2019/3
Historiallinen elokuva

Me ja muut – kahden maailman eroavaisuuksien ilmaisu musiikin keinoin The Wicker Man (1973) -elokuvassa

Kulttiklassikot jaksavat kiinnostaa ja innostaa elokuvaharrastajia vuosikymmenestä toiseen. Ne ovat mieleenpainuvia ja erottuvat joukosta omaleimaisuudellaan ja uniikkiudellaan. Tähän omaleimaisuuden kastiin lukeutuu ehdottomasti brittikauhun klassikko, vuonna 1973 ilmestynyt The Wicker Man. Elokuvassa seurataan Manner-Skotlannista saapuneen konstaapelin tutkimustyötä eristäytyneellä Summerislen saarella. Pienen ja sisäänpäin kääntyneen yhteisön keskuudesta on kadonnut nuori tyttö, jota kyseinen konstaapeli yrittää jäljittää; tosin sangen tuloksetta. Elokuvan edetessä verkko Manner-Skotlannin poliisin ympärillä alkaa kiristyä ja tarina huipentuu yllättävään ja karmaisevaan loppukohtaukseen.

Elokuva saattaa vaikuttaa eristäytyneen ja kenties järkensä menettäneen kultin sadistiselta työskentelyltä, mutta tutkittaessa sen antamia vihjeitä ja merkityksiä lähemmin, voidaan todeta, että The Wicker Man on paljon muutakin kuin pelkkä kauhuelokuva. Keskiöön voidaan nostaa kaksi eri uskontokuntaa sekä niiden väliset eroavaisuudet. Näiden erovaisuuksien myötä elokuvassa tapahtuu jopa hirmuteoksi miellettäviä asioita, mutta lähemmin tarkasteltuna, ne voidaan yhtä hyvin mieltää edes jollain muotoa oikeutetuiksi. Kristinusko on aikojen saatossa syrjäyttänyt useat pakanallisiksi mielletyt uskonnot, mutta elokuvassa roolit ikään kuin vaihtuvat ja dominanttina vuosisadat ollut kristinusko ajetaan erittäin ahtaalle.

Musiikilla on suuri merkitys tämän ahtaalle ajamisen ja ylipäätään tunnelman luomisen sekä kahden uskonnon eroavaisuuksien korostamisessa. Elokuvan score sisältää folk- ja rock-henkisiä sävelmiä yhdistettynä maanläheisiin lyriikoihin, ja nämä yhdessä luovat ikään kuin eräänlaisen portin menneeseen aikaan, kauas kristinuskon raudanlujasta otteesta. Elokuvassa kuultava taianomainen musiikki yhdistettynä Edward Woodwardin ja Christopher Leen roolisuorituksiin luovat yhdessä kokonaisuuden, joka on kestänyt ja tulee kestämään aikaa. The Wicker Man on erittäin ainutlaatuinen elokuva, joka on herättänyt kauhua ja ihastusta jo usean vuosikymmenen ajan. Eikä turhaan, sillä lukuisia muitakin elokuvia tähdittänyt Christopher Lee on kuvannut elokuvan roolisuoritustaan yhdeksi uransa parhaimmista, vaikka hänen näkyvyytensä valkokankaalla jääkin vain muutaman minuutin mittaiseksi. Elokuva onnistuu taitavasti kuvaamaan jo kuolleiden pakanauskontojen toimintaa, mutta se voidaan myös käsittää omaleimaiseksi yhteiskuntakriittiseksi teokseksi.

Tässä artikkelissa paneudun The Wicker Man (Britannia 1973) -elokuvaan sekä sen scoreen, ja erittelen niiden luomia merkityksiä. Ennen kaikkea voidaan kysyä, miten musiikki luo elokuvan tunnelman ja minkälaisia viestejä se pyrkii välittämään katsojalleen. Vuonna 1973 ilmestynyt The Wicker Man on brittiläisen Robin Hardyn esikoisohjaus, joka näyttäytyi valkokankailla ensi kerran vuoden 1973 joulukuussa. Elokuva voidaan lokeroida kauhuelokuvaksi, mutta scoren sisällöstä johtuen se voidaan myös määritellä musikaaliksi. Pääosissa nähdään Edward Woodward (konstaapeli Neil Howie), Christopher Lee (lordi Summerisle) ja Britt Ekland (Willow MacGregor). Elokuvan scoren sävellyksestä on vastannut Paul Giovanni, joka kokosi sävellystyötä varten Magnet-nimisen orkesterin.

