2018/3
Monipuolista Suomi-kuvaa eilen ja tänään

Meille ja muille tarjottua Suomi-kuvaa

Kansakunnan rakentamisen kaudelta 1800-luvulta lähtien suomalaisia ovat kiinnostaneet kysymykset oman kansallisuuden ja kotimaan luonteesta ja maineesta. Suomalaiset ovat pyrkineet määrittelemään jaettua yhteisöllistä identiteettiään, mikä on ollut jatkuvaa neuvottelua erilaisten käsitysten välillä. Suomalaisia on myös kiinnostanut Suomen ja suomalaisten ”imago” ulkomailla: mielikuviin Suomesta ja suomalaisista on koetettu vaikuttaa[1] eri tavoin, mikä on samalla herättänyt pohdintoja siitä, mitä asioita milloinkin täytyisi korostaa ja mitä häivyttää taka-alalle. Tavoitteena ei aina ole ollut tuottaa mahdollisimman sympaattista vaikutelmaa, sillä Suomi-mielikuvia on käytetty mitä moninaisempien pyyteiden välineenä. Tuottamalla tietoisesti negatiivisia mielikuvia Suomesta on pyritty ajamaan omaa ja jopa vahingoittamaan Suomen etua.

Albert Edelfeltin nimilehtiehdotus vuonna 1896 julkaistuun teokseen Finland i bilder — Suomi kuvissa — La Finlande pittoresque. Kuvat ja tekstit Suomea esittelevään monikieliseen teokseen oli koonnut valokuvaaja I. K. Inha. Kuva: Doria/Kansalliskirjasto.

Keskusteluissa Suomesta ja suomalaisuudesta voi erottaa edellä lueteltuja teemoja ja aspekteja. Myös käsillä oleva, Suomi-kuvaan keskittynyt Ennen ja nyt -aikakauskirjan numero lähestyy aihepiiriä yllä esitellyistä näkökulmista. Suomi-kuvan näkökulmat ja keskustelut ovat olleet monitahoisia, vuorovaikutuksellisia prosesseja, kuten numeron artikkelit osoittavat.

Arkeologia ja historia ovat tuottaneet suomalaisille käsitystä yhteisesti jaetusta, kansallisesta menneisyydestä. FM Liisa Kunnas-Pusan arkeologian alan artikkeli Kivikauden kuvia tarttuu Suomessa käytyyn keskusteluun siitä, mikä merkitys kivikaudella on ollut suomalaisten käsityksissä asuinalueensa ja esi-isiensä menneisyydestä. Artikkeli tarkastelee laajalle yleisölle suunnattuja kivikauden kuvallisia ja tekstuaalisia esityksiä 1800-luvulta, 1900-luvun alusta sekä 2000-luvulta ja näyttää, kuinka näihin esityksiin on heijastunut paljon tuottamisajankohdan omia kulttuurisia ja poliittisia kysymyksiä ja konventioita. Kunnas-Pusa purkaa erityisesti kivikauden kuvallisen esittämisen pitkäikäistä traditiota, jossa tietyntyyppinen kuvasto on saanut erityisaseman.

FT Elina Melginin artikkeli Kultakauden muotoilu, modernismi ja maapropaganda käsittelee ulkomaisille yleisöille tarjotun Suomi-kuvan klassista aihetta: muotoilua. Käsi- ja taideteollisuuden tuotteet ovat muodostaneet osansa suomalaisesta viennistä, ja Finnish designia markkinoimalla on samalla levitetty tietoa ja myönteistä mielikuvaa suomalaisesta tietotaidosta. Tässä prosessissa muutamilla viestinnän hyvin hallinneilla ja vaikutusvaltaisen aseman saaneilla suomalaistoimijoilla on ollut merkittävä rooli, kuten artikkeli tuo esille. Keskeisenä argumenttinaan Melgin kyseenalaistaa perinteisen käsityksen suomalaisen muotoilun huippukauden sijoittumisesta 1950—1960-luvuille ja osoittaa, että sodanjälkeisen muotoilun maine on paljon velkaa vuosikymmeniä aikaisemmalle menestykselle.

Yksi kanava suomalaisen muotoilun tunnetuksi tekemiselle Suomen ulkopuolella ovat olleet kansainväliset maailmannäyttelyt. VTM Laura Ipatti tarkastelee artikkelissaan ”Saastenäyttelyllä” skandinaaviseksi ympäristönsuojelun mallimaaksi Suomen osallistumista Japanin Osakassa vuonna 1970 järjestettyyn Expo-maailmannäyttelyyn. Yhtä näyttelyosallistumista analysoimalla artikkeli näyttää, miten kylmän sodan aikaista imagopolitiikkaa käytännössä toteutettiin ja millaista työtä positiivisen Suomi-kuvan rakentaminen konreettisesti oli. Ipatti nostaa näkyviin taustalla vaikuttaneet moninaiset, sekä kotimaiset että kansainväliset kytkökset. Vaikka suomalaiset toimijat ajattelivat Expoon osallistumisessa ensisijaisesti suomalaista etua, Suomen mukaan lähtö ei ollut tärkeää ainoastaan Suomelle.

Eräs kanava Suomi-tietoisuuden levittämiselle ovat suomalaiset ulkomailla toimivat kulttuuri- ja tiedeinstituutit[2]. Yksi vanhimmista instituuteista on 1980—1990-lukujen taitteessa perustettu Suomen Ranskan instituutti. FT Louis Clercin artikkeli Suomen kulttuuri-instituutin perustaminen Pariisiin kuvailee monipolvista kehityskulkua, joka lopulta johti instituutin syntyyn. Artikkeli näyttää, kuinka instituuttia ajaneilla niin Suomessa kuin Ranskassakin oli eri päämääriä ja motiiveja, jotka osittain törmäsivät toisiinsa. Clerc avaa yhtä laitosta tarkastelemalla näkymän Suomen Ranskan-suhteisiin ja kulttuurisuhteisiin kylmän sodan kontekstissa.

