisölle sekä fetisistipiireille.

Artikkelini aluksi esittelen tutkimukseni kehyksen, queer-menneisyyden muistamista ja häpeää koskevan keskustelun sekä tutkimukseni aineiston. Sitten analysoin, miten Touko Laaksosen elämäntarina taipui elokuvassa ja musikaalissa taideteoksiksi. Seuraavaksi paneudun toisen maailmansodan kuvaukseen ja sille Tom of Finlandin ympärillä käydyssä keskustelussa annettuihin merkityksiin. Viimeisenä aiheena nostan esiin suomalaisen yhteiskunnan muutoksen suhteessa homoseksuaalisuuteen ja miten tämä muutos näkyy − tai pikemminkin ei näy − juhlavuoden musikaalissa ja elokuvassa. Artikkelini lopuksi kysyn vielä, kenelle Tom of Finlandin kertomus kuuluu ja miten se sopii Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlintaan.

Queer-muistaminen ja keskustelut Tomista

Analysoin Tom of Finlandin merkityksellistämistä häpeän, ilon ja ylpeyden ristiriitaisen tunneyhdistelmän kautta ja erittelen näiden tunteiden merkitystä musikaalissa ja elokuvassa sekä niiden ympärillä käydyssä keskustelussa. Kuten queer-tutkijat David Halperin ja Valerie Traub kirjoittavat, ajatus Gay Pridesta, homojen identiteettiylpeydestä, rakentuu häpeän ylittämisen tavoitteelle. Halperinin ja Traubin mukaan Gay Priden ajatus ei edes ole ymmärrettävä ilman sen sisältämää viittausta häpeään ja niin ylpeyden tarpeellisuus kuin ylpeyden politiikkaan kohdistettu kritiikkikin on osoitus häpeän edelleen merkityksellisestä asemasta. Kirjoittajat esittelevät 1990-luvulla alkanutta kriittistä teoretisointia ja aktivismia, jotka kulkevat Gay Shame -nimikkeen alla. Gay Shame -aktivismi on kritisoinut kaupalliseksi ja normatiiviseksi koettua Gay Pride -kulttuuria ja sen sisältämiä ulossulkemisen muotoja. Halperin ja Traub pohtivat Gay Shame -teoretisoinnin avulla häpeän merkitystä ja vaikutuksia seksuaalisesti marginalisoitujen asemiin.[13]

Suomessa Gay Shame -keskustelu on jäänyt pienen aktivisti- ja tutkijajoukon käymäksi,[14] mutta sen piirissä esitetty kritiikki sekä häpeän teema yleisesti on merkityksellinen myös suomalaisessa keskustelussa homoseksuaalisuudesta ja queerista. Tutustuessani Suomen juhlavuonna käytyyn keskusteluun Tom of Finlandin ympärillä, havaitsin, että kysymykset häpeästä, ylpeydestä ja ilosta kietoutuvat siinä yhteen. Tom of Finlandin taiteen korostettiin tuottavan iloisia ja omasta seksuaalisuudestaan ylpeitä mieshahmoja ja käsittelevän seksiä häpeämättä. Toisaalta tämä ilo syntyy häpeällisten ja tuskallisten tilanteiden kääntämisestä päälaelleen, kun kuvissa uhkaava asetelma muuttuukin iloiseksi joukkopanoksi tai vallan merkein koristetusta tuleekin nautiskeleva alistuja.[15] Näitä häpeän, häpeämättömyyden, ilon ja ylpeyden teemoja pohdittiin sekä musikaalin että elokuvan ympärillä käydyssä keskustelussa. Suomeksi ilo saattaakin olla ylpeyttä yleisempi häpeän vastakohta ja siksi myös ylpeyden ohella pride-käsitteelle toimiva käännös.

Kysymys häpeästä muuttuu erityisen kiinnostavaksi, kun sitä tarkastellaan suhteessa kansakuntaan ja kansallisylpeyteen. Kuten Sara Ahmed on kirjoittanut suhteessa menneisyyden vääryyksien käsittelyyn, yhteisestä häpeästä saatetaan tehdä kansakuntaa yhdistävä tunnekokemus, joka on yhtä tärkeä kuin uhrien kärsimys. Hänen mukaansa menneen häpeällisen toiminnan tuntuminen pahalta voi toimia moraalisen kehityksen osoittajana ja jopa kansallisen ylpeyden ainesosana.[16] Esimerkiksi Suomen kansallinen kertomus suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta muistuttaa samalla siitä, että nämä nykyiset ylpeyden aiheet ovat kovin nuoria ja että niiden taustalla on häpeällisiä syrjinnän ja eriarvoisuuden historioita. Samoin kansalliset saavutukset voivat kääntyä helposti hävettäviksi vastakohdikseen − esimerkiksi urheat sotamuistot ovatkin hävittyjä taisteluita, murtuneita mieliä ja kiusallisia liittolaisuuksia. Heti itsenäisyyden satavuotisjuhlien jälkeen, keväällä 2018, seurasi vuoden 1918 sisällissodan häpeällisyyden muistaminen. Tämän häpeän ja ylpeyden yhteyden vuoksi on kiinnostavaa kysyä, miten Tom of Finlandin kertomus ja ennen kaikkea sen lukeminen suomalaisen menneisyyden kuvauksena sopii Suomen kansallisen kertomuksen osaksi. Kuka siinä häpeää ja mitä? Entä voiko menneisyydestä tai kansallisesta nykyisyydestä olla ylpeä?

Tom of Finlandin kertomusta osana Suomen satavuotisjuhlia voi lukea esimerkkinä siitä, miten aiemmin seksuaalisuuden marginaaliin asetettujen ihmisten tarinoita voidaan tuoda kansallisten kertomusten osaksi. Käytän tässä artikkelissa vertailukohtana kansainvälisestä queer-muistamisen keskustelusta brittimatemaatikko Alan Turingin (1912—1954) elämää koskevia esityksiä. Turing oli nykyaikaisen tietojenkäsittelytieteen pioneeri ja hän osallistui toisen maailmansodan aikana saksalaisten Enigma-salakirjoituskoodin purkamiseen, millä katsotaan olleen merkittävä vaikutus liittoutuneiden voittoon sodassa. Turing joutui 1950-luvun alussa syytetyksi miesten välisestä seksistä ja tuomituksi kemialliseen kastraatioon. Pari vuotta tuomionsa jälkeen Turing menehtyi, oletettavasti itsemurhan tehneenä.[17] Nykyisin Turing muistetaan paitsi matemaatikkona ja tietotekniikan kehittäjänä, myös homoihin kohdistetun syrjinnän ja rakenteellisen väkivallan uhrina.[18] Turingin elämän tuottaminen elokuvissa, kirjallisuudessa ja historiaa koskevassa julkisessa keskustelussa tarjoaa mielenkiintoisia vertailukohtia sille, miten Tom of Finlandia on nyt käsitelty Suomessa.[19] Kysymykset kansallisuudesta, ylpeydestä ja häpeästä nousevat esiin myös Turingin kohdalla. Esimerkiksi Ahmed nostaa esiin anteeksipyynnön yhtenä reaktiona kansallisiin häpeän ja syyllisyyden tunteisiin.[20] Britannian hallitus pyysikin Turingilta anteeksi vuonna 2009[21] ja hänelle myönnettiin armahdus vuonna 2013.[22]

Artikkelini lähdeaineistona toimivat Tom of Finland- elokuvan ja -musikaalin lisäksi niistä kirjoitetut arviot, kommentaarit, blogikirjoitukset ja teosten tekijöiden julkaistut haastattelut, joita olen analysoinut yhteensä 94 kappaletta.[23] Olen valinnut analyysini kohteeksi kirjoitukset, jotka liittävät elokuvan tai musikaalin jollain tavalla Suomen historiaan tai Suomen satavuotisjuhliin. Mukana ovat suurimpien sanomalehtien arviot ja julkaisemat artikkelit, pienemmissä sanomalehdissä ja aikakauslehdissä julkaistuja juttuja sekä yksittäisten ihmisten mielipiteitä. En ole erotellut näitä aineistoni kirjoituksia erillisiksi ryhmiksi, koska nähdäkseni ryhmittely ei tuota lisäymmärrystä siitä, miten menneisyyttä käsitellään julkisessa keskustelussa. Esittelen toki siteeraamani mielipiteet ja positioin niiden esittäjät. Olen analysoinut aineiston etsimällä siitä viittauksia Suomen historiaan sekä kommentaareja elokuvan ja musikaalin antamasta historiakuvasta. Luen näitä historioitsijan näkökulmasta analysoimalla, miten menneisyyttä koskevat käsitykset merkityksellistyvät osana nykyistä keskustelua sekä erityisesti, miten tunnistamani häpeän ja ylpeyden teemat resonoivat näissä käsityksissä.