Taustaa

The Wicker Man on saanut innoituksensa David Pinnerin novellista Ritual (1966), mutta myös John Gillingin ohjaaman A Plague of Zombies (1966) -elokuvan voidaan katsoa toimineen myötävaikuttajana. Kyseisessä elokuvassa mielenvikainen aristokraatti terrorisoi paikallisväestöä. The Wicker Man -elokuvassa lordi Summerisle ei varsinaisesti terrorisoi väestöä, mutta tästä huolimatta yhtäläisyyksiä on löydettävissä. Edellä mainitun lisäksi kiinnostus paikallisia (brittiläisiä) pakanakulttuureja ja kansanperinteitä kohtaan lisääntyi 1960-luvun aikana, ja myös tämä seikka on vaikuttanut elokuvaan ja sen syntyyn. Scorella kuultava musiikki on rakennettu folk-henkisten elementtien ympärille, joihin on lisäksi taitavasti yhdistelty pop- ja rock-musiikin piirteitä. Erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla suosiossa paistatellut psykedeelinen ja progressiivinen rockmusiikki ja sen vaikutteet ovat myös kuultavissa elokuvan scorella. Musiikin pääasiallisena tarkoituksena on korostaa Summerislen saaren ja ”muun maailman” (Skotlannin) välisiä eroavaisuuksia sekä ilmaista kahden eri maailman välisiä jännitteitä.[1]

Tapahtumat sijoittuvat syrjäiselle ja eristäytyneelle Summerislen saarelle, joka sijaitsee Skotlannin rannikolla. Saarelta on otettu yhteys Skotlannin poliisiin ja ilmoitettu, että eräs saarella asuvista tytöistä nimeltään Rowan Morrison on kadonnut. Tapausta lähtee selvittämään Neil Howie -niminen konstaapeli, joka on äärimmäisen harras ja vanhoillinen kristitty. Howie saapuu saarelle sadonkorjuujuhlan (May Day) aikoihin, ja jo alkumetreiltä lähtien saaren yhteisön keskuudessa vallitsee sangen outo tunnelma. Konstaapeli Howieta johdetaan useita kertoja harhaan ja häntä jopa tunnutaan pitävän pilkkana saaren asukkaiden toimesta.

Elokuvan loppupuolella Howie löytää Rowanin, mutta kauhukseen huomaa olevansa ilkeän ja kuolettavan juonen uhri ja olleensa pelkkä pelinappula heti saarelle saavuttuaan. Howie uhrataan pakanajumala Nuadalle ja hänet poltetaan valtavan risuista kasatun ihmishahmon (wicker man) sisällä.

Muinaisten pakanauskontojen riittejä on herätetty henkiin Summerislen saarella. Alastomat nuoret naiset suorittavat rituaaleja leimuavan tulen ympärillä Stonehengen kaltaisen kivimuodostelman sisällä, joka siis toimii viittauksena muinaisiin, jo kuolleisiin pakanauskontoihin. Kuva: Kuvakaappaus Blu-rayltä

Saapuminen saarelle

Elokuva alkaa kohtauksella, jossa konstaapeli Neil Howie laulaa kotikaupunkinsa kirkossa vanhaa ”The Lord Is My Shepherd” -virttä. Tämän kyseisen virren kautta halutaan luoda mielikuva hurskaasta aikuisesta miehestä, jonka elämässä uskonnolla on suuri merkitys. Myöhemmin taustalla kuullaan skotlantilaista kansanmusiikkia hänen matkatessaan lentokoneella halki jylhien ja kauniiden rannikkomaisemien. Lähestyessä saarta kuullaan ”Corn Rigs” -niminen kappale, jossa kuvataan rakastelua Annie-nimisen naisen kanssa. Jo alusta asti siis asetetaan vastakkain harras ja esiaviollista seksiä vastustava Howie ja ei-kristitty maailma. Howie halutaan kuvata puhtaana ja neitseellisenä hahmona hänen saapuessaan pakanalliselle saarelle.[2]

Saarelle saavuttuaan Howie suunnistaa kohti Green Man Inn -nimistä majataloa. Sisälle astuttuaan aluksi hilpeän tunnelman omaavaan kapakkaan laskeutuu syvä hiljaisuus – muukalainen on saapunut eristäytyneen yhteisön keskuuteen. Hieman myöhemmin väkijoukko ylistää majatalon isännän tytärtä laulun (”The Landlord’s Daughter”) muodossa. Howie tuntee olonsa epämukavaksi ja hänen katseessaan on halveksuntaa saaren kulttuuria ja toimintatapoja kohtaan, sillä ne ovat epäsovinnaisia kunnon kristitylle. Samana iltana ihmiset rakastelevat ulkona kuin orgioissa konsanaan. Taustalla kuultava rauhallinen huilumusiikki luo sangen maanläheisen tunnelman ja luonnon voidaankin katsoa olevan tärkeässä roolissa Summerislen asukkaiden elämässä. Howie myös näkee ikkunasta, kuinka saaren johtajana toimiva lordi Summerisle tuo Willow’n luokse nuoren miehen mitä ilmeisimmin harrastamaan seksiä. Muu majatalon väki laulaa seksuaalissävytteistä, rauhallista ja akustisen kitaran säestämää laulua. Laulun esittämistyylistä tulee mieleen myös kirkkokuoro eli saaren asukkaat rinnastetaan tällä tavoin aivan tasavertaisiksi muiden kristittyjen kanssa, sillä myös kristinuskossa nuoret ja viattomat kuoripojat korkeine lauluäänineen voidaan mieltää puhtauden ja hartauden symboliksi.

Näiden musiikkiesitysten on tarkoitus eristää konstaapeli Howie muista saaren asukkaista sekä tehdä hänen olonsa epämukavaksi. Lisäksi jatkuvien seksuaalissävytteisten ja vihjailevien laulujen tarkoituksena on ikään kuin koetella Howien hurskautta.[3] Alastomien hahmojen sekä heidän aktiensa kuvaamisen taustalla on kuultavissa yksinkertaista huilumelodiaa.Huilu ja sen korkea sointiääni liitettiin esimerkiksi antiikin Kreikassa prostituoituihin ja sen kautta eräänlaiseen irstailuun ja haureuteen.

Tähän mennessä yleisölle on jo esitetty sangen moninainen kirjo folk-musiikkia ja sen eri alalajeja eli hybridejä. Käytettyjä soittimia ovat muun muassa kitara, basso, harppuja, erinäisiä huiluja ja lyyra sekä vaskipuhaltimia. Tämä soitinten kirjo luo elokuvaan oudon ja jopa epämiellyttävän tunnelman ja lisäksi antaa saaresta ja sen yhteisöstä samaan aikaan rauhallisen ja myötämielisen, mutta myös sangen epäilyttävän kuvan. Musiikin tarkoituksena siis koko ajan antaa Howielle vihjeitä saaren elämästä ja toimintatavoista, ja tämän myötä hänen olonsa muuttuu tukalammaksi ja halveksuntansa vain kasvaa. Summerislen yhteisö ei siis yritä salata toimintatapojaan, vaan se tekee alusta asti selväksi olevansa jopa ylpeä niistä.

Vanhoilliselle kristitylle konstaapelille saaren tavat ja asukkaiden käytös aiheuttavat hämmennystä, inhoa ja halveksuntaa. Hartaan kristityn on vaikea hyväksyä alastomuutta ja vieraita tapoja sekä tottumuksia. Kuva: Kuvakaappaus Blu-rayltä

Karmivan juonen paljastuminen

Rowan Morrisonin tapausta aikansa tutkittuaan Howie päättää pyrkiä saaren eriskummallisen johtajan, lordi Summerislen puheille. Matkalla hänen luokseen Howie näkee alastomien nuorten naisten tanssivan nuotion ympärillä Stonehengea muistuttavan kivirakennelman sisällä. Tämä toimii viittauksena muinaisiin alueella toimineisiin kulttuureihin ja uskontoihin. Howien päivitellessä nuorten naisten alastomuutta lordi Summerislelle tämä tekee Howielle selväksi, miksi he eivät harjoita kristinuskoa saarella. Hän sanoo, että on viisaampaa ja luonnollisempaa palvoa luontoa ja pelätä sitä, eikä kristinuskon Jumalaa, jota ei kenties ole olemassakaan – luonto on fyysistä ja totta, Jumala ei.

Myöhemmin samana päivänä Howien kulkiessa saarella lapset tanssivat ja laulavat kuorossa eräänlaisen salon ympärillä (eng. Maypole Dance), ja taustalla kuullaan eräänlaisen harpun sekä viulun säestystä. Viulu ja harppu korkeine äänineen voidaan liittää kiusoittelevuuteen, haureuteen ja joissain yhteyksissä myös itse pahuuteen. Tosin laulun sanoma on sangen opettavainen ja luonnollinenkin, sillä sen avulla kerrotaan, miten lapsia tehdään ja mistä ne tulevat.[4] Laulu luo epävakaan sekä häiritsevän tunnelman, ja tässä yhteydessä tarkoitus jälleen korostaa konstaapeli Howien ja saarelaisten elämänfilosofioiden eroja. Howie on yksinäinen susi saarella ja hänen asenteensa saarta ja sen kulttuuria kohtaan muuttuvat alati halveksuvampaan suuntaan.

Viimeisenä yönään saarella konstaapeli Howie on järkyttynyt ja sekaisin saaren toiminnasta ja pikku-Rowanin kohtalo on edelleen epäselvä. Maatessaan vuoteellaan majatalon isännän viettelevä tytär Willow laulaa alasti aivan Howien naapurihuoneessa. Willow’n tarkoituksena on vietellä Howie seksiin, mutta Howie pysyy uskollisena vakaumukselleen eikä niin sanotusti hairahda polulta. Tämä tapahtuma todistaa Howien olevan täydellinen uhri sadonkorjuujuhlan päätteeksi suoritettavassa rituaalissa. Edellä mainitun kohtauksen on tarkoitus kuvastaa Howien ikään kuin taistelevan paholaista sen houkutuksia vastaan. Willow’n heleä ja viettelevä ääni yhdistettynä seinää hakkaaviin nyrkiniskuihin ovat todellinen tulikoe Howielle ja hänen koko uskonnolliselle vakaumukselleen.

Koko The Wicker Man -elokuvan ehdoton kliimaksi on loppukohtaus, jossa Howie tajuaa olevansa katalan juonen uhri. Hänet uhrataan auringonjumala Nuadalle ja poltetaan valtavan risumaisen hahmon sisällä. Tässä yhteydessä voidaan ajatella Howien kokevan Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen verrattavissa olevan marttyyrikuoleman.[5]Howien kuolema palavan risumaisen hahmon sisällä voidaan myös liittää noitien polttamiseen roviolla, sillä tässä yhteydessä saaren asukkaat tuhoavat heille ”harhaoppisen” ihmisen. Hieman ennen risuhahmon sytyttämistä saaren asukkaat lausuvat omia rukouksiaan Howien julistaessa omaa uskontoaan ja sen oikeaoppisuutta. Suuri ja mahtava, useat pakanallisiksi mielletyt uskonnot syrjäyttänyt kristinusko, kokee nyt saman kohtalon kuin muinoin alistamansa uskonnot. Howien kohdatessa kuolemansa saaren asukkaat laulavat ”Sumer Is A-cumen In” -veisuuta, jossa ylistetään kesää eli uutta aikaa ja sen saapumista. Samaan aikaan konstaapeli Howie laulaa ”The Lord Is My Shepherd” -virttä aivan kuten elokuvan alkukohtauksessakin. Hänen uskonsa ei horju edes kuoleman hetkellä.

Konstaapeli Howie (Edward Woodward) on koko elokuvan ajan ollut vain pelinappulana ja hän tulee kohtaamaan loppunsa uhrilahjan muodossa. Saaren johtaja lordi Summerislea (etualalla) näyttelee Christopher Lee. Kuva: Kuvakaappaus Blu-rayltä

Päätelmiä

Elokuvan tapahtumat siis sijoittuvat syrjäiselle Summerislen saarelle, joka kuitenkin kuuluu Skotlannin alaisuuteen. Manner-Skotlanti edustaa Summerislen asukkaille kristinuskoa ja muuta maailmaa. Konstaapeli Howie toimii tämän niin kutsutun muun maailman edustajana. Summerislen saari taas edustaa Howielle harhaoppista pakanallista uskontoa ja tämän kautta vierasta maailmaa. Molempien eli Howien ja Summerislen väestön näkemykset toisistaan ovat siis tismalleen samankaltaiset. Elokuvan tapauksessa Howie on muukalainen heidän maaperällään, mutta tilanne olisi hyvin päinvastainen, jos esimerkiksi lordi Summerisle vierailisi Manner-Skotlannissa. Jos ajatusta jalostaa vielä pidemmälle, niin Summerislen asukkaathan ikään kuin hyväksyvät kristinuskon; he vain kokevat sen turhana ja hyödyttömänä. Howie taas ei hyväksy pakanauskontoa ja mieltää oman uskontonsa ainoaksi oikeaksi.

Skotlanti ja Britteinsaaret ylipäätään kuuluvat alueeseen, jossa muinoin harjoitettiin alkukantaisia uskontoja, jotka kristinusko muinoin syrjäytti. Loppujen lopuksi siis uskonnoilla ei ole järisyttävän suuria eroja, sillä ne sisältävät samankaltaisen perusidean riitteineen ja jumalineen. Lordi Summerislen isoisä alkoi harjoittaa muinaisuskontoa saarella, sillä oli kyllästynyt kristinuskoon ja sen tekopyhyyteen sekä järjettömyyteen. Elokuva voidaan tämän kautta myös mieltää yhteiskuntakriittiseksi teokseksi. Howien kotipaikkana toimii Manner-Skotlanti ja hän nimittää sitä Kristilliseksi maaksi. Summerislen saari kuuluu myös Skotlantiin, mutta eristäytyneisyytensä vuoksi ”tavallista” uskontoa ei tarvitse harjoittaa vaan paikkana se on pakanauskonnolle oivallinen alusta itää.

Saaren uskonnon ja kristinuskon välillä kuitenkin paljon samankaltaisuuksia. Esimerkiksi Howien loppukohtauksessa laulama ”Lord Is My Shepherd” -hymni kuullaan sekä elokuvan alussa että lopussa ja lisäksi hänen uhrautumisensa auringonjumala Nuadalle voidaan linkittää suoraan Jeesuksen uhrautumiseen syntiemme puolesta – Howie siis kokee marttyyrikuoleman.[6] Kuolemasta annetaan vihjeitä elokuvan kuluessa. Esimerkiksi elokuvan loppupuoliskolla hän näkee Rowanin pulpetin sisällä koppakuoriaisen, joka on sidottu naruun, joka taas edelleen naulaan. Kuoriainen siis ajan myötä liikkuessaan tukehduttaa itsensä. Myöhemmin sadonkorjuujuhlan aattona Howien herätessä päivälevoltaan hänen yöpöydällään palaa kynttilä, joka muistuttaa avonaista kättä (hand of glory) Kynttilän tarkoituksena on uinuttaa Howie toimintakyvyttömäksi[7], mutta tämä epäonnistuu Howien havaitessa jonkin olevan pielessä. Elokuvan tarkoituksena on myös viestiä kristinuskon vanhoillisuudesta eli ”eilisen uskonnosta”. Howie ja hänen aktinsa hartaana kristittynä oli 1970-luvullakin jo harvinaisempaa kuin esimerkiksi vuosisadan alkupuoliskolla, ja näin ollen hänen kaltaisensa uskonharjoittajat saavat väistyä uusien (muinaisten) uskontojen tieltä.[8]

Kristillisyys on kadonnut saarelta ja konstaapeli Howien on vaikea hyväksyä tätä. Kädessään hänen omatekemä ristinsä kaiken pakanuuden keskellä. Kuva: Kuvakaappaus Blu-rayltä

Elokuva siis yhdistelee monien eri aikakausien ja mytologian aineksia. David Pinnerin Ritual-novellin lisäksi vahvana vaikuttajana on toiminut James Frazerin The Golden Bough -teos[9], josta käsikirjoittaja Anthony Shaffer ammensi ideoita. Teoksen, kuten myös elokuvankin, tarkoituksena on osoittaa, että valtauskontona toimivan kristinuskon ja eristäytyneen saariyhteisön harjoittaman pakanauskonnon eroavaisuudet eivät loppujen lopuksi ole järin suuria. Kristinusko ollut myös alun perin pienen joukon (pakanien) kannattama ja myöhemmin levinnyt laajalle ja näin ollen alkuperäinen pakanismi on tehty hyväksyttäväksi. Summerislen-saaren uskonto siis samankaltainen mutta ei hyväksytty, sillä kristinusko suurempana valtauskontona kieltää sen eikä voi hyväksyä sen toimintaa. Taustavaikuttajana on kenties pelko syrjäytymisestä tai ainakin uhasta valtauskontoa kohtaan, sillä kristinusko on saavuttanut statuksensa veristen uskonpuhdistusten myötä. Kristityt valtauskonnon edustajina ovat surmanneet ja sortaneet miljoonia ihmisiä ympäri maailman, mutta elokuvassa roolit niin sanotusti vaihtuneet.

Elokuvan tarkoitus siis kuvata voimissaan olevaa Summerislen saarella harjoitettua pakanismia, mutta tästä huolimatta kaikki elokuvassa nähtävät rituaalit eivät liity kyseessä olevan saariryhmän (Ulko-Hebridit) muinaisperinteisiin. Esimerkiksi elokuvan loppupuoliskolla nähtävä ”miekkatanssi” on northumbrialaista kansanperinnettä.[10] Ylipäätään kiinnostus kelttiläistä kulttuuria kohtaan lisääntyi nopeaan tahtiin 1960-luvulla, ja tämä näkyy myös elokuvan musiikissa ja lyriikoissa. Brittiläiset kansanlaulut ovat toimineet juurina elokuvassa kuultaville musiikkikappaleille. Itseasiassa useat The Wicker Man -elokuvan scoren raidoista toimivat eräänlaisina narratiiveina, jotka avaavat eristäytyneen yhteisön jumaluusoppia.[11]

Musiikin tarkoitus elokuvassa jopa katsojalle hieman epäselvä, sillä aina ei voida olla varmoja, yrittääkö musiikki viestittää asioiden hyvistä vaiko pahoista puolista.[12] Useimmat kappaleet ovat tyyliltään kerronnallisia ja niiden tehtävänä on kuvastaa ja viestittää Summerislen yhteisön elämästä ja siihen liittyvistä rituaaleista ja tavoista.[13] Musiikista on eroteltavissa myös keskiaikaisia piirteitä ja elementtejä. Ensinnäkin keskiaikaisuus ja ylipäätään eräänlainen alkukantaisuus toimivat scoren pohjana, jonka päälle on yhdistetty sekä harvinaisia vanhoja soittimia että modernimpia instrumentteja. Lisäksi kappaleiden melodiarakenteet joissain tapauksissa hankalia ja ”sekavia” luoden tämän kautta häiritsevämmän tunnelman elokuvaan. Lisäksi monissa raidoissa kuullaan riitasointuisuutta, joka toimii ehdottomana tunnelman luojana läpi elokuvan. On myös huomion arvoista, että scoressa esiintyvät laulut eivät ole oikeita kansansävelmiä vaan varta vasten elokuvaan sävellettyjä, kansansävelmiltä kuulostavia kappaleita (fakesongs).[14]

Uhrilahjan tarkoitus on varmistaa hyvä sato. Kristityn uhraaminen pakanajumalalle on lahjoista suurin ja tämän myötä sadonkin tulisi olla tuottoisa ja hedelmällinen. Kuva: Kuvakaappaus Blu-rayltä

Lopuksi vielä mainitsen, että The Wicker Man ja sen sisältämä musiikki ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin sangen moninaisin tavoin. Esimerkiksi brittiyhtye Iron Maiden on säveltänyt elokuvan nimeä kantavan kappaleen Brave New World -albumilleen (2000), ja ”Willows Songista” on tehty lukemattomia eri versioita Sneaker Pimpsin, Dovesin ja Isobel Campbellin toimesta. Elokuvan score on lisäksi toiminut voimakkaana vaikuttajana eri folkmusiikin genreihin, kuten esimerkiksi freak folk ja folktronica. Vielä suurempi vaikutus The Wicker Manin musiikilla oli Current 93:n, Sol Invictusin ja Death in Junen tapaisiin pakanallisuudesta kiinnostuneisiin neofolk-kokoonpanoihin.Viime vuosina Englannissa myös katsojat ovat päässeet osallistumaan Summerislen juhlallisuuksiin. Elokuvateattereissa on järjestetty Sing-a-Long-a-Wicker-Man-näytöksiä, joissa yleisö pukeutuu asianmukaisiin asusteisiin ja laulaa elokuvan kappaleiden mukana.[15]

Scorea voisi luonnehtia samaan aikaan hennoksi ja pehmeäksi, mutta myös toisaalta teräväksi ja ”epämiellyttäväksi” kokonaisuudeksi. Elokuvassa kuultavan musiikin avulla menneestä (muinaiskulttuuri) pyritään tekemään nykyistä (kristinuskon sijainen). Musiikin pääasiallinen tehtävä on siis toimia vastakkainasettelijana kahden eri kulttuurin ja heidän edustajiensa välillä.

Toni Mikkola on humanististen tieteiden kandidaatti, joka aloittelee maisteriopintojaan Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.

Lähteet ja kirjallisuus

Elokuva ja sen score

Snell, P. & Hardy, R. (1973). The Wicker Man (Britannia 1973). O: Robin Hardy. Sk: Anthony Shaffer. M: Paul Giovanni. N: Edward Woodward (Neil Howie), Christopher Lee (lordi Summerisle), Britt Ekland (Willow). E: 6.12.1973. T: British Lion Film Corporation. Blu-rayn kesto 94 min.

Paul Giovanni and Magnet (2002) The Wicker Man. Silva Screen.

https://www.youtube.com/watch?v=Is3OzG3ZPyE&list=OLAK5uy_kUDRkJsNU4VyJST_FCDFEPRalMlX0ykEc (luettu 27.09.2019)

Kirjallisuus

Fitzgerald, Jon & Hayward, Philip (2009). ”Inflamed: Synthetic Folk Music and Paganism in the Island World of The Wicker Man.” Teoksessa Terror Tracks: Music, Sound and Horror Cinema. Philip Hayward (ed.) London: Equinox.

Wright, Melanie J. Religion and Film: An Introduction (2007). London: I.B. Tauris.

Internetlähteet

Colton, Lisa (2018). ”Medievalism, music and agency in The Wicker Man (1973)”. Julkaistu alun perin teoksessa Recomposing the Past: Early Music on Stage and Screen (Abingdon: Routledge 2018). http://eprints.hud.ac.uk/id/eprint/29400/1/Colton%20Medievalism%2C%20music%20and%20agency%20in%20The%20Wicker%20Man%20%5BAuthor%27s%20Final%20Version%5D.pdf (luettu 17.09.2019)

Vanhatalo, Kimmo (2015). ”Musiikkia vanhoille jumalille — Wicker Manin soundtrackin arvaamaton vaikutus”. Yle.fi/musiikki. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/25/musiikkia-vanhoille-jumalille-wicker-manin-soundtrackin-arvaamaton-vaikutus (luettu 19.09.2019)


[1] Fitzgerald & Hayward 2009, 102-103.

[2] Fitzgerald & Hayward 2009, 104.

[3] Fitzgerald & Hayward 2009, 106.

[4] Vanhatalo 2015, elekt.

[5] Wright 2007, 84-85.

[6] Wright 2007: 84-85.

[7] https://en.wikipedia.org/wiki/Hand_of_Glory

[8] Wright 2007, 87.

[9] Wright 2007, 87.

[10] Wright 2007, 90.

[11] Wright 2007, 92.

[12] Colton 2018, 1-2.

[13] Colton 2018, 3.

[14] Colton 2018, 2-3.

[15] Vanhatalo 2015, elekt.

Print Friendly, PDF & Email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.