Vastapainona historiallisen ulkomaille suuntautuneen Suomi-kuvatyön tarkastelulle KTT Taru Lindblom ja KTT Arto Lindblom tutkivat artikkelissaan Tasa-arvoa ja revontulia työn mahdollisia vaikutuksia. Kirjoittajat ovat selvittäneet vuonna 2016 kerätyllä kyselyaineistolla nykyjapanilaisten mielikuvia Pohjoismaista erityisesti matkailumaana. Artikkelissa tarkastellaan japanilaisten Suomi-kuvia maa- tai kohdekuvateorian (tourism destination image) ja tuote-maakuvateorian (ns. product country image) avulla. Kirjoittajat myös osoittavat, kuinka Japanissa nykyään vahvana havaittu Suomi-innostus sijoittuu osaksi japanilaisen kuluttajuuden kulttuuria ja historiaa.

VTM Matti Välimäki tuo katsausartikkelissaan Kielteinen maakuvatyö esiin näkökulman, joka Suomi-kuvatyön tarkastelussa on toistaiseksi vielä jäänyt vähälle huomiolle. Otsikkonsa mukaisesti artikkeli pohtii suomalaista, erityisesti 2000-luvulla toteutettua maahanmuuttopolitiikkaa ja -retoriikkaa ulos Suomesta suunnattuna kielteisenä maakuvatyönä. Välimäki esittää maakuvatyön tutkimukselle kysymyksiä siitä, missä tilanteessa —tavallisuudesta poiketen— kielteisen maakuvan tuottaminen olisi maalle mielekästä ja mitä mahdollisia seurauksia antipatian herättelystä saattaisi olla.

Numeron viimeinen, FM Anna Laakkosen artikkeli ”Kaameata kidutusta fasisti-Suomen vaivaistaloissa” tutkii sekin kielteisen Suomi-kuvan tuottamista. Artikkeli käsittelee Neuvosto-Karjalassa 1920—1930-luvuilla julkaistuja Suomi-aiheisia lehtikirjoituksia, joita kynäilivät Neuvostoliittoon loikanneet suomalaiskommunistit, niin kutsutut punaiset suomalaiset. Laakkonen selvittää, kuinka punaiset suomalaiset omaa asemaansa neuvostojärjestelmässä vahvistaakseen rakensivat valkoisesta Suomesta viholliskuvan ja kuinka viholliskuva lopulta kuitenkin kääntyi punaisia suomalaisia itseään vastaan.

Kirjoittaja ja numeron vieraileva päätoimittaja tekee Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineessa väitöskirjaa Suomi-kuvasta saksalaisissa ja Saksa-kuvasta suomalaisissa kouluoppikirjoissa kylmässä sodassa.

Lähteet

Clerc, Louis, Kivioja, Virpi & Kleemola, Olli. Johdanto. Suomi-kuvaa kautta aikojen. Teoksessa Virpi Kivioja, Olli Kleemola & Louis Clerc (toim.) Sotapropagandasta brändäämiseen. Miten Suomi-kuvaa on rakennettu. Poliittisen historian julkaisuja 5, Turun yliopisto. Docendo, Jyväskylä 2015.

Print Friendly, PDF & Email


  1. Suomeen kohdistuvan myönteisen käsityksen ja positiivisen asennoitumisen herättämisestä ja sen edellyttämästä toiminnasta on eri aikoina, eri kielialueilla ja eri yhteyksissä käytetty monenlaisia eri sanoja ja käsitteitä, kuten ”Suomen tunnetuksi tekeminen”, ”Suomen kuvan kiillottaminen”, ”propaganda”, ”maakuvamarkkinointi”, ”maakuvatyö”, ”julkisuusdiplomatia” ja ”maabrändäys”. Vaikka termeillä ja käsitteillä on niitä yhdistävänä merkityksenä ”pyrkimys vaikuttaa halutulla tavalla yleisöön oman maan eduksi”, kukin niistä sisältää omia painotuksiaan. Esimerkiksi nykyisin paljon käytetty ”maabrändäys” sisältää markkinoinnista lainatun brändin käsitteen; ”Suomi” on siten tässä yhteydessä paitsi maa myös (kaupallinen) brändi. Suomi-tietämystä ja -sympatiaa voidaan kuitenkin levittää muutenkin kuin kaupallisena toimintana. Aihepiirin käsitteistä, käytännön työstä ja suomalaisesta Suomi-kuvatyön tutkimuksesta esim. Clerc, Kivioja & Kleemola 2015; myös tämän Ennen ja nyt -numeron artikkelit esittelevät terminologiaa. Tässä johdantotekstissä ”Suomi-kuvalla” tarkoitetaan kaikenlaisia Suomi-fokusoituneita tietoja, mielikuvia, tunteita ja asenteita, joita ihmisillä on niin Suomessa kuin maailmalla, ja ”Suomi-kuvatyöllä” eri variaatioineen kaikenlaista Suomi-kuvaa tuottavaa ja levittävää tietoista toimintaa. [Takaisin]
  2. Nykyisillään 17 eri instituuttia. Niihin voi tutustua niiden yhteisillä verkkosivuilla osoitteessa https://instituutit.fi/. [Takaisin]


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *