2018/4
Kuva historiantutkimuksessa

Erään mutkikkaan suhteen anatomia – Valokuvat ja historiantutkimus

”The clear and truthful photographic records shall be of great help for future historians.”[1]

Kuten ylläoleva James Glaischerin, vuonna 1851 järjestetyn ensimmäisen maailmannäyttelyn tuomariston jäsenen sitaatti kertoo, valokuva nähtiin heti keksimisensä jälkeen keskeisenä välineenä tulevaisuuden historioitsijoille. Aikalaisten kuvitelmissa ”luonnon itsensä piirtämä”, objektiiviseksi kuviteltu valokuva näyttäisi tulevaisuuden historiantutkijoille ”wie es eigentlich gewesen ist”. Todellisuudessa asia ei tietenkään ole näin. Valokuva oli ja on kuvaajansa valintojen tulos, yhtä lailla kuin tekstuaalisetkin dokumentit. Varsin pian tämä ymmärrettiin, ja valokuvasta tuli tulkittava lähde muiden joukossa. Silti kuvia pidetään monesti vielä nykyäänkin, huolimatta tietotekniikan tuomista rajattomista muokkausmahdollisuuksista, sen esittävyyden vuoksi objektiivisempana kuin tekstiä.[2]

Nyky-yhteiskunta on pitkälti visualisoitunut. Yksinomaan vierailu millä tahansa keskikokoista suuremmalle lentokentälle tuo kasvojemme eteen noin 7000 visuaalista signaalia, suurin osa niistä kuvia.[3] Muutamat tutkijat ovatkin todenneet, että viime vuosikymmeninä yhteiskuntamme on kokenut ns. ikonisen käänteen, eli viestintämme on nykyään kielellisen sijaan ensisijaisesti visuaalista.[4] Saksalaisen historioitsija Gerhard Paulin mukaan tähän johtanut kehitys on itse asiassa alkanut samoihin aikoihin valokuvauksen keksimisen kanssa. Tuolloin alkoi kehittyä ”visual man”, visuaalinen ihminen, jollaisia kaikki nykyään olemme.[5]

Tottumuksemme visuaaliseen viestintään on muuttanut tapaamme hahmottaa historiallisia kehityskulkuja ja tapahtumia. Tekstimuotoisten selostusten sijaan mieleemme jää kuvia, joihin tapahtumat ikään kuin tiivistyvät. Tällaisia avainkuviksikin kutsuttuja, jotain koko tapahtumasarjaa tai jopa aikakautta symboloivia kuvia ovat esimerkiksi Nick Utin Vietnamin sodan aikana ottama kuva napalmin polttamasta pikkutytöstä tai vedenrajassa kuolleena lojuvaa pikkupoikaa esittävä otos, josta tuli nopeasti vuonna 2015 alkaneen pakolaiskriisin symboli.[6]

Saksalainen sosiaalipsykologi Harald Welzer on esittänyt väitteen, että nykyihmisten historiallinen muisti perustuisi ennen kaikkea kuvamateriaaliin. Welzerin mukaan ”on kyllä olemassa kuvia ilman historiaa mutta ei historiaa ilman kuvia”[7] Saksalainen filosofi Gottfried Boehm puolestaan kuvailee nykyihmistä homo pictoriksi, jota kuvat pitävät vallassaan huomattavasti tekstiä voimakkaammin.[8]

Historia-alan kehitys suuntasi 1900-luvun alussa alan huomiota lähinnä tekstuaaliseen lähdeaineistoon. Kuvien nähtiin tuolloin kuuluvan omaksi alakseen eriytyneen taidehistorian piiriin, ja historioitsijat keskittyivät tekstuaaliseen lähdeaineistoon. Kuvallista aineistoa käyttivät lähinnä keskiajan ja antiikin tutkijat, joilla ei ollut käytössään kovinkaan runsaasti kirjallisia lähteitä. Muuten kuvia käytettiin lähinnä tekstiä koristavana kuvituksena.[9]

Ranskassa tapahtui 1970-luvulla käänne, jonka seurauksena kuvia alettiin taas tarkastella potentiaalisena lähdeaineistona. Annalistien koulukuntaan kuuluneet historioitsijat korostivat visuaalisuuden merkitystä osana kulttuuria ja siten sen tärkeyttä. Näistä avauksista huolimatta suuri osa annalisteista käytti kuvia edelleen yksinomaan kuvituksena. Vasta 2000-luvulle tultaessa ymmärrys visuaalisuuden merkityksestä oli vakiinnuttanut asemansa Ranskassa.[10]

Anglosaksisella kielialueella puolestaan sysäys kuvien käyttöön lähteinä saatiin 1980-luvulla saaneesta visual culture studies -oppialasta. Erityisesti Yhdysvalloissa tutkimusala nähtiin kanonisoituun huipputaiteeseen keskittyvän taidehistorian vastakohtana. Brittiläiset ja yhdysvaltalaiset historioitsijat ovat käyttäneet kuvia tutkimustensa lähteenä 1980-luvulta eteenpäin.[11]

Saksankielisellä alueella kehitystä seurattiin aktiivisesti. Erityisesti Saksassa käytiin 1960-luvulla myös omia debatteja visuaalisuuden merkityksestä historiantutkimukselle. Omat debatit ja ulkomailta saadut impulssit johtivat ensin Historische Bildkunde -suuntauksen syntyyn, josta kehittyi nykyinen Visual history -suuntaus. Visual history on nykyään vakiinnuttanut asemansa: alalla on omat tutkimusportaalinsa sekä suurta suosiota nauttivat konferenssinsa. Suuntaus on varsin laaja-alainen, mikä ehkä osaltaan selittää sen saavuttamaa suurta suosiota.[12]

Luettelin edellä muutamia kehityssuuntia, jotka ovat ansiokkaasti tuoneet esille kuvallisuuden merkitystä historiantutkimuksen kentällä. Näin katsottuna saattaisi näyttää siltä, että kuvallinen aineisto olisi askel askeleelta saavuttamassa tasaveroisen aseman tekstuaalisen aineiston kanssa. Tilanne ei ainakaan Suomessa ole kuitenkaan aivan näin valoisa. Monet historioitsijat kavahtavat valokuvien käyttöä, osin siksi, että epäilevät valokuvien arvoa lähteenä, osin taas siksi, että he kokevat valokuvien analyysin vaativan sellaista metodista osaamista, joka heiltä puuttuu. Viime vuosina on kuitenkin ilmestynyt lukuisia oppaita, jotka tarjoavat neuvoja kuva-aineistojen käyttämiseen historiallisina lähteinä.[13]

Valokuvia käyttävä historioitsija törmää työssään moniin sellaisiin ongelmiin, joista tekstuaalisiin aineistoihin turvautuva kollega ei osaa edes unelmoida. Ensimmäinen pulma liittyy aineistojen löytämiseen. Siinä, missä tekstiaineistoa käyttävällä on yleensä käytössään aineistosta edes karkean yleiskuvan antava arkistoluettelo, saattaa valokuvia metsästävä tutkija törmätä siihen, että kuvia ei ole lainkaan listattu luetteloon, tai korkeintaan jonkin kansion kohdalla on maininta ”sisältää nipun valokuvia”. Mikäli kuvat taas on talletettu erilliseen kuva-arkistoon, on todennäköistä, että ne on irroitettu kontekstistaan, ja niiden syntyhistoriaa valottavat dokumentit, kuten esimerkiksi valokuvaajan päiväkirjat, on talletettu muualle.[14]

Usein kuvat eivät välttämättä edes päädy arkistoihin asti: arkistot ovat keskittyneet nimenomaan asiakirja-aineistojen vastaanottoon, ja esimerkiksi valokuvausliikkeen kuva-arkistot saattavat sen lopettaessa hajaantua lähiseudun museoihin – siis parhaassa tapauksessa. Mikäli käy huonosti, kuvat päätyvät kaupallisten kuvatoimistojen haltuun, joiden veloittamat kuvamaksut käytännössä estävät kuvien käytön tutkimustarkoituksissa. Hyvä esimerkki tällaisesta ”katoavasta kuva-aineistosta” ovat Suomen talvisotaa amerikkalaisella LIFE-lehdelle kuvanneen Carl Mydansin kuvat, jotka ovat nykyään Getty Images -kuvatoimiston hallussa. Kalliit kuvamaksut hillitsevät tehokkaasti kuvien käyttöä.[15]

Kuvien käyttömaksuihin liittyy myös ongelma kuvien siteeraamisesta. Kuva ei yksinkertaisesti ole tyhjentävästi kuvailtavissa sanallisesti, ja niinpä tutkimuksen lähteenä käytetty kuva halutaan usein näyttää yleisölle. Vaikka kuva-aineisto on tekstin tavoin sitaattioikeuden piirissä ja asian pitäisi siten olla yksinkertaista, sen ratkaiseminen, milloin kuva on osa argumenttia ja siten sitaattioikeuden piirissä, voi olla hankalaa. Tekijänoikeusmaksujen lisäksi tutkijan maksettavaksi voi tulla vielä erilaisia skannaus/digitointimaksuja tai jopa ”käyttömaksu” jolla ei ole mitään tekemistä tekijänoikeuden kanssa, mutta jollaisia monet kuvaoriginaalien omistajat nykyään mieluusti veloittavat. Onneksi monet instituutiot ovat viime vuosina laittaneet kuva-arkistojaan avoimesti saataville.

Kokonaan oma lukunsa ovat tutkimusmenetelmälliset ongelmat, jotka liittyvät kuvien erityisluonteeseen nimenomaan visuaalisena aineistona. Tekstiaineiston tutkijoilla on nykyään käytössä digitaalisia tekstinlouhinnan työkaluja, joiden avulla valtavienkin tekstimassojen, kuten mittavien käsikirjoituskokoelmien tai Twitterissä jonkin tiettyyn teemaan liittyen käytyjen keskustelujen, tarkastelu sujuu nopeasti. Kuvien analyysi sen sijaan perustuu yhä edelleen käytännössä tutkijan käsityönä tekemään lähilukuun. Joitain avauksia kuvatunnistuksen avulla tehtävän tutkimuksen suuntaan on toki tehty, mutta käytännössä tekniikka on vielä lastenkengissään. Ongelmat liittyvät kuvan ominaispiirteisiin mediana ja toisaalta louhintatyökalujen toimintaperiaatteisiin. Mikäli tekstilouhintatyökaluilla etsitään mittavasta tekstimassasta jotakin tiettyä merkkijonoa, vaikkapa sanaparia ”Urho Kekkonen”, käytettävät ohjelmat eivät suinkaan ”ymmärrä”, että sanapari tarkoittaa yhtä Suomen presidenteistä. Käytännössä ohjelmat ainoastaan vertaavat haettavaa merkkijonoa tekstimassan merkkeihin. Koska teksti koostuu aakkosista, jotka ovat kaksiulotteisia merkkejä ja joita on rajoitettu määrä, tehtävä on nykyajan tehokkaille tietokoneille yksinkertainen. Jos sen sijaan tehtävänä olisikin etsiä mittavasta kuva-aineistosta kaikki Kekkosta esittävät kuvat, tehtävä olisi koneelle mahdoton. Samalla tavalla, kun kone ei ”ymmärrä” tekstiä, ei se ymmärrä myöskään kuvaa. Koneen avulla voi kyllä etsiä kuvamassan joukosta duplikaatteja, jolloin kone, samoin kuin tekstin kyseessä ollessa, vertaa kuvatiedostoissa pikseleitä toisiinsa. Sen sijaan jos kone saa vertailtavakseen kaksi Kekkosta esittävää, hiukan eri kuvakulmasta otettua kuvaa, tehtävä on sille mahdoton: vaikka ihmissilmä tunnistaa heti kuvassa olevan henkilön molemmissa tapauksissa samaksi, kone ei siihen pysty. Toki joidenkin maiden poliisilla ja tiedustelupalveluilla on käytössään biometriseen mittaukseen perustuvia kuvantunnistustyökaluja, jotka kuitenkin ovat toistaiseksi tavallisen tutkijan ulottumattomissa.[16]

Kun kuvista kiinnostunut tutkija on lopulta saanut tutkimuksensa valmiiksi, saattaa hän törmätä vielä yhteen ongelmaan etsiessään tutkimukselleen julkaisijaa. Monet tieteelliset lehdet ja kirjasarjat julkaisevat lähtökohtaisesti vain tekstejä ilman kuvia – muutoksen merkkejä tosin on havaittavissa. Haluttomuuteen julkaista kuvia tarjotaan usein syyksi kohoavia painatuskustannuksia. Koska verkkolehdissä, kuten vaikkapa Ennen & Nytissä, julkaiseminen ei aiheuta painokustannuksia, tämä voi olla yksi ratkaisu kuvien julkaisun ongelmaan. Mikäli tekstinsä haluaa ehdottomasti julkaista paperilehdessä, ennakkoluuloton tutkija voi tarjota ratkaisuksi esimerkiksi OCR-koodeihin perustuvaa hybridijulkaisemista. Tällöin kuvan sijasta lehteen tai kirjaan painettaisiin OCR-koodi, ja lukija voi älypuhelimellaan skannata koodin, joka johtaa suoraan internetiin tallennettuun kuvaan.[17] Tämä toki vaatii myös lehden julkaisijalta ennakkoluulottomuutta.

Tässä numerossa eri aloilta ja yliopistoista tulevat suomalaistutkijat esittelevät kuva-aineistoihin perustuvaa tutkimustaan. Lähteenä käytetään monenlaisia valokuvia, ja kuville esitetään monenlaisia kysymyksiä. Virpi Mäkinen tarkastelee artikkelissaan jyväskyläläisen lehtori G. A. Stooren elämää tämän harrastuksenaan ottamien yksityisten valokuvien kautta. Mervi Löfgren taas tarkastelee metsänhoitaja-eräkirjailija-kuvataiteilija A. E. Järvisen (1891-1963) elämää tästä otettujen valokuvien kautta. Artikkeleita yhdistää näkemys valokuvasta dokumenttina eletystä elämästä.

Valokuvien kautta voi myös tarkastella erilaisia yhteisöjä. Maria Vanha-Similä tarkastelee artikkelissaan, mitä kuvallisten lähteiden käyttö voi antaa oral history -tutkimussuuntaukselle ja tehdasyhteisötutkimukselle.

Monessa artikkelissa kiinnitetään huomiota eri yhteyksissä julkaistuihin kuviin sekä niiden rakentamaan todellisuuteen. Jouko Keski-Säntti ja Ville Vuolanto tarkastelevat artikkelissaan I. K. Inhan Suomi Kuvissa -teoksessa (1896) julkaistuja kuvia Lapista sekä analysoivat niiden merkitystä Lappi-kuvan synnylle. Tuuli Koponen, Eerika Koskinen-Koivisto ja Oula Seitsonen tarkastelevat jatkosodanaikaisen kaksikielisen Das ist Suomi -kuvateoksen (1943) Suomesta rakentamaa käsitystä. Sari Kuuva tarkastelee mielisairaalahistoriikkien kuvitusta ja sen mielisairaala-arjesta rakentamaa mielikuvaa. Päivi Lahdelma ja Jaakko Suominen puolestaan pohtivat artikkeleissaan, miten digitaalisen pelaamisen katsomista voi tutkia kuva-aineistojen avulla.

Artikkeleita yhdistää aito kiinnostus kuvan arvoon lähdeaineistona, ja artikkelit osoittavatkin, miten eri tavoin kuva-aineistoa voi käyttää lähteenä ja miten monenlaisiin kysymyksiin siitä voi saada vastauksen. Kaikkia artikkeleita yhdistää myös ymmärrys siitä, että kuva-aineiston käyttöä lähteenä ei pidä tarkastella vastakkainasetteluna tai joko-tai -asetelmana: kuva-aineisto on lähteenä parhaimmillaan, kun sitä käytetään rinnan muiden aineistoryhmien kanssa.

Olli Kleemola on päätoimittanut teemanumeron osana Alfred Kordelinin säätiön rahoittamaa Suomen historian avainkuvat -post doc -hankettaan.

Tutkimuskirjallisuus

100 Photos. The Most Influential Images of All Time. Tietokanta (http://100photos.time.com)

Arnold, Dana. Sehen heißt glauben: Historiker und Bilder. Teoksessa Jens Jäger & Martin Knauer (Toim.) Bilder als historische Quellen? Dimension der Debatten um historische Bildforschung. Wilhelm Fink Verlag, Paderborn 2011, s. 27-44.

Barber, Sarah & Peniston-Bird, Corinna. History Beyond the Text. A Student’s Guide to Approaching Alternative Sources. Routledge Guides to Using Historical Sources. Routledge, London 2009.

Beltling Hans. Die Herausforderung der Bilder. Ein Plädoyer und eine Einfuhrung. Teoksessa Bilderfragen. Die Bildwissenschaften im Aufbruch. Toim. Hans Beltling. Wilhelm Fink Verlag, München 2007,s. 11-27.

Bredekamp, Horst. Drehmomente. Merkmale und Ansprüche des iconic turn. Artikkeli teoksessa Iconic turn. Die neue Macht der Bilder. Toim. Christa Maar ja Hubert Burda. DuMont Literatur und Kunst, Köln 2004, s. 15-27.

Danyel, Jürgen & Paul, Gerhard & Vowinckel, Annette (Toim.) Arbeit am Bild. Visual History als Praxis. Visual History – Bilder und Bildpraxen in der Geschichte 3. Wallstein Verlag, Göttingen 2017

Elo, Kimmo & Kleemola, Olli: Bridging Close Reading to Distant Reading: A Methodological Note to ”Computational Visual History”. Teoksessa Kleemola, Olli & Pitkänen, Silja (toim.) Photographs and History. Cultural History – Kulttuurihistoria 15. K&H kustannus, Turku 2018. (Ilmestyy joulukuussa 2018)

Hamann Christoph, Zum Eigensinn der Fotografie. Artikkeli teoksessa Visualität und Geschichte. Toim. Saskia Handro ja Bernd Schönemann. Geschichtskultur und historisches Lernen, Band 1. LIT, Berlin 2011.

Jäger, Jens. Fotografie und Geschichte. Historische Einführungen, Band 7. Campus, Frankfurt 2009.

Jäger, Jens & Knauer, Martin. Bilder als historische Quellen? Ein Problemaufriss. Teoksessa Jens Jäger & Martin Knauer (Toim.) Bilder als historische Quellen? Dimension der Debatten um historische Bildforschung. Wilhelm Fink Verlag, Paderborn 2011, s. 7-26.

Kleemola Olli, Talvisota. Valkoisten lumipukujen muuttumaton kuvakertomus? Ennen ja nyt 4/2015. Verkkolehti. http://www.ennenjanyt.net/2015/10/talvisota-valkoisten-lumipukujen-muuttumaton-kuvakertomus/

Kleemola, Olli. Valokuva sodassa. Neuvostosotilaat, neuvostoväestö ja neuvostomaa suomalaisissa ja saksalaisissa sotavalokuvissa 1941-1945.Bibliotheca Sigillumiana 1. Sigillum, Turku 2016. (Kleemola 2016a)

Kleemola, Olli. Kuvan voima historiassa. Tunnelmia ja ajatuksia Visual history: Konzepte, Forschungsfelder und Perspektiven -konferenssista 2.-4.3.2016. Ennen ja nyt (2016) Verkkolehti. http://www.ennenjanyt.net/2016/05/kuvan-voima-historiassa-tunnelmia-ja-ajatuksia-visual-history-konzepte-forschungsfelder-und-perspektiven-konferenssista-2-4-3-2016/ (Kleemola 2016b)

Kleemola, Olli & Pitkänen, Silja (toim.) Photographs and History. Cultural History – Kulttuurihistoria 15. K&H kustannus, Turku 2018.

Kneissl, Daniela. L’historien saisi par l’image: Bildzeugnisse als Forschungsgegenstand in der französischsprachigen Geschichtswissenschaft des 20. Jahrhunderts. Teoksessa Jens Jäger & Martin Knauer (Toim.) Bilder als historische Quellen? Dimension der Debatten um historische Bildforschung. Wilhelm Fink Verlag, Paderborn 2011, s. 149-200

Paul, Gerhard, Visual history. Version 3.0. Artikkeli verkkotietosanakirjassa Docupedia-Zeitgeschichte 13.3.2014, https://docupedia.de/zg/Visual_History_Version_3.0_Gerhard_Paul&gt. Toim. Zentrum für Zeithistorische Forschung Potsdam.

Paul, Gerhard, Das visuelle Zeitalter. Punkt und Pixel. Visual History – Bilder und Bildpraxen in der Geschichte 1. Wallstein Verlag, Göttingen 2016.

Paul, Gerhard. Vom Bild her denken. Visual History 2.0.1.6. Teoksessa ürgen Danyel, Gerhard Paul & Annette Vowinckel (Toim.) Arbeit am Bild. Visual History als Praxis. Visual History – Bilder und Bildpraxen in der Geschichte 3. Wallstein Verlag, Göttingen 2017, s. 15-74.

Vowinckel, Annette. Bildagenten, oder Wie schreibt man Fotografiegeschichte aus der Akteurperspektive? Teoksessa Jürgen Danyel, Gerhard Paul & Annette Vowinckel (Toim.) Arbeit am Bild. Visual History als Praxis. Visual History – Bilder und Bildpraxen in der Geschichte 3. Wallstein Verlag, Göttingen 2017, s. 100-113.

Ziehe, Irene & Hägele, Ulrich (Toim.). Eine Fotografie. Über die transdisziplinären Möglichkeiten der Bildforschung. Visuelle Kultur. Studien und Materialien 12. Waxmann Verlag, Münster 2017.

 

Print Friendly, PDF & Email


  1. Siteerattu Jäger 2009, 7. [Takaisin]
  2. Bredekamp 2004, 19: myös Kleemola 2016a, 10-11. [Takaisin]
  3. Paul 2016, 10. [Takaisin]
  4. Beltling 2007, 20-21. [Takaisin]
  5. Paul 2016,10. [Takaisin]
  6. 100 Photos. The Most Influential Images of All Time. http://100photos.time.com/?view=timeline&position=76 Viitattu 8.9.2018. [Takaisin]
  7. Siteerattu Hamann 2011, 24. [Takaisin]
  8. Siteerattu Hamann 2011,25. [Takaisin]
  9. Kleemola 2016a, 10; Jäger & Knauer 2011, 8-12. [Takaisin]
  10. Kneissl 2011, 156-165. [Takaisin]
  11. Arnold 2011, 35-41. [Takaisin]
  12. Kleemola 2016b; Paul 2017, 16-20; Paul 2014. [Takaisin]
  13. Barber & Peniston-Bird (toim.) 2009; Jäger 2009; Danyel et al 2017; Ziehe & Hägele (toim.) 2017; Kleemola & Pitkänen 2018. [Takaisin]
  14. Vowinckel 2017, 100-113. [Takaisin]
  15. Kleemola 2015. [Takaisin]
  16. Elo & Kleemola 2018. [Takaisin]
  17. Kleemola 2016b. [Takaisin]


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *