Avainsana-arkisto: ideologiat

Periaate vai tarkoituksenmukaisuus? – Kansallisen Edistyspuolueen kujanjuoksu 1945–1951

Joulukuussa 1918 perustettu Kansallinen Edistyspuolue lopetti toimintansa maaliskuussa 1951. Edistyspuolueen pelastamiseksi käytiin 1940-luvun lopulla keskusteluja uusien lähinnä keskiluokkaa edustaneiden piirien kanssa, mutta neuvottelujen lopputulemana ei ollut edistyspuolueen elävöittäminen vaan kokonaan uuden Suomen Kansanpuolueen perustaminen. Liberaali sovitteleva yleispuolue ei enää kerännyt kannattajia, vaan kasvavaa keskiluokkaa yritettiin vastaisuudessa houkutella intressiedustuksella luokkapuolueiden tapaan. Edistyspuolueen toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia leimasi sisäinen valtataistelu periaatteiden ja tarkoituksenmukaisuuden välillä. Edistyspuolueen säilyttämistä kannattaneen vähemmistön ja lopulta uuteen kansanpuolueeseen liittyneen enemmistön välille ei kyetty löytämään yhteistä linjaa. Tarkoituksenmukaisuutta ja reaalipoliittista yleispuoluetta kannattanut vähemmistö ei sulattanut enemmistön periaatteisiin nojannutta tiukkaa oppositiopolitiikkaa ja keskiluokan etuja korostanutta linjaa, eikä enemmistö kokenut tarvetta taipua vähemmistön vaatimuksiin.

Irma Tapaninen: ”Karnevalistinen henki. Algot Untolan varhaistuotanto ja virallisen kulttuurin muutos 1900-luvun alussa”. Lectio praecursoria 19.9.2014.

Irma Tapanisen väitöskirja ”Karnevalistinen henki. Algot Untolan varhaistuotanto ja virallisen kulttuurin muutos 1900-luvun alussa” tarkastettiin Helsingin yliopistossa 19.9.2014. Vastaväittäjänä toimi professori Irma Sulkunen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Laura Kolbe. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/135792