2019/2
Digitaalinen historiantutkimus

Suomenkielisen lehdistön paikalliskirjekulttuuria tallentava digitaalinen Translocalis-tietokanta

Nähtyäni ensimainitussa sanomissa [Sanomia Turusta] aina jotain uutista muolta maamme paikkakunnilta, joka meillekin muistuttaa, että mekin elämme täällä, mielestämme juuri keskellä maamme palloa.

Näin pohti paikallisista asioista kertoneiden sanomalehtien lukijakirjeiden merkitystä jämijärveläinen nimimerkki M. T..n Sanomia Turusta -lehdessä heinäkuun 31. päivä vuonna 1863. Kirjoittajan kirje oli sekin lukijakirje, jossa hän kertoi, kuinka Jämijärvellä halla oli vienyt kaiken toivon rukiista. Samoin oli käynyt perunanvarsille, jotka sankka raesade oli tuhonnut. Kirjoittajan kuvauksen mukaan myös edellinen vuosi oli Jämijärvellä ollut katovuosi. Kaikeksi onneksi Porin porvareilta oli saatu jauhoja lainaksi. Jauhoja ja jyviä oli myös vaihdettu puutavaraan ja tervaan. Ongelmana vain oli, että koko Ikaalisten pitäjässä, johon Jämijärvi kuului, ei ollut yhtään ”tervatynnyrien kruunaajaa”, eli virkamiestä, joka virallisesti hyväksyi tervatynnyrin. Tämän vuoksi Porin porvarit jättivät maksamatta jokaisesta kruunaamattomasta tynnyristä markan, minkä kirjoittaja katsoi aiheuttavan pitäjäläisille vuosittain suuret tappiot.[1]

Katkelma Jämijärveläisen M. T..n:n Sanomia Turusta -lehdessä vuonna 1863 julkaistusta paikalliskirjeestä. Lähde: M. T..n.: Jämijärveltä. Sanomia Turusta no. 34, 21.8.1863.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/484155?page=2]

Jämijärveläisen kirjoittajan lukijakirje oli tyypillinen lehdistössä julkaistu 1800-luvun paikalliskirje.[2] Ne kertoivat elämänmenosta Suomen erilaisissa paikallisyhteisöissä. Aiheina olivat useimmiten arkiset asiat, kuten säätilat, sadon määrät ja laatu sekä paikkakunnalla tapahtuneet erityiset sattumukset. Kirjeissä keskusteltiin myös 1800-luvun jälkipuoliskon monista yhteiskunnallisista uudistuksista ja uskonasioista. Silloin tällöin kirjoittajat kirjoittivat myös abstraktimmista aiheista, kuten jämijärveläinen nimimerkki M. T..n teki pohtiessaan itse paikalliskirjetoiminnan olemusta ja sen vaikutusta.

M. T..n:n kirje oli osa laajempaa suomenkielisen lehdistön ensimmäiseen nousuun 1800-luvun puolivälissä syntynyttä lukijakirjekulttuuria, johon osallistui ihmisiä yhteiskunnan kaikista kerroksista. 1800-luvun aikana paikalliskirjeitä julkaistiin lehdistössä kymmeniä tuhansia ja ilmiönä paikalliskirjeet jatkuivat pitkälle 1900-luvun puolelle.[3]

Jo aikaisempi tutkimus on osoittanut, että paikalliskirjeitä kirjoitti laaja eri yhteiskuntaryhmiin sijoittuva joukko kirjoittajia.[4] Tällaisenaan ne kuvaavat erityisen hyvin aikakautensa kirjallistettuja kokemuksia. Koska paikalliskirjeet on julkaistu lehdissä, niissä ilmenevien kokemusten kirjoitusajankohta tiedetään, ne voidaan paikantaa tiettyyn lokaatioon ja myös kirjeiden kirjoittajien henkilöllisyys voidaan usein identifioida. Tämä tekee paikalliskirjeistä ajallisesti ensimmäisen suomenkielisen väestönosan omakätisesti kirjoittaman jälkipolville säilyneen tutkimusaineiston, joka on yhteiskunnallisesti kattava.

Lehdistön periodikaalisesta luonteesta johtuen kymmenet tuhannet paikalliskirjeet ovat hajallaan siroteltuina eri lehtien eri numeroissa. Tämän vuoksi paikalliskirjeiden systemaattinen yhteen kokoaminen paperisista lehdistä tai mikrofilmeistä oli aikaisemmin liian mittava tehtävä. Näin ollen niitä ei ole yhtenä kokonaisuutena voitu käyttää historiantutkimuksen lähdeaineistona. Kansalliskirjaston 2000-luvun aikana suorittama 1800–1900-lukujen lehdistön digitointi kuitenkin mahdollistaa uudenlaisen lähestymistavan paikalliskirjeisiin.

Tampereen yliopistossa toimivassa Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikössä (HEX) kerätään paikalliskirjeistä Translocalis -nimistä digitaalista tietokantaa, joka on nimetty lehdistön paikalliskirjeilmiölle ominaisen ylipaikallisuuden mukaan. Translocalikseen on koottu systemaattisesti kaikki vuosien 1850–1870 välillä suomenkielisessä lehdistössä julkaistut paikalliskirjeet. Tällä hetkellä koossa on noin 19500 paikalliskirjettä. Tietokantaa on tarkoitus laajentaa sekä vuotta 1850 edeltävään että vuotta 1870 seuraavaan aikakauteen.

Tarkastelen tässä katsausartikkelissa suomenkielisen lehdistön paikalliskirjekulttuurin syntyä ja historiallista taustaa. Samalla esittelen tätä paikalliskirjekulttuuria tallentavaa digitaalista Translocalis-tietokantaa, sen nykyvaihetta ja tulevaisuutta.

Suomenkielisen lehdistön paikalliskirjekulttuuri

Lukijakirjeet olivat leimallinen piirre suomenkielisessä lehdistössä 1800-luvulla. Suomenkieliset lehdet olivat pääsääntöisesti kannattamattomia 1800-luvun loppupuolelle asti. Lehtiä ei toimitettu ammattimaisesti, vaan useimmiten toimittajat tekivät lehteään kutsumuksena ja sivutoimisesti. Tämän vuoksi toimittajat ottivat mielellään lehtiinsä toimituksen ulkopuolisten tahojen kirjoittamia tekstejä. Reinhold von Becker toivoi jo vuonna 1822 Turun Wiikko-Sanomat -lehteensä tekstejä erityisesti papeilta ja laajemmin opettajasäädyltä, koska hänen mukaansa nämä tuntevat ”monesti muita paremmin, mitkä tiedot oisivat tarpeellisimmat ja mitkä muut luvut soveljaiminat heidän Sanan-kuulioillensa”.[5] Pari vuotta myöhemmin 1824 saman lehden silloinen julkaisija, kirjapainonomistaja Christian Ludvig Hjelt pyysi samaa ”kaikilta niiltä suomalaisilta, joille on korkeempi taito annettu ja jotka tuntevat Isämaan rakkauden rinnoissansa palaavan”.[6]

Lukijakirjeitä julkaistiinkin jonkin verran kaikissa 1820–40-luvuilla ilmestyneissä sanomalehdissä. Paikalliskirjeen muotoon, jossa yksittäinen kirjoittaja ikään kuin edusti omaa paikallisyhteisöään, osa lukijakirjeistä alkoi muuntua 1840-luvun lopulla. Tämänkaltaisia lukijakirjeitä alettiin tuolloin julkaista etenkin Suometar-lehdessä 1840-luvun lopulla. Suomettaren vuoden 1849 sisällysluettelossa tällaiset kirjeet oli ryhmitelty ensimmäistä kertaa omaksi kokonaisuudekseen otsikon ”Seka-sanomia Kotimaalta” -alle.[7] Tällaiselle materiaalille syntyi tilaa lehtien palstoilla vuoden 1849 syksyllä, kun ulkomaanuutisten julkaiseminen suomenkielisissä lehdissä kiellettiin osana Euroopan hullun vuoden jälkeisiä sensuuritoimenpiteitä.[8]

Oppineimmille suunnattu Suometar-lehti ei kuitenkaan vielä 1840-luvulla saanut kuin korkeintaan muutaman sata tilaajaa. Vuoden 1850 kieliasetus, jossa suomeksi kiellettiin julkaisemasta muita kuin kristillisyyteen ja taloudelliseen hyötyyn tähtääviä kirjoituksia, osui erityisen kipeästi Suomettareen, joka oli radikalisoitunut Euroopan hullun vuoden 1848 kuluessa. Lehti jouduttiin lopettamaan vuonna 1850 puolessa välissä vuotta ja vuonna 1851 sillä oli ainoastaan alle 100 tilaajaa. Kun Suometar seuraavana vuonna aloitti ilmestymisensä uudestaan, Paavo Tikkasen luotsaama lehti päätti suuntautua enemmän kansanlehdeksi, jonka sisällöstä entistä suuremman osan kirjoitti sen lukijat. Suometar alkoi julkaista yhä enemmän paikalliskirjeitä, jotka sopivat yleensä vuoden 1850 kieliasetuksen raameihin, sillä ne eivät useimmiten joutuneet sensuurin hampaisiin.[9]

Suomettaren toimittajat alkoivat 1850-luvun alkuvuosina määrätietoisesti hankkia kirjoituksia toimituksen ulkopuolelta. He lähettivät tunnetuille henkilöille eri puolille maata kirjeitse pyyntöjä siitä, että nämä kirjoittaisivat lehteen paikkakuntansa asioista.  Pyyntönsä tehosteeksi Suometar lähetti kirjeiden mukana itselleen osoitettuja postimerkeillä varustettuja kirjekuoria, jotta paikalliskirjeiden kirjoittajille ei tulisi toiminnastaan postikuluja.[10] Vuosina 1853–1856 Suometar myös maksoi pientä palkkiota lehdessä julkaistuista lukijoiden kirjoituksista.[11]

Suometar painatti 1850-luvulla paikalliskirjeiden lähettäjille lehden toimitukseen osoitettuja kuoria, joiden postimaksun se oli ennakolta maksanut. Kuvan lähde: Postimuseon postimerkkikokoelma.

Suomettaren toden teolla käynnistämällä paikalliskirjetoiminnalla oli esikuvansa Suomen ruotsinkielisessä lehdistössä. Zacharias Topelius oli vuonna 1842 alkanut kirjoittaa toimittamassaan Helsingfors Tidningar -sanomalehdessä Helsingin asioista kertovia kirjemuotoisia artikkeleita, jotka oli osoitettu kuvitellulle luutnantti Leopoldille. Näissä pakinamuotoisissa kirjeissä päätemaaksi nousi eri tapahtumien ja sattumuksien kautta määritelty uudenlainen ”helsinkiläisyys”. Topeliuksen kirjoittamat kirjeet vaikuttivat paikalliskirjeen muodon kehitykseen.[12] Ruotsinkielisen lehdistön paikalliskirjetoiminta ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut suomenkielisen lehdistön mittasuhteita. Aktiivisesti kirjeenvaihtajia itselleen hankkineita ruotsinkielisiä lehtiä 1830–1850-luvuilla olivat Åbo Underrättelser ja Borgå Tidningar. Näiden kirjeenvaihtajat olivat lähinnä eri paikkakunnilla työskennelleitä pappeja.[13]

Suomettaren 1850-luvun alun suunnanvaihdos kansanlehdeksi ja kirjeenvaihtajien kerääminen näkyivät lehden palstoilla erityisesti paikalliskirjetoiminnan laajentumisena. (ks. taulukko 1.) Sekä paikalliskirjeiden määrä lehden palstoilla, että paikkakuntien määrä, joiden nimissä niitä kirjoitettiin, miltei kolminkertaistuivat vuosien 1851–1855 välillä.  Paikalliskirjeet olivat määrällisesti hallitsevaa sisältöä, sillä tuolloisissa lehdissä oli yleensä vain neljä sivua ja ne ilmestyivät kerran viikossa siten, että vuodessa ilmestyi yleensä yhteensä 52 eri numeroa. Tämä tarkoittaa, että paikalliskirjeitä ilmestyi jo vuonna 1851 Suomettaressa keskimäärin yli kaksi kussakin lehtinumerossa. Vuonna 1855 niitä ilmestyi keskimäärin jo miltei kuusi lehden numeroa kohden. Paikalliskirjeiden yleistyminen houkutteli myös tilaajia. Vuosien 1851–1856 välillä Suomettaren levikki 48-kertaistui.

Taulukko 1: Suomettaressa ilmestyneiden paikalliskirjeiden [14] , eri paikalliskirjepaikkakuntien ja lehden levikin [15] määrä 1850–1856.

Paikalliskirjeiden lisääntyminen oli keskeinen tekijä suomenkielisen sanomalehdistön ensimmäisessä nousussa 1850-luvulla, jolloin suomenkielisten lehtien lukumäärä ja levikki moninkertaistuivat. Vuonna 1851 aloittanut Sanomia Turusta ja 1852 uudelleen ilmestymisensä aloittanut Oulun Wiikko-Sanomia ryhtyivät nekin Suomettaren esimerkkiin nojaten julkaisemaan paikalliskirjeitä. Saman teki myös jo 1840-luvulla perustettu kuopiolainen Maamiehen Ystävä.[16] Paikalliskirjeiden rooli suomenkielisen lehdistön nousussa ei jäänyt myöskään esivallalta huomaamatta. Vuonna 1857 ilmestymisensä aloitti valtion virallinen lehti Suomen Julkisia Sanomia, joka sai heti 2700 tilaajaa.[17] Sen palstoilla julkaistiin myös paikalliskirjeitä ja siihen jopa kannustettiin tekemällä kirjoitusten lähettämisestä postin kautta toimitukseen ilmaista.[18]

Taulukko 2: Suomenkielisen lehdistön paikalliskirjeet ja paikalliskirjepaikkakunnat vuosina 1850, 1860 ja 1870 [19]

1850-luvun kuluessa koettiin todellinen paikalliskirjeiden vyöry, kun niitä alettiin julkaista lähes kaikissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Taulukosta 2 voi nähdä kuinka paikalliskirjeiden vuosittainen määrä yli 22-kertaistui tultaessa vuodesta 1850 vuoteen 1860. Samaan aikaan myös paikkojen määrä, joista kirjeitä lähetettiin, yli 10-kertaistui. Vuonna 1870 puolestaan suomenkielisessä lehdistössä julkaistiin 600 paikalliskirjettä enemmän kuin vuonna 1860. Paikalliskirjepaikkakuntien määrä nousi 34:llä.[20] Suomettaren esimerkkiin nojaten voidaan sanoa, että jokin osa kirjeistä oli lehtien omilta kirjeenvaihtajilta pyydettyjä kirjoituksia. Paikalliskirjeiden määrät ovat kuitenkin niin suuria suhteessa suomenkielisten lehtien resursseihin, että suurimman osan kirjeistä täytyi olla vapaaehtoisten kirjoittajien tekemiä. Paikalliskirjeiden lisääntyvä määrä lehdistössä innosti yhä uusia kirjoitustaitoisia eri puolilla maata. Kirjeiden kirjoittamisesta muodostui varhaista alhaalta ylöspäin suuntautunutta yhteiskunnallista toimintaa.[21]

Paikalliskirjeet Translocalis-tietokannassa vuosittain 1850–1870

Paikalliskirjeet alkoivat 1850-luvun alkuvuosina saada yhä useammin ala-laitaansa kirjoittajan nimen tai nimimerkin. Esimerkiksi Suometar-lehdessä nimi tai nimimerkki oli vielä vuosina 1851 ja 1852 vain noin 20 prosentissa kirjoituksista. Vuonna 1853 tällaisten paikalliskirjeiden prosenttiosuus oli jo 49 ja seuraavana vuonna 87 prosenttia.[22] Epäilemättä tarve kirjoittajan nimen tai nimimerkin mainitsemiseen syntyi sitä mukaa, kun samoilta paikkakunnilta alkoi esiintyä lehtien palstoilla yhä useampia kirjoittajia. Laajemmin tämä kehitys merkitsi paikalliskirjeen muodon yhdenmukaistumista ja samalla paikalliskirjekulttuurin vakiintumista osaksi suomenkielistä julkisuutta.

Paikalliskirjeiden kirjoittajia oli vuosien 1850–1870 välillä tuhansia.[23] Kirjoittajien joukkoa rajasi kyky kirjoittaa, joka oli tuolloin vielä väestöllisellä tasolla harvinainen taito. Vuodelta 1880 olevan ensimmäisen virallisen tilaston mukaan kirjoitustaitoisia oli tuolloin kaikista Suomen kymmenen vuotta täyttäneistä vain 12,6 prosenttia.[24] Tämä tarkoittaa, että 1850–1870-luvuilla, jolloin kansakoulut eivät opetuksellaan kirjoitustaitoisten määrään ehtineet kunnolla vaikuttaa, kynään kykeneviä oli vielä tätä vähemmän. Todennäköisesti näistä suuri osa kuului yhteiskunnan ylempiin kerroksiin, aatelisiin, papistoon ja virkamiehiin sekä heidän perheisiinsä. On myös todennäköistä, että vielä vuoden 1880 luvussa suuri osa kirjoitustaitoisista oli äidinkieleltään ruotsinkielisiä, joilla oli vanhastaan ollut mahdollisuus kouluttautua. Tämä kaikki rajaa sitä joukkoa, joka saattoi kirjoittaa paikalliskirjeitä 1850–1870-luvuilla.

Paikalliskirjeitä koskeva aikaisempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että kirjeiden kirjoittajien sosiaalinen spektri oli varsin laaja. Päiviö Tommilan mukaan 1850-luvun paikalliskirjeiden kirjoittajista noin 60 prosenttia oli kirjallisessa ammatissa toimineita henkilöitä, kuten pappeja, koulumestareita, lukkareita ja kirjureita. Loput 40 prosenttia olivat talonpoikaisia tai sitä alempiin ryhmiin kuuluneita henkilöitä.[25] Tarkkaa tietoa kirjeiden kirjoittajakunnan sosiaalisesta koostumuksesta on vaikea saada, koska kirjeet kirjoitettiin usein nimettömänä, nimimerkillä tai salanimellä. Itse asiassa alempien kerrosten osuus saattoi olla Tommilan arviota suurempi, sillä hän on voinut tehdä laskelmansa ainoastaan niiden kirjoittajien osalta, joiden nimen hän on voinut selvittää.[26] On otaksuttavaa, että ylempien kerrosten kirjoittajien nimiä on ollut helpompi saada selville.

Paikalliskirjeiden ja -kirjoittajien suuri määrä 1850–1870-luvuilla osoittaa, että kahdessakymmenessä vuodessa paikalliskirjeistä rakentui yhteiskunnallinen ilmiö ja samalla keskeinen osa koko suomenkielisen lehdistön ideaa. Vaikka paikalliskirjeiden kirjoittajien joukko oli rajattu, kirjeiden lukijoita oli moninkertaisesti ja kirjeissä ilmaistuja asioita toisten lukemana tai kertomana kuulleita vielä suurempi joukko.[27]  Paikalliskirjeiden kirjoittajien, lukijoiden ja lehtien toimittajien vuorovaikutuksessa suomenkielistä lehdistöä alkoi 1800-luvun puolivälissä leimata omintakeinen lukijakirjekulttuuri, jolla oli vaikutuksensa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan muotoutumisessa. Sellaisenaan se edelsi myöhemmin 1800-luvun lopulla Suomessa alkanutta ihmisten järjestäytymistä joukkoliikkeisiin.[28]

Paikallislukijakirjekulttuurin tausta

Suomenkielisen julkisuuden paikalliskirjekulttuurille on vaikea löytää vastinetta muualta. Se erosi Suomen ruotsinkielisen lehdistön lukijakirjetoiminnasta, joka yleisesti ottaen oli suomenkielistä suppeampaa. Ruotsinkielisissä lehdissä oli vähemmän tilaa lukijakirjeille ja eri paikkakunnilta lähetettyjä lukijakirjeitä kirjoittivat pääosin vain kaupunkilaiset ja säätyläiset.[29] 1850-luvun suomenkielisen lehdistön paikalliskirjebuumilla oli silti vaikutuksensa myös ruotsinkielisiin lehtiin, sillä se myös innosti joitain ruotsinkielisiä lehtiä laajentamaan 1830–1840-luvuilla aloittamaansa paikalliskirjetoimintaansa.[30]

Paikalliskirjetoimintaa ei sellaisena kuin se ilmeni suomenkielisessä lehdistössä, löydy myöskään entisestä emämaasta Ruotsista. Siellä lehdistö oli kehittynyt aikaisemmin urbaanien keskusten ympärille. Ruotsissa sanomalehdistön olikin vielä 1800-luvun loppupuoliskolla vaikeuksia tavoittaa maaseudulla asuvaa enemmistöä.[31] Venäjällä puolestaan lukeva yleisö oli vielä 1800-luvulla pitkälti aristokraattista.[32]

Lukijakirjetoiminta oli ylipäätään länsimaisen lehdistön alkuvaiheissa harvinaista. Lehdistö yleistyi Euroopassa yleensä 1700-luvulla ja 1800-luvun taitteessa kirjapainokaupunkien ympärille.  Esimerkiksi vuonna 1840 Lontoon asukkaista jo 5/6 osa oli lehtien lukijoita, mutta samaan aikaan maaseudulla lukeminen oli vähäistä. Arvion mukaan koko Lontoon ulkopuolisesta Britannian väestöstä lehtiä luki 1830-luvulla vain 16 prosenttia ja näistäkin suurin osa eli provinssikaupungeissa eikä suinkaan maaseudulla. Lehdistön läpimurto Euroopassa liittyikin yleensä yksittäisten kaupunkien suuriin ja helppopääsyisiin markkinoihin sekä muihin urbaanin kehityksen puoliin, kuten majataloihin, kauppoihin, kirjakerhoihin ja kahviloihin.[33]

Vertailevaa lehdistötutkimusta tehneiden Hannah Barkerin ja Simon Burrowsin mukaan Euroopan valtakielillä toimineen lehdistön nousun kaudella 1760–1820 sanomalehtikeskusteluun osallistuminen rajoittui suurimmaksi osaksi toimittajiin ja poliittisiin toimijoihin. Suuressa osassa manner-Eurooppaa lehdet tarjosivat foorumin julkiseen keskusteluun vain tilapäisesti vallankumouksellisen liikehdinnän aikana. Julkaistut lukijakirjeet olivat harvinaisia ja yleensä vaikutusvaltaisten henkilöiden kirjoittamia.[34] Vain Britanniasta, Alankomaista ja Yhdysvalloista on mahdollista löytää samantapaista lukijakirjetoimintaa pseudonyymeineen kuin Suomesta.[35] Näistä ainoastaan Yhdysvalloissa lukijakirjetoiminta sai paikalliskirjeenvaihdon piirteitä. Yhdysvalloissa paikalliskirjetoiminta ei kuitenkaan ollut samalla tavalla valtakunnallista kuin Suomessa. Maan pluralistisen luonteen vuoksi jopa 300 asukkaan kaupungeissa saattoi toimia oma paikallislehtensä.[36] Suomenkielisen lehdistön erityispiirre oli, että lehdet tehtiin ja painettiin harvoissa kirjapainokaupungeissa ja lähetettiin sieltä eri puolille maata. Esimerkiksi 1850-luvun loppupuolella Helsingissä painetuista sanomalehdistä noin 95 prosenttia tilattiin eri puolille suomenkielistä sisämaata.[37]

Suomenkielisen paikalliskirjekulttuurin kehittymisen ratkaiseva taustatekijä olikin suomalaisen yhteiskunnan rakenne. Vuonna 1865 koko suuriruhtinaskunnan väestöstä 93 prosenttia asui maaseudulla ja 79 prosenttia sai elantonsa suoraan maataloudesta. Suomenkielisestä väestönosasta luvut olivat vielä tätäkin suurempia.[38] Tämä tarkoitti, että Suomessa suomenkielisen lehdistön koko kasvupotentiaali oli 1800-luvun puolivälissä maaseudulla. Se ei voinut eurooppalaiseen tapaan rakentua kaupunkien ympärille osaksi urbaania kulttuuria.

Teollistumisen myötä tapahtunut teknologian kehitys 1800-luvun puoliväliin tultaessa oli uudella tavalla mahdollistanut suomenkielisen väestönosan tavoittamisen laajassa ja harvaan asutussa maassa. Höyryvoimalla toimiva pikapainokone (1812) yleistyi Suomessa 1840-luvulla[39] ja Tampereella käynnistettiin Suomen ensimmäinen paperikone vuonna 1842.[40] Höyryllä kulkevien postilaivojen ja myöhemmin sähköisen lennättimen myötä Suomi kytkeytyi myös globaalin tiedonvälityksen laajenevaan verkostoon.[41] 1850-luvun kuluessa Suomen sisäinen lennätinverkosto laajeni nopeasti ja vuonna 1860 avattiin linja Turusta usean Pohjanlahden rannikkokaupungin kautta Tornioon ja sieltä Ruotsin kautta Eurooppaan.[42] Samaan aikaan Suomen tiestön nopea kasvu 1800-luvulla loi pohjan maan sisäisten tietoliikenneolojen kohentumiselle.[43]  Vuoden 1845 postiuudistus nopeutti postin kulkua varsinkin suurten teiden varsilla monesti päiväkaupalla.[44] 1850–60-luvuilla perustettiin myös uusia postikonttoreita ja -toimistoja.[45]

Käytännössä tämä 1800-luvun kommunikaatioteknologian kehitys tarkoitti lehden teon nopeutumista ja lehden sisällön aktuaalistumista. Lehdet eivät enää olleet niin sidoksissa painopaikkansa urbaaniin ympäristöön kuin aiemmin. Tuotannon nopeutuessa aikaa jäi myös levittää lehtiä laajemmalle alueelle ilman, että lehden sisältämien tietojen aktuaalisuus ehti vanhentua tai seuraava numero ilmestyä. Tämä muovasi suomenkielisestä julkisuudesta sen alkuvaiheessa erilaisen kuin maissa, joissa lehdistö oli instituutiona ja traditiona rakentunut vanhemman, paikallisemman teknologian varaan. Samalla se mahdollisti paikalliskirjetoiminnan suomenkieliseen varhaiseen julkisuuteen liittyneenä ilmiönä.

Tiedon uudenlainen liikkuvuus liittyi teollistumisen laajaan, miltei jokaista elämänalaa koskevaan muutosprosessiin. Tämä modernisaatiokehitys oli myös toisella tavalla suomenkielisen paikalliskirjekulttuurin synnyn ja leviämisen taustalla. Monet modernisaation piirteet, kuten kaupungistuminen, varhaiset teollisuuslaitokset, maaseudun kauppatoiminnan salliminen sekä metsien ja maataloustuotteiden hinnan nousu saivat aikaan modernin muutoksen kokemuksen murtautumisen pikkuhiljaa myös suomalaisissa paikallisyhteisöissä 1800-luvun puolivälissä. Muutoksen vanavedessä seurasi liuta hallinnollisia uudistuksia, kuten vuoden 1865 paikallishallinnon uudistus, vuoden 1869 kirkkolaki ja vuoden 1866 kansakouluasetuksen mahdollista kansakoulujen perustaminen. Tämä kaikki loi tilauksen uudenlaiselle tiedolle, jota juuri lehdistö välitti. Muutos oli jotain, johon vanha suulliseen ja kasvokkaiseen vuorovaikutukseen ja edellisten sukupolvien kokemukselliseen tietoon perustunut agraarikulttuuri ei voinut enää tarjota tyydyttäviä vastauksia. Maailman muuttuminen loi tilausta suomenkieliselle lehdistön välittämälle ajankohtaiselle ja uudella tavalla ylipaikalliselle tiedolle.

Suomenkielisen lehdistön lukijakirjeet saivat paikallisuuteen viittaavan muotonsa yksinkertaisesti siksi, että lehdistön lukijakunnan maailma oli yhä paikallinen. Taloudellisesti useimmiten lähes omavaraisissa ja kommunikaatioltaan suulliseen ja kasvokkaiseen kanssakäymiseen perustuneissa lukuisissa eri paikallisyhteisöissä eläneet ihmiset olivat tottuneet jäsentämään elämäänsä paikallisuuden kautta. Tämänkaltaisessa agraarikulttuurissa eläneille ihmisille parhaiten soveltuvassa muodossa tietoa levittivät heidän vertaisensa eri puolilla Suomea: paikalliskirjeiden kautta aukesi ihmisille tuttu arjen maailma. Samalla 1850-luvulta lähtien laajentunut paikalliskirjekulttuuri alkoi ilmentää ylipaikallisuuden läpimurtoa Suomessa. Kun paikalliskirjeitä kirjoitettiin esimerkiksi pitäjien tai kappelien nimissä, siirsi se vanhan paikallisen suullisen kulttuurin maailman uudella tavalla ylipaikallisen julkisuuden tilaan.

Paikalliskirjekulttuurilla on yllättäviä yhteyksiä 2010-luvun maailmaan, jossa sähköiset tietoverkot muuttavat ihmisenä olemisen tapaa. Suomenkielinen julkisuuden myöhäisestä rakentumisesta seurasi, että toisin kuin usein muualla Euroopassa, Suomessa suomenkielinen lehdistö ei rakentunut osaksi kaupunkien urbaania kommunikaation järjestelmää, jossa lehdistön kirjallinen ilmaisu asettui majatalojen, kauppojen, ja kahviloiden suullisen ja kasvokkaisen kulttuurin jatkeeksi. Agraarisessa Suomessa lehtien yleisö asui eri puolilla laajan maan maaseutua eikä sillä ollut yksittäisille kaupungeille ominaista yhteistä kasvokkaiseen kanssakäymiseen perustuvaa suullista kulttuuria. Tämän vuoksi kirjallinen kulttuuri sai suomenkielisessä lehdistössä varsin riippumattoman ja suullisesta kulttuurista erillisen roolin. Lehden sisällön piti tulla ymmärrettäväksi sellaisenaan, itsenäisenä kirjallisena teoksena. Tämä lehdistön piirre yhdistettynä paikalliskirjekulttuurin laajuuteen ja vuorovaikutteisuuteen teki 1800-luvun suomenkielisestä lehdistöstä eräänlaisen varhaisen vuorovaikutteisen median.

Translocalis-tietokanta

Lehdistön paikalliskirjeitä kokoavan Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikkö HEX:in Translocalis-tietokannan nimessä on kaksi sanaa: trans ja localis. Näistä ensimmäinen viittaa jonkin yli, läpi tai halki menevään. Jälkimmäinen puolestaan paikalliseen tai johonkin paikkaan liittyvään. Yhdessä ne ilmaisevat ylipaikallisuutta, jota suomenkielisen lehdistön paikalliskirjetoiminta edusti. Siinä paikallisista kokemuksista tuli julkisuuden kautta ylipaikallisia, valtakunnallisia tai yhteiskunnallisia. Sama päti toisinpäin: lehdistön kautta paikallisista kokemuksista koostuneita ylipaikallisia aineksia omaksuttiin taas paikalliseen kokemiseen.

Translocalis on koottu Kansalliskirjaston Digitaaliset Aineistot digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun avulla. Palveluun on digitoitu joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki 1800-luvun suomenkieliset sanoma- ja aikakauslehdet.[46] Tällä hetkellä Translocalikseen on kerätty systemaattisesti kaikki kansalliskirjaston digitoimissa suomenkielisissä sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistut paikalliskirjeet vuosien 1850–1870 väliltä. Kerääminen on tehty systemaattisesti käymällä läpi jokaisen lehtinumeron sivu kyseiseltä aikakaudelta. Kerääminen on toteutettu Kansalliskirjaston tarjoamalla Leikekirja-työkalulla, jonka avulla on mahdollista tallentaa kuva sanomalehtiartikkelista, lisätä siihen metatietoja ja saada leikkeelle tietokoneen tekemä OCR-tekstintunnistus. Tietokantaan on mahdollista tehdä tekstihakuja Kansalliskirjaston sivuilla olevan leikkeitä koskevan käyttöliittymän kautta. Lisäksi Leikekirjasta saa automaattisesti kaikki kerätyt leikkeet ulos xlsx-taulukkomuodossa, josta ilmenee lehden nimi, tunnistetiedot, numero, ilmestymispäivämäärä ja url-linkki kyseessä olevaan yksittäiseen leikkeeseen. Lisäksi xlsx-taulukosta ilmenee leikkeeseen lisätyt metatiedot: paikka, josta paikalliskirjeessä ilmenevä kokemus kertoo, onko artikkeli lainaus jostain toisesta lehdestä, onko se jatkoa aikaisemmasta numerosta sekä kirjoittajan mahdollinen nimi tai nimimerkki.

Paikalliskirjeiden keräämisessä on ollut kaksi pääkriteeriä. Ensinnäkin paikalliskirje on lukijakirje, eli lehden toimituksen ulkopuolista materiaalia. Tämä sulkee pois esimerkiksi lehtien sivuilla olevat toimittajien tuottamat kirjoitukset, joissa käsitellään jonkin paikkakunnan asioita. Samoin pois jäävät erilaiset paikallisia asioita käsittelevät uutiset. Toisekseen paikalliskirjeestä tulee näkyä jokin paikallinen kokemus, joka on pystytty liittämään johonkin paikkaan. Paikalliskirje on nimetty sen paikan mukaan, jossa koettuja kokemuksia siitä käy ilmi. Tämä tarkoittaa, että Translocaliksesta on rajattu pois esimerkiksi sellaiset lehdistössä julkaistut lukijakirjeet, joissa käsitellään jotain abstraktia asiaa ja josta ei ilmene paikallinen kokemus.

Osaan Translocalis-tietokannan paikalliskirjeistä on mahdollisuus saada myös lyhyt kuvaus niiden sisällöstä. Kansalliskirjasto on digitoitu vuosina 1890–1909 kerätty Artikkelihakemisto, jonka Topographica-osioon on koottu Suomen kaupunkeja, pitäjiä ja maakuntia käsitteleviä lehtiartikkeleita. Jokaisen artikkelin kohdalle on kirjoitettuna lyhyt kuvaus sen sisällöstä. Artikkelihakemisto on koottu aikanaan käsin vaihtuvin kriteerein pitkän ajanjakson aikana, minkä vuoksi siihen on jäänyt aukkoja. Tämän takia sitä ei voi pitää systemaattisena aineistona. Hakemisto ei myöskään ole mikään paikalliskirjeluettelo, sillä siihen on sisällytetty myös erilaisia toimittajien kirjoittamia paikallisuutisia.[47] Artikkelihakemistoa voidaan kuitenkin hyödyntää siten, että siellä olevat paikalliskirjeiden sisällön kuvaukset voidaan koneellisesti siirtää Translocalis-tietokantaan. Tätä kautta Translocaliksessa yhdistyvät 1800-luvun ja 2000-luvun teknologiat.

Translocalis-tietokanta mahdollistaa paikalliskirjeiden sekä kvalitatiiviset että kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät. Tietokannan ansiosta paikalliskirjeet voidaan järjestää ja analysoida paikkakuntakohtaisesti, ajallisesti, julkaisukohtaisesti tai kirjoittajan ilmoittaman nimen mukaan. Translocalis mahdollistaa myös ajalliset poikkileikkaukset. Sen avulla on mahdollista selvittää, mitä eri puolilta Suomea kirjoitettiin esimerkiksi keväällä 1868 nälkävuosien ollessa pahimmillaan. Translocalis mahdollistaa myös digitaalisen tekstinlouhinnan. Sen sisältöön voi kohdistaa sanahakuja verkossa olevan käyttöliittymän kautta. Näin Translocalis-tietokanta tarjoaa menneisyyteen sijoittuvalle tutkimukselle uuden ennen käyttämättömän laajan lähdeaineistokokonaisuuden.

Taulukko 3: Translocalis-tietokannan sisältö

Taulukkoon 3 on koottu tilastotietoa Translocalis-tietokannasta 1850–1870. Sen luvuista selviää laskemalla, että paikalliskirjeistä 96 prosenttia oli itsenäisiä kirjoituksia ja neljä prosenttia sellaisia, jotka jatkuivat kahden tai useamman lehtinumeron sivuille. Paikalliskirjeet eivät valtaosaltaan olleet ajalle tyypillistä lehdissä kiertävää tekstimateriaalia, sillä vain 10 prosenttia niistä oli sellaisia, jotka oli ilmoitettu lainauksiksi muista lehdistä. Epäilemättä kaikkia lainauksia ei kuitenkaan lehdissä ilmoitettu. 72 prosenttia paikalliskirjeistä oli julkaistu nimellä tai nimimerkillä ja loput 28 prosenttia olivat nimettömiä. Voidaan laskea, että keskimäärin yksittäinen nimi tai nimimerkki kirjoitti kaksi kirjettä. Tämä on kuitenkin vain tilastollinen luku, sillä moni kirjoittajista kuitenkin käytti vaihtelevia nimimerkkejä. Kirjoittajien sosiaalisesta koostumuksesta on mahdoton saada tarkkoja lukuja, koska kaikkia nimimerkkejä ei voida ikinä selvittää. Pelkästään kirjeiden lähettäjien nimien ja tittelien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että kirjeiden lähettäjiä oli kaikista yhteiskunnan kerroksista. Suuri osa heistä on pappeja tai virkamiehiä. Mukana on kuitenkin pelkästään nimien ja tittelien perusteella satoja sellaisia, jotka aikakaudella ajateltiin kuuluvan tavalliseen kansaan: niin talonpoikia, torppareita kuin renkejäkin. Tietokannassa on myös kymmeniä naisten kirjoittamia paikalliskirjeitä, jotka ovat ajan lähdeaineistona harvinaisempia.

Taulukko 4: paikalliskirjeiden paikat

Paikalliskirjeisen kirjoittajien nimimerkkejä ja salanimiä on kuitenkin mahdollista selvittää historiantutkimuksen keinoin. Useiden kirjoittajien nimiä voidaan löytää ja varmentaa eri paikallishistorioista. Sellaisia henkilöitä, jotka kirjoittivat paikalliskirjeitä monesta eri paikasta, on mahdollista jäljittää kirkonkirjoista muuttaneiden luetteloista.[48] Lisäksi 1970–1980-luvuilla käynnissä ollut Suomen Sanomalehdistön historia (SSLH) -projektissa selvitettiin osa paikalliskirjeiden kirjoittajien nimimerkeistä.[49] Näitä tietoja voidaan käyttää Translocalis-tietokannan kirjoittajien identifioinnissa.

Translocalis-tietokannassa Suomea koskevat paikalliskirjeet on jaoteltu vuonna 1860 voimassa olleen pitäjä- ja kaupunkijaon mukaisesti. Taulukosta 4 voi havaita, että paikalliskirjeistä 75 prosenttia kirjoitettiin suomenkielisistä maaseutupitäjistä, joihin tässä on laskettu myös kauppalat. 19 prosenttia kirjeistä tuli suomalaisista kaupungeista. Lisäksi paikalliskirjeistä yhteensä 2,5 prosenttia ilmensi paikallisyhteisön sijaan maakunnallista tai johonkin muuhun maan osaa kohdistuvaa kokemusta. Kirjeistä 2,5 prosenttia lähetettiin ulkomailta, ja niiden joukossa lähetyssaarnaajien kirjeitä etenkin Afrikasta ja Intiasta. Lisäksi mukana oli siirtolaisten kirjoittamia kirjeitä.

Paikalliskirjeiden jakaantuminen alueittain Suomessa 1850–1870 Translocalis-tietokannan mukaan.

Oheinen kartta kuvaa paikalliskirjeiden alueellista jakautumista vuosina 1850–1870. Kartta kuvaa vuoden 1860 pitäjäjakoa ja pitäjien alueella sijaitsevien kaupunkien väkiluvut on lisätty pitäjien asukaslukuun. Kartasta selviää, että paikalliskirjetoiminta kokonaisuudessaan oli vireää niin Hämeessä, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla kuin Savossakin. Paikalliskirjeitä lähetettiin tietenkin vähemmän rannikon ruotsinkielisiltä alueilta, mutta myös suomenkieliseltä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta ja Karjalan kannakselta.

Paikalliskirjeiden alueellisen jakautumisen alustava analyysi viittaa siihen, että paikalliskirjeitä lähettiin suhteessa enemmän Suomen harvaanasutuilta seuduilta. Tämä havainto vaatii kuitenkin vielä tuekseen lisää tutkimustyötä.

Translocalis-tietokannan käyttömahdollisuudet

Tällä hetkellä, toukokuussa 2019, Translocalis-tietokantaa käytetään Kokemuksen historian huippuyksikkö HEX:ssä juuri ensimmäisen modernisaatiokauden kokemusten tutkimiseen. Henkilökohtaisesti tutkin tietokannan avulla modernin yhteiskuntakokemuksen muotoutumista. Tähän liittyen käynnissä on paikalliskirje-ilmiön laajuuden, taustojen ja merkityksen selvittäminen.

Kokemusten historian ohella Translocalis-tietokanta mahdollistaa myös monet muunlaiset lähestymistavat. Sen avulla voidaan tutkia uudesta näkökulmasta esimerkiksi 1800-luvun paikallishistoriaa, henkilöhistoriaa, sukuhistoriaa, aatehistoriaa sekä sosiaali- ja kulttuurihistoriaa. Se tuo uudenlaisen näkökulman laajempien yhteiskunnallisten ilmiöiden, kuten modernisaation, kansalaisyhteiskunnan tai nationalismin tutkimukseen. Translocalis kertoo Suomen historiasta, mutta ei ole rajoittunut siihen. Suomen yhteiskunnallisen kompaktiuden sekä suomenkielisen julkisuuden kompaktiuden vuoksi Suomea voidaan pitää case-tapauksena näkökulmiltaan laajemmissa tutkimuksissa.

Tietokanta on tulevaisuudessa tarkoitus avata sekä tutkijoiden että historian harrastajien käyttöön. Suunnitelmissa on luoda Translocalikselle verkossa oma avoin käyttöliittymänsä, jonka avulla paikalliskirjeitä voi selailla ja niihin pääsee kohdistamaan tekstihakuja muusta digitaalisesta lehdistömateriaalista irrallisena omana kokonaisuutenaan. Parhaiten tämä voisi onnistua osana Kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja, koska Translocalista on kehitetty yhteistyössä Kansalliskirjaston kanssa ja sen tarjoamien työkalujen avulla.

Tulevaisuudessa Translocalista olisi mahdollista kehittää eteenpäin sellaisten tahojen kanssa, joilla on erikoisosaamista 1800-luvun yhteiskunnasta, kulttuurista ja lehdistön tutkimista koskevista digitaalisista menetelmistä. Suomessa on tehty ja tehdään paljon 1800-luvun kansan kirjallistumiseen liittyvää tutkimusta.[50] Esimerkiksi tietokannan nimimerkkien selvittäminen ja liittäminen oikeisiin henkilöihin voitaisiin joukkoistaa tutkijoiden ja maallikoiden kesken, jolloin eri tahojen kirjoittajista omaamat tiedonmurut voitaisiin yhdistää yhteiseksi, kaikkia hyödyttäväksi kokonaisuudeksi. Lisäksi erityisesti Turun yliopistossa tehdään professori Hannu Salmen johdolla tutkimusta, jossa selvitetään digitaalisin menetelmin 1800-luvun lehdistömateriaalin sisältämän tiedon globaalia kiertoa ja uudelleenkäyttöä.[51] Näyttää siltä, että paikalliskirjeet olivat sen kaltaista 1800-luvun lehdistömateriaalia, joka kiersi melko vähän ja oli siten luonteeltaan melko autenttista. Kiertävän ja kiertämättömän lehdistömateriaalin tutkiminen yhdessä saattaisi tuoda uusia näkökulmia 1800-luvun julkisuuden muotoutumiseen.

Seuraavat etapit Translocalis-tietokannan laajentamisessa ovat vuotta 1850 edeltänyt aika sekä vuodet 1871–1875. Tällöin Translocalis saataisiin kattamaan suomenkielisen lehdistön ensimmäiset sata vuotta 1775–1875. Nämä ajanjaksot ovat myös työekonomisesti vielä järkeviä kerätä manuaalisesti ihmisvoimin. Tämän jälkeen kuitenkin sisällön volyymi moninkertaistuu.

Suomenkielisen lehdistön sisältömäärän kehitys 1850–1890 [https://digi.kansalliskirjasto.fi]

Paikalliskirjekulttuuri jatkuu suomenkielisessä lehdistössä pitkälle 1900-luvun puolelle. Työekonomisesti moninkertaistuvan lehdistön läpikäyminen manuaalisesti on liian raskas tehtävä. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun paikalliskirjeitä on kuitenkin uusien digitaalisten menetelmien ansiosta mahdollista tunnistaa ja kerätä tietokoneen avulla automaattisesti. Olemassa olevaa Translocalis-tietokantaa on mahdollista käyttää mallidatana, jonka avulla voitaisiin rakentaa paikalliskirjeiden piirteet muusta lehdistöaineistosta tunnistava algoritmi. Tämä edellyttää historiantutkijoiden yhteistyötä tietotekniikan alan asiantuntijoiden kanssa. Tässä kohtaa Translocalis-tietokanta tarjoaa mahdollisuuden myös laajemmalle poikkitieteelliselle digitaalisen historian hankkeelle. 

Vuosien 1850–1870 paikalliskirjeet suomenkielisestä lehdistöstä tallentanut digitaalinen Translocalis-tietokanta on tuottanut uudenlaisen systemaattisen lähdeaineistokokonaisuuden 1800-luvun puolivälin tutkimukseen. Jos paikalliskirjeiden koneellinen tunnistaminen ja kerääminen toteutuvat, Translocalis mahdollistaa myös uudenlaisen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun vaihteen suomalaista menneisyyttä koskevan tutkimuksen.

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka työskentelee Suomen Akatemian Kokemuksen historian huippuyksikössä (HEX) Tampereen yliopistossa.

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus 

Arkistolähteet  

Helsingin yliopiston keskusarkisto HYK. Suomen sanomalehdistön historia (SSLH) -tutkimusprojektin arkisto. 

Sanoma- ja aikakauslehdet 

Kansalliskirjaston Digitaaliset aineistot [https://digi.kansalliskirjasto.fi] Sanomalehdet ja aikakauslehdet 1820–1870. 

Viranomaisjulkaisut 

SVT VI:1. Suomen väestö joulukuun 31 p:nä 1865. Tilastollinen toimisto, Helsinki 1870. 

Tietokannat 

Translocalis-tietokanta 1850-1870. Heikki Kokon hallussa. Viitattu 31.5.2019. 

Tutkimuskirjallisuus 

Barker, Hannah & Burrows, Simon. Introduction. Teoksessa Barker, Hannah & Burrows, Simon (eds.), Press, Politics and the Public Sphere in Europe and North America, 1760–1820. Cambridge University Press. New York 2002, 1–22. 

Barker, Hannah. England, 1760–1815. Teoksessa Barker, Hannah & Burrows, Simon (eds.), Press, Politics and the Public Sphere in Europe and North America, 1760–1820. Cambridge University Press, New York 2002, 93–112.  

Copeland, David. America, 1750–1820. Teoksessa Barker, Hannah & Burrows, Simon (eds.), Press, Politics and the Public Sphere in Europe and North America, 1760–1820. Cambridge University Press, New York 2002. 140–158. 

Gardberg, Carl-Rudolf. Kirjapainotaito Suomessa 3. Turun palosta vuoteen 1918. Helsingin Graafinen Klubi, Helsinki 1973, 422. 

Johanesson, Eric. Med det nya på väg (1858–1880). Teoksessa Karl-Erik Gustafsson & Per Rydén (toim.), Den svenska pressens historia. 2, Åren då allting hände (1830-1897). Ekerlids Förlag, Stockholm 2001. 

Kokko, Heikki. Digitaalisten aineistojen sanomalehtihakemiston historiasta. Scripta selecta – Kirjoituksia Kansalliskirjaston kokoelmista. [http://blogs.helsinki.fi/scriptaselecta/2017/07/13/digitaalisten-aineistojen-artikkelihakemiston-historiasta/] 2017. 

Kokko, Heikki. Kuviteltu minuus. Ihmiskäsityksen murros suomenkielisen kansanosan kulttuurissa 1800-luvun puolivälissä. Tampere University Press, Tampere 2016. [http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0282-5]

Kokko, Heikki. Suomenkielisen julkisuuden nousu 1850-luvulla ja sen yhteiskunnallinen merkitys. Haik 1/2019, 5-21. 

Laitinen, Lea & Mikkola, Kati (toim.): Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. Helsinki 2013. 

Landgren, Lars. Kieli ja aate – politisoituva sanomalehdistö 1860 – 1889. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.). Suomen lehdistön historia 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905. Kustannuskiila, Kuopio 1988. 

Louhivuori, O. W. Suometar. 1. Perustaminen ja ensimmäiset vaiheet 1847–1852. Oy Uusi Suomi, Helsinki 1940. 

Nurmio, Yrjö. Taistelu suomen kielen asemasta 1800-luvun puolivälissä. Vuoden 1850 kielisäännöksen syntyhistorian, voimassaolon ja kumoamisen selvittelyä. WSOY, Helsinki 1947.

Pietiäinen, Jukka-Pekka. Suomen Postin historia 1. Posti- ja tieliikennelaitos, Helsinki 1988. 

Rantala, Heli & Salmi, Hannu & Nivala, Asko& Paju, Petri & Sippola, Reetta & Vesanto, Aleksi & Ginter, Filip. Tekstien uudelleenkäyttö suomalaisessa sanoma- ja aikakauslehdistössä 1771-1920. Digitaalisten ihmistieteiden näkökulma. Haik 1/2019, 53-67. 

Risberg, Einar. Suomen lennätinlaitoksen historia 1855–1955. Posti- ja lennätinhallitus, Helsinki 1959. 

Smith, Anthony. The newspaper: An international history. Thames & Hudson, London 1979. 

Stark, Laura. The Limits of Patriarchy. How female networks of pilfering and gossip sparked the first debates on rural gender rights in the 19th-century Finnish-language press. SKS, Helsinki 2011. 

Stark, Laura. Sanomalehtien maaseutukirjeet. Itseilmaisun into ja lehdistön portinvartijat. Teoksessa Laitinen, Lea & Mikkola, Kati (toim.): Kynällä kyntäjät. Kansan kirjallistuminen 1800-luvun Suomessa. Helsinki 2013b. 145–177.  

Stark, Laura. Toimittajien ja itseoppineiden maaseutukirjeenvaihtajien suhde osana suomenkielisen lehdistön nousua 1847–1865. Haik 1/2013a, 28–42. 

Toivo Nygård. Poliittisten vastakohtaisuuksien jyrkentyminen sanomalehdistössä. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.), Suomen lehdistön historia 2. Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kustannuskiila Oy, Kuopio 1987. 9–166. 

Tommila, Päiviö. Suomen lehdistön levikki ennen vuotta 1860. WSOY, Helsinki 1963. 

Tommila, Päiviö. Maaseutukirjeitä tutkimaan. Teoksessa Tommila, Päiviö & Uino, Ari (toim.). Toimitustyön historiaa Suomessa. Lammilla 12.-14.3.1979 järjestetyn projektin kevätseminaarin esitelmät. Suomen sanomalehdistön historia -projektin julkaisuja no.13. Helsinki 1979. 2–14. 

Tommila, Päiviö. Yhdestä lehdestä sanomalehdistöksi 1809–1859. Teoksessa Tommila, Päiviö (toim.) 1988: Suomen lehdistön historia 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905. Kustannuskiila, Kuopio 1988. 77–266. 

Van Sas, Nicolaas. The Netherlands, 1750–1813. Teoksessa Barker Hannah & Burrows Simon (eds.), Press, Politics and the Public Sphere in Europe and North America, 1760–1820. Cambridge University Press, New York 2002. 48–68. 

Viertola, Juhani. Autonomian ajan alkupuoli vuoteen 1875. Teoksessa Fogelberg Paul & Viertola Juhani: Suomen teiden historia I. Pakanuuden ajalta Suomen itsenäistymiseen. Tie- ja vesirakennushallitus & Suomen tieyhdistys, Lahti 1974b. 

Viertola, Juhani. Yleiset tiet Ruotsin vallan aikana. Teoksessa Fogelberg Paul & Viertola Juhani: Suomen teiden historia I. Pakanuuden ajalta Suomen itsenäistymiseen. Tie- ja vesirakennushallitus & Suomen tieyhdistys, Lahti 1974a. 

Zilliacus, Clas & Knif, Henrik. Opinionens tryck. En studie över pressens bildningsskede i Finland. Svenska Literatursällskapet i Finland, Helsinki 1985. 



[1] M. T..n.: Jämijärveltä. Sanomia Turusta no. 34, 21.8.1863. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/484155?page=2]

[2] Aikaisemmassa tutkimuksessa paikalliskirjeistä on käytetty nimitystä maaseutukirje. Maaseutukirjeen käsite ei kuitenkaan ole kuvaava 1800-luvun puolivälissä, koska tällöin lukijakirjeitä lähetettiin niin maaseudulta, kaupungeista kuin ulkomailtakin. Vasta myöhemmin, kun lehdistö muotoutui enemmän paikalliseksi tai maakunnalliseksi, painopaikan läheiseltä maaseudulta toimitukseen lähetettyä kirjettä kuvaa paremmin sana maaseutukirje. Paikalliskirje -nimitys on parempi kuvaamaan sekä 1800-luvun puolivälin että sitä myöhäisempiä lukijakirjeitä historiallisena ilmiönä. Paikalliskirjeistä aikaisemmassa tutkimuksessa: ks. Kokko 2019, 12–21; Kokko 2016, 103–108; Tommila 1988, 200–204; Tommila 1979, 2–14; Stark 2013a, 28–42; Stark 2013b, 145–177; Stark 2011, 38–77.

[3] Landgren 1988, 577–579; Nygård 1987, 132–135.

[4] Tommila 1988, 201–202; Tommila 1963. 72.

[5] Becker, Reinhold von: Näistä sanomista ja tietoin lähettämisestä niihin. Turun Wiikko-Sanomat no. 1, 5.1.1822. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/415108?page=3]

[6] Hjelt, Christian: Suomen kunnioitettavalle yhteiselle kansalle. Turun Wiikko-Sanomat no. 48, 27.11.1824. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/415225?page=1]

[7] Suomettaren sisällysluettelo vuonna 1849.[https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/424869?page=3]

[8] Nurmio 1947, 182–183.

[9] Kokko 2019, 12–13.

[10] Louhivuori 1940, 427–429.

[11] Tommila 1988, 201.

[12] Tommila 1979, 3–4; Tommila 1988, 146. Laajemmin Topeliuksen kirjemuotoisista sanomalehtikirjoituksista ks. Zilliacus & Knif 1985, 119–180.

[13] Tommila 1979, 3–4; Tommila 1988, 199.

[14] Translocalis-tietokanta.

[15] Tommila 1963, 330–334.

[16] Translocalis-tietokanta.

[17] Tommila 1988, 179–181.

[18] Tämä selviää eräästä vuonna 1861 Tapioon lähetetystä paikalliskirjeestä: Veljesi Aaron: Kirje Veli Moosekselle. Tapio no. 13, 30.3.1861. [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/441634?page=3]

[19] Translocalis-tietokanta.

[20] Translocalis-tietokanta.

[21] Ks. Kokko 2019, 12–21.

[22] Translocalis-tietokanta.

[23] Tommila 1988, 201–202.

[24] SVT VI:8.

[25] Tommila 1988, 201–202; Tommila 1963. 72.

[26] Kokko 2019, 13–14.

[27] 1800-luvun puolivälin Suomesta tunnetaankin lehtien itse edistämiä lukuyhtiöitä ja yhteistilauksia. Tommila 1988, 238–239.

[28] Kokko 2019, 19–21.

[29] Tommila 1988, 199.

[30] Tommila 1979, 8.

[31] Johanesson2001, 209.

[32] Hannah & Burrows 2002, 13–16.

[33] Barker 2002, 104–105

[34] Hannah & Burrows 2002, 13–16.

[35] Hannah 2002 93–95. Van Sas 2002, 56–65.

[36] Smith 1979. 81; Copeland 2002, 140–158. 141–143.

[37] Tommila 1988, 236–238. Ks. 260 viite 3.

[38] SVT VI : 1, 19, 37.

[39] Gardberg 1973, 422.

[40] Ks. Tommila 1963, 31. Paperi tehtiin tuolloin vielä puun sijasta lumpuista.

[41] Pietiäinen 1988, 322–325.

[42] Risberg 1959, 73–80, 93–95, 121–131, 164–169.

[43] Viertola 1974a, 35–129. 116; Viertola 1974b 130–222. 197 & 203.

[44] Postijärjestelmä uudistettiin vuoden 1846 alusta alkaen koko Suomessa Turun ja Ahvenanmaan saaristoa lukuun ottamatta. Pietiäinen 1988, 275–282

[45] Pietiäinen 1988, 351.

[46] Palvelusta puuttuu kokonaan vuosina 1851–1853 ilmestynyt Suomen huoneenhallitusseuran sanomia sekä myös joidenkin lehtien yksittäisiä numeroita.

[47] Vanhasta artikkelihakemistosta ks. Kokko 2017.

[48] Ks. esim. Kokko 2016, 443–458.

[49] Lehtien maaseutukirjeet ja -kirjeenvaihtajat (luettelot) -1905 (Bie 1). Helsingin yliopiston keskusarkisto HYK. Suomen sanomalehdistön historia (SSLH) -tutkimusprojektin arkisto.

[50] Ks. esim. Laitinen & Mikkola 2013.

[51] Rantala & Salmi et. al. 2019.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.