Toukon ja Tomin kertomukset lavalla ja valkokankaalla

Kulttuurisen muistin tutkija Astrid Erll analysoi menneisyyttä käsitteleviä elokuvia tärkeänä kulttuurisen muistin tuottajina, mutta toteaa, että jonkin elokuvan ymmärtäminen muistielokuvana (memory film) vaatii oikeanlaista yhteiskunnallista ja institutionaalista kehystystä. Erllin mukaan usein keskeisempää tämän kehystyksen kannalta onkin, mitä tapahtuu elokuvan ympärillä kuin se, mitä itse elokuvassa tapahtuu.[24] Asema osana Suomen satavuotisjuhlaohjelmistoa kehysti sekä Tom of Finland -elokuvan että -musikaalin paitsi muistin, myös kansallisen muistin osiksi. Juhlavuoden elokuvavalikoimaa dominoivat sota, historia ja suurmiehet, joihin kaikkiin kategorioihin myös Tom of Finland -elokuva osuu.[25] Musikaalin ja elokuvan lisäksi myös Tom of Finland -teemaiset kävelykierrokset, taidenäyttelyt ja yleisötilaisuudet Tom of Finlandin töistä olivat osina juhlavuoden ohjelmaa. Kuten Respawn-peli- ja elokuvasivustolle kirjoittanut Eero Karisalmi totesi, ”[u]nohtakaa Suomi 100 -juhlallisuudet ja itsenäisyyden juhlinta. Vuosi 2017 kuuluu Tompalle.”[26]

Helsinki-filmin tuottama, Dome Karukosken ohjaama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 24.2.2017 ja ennen Suomen ensi-iltaa se oli esitetty jo Göteborgin filmijuhlien avauselokuvana.[27] Elokuva sai Suomessa elokuvateattereissa yhteensä 101 989 katsojaa ja oli vuonna 2017 seitsemänneksi katsotuin kotimainen elokuva.[28] Suomen lisäksi elokuvaa on esitetty yhteensä kahdessakymmenessä muussa maassa, mikä on suomalaiselle elokuvalle varsin paljon, ja se on osallistunut viidelle kansainväliselle elokuvafestivaalille.[29] Tyyliltään elokuva osuu perinteiseen taiteilijaelämäkertaelokuvan genreen.[30] Elokuvatutkija Henry Bacon kuvaa lajityypin piirteiksi elokuvan keskittymistä taiteilijan elämään, ei taiteeseen itseensä, ja taiteilijan kuvaamista vallankumouksellisena ja omana aikanaan väärinymmärrettynä.[31]

Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin ensi-ilta oli 27.1.2017. Musikaalin ohjasi Reija Wäre, joka laati myös teoksen koreografian. Musikaalin käsikirjoitti Tuomas Parkkinen ja musiikin sävelsivät Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos.[32] Musikaalia esitettiin Logomo-teatterissa toukokuulle 2017 asti ja se vieraili elokuussa Tampereen Teatterikesässä.[33] Musikaali hyödynsi kerronnassaan Suomen historiaa koskevaa tutkimusta sekä tuotti musiikillisissa valinnoissaan viitteitä suomalaisen musiikin historiaan siteeraamalla eri aikakausien tyylejä.[34] Sekä elokuva että musikaali on tuotettu yhteistyössä Tom of Finlandin taiteen tekijänoikeuksia hallitsevan Tom of Finland Foundationin kanssa.

Sekä Tom of Finland -elokuva että -musikaali kuvaavat Laaksosen kehitystä taiteilijaksi ja hänen työnsä nousua maailmanmaineeseen. Musikaali aloittaa kertomuksen Toukon lapsuudesta, jossa taiteellisesti lahjakas poika elää opettajavanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Samalla musikaalin alku kertoo pojan viehtymyksestä lähiympäristönsä miehiin. Kuten Laura Kuivalahti ja Minna Markkanen kommentoivat blogissaan, ”[h]arvassa ovat tarinat ajalta ennen talvisotaa, jotka kuvaavat pienen pojan pohdintoja seksuaalisuudestaan tai kertomukset sotavuosien hellistä, mutta nimettömistä hetkistä julkisten käymälöiden pimeydessä.”[35] Musikaali etenee kronologisesti Tomin elämän ja uran vaiheita mukaillen, elokuva taas takaumina. Elokuvan kertomusta kehystää tilanne, jossa ikääntynyt Tom odottaa pyyntöä lavalle International Mr. Leather -kilpailussa. Kertomuksen varhaisimmat takaumat sijoittuvat sota-aikaan, jolloin Laaksonen palveli enimmäkseen Helsingin ilmatorjunnassa ja kesällä 1944 Viipurinlahdella.[36]

Sodan jälkeen Laaksonen työskenteli Helsingissä mainostoimistossa ja opiskeli pianonsoittoa. Hän asui yhdessä siskonsa Kaijan kanssa ja tapasi miehiä öisin Helsingin puistoissa ja ”pömpeleissä”, julkisissa vessoissa.[37] Sekä musikaali että elokuva kuvaavat tätä Laaksosen elämän jaksoa sekä rauhaan palanneen Suomen ahdasta heteronormatiivisuutta, jonka vastapainoksi Tom of Finlandin fantasiakuvat syntyivät. Laaksonen itse on kuvannut ilmapiirin muutosta haastatteluissa kertomalla, ettei sodanaikana homoseksuaalisuudesta niin välitetty, mutta sodan jälkeen ilmapiiri muuttui ja monet sodanaikaiset seksikumppanit päätyivät avioliittoihin ja perheenisiksi.[38] Enimmäkseen miesten väliset suhteet sodan jälkeen olivat osin olosuhteiden pakosta lyhyitä ja nimettömiä, mutta puistoissa 1950-luvun alkupuolella Laaksonen tutustui Veli Niemiseen, josta tuli hänen kumppaninsa lähes kolmeksikymmeneksi vuodeksi.[39]

Sekä musikaali että elokuva kertaavat Tom of Finlandin matkan maineeseen ulkomailla. Kuvien julkaiseminen alkoi Physique Pictorial -lehdestä vuonna 1956. Lehti oli yksi omana aikanaan varsin suosituista miehille suunnatun ja miehiä esittävän eroottisen kuvaston myyntikanavista aikana ennen kuin varsinainen pornografia oli Yhdysvalloissa sallittua.[40] Tom of Finlandin ensimmäinen näyttely pidettiin vuonna 1973 Berliinissä pornokaupan takahuoneessa, ja musikaali kuvaakin, miten näyttelyn pitäjä väitti kuvien tulleen varastetuiksi, vaikka oli ilmeisesti myynyt ne itse.[41] Homoseksuaalisen taiteen lainsuojaton asema teki mahdottomaksi vaatia tekijänoikeuksia kuviin, kuten musikaalissa lauletaan: ”Tekijän oikeus taiteeseensa suitsait unohtuu, Italiassa, Englannissa jotkut rikastuu. Salaiset kuvat kertautuvat, lehdet vaurastuvat.” Vähitellen Tom of Finlandin kuvat nousivat etenkin Yhdysvalloissa suosioon: kuten Harri Kalha analysoi, ne sekä tuottivat että toistivat syntynyttä maskuliinisen homomiehen uutta kulttuurista hahmoa.[42] Elokuva päättyy tilanteeseen, jossa Tomia juhlitaan sankarina, musikaali taas ulottaa kertomuksen Laaksosen kuolemaan asti ja myös sen yli: musikaalin loppu kuvaa sekä Tom of Finlandin taiteen nousun gallerian seinälle että Tom of Finlandin taivaassa, valkoiseen nahka-asuun pukeutuneen Jumalan kanssa.

Touko Laaksonen (Olli Rahkonen) ja piirroshahmo (Tuukka Raitala) Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalissa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen. Lähde: Turun kaupunginteatteri.

Touko ja sota

Sodan rooli on keskeinen erityisesti Tom of Finland -elokuvassa, mutta se saa suuren merkityksen myös musikaalissa. Nämä esitykset eivät ole ensimmäinen kerta, kun Tom on haastanut heteronormatiivista sotakuvaa. Vuonna 2006 Ihminen sodassa -artikkelikokoelmassa Kati Mustola käytti Laaksosen haastatteluissaan kertomiaan kokemuksia esimerkkinä homoseksuaalisista kokemuksista sodan aikana.[43] Laaksonen onkin erityinen kertoja, koska hänen kokemuksiaan voi kuvata nimellä, anonymisoimatta, ja koska hän kertoo Helsingistä, jonka pimeydessä miehet saattoivat kohdata toisiaan puistoissa ja kaduilla. Osa Laaksosen haastattelujen avulla tuotettua sota-ajan kuvausta on, että sota-aika oli suhteellista vapautta verrattuna sodan jälkeisiin vuosiin.

Historioitsija Tuomas Tepora on kuvannut sota-ajan muistamista käsittelevässä artikkelissaan sota-aikaa liminaalitilana, jossa yhteiskunnallisten hierarkioiden merkitys häviää hetkeksi.[44] Seksuaalisuuden osalta sota-aika merkitsikin aiempien normien selvää murtumista,[45] myös homoseksuaalisuuden osalta[46]. Tämän sodan ”toisen puolen”, Helsingin puistojen ja miesten välisten kohtaamisten, ohella myös varsinaisilla sotatapahtumilla on osuutensa sekä musikaalin että elokuvan kerronnassa. Heti elokuvan alussa miesten välinen seksi Helsingin puistoissa yhdistetään kuviin pommituksista ja sodan väkivallasta tavalla, jota osa elokuvaa kommentoineista piti ongelmallisena. Helsingin queer-feministisen elokuvablogin kirjoittaja pohti:

Ymmärrän tavallaan, mitä kohtauksella haetaan — kahden erilaisen maailman shokeeraavaa ajallista limittymistä — mutta vaikutelmaksi jää homoseksin rinnastuminen kammottavaan väkivaltaan. Olisiko ollut mahdollista ajatella puskaseksiä pikemminkin utopistisena tilana, jossa väkivaltaa pääsee pakoon?[47]

Huomionarvoista on, että elokuvassa miesten välinen seksuaalisuus on sijoitettu ainoastaan Helsingin puistoihin ja rintamakuvaukseen homous ei elokuvassa mahdu. Kuten Paavo Ihalainen kommentoi arviossaan Elitisti-elokuvafoorumilla:

Mitään niin rienaavaa ei uskalleta sentään tehdä, että näytettäisiin korsuissa tapahtuneen mitään sen kummempaa kuin Itsenäisen Suomen puolustamista. Vähän sivusilmällä vilkaistaan kapteenin persettä, mutta silleen hyvässä suomalaisessa saunakaverihengessä.[48]

Toisaalta elokuva antaa Laaksosen rintamakokemuksille merkittävän painoarvon hänen myöhemmässä kehityksessään taiteilijaksi. Vaikka Laaksonen puhui sotakokemuksistaan monien muiden veteraanien tavoin vain vähän sodan jälkeen, hän oli muistellut juovuksissa tapausta Viipurinlahdella, jossa hän oli puukottanut kuoliaaksi venäläisen laskuvarjosotilaan.[49] Elokuva hyödyntää laskuvarjosotilaan tappamista osoituksena Laaksosen urheudesta. Myöhemmin elokuvassa, etsiessään Yhdysvalloissa painajaa kuvilleen, Laaksonen kertoo taistelleensa Stalinin armeijaa vastaan pelkällä puukolla. Tätä voi pitää toisintona suomalaisesta hokemasta, jonka mukaan yksi suomalainen sotilas vastaa kymmentä venäläistä.

Antu Sorainen liittää analyysissaan muistikuvan venäläissotilaan tappamisesta Tom of Finlandin maskuliinisuuden korostamiseen ja hänen muokkautumiseensa taiteilijana. Kuten Sorainen kirjoittaa, samalla kun tappaminen teki Laaksosesta sotasankarin, elokuvassa ”[u]sein vihjataan, että Kaken hahmo [koppalakkipäinen, maskuliininen Tom of Finlandin mieshahmo – RT] syntyi tämän tappamisen seurauksena, jonkinlaisen halun ja syyllisyyden yhteen kietoutuneena ulospääsytienä.”[50] Elokuva toistaakin useita kertoja Laaksosen kiinnittymistä tapetun kauniin sotilaan hahmoon. Tämä kiinnittymisen kuvaus vastaa tapaa, jolla Christopher Caryl lukee Alan Turingin elämän kuvausta The Imitation Game -elokuvassa. Turingin tuottaminen pakkomielteisesti kiintyneenä nuoruudenrakastettuun tekee Turingista Carylin mukaan ”myyttisen kitisevän ja heikon homomiehen, jollaista homofobit mieluiten vihaavat”.[51] Soraisen ja Carylin analyyseja yhdistämällä Tom of Finlandin kehityksen liittämisen kuolleen sotilaan toistuvaan hahmoon voi tulkita samaan aikaan sankarillista maskuliinisuutta korostavaksi, mutta myös sellaiseksi, joka asettaa Laaksosen homouden traumalla selitettäväksi virheeksi.

Sotasankaruus on tapa paitsi korostaa maskuliinisuutta, myös tapa avata mahdollisuuksia homomieheyden tuomiseksi osaksi kansallista historiaa.[52] Tässäkin suhteessa Tom of Finland rinnastuu kiinnostavalla tavalla Turingin elämän muistamiseen erilaisissa kulttuurituotteissa.[53] The Imitation Game -elokuvassa Turing kuvattiin ennen kaikkea toisen maailmansodan voittajana, saksalaisten salakirjoituskoodin sankarillisena purkajana.[54] Vaikka Turingin osalta hänen sankaruutensa ja historiallinen merkittävyytensä liittyy täysin muuhun kuin seksuaalisuuteen, myös Touko Laaksosen asemaa sotaveteraanina korostetaan, kun halutaan osoittaa, ettei häntä voi vain paheksua ja kirjoittaa ulos historiasta. Esimerkiksi Ranneliike.net-sateenkaarisivustolla kirjoittanut Sami Mollgren, joka toivoi moninaisuutta mediassa näkyviin homomiesten representaatioihin, totesi, ettei Touko Laaksosen arvoa ”Suomen vapauden puolesta” taistelleena tule vähätellä.[55] Samoin sota-ajan käsittelyä pidettiin tapana tuoda vaihtoehtoisia näkökulmia historiaan. Kuten Marko Ahonen totesi Keskisuomalaisen arvostelussa: ”Vaikka aihetta ei ole juurikaan käsitelty, talvi- ja jatkosodassa oli yhtä paljon homoseksuaaleja kuin nyky-Suomessakin.”[56]

Sota-ajalla oli miesten välisen seksin mahdollisuuksien lisäksi myös toinen merkitys Tom of Finlandin taiteelle: hänen viehtymyksensä univormuihin sai tilaa sodan kokemuksissa. Koska elokuvan kertomus alkaa kronologisesti vasta sotavuosista, kommentaareissa ja arvioissa myös univormufetissin synty liitetään sotaan,[57] mikä entisestään ongelmallisella tavalla voimistaa ajatusta, että Laaksosen homous ja fetisismi olisivat sodan traumojen tuotetta. Musikaalissa jo nuori Touko esitetään nahkasaappaisiin viehtyneenä ja Tom of Finland on itsekin sijoittanut haastatteluissaan fetissinsä sotaa edeltävään aikaan.[58]

Sodan ja univormujen kohdalla on kiinnostavaa, keiden univormuja Laaksonen sota-aikana ihailee. Tom of Finland on itse kertonut ehkä hienoisella ylpeydellä, että hän ei erotellut miehiä poliittisin perustein, vaan yhtä lailla sodan aikana Helsingissä majailleet saksalaiset kuin sodan jälkeen valvontakomission mukana tulleet neuvostoliittolaiset sotilaat kelpasivat seksikumppaneiksi.[59] Sekä elokuvasta että musikaalista on jätetty pois kaikki natsiunivormut, vaikka niitä esiintyy Tom of Finlandin piirroksissa, samoin kuin viitteet Laaksosen sodanaikaisiin suhteisiin saksalaissotilaiden kanssa. Sinänsä natsiunivormujen voimakas symboliikka olisi voinut olla vaikeasti käsiteltävä aihe. Ohjaaja Dome Karukoski selittikin haastattelussa, että natsiaihe olisi ollut liian monimutkainen filmiin ja korosti, että suomalaiset eivät olleet natseja.[60] Sen sijaan Karukoski ohitti Tom of Finlandin töihin kohdistetun kritiikin niiden ongelmallisesta suhteesta natsistiseen ja fasistiseen symboliikkaan ja kuvastoon.[61]

Tom of Finland kommentoi 1970-luvulla hänen työhönsä liitettyjä natsiviitteitä ja ilmaisi tiukasti vastustavansa natsiaatetta.[62] Tästä huolimatta natsiteeman esiintyminen hänen kuvissaan on aiheuttanut kritiikkiä, osin myös siitä näkökulmasta, miten natsikuvaston käyttäminen liittää ongelmallisella tavalla miesten välisen halun häpeän, rankaisemisen ja alistuksen erotisointiin.[63] Kuten Jack Halberstam on analysoinut, maskuliinisten miesten välisellä seksuaalisella halulla sekä univormufetisseillä on monimutkaisempi suhde fasismiin ja natsismiin kuin on monesti haluttu myöntää.[64] Lisäksi Tomin kuvien miehiä voi pitää olemukseltaan arjalaisina, kaikin puolin ulkoisesti täydellisinä. Toisaalta Tomin töissä kuvataan myös mustia ja valkoisia miehiä yhdessä. Ne edustavatkin eräänlaista homomiesten utopiaa, jossa seksuaalinen halu ylittää kansallisia ja luokkarajoja. Tästä huolimatta esimerkiksi John Rechyn mukaan tämä etnisten rajojen ylittäminen on siinä mielessä näennäistä, että myös mustat miehet Tomin myöhemmissä piirroksissa ovat vain ”tummennettuja arjalaisia”.[65] Sekä elokuvan että musikaalin Tomin miehet ovat huomattavan valkoisia, mutta muuten musikaalissa miesten keskinäiset erot, moneus ja juuri erilaisuus halun kohteena nostetaan esiin. Laaksonen itse kuvasi oman seksuaalisen kiinnostuksensa kohdistuvan miesten erilaisuuteen ja erityisesti stereotyyppistä työväenluokkaista maskuliinisuutta edustaviin miehiin.[66] Vaikka Tomin kuvia on myös kritisoitu siitä, miten ne sijoittavat niin rodullistetut kuin työväenluokkaisetkin miehet fetisoivan katseen kohteeksi,[67] musikaalissa nämä ”toiset” saavat kuvia enemmän toimijuutta. Asema pelkkänä katseen kohteena ylittyy, kun kuvien hahmot muuttuvat sivuhenkilöiksi, jotka haluavat ja toimivat itse.

Natsisymboliikan puuttumisesta huolimatta elokuvassa viitataan natseihin kerran. Elokuvassa kuvataan, miten Touko Laaksonen joutui Saksassa putkaan kun hänen hotelliin viemänsä mies oli varastanut hänen passinsa. Saksalainen poliisi sanoo Laaksoselle englanniksi: ”You know… We used to put scum like you to concentration camps and gas them to death”. Elokuvasta itsestään on melko vaikea ajoittaa tapahtumaa, mutta elämänkerrallisten tietojen avulla päätellen se sijoittuu 1950-luvun alkupuolelle.[68] Vielä 1950-luvun alkupuolella homojen asema natsiaikana ei ollut Saksassa avoimen keskustelun aihe ja lisäksi miesten välinen seksi oli edelleen laitonta myös Saksassa. Osoittaakseen paheksuntaa homoksi tulkitsemalleen Laaksoselle poliisin ei siis olisi tarvinnut viitata natsimenneisyyteen – sama rikoslain pykälä 175, jonka perusteella homoja oli tuomittu natsiaikana, oli Saksassa edelleen voimassa.[69] Tässä kohtauksessa viittaus natseihin toimii tapana sijoittaa repressio menneisyyteen, toiseen poliittiseen järjestelmään, josta nykyisyydessä voi olla kaikuja. Pääosin Länsi-Berliini, jossa Laaksonen vierailee, kuvataan avoimen homoalakulttuurin paikkana − ainakin verrattuna ankeaan ja harmaaseen Helsinkiin.

Tom ja muuttuva Suomi

Tom of Finlandin kertomus kuvaa homoseksuaalisen ja fetisistisen halun kuvittelu- ja toteuttamismahdollisuuksia Suomessa 1940-luvulta 1980-luvulle. Samalla Tom of Finlandin kertomukseen perustuva elokuva ja musikaali ovat itse merkkejä siitä muutoksesta, joka etenkin homoseksuaalisuuden yhteiskunnallisessa asemassa on tapahtunut. Elokuvan ja musikaalin sisällöissä tämä muutos näkyy varsin vähän, mutta niitä koskevassa keskustelussa erityisesti elokuvaan viitataan suomalaisen homohistorian kuvauksena.[70] Vaihtoehtoisen, queerin, kuvan tuottaminen Suomen historiasta oli myös musikaalin tekijöiden omana tarkoituksena.[71] Etenkin elokuvassa tapahtumien ajoittaminen on katsojalle vaikeaa ja kuva suomalaisesta yhteiskunnasta välittyy oikeastaan hämmästyttävän muuttumattomana, onnettomana ja sorrontäyteisenä. Kuten Rea Haverinen Radio Novan arvostelussa kirjoittaa: ”Homoudesta saattoi saada potkut, joutua vankilaan tai päätyä parantolaan. Jos joutui ’ainoastaan’ pahoinpidellyksi, saattoi kenties pitää itseään onnekkaana.”[72]

Tällainen luenta, jossa menneisyys ennen nykyistä vapauden aikaa ja vapautusliikkeitä tuotetaan häpeän ja syrjinnän aikana, on sinänsä tavallinen homoseksuaalisuuden historiaa koskevissa kertomuksissa.[73] Tom of Finland -elokuvan tarjoamassa versiossa tästä kertomuksesta erityistä on, että siinä sota-aika näyttäytyi vapauden saarekkeena. Laaksonen itse onkin sanonut, että sotavuodet olivat ”hyvin vapaamielistä aikaa”[74]. Tämä suhteellinen vapaamielisyys rakentuu Laaksosen omien, etupäässä Helsinkiin sijoittuvien kokemusten kautta sekä suhteessa siihen, ettei sodan oloissa ollut mahdollisuuksia pitää yllä kovin tiukkaa seksuaalisuuden kontrollia. Sandra Hagman päätteleekin yhtäältä vapaamielisen sota-ajan olleen toisaalta aikaa, jolloin käsitys homoseksuaalisuudesta miesten välisen seksin ymmärtämisen tapana vakiintui Suomessa.[75]

Sodanjälkeinen ahtaan heteronormatiivinen yhteiskunta on sekä elokuvan että musikaalin keskeinen aihe. Kuten Mustolakin kirjoittaa, sotaa seurasi ”kollektiivinen muistinmenetys” sodanaikaisista homoseksuaalisista kokemuksista.[76] Sekä elokuva että musikaali kuvaavat ”muistinmenetystä” myös henkilökohtaisella tasolla, niiden miesten kautta, jotka sodan jälkeen elivät enemmän tai vähemmän onnistuneesti heteroseksuaalisissa avioliitoissa. Osoituksena sodanjälkeisen Suomen tiukasta kontrollista sekä elokuvassa että musikaalissa kuvataan niin poliisin ratsioita Helsingin julkisissa samoin kuin miesten kesken seksiä harrastaneisiin kohdistunutta väkivaltaa.[77] Tämä kuva sodanjälkeisestä Suomesta toistuu myös elokuvan ja musikaalin vastaanotossa. Huomattavimman poikkeuksen tähän kuvaan tekee Sara Ehnholm Hielm, joka yhdistää elokuvan arvostelussa Hufvudstadstadsbladetissa Tom of Finlandin toiseen Suomen tunnetuimpaan tuotemerkkiin, muumiin, ja toteaa näiden molempien syntyneen sodanjälkeisen ”epätoivoisen selviytymishalun” tuotteina.[78]

Touko Laaksosen kokemukset ahdasmielisessä, heteronormatiivisessa ja väkivaltaisessakin Suomessa muuntuvat Tom of Finlandin fantasioiksi ja taiteeksi. Tässä mielessä häpeä, joka näihin kokemuksiin liittyy, on tuottavaa, ei ainoastaan rajoittavaa. Kuten Antti Selkokari Aamulehden arvostelussa toteaa elokuvasta, ”[v]oi sanoa, että Laaksosen piirrokset vaativat syntyäkseen sitä tukahtuneisuuden ilmapiiriä, missä ’tuhmat kuvat’ nahka-asuisista, lihaksikkaista iloisista isokaluisista miehistä olivat vaarallisia.” Elokuvassa homoseksuaalisuuteen kohdistuva vaino kuvataan poliisin, sairausleiman ja julkisen nolaamisen yhdistelmänä. Laaksonen on tutustunut sodassa upseeriin, Alijokeen, jonka hän tapaa uudelleen 1950-luvulla. Alijoki järjestää kotonaan ”sököiltoja”, yksityisiä miesten välisten kohtaamisten tiloja. Sököiltaan tehdään poliisiratsia, jonka seurauksena Alijoki suljetaan parantolaan ja hän itsekin hyväksyy tarpeensa parantua. Laaksonen sen sijaan toteaa, ettei ole sairas ja elokuvassa tapaus motivoi Laaksosta ensimmäisten kuviensa julkaisemiseen amerikkalaislehdessä. Musikaalissa häpeän ja alistuksen yhteyttä Tomin taiteeseen kuvataan hieman toisin. Kuten Outi Lahtinen Turun Sanomien arvioissa kirjoittaa, ”[h]äpeän tuska ja pelko ovat toki mukana aiheina mutta ne eivät ole osa musikaalin omaa kieltä.”[79] Musikaali tekee siis saman kuin Tom of Finlandin kuvat: se tunnistaa kyllä halun taustalta häpeän, mutta ylittää sen omalla esitystavallaan, esimerkiksi duurivoittoisella soinnilla.[80]

Häpeän teema toistuu myös kommentaareissa, jotka tarkastelevat sitä, miten elokuva kertoo homoihin kohdistuneesta syrjinnästä ja väkivallasta. Eero Karisalmi kummastelee, miksi Toukon ja Velin suhteelle on annettu elokuvassa niin vähän tilaa: ”Enemmän leffa tuo esille heteroiden homoihin kohdistamaa syrjintää ja väkivaltaa. Ehkä tämän takana on pyytää anteeksi historian häpeäpilkkua ja näin heterot saavat elokuvan kautta oman katharsiksensa.”[81] Tässä Karisalmen pohdinnassa tiivistyy tapa, jolla Tom of Finland on ongelmallinen kansallisen kertomuksen osa, sillä se kertoo taitelijasta, joka piilotti työnsä Suomessa koko elämänsä ajan. Lisäksi se on kertomus rikollisesta seksuaalisuudesta ja menneisyyden syrjinnästä. Sara Ahmedin teoretisointia hyödyntäen, tämän historian kautta voidaan muodostaa ”me”, joka kantaa syyllisyyttä menneestä ja haluaa siksi nyt kunnioittaa Tom of Finlandin työtä.[82] Ongelmalliseksi tällaisessa menneisyyden häpeän käsittelyssä ja anteeksi pyytämisessä muodostuu, kenelle anteeksipyyntö oikein esitetään. Kuten Eino Nurmisto kirjoittaa, elokuvan ”käytännön toteutuksesta jää tunne, että heteroväestö tunnustaa virheensä ja antaa itselleen anteeksi huonon käytöksensä.”[83]

Lisäksi häpeällistä menneisyyttä voidaan käsitellä vertaamalla Suomen kehitystä muihin maihin, joissa homoseksuaalisuus on edelleen esimerkiksi rikollista. Emma Appiah-Kubi pohti My Exploration -blogissaan Ghanasta kotoisin olevan miehensä suhtautumista musikaaliin. Hän arvioi Suomen ja Ghanan eroja asettamalla maat kehityksen janalle, jonka päätepisteenä on nykyinen Suomi:

Ehkäpä vuoden 2017 Ghana on vähän kuin se 40-luvun Helsinki, jota kuvattiin näkemässämme Tom of Finland -musikaalin näytöksessä: kun pimeällä kävelen läpi Esplanadin ja pidän savukettani sepaluksen korkeudella, lähtee joku aina seuraamaan. Yövartio kääntää selkänsä. Toivotaan, että Ghanassa suunta on sama kuin tuolloisella Suomella ja jonkin ajan kuluttua sielläkin lanseerataan kilvan sateenkaarileivoksia ja voidaan avoimen ylpeästi nauttia ikiaikaiset normit rikkovasta rakkaudesta.[84]

Rinnastukset muiden maiden tilanteeseen olivat kuitenkin elokuvan ja musikaalin ympärillä käydyssä keskustelussa harvinaisia. Antu Sorainen on havainnut ruotsalaisessa Tom of Finland -keskustelussa kaikuja homonationalismista, eli nykyisen suvaitsevaisuuden käyttämisestä rasistisenkin kansainvälisen vastakkainasettelun pohjana ja läntisen ylemmyydentunnon oikeuttajana.[85] Suomessa elokuvaa ja musikaalia koskevassa keskustelussa nämä näkökulmat vaikuttavat harvinaisilta. Mahdollisesti itsenäisyyden juhlavuoden kehystys on nostanut esiin pikemmin pohdintoja Suomen historiasta, omasta häpeästämme ja nykyisestä ylpeydestä, jota voidaan tuntea myös homoeroottisesta taiteilijasta.

Elokuvassa ankealle ja ahdasmieliselle Suomelle vastapainoksi rakentuu vapautunut Kalifornia. Koska suomalaisen yhteiskunnan muutos ei pääse näkyviin elokuvassa, myös tämä vastakkaisuus korostuu. Tom of Finlandin roolia elokuvassa esittänyt Pekka Strang pohti haastattelussa, kokiko Tom edes salailevansa seksuaalisuuttaan ja tarkensi, että ”Amerikassa, jossa hän vietti paljon aikaa, ongelmaa ei ollut.”[86] Enemmän kuin yhteiskuntien erosta, salailun tarpeettomuus kertonee siitä, että Yhdysvalloissa ei ollut läsnä Laaksosen sukulaisia, joita hän ei halunnut yhdistää Tom of Finlandin hahmoon. Nörttitytöt-blogissa Katja Korhonen kuvaa Suomen ja Yhdysvaltojen erilaisuutta elokuvassa:

Mielenkiintoisena vastapainona tälle harmaalle Helsingille ja ahdistuneelle ilmapiirille antoi Kalifornian aurinko ja värikäs, vapautunut ilmapiiri. Kaliforniassa kaikki tuntui muuttuvan. Se antoi hyvän vertauskuvan siihen kuinka erilaisissa maailmoissa silloin elettiin. Siellä sai olla vapaa. Tom of Finland oli suosittu Yhdysvalloissa silloin kun vielä Suomessa puhdistettiin puistoja. Elokuvassahan Touko tokaiseekin, että hänen piirustuksensa olisi helpommin saatu julkaistuksi Vatikaanissa kuin Suomessa.[87]

Kuitenkin aikana, jolloin Tom of Finlandista oli tullut Yhdysvalloissa suosittu, ei Suomessakaan enää ”puhdistettu puistoja”, mutta tämä ei näy elokuvassa, jonka kuva Suomesta ei kertomuksen aikana juuri muutu.

Vaikka musikaalikaan ei juuri kommentoi suomalaisen yhteiskunnan muutosta, se esittelee yksittäisen kertomuksen kautta Tom of Finlandin töiden kulttuurista merkitystä Suomessa. Avioliitossa elävä Markus Palin ostaa Tom of Finlandin kuvittamia lehtiä salaa 1950-luvun Helsingissä ja myöhemmin nämä kuvat toimivat viestinä homoudesta toiselle miehelle. Juonikuvion avulla musikaali nostaa Tom of Finlandin työt osaksi taistelua sortoa vastaan myös Suomessa, ei vain Yhdysvalloissa, ja osoittaa, miten Tomin kuvat olivat ”Suomen homovapautusliike” ennen varsinaista poliittista vapautusliikettä.[88] Tämä järjestöjen ja poliittisen yhdenvertaisuustoiminnan alku 1960-luvun lopulla ei näy musikaalissa tai elokuvassa. Kumpikaan ei mainitse myöskään nahkamiesten MSC Finland -yhdistystä, joka perustettiin 1970-luvun puolivälissä ja jonka toiminnassa Tom oli mukana elämänsä loppuun saakka esimerkiksi piirtämällä kansikuvia yhdistyksen Prätkäposti-lehteen.[89]

Yhdysvalloissa kuvattu homokulttuurin muutos, johon Tom of Finlandin kuvat osallistuvat, ei ole kuitenkaan pelkkää vapautumista, vaan 1980-luvun alussa aidskriisi saa aikaan homovastaisten asenteiden uuden nousun. Antu Sorainen kommentoi elokuvaa käsittelevässä esseessään, että aidsin kuvaus on ongelmallinen, koska se tuottaa vapautuneen homomiehen hahmon lähes yksin Tom of Finlandin tuotannon ansioksi ja samalla vihjaa, että vastuu aidsin leviämisestä on ollut Tomin miesten ”roisilla seksikulttuurilla”.[90]

Elokuvassa Tomin reaktio siihen, että homomiehiä, aidsin uhreja, syytetään heitä tappavasta taudista, esitetään takaumana sota-aikaan. Matkallaan lentokoneessa kohti Yhdysvaltoja Tom muistelee tilannetta sodan loppuvaiheessa, jossa hänen johtamansa miehet aavistelevat Suomen häviötä ja pelkäävät kuolemaa. Laaksonen rakentaa joukkueensa yhteishenkeä johtamalla harmonisena mieskuorolauluna Suomen laulun.[91] Aidsin edustaman ylivoimaisen vihollisen edessä ja läheisten kuoleman uhatessa elokuvan kerronta kaivaa Tomin tueksi miesten yhteisyyden ja sota-aikaisen nationalismin. Tom nouseekin tilanteessa sankariksi piirtämällä laajalle leviäviä turvaseksikuvia, joissa nahkamies käyttää kumia.

Aidsin merkitystä 1980-luvun Suomessa sen sijaan ei käsitellä elokuvassa eikä musikaalissa lainkaan, vaikka sen ristiriitainen vaikutus muutti merkittävällä tavalla homoseksuaalisuuden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhtäältä aidskriisi aiheutti seksuaalisuudesta käytävän keskustelun muuttumisen miesten välisen seksin vaaroja korostavaksi. Kuten Antti Kauppinen kirjoittaa MSC Finland -järjestön historiikissa, ilman tätä muutosta ”voisi olla, että tämän päivän Tom of Finland -kahvipaketit olisi nähty jo parikymmentä vuotta sitten.”[92] Toisaalta Setan toiminta aidsvalistus ja -ennaltaehkäisytyössä nosti järjestön näkyväksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi[93] − ja Tom of Finlandin töitä käytettiin valistusmateriaaleissa myös Suomessa.[94]

Vaikka suomalaisen yhteiskunnan muutos ei juuri näy elokuvassa tai musikaalissa, ne molemmat ovat hyvin tietoisia omasta asemastaan tämän muutoksen kuvastajina. Se, että Tom of Finland on nyt itsenäisyyden juhlavuoden elokuvan ja musikaalin aiheena, kuvaa ehkä paremmin kuin mikään muu yksittäinen asia homoseksuaalisuuden muuttunutta yhteiskunnallista asemaa. Elokuva kommentoi tätä muutosta liittämällä sen ensi-ilta-ajankohtansa keskusteluun, tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Elokuvan loppupuolen kohtauksessa Touko ja Veli ovat ostamassa keltaisia verhoja, jollaiset Veli oli aiemmin haaveillut heidän kodissaan olevan. Kohtaus muuttuu kangaskaupan myyjän kysymysten ja verhonrenkaiden avulla vihkimistä muistuttavaksi tilanteeksi, jossa miehet vuorotellen vastaavat ”tahdon” myyjän kysymyksiin. Tämä kohtaus piirtää suoran jatkumon Tom of Finlandin töistä sekä Toukon ja Velin ulkopuolisilta salatusta suhteesta avioliittolain muutokseen tavalla, joka jättää huomiotta Tom of Finlandin kertomuksen seksuaalisen avoimuuden sekä fetisismin keskeisyyden hänen taiteessaan.[95] Tätä suoraa linjaa jatkaa elokuvan ajoitus, sillä sen ensi-ilta oli vain viikon ennen tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloa. Tämä ajoitus mahdollistaa elokuvan kertaaman kehityksen näkemisen avioliitto-oikeuteen päättyvänä kaarena, kuten Katja Korhonen Nörttitytöt-blogissa:

Elokuvan julkaisuaika on täydellinen. Elokuvaa katsoessa voi nähdä sen huikean loikan siitä, kun homoseksuaalisuus oli paheksuttavaa ja laitonta, aina tähän päivään asti, jolloin tasa-arvoinen avioliittolaki astui Suomessa voimaan. Parissa tunnissa näet sen koko muutoksen mitä yhteiskunnassa on tapahtunut.[96]

Avioliiton korostuminen herättää myös kysymyksen, mistä vapautumisesta elokuva kertoo. Yksi keskeinen Tom of Finland -elokuvalle esitetty kritiikki koski sitä, ettei se yrityksestään huolimatta onnistunut tavoittamaan iloisuutta ja vapautuneisuutta, jota se toisaalta korosti Tom of Finlandin töiden keskeisenä elementtinä. Elokuvassa esimerkiksi näytetään varsin vähän seksiä ja Toukon ja Velin suhdekin jää piiloon. Kuten Eino Nurmisto Tämän kylän homopoika -blogissa kirjoittaa: ”Aivan kuin historiassa kielletty ja siksi katukuvassa näkymätön miesten välinen rakkaus olisi ollut toteutuessaankin näkymätöntä: homojen seksuaalinen kanssakäyminen on elokuvassa karsittu pois, eikä elokuvassa nähdä edes yhtä kokonaista suudelmaa.”[97] Queer-teoreetikko Michael Warnerin mukaan juuri seksin läsnäolo tuottaa homouden häpeällisyyden.[98] Tässä mielessä elokuvan päätös olla keskittymättä seksiin tai tekijöiden väitteet, ettei seksi ollut Tom of Finlandille keskeinen asia[99], voidaan tulkita seksiin liittyvän häpeän kulttuurin jatkamisena. Antti Holma irvailee esseessään elokuvan tekijöiden asennetta:

Dome Karukoski Helsingin Sanomissa 14.2.2016: [Tom of Finlandin] kuvia katsoessaan monet näkevät vain isoja munia, Karukoski sanoo. ”Mutta entä jos laitatkin käden sen kohdan päälle ja tarkastelet kuvaa uudestaan. Silloin voi ymmärtää kuvien todellisen luonteen, sen mistä kuvien ihmisten elämässä on kysymys. Kyse on vapaudesta. Ja se on iso asia.”

Mutta niin on munakin.

Karukosken ehdotus peittää ”se kohta” kädellä on voimakas häpeän ilmaus, viittaus seksin piilottamiseen ja korvaamiseen jollain ylevämmällä. Holman vastaus taas kertoo siitä, ettei seksuaalista erilaisuutta voi ohittaa, eikä homoseksuaalisen elämän ja fetisistisen taiteen seksitön esittäminen oikeastaan pura niitä rakenteita, jotka pitävät homoseksuaalisuuden erilaisuutta yllä. Kuten Warner esittää, seksin väistäminen homoseksuaalisuuden erilaisuutta tuottavana ominaisuutena ei pura häpeää, ainoastaan siirtää sen joidenkin toisten, ”kunniattomasti” elävien, homojen kannettavaksi.[100]

Musikaalissa taas Tom of Finlandin työt sijoitetaan niiden nykyiseen asemaan taidegallerian seinälle ja laulussa kysytään, ovatko ne ”pornoa vai taidetta” tavalla, joka vaikuttaa saaneen inspiraatiota Harri Kalhan analyysista − etenkin, kun musikaalissa keskustelua virittää sama Tom of Finlandin työ, jota Kalha kirjassaan analysoi.[101] Samalla kohtaus kääntää kiinnostavalla tavalla päälaelleen edistyksen ja vapautumisen jatkumot. Kohtauksessa nuori taideopiskelija arvelee, että Tomin työt ovat heterovaltaväestölle pornoa ja että esimerkiksi hänen oma isoäitinsä ”ei haluaisi nähdä koko kuvaa”. Vastoin näitä odotuksia, kohtauksen vanhemmalle naiselle kuva tuokin muistoja nuoruudesta ja siitä, mihin kaikkeen utarerasva Tummelia oikein käytettiin.

Kake (Ville Erola) Tom of Finlandin taiteen näyttelyssä Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalissa. Taustalla teos, jota Harri Kalha analysoi tutkimuksessaan (Kalha 2012a, 167−182). Kuva: Otto-Ville Väätäinen. Lähde: Turun kaupunginteatteri.

Kaikkien suomalaisten Tom?

Tässä artikkelissa olen tarkastellut Tom of Finlandin asemaa osana Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlia. Olen käsitellyt taiteilijasta kertovan elokuvan ja musikaalin antamia merkityksiä sodalle ja Suomen muutokselle, jossa hävetystä ja lailla kielletystä taiteesta on voinut tulla juhlinnan kohde. Antu Sorainen toteaa Tom of Finland -elokuvaa ja sen kansallista merkitystä tarkastelevassa kirjoituksessaan, ettei vastaavaa homopornon nostamista ”kansakunnan keskiöön” ole hänen käsittääkseen muualla tehty.[102] Tom of Finlandin kertomus poikkeaakin merkittävällä tavalla monista muista yrityksistä tuoda seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä osaksi kansallisia kertomuksia. Tom of Finlandin kohdalla ei tarvitse keskustella, oliko hän mahdolliseksi homoseksuaali ja miten sen voisi pitävästi osoittaa[103], eikä hänen sinänsä kiistaton homoutensa ole kansallisen sankarin ongelmallinen ominaisuus, kuten esimerkiksi Alan Turingin kohdalla on ollut. Jos Tom of Finland on kansallinen sankari, hän on sitä homo- ja fetisistikulttuurisen merkityksensä vuoksi, ei siitä huolimatta.

Elokuvaa ja musikaalia kommentoineet nostivat kansallisen ylpeyden aiheeksi sen, miten Tom of Finlandia voidaan juhlia juhlavuoden sankarina. Yhtä elokuvaa arvioinutta tosin aivan erityisesti häiritsi Tomin omiminen itsenäisyyden juhlavuoden käyttöön, koska se ohittaa syrjinnän historian:

Kaikkein ärsyttävin, inhottavin ja pettymystä tuottavin asia elokuvassa ei edes liittynyt itse elokuvaan, vaan siihen, että se on otettu osaksi Suomi100-juhlaohjelmistoa. Miksi?! Valtion taholta homoja, sadomasokisteja ja fetisistejä on kohdeltu huonosti. Heitä on leimattu rikollisiksi, mielisairaiksi ja sairausluokitukseen. Poliisi on tullut ja pahoinpidellyt. Heidät on vaiennettu ja vihattu. Tom ei kuulu valtiolle.[104]

Tämän Klassikkojen lumoissa -blogikirjoittajan mielestä Tom of Finlandin kertomus pitäisi kertoa ensisijaisesti ”sille kohderyhmälle, jolle Tom kohdisti taiteensa. Ei mietittäisi mitä se joku yksittäinen hetero siellä jossain ajattelee.” Kun Tom of Finland on asetettu elokuvan ja musikaalin avulla osaksi kansallista itsenäisyyden juhlintaa ja nostettu aiemmasta queerin ulossuljetun asemastaan keskeiseksi kansalliseksi taiteilijaksi, onkin kiinnostavaa kysyä, kenelle kertomus kerrotaan? Sekä elokuvan että musikaalin tekijät korostavat kertomuksen yleisyyttä sekä rakkauden ja seksuaalisuuden samanlaisuutta. Tällöin Tom of Finlandin kertomuksen nähdään kertovan universaalia itsensä löytämisen ja vapautumisen tarinaa. Tätä samaa asemoitumista tukee se, että etenkin elokuva on tulkittu heterojen anteeksipyyntönä aiemmasta huonosta kohtelusta. Kiinnostavasti myös anteeksipyynnön teema yhdistää Tom of Finlandin ja Alan Turingin muistinpoliittisen merkityksen. Tom of Finlandin kohdalla tosin ei voida pyytää anteeksi mitään yksittäistä tekoa, eikä pyrkiä anteeksi saamiseen armahduksella, sillä Touko Laaksosta ei tiettävästi tuomittu mistään. Anteeksi pyytäminen vaatii siis rakenteellisempien ja monimutkaisempien syrjinnän, näkymättömyyden ja häpeän historioiden käsittelyä.

Tom of Finlandin kertomus on kiistatta ja varsin ymmärrettävistä syistä miesten kertomus, vieläpä − Tomin taiteen osalta − absurdeihin mittoihin asti liioitellun maskuliinisuuden kuvaus. Sekä elokuvan että musikaalin ainoa merkittävä naishahmo on Toukon sisko, Kaija. Hänen roolikseen jää Toukon ja Velin suhteen suojeleminen ja jääminen itse sivuun onnettomana hahmona, joka vielä elokuvassa saa edustaa nykyperspektiivistä auttamattoman vanhakantaista ymmärtämättömyyttä sekä Tomin taidetta että Toukon homoutta kohtaan.[105] Kaijan hahmosta huolimatta − tai ehkä juuri miessankaruutta tukevan naishahmon vuoksi − Tom of Finland sopii Suomen satavuotisjuhlien kuvaan, jossa miesten historiat Tuntemattomasta sotilaasta Mannerheimiin ovat vallanneet tilan.[106] Tom of Finlandin taiteessakin vapautuminen on mahdollista vain hylkäämällä homouteen perinteisesti liitetty feminiinisyys.[107] Toisaalta Tomin kuvat liioittelevat maskuliinisuutta niin pitkälle, että siitä tulee jo feminiinistä ja ne ylittävät homouden häpeän ylpeydellä ja ilolla. Kuten pervohäpeää ei voi irrottaa homoylpeydestä, ei myöskään maskuliinisuutta ole mahdollista rakentaa täysin irrallaan sen kääntöpuoleksi väistämättä tuottuvasta feminiinisyydestä. Tom of Finlandin kertomus voikin olla yhteinen ja jaettu, kun se ottaa lähtökohdakseen paitsi yhteisen ilon ja ylpeyden, myös niiden alla piilevän häpeän mahdollisuuden.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston poliittisen historian väitöskirjatutkija, joka tutkii queer-muistin politiikkaa Suomessa ja Virossa.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus

Lähteet

Aarikka, Lotta. Tom of Finland, nainen ja haava. Aarikanlotta.fi 27.3.2017. http://aarikanlotta.fi/tom-of-finland-nainen-ja-haava/ (27.3.2018).

Ahonen, Marko. Elokuva-arvio: Tom of Finland kertoo oikeudesta rakkauteen. Keskisuomalainen 24.2.2017. https://www.ksml.fi/kulttuuri/Elokuva-arvio-Tom-of-Finland-kertoo-oikeudesta-rakkauteen/936396 (27.3.2018).

Ajatuksia Tom of Finland -elokuvasta. Helsingin queer-feministinen elokuvablogi 5.2.2017. http://hqfeb.blogspot.fi/2017/02/ajatuksia-tom-of-finland-elokuvasta.html (27.3.2018).

Appiah-Kubi, Emma. Tom of Finland -musikaali ja vähän kulttuurieroista. My Exploration 28.1.2017. http://myexploration.bellablogit.fi/2017/01/28/tom-of-finland-musikaali-ja-vahan-kulttuurieroista/ (27.3.2018).

Ehnholm Hielm, Sara. Ömsint och sympatisk Tom of Finland. Hufvudstadsbladet 24.2.2017. https://www.hbl.fi/artikel/bilder-som-gav-mod-bekraftelse-och-lust/ (27.3.2018).

Elokuvissa: Tom of Finland, Dome Karukoski. Klassikkojen lumoissa 26.3.2017. http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2017/03/elokuvissa-tom-of-finland-dome-karukoski.html (27.3.2018).

Ihalainen, Paavo. Tom of Finland (2017). Elitisti.net 20.2.2017. http://www.elitisti.net/arvostelu/2017/02/003733/tom_of_finland_2017_dome_karukoski.html (27.3.2018).

Hakala, Aleksi. Touko Laaksosta kunnioittava Tom of Finlandin aukio Logomon edustalle. Yle Uutiset 27.4.2017. https://yle.fi/uutiset/3-9584178 (26.6.2018.)

Haverinen, Rea. Arvostelu: Itkin Tom of Finland -elokuvaa katsoessani, mutta en siksi, että se oli hyvä. Radio Nova 14.2.2017. https://www.radionova.fi/uutiset/viihde/a-139155 (27.3.2018).

Holma, Antti. Munavangin laulu. Image (2017).

Karisalmi, Eero. Elokuva-arvostelu: Tom Of Finland. Respawn.fi 22.2.2017. https://respawn.fi/elokuva-arvostelu-tom-of-finland/ (27.3.2018).

Kemppinen, Petri. Iloisten homomiesten sankari. Sujuvasanainen elämäkerta Tom of Finlandista on kurkistus homokulttuuriin. Helsingin Sanomat 9.1.1992. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000003113070.html (27.3.2018).

Korhonen, Katja. Tom of Finland. Nörttitytöt 2.3.2017. http://geekgirls.fi/wp/blog/2017/03/02/tom-of-finland/ (27.3.2018).

Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2017. Suomen elokuvasäätiö. http://ses.fi/tilastot-ja-tutkimukset/vuositilastot/kotimaiset-katsojaluvut-2017/ (27.3.2018).

Kuivalahti, Laura & Minna Markkanen. Teatterissa: Tom of Finland -musikaali. Bibbidi Bobbidi Book. https://bibobook.fi/2017/04/25/teatterissa-tom-of-finland-musikaali/ (27.3.2018).

Lahtinen, Outi. Teatteriarvio: Tom of Finland — lupa katsoa, koskea ja tuntea. Turun Sanomat 28.1.2017. http://www.ts.fi/kulttuuri/nayttamotaide/3377165/Teatteriarvio+Tom+of+Finland++lupa+katsoa+koskea+ja+tuntea (27.3.2018).

Mollgren, Sami. Määrittääkö Tom of Finland jo liikaa homokuvaa? Ranneliike.net 24.2.2017. http://ranneliike.net/teema/maarittaako-tom-of-finland-jo-liikaa-homokuvaa?aid=12803 (27.3.2018).

Pullinen Sari. Tom of Finland on ohjaajan mukaan elokuva suomalaisesta sankarista. Kymen Sanomat 11.2.2017. https://kymensanomat.fi/uutiset/lahella/fc8cbaec-fb0f-4762-bb09-863357279d4d (27.3.2018).

Sasson, Eric. How the Tom of Finland Biopic Brought the Erotica Master’s Life to Screen. Vice 16.10.2017. https://www.vice.com/en_uk/article/d3ynyx/how-the-tom-of-finland-biopic-brought-the-erotica-masters-life-to-screen (27.3.2018).

Satavuotias Suomi valkokankaalla. Suomi Finland 100 26.9.2017. https://suomifinland100.fi/satavuotias-suomi-valkokankaalla/ (27.3.2018).

Rantanen, Miska. Näyttelijäntyö kannattelee Tom of Finlandia. Homojen syrjintä kuvataan ohuesti ilman todellisen uhkan tuntua. Helsingin Sanomat 24.2.2017. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005100077.html (27.3.2018).

Tom of Finland. Turun kaupunginteatteri. http://teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri/ohjelmisto/tom-finland (27.3.2018).

Tom of Finland (2017). Elonet kansallisfilmografia. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/1567378 (27.3.2018).

Tutkimuskirjallisuus

Ahmed, Sara. The Cultural Politics of Emotion. Edinburgh University Press 2014.

Bacon, Henry. Seitsemäs taide. Elokuva ja muut taiteet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia; Suomen Elokuva-Arkiston julkaisuja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005.

Caryl, Christian. Saving Alan Turing from His Friends. The New York Review of Books 62:2 (2015), 19—21.

Chauncey, George. The Trouble with Shame. Teoksessa David M. Halperin & Valerie Traub (toim.) Gay Shame. University of Chicago Press 2009, 277−282.

Dahlberg, Julia & Niina Timosaari. ”Kaikkihan tiesivät että Edvard-setä oli homo!” Seksuaalisuuden tutkiminen lähdekriittisenä ongelmana.” Teoksessa Heini Hakosalo, Seija Jalagin, Marianne Junila & Heidi Kurvinen Historiallinen elämä. Biografia ja historiantutkimus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014, 98−112.

Davies, Caroline. PM’s apology to codebreaker Alan Turing: we were inhumane. The Guardian 11.9.2009. https://www.theguardian.com/world/2009/sep/11/pm-apology-to-alan-turing (27.3.2018).

Doan, Laura. Queer History / Queer Memory: The Case of Alan Turing. GLQ. A Journal of Lesbian and Gay Studies 23:1 (2017), 113—136.

Hagman, Sandra. Seitsemän kummaa veljestä. Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta. Gaudeamus 2016.

Hakola, Outi. Sisään laskemisen ja pois sulkemisen rajamailla. Kriittinen näkökulma marginaalisuus-termin käyttöön. Lähikuva. Audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu 30:3 (2017), 3—8. https://journal.fi/lahikuva/article/view/66587.

Halberstam, Jack. Failing to Fall: A Response to Harri Kalha. SQS — Suomen Queer-Tutkimuksen Seuran lehti 6:1 (2012), 39—42. https://journal.fi/sqs/article/view/50850.

Halberstam, Jack [ent. J.]. The Queer Art of Failure. Duke University Press 2011.

Halperin, David M. & Valerie Traub. Beyond Gay Pride. Teoksessa David M. Halperin & Valerie Traub (toim.) Gay Shame. University of Chicago Press 2009, 3—40.

Hekanaho, Pia Livia. Gay Shame ja radikaali häpeän politiikka. Teoksessa Siru Kainulainen & Viola Parente-Ȍapkova (toim.) Häpeä vähän! Kriittisiä tutkimuksia häpeästä. Utu 2011, 54—83.

Hodges, Andrew. Alan Turing. The Enigma. Vintage Books 1992.

Hooven, F. Valentine, III. Tom of Finland. Elämäkerta. Otava 1992.

Hooven, F. Valentine, III, Dehner, Durk & Sharp, S. R. Tom of Finland. Like 2017.

Houlbrook, Matt. Pardoning Alan Turing might be Good Politics, but It’s Certainly Bad History. https://tricksterprince.wordpress.com/2013/08/08/pardoning-alan-turing-might-be-good-politics-but-its-certainly-bad-history/ (27.3.2018).

Jensen, Erik N. The Pink Triangle and Political Consciousness: Gays, Lesbians, and the Memory of Nazi Persecution. Journal of the History of Sexuality 11:1 (2002), 319—349.

Jokelin, Jantso. Tom of Finland menestyi sodassa niin seksielämässä kuin sotilaana. Tutustuimme sotilasuran maisemiin. Helsingin Sanomat 4.6.2015. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002829377.html (27.3.2018).

Kalha, Harri. Tom of Finland. Taidetta seksin vuoksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2012. (Kalha 2012a.)

Kalha, Harri. ”We all Fall (in Love): Socializing with the Anti-Social.” SQS — Suomen Queer-Tutkimuksen Seuran lehti 6:1 (2012), 22—38. https://journal.fi/sqs/article/view/50849. (Kalha 2012b.)

Kauppinen, Antti. MSC Finland Tom’s Club. Neljäkymmentä vuotta historiaa = MSC Finland Tom’s Club. Forty Years of History. MSC Finland Tom’s Club 2016.

Lahti, Martti. Dressing Up in Power. Tom of Finland and Gay Male Body Politics. Journal of Homosexuality 35:3−4 (1998), 185−205.

Luoto, Susanna. Salaisuuksin suljettu. Kirjeiden Tom of Finland. Like 2017.

Lähteenmäki, Maija. Samaa sukupuolta olevien avioliiton queer-kritiikki. Helsingin yliopisto 2013. https://helka.finna.fi/Record/helda_gradu.10138_41572 (27.3.2018).

Mustola, Kati. Touko Laaksonen − Tom of Finland. Teoksessa Berndt Arell & Kati Mustola (toim.) Tom of Finland. Ennennäkemätöntä − Unforeseen. Like 2006, 5−57. (Mustola 2006a.)

Mustola, Kati. Homoseksuaalisuus ja sota. Kahden veteraanin tarinat. Teoksessa Tiina Kinnunen & Ville Kivimäki (toim.) Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodasta. Minerva 2006, 171—189. (Mustola 2006b)

Mustola, Kati. Finland 1889−1999. A Turbulent Past. Teoksessa Jens Rydström & Kati Mustola (toim.) Criminally Queer. Homosexuality and Criminal Law in Scandinavia 1842−1999. Aksant Academic 2007, 215−256.

Niemelä, Tuomo. Tomin 1980-luku. Teoksessa Berndt Arell & Kati Mustola (toim.) Tom of Finland. Ennennäkemätöntä − Unforeseen. Like 2006, 59−68.

Nikkanen, Hanna & Antti Järvi. Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen. Siltala 2014.

Näre, Sari. Sota ja seksi. Rintamamiesten seksuaalikerrontaa talvi- ja jatkosodan ajalta. Tammi 2016.

Pajunen, Julia & Hanna Korsberg. Performing Memory, Challenging History. Two Adaptations of the Unknown Soldier. Contemporary Theatre Review (2017): 1−11.

Puar, Jasbir K. Terrorist Assemblages. Homonationalism in Queer Times. Duke University Press 2007.

Pullen, Christopher. Heroic Gay Characters in Popular Film. Tragic Determination, and the Everyday. Continuum. Journal of Media & Cultural Studies 25:3 (2011), 397—413.

Pääkkölä, Anna-Elena. Tom of Finland, the Musical. Staging a Finnish Gay Experience. Finnish Music Quaterly (2018). https://fmq.fi/articles/tom-of-finland-the-musical-staging-a-finnish-gay-experience (27.3.2018).

Rechy, John. Tom of Finland. Sexual Liberator? The Gay & Lesbian Review Worldwide 13:2 (2006).

Rossi, Leena-Maija. Hauras, korjaava ja parantumaton queer. SQS — Suomen Queer-Tutkimuksen Seuran lehti 11:1 (2017): 1−18. https://journal.fi/sqs/article/view/66351 (27.3.2018).

Sorainen, Antu. Tom of Finland the Movie. Kruunaako sodan perintö suomalaisen homon? AntroBlogi 17.3.2017. https://antroblogi.fi/2017/03/tom-of-finland/ (27.3.2018).

Tepora, Tuomas. Mikä tekee ”sota-ajasta” muistettavan? Sota ja kollektiivinen muistaminen. Ennen ja nyt. Historian tietosanomat 15:2 (2015). http://www.ennenjanyt.net/2015/08/mika-tekee-sota-ajasta-muistettavan-sota-ja-kollektiivinen-muistaminen/ (27.3.2018).

Warner, Michael. The Trouble with Normal. Sex, Politics, and the Ethics of Queer Life. Harvard University Press 2000.

Print Friendly, PDF & Email


  1. Kemppinen 1992. [Takaisin]
  2. Hooven 1992. [Takaisin]
  3. Niemelä 2006, 67−68. [Takaisin]
  4. Hakala 2017. [Takaisin]
  5. Kiitän YTT, dosentti Tuula Juvosta, kirjailija, MA ja MSC Finland − Tom’s Clubin puheenjohtaja Antti Kauppista sekä Ennen ja nyt -verkkojulkaisun nimettömiä arvioijia käsikirjoitustani parantaneista korjauksista, kommenteista ja ehdotuksista. Kiitän myös Turun kaupunginteatteria Tom of Finland -musikaalitallenteen luovuttamisesta minulle tutkimuskäyttöön. [Takaisin]
  6. Mustola 2006a, 7. [Takaisin]
  7. Kalha 2012a, 14−15. [Takaisin]
  8. Rantanen 2017. [Takaisin]
  9. Mustola 2006a, 30. [Takaisin]
  10. Kalha 2012a, 26. [Takaisin]
  11. Mustola 2006a, 30. [Takaisin]
  12. Mustola 2006a, 51. [Takaisin]
  13. Halperin & Traub 2009. Gay shame -käsitteen käännökseksi on Suomeksi tarjottu homohäpeää ja pervohäpeää, joka Pia Livia Hekanahon mukaan välttää suomen kielen homo-sanan assosioitumisen vain miesten homoseksuaalisuuteen. Ks. Hekanaho 2011. [Takaisin]
  14. Lähteenmäki 2013, 21. [Takaisin]
  15. Tom of Finlandin taiteen luennasta häpeän teeman ja uhkaavien tilanteiden kääntämisen kautta esim. Kalha 2012a, 38−41; 141−147 [Takaisin]
  16. Ahmed 2014, 101−121. [Takaisin]
  17. Turingin elämästä esim. Hodges 1992. [Takaisin]
  18. Turingin muistamisesta esim. Doan 2017. [Takaisin]
  19. Turingin elämän filmatisoinneista ja teatteriversioista Pullen 2011 ja Caryl 2015. [Takaisin]
  20. Ahmed 2014, 113−121. [Takaisin]
  21. Davies 2009. [Takaisin]
  22. Houlbrook 2013. [Takaisin]
  23. Sekä musikaali että elokuva olivat ilmeisen suosittuja kulttuuribloggaajien piirissä, mihin lienee osaltaan vaikuttanut se, että aktiivisille blogikirjoittajille oli tarjottu kutsuja molempien näytöksiin. [Takaisin]
  24. Erll 2011, 137−138. [Takaisin]
  25. Satavuotias Suomi valkokankaalla. [Takaisin]
  26. Karisalmi 2017. [Takaisin]
  27. Tom of Finland (2017). [Takaisin]
  28. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2017. [Takaisin]
  29. Tom of Finland (2017). [Takaisin]
  30. Näin elokuvaa kuvataan esimerkiksi Helsingin queer-feministisessä elokuvablogissa: Ajatuksia Tom of Finland -elokuvasta. [Takaisin]
  31. Bacon 2005, 187−188. [Takaisin]
  32. Pääkkölä 2018. [Takaisin]
  33. Tom of Finland. [Takaisin]
  34. Pääkkölä 2018. [Takaisin]
  35. Kuivalahti & Markkanen 2017. [Takaisin]
  36. Mustola 2006a, 18–19. [Takaisin]
  37. Mustola 2006a, 24−32. [Takaisin]
  38. Mustola 2006b, 185–186. [Takaisin]
  39. Mustola 2006a, 39−40. [Takaisin]
  40. Kalha 2012a, 17−23. [Takaisin]
  41. Mustola 2006a, 42. [Takaisin]
  42. Kalha 2012a, 85−88. [Takaisin]
  43. Mustola 2006b [Takaisin]
  44. Tepora 2015. [Takaisin]
  45. Näre 2016. [Takaisin]
  46. Mustola 2006b. [Takaisin]
  47. Ajatuksia Tom of Finland -elokuvasta. [Takaisin]
  48. Ihalainen 2017. [Takaisin]
  49. Jokelin 2017. [Takaisin]
  50. Sorainen 2017. [Takaisin]
  51. ”the sort of mythological gay man, whiney and weak, that homophobes love to hate.” Caryl 2015, 20. [Takaisin]
  52. Sota-ajan erityisyydestä kansallisessa ja maskuliinisessa muistamisessa Tuntemattoman sotilaan eri versioissa ks. Pajunen & Korsberg 2017. [Takaisin]
  53. Turingista laajemmin ks. Doan 2017. [Takaisin]
  54. The Imitation Game -elokuvasta Turingin elämän kuvaajana ks. Caryl 2015. [Takaisin]
  55. Mollgren 2017. [Takaisin]
  56. Ahonen 2017. [Takaisin]
  57. Esim. Korhonen 2017, Rantanen 2017. [Takaisin]
  58. Mustola 2006, 12. [Takaisin]
  59. Mustola 2006b. [Takaisin]
  60. Sasson 2017. [Takaisin]
  61. Lahti 1998; Rechy 2006; Halberstam 2011, 152–154. [Takaisin]
  62. Hooven 1992, 35−36; Hooven, Dehner & Sharp 2017, 58. [Takaisin]
  63. Esim. Rechy 2006. [Takaisin]
  64. Halberstam 2011, 147−171. Halberstamin tulkinnoista ks. myös Kalha 2012b, 30−31, ja Halberstam 2012, 40−41. [Takaisin]
  65. Rechy 2006. [Takaisin]
  66. Lahti 1998, 189. [Takaisin]
  67. Lahti 1998. [Takaisin]
  68. Tom of Finlandin elämäkerta ajoittaa putkaan päätyneen Berliinin-matkan vuodelle 1954 (Hooven 1992, 79−81, Hooven, Dehner & Sharp 2017, 104–105), mutta elokuvan kerronnassa se sijoittuu Toukon ja Velin suhteen alkua, joka elämäkertojen mukaan alkoi vuoden 1953 tienoilla (Mustola 2006a, 39−40, Hooven, Dehner & Sharp 2017, 106–107). [Takaisin]
  69. Natsiajan homoseksuaalisuuden muistamisesta Saksassa ks. Jensen 2002. Kuten Jensen muistuttaa (2002, 330), vaikka homomiesten systemaattisesta murhaamisesta natsien keskitysleireillä kaasukammioissa on joitain tunnettuja esimerkkejä, tyypillisesti homomiehet kuolivat leireillä pakkotyöhön, tauteihin ja aliravitsemukseen. Ks. myös Halberstam 2011, 151–152. [Takaisin]
  70. Esim. Karikoski 2017. [Takaisin]
  71. Pääkkölä 2018. [Takaisin]
  72. Haverinen 2017. [Takaisin]
  73. Yhdysvalloista esim. Chauncey 2000. [Takaisin]
  74. Mustola 2006, 182. [Takaisin]
  75. Hagman 2016, 162−186. [Takaisin]
  76. Mustola 2006b, 188. [Takaisin]
  77. Homoihin kohdistuneesta kontrollista sodanjälkeisessä Helsingissä ks. Hagman 2016, [Takaisin]
  78. ”förtvivlade överlevnadslust”. Ehnholm Hielm 2017. [Takaisin]
  79. Lahtinen 2017. [Takaisin]
  80. Musikaalien säveltäjien valinnoista ks. Pääkkölä 2018. [Takaisin]
  81. Karisalmi 2017. [Takaisin]
  82. Ahmed 2014, 101−121. [Takaisin]
  83. Nurmisto 2017. [Takaisin]
  84. Appiah-Kubi 2017. [Takaisin]
  85. Sorainen 2017. Homonationalismista ks. Puar 2007. [Takaisin]
  86. Pullinen 2017. [Takaisin]
  87. Korhonen 2017. [Takaisin]
  88. Mustola 2006, 46. [Takaisin]
  89. Kauppinen 2016. Elokuvassa on tosin 1950-luvun puoliväliin sijoittuva viite ”moottoripyöräkerhoon ilman moottoripyöriä”, jonka voi tulkita viittaavaan MSC Finlandiin, tosin kaksi vuosikymmentä sen perustamista aiempaan ajankohtaan sijoitettuna. [Takaisin]
  90. Sorainen 2017. [Takaisin]
  91. Sota-aikaisista kirjeistä päätellen Laaksonen todellakin johti sota-aikana mieskuoroa, joka esitti mm. Suomen laulua: Luoto 2017, 57−59. [Takaisin]
  92. Kauppinen 2016, 12. [Takaisin]
  93. Nikkanen & Järvi 2014, Mustola 2007. [Takaisin]
  94. Mustola 2006a, 50−51. [Takaisin]
  95. Myös Antu Sorainen kommentoi ”hassun ’tahdon’ -lupauksen” jännitteistä suhdetta elokuvassa esitettyyn suhteiden seksuaaliseen avoimuuteen (Sorainen 2017). [Takaisin]
  96. Korhonen 2017. [Takaisin]
  97. Nurmisto 2017. [Takaisin]
  98. Warner 2000, 41–52. [Takaisin]
  99. Pullinen 2017. [Takaisin]
  100. Warner 2000, 41–52. [Takaisin]
  101. Kalha 2012a, 167−182. [Takaisin]
  102. Sorainen 2017. [Takaisin]
  103. Homoseksuaalisuuden historiallisen “osoittamisen” pulmista ks. Dahlberg ja Timosaari 2014. [Takaisin]
  104. Elokuvissa: Tom of Finland, Dome Karukoski 2017. [Takaisin]
  105. Kaijan ongelmallista teemaa kommentoi myös Aarikka 2017. [Takaisin]
  106. Juhlavuoden mieskeskeisyydestä yleisemmin Hakola 2017. [Takaisin]
  107. Lahti 1998; Kalha 2012a, 42. [Takaisin]


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *