Serge Walder

Yhdysvallat: ystävä vai...

George W. Bush valittiin pienimmällä mahdollisella enemmistöllä USA:n presidentiksi syksyllä 2000. Hän kuuluu yhdessä neuvonantajiensa kanssa puhtaan republikanismin sekä tiukan ja kaikenkattavan ekstremismin esitaistelijoihin. Bushin hallinnon ensimmäiset päätökset tähtäsivät kaiken sen tuhoamiseen, mitä demokraattien kaudella oli kansainvälisellä tasolla onnistuttu saavuttamaan. USA eristäytyi täydellisesti, osittain irtisanoutumalla suuresta osasta erilaisia sopimuksia ja osittain arvostelemalla yhtä lailla lähimpiä liittolaisiaan kuin pahimpia vihollisiaan.

Vaikka Bush onnistuikin viime vuoden syyskuun yhdennentoista jälkeen yhdistämään suuren osan maailmaa terroristiuhkaa vastaan, hän on nyt karkottanut useimmat niistä maista, jotka tukivat häntä vaikeina aikoina. Suurvallan loukattu ylpeys ja tiettyjen republikaanien opportunistinen tilanteen hyödyntäminen ovat luoneet kriisin.

Samanaikaisesti kun Bush lokakuussa 2001 USA Patriot Act -lain kautta on myöntänyt itselleen ainutlaatuiset poliisivaltuudet, hänen eräät avustajansa soveltavat sanantarkasti ja vailla rajoituksia USA:n kiistanalaista oikeutta toimia supervaltana miten tahtoo, koska tahtoo ja missä tahtoo.


Irak ilmestyy horisonttiin

Irak, jota johtaa joukkotuhoaseita omistava diktaattori, on todellisuudessa tekosyy republikaanihallinnon globaalille imperialistiselle politiikalle. Presidentti Bushin puhe Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 12. syyskuuta oli oikeastaan uhkavaatimus kyseiselle organisaatiolle – jos YK epäröi täyttää USA:n vaatimuksia, se menettää auktoriteettinsa, eli siis koko olemassaolon oikeutuksensa. Kyse oli oikeastaan sodanjulistuksesta, joka annettiin sellaisessa organisaatiossa, jonka tärkein päämäärä on taata rauha maailmassa.

Bush lupaa koko maailmaalle rauhaa ja vapautta, mutta sodan kautta. Ei voi ajatella mitään ristiriitaisempaa. George W. Bush ei kuitenkaan ole ymmärtänyt, että sotaan heittäytyminen on aina suuri riski, ja moni on kysynyt, miksi hän haluaa ottaa sen juuri nyt. Kysymykseen on monia vastauksia. Ensiksikin, näyttäisi olevan yksinkertaista kytkeä tämä sota yhteen terrorismin vastaisen taistelun kanssa, ja toiseksi, USA:n sisäinen sosiaalinen tilanne ei varsinaisesti ole loistava. Köyhyys leviää ja sota on täydellinen tapa kanavoida tyytymättömyyttä. Ja lopuksi, operaatiot Afganistanissa ovat olleet tuloksettomia, eikä bin Ladenia tai mullah Omaria ole saatu vangituksi, vaikka tuloksia odottaville suurille massoille pitäisi tarjota selvä voitto.

Mutta päämääränä ei tässä ole tukea Saddam Husseinia. Mieshän on roisto, mutta pääasialliset syyt sotaan hänen maataan vastaan – joukkotuhoaseet, verinen hallinto, USA:han ja sen liittolaisiin kohdistuva vaara – eivät ole realistisia.

USA pyrkii pikemminkin levittämään herruuttaan ja maksamaan takaisin vanhoja kaunoja (lopettamaan sen, mikä isä-Bushilta jäi kesken); kontrolloimaan täydellisesti kyseistä öljyrikasta aluetta. Lyhyesti ja selkeästi: suojelemaan ja varmistamaan amerikkalaisia intressejä. Tästä syystä Washington ei ole tyytyväinen siihen, että YK ainoastaan lähettää asetarkastajia Irakiin. Sitä paitsi olisi nöyryyttävää havaita, ettei Saddam Husseinilla olisikaan todellisuudessa niitä aseita, joita hänellä väitetään olevan.

Entä mitä tapahtuu, jos sodalla ei olekaan toivottua tulosta? Jos seurauksena onkin suuria tappioita amerikkalaisille sotilaille ja jos Saddam Hussein päättääkin käyttää kemiallisia ja biologisia aseitaan? Mitä Bush tekee siinä tilanteessa? Tuleeko hän atomipommittamaan koko alueen, mihin hänen uusi strateginen doktriininsa (Nuclear Posture Review) antaa hänelle oikeuden? Siinä tapauksessa olisi selvää, ettei ilkeää Saddamia enää olisi, mutta ei olisi mitään muutakaan paitsi aivan Euroopan porteille asti ulottuva kaaos.

