Avainsana-arkisto: hyvinvointivaltio

Valta, kirkko ja valtio -symposiumi Jyväskylässä 9. ja 10. toukokuuta 2016

Jyväskylässä yliopistossa järjestettiin historian ja etnologian laitoksen, Suomen Akatemian Yhteiskunnan historia -huippututkimusyksikön sekä Protestant Roots of Finnish National Identities 2017 -tutkimusverkoston (ProFini) yhteistyönä Valta, kirkko ja valtio -symposiumi.

Heli Leppälä: ”Vammaisuus hyvinvointivaltiossa. Invalideiksi, vajaamielisiksi tai kehitysvammaisiksi määriteltyjen kansalaisasema suomalaisessa vammaispolitiikassa 1940-luvun taitteesta vuoteen 1987”. Lectio praecursoria 29.11.2014

Jos vertaamme esimerkiksi 1940–1950-luvun ja toisaalta 1970–1980-luvun vammaispoliittista keskustelua, huomaamme että vammaishuoltoa koskevaa lainsäädäntöä rakennettiin näinä ajanjaksoina hyvin erilaisille käsityksille kansalaisen ja valtion suhteesta.

2001/4
Hyvinvointivaltio?

Hyvinvointivaltion suunnanmuutos

Erityisesti jälkistrukturalistiset brittitutkijat puhuvat ajasta hyvinvointivaltion jälkeen ja ainakin Zygmunt Bauman hyvinvointivaltion noususta ja tuhosta. ((Bauman 1998.)) Bauman pitää tuhoa yhtä ylimääräytyneenä kuin nousuakin aikanaan ja tuhon olennaisena sisältönä universalismin idean rapautumista. Suomella on takanaan tiheä ja dramaattinen vuosikymmenen. Avautumisen globaaliin talouteen, EU-integraation ja rahaliiton jäsenyyden sekä syvän taloudellisen ja sosiaalisen kriisin on jokaisen etukäteen ajateltu uhkaavan hyvinvointivaltiota tai ainakin sen pohjoismaista mallia. Kun hyvinvointivaltiota yleisesti tai suomalaista erityisesti tulkitaan tällä hetkellä, joudutaan tavoittamaan ”liikkuvaa kohdetta”. Vasta tuleva historia testaa tulkintojen osuvuutta.

2001/4
Hyvinvointivaltio?

Integratiivinen nationalismi – porvarillisen Suomen hyvinvointi-ideologia toisen maailmansodan jälkeen?

1970- ja 1980-luvun suomalainen ja ruotsalainen politiikka eroavat toisistaan mielenkiintoisella tavalla. Öljykriisin jälkeen maiden oikeistot tuntuivat valinneen varsin erilaisen strategian ja ideologian. Ruotsalaisen oikeiston ja työnantajien vastaus öljykriisin jälkeisen ajan talouskysymyksiin oli uusliberalismi ja sen mukaisten käsitysten aktiivinen levittäminen ruotsalaiseen keskusteluun.

Samaan aikaan Suomessa työnantajien ja elinkeinoelämän edustajat valitsivat täysin vastakkaisen strategian ja ideologian. Suomessa ruvettiin puuhaamaan vastahyökkäyksen sijaan konsensusta Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johdolla. Vaikka ensimmäiseen konsensushallituksen talouspolitiikkaan liittyivätkin valtiontalouden leikkaukset, kuuluu konsensuspolitiikkaan yleensä hyvinvointivaltion hyväksyminen, eikä sitä vastaan hyökkääminen.

Tätä taustaa vasten suomalainen porvaristo näyttää varsin erikoiselta ilmiöltä 1980-luvun länsimaiseen kehityksen verrattuna. Olen lähtenyt tutkimaan tätä ilmiötä tarkastelemalla suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteitä, erityisesti kommunismin voimakasta kannatusta, ja sen vaikutusta Suomen oikeiston ja työnantajien asenteisiin. Suomessa tarve yhteiskunnan sisäisen integraation lisäämiseen saattaa olla selittävä tekijä konsensuksen syntymiselle 1970-luvulla.