Ja entäpä päinvastaisessa tapauksessa? USA:lla ei ole suunnitelmaa siitä, mitä sodan jälkeen tapahtuu. Monet poliittiset kysymykset ovat edelleen auki. Eräs ranskalainen intellektuelli sanoi hiljattain, että amerikkalaiset eivät missään tapauksessa ole kiinnostuneita aikaansaamaan tasapainoa alueelle. Sitä paitsi, kyseessä oleva sota vaikeuttaisi monilla tavoin meneillään olevaa taistelua terrorismia vastaan.


Mitä Irakin jälkeen?

Viime aikoina Saksan ja USA:n toisistaan eroavat käsitykset Irakin tilanteesta ovat tulleet erittäin selvästi esille. Ei puuttunut paljoakaan, ettei yksi Washingtonin tärkeimmistä liittolaisista olisi ollut enää tervetullut Naton kokoukseen. Tämä osoittaa myös selvästi, millaisia riskejä Bushin neuvonantajat ovat valmiita ottamaan, vaikka he niin tekemällä vieraannuttaisivat maansa sen lähimmistä liittolaisista. Vieraantuminen ei näyttäisi koskettavan heitä paljoakaan, niin varmoja he ovat omasta mahtavuudestaan.

Neuvonantajat uskovat vastaiskun periaatteen vuoksi omaavansa oikeuden toimia rangaistuksetta. Mutta mikä maa USA:lla on seuraavaksi tähtäimessään? Se ei varmastikaan tule olemaan erityisen suuri. On vaikeaa mieltää, että Washington hyökkäisi Kiinaan tai Venäjälle, vaikka näissä maissa on joukkotuhoaseita, eivätkä ne ole varsinaisia demokratian mallivaltioita. Seuraava kohde lieneekin siis pienempi maa, ehkä Euroopassa. Millä mailla Euroopassa on ydinase? Sitä paitsi on selvää, että USA näkee nyt EU:n suoraksi kilpailijakseen. Viimeisin merkki tästä oli USA:n yritys sabotoida eurooppalainen aloite nopean toiminnan joukkojen perustamiseksi ehdottamalla vastaavaa Naton puitteissa. Vaikuttaa kuin USA käyttäytyisi yhä vihamielisemmin Eurooppaa kohtaan. Jos tämä aggressiivinen asenne jatkuu vuoden 2004 vaalien jälkeen, seurauksena on luultavasti USA:n ja EU:n välinen kriisi, jolla voi olla vakavia pitkän tähtäimen poliittisia seurauksia. Voisiko olla mahdollista nähdä ystävämme USA:n, Euroopan vuoden 1945 vapauttajan ja sivistyneen kulttuurin lähettilään, tulevaisuudessa muuttuvan pahimmaksi viholliseksemme. Ajatus voi olla miltei mahdoton suurimmalle osalle meistä, joita amerikkalainen unelma on kiehtonut aina nuoruudestamme lähtien, mutta ei tule unohtaa kahta tärkeää seikkaa. USA:lla on maailman suurin ydinasevarasto, ja toistaiseksi USA on ainoa maa, joka on koskaan käyttänyt näitä aseita siviiliväestöä vastaan.


Serge Walder on FM yleisessä historiassa ja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan jatko-opiskelija.

suomentanut Jouko Nurmiainen


* * *


Serge Walder

Förenta staterna: vän eller...

George W. Bush valdes med minsta möjliga majoritet till USA:s president på hösten 2000. Tillsammans med sina rådgivare representerar han en falang av pur republikanism med en nätt och jämnt övertäckt extremism. Bushadministrationens första beslut gick ut på att förstöra allt som den demokratiska eran hade lyckats skapa på det internationella planet. USA isolerade sig totalt, dels genom att säga upp största delen av alla fördrag och dels genom att kritisera likväl sina närmaste allierade som sina värsta fiender.

Även om Bush lyckades förena största delen av världen mot terroristhotet efter den elfte september i fjol så har han nu stött bort de flesta länder som understödde honom under den svåra tiden. En stormakts kränkta stolthet och opportunistisk utnyttjande av situationen hos vissa republikaner har skapat en kris.

Samtidigt som Bush i oktober 2001 genom USA Patriot Act har tillskrivit sig unika polisiära rättigheter så applicerar vissa av hans medarbetare ordagrant och utan restriktioner USA:s omtvistade rätt att såsom supermakt agera som den vill, när den vill och var den vill.


Irak uppenbarar sig vid horisonten

Detta Irak som regeras av en diktator med tillgång till massförstörelsevapen, fungerar i verkligheten som en förevändning för den republikanska administrationen att förverkliga en global imperialistisk politik. President Bushs tal inför Förenta nationernas generalförsamling den 12 september var i själva verket ett ultimatum mot denna organisation – om FN vägrar att fullfölja USA:s krav så förlorar den sin auktoritet och alltså all orsak till att överhuvudtaget existera. Det var egentligen en krigsförklaring som gavs på organisationen vars främsta mål är att garantera fred i världen.

Bush lovar oss fred och frihet i hela världen, men genom en satsning på krig. Man kan inte tänka sig någonting mer motsägelsefullt. Men George W. Bush har inte förstått att det alltid finns en stor risk i att slänga sig in i ett krig och många har frågat sig varför han vill göra det just nu. På den frågan finns flera svar. För det första verkar det vara enkelt att integrera det här kriget i kampen mot terrorismen, för det andra är det interna sociala läget i USA inte precis strålande. Fattigdomen breder ut sig och ett krig är den perfekta avledaren för missnöje. Å slutligen, operationerna i Afganistan har varit resultatlösa, varken bin Laden eller mullah Omar har blivit tillfångatagna, och man måste ge den breda massan som väntar på resultat en klar seger.

Men vi är inte här för att understöda Saddam Hussein. Denna man är en usling, men de huvudsakliga orsakerna till ett krig mot detta land – massförstörelsevapen, en blodig regim, en fara för USA och dess allierade – är inte realistiska.

USA vill snarare utvidga sitt herravälde, betala tillbaka för gammalt groll (avsluta det som pappa Bush inte har fullbordat) och totalt kontrollera denna oljerika region, kort och gott försäkra och skydda de amerikanska intressena. Här är orsaken till att Washington inte är nöjd med att FN endast sänder vapeninspektörer till Irak. Dessutom skulle det vara generande att konstatera att Saddam Hussein i verkligheten inte har de vapen man påstår att han har.

Och vad händer om kriget inte har en planerad utgång? Det blir stor förlust av amerikanska soldater och Saddam Hussein besluter sig för att använda sina kemiska och biologiska vapen. Vad gör Bush i så fall? Kommer han att fälla ner en atombomb över hela regionen så som hans nya strategiska doktrin (Nuclear Posture Review) ger honom rätt till att göra? I det här fallet är det ju klart att det inte skulle existera någon elak Saddam längre, men då skulle ingenting annat heller existera förutom ett kaos alldeles intill portarna till Europa.

Och i motsatt fall då? USA har ingen plan för vad som händer efter kriget. Många politiska frågor är fortfarande öppna. En fransk intellektuell sade för en tid sedan att amerikanerna absolut inte är intresserade av att skapa stabilitet i regionen. Dessutom skulle det ifrågavarande kriget på många sätt försvåra den aktuella kampen mot terrorism.


Vad kommer efter Irak ?

Under den senaste tiden har vi mycket väl kunnat lägga märke till skillnaden mellan Tysklands och USA:s uppfattning om situationen i Irak. Det dröjde inte särskilt länge förrän en av Washingtons främsta allierade inte längre var välkommen till Natos möte. Det här visar också tydligt vilka risker Bushs rådgivare är redo att ta, även om det för med sig att landet främjar sig från dess främsta allierade. Ett främjande verkar inte skulle beröra dem särskilt mycket, så säkra är de på sin överlägsenhet.

Rådgivarna tror sig på basis av vedergällningsprincipen ha rätt att fungera utan att bestraffas. Men vilket land har USA näst i sikte? Det kommer säkerligen inte att vara särskilt stort. Det är svårt att tänka sig att Washington skulle attackera Kina eller Ryssland, trots att dessa länder har massförstörelsevapen och inte precis är några modellstater för demokrati. Det ska alltså vara ett mindre land, kanske i Europa. Vilka länder i Europa har atomvapen? Dessutom är det uppenbart att USA nu anser att EU är en direkt rival. Det senaste tecknet på det här var USA:s försök att sabotera det europeiska initiativet till att grunda en snabbreaktionsstyrka genom att framföra ett liknande förslag inom ramarna för Nato. Det verkar som om Förenta Staterna skulle bete sig allt fientligare mot Europa. Om denna aggressiva attityd fortsätter efter valet år 2004, så går vi troligtvis mot en kris mellan USA och EU, en kris som riskerar att få grava politiska följder på lång sikt. Skulle det vara möjligt att se vår vän USA, frigöraren av Europa år 1945 och exportören av civiliserad kultur, i framtiden bli vår främsta fiende. Denna tanke kan verka nästan omöjlig för de flesta av oss som sedan vår ungdom har varit fascinerade av den amerikanska drömmen, men man skall inte glömma två viktiga aspekter. USA har världens största arsenal av atomvapen och tills i dag är USA det enda land som har använt dessa vapen mot en civilbefolkning.


Serge Walder är FM i allmän historia och doktorand vid Helsingfors universitets statsvetenskapliga fakultet.